Kiertää, kiertää

Kiertää edelleen niin saatanan ärsyttävästi oikealle. Enpä tiedä, mikä on mennyt vituiksi, että tähän tilanteeseen ollaan tultu. No, ehkä se tästä vielä joskus, vaikkakin oon lähes varma, että arpi on arpea ja se ei muuksi muutu. Kiristää ja on kiinni jossain, piste. Niin ärsyttävän vähän, mutta silti niin saatanan häiritsevästi. Ehkä tää tästä taas.

Ei uutta

Ei uutta auringon alla. Pää on jumissa ja pysyy, koska kakkosen hermottamat lihakset ei vain tue rankaa niinkuin pitäisi. Samassa suhteessa laskee jälleen toivo, mutta eipä se mitään. Ainakin olen kaikkeni yrittänyt. Huomenna otan paperit esille ja alan miettiä plan B:tä, ei tässä muu auta. Ei tosin ole olemassa plan B:tä, muttei passaa tehdä siitä ongelmaa. Perjantaina lähden koiravartioon olkoon seuraukset mitkä vaan. Mieluummin kuolen sit onnellisena kipuihin kun nuupahdan tänne neljän seinän sisälle kotonaan. Ja sama rasitushan se on, stepata 10 minuuttia tai istua autossa 10 minuuttia.

Ulkomaalainen

Onkohan tämä vielä hoidon jälkimaininkeja vaiko alkava rankaisu rappusten ravaamisesta? On nimittäin aivan saatanallinen hedari keskellä päätä takaraivolla. Toivotaan, että hoidon jälkimaininkeja.

Ai niin, pakko kertoa viime kertaisesta hoidoreissusta muutama nyanssi. Olin tosiaan lähdössä fyssarille ja pihassa noin 10 metrin päässä ulko-ovesta oli tulossa talon huonokuntoisin mummeli sisään päin. Ensinnäkin taksikuski tietenkin luuli, että mummeli menee taksiin ja lähti kiiruhtimaan tätä rouvaa ja hänen laukkuaan kohti. Minä puolestaan jäin odottamaan rouvaa ovelle ja huikkasin taksikuskille, että kanna sää vaan ne rouvan kassit, koska minä en voi. Kuski naurahti ja totteli! ;) No, minä pitelin ovia ja odottelin kaksikkoa.

Mutta kas, rouva oli aavistuksen hitaampi mitä luulin. Alkoi puuskuttaa. No siinä sitten vakuuttavasti näytin kaulatukeani ja pahoittelin tosiaan mummelille, etten voinut itse kantaa kasseja ja kiittelin kuskia, että hän hoiti jobin puolivahingossa. Autoin kuitenkin rouvalta liukuesteet pois ja saattelin hänet kuskin kanssa hissiin asti. Ja tiedättekös, mitä rouva sanoi kiitellessään minulle? "Sinä taidat olla ulkomaalainen, kun olet niin kovin kohtelias". Sitten seurasi hetken hiljaisuus: "Ja niin kovin tumma. Ja puhut tuolla tavalla murtaen". Minä mumisin jotain, että olen Lahdesta, en sen kauempaa. No sitten rouva heitti vielä loppuun erinomaisen kevennyksen: "Ihanaa nähdä noin energisia ja elinvoimaisia nuoria, kiitos teille. Tyttö, sinä taidat olla tulevan kevään ylioppilaita, eikö? No, kiitos vielä tuhannesti ja onnea ylioppilaskirjoituksiin".

Jep, jep. Mitä tästä voidaa päätellä? Mummeli oli vissiin puolisokea tai sitten minä todella vain osaan feikata olevani elämäni kunnossa, nuori ja terve ja täynnä energiää. Tai siis, nuori ja täynnä energiaa kyllä olen, mutta terveyden puute näkyy kasvoilta ja silmistä, jossei aivan sokea ole. Ja tuo puhuminen... Murretta?! Tarkistinkin taksikuskilta, puhunko hänen mielestään murretta, ja ei hän ollut ollenkaan samaa mieltä. Eli ehkä mummelilla oli myös valikoiva kuulo. Tai sitten minä todellakin ollut liian kauan vailla kunnollisia ihmiskontakteja ja en osaa enää puhuakaan. Tosin juurihan mä puhuin putkeen 1,5 viikkoa kaikesta jenkkien finanssipolitiikasta mäkihyppyyn ja koirien kasvatukseen. Nyt on taas sosiaalisuusannosta seuraaviksi kahdeksi kuukaudeksi.

Miehelleni totesinkin, ku käytiin Pirkkalan ABC:llä tankkaamassa matkalla anoppilasta kotiin, että johan oli mielenkiintoinen uusi paikka. Näin ainakin 50 ihmistä kerralla, palauttelin mieleeni, miten autoa tankataan ja jopa tervehdin paria tuttua tyyppiä vaistomaisesti. Ajattelin jo unohtaani kaikki sosiaaliset taidot ja että mitäs se sellainen elämä onkaan, mutta eiköhän tuo reissu rankaise sen verran, että pysyn visusti erakkona seuraavat viikot. Kattellaan. ;)

Asioita, joita ette ehkä tienneet niskavammaisen elämästä

1. C0-väli tarkoittaa ylimmän niskanikaman ja kallonpohjan välistä liitosta, eikä siellä oli varsinaista välilevyrakennetta ollenkaan. Itseasiassa koko yläniskassa ei ole samanlaisia tukirakenteita kuin alemana rangassa, vaan oma herkkä ja monimutkainen mekaniikkansa. Nollaväli on strateginen paikka, koska siinä välissä olevat ligamentit, lihakset, kalvot yms. tukikudos pitää pään kiinnikaularangassa ja näin ollen koko asennonhallinta on mahdollista, kun nollaväli toimii.

