Taistelijat

Muistutus!

2010-04-27T23:22:00.001+03:00

Taistelijat-blogia ei ole päivitetty 1.4.2010 jälkeen. Myöskään kommentit eivät tule julkaistuksi. Tervetuloa uuteen blogiin:
http://lifeandleben.wordpress.com!

:D

Mä muutin :)

2010-04-06T19:14:00.001+03:00

Edelleen muistutan ystävällisimmin, että uusi osoitteeni on:
http://lifeandleben.wordpress.com.

Blogi on vasta rakenteilla, joten antakaa armoa ulkonäössä ja toiminnallisuuksissa. Päivitän jatkossa kaiken uuteen blogiin ja tämä jääköön Taistelijoiden toiseksi viimeiseksi postiksi. Taistelu sen sijaan jatkuu kyllä uudessa osoitteessa, ja kirjoittelun teemat tai tyyli tuskin tulee muuttumaan kovinkaan paljon. En lupaa mitään. Jos jotain extraa tulee, niin kirjoitukset tulevat liittymään yhä kiinteämmin työelämään, ihmisiin ja myös ammattiini. Mutta tätä varten laitoin Wordpressiin aihekategoriat oikealle sivupalkkiin, josta voit valita itsellesi mieluisimmat jutut luettaviksi. Myös viimeisimmät kommentit päivittyy automaattisesti. Samoin voit tilata muistutuksen blogin päivittymisestä RSS-syötteinä.

Myös järkevämpi kommentointikäytöntä ilahduttaa taatusti! Jos et ole aiemmin kommaillut Wordpressissä, tulet yllättymään sen helppoudesta. Ei enää turhia copy-pastetuksia, ja linkit toimii suoraan kommentointikentistä. Muutenkin WP on selkeämpi ja todellinen järkivalinta, johon olisi pitänyt siirtyä jo aikoja sitten.

Jatketaan siis keskustelua täällä!
http://lifeandleben.wordpress.com

Kiireestä ja kiireen vierestä

2010-04-06T05:52:00.000+03:00

Suoritin tänään sähköisen elämäni siivouksen. Ohjeet on täällä, suosittelen! Samassa rytäkässä loin uuden blogin. Olen kyllästynyt tähän ainaiseen "taisteluun", joten jatkossa mut löytää Life and Lebenistä. Taistelijat.wordpress lentää kans johonkin kaukaiselle kiertoradalle ja jatkan lungimmin tuolla LL:n parissa. Life and Leben on aivan järjetön ja typerä nimi, eikä noudata mitään fiksun nimeämissääntöjä, mut miksi pitäisi? Ainakin se löytyy hakukoneista nyt tten englanniks ja saksaksi. Tuli mieleen Nykäsen pojan toteamuksesta, että elämä on laiffia. Onneksi ei aina tarvitse olla markkinointi-ihminen, vaan sallin itselleni tuon surkeuden huipun tässä privablogiasiassa. Välillä saa toimia tarkoituksellisesti aivan toisin kuin mitä ammatti sanelee. Ei tietystikään usein, mutta joskus.

Ja mitäs sen nimellä nyt väliä, kun se joskus tulee siirrettyä kuitenkin oman nimidomainin alle ja otsikkoa voi muuttaa. Pistin jo asetukset kuntoon, iskin tarvittavat sivut, Creative Commons -lisenssin, TOSsin (tällä kertaa = Terms Of Service;) sekä parit muut palikat, jotka on hyvä olla privablogissa. Nyt sit kehiin graafikkoa, joka kertois miten käsitellään pikkukuvista yks iso kuva headeriksi sekä muutenkin vähän siistitään tyyliä Sit tarvittavat widgetit kehiin, analytics päälle ja kilkkeet kuosiin, ja avot, eikuin blogi auki virallisesti. Ensimmäinen juttuni WP:ssä tulee olemaan, miten perustat WP-blogin ja 10 syytä, miksi valita alustaksi Wordpress eikä esimerkiksi tätä amatööri-Bloggeria, Typepadia, Livejournalia tai muuta kotikutoista.

Ens viikolla ois sit lisäksi siskon hääjuttujen tekoa luvassa. :D Onneksi löytyi ihana ihminen, joka omasta puolikuntoisuudestaan huolimatta otti homman reippaasti hoitaakseen, eikä vedonnut ainakaan kiireeseen. Todellisuudessa hääkutsun tekemisessä valmiista mallista ja hyvälaatuisesta matskusta ei pitäisi olla mikään ultimatum-homma, vaikka tietenkin siihen saa tovin vierähtämään.Mutta mielestäni tässäkään asiassa ei ole kyse oikeasta kiireestä vaan valinnasta priorisoida jotain muuta tärkeämpää sen tilalle. Ja se on aivan normaalia ja täysin hyväksyttävää. Valintahan voi olla vapaa-aikaa!

Kiireestä yleisesti

Kysykääpäs aivan rehellisesti itseltänne, onko teillä todella 24 tuntia _oikeasti_ täyteen tuupattuna? Jokainen tarvitsee esimerkiksi unta, mutta jos joku asia on maailman tärkein juttu, sille kummasti alkaa löytyä aikaa jostain, vaikka unesta pihistämällä. Ei tietenkään ikuisiksi ajoiksi, muttei ole tarvekaan. Lepoa pitää saada ja se on normaalia. Mutta toisinaan siitä unesta voi ottaa lisätunteja. Jossei aikaa löydy nukkumatunneista, ei se asia sitten oikeasti ole niin tärkeä, miltä vaikutti. Sitä vaan kuvitteli, että se on tärkeää, mutta jos kaatui "ajan puutteeseen", olennaisempi selitys on priorisointihalukkuus tai kyvyttömyys organisoida asioita. Riippuu tyypistä. Itselläni on välillä molempia ongelmia, mutta olen päättänyt että pelkkää kiireeseen en enää aivan niin helposti vetoa.

Kiireestä tuli mieleen eräs syksy, kun olin sairaalakoulussa koulunkäyntiavustaja nuorena tyttönä. Tästä on kohta 10 vuotta! Samaan aikaan mummoni sairastui leukemiaan ja joutui samaisen sairaalan osastolle loppuajoikseen. Ruokatunnilla minulla oli tapana pinkaista moikkaamaan mummoa toiseen siipeen. Matka oli ehkä 600 metriä sisäkäytäviä pitkin. Muistan kuinka rehtori ja maikat ihmettelivät, miten minä saatoin ehtiä puolessa tunnissa syödä ja mummon luokse ja takaisinkin. Ja että eikö sulla tule hirveä kiire, ne aina kyseli. Mutta ei mulla kyllä ollut. Kummasti sitä lusikoi soppansa minuutissa, kun tiesi, että mummo on siellä yksin huoneessaan ja jokainen minuutti oli elinajasta pois. Ei tullut mieleenkään, etten ehtisi siinä 30 minuutissa puolen kilsan päähän ja takaisin sekä syömään. Ja itse asiassa aika usein otin safkat mukaan sinne mummon huoneeseen tai en syönyt ollenkaan, kun ei ollut nälkä. Kiire mulla ei kyllä ollut. Ja sitten kun mummoa ei enää muutaman kuukauden jälkeen ollut, aloin käydä ruokkiksella moikkaamassa hänen yksin jäänyttä huonekaveria.)

En olekaan kai koskaan kertonut, että sain potkut tuosta työstä siksi, että muun henkilökunnan mielestä ruokiskäyttäytymiseni oli holtitonta ja rikkoi koulun EI virallista säännöstöä, jonka mukaan koulualueelta ei saanut poistua kohtuuttoman kauaksi tauoilla. Niin, sairaalan oma ruokalahan, jossa muut kävi syömässä, oli about 300 metrin päässä, mutta tuo 600 metriä oli sit vissiin liikaa. Olin tosi helpottunut, kun työsuhdetta ei jatkettu koeajan jälkeen. Työ oli järkyttävän raskasta sellaiselle 19-kesäiselle plikalle, koska minut oli palkattu erityiskoulun puolelle, eli toimin siis lasten ja nuorten psykiatrian potilaiden ryhmien kanssa. Jälkikäteen olen miettinyt, että onneksi eteeni tarjoutui säkällä musiikinopettajan sijaisuus, ja eipähän jäänyt harmittamaan lähtöpassit, vaikka perustelut koko tilanteelle oli vähintään kyseenalaiset. Muistan varmaan ikuisesti tuon työsuhteen, koska en ole koskaan aikaisemmin (enkä sen jälkeen) joutunut pihalle koeajan jälkeen, enkä kyllä muutenkaan. Enkä etenkään tuontyylisen holtittomuuden takia. Hei haloo, mummoni teki oikeasti kuolemaa.

Osaamisesta...

Aivan samalla tavalla jotkut väittää etteivät osaa jotain. En kovin helposti suostu uskomaan sitäkään. Useammin kyse on laiskuudesta tai haluttomuudesta ottaa edes selvää. Hommat on helpompi antaa muille, kuin opetella, ja toisinaanhan delegointi on järkivalinta! En minäkään ajatellut opiskella huomenna graafista suunnittelua, että saan kortin siskolleni tehtyä. Ja vaikka opiskelisin, niin paska tai keskinkertainen siitä jokatapauksessa tulisi. Kiireessä, ammattitaidotta ja halvalla saa pääasiassa vain keskinkertaista, jos sitäkään. Tuppaan aina sanoa noin, mutta niin se vaan melko usein on. Jos joku saa luksusta halvalla, hinnoittelussa on virhe tai työn suorittaja ei ymmärrä oman osaamisensa arvoa. ;)

Ihminen voi oppia aika paljon asioita halutessaan. Kyllähän me täällä osaamme ensin ryömiä, sit kontata, kävellä tai lopulta heittää kärrynpyöriä tai vetäistä flikusarjoja permannolla, JOS vain haluamme opetella ja kärsivällisyys riittää treenaamiseen. Toki joillain on paremmat geneettiset lähtökohdat, mutta ympäristö ja oma suuntautuminen sanelee sitten sen loput kaksi kolmasosaa. Tässä osaamisasiassa uskon yksilön loputtomaan kehittymiseen sekä oman tahtotilan vaikutukseen. En mäkään osannut blogata enkä todellakaan html:n perusteita. Enkä kyllä valokuvaamisesta tiennyt yhtään mitään, en ommellut enkä etenkään osannut pyörittää FB:tä bisneskäyttöön. Enkä tiennyt, mikä on golfpallo, moottoripyörä tai keihäs, mutta kummasti osaan nuo nykyään, enemmän tai vähemmän.

Olen oppinut käyttämään lukuisia tietoteknisiä järjestelmiä, vaikken tiennyt niistä vielä 2000-luvun alussa mitään ja väitin aina, etten ole "tietokoneihmnen". No, eihän muutkaan synny kommunikaattorit kourassa, minulle argumentoitiin! Tai entä yrittäjyys? Mä oon työläisperheen lapsi, joka oli aina käynyt palkkatyössä, mutta hyvin olen yrittäjyyden perustaidot oppinut. Tai niskan hallinnan, CST:n tai itsesuggestoinnin. Näitä voisi luetella loputtomasti, eikä kyse ole itsensä kehumisesta. Mutta en osaa, on ollut vain tekosyy sille, etten ole joko jaksanut opetella tai ajatellut, että päästän itseni helpolla, ja annan muiden tehdä. Osaamisen kanssa tekemättä jättämisellä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Kyse on lopulta siitä, että valitsee haluta jotain ja on valmis ponnistelemaan enemmän tai vähemmän saavuttaakseen päämäärän. Tai sitten valitsee, että muut tekee ja voi itse keskittyä vielä tärkeämpään.

Toki toisinaan on fiksuakin delegoida asiat ulkopuoliselle. Oma aika ja energia ei riitä kaikkeen, ja jos joku osaa paremmin, ei kannata hävetä myöntää sitä. Esimerkiksi minun taloudestani huolehtii rakas puolisoni, kuntoutuksestani Penttiset ja firmasta todelliset markkinoinnin ammattilaiset. Ei siinä mitään hävettävää ole. Vastuut jaettu vuosisatoja, joten miksi nyään pitäisi olla toisin? Vaikka tulen terveenä antamaan isomman oman panokseni asioihin, luotan silti näihin ammattilaisiin. Miksi sitä pitäisi yrittää omaa osaamistaan koko ajan venyttää ja aikaakin tuhrata, koska silloin palaa vaan loppuun ja kaikki on tyytymättömiä. Annan siis jatkossakin ammattilaisten leikata hiukseni, pestä tarhat bleisereistäni, kantaa mut turvaan palavista taloista, asentaa uudet alustasarjat, taittaa siskoni hääkutsun ja lennättää minut toiselle puolelle maapalloa. Ammattilaiset tuppaa tekemään asiat kerralla oikein eikä tarvitse korjailla virheitä eikä menettää viimeisiäkin harmaita hiuksia päästään. Ja osaamisesa olen myös valmis maksamaan reilun ja oikeudenmukaisen korvauksen.

Niin, se blogi:

http://lifeandleben.wordpress.com

Hyvää yötä!

Mielistelystä

2010-04-05T19:30:00.000+03:00

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, ettei pomon mielistely Suomessa kannata.
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/04/05/la-tuppaudu-pomon-kaveriksi/20104735/139

Mielestäni kenenkään perseen nuoleskelu ei pidemmän päälle kannata. Toki aina löytyy niitä ihmisiä, joiden pätemisen tarve tyydyttyy todella sillä, että heidät nostetaan jalustalle muiden toimesta, mutta pidemmän päälle tuollainen vuorovaikutus käy usein raskaaksi ja loppuu kuin itsestään. Usein mielistelijä kyllästyy, koska ei saavuttanut sitä, mitä halusi, ja hän kenties vaihtaa helpompaan kohteeseen. Yhtä todennäköistä on myös se, että mielistelyn kohde kokee olonsa kiusaantuneeksi ja varoo asettamasta hanukkaansa helposti nuoleskeltavaksi uudelleen.

Mikä sitten on mielistelyä ja mikä aitoa kaveruutta, riippuu paitsi kulttuuriympäristöstä myös jokaisen yrityksen asennemaailmasta sekä yleisestä vuorovaikutustyylistä. Eri maissa, eri toimialoilla sekä eri kokoisissa firmoissa ovat omat erityispiirteensä sosiaalisissa suhteissa. Oman kokemukseni mukaan pienissä ja kiinteissä asiantuntijaorganisaatiossa, joissa luonnollisesti tehdään paljon asioita yhdessä myös vapaalla, syntyy varsin syvällisiä ystävyyssuhteita asemasta riippumatta. Vuorovaikutuksen tarkoitus ei ole kaveerata hyötymielessä, vaan yhdessä tekeminen vaan sattuu olemaan kaikkien mielestä hauskaa, rentouttavaa ja kehittävää. Sitä ihan yksinkertaisesti vaan viihtyy samanhenkisessä porukassa niin työssä kuin vapaalla, eikä siinä ole sen kummallisempia taka-ajatuksia.

Monesti ajatellaan, että mitä läheisempiä ihmiset ovat työpaikalla virka-aikana, sitä enemmän he viettävät aikaa yhdessä myös vapaalla. Itse asiassa homma menee monesti juurikin toisin päin, ainakin meillä täällä Suomessa. Hengittäminen toisen niskaan työajalla on jo riittävä määrä läheisyyttä sinänsä, ja työkaverukset sulkevat kotiovensa ja harrastuspiirinsä toisiltaan vapaa-ajalla. Toki toisinkin päin voi olla, sitä ei käy kietäminen. Monet työkaveruksethan ovat parhaita ystäviä myös duunin ulkopuolella. Tämä on varmaankin hyvin ihmiskohtaista, ja omasta mielestäni tärkeintä onkin ylipäänsä kunnioittaa sen toisen ihmisen, oi se sitten työkaveri tai esimies, toiveita. Toisen seuraan tuppautuminen pelkässä hyötymielessä vaatii varmasti tietynlaista luonnetta ja on raskasta puuhaa itse mielistelijälle. Mutta vähintään yhtä kiusallista on joutua siihen asemaan, jossa mielistely pitäisi pystyä hienotunteisesti lopettamaan.