2. Niska on siis yksi ihmisen tärkeimmistä aistin/tasapaino"elimistä". Niskan kautta myös kulkee kaikki pään ja kropan väliset tärkeimmät hermoyhteydet, mm. selkäydin. Niskan lähellä on sellaisia elintärkeitä rakenteita kuin mm. ydinjatke ja aivosilta.

3. Niska on ihmisen anatomisesti heikoin yksittäinen rakenne ja sen pitää pääasiassa paikoillaan ligamentit (eli nivelsiteet) lihakset sekä muut tukikudokset. Ylimpien nivelten nivelkapselit ja nivelet ovat aivan onnettoman heikot ja vaurioituvat todella herkästi retkahdustyyppisissä onnettomuuksissa. Etenkin naisilla riskit ovat suuret, koska lihasvoima ovat heikot ja rankakanaali kapeahko.

4. Em. tietoihin nähden nähden on muuten erikoista, kuinka vähän niskan turvallisuuteen kiinnitetään huomiota esim. eri harrasteissa. Paras niskan suojahan on hyväkuntoiset lihakset, riskien minimointi ja erilaiset suojavarusteet erityyppisissä lajeissa.

5. Yläniskasta (C0-2) on suora anatominen yhteys kaikkialle päähän mm. aivo/selkäydinkalvojen kautta. Näin ollen häiriöt yläniskan toiminnassa vaikuttavat usein päähän ja etenkin aistitoimintoihin.

6. Kun niskansa kerran rikkoo, siitä ei ikinä tule normaalia, mutta sen kanssa ehkä pärjää arjessa, ehkä ei.

7. Niskapotilaan arki on pelkkää fiksusti elämistä, riskien välttelyä ja virheiden välttämistä, sillä yksin huolimaton toiminto voi johtaa katastrofiin. Niskapotilaan arki on ainaista huolta siitä, huononeeko kunto jostain syystä dramaattisesti vaiko vähemmän dramaattisesti.

8. Syiksi kelpaa mm. aivastelu, liian nopean pään liike johonkin suuntaan, yläniskan painaminen tyynyyn nukkuessa tai vaikkapa liian kovatempoinen vihtominen. Kaikki käy, kaikkea pitää varoa.

9. Niskan hallinnan harjoittelu tarkoittaa kaularangan opettamista toimimaan uudelleen onnettomuuden jälkeen. Niskanhallintaa voi harjoitella myös niskavaivojen ehkäisemiseksi. Samanaikaisesti harjoitellaan voimaa, koordinaatiota ja yleistä ergonomiaa mm. työssä ja kodin askareissa.

10. Vakavat niskavammat ovat perseestä ja voivat muuttaa (= pilata) koko elämän. Suosittelen lämpimästi huolehtimaan niskan turvallisuudesta kaikin mahdollisin ja mahdottominkin tavoin!

Öitä! <3

Elpymistä

Kirjoitin pitkän jutun ja sit puhelin sanoi, että kiitos EI. Lyhyestä jälleen virsi kaunis. Eilinen meni nukkuessa, koko päivä. Heräsin illalla taas klo 20 ja jatkoin unia 22. Tänään heräsin vissiin 13.00 pintaan. Jees, huomaa, ettei ihan vielä ole terässä, kun hoidot noin kauheasti väsyttää.

Kuula oli ihan päin helvettiä. Nollassa on edelleen se sama ongelma, ettei saada sitä sinne, mihin kuuluu ja se luiskahtaa aina pois. En tiedä, mikä sen estää, mut joku siellä on tiellä. Todennäköisesti jotain lihaksen/kalvojen arpikudosta. Ja kun nolla jää vinoon, sen kanssa kyllä elelee, mutta hiljalleen se alkaa rullaa kehoa lukkoon ja lopulta olo on karsea oikeelta yläniskasta: Koko pää korvan takaa, alta ja yltä on yhtä kovaa kasaa kökköä. Mut ei auta ku vähitellen sitä runksuttaa paikoilleen. Ei sitä voi pakottaakaan, kun se ei mene. Suojajännitys täytyy vähitellen purkaa ja sit ku jännitys antaa periksi, nolla luiskahtaa paikoilleen ja yleensä pysyykin. Tää kaikki kaaoshan siis alkoi siitä syyskuisesta kävelystä ja koneella olosta. Siihen asti nolla oli ollut oikein nätisti rivissä jo monta kuukautta, mut nyt taas tapellaan sen kanssa oikein olan takaa.

Fyssari on edelleen sitä mieltä, et kyllä se kuntoutuu, mut antaa nyt oottaa itseään. Mä en olis niinkään varma, koska tää ei ole vielä yhtään päivää ollut normaali. Siis nolla. No, kattellaan. Eipä tässä muutakaan voi tehdä, kun antaa ajan kulua ja pysytellä järjissään, vaikkei takeita kuntoon tulemisesta olekaan. Mutta sillehän ei sit voi mitään, jos on paska säkä ja sit vaan täytyy alkaa miettiä plan B:ta. Vois alkaa miettiä sitä tietty jo nyt, kun näin surkeelta aina vaan näyttää, mutten jaksa vielä vaivata itseäni lisähuolilla. Täytyy vaan toivoa kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että kroppa tosiaan toipuu melkein loppuun asti. Sillä nyt ei mitään väliä ole, vaikkei juosta ja hyppiä voi ikinä, mutta kävelemään ja istumaan pitäisi pystyä. Muuten ei tule mistään mitään.

Talvikenkäkuulutus ja -keräys

Täytynee järjestää itselleen talvikenkäkeräys. Vallan oisin halunnut lähteä tänään tyylikkäänä fyssarille (ihan suorissa housuissa) mutta eipä löytynyt yksiäkäkään turvallisia kenkiä, paitsi lenkkarit. Ei nyt ihan istunut sit housuihin. Kummallista. Täytynee siis tyytyä vaan vetään tuularit jalkaan ja nauttimaan sporttisesta lookista. Mut yritys hyvä. Jos joku keksii/tunnustaa piilottaneensa mun about 15 talvikengät (Musti?) saa paljastaa meilitse: tahdonvoimaa@gmail.com.

Yhdet tennarit tossa ois, mut enpäs taidakaan lähteä tennareilla talvella, ettei tartte aloittaa tätäkin blogia uudestaan alusta. <3

Meidän perheen kulkupelit. Näillä mennään. Ehkä.

Luggage

Kun ihminen on sairas, millään käytännön asioilla ei ole sen suurempaa väliä. Laskut on myöhässä, auto seisoi akutta pihassa pari kuukautta, vessassa ei ollut lamppua kahteen viikkoon, tukka oli pesemättä ja rötväilin samoissa housuissa himassani melkein puoli vuotta. Siis pesin niitä kyllä välillä. ;) Ja kuinka monta kertaa oonkaan lampsinut fyssarille kollareissa, lenkkareissa ja villasukissa, jotka tietty oli tyylikkäästi vedetty housunlahkeiden päälle about polveen asti. Tai kuinka monta kertaa vesikävelyn jälkeen kävelinkään porukoilla parkkikselta himaan pelkissä bikineissä ja pyyhkeessä välittämättä paskankaan vertaa, mitä naapurit ajatteli. Ja auta armias, ku meitä oli viel kaksi siskosta. Ei vais, ihan mukavaa silmänruokaahan me varmaan oltiin. Monesti lyötiinkin siskon kans vetoa, et kummalta se pyyhe tipahtaa keskelle tietä juuri sillä kerralla, kun päätti riisuu biksut automatkalla rannalta porukoille, että pääsis "kirmaamaan" ensimmäisenä suihkuun määränpäässä. Tosin mulla oli etuoikeus, kosk en pysynyt pystyssä vesikävelyn jälkeen yhtään enempää kuin sen 25 minuuttia. ;)

Mutta totta tosiaan, kyse ei ole siitä, etteikö pystyis välittämään asiosta, vaan siitä, ettei todellakaan huvita. Vertauskuva selventäköön ajatusmaailmaani: tämä on vähän samaa settä, kun että pilotti alkaisi stressaa liian kylmästä kahvista, kun huomaa että toinen koneen moottori ei enää hyrrää. Tai autokuski joutuisi vesiliirtoon ja alkaisikin funtsia, miltä kanavalta tulisi parasta matkamusiikkia. Sairaana huomio kiinnittyy siis vain kaikkein olennaisimpiin ja tärkeimpiin asioihin, eli siihen, että selviää arjessa ja keskittyy paranemiseen. Niinpä tämänkin reissun matkatavarat tuli pakattua niihin nyssyköihin, mitä ekana käteen osui. Aika skitso sais olla, että tällaisen jälkeen jaksais välittää niin maallisista asioista kuin laukkujensa tuotemerkki, ulkonäkö tai toimivuus. :) En mä entisessäkään elämässäni ole kovin tarkka ollut, mut nykyään millään maallisella ei ole sitten niin mitään väliä. Haluisko joku ostaa Marimekon matkalaukun ja muut säilytyssarjat? Mä pärjään näillä pahvipusseilla ja IKEA-kasseilla. Ja kantajalla. Ehkä sitä vielä joskus tulee välitettyä hieman enemmän maallisistakin asioista. Ehkä ei.

Muuten... Kävin saunassa äskön ja taas pysyy tavarat käsissä, ku moottori lämpis. Mutta tein samalla hiukkasen shokeeraavan huomion. Jos löylyveteen hujauttaa vahingossa 200-kertaisen annoksen eukalyptys-löylytuoksua, herkkähermoisen naama saattaa syttyä tuleen. Enkä yhtään ihmettelis, vaikka päihtyisinkin tuoksusta... Aika stydii tavaraa, mut tehty mikä tehty. Tällä hetkellä 160 neliöö tuoksuu suht runsaalle eukalyktypselle, onneks ei ollut tervaa!