Miksi tätä mielistelyasiaa muuten poikkeuksetta katsotaan juuri näin päin, että työntekijät yrittäisivät mielistellä pomojaan? Eikös tilanne nykypäivän työelämässä ole yhä useammin sellainen, että myös pomot yrittävät kaveerata työntekijöiden kanssa, koska joko haluavat hyötyä heistä tai eivät osaa muutakaan johtamistyyliä kuin kaveruuden? Minä ainakin olen törmännyt moneen sellaiseen esimieheen, joka on ollut hirvittävän epävarma itsestään, osaamisestaan ja asemastaan, ja pyrkinyt peittämään tätä hakemalla omille näkemyksilleen tukea kaveeraamalla alaistensa kanssa. Mikä olisikaan helpompi tapa vaikkapa perustella uudistuksia omalle esimiehelleen kuin ilmoittaa, että minähän olen jo keskustellut asioista alaisteni kanssa ja "olemme nyt kaikki sitä mieltä, että..." tai "olemme tulleet yhdessä siihen tulokseen, että..." Tällaisissa tilanteissa vastuu siirtyy esimieheltä koko tiimille, eikä hän epäonnistuessaan joudu yksin ristiin naulituksi. Joko simppeliä vastuunvälttelemistä tai tietoista epäonnistumisen pelon lieventämistä.

Kaiken kaikkiaan pomon tai alaisten mielistely sopii harvaan yritykseen täällä peräpohjolassa. Meillä tunnutaan arvostavan aitoutta, rehellisyyttä ja ansaittua kunniaa. Itsekin arvostan reilua ja suoraa puhetta ja vältän turhaa kyräilyä niin vapaalla kuin työssä. Myös selkäänpuukottaminen, mustamaalaaminen, valehtelu ja turha itseriittoisuus saavat näkemään punaista. Ja mitä läpinäkyvimmin näitä tekniikoita käytetään, sitä enemmän minua alkaa ottaa pannuun ja lopulta säälittää.

Toki asiassa on myös kääntöpuolensa, nimittäin Suomessahan koetaan mielistelyksi myös moni aidosti ystävällinen ele, kohteliaat tavat ja yleisen bisnesetiken mukainen käyttäytyminen. Jos menee silkkaa ystävällisyyttään sanomaan reippaasti ja iloisella äänellä huomentapäivää, se saatetaan helposti tulkita mielistelyksi. Sama tuntuu pätevän myös ovien avaamiseen ja kyydin tarjoamiseen. Tässä meillä vasta onkin tekemistä. Harva peruskohtelias ele tai teko on tarkoitettu perseen nuoleskeluksi, iskuyritykseksi tai piilomielistelyksi, vaan ihan oikeasti osa ihmisistä on ystävällisiä, auttavaisia ja huomioi kanssaeläjänsä. Aikamoista... ;)

Viime vuonna

2010-04-05T07:07:00.001+03:00

Tähän aikaan viime vuonna haudoin muuttoa Rauhikseen. Muistaakseni muutama kuukausi ennen tätä olin kai just päässyt ekan kerran himasta ulos ja pihalle piipahtaan. Ja siitäkin tuli niin paha olo, ettei koskaan...

Kuinkas siitä nyt sitten vuosi on? Tänä keväänä ei tapahdukaan samaa virhettä, eli en pakkaa kamoja mihinkään enkä etenkään kanna niitä. En myöskään vaihda asuntoa, autoa enkä mitään muutakaan ympäriltäni. No, aivan hetkeen.

Näin se aika menee... Kohta on taas seuraava kesä ja show must go on.

It's complicated

2010-04-05T03:48:00.000+03:00

Mirka is...

1.3. Single
3.3. In a relationship
6.3. Single
7.3 - 16.3. (ei määritelty)
17.3 It's complicated
18.3. In an open relationship
27.3. Single
31.3. In a relationship
3.4. Engaged
4.4. Single

Kai tuokin jotain 2000-luvun parisuhteista kertoo. Etenkin ku kierrossa oli kuulemma sana tyyppi koko ajan. ;)

Kahden vuoden actionit kerralla.

2010-04-04T21:00:00.000+03:00

Varsinainen actionviikonloppu. Ensin mummolaan pääsiäissyöpöttelemään, sit yhtä asuntoa vaklaamaan ja lopuksi sukulaisille. Kyllä tämä eilisen baarin missaamisen voitti sata nolla... Pääsiäisaterialla maistellut viinit estivät tällä kertaa ajamasta koko matkaa, mutta menomatka taittui turvallisesti. ;) Nyt lepoa rangalle. Ja aivoille. Eli hellurei ja hellät tunteet. Meitsi vetäytyy nyt kaikesta actionistä.

Nauttikaa pääsiäisestä ja toisistanne.

Mikä kumma?

2010-04-04T06:02:00.001+03:00

Mikä kumma meihin viisaisiin ihmisiin menee tositv-ohjelmissa? Miksi ihmeessä ihmisen pitää ripustaa itsensä roikkumaan ihostaan maailman suurimpaan käänteiseen kuuden hengen ihmispyramidiin? Mikä se motiivi on? Joku varsin kannusttava, koska yksikin kaveri pyörtyi kesken suorituksen, mutta sisukkaasti vaan jatkoi hommaa. Miettikääs noita ylimpänä olevia, kun heidän selkäihoistaan roikkuu noin 200 kiloa tavaraa.

Hyi saatana. Meen työntään sormet kurkkuun. Ällöttävän näköistä.

Päähänpistoja ja rajojen hakemista

2010-04-04T04:38:00.000+03:00

Hahaa, sen kerran kun aattelin lähteä käymään baarissa, myöhästyin muutaman minuutin ja en päässyt sisään Armakseen. Voihan perhale sentään. Yritin selittää pokeille, etten ole kahteen vuoteen edes päässyt lähellekään kapakkaa, muttei auttanut yhtään. Kerroin kuinka vaan tekee mieli kaljaa pääsiäisen kunniaksi - edes yks kulaus - mutta en saanut sääliä. Kaikkeni kyllä tein: Esittelin tuunattua Hot Ass -tukea, vilauttelin korviksia ja rannekoruja, mut aivan turhaan. Ilmeisesti mustat silmänaluset ja väsynyt look paistoi bilemeikin alta ja aattelivat että oon joku myöhäisherännyt narkkiri kokomustissa vaatteissani, huivi kaulassa ja pipo päässä. Ja varmaan vaikutti tosi hyvältä, kun ensin kaahasin autolla oven eteen, sit anelen pääsyä bisselle ja lopulta totean, että on mulla autossakin juomista, menen sitten sinne murjottamaan. Tarkoitin tosin vesipulloani. No, yritys hyvä kymppi. Rankaisua odotellen.

Vaikka kapakkaan en päässyt, pääsin kuitenkin ihmisten ilmoille nimittäin mentiin hakemaan lopulta sipulikanaa Chenssiltä. Perinteinen. Ollaan asuttu siinä vieressä aikaisemmin ja sibbekana on kuulunut valikoimiin forever. Kun sitä yöllä ostaa, se haisee asunnossa vielä 2 päivää syönnin jlk. Aikas stydiä.
Törmäsin Chenssiltä ehkä moderneimpaan internetkaffilaan universumissa. Pahvilaatikosta leikattu ylimääräiset osat pois ja tehty lopuista internetboxi. Keep it simple!

Tiedättekö mikä tää on?

2010-04-03T21:36:00.003+03:00

Tämä on sellainen juttu, jota en ole ennen tätä päivää pariin vuoteen tarvinnut muttei sitä sentään poiskaan ole otettu. Vaan nyt tartten sitä, koska heitän tuon paremman puoliskon isoon kylään. Elämä risaiseksi! Pimeetä, vettä, pääsiäisliikennettä ja vielä liukkauttakin. Jesh!!!

Tarkkaavaisuus ei kyllä ole parhaalla mahdollisella tasolla, mutta sitäkin voi onneksi kehittää. Helpoin tapa on keskittymisasteen lisääminen ja suuntaaminen olennaiseen tietoisesti. Kun ajelin autolla, suuntasin kaiken huomion liikenteen havainnointiin. Tää on suht helppoa, koska autolla ajamisen perustoiminnot on "takaraivossa" opittuina malleina ja liikesarjoina. Kun tietää, miten laitteistoa käytetään ja muistaa liikennesäännöt, voi keskittyä ajamaan turvallisesti eli tarkkailemaan muita liikenteessä liikkujia ja ennakoimaan. Sen sijaan ylimääräiseen sähläämiseen kuten kännykän näpräämiseen tai matemaattisten pulmien ratkaisuun samalla ei riitä kapasiteetti.

Tietoisuuden suuntaamisella olennaiseen on kääntöpuolensa. Kun keskittää tarkkaavaisuutensa johonkin tärkeään asiaan, muut epäolennaiset jäävät huomaamatta. Ne siis pysyvät tietoisuuden ulkopuolelle. Psykologiassa nimitetään tätä ilmiötä jaetuksi tarkkaavaisuudeksi. Useimmissa tapauksissa tämä tosin on vaan hyvä juttu, koska se mahdollistaa keskittymisen olennaiseen ja vähentää kaaosta. Toisinaan kuitenkin saattaa jäädä jotain tärkeitä asioita tietoisuuden ulkopuolelle, mikä taas voi aiheuttaa vaaratilanteita. Tätä jaetun tarkkaavaisuuden ilmiöitä on helppo käyttää hyödykseen vaikkapa esiintymistilanteissa tai kouluttaessa.

Testatkaa itse, miten jaettu tarkkaavaisuus toimii. Tässä pari videoklippiä tutusta aihepiiristä Salkkareista. Älä lue tätä juttua pidemmälle, sillä paljastan juonen lopussa. Sen sijaan hyppää nyt Youtubeen, odota että video latautuu mutta älä lue otsikoita tai kommentteja, vaan katso ainoastaan videot. Kun olet katsonut pätkät, lue otsikot ja katso pätkät uudelleen ja voit lukea tän tekstin loppuun. Tässä klipit:

http://www.youtube.com/watch?v=f_K_KfB0CV4
http://www.youtube.com/watch?v=DfPrzQZ1_fk
http://www.youtube.com/watch?v=WZOnfMephVk

--

Koska osasit kohdistaa jälkimmäisellä kerralla tarkkaavaisuuden epäolennaisuuksiin eli tiesit, mitä videoista piti etsiä/löytää, myös löysit ne. Psykologiassa puhutaan sisäisistä malleista, jotka ohjaa havaitsemista. No summa summarum: Aiemmin huomaamattomista ja epäolennaisista yksityiskohdista tuli tietoisia havaintoja. Tässä huomasi, että ihmisen tiedonkäsittelykyky on rajallinen, mutta sitä voi kehittää todella paljon enemmän mitä monet luulevat.Ja myös tuota rajallisuutta voi käyttää hyödykseen niin monissa asioissa. Vinkeetä, eikö?

Munista

2010-04-03T20:05:00.000+03:00

Pääsiäismunat on aika kivoja, mutta pari juttua muuttaisin: Foliokuoret (ja muutkin kuoret) pois, jotta pääsee kiinni asiaan eli suklaaseen. Kaikki turhat lelut mäkeen, ja niiden tilalle suklaata. Lisäksi munat vois olla Kinderin makuisia ja vähintäänkin Kinderin kokoisia. Myyntiin kuitenkin ilman Kinder-brändiä, että saadaan hinnasta 30 pinnaa pois, ja myyntipakkaukset vois olla vähintään 12 kappaleen kennoja. Niin, ja tietenkin pelkästään vapaiden kanojen palleroita tarjolle.

Kiitos!

Hieman erilainen pääsiäinen

2010-04-03T18:30:00.001+03:00

Jos olet kyllästynyt perinteisiin pääsiäisaatteisiin, Radio NRJ tarjoaa hieman toisenlaisen elämyksen. Kuuntele täältä.
http://www.nrj.fi/aamu

Ennakkosuosikki Jeesus jälleen ylivoimainen Jerusalemin Kärsimystriathlonissa!

Aamupoikien Sporttikorneri on Jerusalemissa paikan päällä seuraamassa kaikkien aikojen kolmiottelua, Kärsimystriathlonia. Kuuntele live-selostus paikan päältä.

Hot Ass

2010-04-02T23:04:00.000+03:00

Kiepattiin Makuunin kautta takaisin ja minä (kyllä, luit oikein) ajoin. Melkein menehdyttiin molemmat! No ei vaan. En ikinä ajais toinen kyydissä, jos vähänkin epäilisin pystymistäni tai yleistä turvallisuutta. Nyt halusin kokeilla, voisinko ajaa pimeellä. Motarilla en, taajamassa joo. Eli sit ei passaa ajaa enää motarilla pimeellä.

Kiepattiin Makuunin kautta kotiin. Sainpahan hiukka kosketusta Tesoman keskuksen yöelämään. Basso hakkas ja lysyrenkaiset teinikaarat hyppi Jay-Z:n tahdissaan ilmaan kuin lapset pomppulinnassa. Jäätävää. Makuunista tarttui mukaan paitsi säkki karkkia myös herättäviä pinssejä.

- Hot ass
- I'm uggly so what?
- The Queen of the Universe
- Worship me

Viesti on varsin selkeä. ;) Suuruuden hulluudessani kiinnitin kaikki tukeen ja kyllä oli nuoret ihmeissään, kun tällainen hippiasuinen osittain pummilta ja nuuskamuikkuselta näyttävä mummeli tuli ulos Makuunista helvetin räheessä tuunatussa kaula"korussa". Siinä jäi teinien tuunaamat megakokoiset kultaketjut toiseksi!

;)

Pääsiäisjuhlat Pirkkalassa

2010-04-02T18:09:00.001+03:00

Tää nuuskamuikkunen lähti Pirkkalaan! ;) Tässähän sai jo kaivaa kesätakitkin esiin... Kivaa. Tai sit ei. Se ois taas puolikuntoinen kesä sit edessä.

Erinomaista pääsiäistä!

2010-04-02T00:33:00.001+03:00

Sain tänään kimpun kauniita narsisseja sekä valtavia suklaamunia. Jippijaijee. :D

Halutaan palkata luotettava vakuutusyhtiö!

2010-04-01T01:58:00.000+03:00

Tämäkin lasku kuuluisi Pohjolan maksettavaksi. Mutta koska työajalla työmatkalla sattunut tapaturma ei ole työtapaturma, niin sittenhän se ei ole. Olkaapa tarkkoja, jos/kun satutatte itsenne työmatkalla, ettette vaan saa samanlaista kohtelua. Nuo "yleisiin elämänkokemussääntöihin" perustuvat hylsypäätökset tuppaavat pysymään muuttumattomina niin valituslautakunnissa kuin Vakuutusoikeudessa. Shit happens. Paska on jo probellissa, joten eikun suunta eteenpäin. :D

Innostus, hurahdus, narahdus ja hysteria

2010-03-30T17:59:00.002+03:00

Innostus on hauska ja positiivinen juttu. Ainakin niin kauan kun se ei muutu elämää hallitsevaksi pakkomielteeksi. Onneksi suurin osa hurahtaneista ei addiktoidu sairaalloisesti, vaikka monissa fanituksessa on mukana hegemonian tai hurmosajattelun piirteitä. Markkinatalous ja viestintäkehä pyörii siis maan mainiosti, ja ihmiset saadaan yhä uudelleen ja uudelleen innostumaan mitä erikoisimpien asioiden kuluttamisesta.

Itse en ole hurahtavaista tyyppiä, vaikka innostunkin kaikesta helposti. Kai tuo johtuu jotenkin lapsuudesta. Meitä on aina kannustettu keksimään uusia juttuja ja toimintatapoja sekä kyseenalaistamaan itsestäänselvyydet. Kulutuksen suhteen taas ollaan oltu tosi maltillisia. Isolla perheellä, jossa vain toinen vanhemmista kävi töissä, ei ollut varaa mennä mukaan jokaiseen vaate-, elämäntapa- tai matkustustrendiin. Ja silloin harvoin, kun rahaa oli hetkellisesti enemmän, sitä ei käytetty tavaroiden osteluun. Tämä takasi suhteellisen pysyvän arvomaailman ja tasaisen turvallisen elämäntyylin, josta olen kiitellyt jälkikäteen vanhempiani monet kerrat. Teini-iässä tuollainen tapa kuluttaa ei tosin ollut mitään suurta herkkua, kuten voitte arvata. Onneksi menin työelämään jo 15-vuotiaana, mikä mahdollisti omien ostoshalujen tyydyttämisen osittain.