Mutta nyt, kippis ja kulaus. Lasissa odottaa kermalikööri jäillä ja sen kyytipojaksi tuoretta vanilja-hazzelpähkinäkaffeeta. Harvoin sitä voi luvallisesti juopotella arkisin ja sunnuntai-iltana, jollei ole sitten sairaslomalla. Jamas! Huomenna viel ku saapi nollan suoraan, niin kyl tää tästä. Kieltämättä onkin ollut suht ikävä tunne, joku jatkuvasti joku painaa aivoihin oikeella puolella. Ihme, ettei homma ole räjähtänyt jo käsiin. Mutta sitä odotellen. Huomenna sit fyssarille puolen päivän maissa!

<3

Lepotauko

Tiedättekö, mikä on paras merkki, että keho tarttee lepoa? Kun keittää ja ottaa kahvia ja maitoa, ei onnistu pitämään yhtäkään tarvittavista tavaroista handyissä. Pannu kolahtaa, porot menee hutiin, kahvikuppi tippuu, tölkki putoaa kädestä ja lusikkakin menee hutiin kupista. Se on aina varma merkki, että neuraalikudosvamma alarangassa muistuttaa olemassa olostaan. ;)

Ei mun suunnitelmani mennä täältä suoraan hoitoon huomenna toiminutkaan. Ei sattunut tuleen mukaan kunnollisia ulkohousuja eikä lompakko. Ja kaiken lisäksi mietin jo huomista kauhuskenaariota, kuinka en saakaan oven viikon lumituiskun ja pakkasen jäljiltä auki ja jään joko ulos seisoskelemaan, kiipeen reippaana tyttönä partsin kautta tai pahimmassa tapauksessa joudun repiin ja rempoon oven auki tällä rikkinäisellä hartiallani. Eli mars, kotiin tänään! ;)

Helvetillistä henkilöstöpolitiikkaa, osa II

4. BESSERWISSER-PSYKOANALYYTIKKO-JOHTAJA

Työskentelin yliopistoaikoinani pienemmässä palvelualan yrityksessä, jota johti lupsakka keski-ikäinen jokapaikanhöylä. Kaveri oli pärjännyt ihan ok omalla toimialallaan ja minut palkattiin tuohon muutaman hengen firmaan kehittämään asiakassuhteita, tekemään uusasiakasmyyntiä ja markkinointia suunnittelemaan. Työ on mukavaa, vaativaa ja kehittävää, mutta työnantajassani minua häiritsi yksi asia ylitse muiden. Tällä ihmisellä oli pakonomainen tarve tietää kaikesta kaikki. Hän osasi tulkita niin suomalaista, puolalaista kuin venälaistäkin kirjallisuutta, analysoida näyttelijöitä, laulajia ja suurmiehiä. Hän tunsi lakikirjat, lääkärikirjat ja taloustieteen perusteokset unohtamatta tanssitietoutta, ajoneuvo-osaamista, rakennusalaa ja psykologiaa.

Etenkin psykologiassa tyyppi oli todella kunnostautunut. Hän analysoi jokaisen tapaamansa uuden ihmisen vahvalla nollakoulutuksellaan, ja Freudin ja kumppaneiden psykoanalyyttisiä käsitteitä tökerösti lainailleen. Kun tähän kaikkitietäväisyyteen ja psykoanalyyttiseen näkemykseen yhdisti erittäin alkeellisen sosiaalisen ilmaisun taidot, lähes poikkeuksetta seurauksena oli väärinymmärrys, riita, loukkaus tai täydellinen katastrofi.

Kun jäimme hänen kanssaan kahden, alkoi tämä tohtorimainen kysely ja sen jälkeen johtopäätösten esittely. Siis hän todella rakasti analysoida minua minulle, joka oli mielestäni hieman kummallista. Vaikka sanoin tuosta asiasta suhteellisen monta kertaa, kuulin jokaisella työmatkalla saman virren: millainen persoona minä olen, mihin suuntaan minun pitäisi kulkea ja mitä polkuja pitkin. Niin rasittavaa kuukausia jatkuessaan. Ja voitte vain kuvitella, millaiseksi analyysi muuttui, kun tämä ihminen sai hieman viinaa koneeseensa.

Vaikka olimme paljon tekemisissä työpäivän aikana, tuo ihminen ei kuulunut elämääni vapaalla kuin aivan satunnaisesti. Emme myöskään olleet ystäviä entuudestaan, joten rehellisesti sanottuna emme oikein edes tunteneet toisiamme. Olimme puhtaasti työkavereita. Kuinka monta kerta kihisinkään kiukusta, kuinka törkeää kaupallisen alan ammattitutkintoon perustuen on arvostella muita ihmisiä Freudilta ja muutamilta muilta psykoanalyytikoilta lainatuilla termeillä ja teorioilla. Ja ne hetket, kun hän ei analysoinut minua itselleni, hän analysoi lähipiiriäni ja muita yhteisiä tuttujamme.

Jossain vaiheessa ymmärsin, että tuon ihmisen sosiaaliset taidot olivat muutenkin suhteellisen vaatimattomat esimerkiksi moniin häneen kollegoihinsa verrattuna ja huomasin, että tämä taipumus analysoida muita oli tapa pitää edes jonkinlaista vuorovaikutusta ja keskustelua yllä. Mutta siinä vaiheessa, kun hän alkoi tehdä tiukkoja johtopäätöksiä jopa puolisostani, muutamista erittäin läheisistä ystävistäni ja lapsuuden perheestäni, ymmärsin etten ikinä saa muutettua tätä ärsyttävää tapaa ja antaa ihmisen pitää hupinta. Minä en kuitenkaan aikonut yrityksessä mitään uraa luoda muutenkaan.

Minusta oli niin surullista, että analyysit ja johtopäätökset noudattivat aina samaa kaavaa. Yleensä tulkinta persoonan syvimmistä rakenteista perustui nimittäin analysoitavan ulkonäköön tai siihen, miten tämä analyysin kohde sattui suhtautumaan tähän kyseiseen hellapsykologiin. En voi vieläkään olla hymyilemättä mm. näille tulkinnoille:

"Sussa asuu selkeästi sisällä villi bisnestiikeri, joka vaan odottaa sitä hetkeä, että joku avaa häkin oven ja päästää sut runtelemaan ja raatelemaan asiakkaat".

"Teidän parissuhteessa miehesi on se rauhallinen Järki&Aivot ja sinä se Kauneus&Impulsiivisuus, mutta kombinaatio varmasti toimii, koska olette tavallaan balanssissa, mutta tavallaan ette".

"Osittain palkkasin sinua sen vuoksi, että teet varmasti enemmän, mitä käsketään, etkä sano koskaan ei. Tiedätkö, kuinka helppo tuollaisesta tyypistä on saada kiksit? Oot niin viehättävä nuori nainen ja upea persoona kaikessa intohimossasi ja nuoruuden hulluudessasi".

Siis, mitähän helvettiä? Voinette arvata, että minä en ollut lopulta hirveän viehättävä persoona, sillä oioin erittäin suorasukaisesti ja sanojani kummemmin miettimättä itse oppineen Freudin tulkinnat. Onneksi hellapsykologiset analysoinnit loppui samalla kuin määräaikainen työsuhteeni, kun päätin perustaa oman yrityksen. Nyanssina kerrottakoon, että odottelen muuten edelleen loppupalkkaani samaisesta firmasta. ;)

Sukset

Dodii, anoppilan autotallista löytyi mun sukset. Oon ostanut noi kasiluokalla ja kai niitä nyt edelleen voi käyttää, kun mitat on pysynyt samana. Niillä on hiihdetty vissiin 10 kertaa, että melki uudet. ;) Nyt vielä tarttis jostain monot ja avot. Kun pakkaset hellittää, lähden kokeileen hiihtämistä tohon viereiselle jäälle, kerta fyssari sitä aina suosittelee.

Kattoin muuten aivan loistavan leffan tänään. The Terminal, jossa pääosaa veti symppis Tom Hanks. Uskomatonta, mutta tarina kuulemma perustuu osittain tosiasioihin, eli joku iranilainen mies todella oli asustellut Pariisissa eräällä lentokentällä muinoin kuukausia. Niin, miksei? Ihminenhän siis pystyy ihan mihin vaan haluaa. Kenties jopa elvyttämään hiihtotaitonsa 12 vuoden paussin jälkeen?

Nyt öitä, et jaksaa taas huomenna möllii ton karvaisen sankarin kanssa. Kun talonväki lähtee matkoille, arvatkaas ketkä hoitaa poikaa 1,5 viikkoa? Niinpä niin. Ja yhtään lenkkiä ei tuona aikana tipu ainakaan meikäläiseltä. Se ois nimittäin samantien henki pois,jos toi 50 kiloo nykäisee johonkin suuntaan innostuessaan. Paitsi... Osaiskohan tuo remupelle vetää pulkkaa? Ei taida kyllä kummankaan motivaatio riittää sen homman opetteluun tällä hetkellä. Tuolla karvaisella on muutenki ihan liikaa energiaa ja mulla taas liian vähän. Ja muutenkin täytyypi ottaa taas iisisti, ettei tuu vuosikymmenen järkyttävin takapakki. Mutta siihenki on varauduttu.

Öitä! <3

Mistä tunnet sä ystävän?

Olen säästänyt kaiken aiemman ajatusten vaihdon entisen poikaystäväni kanssa. Ajatellut, että palaan tähänkin asiaan, kun tämä sairastelukriisi on ohi ja pystyisin ajattelemaan asioita "järkevästi". Mutta tiedättekös, tänään niille meileille kävi aivan kuten Pandora päätti tehdä päiväkirjateksteilleen: luin viestit läpi ja päätin säilyttää niistä vain sen, mikä todella on säilyttämisen arvoista.