Voitte vain kuvitella, mikä ilo oli irti, kun me lapset saimme muutaman kerran vuodessa jotain extrahienoa, "trendikästä" ja uutta ja erilaista. Esimerkiksi syksyisin kasan hienoja kouluvaatteita tai talvisin ulkoiluvarusteita. Ja myös kummitädin ja -sedän tuomat ulkomaantuliaiset ovat jääneet erityisesti mieleeni. Niille oli muuten kaikki muut kekarat kateellisia:
- Mistä toi paita on?
- Parpadokselta. Eikun Arkkentiinasta. Tai olikohan tää Kuotemalagasta. En mä muista.
- Wau...

Minulla vanhimpana oli etulyöntiasema monissa hankinnoissa. Veljellänikin meni aika hyvin, koska eihän poika voinut isomman siskon vaatteita pitää. Kuopuksemme tilanne ei sitten ollutkaan niin herkullinen, sillä hänhän sai käyttöönsä pitkälti meikäläiset vanhoja vaatteita ja potee tästä edelleen jonkinasteista huumorilla värittynyttä traumaa. Toki uusiakin hänelle ostettiin, muttei niin paljon kuin minulle ja veljelleni. Vaikka vaatteita ja leluja kierrätettiin perheen sisällä, me emme koskaan kulkeneet rikkinäisissä, kirpputorilta hankituissa, liian pienissä emmekä likaisissa vaatteissa. Siitä äitini piti visusti huolen. Kaikki oli laadukasta ja kaikki ostettu lähes poikkeuksetta erikoismyymälöistä. Mistään nykyisen kaltaisista merkkituotteista ei kuitenkaan ollut kyse, sillä meidän perheessä viis veisattiin Calvin Kleineista tai Burberryistä siitäkään huolimatta, että äitini on työskennellyt aina vaatetusalalla. Lapsuudesta on muuten jäänyt mieleen kerrat jos toisetkin äitin ja mummin suusta kuullut tokaisut: "Rumat ne vaatteilla koreilee" ja "köyhän täytyy panostaa laatuun", joita seurasi aina yhtä hilpeä hekotus.

HURAHTAMINEN JA HYSTERIA

Hurahtaminen alkaa usein salakavalasti ja leviää kuin suurempikin ruttoepidemia konsanaan. Hurahtamisen kohde voi olla mikä vaan. Toinen ihminen, joku tietty elämäntyyli, kansallissankari, sosiaalinen liike, uskonto, tuote tai palvelu, harrastus, toimintatapa tai vaikka joku sanonta tai ihan pelkkä yksi sana/hokema. Viimeisimmistä ekana mieleen palautuu Kummeleiden sanonnat "Kyllä lähtee" tai "Legendaarista". Myös teleoperaattori DNA on iskostanut päähämme, että "Elämä on". Ja Elisa komppaa sitä nykyään kertomalla, että "On se".

Ja oih ja voi niitä aikoja, kun tähän piskuiseen maahan tuli Lewis501:t, Nyykkärit, Bäkkärit tai Salkkarit; surffi-innostus, keskieurooppalainen viinikulttuuri ja Nikko radio-ohjattavat; pilottitakit, Bulat ja kuukengät sekä Adidaksen kolmiraitaiset (napeilla tai ilman) ja pian perässä Mustanmäentorilta Abidakset. Tai terveys- ja hyvinvointisektorille yksityiset lääkäriasemat, SmileSpa:t, Personal Trainerit, Les Mills-konsepti, Ortopedinen Manuaalinen Fysioterapia unohtamatta tietenkään akupunktiota, XCO-trainingia, CST:tä ja Zumbaa. Tai entäs uushippeys, fat acceptance, Pink thinking, extreme, downshifting, ekologisuusajattelu ja tämän suht tuore nousukas slow movement. On siinä repurtuaaria, josta valita ja hurahtaa.

Toisen innostusta on hauska seurata, mutta sairaalloisesta hurahtamisesta en ole aina samaa mieltä. Toisinaan ihmiset antavat huijata itseään ihan kympillä ja syytyvät rahansa, aikansa ja energiansa todella erikoisiin kohteisiin. Esimerkiksi Power Balance -hologrammitarrakonsepti oli loistava esimerkki siitä, kuinka ihmiset saadaan maksamaan muutaman kymmenen euroa tyhjästä. Mutta tuollaisiin asioihin kuluttaminen on makuasia ja kukin elää valitsemallaan tyylillä, eikä siitä tule ketään sen suuremmin paheksua. Arvostelu, mielipiteen ilmaisu ja kyseenalaistaminen tietenkin on sallittua vapaassa maailmassa. Kokonaan toinen juttu ovat tosiaan ne vaikuttimet ja syyt erilaisten hurahdusten taustalla. Arvomaailman rinnalla elämäntilanne on yksi merkittävimpiä syitä erinäisistä asioista ja aatteista hurahtamiseen, liittyi se sitten tavaroiden tai ajan kuluttamiseen. Eikös ole aivan tavallista, että jotkut iäkkäämmät sinkut, joiden frendit on jo pariutuneet ja viettävät seesteistä perhe-elämää, alkaa täyttää omaa tyhjiötään aikaavievillä harrasteilla, joiden parista voi hyvällä tuurilla löytää omankin puolison? Tai mitä tekee vasta valmistunut ekalle loistavalle vakkariliksalle päässyt tyyppi, joka on kärvistellyt opintotuella ja -lainalla viimeiset 10 vuotta? Aivan taatusti paitsi lyhentää lainojaan myös ostaa jotain kivaa itselleen. Seniorit ja heidän ajan ja rahan käyttönsä vasta mielenkiintoista onkin.

"VUOROVAIKUTUSTA"

Tässä vielä lopuksi hauska keskustelu valokuvaukseen ja uuteen autoon hurahtaneiden kesken. Toinen puhuu heinästä ja toinen seipäästä, mutta keskustelu soljui silti! Ulkopuolisena tämä tietty herätti suurta hilpeyttä, koska kaiken järjen mukaan tuollaisen keskustelun olisi pitänyt loppua hyvin lyhyeen. Mutta ei loppunut. Ollaan me ihmiset aikamoisia kääntämään puheet itseemme ja omiin kiinnostuksen kohteisiimme. Toisinaan se on toki raivostuttavaa, mutta useimmiten kuitenkin menee vaan toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. Käy se näinkin... :D

- Vaihdoin muuten kaaraa!
- Ai! Mäkin tein hankintoja.

- Hmmpp.. Vaihdettiin Toyotasta Fordiin, ihan näpsäkkä peli.
- Munkin hankinta oli tosi onnistunut. Uusi kamera. Järkkäri.

- Väliraha oli fiksu ja saatiin hyvä peli kaiken kaikkiaan. Tuutko koeajolle joku päivä?
- No, siitähän kelpaa sit ottaa kuvia! Toki tuun testaan kameraa.

- Lapsillakin on tilaa takana. Vihdoin. Ei tartte istua nassu kii nassussa.
- Lapses tykkäis tost kamerasta. Siihen saa kaikkia efektejä ja on automaattinen hymyntunnistus.

- Niin. Täytyis jotenkin vaan keksiä, miten takatilaan saa vielä viiden ihmisen kamat.
- Otat kato kuvan siitä ja piirtelet pakkaussuunnitelma Photarilla.

- Niin. Meni sit Toyota naapurin äijälle. Sai hyvän auton siitä, vaiks prätkämiehiihän se on.
- Joo... Otin muuten viime kesänä törkeen hyviä kuvia HD-jengistä. Niissä oli semmosta liikkeen tuntua ja vauhdin hurmaa.

- Jaa, jaa. Kuunteleksä mua ollenkaan? Sua ei vissiin kiinnosta autojutut?
- Joo, kuuntelen tietty. Ootas, mä näytän sulle tästä yhden ohjelman, millä saa tosi kivoja muotokuvia...

Itsekin saa olla tosi tarkkana, ettei "luennoi" aina markkinoinnista, niskavammoista ja hermoston toimintaperiaatteista. Onneks löytyy ihmisiä, jotka sanoo suoraan, että ei noi aivohermojen hermotusalueet tai kalvojen tehtävät niin kiinnosta, vaan puhutaan välillä kynsilakoista tai kissoista. Kiitos näille rohkeille! Meitsi hurahtaa nyt Doctor Philiin. ;)

Hurmiota vai hulluutta?

2010-03-30T00:57:00.001+03:00

Lähde mukaan. Tai sitten et. ;) Vaikuttaa coolilta. Jo 500 suomalaista on ilmoittautunut messiin...
http://www.extremerun.fi/

Huh

2010-03-29T21:51:00.001+03:00

Sepäs oli sitten tehokasta. CST meinaan. Korvat ja kaula oli jumissa mutta muuten olin melko hyvässä kunnossa. Katsotaan lähtikö yhdellä kerralla auki kalvot vaiko ei. Hyvin ne on jaksanut. Yllättävän hyvin!

Nyt kuulemma ollaan hermostolta about siinä lähtökohdassa missä tyypilliset ei retkahdusvammapotilaat, joilla on niskavaivoja ja jotka tulevat mun fyssarille. Voi itku. Aikas kivinen tie on ollut nämä ekat 2 vuotta mutta ehkä se tasoittuu tästä. ;)

Nyt vaivuin taas omaan pikkuiseen kehon säästöliekkitilaan. Heipat. :D

Reumasairaalan alasajo estettävä

2010-03-29T02:50:00.003+03:00

Reumataudit ovat osittain perinnöllisiä pehmytkudossairauksia, jotka aiheuttavat monille sairastuneille pysyvää työ- ja toimintakyvyttömyyttä. Reumasairauksiin kuuluvat mm. Selkärankareuma, Kihti, lastenreuma, Fibromyalgia, Lymen borrelioosi, MCTD, Nivelpsoriaasi, Nivelreuma, Nivelten yliliikkuvuussyndrooma, Osteoporoosi, Vaskuliitit sekä muut sidekudoksien perinnölliset taudit. Oikealla hoidolla ja kuntoutuksella reumapotilaiden kipuja voidaan vähentää ja työkykyä parantaa merkittävästi. Myös elämänlaatu kasvaa, kun hoito ja kuntoutus ovat kohdillaan.

Reumapotilaiden hoito ja kuntoutus on keskitetty tällä hetkellä Heinolaan Reumasairaalaan, jonka omistaa Reumasäätiö. Sairaalassa toimii 340 reuma-ammattilaista. Toista yhtä osaavaa organisaatiota ei Suomesta löyty, vaikka niin halutaan uskotella. Todellisuudessa vain Heinolassa on keskitetysti koko erikoissairaanhoidon, kuntoutuksen sekä lastenreuman hoidon erityispalvelut.

Vain Reumasairaalasta löytyy ainutlaatuinen yhdistelmä osaavia terveydenhuollon ammattilaisia, valtava tieto-taito, käytännön kokemus sekä ennen kaikkea sydäntä ja asennetta vakavasti invalisoivan vamman kuntoutukseen ja hoitoon. Reumalla potilaita kohdellaan ihmisarvoisesti. Monet ovat saaneet Reumasairaalasta kokonaan uuden elämän, kun muualla heidät on jo kertaalleen tuomittu elinikäiseen työ- ja toimintakyvyttömyyteen ja ihmisarvottomaan elämään.

Kaikesta huolimatta Heinolan Reumasairaala halutaan ajaa nyt alas, sillä Reumasäätiö on hakeutumassa konkurssiin. Ja vieläpä todella nopealla tahdilla. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että osa kesken olevista hoidoista myös jäisi kesken, sillä muissa yksiköissä ei välttämättä ole tieto-taitoa, rahaa, eikä kyllä haluakaan kuntouttaa hankalia reuma-asiakkaita. Vaativat leikkausoperaatiot sekä moniammattillinen yhteistyö ovat kiistatta parhaiten hallussa Reumasairaalassa, sillä talo on keskittynyt reuman hoitoon ja kuntoutukseen jo vuodesta 1946.

Reumapotilaat ja hoitohenkilökunta ovat vedonneet Eduskuntaan Reumasairaalan säilyttämiseksi, sillä Reumasäätiössä äänten enemmistö on Kelalla, jota taas Eduskunta valvoo. Kansanedustajat ovatkin luvanneet taistella Reuman säilymisen puolesta, mutta edelleen on epävarmaa, löytyykö tuo puuttuva 2 miljoonaa euroa jostain. Reumasäätiön hallituksen enemmistö on jo uhannut erota, mikäli säätiön valtuuskunta ei jätä konkurssihakemusta tänään, maanantaina 29.3. Säätiön hallituksen ja valtuuskunnan puheenjohtajat pitävät konkurssia ainoana vaihtoehtoja, koska potilaita on liian vähän. Herää kysymys, miksi ollaan edes tässä tilanteessa, sillä yleisesti on tiedossa, että reumasairauksien vähentyneestä määrästä potilaskato ei ainakaan johdu. Päinvastoin.

Reumasairaalaan erikoispalveluita tarvitsisi yksi jos toinenkin, mutta valitettavasti mahdollisuus tähän on riistetty. Reumasairaalan pääomistaja KELA on nimittäin pyrkinyt tekemään kaikkensa, ettei potilaita ohjautuisi Reumalle. Kilpailutukset ja niiden perustuvat päätökset reumasairauksien hoidon organisoinnista ovat olleet aivan järjettömiä. Kuten ESS:n pääkirjoituksessa karusti kiteytettiin, KELA todellakin tulkitsee kilpailulainsäädäntöä kuin piru raamattua, tekee varmaan jatkossakin kaikkensa, ettei potilaita saataisi osaavien ammattilaisten hoitoon. Eikö olekin aika erikoista, että Reumasairaala hävisi syksyllä 2009 ison tarjouskilpailun, vaikka se oli laatupisteissä paras ja hinnaltaan toiseksi edullisin?

Myös tarjousten hintahaarukka ihmetytti monia, sillä kallein vaihtoehto oli 490 euroa ja halvin 190 euroa. Ja mikä järkyttävintä tällä kertaa halvin todellakin voitti, vaikka se oli laadultaan selkeästi huonoin vaihtoehto. Julkisuudessa on spekuloitu, onko Reumasairaalan alasajon syynä vielä julkistamaton päätös siitä, että kaikki kalliit leikkaukset tultaisiin keskittämään jatkossa Helsinkiin Invalisisäätiön Ortonille. Mene ja tiedä. Olipa lakkautuksen syy mikä tahansa, niin suurin kärsijä ovat jälleen kerran tavalliset ihmiset, eli reumapotilaat ja heidän omaisensa.

Eikö olekin silkkaa hulluutta olla työllistämättä niitä huippuammattilaisia, jotka Reumasairaalan leipiin on saatu ja sitoutettu ja jotka pyyteettömästi tekevät kaikkensa, jotta reumasairaiden elämänlaatu paranisi? Reumasairaalan potilaiden mukaan talossa sykkii iso sydän ja lämmin henki, ihan kaikille Reuman asiakkaille.Reumalla toimivat spesialistit ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja huippuosaamisestaan sekä asenteestaan. Reumatologit, erityisortopedit, erityissairaanhoitajat ja sekä muut reumakuntoutuksenammattilaiset ovat valmiina pitämään huolta reumapotilaista jatkossakin, jos heidän vain sallitaan niin tekevän. Reumapalveluiden hajauttamisessa eri sairaanhoitoyksiköihin, joissa ei välttämättä ole edes osaaimsta tai resursseja hoitaa niitä, ei ole järjen hiventä. Kaikkihan sen tietävät, että halvalla saa ainoastaan hyvää paskaa. Joskus ei edes sitä.

Liity taisteluun Reumasairaalan säilyttämisen puolesta vaikkapa Facebookin groupissa. Kaikkien panosta tarvitaan, jotta maassamme saa jatkossakin laadukasta ja keskitettyä hoitoa reumasairauksiin.

http://www.facebook.com/?ref=home#!/group.php?gid=15506694839

Kuvat: Reuman sivut.

CST huomenna

2010-03-28T20:27:00.001+03:00

Se ois muuten huomenna sit CST piitkästä aikaa. Viimeksi taisi olla joskus puolikuussa, kun kävin. Ihmeen hyvin olen vetänyt nämä 6 viikkoa. Tänään tosin alkoi tuntua pientä painetta nenässä, eli hartiat on väsähtänyt ja sieltä se vetää sitten nenään. Argh. Ehkä vielä joskus voimataso riittää. Mutta ensimmäinen viisiviikkoinen ilman että hermoston separointeja.

Nyt me aletaan tehdä safkaa. Kuulemma on joku palmusunnuntai, niin tehdään sit lampaanpaistia ja valkosipuliperunoita sekä alkupalaksi vaadin niitä punasipuleita kuullotettuna öljyssä ja currytahnassa. Namm...

Miten mua ei yhtään jaksa naurattaa noi Hauskojen kotivideoiden kaatumiset, joissa ihmiset teloo itseään tavalla jos toisella. Eikö tosiaan ole mitään muuta sisältöä enää tuossakaan ohjelmassa kuin näyttää, kun ihmiset satuttaa itseään? Kai sitä nyt muullekin voisi nauraa kuin toisen vahingossa ja kivulle? Niin saatanan typerää, ettei riitä sanat kertomaan. Käännän siis kanavaa.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Ps. Ei enää lenkkareissa hoitoon ikinä. Jesh, jesh... ;)

Back to normal

2010-03-27T22:10:00.000+02:00

Voi pojat ja tyttäret, kumpa tietäisitte miten paljon olenkaan kaivannut sitä, että saan tehdä töitä. Jes jes jes, töitä viikonloppuna!!!! Jes jes jes, töitä yöllä. Töitä paljon odottamassa tekijäänsä. ;) ;) Mutta seitsemäntenä päivänä piti vissiin levätä, joten ei töitä huomenna. Eikä kyllä muutenkaan liikaa duunia, ettei käy kusisesti. :D

Hyvää yötä. Lepo alkoi nyt.

Kasvo-oireista ja värinöistä

2010-03-27T14:38:00.001+02:00

Moiks!

Joku aikoinaan kyseli kasvoilla olevista värinöistä. Tässä ketjussa niskavammfoorumilla on niistä enemmänkin puhetta etenkin sivuilla 5-6. Kannattaa lueskella alusta, niin saapi jutusta kiinni.

http://p3.foorumi.info/niskavamma/viewtopic.php?p=4619#4619

Leppoisia värinöitä. ;)

No jopas jopas

2010-03-27T02:53:00.001+02:00

Tajusin just, että edellisestä fyssaristahan on kohta kuudetta viikkoa, ja mä olen hengissä! Ja oon rasittanut rankaa about 20 kertaa enemmän ku koskaan aiemmin. Tehnyt jopa läppärillä hommia useita päiviä ja vieläpä toisinaan todella huonosta asennosta. ;) Edistystähän se sekin on, että pystyy edes olemaan on huonossa asennossa. Mut eniten iloa tuo se, että pysyy jo kaikki päivät tajunnan paremmalla puolella. Ei tule sitä enää hönttiä oloa päähän, eli kun ei tajua mistään mitään. Kyllä se toki välillä muistuttaa olemassa olosta, muttei jää päälle. Se on kiva, koska silloin pystyy kuitenkin tekeen ajatustyötä ja hoitaan sosiaalisiakin suhteita, kun kuulee ja ymmärtää mitä muut puhuu ja osaa vastata selkeellä suomenkielellä. Toinen hyvä juttu on tuo putoamisen tunteen poistuminen. Vaikka edelleenkin niska rasittuesaan alkaa "tippua", niin en mä kuitenkaan putoa maan läpi. Se oli kaikista kauheinta! Sellaista jatkuvaa upottavassa suossa kävelemistä.:(

Sen olen kyllä huomannut, että varsinaista kriisinpoikasta tässä puskee päälle, kun tajuaa, ettei ookkaa enää kuolemankielissä. Toisaalta takaraivossa (joo, C0:ssa) jyskyttää pelko siitä, että kohta romahtaa taas. Toisaalta alkaa iskeä sellainen optimistisuus ja jesh ollaan voiton puolella -fiilis, että sitä pitäisi välttää kuin ruttoa. Sitä luulee olevansa välillä melkoinen yli-ihminen ja unohtaa elää sitä toipilaan elämää. Sitä huomaa jättäneensä lenkkarit pois, kääntelee päätään nopeesti, venyttelee, on huonoissa asennoissa yms. mitä EI kuitenkaan sais tehdä. Unohtaa katsoa jalkoihinsa tai tarkkailla ympäristöään, ettei vaiks autot aja yltä. Tuo on tavallaan toki hyvä merkki, mutta toisaalta ei. Kohta sitä keskittyminen herpaantuu taas ja kaadun uudestaan. EI HYVÄ.

Viime yönä heräsin yheen lohduttomaan ajatukseen. Kuinka sitä voinut kuvitella tajuavansa täst elämästä jotain ennen kuin sairastui? Miten on voinut sanoa pokalla olevansa hyvä ihmistuntija, kirjoittaja, auttaja, motivaattori, johtaja, opiskelija, puoliso, lapsi tms. Koska jos silloin on ollut hyvä, niin ei kyllä ole vielä tiennyt oikein mistään yhtää mitään. Aika raakaa. Mut kai tää on ihan normaalia ja täytyy vaan olla onnellinen siitä, mitä on saanut tän helvetin seurauksena, eikä surkutella sitä, mitä on luullut omaneensa aiemminkin... Toisaalta, kuinka paljon onkaan vielä mahdollisuus kehittää osaamistaan, jos kerta vajaa parissa vuodessakin tapahtui näin merkittäviä?

Ehkä tärkeintä oivallus koko tästä showsta on edelleenkin se, että ihminen todella voi olla arvostettu, kunnioitettu ja rakastettu tekemättä sinänsä mitään se suuremmin tuottavaa tai yleleisesti hyväksyttyä puuhaa. Työt, tutkinnot, harrastukset, piirit, omaisuus, sosiaalinen gloria, klubit, ansiomerkit, tittelit, elämykset jotka syntyy järkyttävien extremekokemusten kautta, sijoitukset jne. ovat aivan toissijaista onnellisuuden ja tyytyväisen kannalta. Ei ne sinänsä tee terveeksi, onnelliseksi eikä tyytyväiseksi, vaikka eihän siitä koskaan haittaa ole että on esittää joku titteli ja rahaakin jemmassa. Ehkä joku pvä saan todella opinnot loppuun. Se ei ole muusta kiinni kuin terveydestä. Intoa ja energiaa on. Gradun tekeminen on vqan aika raskas urakka niskalle. Oi kumpa oisin saanut sen tehtyä jo ennen kaatumista. Nyt siihen saa varata kaks kertaa enemmän aikaa. Toisaalta, mihinkäs se kanssa olis kiire, kun eivät ne mibua voi pihallekaan potkia! ;) Ja huomattavasti suurempi urakka on päättää, mihin opinahjoon sen tekis, jotta kokis saavansa siitä muutakin hyötyä kuin nimen paperiin että tehty on.

Tänään ois muuten ollut frendin läksiäiset, mutta enhän mä sinne pystynyt venyyn. Tää oli just se kaveri, jota hiukkasen jelppasin SIO:n pääsykoepaperin kanssa. Ja hyvin kävi. Pääsi nimittäin sisään, vaikka prosentit on minimaaliset! Tosin enpä kyllä epäillytkään, koska olen itsekin hänet aikoinani meille haastatellut toisentyyppiseen homaan, ja jo silloin varsin nohevaksi havainnut. Ihanaa että ihmiset saa toteutettua unelmiaan. Antoisia kiitoja ja kivoja kelejä, jos luet tätä kirjoitusta!

Hyvät yöt! Nyt mä käyn tutimaan ja haaveilemaan Aurinkolinnan terassista ja omasta lähibiitsistä. Ja ladutkin lähtis kotiovelta. Oi joi... ;)

Omatekoinen Ben ja Jerry

2010-03-27T02:16:00.001+02:00

Loistavaa cookie ice greamia. 2 desiä vaniljajädeä ja jokaista kahta desiä kohti yks Domino-keksi, joka murskataan pussissa lihanuijalla tai simppelimmin blenderissä. Erittäin hyvää! ;)

Työläisen elämää kuvina

2010-03-26T00:34:00.000+02:00

Tämähän alkaa näyttää jo vallan työläisen elämältä. Hesepaskaruokaa, edustuskaulatukia, hidastunut läppäri, Erisan-käsivoidetta näppäimistöllä kuivuneille sormille sekä tietenkin puolikkaita kylmyneitä kahvikuppeja yms. Mut huomenna lepi. Alan oppia omat rajani vai häh? ;)

Kukahan mää oikein oon...

2010-03-26T00:26:00.001+02:00

Tämä päivä on sitten mennyt sorvatessa uutta työntekijämatskuu.Kivaa! Huomenna sitten taas lepoa. Täytyypi vaan hoitaa nuo pois alta ennen maanantaista fyssaria. :) Ehdottomasti päivän kinkkisin tehtävänä oli tehdä oma henkilöesittely firman perehdytysmateriaaleihin. Koita nyt sitten tiivistää koko elämäntarinasi ja tämä kevyt persoonan vaihdos yhteen A4-mittaiseen sepustukseen. Mielestäni siitä tuli loistava.

Varsin haasteelliseksi homma muuttui siinä vaiheessa, kun totesin, että kaikilla lienee musta aivan erilainen mielikuva kuin mitä nykyään olen. Väistämättähän tällainen show muuttaa ihmisen arvo- ja asennemaailmaa, vaikka pääpiirteittäin tietyt asiat kuitenkin ovat niinkuin aiemmin. Kattellaan. Eiköhän nuo kollegat tiputa maan pinnalle, jos meni aivan puihin esittelyt. Kun se on ready, voisin melkein pistää sen tännekin arvioitavaksi. Jos uskallan. Katsotaan. ;)

Hyvää yötä kaikille! Piis ja laav ja sillain...

Meloneista

2010-03-25T00:59:00.000+02:00

Ainahan se on mielessä, melonit! Tässä erikoisimpia otoksia niistä:

http://www.costumecats.com/wp-content/uploads/2007/05/melon.jpg

http://www.guzer.com/pictures/melon_owl.jpg

http://inlinethumb51.webshots.com/31858/2683039760104181437S600x600Q85.jpg

http://melon.bz/wp-content/themes/melon/images/melon-blank.jpg

http://www.tableheads.com/Melon_Head_-_Close_up.jpg

http://419.bittenus.com/maryclaybourne/BIGMELON.jpg

http://static.panoramio.com/photos/original/4695789.jpg

http://images-srv.leonardo.it/progettiweb/francescoscravaglieri/foto/img_446b7a7d28008_middlea.JPG

http://mozey.wordpress.com/2007/10/19/chuck-norris-face-carved-on-a-watermelon/

Tavoitteista ja niiden takaa

2010-03-24T17:00:00.013+02:00

- Viihtyisitkö yliopistossa keskimäärin viisi vuotta, josset tietäisi miksi kulutat ahteriasi ja kasvatat silmäpusseja?
- Jaksaisitko vuodesta toiseen urheilla tai syödä terveellisesti, josset yhtään ymmärtäisi, miten hyödyt siitä?
- Lähtisitkö vaellusretkelle, jonka pituudesta, sisällöstä, ohjaajasta tai määränpäästä ei ole minkäänlaista käryä?
- Jaksaisitko kuntouttaa itseäsi leikkauksen tai muun vamman jäljiltä, mikäli et tietäisi sateenkaaren päässä odottavaa palkintoa?
- Työskentelisitkö hymyssä suin motivoituneena, mikäli työlläsi ei olisi selkeää tarkoitusta etkä tietäisi, mihin panostasi tarvitaan?

Tuoreen tutkimuksen mukaan noin puolet suomalaisista eivät tiedä työnsä tavoitetta ja/tai yrityksellä ei ole esittää selkeästi omaksuttavaa strategiaa, miksi töihin tullaan ja miksi siellä hengataan. Joku voi ajatella, että palkan takiahan hommia painetaan, mutta todistetusti työskentelyä innoittaa aivan muut seikat. Ja vaikka joku tekisi työtä puhtaasti ansiotulonsa vuoksi, on sekin varmasti palkitsevampaa ja hauskempaa, kun omalle työlle on annettu joku selkä tarkoitus, tavoite ja päämäärä. Northin teetättämän tutkimuksen mukaan noin puolikas työssäkäyvistä vaan polkee työelämän rattaassa ilman, että tietävät syvällisemmin tarkoitusta sille. He eivät pysty nimeämään yhteyttä työnantajan strategian ja oman käytännön työnsä välille. Tässä oli nyt peiliin katsomisen paikka yrityksissä.
- Miksi työn tavoitteita ei ole määritelty?
- Vai onko ne määritelty, mutta ainoastaan johdon päässä?
- Tai ehkä periaatteet on luotu ja dokumentoitukinkin muttei viestitty työntekijöille?
- Mikä muu syy voisi johtaa moisiin tutkimustuloksiin? Löytyykö edelleen niitäkin firmoja, joissa itsepintaisesti uskotaan, ettei työn tavoitteilla ole mitään merkitystä työssä viihtymiseen tai tehokkuuteen?

TAVOITTEISTA VÄLITTÄMISEEN

Vähntään yhtä tärkeää kuin työn tavoitteiden luominen ja välittäminen, on kiinnostuksen osoittaminen työntekijän suoriutumista kohtaan koko työsuhteen ajan. Harva työntekijä jaksaa ikuisesti motivoitua pelkästä päämäärästä tai tavoitteesta saatika palkasta. Itse pyrin näkemään työnteon jatkumona, johon kuuluuvat myös yhteydet ennen varsinaista työssä aloittamista ja tietyt toimet työsuhteen päättymisen/päättämisen jälkeen. Ihmisiä ei kohdella huonosti, vaikkeivät he työhön sopisikaan. Toisaalta ihmisiä ei myöskään pidä unohtaa sen jälkeen, kun heidät on rekrytoitu ja työhönsä perehdytetty. Myös työsuhteen päättämiset voi hoitaa niin, ettei tarvitse räjäytellä siltoja takana.

Mielestäni työntekijää voidaan pitää tietyntyyppisenä "asiakkaana", jonka luottamus, kunnioitus ja panos on ansaittava ja onnistuttava pitämään. Aivan samalla tavalla kuin se maitoa ostava kuluttaja voi valita, mihin firmaan hän rahansa ja aikansa laittaa, toimii myös työntekijä: Tässä taloustilanteessa pätevien ja sitoutuneiden työntekijöiden osaamisesta on suoranainen pula, ja tilanne ei helpota ihan heti. Kultakimpaleesta pidetään kiinni, ja työn tavoitteiden määrittely ja viestiminen sekä aito välittäminen arjessa ovat kaikkien etu.

Jokainen meistä kaipaa huolenpitoa ja huomiota - myös työelämässä. Välittäminen on varsin simppeli osoittaa olemalla kiinnostunut työnhakijoista/tekijöistä/työnsä jo tehneistä. Suurten linjojen kunnossa pidon lisäksi välittäminen on pieniä tekoja pitkin päivää: Sanavalintoja, äänenpainoja, kysymyksiä, rohkaisua, tsemppihengen luomista, ristiriitojen ja epäkohtien ratkaisemista, kiukuttelun, vihan tai kyynisyyden kierteen katkaisemista, innostamista, kykyä kuunnella, vaikutusmahdollisuuksien luomista tai hauskanpitoa ja hassuttelua. Välittämistä on kuunnella toisen huolet ja murheet, eikä itsekkäästi ajatella niiden vievän vain omaa aikaan. Toisaalta välittämistä on myös kertoa, milloin ei pysty enää auttamaan ja rohkaista löytämään ratkaisut muulla tavalla tai muualta.

Välittämistä on olla kohtelias, ystävällinen , rakentava ja kunnioittaa toista. Vaikka asioista ja suhtautumistavoista voidaan vääntää hamaan tappiin asti ja suurella tunteella, se ei sulje pois samanaikaista kunnioittamista. Vähintä, mitä työnantaja voi tehdä välittääkseen, on päättää raapustaa juuri nyt ja tällä hetkellä ne firman strategiat ja työn tavoitteet jollekin lappuselle ja miettiä fiksut keinot asioiden viestimiseen työntekijäkunnan kanssa vuorovaikutuksellisesti. Tuosta on hyvä aloittaa.