Tämä tekniikka on toiminut aiemminkin, joten miksi hylätä moista. Phil muistanee sen puolikiloisen puntin paperia, joka tuotettiin aikoinaan, ku olin Kreikassa. Säästelin niitäkin seitsemän vuotta ja sinä päivänä, kun totesin, että kaikki suhteeseen liittyvä pyykki on pesty, silppuroin tuota onnetonta paperikasaa kuusi (!) tuntia. ;) Pointtini oli tuolloinkin sama, halusin valita itselleni tulevaisuuteen mukaan ne ajatukset, sanat ja näkemykset, joista voisin kenties oppia edelleen jotain tai joiden sisältöä haluaisin vielä miettiä tuorein aivoin. Palatakseksi takaisin tämänpäiväiseen meilituhoon totesin että tämän tuoreemmaksi pää tuskin enää voi tulla, joten miksi kantaa mukanaan yhtään enempää mietittävää tulevaisuuteen? Nyt viesteistä ei ole jäljellä atomin hiukkastakaan. Kiitos Pandora myötävaikutuksesta. Tulipahan tämäkin asia käsiteltyä loppuun.

Voipi vaikuttaa julmalta ja hätiköidyltä, mutta älkää huoliko, minulla oli kuukausikaudet pelkkää aikaa kypsytellä tuohonkin suhteeseen liittyviä ajatuksia. Ja muistothan säilyy aina, joskin tässä tapauksessa todella toivon, että aika kultaisi, tai edes hopeoisi, niistä tietyn osan. Mutta jotain hienoa tästäkin kaikesta jäi. Nimittäin tulevaisuudessa voin jälleen kerran nojautua erään suosikkikipaleeni sanomaan ja pitää entistä tiukemmin kiinni kullanarvoisista kulkijoista ja toisaalta päästää entistä helpommin irti niistä, joista uhkaa muodostua oman onnellisuuden ja elämänilon hidaste tai jopa suoranainene este. Tämä on sitä luontaista sosiaalisen elämän kiertokulkua, johon kuuluu myös terve luopuminen niistä asioista ja ihmisistä, jotka rajoittavat pitkällä tähtäimellä omaa kehittymistä ja onnea.

Sen verran itsekäs kannattaa olla, ettei suostu aina aasiksi, jonka ainoa tehtävä on vetää yhtä tai useampaa kivirekeä perässään. Ja tässä kyseisessä tapauksesta reestä oli pakko luopua, koska panoksena on ollut jatkuvasti oma terveys, niin psyykkinen kuin fyysinen. Kuunnelkaa ihmeessä Vladimir Vyssotskinin säveltämä "Mistä tunnet sä ystävän"-kipale, johon suomenkieliset sanat on tehnyt Junnu Vainio ja josta mm. Vesa-Matti Loiri sekä Arja Saijonmaa ovat esittäneet upeat tulkintansa. Tuon biisin hengessä olen niin monesti ajanut veneeni rantaan päästänyt sieltä pois ne ihmiset, jotka eivät halua tai pysty seilaamaan korkeassa aallokossa, saatika myrskyn kourissa. Ja kuten varmasti moni muukin, olen aivan tässä viime vuosina tajunnut, että minulla todella on ollut enemmän näitä veneestä poistujia/poistettavia kuin paatissa paskimmillakin keleillä pysytteleviä tovereita. Ja nyt en missään nimessä tarkoita sitä, että olen tekemässä Tesco-tyyppistä vuosi-inventaariota ihmissuhteistani, vaan enemmänkin sitä, että kriiseissä jyvät todella erottuu akanoista kuin itsestään. Tämä on aikaisemminkin niin monesti todettu, eikö?

Biisin sanat löytyvät mm. täältä:
http://lirama.net/song/69368

Saijonmaan versio:
http://m.youtube.com/watch?desktop_uri=%2Fwatch%3Fv%3DsREk3WmG7Ao&v=sREk3WmG7Ao&gl=US

Jaahas, taidan kuitenkin mennä laittamaan nollani suoraan maanantaina, josko hyvä putki jatkuis ilman pudotuksia. Nyt ranka huutaapi lepoa. <3

Helvetillistä henkilöstöpolitiikkaa

En pystynyt nukkumaan viime yönä. Valvoin 05.24 asti ja syynä ei ollut uusi vuosi eikä tällä kertaa niskakaan, vaan huono henkilöstöpolitiikkaa. Koko illan ajan ketutti, kuinka ala-arvoisesti työntekijöitä voidaankaan kohdella firmoissa. Ja kun tällaiseen käytökseen ei puututa, siitä tulee sallittua ja lopulta jopa jonkinasteinen virallinen toimintakulttuuri. Toisinaan tuntuu, ettei työntekijöihin liittyvällä vähättelyllä ja epäkohteliaisuudella ole mitään rajoja. Juuri kun sitä on kuvitellut kuulleensa pohjanoteerauksen, joku pistää vielä pahemmaksi.

Aloin miettiä aiempia työpaikkoja ja negatiivisia kokemuksiani työntekijänä. Jos kirjoittaisin kaikki mieleeni tulevat vääryydet, jatkaisin tätä ensi vuoteen asti, mutta tässä valitettavimmat pettymykset, joita olen joutunut kokemaan. Jatkan juttua taas joku toinen päivä, mutta startataanpa tähän ensimmäiseen osaan kronologisesti vanhimmista kokemuksista. Mitäpä olette mieltä?