Minä osoitan välittämisen toiselle osapuolelle keittämällä kaffit valmiiksi. Sieltä se köpöttelee kaffeelle iloiset turkoosit kinesioteipit raajassaan. Saas nähdä, miten toimii. :)

--
Puolustusvoimat näyttää mallia, kuinka tärkeää on työn tarkoituksen tai tarkoituksettomuuden viestiminen ja mielikuvien muuttaminen. Muistattekos nämä?

Hei [FISRTNAME]

2010-03-24T02:17:00.002+02:00

Tänään on hiukkasen kyrsinyt:

1. Meilimarkkinointikirjeet yleisesti

2. Meilimarkkinointikirjeet, joista ei pääse eroon vaikka on eronnut postituslistalta keskimäärin 17 kertaa ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat spämmi- ja adestot päällä(Esimerkiksi tämä ah jo varsin tutuksi tullut Viagra-nettikauppa;)

3. Huonosti kirjoitetut/käännetyt meilimarkkinointikirjeet, joista ei pääse eroon ja joista esimerkkinä seuraava:

----- Alkuperäinen viesti -----

Hei [FISRTNAME]

> Onko muste tai tulostuspaperi loppumassa tulostimesssasi?InkClub tarjoaa sinulle mustepatruuna 0 eurolla, mikäli sinulla on m.m.. Canonintai Epsonintulostimen. Jos sinulla on HP:n tai Lexmarkin tulostimen saat InkClubilta valokuva paperipakkauksen hintaan 0 euroa.
Tutustu valikoimaan tästä.

Parhaat terveiset
Peter

Vastaanotat tämän viestin, koska tarjouksetnyt.com on saanut
sähköpostiosoitteesi Facebook-sovelluksesta tai muilta sivustoilta. Olet hyväksynyt ehdot jossa mainitetaan että tarjouksetnyt.com saa käyttää sähköpostiosoitteesi uutiskirjeiden vastaanottajaksi. Jos haluat perua uutiskirjeiden tuloa tarjouksetnyt.com:ltä jatkossa, niin sen voit tehdä tästä.

(Ja luonnollisesti perusmislinkki ei tietenkään toimi. Ja Peter Pan, mistä Mikämikämaasta nää tekstit tulee? Ilmeisesti Google-sanakirjasta suoraan... Perus.)

Näin aivovamma paranee oikeussalissa - Halleluujaa !!!

2010-03-23T23:57:00.004+02:00

Jälleen kerran on syytä nostaa esille epäkohdat suomalaisessa oikeuskäytännössä. Tällä kertaa julkaisen huippuneurologi Olli Tenovuon artikkelin, joka on ilmestynyt alun perin Duodecimissä. Tämä on taas kerran räikeän järkyttävä esimerkki siitä, kuinka vakavan aivovamman saanut aiemmin täysin terve ja työkykyinen nuori mies muuttuikin oikeusasteiden edessä uudelleen TERVEEKSI. Halleluujaa!!!

Näiden tapausten määrä on lisääntymään päin jatkuvasti. Voitte varautua taistelemaan sekä läheistenne että itsenne oikeuksista entistä hanakammin tulevaisuudessa. Jos neljän kokeneen ammattilaisen diagnoosit aivovammasta ei kelvannut oikeudelle, niin kenen sitten kelpaa? Niin, ei kenenkään, jos homma saa pyöriä tällä nykyisellä systeemillä. Tällaisten juttun yhteydessä minua hävettää myöntää, että olen suomalainen.

Medisiina ei muutu oikeudessa

Duodecim
2006;122(7):844
Olli Tenovuo
Kirjeitä ja mielipiteitä

Aiemmin terve ja työssään hyvin menestynyt nuori mies sai pahoinpitelyssä aivovamman. Tämän seurauksena hänellä todettiin laaja-alaiset kognitiiviset häiriöt, kliinis-neurologisia statuslöydöksiä sekä aivovammaan sopivat poikkeavuudet aivojen magneettikuvauksessa, magneettispektroskopiassa ja isotooppikuvauksessa.

Psykiatri ei havainnut mitään psykiatriseen häiriöön viittaavaa, ja kolme potilasta tutkinutta kokenutta neurologia totesi potilaan aivovamman takia työkyvyttömäksi; yksi näistä arvioista oli moniammatillinen ja yliopistosairaalassa tehty. Työkyvyttömyys todettiin myös työklinikkatutkimuksessa - edes työkokeiluun ei ollut edellytyksiä. Vakuutuslaitos kiisti alusta lähtien aivovamman, huolimatta mm. itse pyytämästään yliopistosairaalan arviosta. Tapaturmalautakunta asettui vakuutuslaitoksen kannalle. Asiaa käsiteltiin suullisesti vakuutusoikeudessa, jossa työkyvyttömyyden aiheuttavan aivovamman puolesta todisti kaksi erittäin kokenutta neurologia ja kaksi erittäin kokenutta neuropsykologia, jotka olivat kaikki tutkineet potilaan, sekä yksi ulkopuolinen asiantuntijatodistaja.

Vakuutuslaitoksen näkökantaa oli edustamassa vakuutuslaitoksen lääkäri. Vakuutusoikeus sivuutti päätöksessään kaikki potilasta tutkineiden neurologien ja neuropsykologien todistukset mainitsematta niitä sanallakaan ja katsoi asiantuntijatodistelun olevan ristiriitaista (toiseksi asiantuntijaksi katsottiin siis vakuutuslaitoksen lääkäri). Vakuutusoikeus päätti ratkaista asian »harkintavaltansa nojalla» katsoen, että potilaalla ei ole työkyvyttömyyttä aiheuttavaa aivovammaa, ja kun mitään muutakaan sairautta, vikaa tai vammaa ei ole todettavissa, ei potilasta voida pitää työkyvyttömänä.

Kolumnissaan Duodecim-lehden numerossa 4/2006 professori Juntunen kauhisteli tapausta, jossa käräjäoikeus ja hovioikeus ratkaisivat tapaturma-asian toisin kuin vakuutusoikeus. Tapauksen kuvauksesta voi päätellä, että lääketieteellisissä selvityksissä oli päädytty aivovammaan. Tuskinpa käräjä- ja hovioikeus olisivat kallistuneet tälle kannalle, jos potilasta tutkineet tahot eivät olisi tähän diagnoosiin päätyneet. Muuttiko siis oikeus medisiinan?

Juntusen käsittelytapa paljastaa hänen ajattelevan, että vain vakuutuslääketiede on medisiinaa. Itse asiassa sekä hänen esimerkissään että edellä kuvatussa tapauksessa hänen puolustamansa erityistuomioistuimet (tapaturmalautakunta ja vakuutusoikeus) muuttivat medisiinan. Eräs kokenut käräjätuomari totesikin yhden korvauskiistan aluksi, että »emme kai me nyt oikeudessa ala diagnooseja tekemään».

Juntusen päätelmä on, että yleisillä tuomioistuimilla ei ole asiantuntemusta käsitellä lääketieteellisiä korvausasioita. Hän ei pohdi lainkaan sitä, voisiko yleisten tuomioistuimien päätyminen usein toiselle kannalle johtua siitä, että erityistuomioistuimet eivät arvioikaan asioita objektiivisesti. Asia olisi mielestäni selvityksen arvoinen: kokevatko korvauskäsittelyjen kohteena olleet kansalaiset, juristit ja terveydenhuollon ammattilaiset näiden erityistuomioistuinten toimivan puolueettomasti. Oikeusministeriön teettämä selvitys vakuutusoikeudesta jo osaltaan vastasi, että tämä luottamus puuttuu ainakin niiltä, jotka ovat joutuneet asiassaan vakuutusoikeuden kanssa tekemisiin.

Tilanne on absurdi. Kun lääkäri tutkii vamman jälkeisiä oireita, hänen pitää jo oikeiden hoitolinjojen valitsemiseksikin selvittää, johtuvatko oireet tapaturmasta vai jostain muusta. Hankalissa tapauksissa selvitykset ovat yleensä poikkeuksetta moniammatillisia ja vielä useassa eri paikassa tehtäviä. Kun näiden perusteellisten selvitysten jälkeen päädytään lääketieteelliseen diagnoosiin, tämä diagnostiikka muuttuukin vakuutuslaitoksessa ja erityistuomioistuimissa »syy-yhteyden arvioinniksi», jota näyttävät koskevan aivan eri lainalaisuudet. Juntusta mukaillen »oikeudellinen näyttökynnys saattaa olla erilainen kuin lääketieteellinen». Lääkärikunnalle ja erityisesti potilaille tilanne on hämmentävä. ä

Usein erittäin kokeneiden lääkäreiden perusteellinen diagnostiikka yhtäkkiä kumotaan vakuutuslääkäreiden taholta ja todetaan, että potilaan oireet eivät voi johtua vammasta vaan »jostakin muusta», jota »muuta» kukaan potilasta tutkinut ei kuitenkaan ole kyennyt toteamaan.Juntusen silmissä tämä toiminta perustuu lääketieteelliseen kokemukseen ja koulukunnista riippumattomaan tutkimustietoon sekä »syvälliseen asiantuntemukseen». Alussa mainitsemassani esimerkissä tämä »syvällinen asiantuntemus» aivovamman diagnostiikasta vakuutusoikeudessa perustui lääkärijäsenenä olleen ortopedin ja neljän ei-lääketieteellisen koulutuksen saaneen henkilön arviointiin.

Vakuutuslääkärit puhuvat mielellään »koulukunnista» pitäen itseään niistä riippumattomina. Tämä on silkkaa hölynpölyä, ja monissa asioissa ainoa muusta lääketieteestä eriävä koulukunta löytyykin vain vakuutuslääkäreiden ja heidän läheisten yhteistyötahojensa puolelta. Juntunen on selvästi närkästynyt siitä, että jotkut potilaat saavat asiansa käsitellyksi vakuutuslääkäreiden »pomminvarman» järjestelmän ulkopuolella. Hän on oikeassa siinä, että tällä tavoin kansalaiset joutuvat osittain epätasa-arvoiseen asemaan, koska kaikissa tapaturmissa tällaista yleisen oikeusistuinkäsittelyn mahdollisuutta ei ole joko juridisesti tai taloudellisesti. On kuitenkin parempi, että edes osalla vammautuneista on mahdollisuus asiansa oikeudenmukaiseen käsittelyyn kuin että sitä mahdollisuutta ei olisi kellään.

Tapaturma-asioissa oikeudenkäyttö erityistuomioistuimissa on verhottu vakuutuslääketieteeksi, jolla ei ole juuri mitään tekemistä tieteen - ainakaan lääketieteen - kanssa, vaan kyseessä on peitenimi vakuutuslaitosten ja vakuutuslääkäreiden taloudellisten etujen turvaamiselle. Nykyisellään tämä järjestelmä toteuttaa ehkä tasapuolisuuden vaatimuksen, mutta oikeuslaitokselta vaadittavaa oikeudenmukaisuuden ja objektiivisuuden vaatimusta se ei toteuta.

OLLI TENOVUO, LKT, dosentti, osastonylilääkäri, apulaisopettaja
olli.tenovuo@tyks.fi
Turun yliopisto, neurologian klinikka ja TYKS:n neurologian poliklinikka
Kiinamyllynkatu 4-8 20520 Turku

--
Herättikö juttu ajatuksia?
Alkoiko harmittaa?
Toimittiinko tässä oikein?
Onko sinulla mielessäsi vastaavia kohtaloita?

Tule keskustelemaan asiasta niskavammafoorumille. :)

Myötähäpeää, interaktioita, egoilua tjsp

2010-03-23T15:09:00.002+02:00

Viimevuosina on kovasti yleistynyt uudenlainen sana- ja puhetyylitrendi, kutsuisinkos sitä sitten vaikkapa Ihminen 2.0-ilmaisutavaksi? Olennaista siinä tuntuu olevan, että käytetään aivan käsittämättömän hienolta kuulostavia ja vaikeasti lausuttavia termejä, joiden todellista tarkoitusta ei usein edes tiedetä ja jotka on irrotettu alkuperäisestä käyttöyhteydestään. Suurin osa lainakeista on kahmittu joko psykologiasta tai tietotekniikan ammattisanakirjasta.
Omissa piireissäni törmään useammin tähän ns. freudilaiseen termiperintöön kuin it-haaraan, koska liikun työelämässä alueella, jossa psykologian perusosaaminen on lähes tulkoon jokaisen hallussa.

Termistön käytössä sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta kohtuus mielessä, tavoite ennen knobbailua ja ymmärrys ennen kaikkea. Kyllähän se hieman huvittaa, kun kuulee suurta sivistyneisyyttä viljeltävän kaikkialla ja kaikille, ja usein vasten asianomaisen tahtoa tai ymmärrystä. Mistähän tämä aihe ylipäänsä luiskahtikaan pieneen mieleeni? Jaa niin, kävin tuossa roskia viemässä ja törmäsin naapurin Ville-varastomieheen (63 vuotta ja kohta eläkkeellä onnellisena). Villeä selkeästi vitutti, huomasihan sen jo naamasta. Syykin selvisi sitten melko pian. Ville oli joutunut firman motivaatiokoulutukseen, joka oli kestänyt neljättä tuntia ja järjestetty keskellä hyvää työaikaa. Ville-parka ei ollut ollenkaan ymmärtänyt, mitä se sellainen motivaatio tarkoitti ja kun hän oli sitä kysynyt koulutuksen vetäjältä, tämä oli todennut ilkeällä äänensävyllä: "KVG eli Katso Ville Googlesta, ei tässä ole aikaa alkaa spesifioida motivaation etymologiaa".

Niinpä Ville varastomies oli avannut kännykästä Kuukkelin, mutta unohtanut selvittää taustat eksyttyään Packmanin ja aikuisviihteen pariin. Koulutuksen lopussa oli sitten asiaan kuuluvasti jaettu palautepaperit, joissa kyseltiin, mitä kenellekin oli jäänyt nelituntisesta päähän. Ville tunnollisena miehenä oli kirjoittanut sepustuksen jotenkin tähän tyyliin: "Aika paljon kuusysiä ja muutama uusi peli-idea Packmaniin. Vieläkään en tiedä, missä koulutuksessa olin. Ukko puhui iha kummallisia ja en oikein saanu sen jutusta kii. Hirveesti kaikkia vaikeita sanoja. Kahvi oli makoisaa mut mieluummin ois ollu varastolla lajitteleen sisääntulevaa tavaraa. Aika turha koulutus".
Mitä sitä suotta valehdella! Go Ville.

Tiedätkö sinä, mistä juontaa juurensa nuo alla olevat termit, joiden edessä Villekin oli ollut noin kovin neuvoton?

En tiedä minäkään, ja siksi välttelen uuvuttamasta jokaista keskustelukumppaniani niillä alituiseen. Kyllä asioista voi puhua varsin ymmärrettävästi ilman jargonia, diipadaapaa tai turhaa knobbailua. Itseasiassa jos pitäisi valita, niin minun mielestäni on paljon hienompaa tulla ymmärretyksi kuin kuulostaa (ja vaikuttaa) jotenkin kummallisen epäselvältä ja oudolta. Kyllähän me kaikki tiedämme, että jargon on luotu sitä varten, että samaan ryhmään kuuluva porukka voi viestii toisilleen helpommin vakiintuneen termistön avulla, mutta kun osa ei pysty luopumaan kikkailusta missään tilanteessa. Suurin osa kanssaihmisistä ei ole kiinnostunut kuulemaan jargonia jatkuvasti, eivätkä he ymmärrä puoliakaan hienoista termeistä ja käsitteistä. Villenkin tapauksessa tuo motivaatio koulutus todella oli pelkkää rahan ja ajan hukkaa. Toisinkin olisi voinut olla.