1. LUPAUSTEN RIKKOMINEN

Olin muistaakseni seitsemännellä luokalla, kun sain ensimmäisen satunnaista pidemmän kokemukseni työelämästä. Kyseessä oli siis TET-harjoittelu ja minut oli valittu urheilukauppaan myyntiharjoittelijaksi. Muistan, kuinka kävin kysymässä myyjän paikkaa yrityksen johtajalta ja hän lupasi sen oitis minulle. Odotin ensimmäistä työpäivä kuin kuuta nousevaa, ja olinkin liikkeessä puoli tuntia ennen virallisen työaikani alkua. En ollut nukkunut koko yönä, koska mietin osaisinko käyttää kassaa, miten asiakkaita pitäisi kohdella ja kuinka paljon kehtaisin kysellä kokeneemmilta myyjiltä lisätietoa.

Turhaan olin jännittänyt kaikkea, sillä toisin kuin minulle oli luvattu pesin tuon kaksiviikkoisen yrityksen pakettiautoa kellarikerroksessa, missä ei ollut pelkoa törmätä yhteenkään asiakkaaseen saati työtoveriin. Ja kun auto oli puhdas, pumppasin myyntiin menevien pyörien renkaisiin lisää ilmaa sekä pyyhin vanhimmista malleista pölyä. Voitte arvata, että hieman vitutti, mutta eipä tuon ikäisenä untuvikkona uskaltanut sanoa kellekään mitään. Otin käskyt, solvaukset ja rikotut lupaukset vastaan hymy korvissa, ja kaunistelin totuutta tehtävistä myös opinto-ohjaajalleni. Kotonakin tyydyin mainitsemaan vain ohi mennen, ettei harjoittelu ollut ihan sellaista, mitä minulle ole luvattu. Seuraavana vuonna kävi onnellisemmin, kun työllistyin Lahden Ahkeran seuratoimistoon TETin ajaksi.

2. EPÄSELVÄT TAI PUUTTUVAT TYÖOHJEET JA TUKI

Ensimmäinen varsinainen palkkatyöni oli toimia suuren tehtaan siistijänä. Pääsin työhön isäni kautta, kuten lukuisat muutkin ikäiseni nuoret. Kuinka onnellinen olinkaan, että saisin tienata 7 euroa tunnissa tehdassiistijänä. Suurin osa ystävistäni ei nimittäin saanut töitä tuona kesänä. Vaikka toisin väitetään, niin kaupungin tarjoamat paikathan menevät perinteisesti kaupungin työntekijöiden lapsille, ja se mitä jää jäljelle, jaetaan haaskana muille.

Ensimmäisenä päivänä ilmoittauduin tasan kello 6.45 kunnossapitopäällikön toimistoon ja odotin innolla perehdytystä. Mutta kappas, talon toinen siistijä, oletettu esinaiseni ja opastajani, olikin kesälomalla ja toinen sairastunut äkillisesti. Kieltämättä pisti hiukka jännittämään, että kuinkahan työssä tulisi käymään, kun piti selvitä täysin yksin. Parin viikon päästä saisin kuulemma kokeneen kesätyöntekijän parikseni.

Niinhän siinä sitten kävi, että kantapään opin, mikä ero on kuiva- ja märkämoppitekniikalla, miksi johtoryhmän tiikkistä kokouspöytää ei saanut pyyhkiä vahvasti emäksisellä aineella tai miksi telehuoneessa oli kiellettyä käyttää alumiinisia mopinvarsia. Kokemuksen kautta myös opin, että kaihtimien säleitä ei tarvitse pyyhkiä yksitellen, vaan ne voi pestä tietyillä apuvälineillä puolet nopeammin ja helpommin. Lisäksi sain karvaan opetuksen, että lattivahaa ei koskaan saa jättää "hautumaan" ruokatunnin ajaksi, eikä miesten vessojen pönttöjä putsata ilman vuotamattomia kumihanskoja ja hengitysuojainta.

Voitte arvata, kuinka paljon paskaa ja aiheettomia loukkauksia sain niskaani tuosta mokailusta? Ja kun puolustin itseäni esimiehelleni, vastauksena oli harvasanainen murahdus: "toivottavasti oot fiksumpi ens kesänä tai ei tartte tulla enää. Tällaisia tilanteita nyt vaan sattuu ja sillä sipuli". Minun mielestäni ei kyllä saisi sattua. Tällä kertaa minulla oli onni matkassa, enkä tappanut itseäni tai muita. Isossa tehtaassa olisi päässyt suht helposti hengestään, koska työhön opastus oli puutteellinen ja työ sisälsi paljon turvallisuusriskejä, väärin toteutettuna. Ilouutisena kerrottakoon vielä, että olin muuten tehdassiistijänä lopulta neljänä kesänä, joista viimeisenä kahtena olin kesistiimin vastuuhenkilö ja uusien tulokkaisen opastaja. Niinä kesinä untuvikot saivat sellaisen perehdytyksen, että vanhemmatkin vakkarisiivoojat kuuntelivat sitä haltioituneena.

3. TÖKERYYKSIÄ JA TURHAUMIA RANSKASSA

Kun täytin 18, minut bongattiin lukuisten sattumien kautta töihin pariisilaiseen mallitoimistoon. En vieläkään käsitä, millä avuin sinne pääsin, koska olen kaikkea muuta kuin huippumalliainesta. Tällainen malliksi "pätkä", enkä riittävän laiha ja ajatusmaailmakin oli jotain aivan muuta kuin itäblokista Pariisiin tienaamaan tulleilla tylleröillä. Jos ollaan rehellisiä, lähdin ulkomaille kolmesta itsekkäästä syystä: ilmainen matka ja asunto, työ olisi jotain muuta kuin siivoamista ja halusin kapinoida äitini ylihuolehtivaisuutta vastaan.