Tänään tarjolla:
- myötähäpeä
- interaktiivisuus
- itsensä kehittäminen
- tietoisuus (tai tietoisuuden laajentaminen)
- kehityksen portaat
- piilotajunta
- juurruttaa
- siirtymäobjekti
- postmoderni ajattelutapa
- haloefekti
- kornius, naiivius
- interventio
- normitus, roolitus
- sanktiointi
- kognitiivinen dissonanssi
- assosiointi, askensointi, meditointi
- henkinen hyvin/pahoinvointi
- tunnetoisinto
- itsetuntemus
- positiivinen vahvistaminen
- sielu
- ego, minuus, ydinminä, ihanneminä, tosiminä, minäkäsitys
- kontrolliodotus
- psykososiaalinen kehityskaari
- reflektointi
- peilisuhde
- sosiaalinen vietti, sosiaalinen pääoma, sosiaalinen interventio

Toisinaan tälläinen tyylikornius herättää minussa suunnatonta myötähäpeää sekä aiheuttaa sanoinkuvaamattoman pahanolontunteen sisälläni. Rajoittunut tietoisuuteni sekä herkkä minuuteni eivät ilmeisestikään ole tarkoitettu ymmärtämään tämäntyylistä ilmaisua. Ehkä menen hakemaan kupin kofeiinipitoista kaffijuomaa ja yritän valaista itseni. Tärkeintä lienee päästä eroon ydinminääni juurrutetuista rajoituksista, jotka varmasti ovat selätettävissä aktiivisen reflektion keinoin, sekä tutkiskelemalla mennyttä psykososiaalista kehitystä.

Myönnän että egoni ei ole kaikkitietävä ja panostan tämän päivän henkiseen kasvuun ja tietoiseen kehittämiseen. Vain tutkiskelemalla syvintä minuuttani voin purkaa negatiivisten rajoitteiden kehän, joka pään päälleni on joskus lapsuudessa asetettu. Toivotaan, että tämä prosessi toimii positiivisen haloefektin tavoin, eikä rajoittuneisuuteni ole juurtunut sieluuni liian syvälle. Ainakin hallitsen postmodernin ajattelu- ja kirjoitustyylin, jossa olennaista on jatkuva muutos ja muuntuminen. Mitä sitä suotta myötähäpeämään omaa minuuttaan.

Aurinkoista päivää! Update yourself ja sillain. ;) ;)

(Kuva: http://www.clipartguide.com/_named_clipart_images/0511-0712-3112-4933_Priest_Giving_Mass_clipart_image.jpg)

Mitä tänään opimme?

2010-03-22T21:59:00.001+02:00

Ei angoraa herkistyneelle isolle suoraan kiitos!

Terveisin,
Punakoura Mansesta

The Hurt Locker

2010-03-22T15:09:00.001+02:00

Katsottiin muuten eilen seiska miinus kakkosen kunniaksi Kathryn Bigelow'n ohjaama romanttinen komedia The Hurt Locker. ;)

Leffa kertoo Irakin sodan pommiraivaajien (EOD-ryhmän) toiminnasta ja kerrassaan nerokas esitys siitä, missä menee ns. oikeutetun ja turvallisen kenttätoiminnan vs. ajattelemattoman tai piittaamattoman toiminnan raja. Elokuva kahmi lukuisia Oscareita ja etenkin tuosta ohjauksesta annettu oli osui niin nappiin.

Pätkä oli todella intensiivinen alusta loppuun asti, koska hermostokin meinas kilahtaa. Siitä tietää, että elokuva on koskettanut jollain tasolla. Suosittelen.

Auttamisesta asiaa ja tarinaa

2010-03-22T05:32:00.001+02:00

Olen monesti miettinyt, mistä auttamisessa todella on kyse. Tätä teemaa on käsitelty aikoinaan sosiaalityön opinnoissa, sillä auttamisen rooli, tarkoitus ja keinot on muuttuneet vuosisatojen aikana. Kun auttaminen muinoin nähtiin pakkona tai tavoitteellisena toisen muuttamisena tai korjaamisena "oikeanlaiseksi", nykyään sillä on huomattavasti laajempi tarkoitus.

Olen kohdannut elämässä monenlaisia auttajia ja ollut myös itse autettavan roolissa. Enemmän kuitenkin auttanut muita. En mielestäni ole ollut siinä kovinkaan hyvä, mutta keskiverto-ok. Jälkikäteen ajateltuna en oikein ymmärrä valintaani hakeutua aikoinaan auttamistyöhön, vaikka tämän sairastelun jälkeen tilanne onkin muuttunut. Olen kiinnostanut sosiaalityöntekijän/terapeutin ammatista aivan eri syistä kuin opiskelemaan hakiessani ja ensimmäistä kertaa elämässäni uskon omaavani riittävän pohjataidon ammattimaista auttamistyötä varten.

Tässä tulee muutama juttu, jotka ovat kolahtaneet kunnolla aivan tässä viimeisen parin vuoden aikana, vaikka toki olen teemoja pyöritellyt mielessäni aiemminkin. Vasta kun itse joutuu autettavan rooliin tässä laajuudessa, oivaltaa monia juttuja niin auttamisen tyyleistä kuin auttajalta vaadituista ominaisuuksista. Autettavan rooli onkin sitten aivan oman entryn arvoinen asia, koska muuten tämä teksti paisuu taas kuin pullataikina

Auttamista olla hyvin erilaista.
Auttamisen luonne riippuu siitä, kuka ja millainen ihminen on avun tarpeessa. Kuulostaa hirveen yksinkertaiselta, että ymmärtää, ettei kaikkia ei pidä auttaa samalla kaavalla. Todellisuudessa sitä toimii tuota vastaan vallan useasti. Sitä esimerkiksi yrittää tuputtaa omaa näkemystään ja toimintamalliaan kaikille autettaville ja pahimmassa tapauksessa sekoittaa pulassa olevien päät lopullisesti. Joskus parasta auttamista olisi olla puuttumatta koko asiaan, josta ei itsekään ymmärrä riittävästi. .

Auttamisen syyt
Auttaminen pelkän rahan lypsämisen, hyvän omantunnon, pakon tai säälin takia ei toimi. Rahan lypsäminen loppuu viimeistään siinä vaiheessa, kun avunhakija ymmärtää, ettei edistystä tapahdu. Tässä voi mennä joskus kauankin, ja mitä pidemmälle menee, sitä enemmän avun hakija pettyy, kun tajuaa asetelman. Auttaminen hyvän omantunnon tuskan takia ei myöskään ole rakentavaa. Herkät ihmiset huomaavat, että auttaja ei osaa ohjata avun tarpeessa olevaa kohtaamaan omia ongelmiaan, vaan ennemminkin tarjoutuu ottamaan probleemat omalle kontolleen ajautuen pahan mielen purkamisen kohteeksi. Pakosta auttaminen aistitaan myös helposti, sillä avuntarjoajan omat itsekkäät motiivit paistaa läpi kaikesta. Apua kyllä saatetaan tarjota aktiivisesti, mutta kun olisi aika lunastaa lupaukset, yllättäen aina ilmestyy jotain tärkeämpää.

Monesti pakkoauttamista syntyy myös velvollisuudentunteen vuoksi. Ajatellaan, että "niinhän tuokin auttoi minua aikoinaan ja nyt minun täytyy auttaa häntä, vaikken osaakaan". Totuushan on, että kaikki eivät osaa auttaa, eikä siihen kannata tosiaan velvollisuudentunnosta tai kiitollisuuden velan vuoksi pakottaa itseään. On ihan hyväksyttävää, että osaa olla vain autettava, vaikka tällainen ihmissuhde monesti kupsahtaa juuri tähän eriarvoisuusasetelmaan, jossa toisesta tulee pelkkä verenimijä eli ainainen avun lypsäjä ilman että itse pystyy antamaan mitään. Säälistä tapahtuva auttaminen taas on voivottelua, surkuttelua ja uhkakuvien vahvistamista, ja se työntää tilannetta usein vain pahempaan suuntaan.

On tunnettava auttamisen rajat ja osattava lopettaa auttaminen.
Auttamisesta ei ole hyötyä, jossei toinen ihminen pysty/halua ottaa apua vastaan tai hän ei koe tarvitsevansa apua. Ensimmäinen on tyypillistä akuutissa kriisissä, niin sanotussa shokkivaiheessa, jolloin oikeasti apua tarvitseva ei itse vielä käsitä omaa tilannettaan, eikä ymmärrä tarvitsevansa apua. Sitä mukaan kun shokki helpottaa ja todellisuus alkaa valjeta, avun tarve myönnetään ja sitä osataan pyytää tai vaatia. Sama homma on monissa käyttäytymishäiriöissä tai personallisuusongelmissa.

Etenkin ammattiauttajalle on erityisen tärkeää, että hän ymmärtää, että millaista apua ja missä vaiheessa eri ongelmatilanteissa kannattaa antaa. Ja aina on tarpeen hallita lukuisat erilaiset auttamismenetelmät tai ainakin osata ohjata avun tarvitsija oikeanlaiselle auttajalle. Pätevä auttaja osaa myös lopettaa auttamissuhteen, jossa ei päästä eteenpäin. Sen sijaan amatööriauttajat, joiden elämäntehtävä on auttaa muita vaikkei taitoa olisikaan, eivät osaa lopettaa avun tarjoomista, vaikka pitäisikin. Monet ihmiset nimittäin tykkäävät pönkittää egoaan nimenomaan sillä, että he auttavat aina ja kaikkia, vaikkei todellista kompetenssiä olisi. On hienoa näyttää muiden silmissä auttavaiselta. Kuinka monta auttamis/hyväntekeväisyyklubia onkaan perustettu vain ja ainoastaan siltä pohjalta, että auttaminen on hyve, jota pitää harrastaa, jotta muut pitäisivät auttajaa lojaalija, hyväsydämisenä ja/tai empaattisena.

Ja hei, oletteko huomanneet, että auttaminen on nykyään myös hirvittävän trendikästä? Kuka tahansa muutaman jakson Doctor Philliä katsonut voi leikkiä ammattiauttajaa ystäväpiirissä tai etenkin netissä ilman, että olisi sen suurempaa hajua ongelmanratkaisusta, ihmismielestä tai itse substanssista. Tässä välissä koen erittäin olennaiseksi muistuttaa, että sama pätee toisin päin: Esimerkiksi niskavammafoorumilla on lukuisia ihmisiä, jotka eivät ole koulutukseltaan terveydenhuollon ammattilaisia eivätkä ammattiauttajia, mutta itse uskoisin kuntoutumiseni mieluummin heidän kuin monen sertifioidun "ammattilaisen" käsiin. Eli ei saa yleistää tässäkään tapauksessa liikaa. :)

Ja en minä itsekään ole psykologin tai sosiaalityöntekijän ammattipätevyyden haltija, vaikka olenkin alalla ja opintoja on takana melkoisesti. Mutta en ole koskaan mitään muuta väittänytkään. Päinvastoin. Koittanut korostaa, että osaamiseni ei ole kokeneiden ammattilaisten tasoa ja hallitsen todistetusti vain muutaman sektorin: markkinointihaasteet, ihmissuhteet jollain tasolla ja niskavammat jossain määrin. Toki ainahan sitä voi perehtyä uusiin juttuihin ja opetella auttamaan eri sektoreilla. Jos joku lähipiiristäni sairastuisi mihin tahansa vakavaan sairauteen, seuraavaksi perustaisin siihen aihepiiriin blogin, tuppautuisin alan foorumeille, etsisin ympärilleni alan parhaat spesialistit, hankkisin käsiini pätevimmät opukset ja alkaisin loputtoman kehitystyön itseni kanssa. Ne jotka minut tuntevat, tietävät tämän olevan ominta minua. Jossen tiedä, otan selvää. Ja se mikä kiinnostaa, olipa syy mikä vaan, sen taatusti opettelen. Etenkin kun kyse on rakkaideni terveydestä tai hengestä olen valmis antamaan vaikka silmät päästäni. Tai no, ainakin toisen, koska jos annan molemmat, en kykene enää opiskelemaan uutta.

Kolmanneksi paras auttaja ei ole suinkaan sellainen ihminen, joka on kaikista lähimpänä toista tunnetasolla, vaan riittävä etäisyys tekee auttamisesta onnistunutta.
No, tässäkin on toki poikkeuksia. Pääasiassa herkät ja helposti omaan siipeensä ottavat ihmiset tai ne, joilla on kovin ehdoton näkemys elämään, ovat melko lahjattomia auttajia.

Tässä eräs esimerkki työelämästä vuosien takaa. Kyseessä on siis entiset työkaverit, joihin tutustuin muinoin eräässä suuryrityksessä, jossa toimimme kaikki myynti- ja markkinointitiimissä. Kaikki alkoi siitä, että toisella heistä puhkesi vakava masennus työuupumuksen seurauksena, ja tämä toinen luuli olevansa ammattiauttaja, vaikkei kyvyt siihen riittäneet. Itse tulin näitä kahta huomattavasti myöhemmin firmaan, joten en valitettavasti tunnistanut ongelmavyyhtiä, ennen kuin se paisui valtavaksi ja lopputulos oli järkyttävä.

ROOLIT SEKAISIN

Suurin virhe tapahtui siinä, että auttajan olisi pitänyt osata ohjata tämä ongelmainen kohtaamaan oman tuskansa, mutta sen sijaan hän ajoikin itsensä herkkänä ihmisenä avuntarvitsijan vihan ja katkeruuden tunteiden vastaanottajaksi. Kun toinen oli ahdistunut, hän automaattisesti kuunteli ja tuki tätä. Toki tämän toisen olo sai asetelmasta lyhytaikaista helpotusta, mutta se ei johtanut mihinkään. Auttaja kyllä kuunteli, kun masentunut puhui kurjista olosuhteistaan, ja otti hänen kaiken pahan olon vastaan. Lopulta masentunut ei pahan olon tullessa enää osannut muuta kuin meilata/soittaa/avautua arjessa tälle "työvälineelleen", ja työväline toimitti virkaansa kiltisti.

Arvaatte, että pian auttaja alkoi väsyä, ja hän ilmoitti masentuneelle, ettei enää jaksa. Tästä seurasi myöhemmin, että masentuneesta tuli varsinainen kiusaaja. Hän häiriköi auttajaansa arjessa, sekä soitteli tälle iltaisin ja yömyöhään, ja teki hänelle kaikin puolin varsin kurjia temppuja. Vielä nykypäivänäkään mikään ei ole lopullisesti muuttunut, vaikka auttaja irtisanoutui työpaikasta koko jupakan takia. Edelleenkin tämä entinen kollega/auttaja on masentuneelle jossain määrin keino "käsitellä" pahaa oloa. Kun ahdistus iskee, eikä hän tiedä mitä tehdä sillä, hän tekee jotakin joka liittyy tähän entiseen auttajaan, ja saa hetken helpotuksen tuskaan sillä tavalla. Ja pahimmillaan se on jopa tämän ex-kollegan tietoista mustamaalaamista, uhkailua itsemurhalla tai esimerkiksi kiristämistä maineen pilaamisella. Ja valitettavasti tämä ex-auttaja on liian heikko lopettamaan tätä pilkkaa tai kiusaa, joka toisinaan täyttää rikoksen tunnusmerkit mm. kunnianloukkauksen tai kotirauhanhäirinnän muodoissa.

MIKSI TILANTEESEEN JOUDUTTIIN?

Kun masentuneen suru ja ketutus kasvaa, hän "kiusaa" entistä auttajaansa, jotta hän kokee tekevänsä edes jotakin tuolle pahalle ololleen. Mutta se ei varsinaisesti auta masennukseen eikä työuupumukseen! Vielä tänä päivänäkään hän ei ole oppinut katsomaan itseään, vaan siirtää pahan olonsa itsensä ulkopuolelle, tässä tapauksessa entiseen auttajaansa/ystäväänsä/kollegaansa - ja nykyään myös uusiin uhreihin, joita on löytänyt työyhteisöstä. Koska toinen ei suostu yhteistyöhön, hänen on tehtävä jotakin toisen toiveista huolimatta. Ja tämä kehä tuntuu olevan katkeamaton ja ihmiset siinä senkun vaihtuu.

Näin käy silloin, kun avunantaja ei ole pätevä tehtäväänsä, vaikka ehkä kuvittelee niin. Kuten aiemmin kirjoitin monet ihmiset haluavat "auttaa" jotakuta toista vain siksi, että he eivät itse kestä sitä pahaa oloa, joka herää heissä toisen ihmisen tilan vuoksi. Kun he ahdistuvat tästä toisen tilasta, he haluavat muuttaa häntä, jotta heillä itsellään olisi parempi olla. He reagoivat siis omiin reaktioihinsa. Tällöin voidaan päätyä tilanteeseen, jossa auttaja luulee auttavansa toista, kun hänestä tulee tuskan käsittelyn väline.