Tuolla työmatkalla kaikki meni alusta asti päin persettä. Ensimmäisessä asunnossamme oli hometta ja pian yskimme keuhkot pihalle ystäväni kanssa. Myös asunnon omistajassa oli jotain todella hämärää ja salaperäistä, joka selvisi meille myöhemmin puolivahingossa. Vuokraisäntämme kävi meidän kiertäessämme castingeissä ja testikuvauksissa nuuhkimassa alusvaatteitamme. Ja kyllä, niitä käytettyjä. Hyi saatana. Viikon ruikutuksen jälkeen saimme onneksi uuden asunnon. En muuten ikinä unohda, miltä tuntui raahata 33-kiloinen matkalaukku Pariisin 40 asteen helteessä talon 13 kerrokseen noin puoli metriä leveää portaikkoa, joka oli liukas kuin jää.

Valitettavasti Ranskassa tökeryydet ei jääneet ainoastaan asuntoasioihin, vaan kaikki mikä saattoi epäonnistua, myös epäonnistui. Ehdottomasti huvittavinta oli, että mallitoimisto lähetti minulle neljä vuotta reissun jälkeen laskun, jossa he halusivat veloittaa täysimääräisinä kaikki asumis- ja matkustuskulut. En tietenkään maksanut laskua, koska olimme sopineet muuta. Suomalainen mallitoimistoni hoiti asian ystävällisesti puolestani, eikä minun tarvinnut sillä päätäni vaivata. Mutta olipas kuultaa opettavainen matka! Tuskin olen oppinut missään ulkomailla yhtä paljon varovaisuutta ja huolellisuutta, kuin toimiessani ranskalaisten malli- ja mainostoimistojen heittosäkkinä. Sanaakaan en muuten puhu ranskaa - saksaa, englantia ja ruotsia kylläkin - mikä saattoi myös hieman vaikeuttaa kanssakäymistä Ranskanmaalla. ;)

Jatkuu joskus...

VOIVOI

Jos tuntuu siltä, että haluat valittaa sekailaisessa seurassa tai blogillasi ei ole riittävästi lukijoita ruikutuksesi kohteeksi, kokeileppas VOIVOI-klubia. Kaikkea tämä moterni wöödweaipwep sitten mahdollistaakin. Muistakaahan klubiin liittyessänne, että tämäkin sisältö on sitten julkista ja Kuukkelin löydettävissä. Mut se on sitten voivoi. ;)

http://th-th.facebook.com/group.php?gid=72081420299&v=wall

Maailman seitsemän ihmettä

Muistanette maailman seitsemän ihmettä? Nuo rakennukset ja monumentit, jotka listasi aikoinaan kreikkalainen arkkitehti Filon Bysanttilainen? Ohessa olevassa kuvassa on hollantilaisen taiteilijan Marten Heemskerchin näkemys ihmeistä. Ylhäältä alaspäin ja vasemmalta oikealle:

1. Gizan suuri pyramidi
2. Babylonin riippuvat puutarhat
3. Artemiin temppeli
4. Zeuksen kuvapatsas Olympiassa
5. Halikarnassoksen mausoleumi
6. Rodoksen kolossi ja
7. Faroksen majakka.

Minunkin täytyy saada tehdä oma vastaava listaukseni maailman seitsemästä ihmeestä. Tämä ei vedä vertoja monipuolisuudessaan Bysanttilaisen luokittelulle, mutta yritetään.

1. Hermosto
2. Hermosto
3. Hermosto
4. Hermosto
5. Hermosto
6. Hermosto
7. Hermosto.

Monet ehkä arvaavatkin, miksi moinen luokittelu. Jep, jep. Oon ollut koko päivän erittäin vähän sairas tai erittäin hyvin voiva toipilas. Tuntemattomat ovat siis hermoston tiet. Katsotaan, millainen päivä huomenna. Erikoista, erikoista, mutta en missään nimessä valita. Sen sijaan olen varautunut jo maailman historian suurimpaan floppaukseen. Pessimisti ei pety. ;)

Lisää ihmeistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_seitsem%C3%A4n_ihmett%C3%A4

Sauna, viina ja Berni

Ei pitäisi kirjoittaa näin, mutta kirjoitan silti. Jos sauna, viina ja tervan sijaan eukalyptys-löylyuute sekä tuo terapeuttisen koiran seura saa näin hyvän olon, niin suosittelen ehdottomasti löylyttelyä, päihtymistä, hämäriä uutteita sekä eläimen hankintaa. Tosin, eläintä ei kannata miksikään sosiaalihoitajaksi tai psykologiseksi ottaa pelkästään. Siitä pitää pystyä myös huolehtimaan muuten.

Aiheeseen liittyen hyvä juttu blogissa, jonka juuri bongasin.
http://theniiskunaiivi.blogspot.com/2009/12/aiti-aiti-osta-mulle-koira.html