Autettukin kokee hetkeksi olonsa paremmaksi, mutta pian hän alkaa katkeroitua, koska tällainen "auttaminen" synnyttää vain riippuvuutta. Ja se väsyttää molempia. Molemmat alkavat alun helpotuksen jälkeen kokea tilanteen toivottomaksi, sillä kumpikin yrittää muuttaa toista. Auttaja yrittää helpottaa omaa oloaan "parantamalla" autettavaa. Sen sijaan, että autettu kohtaisi itse itsensä ja ongelmansa, hän vain luulee tekevänsä niin. Hän vain on mukana tilanteessa, jossa toinen käsittelee hänen ongelmiaan. Kumpikaan ei toimi.

Aikamoista tämä auttaminen, eikö? Tämän tarinan valossa on helppo ymmärtää, että ei passaa auttaa jossei oikeasti osaa tai ainakin pitää osata lyödä hanskat tiskiin, kun tajuaa, että auttaminen ei etene tai että se vaatisi kohtuuttomalta tuntuvia ponnistuksia ja uhrauksia. Niin minäkin teen. Saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta sitä se ei mielestäni ole. Itsekkäämpää on tietoisesti synnyttää tuollainen riippuvuussuhde, jossa yhden huonosti voivan sijaan onkin pian kaksi huonosti voivaa. Mutta aina tuollaista noidankehää ei tietenkään voi tunnistaa, mikä sinänsä on inhimillistä.

Hyvät yöt. :D

Tylsää?

2010-03-21T20:12:00.000+02:00

Ei enää ikinä!!! ;)

http://www.coloring-book.info/coloring/

Fudista ja kotkia

2010-03-21T19:18:00.000+02:00

Katsoin Maikkarilta Perho tuli taloon. Kerta se on ensimmäinenkin. Aika helpolla tuntuu osa tv-toimittajista pääsevän, kun marssivat jonkun julkkiksen kotiin ja juttelevat tunnin kevyitä. Ja that's all. Ei Perhosta enempää. Tällä kertaa vierailtiin ex-mäkihyppääjä Toni Niemisen luona. Oman kylän poikia! Hatun nosto jätkälle! Sitä on kerrat jos toisetkin katsottu Lahden keskusurheilukentältä, kun kotka treenas siinä vieressä hyppyreillä tai katsomon portaissa. Ja onpahan sitä tullut itsekin kokeiltua suurmäen alastulosrinteen vetovoimaa joskus öisten bilereissujen pääteeksi. Hyvin luisti. Hypystä en ois niinkään varma. Onneksi ei kokeltu.

Toni kertoi kuinka lopetti hyppyuransa symbolisella tasolla. Hän oli ottanut vanhat sukset, ostanut bissebäkin ja mennyt ladon taakse polttamaan varusteensa yksitellen. Cool. Hieno symbolinen ele, vaikka enemmän hyötyä varmaan olisi ollut huutokaupata kamat ja lahjoittaa tuotto junioruihyppääjien toiminnan tukemiseen. Mutta eipä sitä aina tartte noin vaikeesti ajatella. Voin hyvin kuvitella, miten tuo päähänpisto on syntynyt. Niemisestä tuli niin mieleen yliopiston pääsykokeet. Muistan ikuisesti, kuinka kutsuin kaverit pelaamaan pääsykoekirjoilla fudista sen jälkeen, kun selvisi että olin saanut koulupaikan. Tietty jälkikäteen hiukka harmitti kirmata sivusotkun perässä pitkin biitsiä ja kahmia paperinpalasia roskikseen, ennen kuin tuuli levitti ympäri rantaa. Those were the days my friends. ;)

Keeeeehoooooo on mun temppeli

2010-03-21T05:35:00.000+02:00

Niin paras sunnuntaiaamubiisi. ;)

Rupsahtanut Rölli

2010-03-20T21:12:00.000+02:00

Tosi houkuttelevan näköistä....Mikä siinä on, että nuo elintarvikkeet vainoaa mua? ;)

Imemisrefleksi, hermoston kehittyminen ja CST

2010-03-20T18:06:00.002+02:00

Joidenkin CST-terapeuttien mukaan craniosacraalirytmi aktivoituu ja kehittyy imemisrefleksin ansiosta. Lapsia alkaa imeä peukaloa jo sikiöaikana kohdussa. Toiset imee sitä vielä kolmekymppisinäkin niskavamman kuntoutusmuotona. ;)

Auttakaas mua, ketkä tiedätte. Onko niin, että tutti tulee peukalon tilalle, koska ihminen on halunnut puuttua luonnolliseen kehitysketjuun mm. hygieniakeskusteluihin vedoten? Siis tarkoitan, että jos lapsi ei saa tuttia, imeekö hän peukaloa? Ja sama toisin päin, jos hänen annetaan imeä peukaloa, niin miksi hän tarvitsisi tutin? Siis muusta syystä kuin siitä, että peukku ei mee karrelle ja että tutti olis hygieenisempi kuin peukku? Eihän aivan pienet lapset osaa edes tehdä niillä peukuillaan mitään, missä ne voisi likaantua? Tarttuminen (likaisiin esineisiin) tulee vasta myöhemmin ja nenän ja hanurin kaivaminen opitaan mallista.

Vai annetaanko lapselle tutti sen takia, että siitä on helpompi vieroittautua kuin peukusta? Mutta jos imemisrefleksillä on tärkeä kehitykseen liittyvä tehtävä miksi se pitää lopettaa? Miksi luonto ei hoida sitä? Eikös suurin osa lapsista kuitenkin lopeta imemisen tietyssä samassa kehitysvaiheessa eli noin 4-5-vuotiaina viimeistään? Miksi sitä luontaista rytmiä ja keinoja pitää sorkkia? Miten pärjättiin silloin, kun tuteista ei tiedetty mitään? Taatusti imettiin peukkua.

Yleisesti imemisrefleksin syyksi väitetään turvallisuuden tunnetta. Sanotaan, että lapsi imee peukkua erityisen herkästi stressaantuessaan. Ja että monet lapsis imis peukkua siks vielä vanhempinakin, että toiminto saa aikaan turvallisuuden tunteen. Entäs jos CST-ihmiset onkin oikeilla jäljillä uskoessaan imemisrefleksi mahdollistavan aivo-selkäydinnestekierron aktivoitumisen ja kehittymisen ja että imeminen loppuu itsestään, kun hermoston kehitys on siinä pisteessä, ettei refleksiä enää tarvita yhtä suuressa määrin? Jospa kyse todella on enemmänkin fyysisestä sisäsyntyisestä kehitysjärjestelystä, joka takaa cst-pulssin optimoitumisen?

Tuo nestekiertohan on välttämätön hermoston toiminnalle. Tämän huomaa siitäkin, että useimpiin keskushermostoperäisiin sairauksiin/kehitysvirheisiin liittyy ongelmat aivo-selkäydinnestekierrossa. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta esimerkiksi aivokasvain nostaa aivopainetta eikö? Ja syringomyeliassa taas selkäytimeen muodostuu onteloita, jotka häiritsevät luontaista nestekiertoa. MS-taudissa hermokudosta suojaava myeliinikerros vaurioituu ja hermoimpulssien kulku häiriintyy. Chiarissa kallonpohjan/yläniskan rakenteet on epämuodostunut ja selkäytimen yläosa ja aivojen pohja ei toimi niinkuin pitäis, sillä aivojen alaosat vajoavat alapäin ja painavat muita tärkeitä rakenteita.

Onko luonto niin viisas, että myös rintaruokintasysteemi on sisäsyntyinen mekanismi, jolla äiti aktivoi lapsen cst-rytmin syntymän jälkeen? Ja jossei rintaruokinta toimi, sitten on toki tuttipullot. Tätä tukis myös lapsen fysiikan kehitysmalli, joka etenee lajillemme tyypillisesti hampaattomuudesta maitohampaiden kautta pysyviin hampaisiin. Olisko noin, että lapsella ei ole hampaita syntyessään juuri siitä syystä, että imemisrefleksi on sisäsyntyinen ja ns. pakollinen mekanismi, ja se vaikuttaa sitten CST-pulssiin, joka syntyy siis aivo-selkäydinnesteen säännöllisestä kierrosta kehossamme? Jokaisella elävällä olennolla, jolla on keskushermosto eli aivot ja selkäydin, on myös craniosacraalisysteemi. Se on puoliksi suljettu hydraulinen järjestelmä, joka tuottaa, kierrättää ja uudelleen imeyttää aivo-selkäydinnestettä (cerebrospinal fluid, CSF). Aivoselkäydinneste syntyy aivoissa, mistä se virtaa selkäytimen ympärillä dura mater- eli kovakalvon sisällä alas ristiluuhun ja sieltä takaisin päähän. Terveellä aikuisella neste uusiutuu noin viisi kertaa vuorokaudessa, ja CST-pulssi on n. 6-12 sykäystä minuutissa. Keho saa siis jatkuvasti tärkeitä ravitsemusaineita rytmin ansiosta.

Mielenkiintoista. Ehkä mä joskus vielä lähden lääkikseen tai lukeen anatomiaa ja fysiologiaa. En kyllä yhtään ihmettele, että CST:tä käytetään menestyksekkäästi erilaisten hermoperäisten vaivojen hoitoon, koska sillä voidaan vaikuttaa kalvojen manipuloinnin kautta aivo-selkäydinnesteen kiertoon. CST:n mukaan keho korjaa itse itsensä ja terapeutin tehtävä on ainoastaan kuunnella pulssia ja ohjata se optimaalisiksi. Ihan järkeenkäypää.

Seitsemän miinus kakkonen huomenna

2010-03-20T16:39:00.000+02:00

Minä päätin aktivoitua huomisen vuosipäivän kunniaksi. Niinpä lähdin kauppaan. Pitkästä aikaa. Nyt se oli jopa auki. Meinasin kääntyä ovelta ympäri, kun jono oli niin pitkä ja valot saatanan kirkkaat.

Ja fiksuna tyttönä reppukin jäi kotiin ja jouduin tyytyyn puoleen ostoksista. Löysin kukkia, Rölli-suklaamunia, bisseä, leipää sekä Lonkeroa, jossa on energiajuomaa seassa. Cool!!!!! ;) Ja sen verran kädet tärisi ja silmät oli punaiset ja silmäaluset mustat, että myyjä kysyi paperit, sekä vertasi ajokortin ja pankkikortin tiedot toisiinsa. Siinä sit koitin soperrella, että olen ollut tässä hiukka reissussa, niin ei oikein tiedä, mikä kortti tässä pitäis antaa ja millä kielellä asioida. Tarjosin neitokaiselle ensin opiskelijakorttia ja sit Kela-korttia ja lopulta löysinkin käteistä lompakosta.

Good job TV! Ei ihan täysillä kulkenut tänään, kun taitaa olla flunssa tulossa ja hermosto siinä kuosissa. Olen pärskinyt koko päivän. Mutta hei, enpäs kaatunut, vaikka oli saatanan liukasta. ;)

Jari sen sanoo: "Kirjoittaminen on ajattelua"

2010-03-20T14:31:00.002+02:00

Miksi aikoinani innoistuin oikein toden teolla kirjoittamisesta? Kiitos Jari Parantaiselle, joka aikoinaan muistutti, että hyvä ajattelija voi polkea Audia ja asua hulppuasti Hesan keskustassa, mutta pelkkä erinomainen näppäimistön juoksuttaja ei voi. ;) Ei sillä, etteikö Mitsu ja Manse kelpais, mutta monet todella yrittävät tehdä rahaa kirjoittamisella onnistumatta siinä.

Kielenhuollon hallitsee moni mutta ajattelua, sisältölähtöista tiedontuottamista ja jäsenneltyä ajatteluprosessia sekä intohimoa valitulle toimialalle ei saakaan niin vaan syntymälahjana. Lisäksi pitää hallita myös tehtävästä riippuen sekä asiakas- että markkinointiprosessit sekä tietenkin firman sisäiset toimintavat.

Täältä löytyy juttu:
http://pollitasta.fi/2008/10/02/kirjoittaminen-ei-ole-kirjoittamista/

Toinen aiheeseen liittyvä guruopistosta:
http://sissimarkkinointi.fi/2009/08/13/guruopisto-osa-9-paasetko-guruksi-ilman-kirjoitustaitoa/

Ps. S62. Kyllä äiti! Lupaan panostaa yhä enemmän meihin. Hyviä bloggaajia ja mielenkiintoisia blogeja on jo maailma pullollaan, mut meidän kaltaisia dreamteamejä ei liikaa. Ja tästä ttiimistä en paikkaani riskeeraa, eli no worry. Messissä ollaan sillä panoksella mitä pystytään muttei enempää. Luotto teihin on luja! :)

Tekstiähky

2010-03-19T12:10:00.001+02:00

Olen tehnyt koko viikon tekstejä, siis työhommia. Pää on tyhjä ja kirjoituskiintiö täysin, onneksi nuppi ei lauennut. Lähellä kävin, mutta osasin lopettaa ajoissa. Ihme kyllä.

Back I'll be back, jahka saan tuottavan työn pakettiin ja talouteni elvytyspaketin sille mallille, että on taas aikaa riehua täällä vapaaehtoistoiminnan parissa. Mut nyt, sumppia, Ellen ja vähän hengailuu. ;)

Mitä näet kuvassa?

2010-03-18T00:35:00.000+02:00

Varsinaisen hauska juttu... :D

Hihat ylös tai tulee fudut

2010-03-17T17:16:00.002+02:00

Kirjoitin eilen erehtymisestä, virheiden tekemisestä sekä tuomitsemisesta. Jatkan vielä juttua eräällä erikoisimmalla esimerkillä, mihin olen törmännyt. Toki suhtaudun eri tavalla eri tilanteissa tapahtuvaan mokailuun, mutta esimerkiksi työelämässä olen joutunut monesti selkä seinää vasten siitä, etten ole tarttunut riittävän vakavasti jonkun toisen mielestä tärkeään nyanssiin esimerkiksi työntekijän edustus- tai myyntitoimintaan liittyen. Usein nuo asiat ovat olleet sellaisia, jotka eivät mielestäni ole ratkaisevia tehokkaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Erikoisimpia debatteja on ehdottomasti keskustelu siitä, missä hellelukemissa pitkähihaisen (edustus)trikoopaidan hihat tulee kääriä ja millä tavalla toimenpide vaikuttaa myyntiin. Jep, luit oikein.

Kaikki sai alkunsa siitä, että yksi isomman tiimin myyjistä ei ollut käärinyt paidanhihojaan ylös, vaikka oli hellekeli. Kuulostaa todella koomiselta, mutta tästä aivan oikeasti tehtiin iso ja vakava ongelma. Sattui nimittäin niin, että eräs yhteistyökumppanin edustaja huomasi tämän piittaamattomuuden ja sääntöjen rikkomisen, kuten asia minulle ilmaistiin, ja tämän röyhkeän kukkoilun ja työnantajan ohjeita halventavan toiminnan lopettamiseksi minua vaadittiin rankaisemaan työntekijää välittömästi ja mielestäni turhan ankarasti. Kenenkään ei pidä menettää työpaikkaansa sopimattoman pukeutumisen takia. Jos aivan tarkkoja ollaan, niin lakikaan ei moista salli. Jostain syystä maailmassa kuitenkin on paljon ihmisiä, jotka ovat niin merkittäviä ja vaikutusvaltaisia (omasta mielestään), ettei he mitkään lait koske. He luulevat voivansa käyttäytyä miten huvittaa ja aiheuttaa siinä sivussa pahaa mieltä omalla ehdottomuudellaan.

Luonnollisesti en ajatellut hetkeäkään, että hihojen asento johtaisi keskusteluun työn loppumisesta, ja otinkin asian puheeksi aivan toisesta näkökulmasta kyseisen "hulttion" kanssa. Kerroin saadusta palautteesta sitä vähättelemättä tai suurentelematta ja kysyin, mitä mieltä myyjä itse oli tästä.Juttu jatkui hyvässä hengessä ja selvisi syykin, miksi hän halusi pukeutua pitkähihaiseen: palovammat ja niiden jättämät tolkuttoman kokoiset ja valolle herkät arvet molemmissa käsissä.

Vein sanoman toiselle osapuolelle, joka kuitenkin oli sitä mieltä, että kyseinen myyjä ei voisi tällaisessa tilanteessa edustaa heitä. Aluksi luulin jutun paisuneen jo typeräksi vitsiksi, mutta ei. Hän oli aivan tosissaan ja vaati minua korvaamaan käsiongelmaisen. Mielestäni hihojen asento ei ollut edelleenkään ratkaiseva tekijä myynnin kannalta. Ja paitsi että työtä ei voi riistää vaatehaasteiden vuoksi, ei sitä mielestäni voi riistää etenkään terveydellisten seikkojen takia - ainakaan tässä tapauksessa. Rehellisesti, pidin tuota ajattelutapaa aivan järjettömänä ja pikkusieluisena, mutta enhän voinut sitä noin tietenkään vastapelurille ilmaista. Jankkasimme tästä teemasta muutaman tunnin, ja keskustelukumppanini yleisti hihojen käärimisen yleiseksi piittaamattomuudeksi, uppiniskaisuudeksi sekä kunnioituksen puutteeksi. Tässä vaiheessa alkoi savu nousta korvista ja ajatteiin, että kohta pesee kovaa ja korkealta. Kärsivällisyys oli lähellä loppua, mutta sain pidettyä suurimmat typeryydet sisälläni enkä provosoitunut.

Lopulta keksin, että kysytäänpä asiaa soittamalla neuvottelupuhelu muutamalla hänen ja minun kollegalle. Mitä muut sanoisivat asiaan? Voi taivas, mikä helpotus mielen valtasi, kun ulkopuoliset olivat näkemykseni kannalla ja lähinnä naureskelivat keskustelukumppanini pikkusieluisuudelle. Debatti saatiin päätökseen, enkä joutunut sotkemaan työntekijää mihinkään erokeskusteluihin, koska jaksoin vääntää asiasta niin kauan, että yhteisymmärrys löytyi. Kuinka paljon aikaa ja vaivaa olisikaan mennyt toisen yhtä loistavan mutta hihansa käskystä käärivän löytämiseen, perehdyttäseen ja tiimiin sopeuttamiseen, jos olisin vain antanut periksi asiassa, jossa tiesin olevani vahvemmilla perusteluineni. Kuinka paljon olisinkaan joutunut häpeämään omaa käytöstäni, jos olisin joutunut sekoittamaan työntekijän asiattomiin keskusteluihin toisen ihmisen painostamana!

Koska tiesin, että pystyn ratkaisemaan tilanteen ilman että keskustekumppanini vetäisi herneet nenään (tai pahimmillaan lopettaisi suutuspäissään kaiken asioinnin kanssamme) uskalsin vääntää näkemyserosta, kunnes päädyttiin kohtuulliseen ratkaisuun. Ketään ei ristiinnaulittu, lopulta. Myyjä sai jatkaa pitkähihaisessa, keskustelukumppanini ymmärsi kenties jotain uutta elämästä ja minä naureskelen tälle episodille vielä tänä päivänäkin. Täytyy vissiin jatkossa vääntää patterin nupit kakkoon rekryissä, jotta hakijat käärii hihansa ja pääsen tarkastamaan käsien tilanteen ennaltaehkäisevästi. No, vitsi vitsinä. ;)

Hyi hävetkää: lasten ravistelu tappaa

2010-03-17T11:05:00.001+02:00

Järkyttävää tietoa, että Suomessa kuolee vuosittain kymmeniä alle 2-vuotiaita pahoinpitelyn seurauksena.

"Lastenkirurgi- ja lastenortopedi, dosentti Juhani Merikanto sanoo Keskisuomalaisessa, etteivät monet vanhemmat tiedä, miten vähän kovaa kohtelua pikkulapset kestävät. Vauvojen ravistelu on hyvin vaarallista, koska vauvan pää on iso suhteessa muuhun vartaloon ja se heiluu ravistellessa voimakkaasti vaurioittaen aivoja".

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/vauvojen-ravistelu-10-lasta-kuolee-vuosittain-300-loukkaantuu/173493

Errare humanum est - Kohtuutonta vai ei?

2010-03-17T02:30:00.001+02:00

Kaikki tekevät virheitä. Jos joku väittää muuta, hän valehtelee tai harrastaa suuremman mittakaavan itsepetosta. Kaikkia sääntöjä ei koskaan voi noudattaa eikä kaikkia ihmisiä miellyttää, joten virheitä tulee tehtyä puolin ja toisin. Perinteisesti virheistä on totuttu rankaisemaan. Joskus raaemmin joskus hellemmällä kädellä. Itseasiassa monissa tapauksissa virheiden tekeminen onkin vasta nostanut pintaan varsinaiset keskustelut mm. siitä, miksi virhe sattui, miten samankaltaisista mokista tulisi rankaista jatkossa ja kuinka taattaisiin tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen toiminta kunkin mokaajan kohdalla tilannesidonnaisuutta unohtamatta. Siltikään yhtä yleistä tapaa tähän ei tule koskaan löytymään, siitä pitää huolen jo ihan se seikka, että ihmiset kokee ja tulkitsee eri tyyppiset mokailut hyvin erilailla.

Itse olen melko hellämielinen ja ymmärtäväinen tyyppi, ja tästä on ollut minulle monesti suoranaista haittaa. Olen antanut ihmisille useita mahdollisuusia korjata erehdyksensä ja saattaa asiat takaisin raiteilleen. Monille tuo tarkoittaa samaa kuin piittaamattomuus tai välinpitämättöyys. Jotkut taas kokee sen palauteenantokyvyn heikkoutena tai yleisesti ärsyttävänä yltiöpositiivisuutena, joka ei istu 2000-luvun nopea tulos tai ulos tai kertalaakista vainaa -ajattelutapoihin. Ymmärrän toki, että on virheitä, joita ei kahdesti tehdä. Kun virhe vaatii ihmishenkiä tai aiheuttaa järkyttävää kärsimystä, ei tietenkään kannata jäädä katsomaan, tapahtuuko erehdys uudelleen. Kun kyse on turvallisuudesta, terveydestä tai ihmishengistä, tottakai pelataan varman päälle. Muut arkisemmat erehdykset vaikkapa ihmissuhteissa ovat asia erikseen.

Haluan uskoa useimmissa tapauksissa ihmisen positiiviseen perusluonteeseen sekä siihen, että tyyppi voi todella muuttua ja kehittyä, mikäli hänelle anneteaan siihen aidosti mahdollisuus. Pelkkä sanktio/rangaistus ja asian vähättely eivät ole riittävä kehittävä rakentava palaute. Myöskään se ei kelpaa asian hautaamisen syyksi, ettei vaan jaksa tehdä omaa elämäänsä hankalammaksi tai vaivata päätänsä moisilla turhuuksilla kuin ristiriitojen ratkominen. Nuo toki on helppoja ratkaisuja, jotka säästää omaa mielenterveyttä. En tiedä mitään surullisempaa, kuin rangaista
- virheentekijää kohtuuttomasta yhdestä virhesuorituksesta muiden helmi tai ok-suoritusten joukossa, etenkään JOS asenne yleisesti on kunnossa ja kyseessä on ns. perusjärkevä tyyppi eikä mikään psykopaatti, joka ei kykene tuntemaan katumusta
- lopullisesti ja totaalisen ehdottomasti ilman, että asioista suostutaan keskustelemaan
- rangaista virheestä kohtuuttomasti vain siksi, että niin pitäisi tehdä, jotta vaikuttaisi muiden silmissä oikeudenmukaiselta
- rangaista virheestä nöyryyttämällä, alistamalla tai nolaamalla asianomainen tämän omalla nimellä julkisesti ja tietoisesti toisten edessä
- rankaista asianomaista kuulematta tai ns. ylivoimaperiaateella lyttäämällä

Nämä kaikki on itse koettu kerrat jos toisetkin ja voin todeta, että ei tunnu mukavalta. Ei niitä silti passaa liikaa jäädä murehtimaan. Ja ainahan voi omaa päätään hauskuuttaa ajatuksella, että kenties toinen osapuoli ei kertakaikkiaan ole tottunut ratkomaan konflikteja ja pakenee helpointa tietä koko tilanteesta. Useimmiten fiksumpaa on kuitenn katsoa peiliin ja miettiä pari kertaa ihan oikeasti, miten itse mokasi tai miksi muut ajattelivat itsensä mokanneen, vaikka hiljaa mielessään ei myöntäisikään tehneensä virhettä. ;)

Kuinka moni kohtuuton sanktio oliskaan tullut vältettyä, jos kulloinkin oli mietitty yhteiset pelisäännöt sekä luotu selkeät toimintamallit ja rutiinit ja palaute- ja rangaistusmenetelmät ennalta. Vaan kun ei mene niin aina. Itseasiassa usein keskustelyhteys aukeaa vasta siinä vaheessa, kun joku mokaa, ja valitavasti mokaaja tulee varsin helposti ja lopullisesti tuomituksi jo yhdestä kerrasta, vaikka virhe sinänsä olisi melko vähäpätöinen. Olennaisempaa kuin moka sinänsä on monesti virheen myöntäminen, seurauksiin suhtautuminen sekä tilanteen korjaaminen. Aina sekään ei välitettavasti riitä siihen, että mokaaja saisi anteeksi, virheistä opittaisiin ja että elämä jatkuisi tavalliseen tapaan myös tulevaisudessa.

Se on elämää se. :D

Beckham tuli niskavammafoorumille!

2010-03-16T22:53:00.001+02:00

http://p3.foorumi.info/niskavamma/viewtopic.php?p=4493&highlight=#4493

Ehkä ikimuistoisin päivän piristys taas hetkeen. Kiitos vaan kuka lie kujeili! ;)

Morgen!

2010-03-16T11:37:00.000+02:00

Elvytetääs veslpolkulistaa... ;)

2010-03-15T21:54:00.001+02:00

Hahaa, eipähän tartte käydä enää jäisessä uima"hallissa" kiskurihintaan. Ja ajella 300 metrin matkoja jäisellä Audilla, josta oli jatkuvasti sit akku sipissä...

Helmettii...

2010-03-15T18:09:00.002+02:00

Mietin tässä kovasti, millaisen turvakypärän hommaisin, etten satuttais itseäni enempää. Tänään muksasin nimittäin nuppini kaapin oveen ja viime viikolla rävelsin kynttilän ohimoon. Ei jälkimmäisen pitäisi olla mahdollista, mutta ON SE. ;) Ei onneksi tullut pysyviä vammoja, pieni hedari joo. Jotta välttyisin muksahduksilta jatkossa, päädyin tällaiseen ajattomaan ja tyylikkääseen pyykkikorista tehtyyn kypärään, jota kehtaa käyttää hienommissakin juhlissa. Kerrassaan nerokas ratkaisu. Vähän järeempi versio kiekkoilijoiden ristikkomaskeista...

Tein muuten tänäänkin töitä vaikkei pitänyt kuin AIVAN vähän. Ei ollut suojavarusten yllä. Juttelin jopa asiakkaan kanssa puhelimessa (vähänks hei suuri saavutus...;) ja totesin, että mulla on hiukkasen kirittävää tietovajeeni osalta. Vaikka oonkin kuluttanut aikani alan julkaisuja ja muita toimijoita Jenkkilässä ja Euroopassa kytäten, siltikin iski pakokauhu kaikista päivitettävistä asioista. Huokaus. Aivan kuin olisin ollut poissa 10 vuotta. Onneksi huomenna on sit lepopäivä. Ainakin silmille. Jotenkin oli lohdullista huomata, että eipähän ne isot jutut sitten kuitenkaan ole muuttuneet täysin. Suurimmat muutokset työelämässä liittyvät ihmisten asenteisiin ja suhtautumiseen, sekä siihen että olen nykyään kahdessa firmassa yhden sijaan.

Kaiken kaikkiaan yrittäjyys ja sen mahdollistama työaika- ja organisointijousto on ollut korvaamaton ratkaisu koko paranemistaipaleella. Koko ajan on ollut jotain, jonka pariin palata ja joka on pitänyt mielen virkeenä. Samalla pää on saanut harjoitusta ihmisten parissa työskentelystä sekä aivot jatkuvaa jumppaa isojenkin projektien parissa. Vähän tuo rasituskestävyyspuoli mietityttää edelleen, mutta ehkä se todella tulee ajan kanssa. Parhaani olen tehnyt ja enempäänkään en kykene. Jossei se riitä, niin sillehän ei sit voi mitään. Voisinpa muuten melkein sanoa, että aikoinaan varsin kestävälle pohjalle rakennettu PK-yrittäjyys ja uskomattoman joustavat ja ymmärtävät työkaverit ovat todella pelastaneet henkeni, monellakin tapaa. Suosittelen lämpimästi niskavammaiselle! Mutta mikroyrittäjyyttä en missään nimessä, koska silloin kaikki vastuu ja velvoitteet ovat vain yhden ihmisen kontolla, ja stressiltä ja paniikilta ei voi välttyä, mikäli tähän kuntoon onnistuu itsensä saamaan. Eli jos pitää jotenkin itsensä satuttaa, niin sit ei ainakaan hermovammaa eikä mielellään retkahdusta, koska nämä eivät invalidisoi tarpeeksi, jotta voisi olla työkyvytön ja saada jotain jelppiä yhteiskunnalta. Tätä blogia alusta asti seuranneet varmaan ymmärtää lievän antipatiani vakuutusyhtiötäni ja Kelaa kohtaan. Oon joskus funtsinut, lukeekohan niiden strategiassa jollain läpinäkyvällä musteella näin:

Visio:
Tehdä elämästä epävarmaa helvettiä ja pyrkiä riistämään ilo, onni, turvallisuuden tunne ja usko tulevaisuuteen.

Missio:
Minimoimalla korvaukset ja elämänmyönteisyys, sekä maksimoimalla byrokratia ja nöyryytys.

Ps. Tsiigatkaa tänään Puskuri klo 19.50, TV2. Joku uusi juontaja huhujen mukaan. Kuka lie.

Voi duudelit sentään

2010-03-15T02:13:00.001+02:00

Luin aikas kummallisen uutisen Aamulehdestä. Liekö tosiaan toimittaja jälleen pihalla kuin lumiukko, vaiko meitsi? No, oli niin tai näin, pakko saada avautua aiheesta. Korjatkaa, jos Aamulehti on nyt viilannut mua linssiin ja kertonut valheita, mutta uutisessa väitettiin, että ylioppilaskokeissa on mahdollisuus jopa parantaa arvosanaa, mikäli on esittää lääkärintodistus jostain vammasta, joka haittaa parhaaseen suoritukseen pääsemistä. Siis mitä mä en nyt ymmärrä tässä? Siis käsitän, että jos on vaikkapa reumaiset kädet, eikä lyijäri pysy händyssä, niin voi tehdä testin tietokoneella. Tai jos on silmät just värikalvontulehduksessa, eikä pysty tarkentamaan pieneen tekstiin, niin voi saada esimerkiksi isommalla printatut aineistot. Mutta missä menee raja ensinnäkin fyysisen ja psyykkisen ja toisaalta pysyvän ja tilapäisen haitan/vaivan tuomissa helpotuksissa ja arvosanan korotuksissa?

Jos nyt sattuu ollemaan 39 asteen kuumeessa koepäivänä, niin miksi olisi oikeutettu helpotuksiin koetilateessa tai jopa pistehyvityksiin arvostelussa? Minun aikanani, eikä siitä ole kuin kymmenen vuotta, sairaat tulivat uusintaan, eikä muusta järjestelystä ollut puhetta. Tämä jo siksi, etteivät tartuntatautiset olisi koko koulua sairastuttaneet. Toki sisseimmät kävivät kaiksta huolimatta tekemässä ylppärit lääkkeiden voimalla ja korottivat sitten, jos halusivat, arvosanojaan myöhemmin terveenä. Mutta ei meitä kukaan kehottanut hakemaan säälipisteitä tuon tyyppisten sairauksien takia. Entäs sitten, kun on paniikkihäiriö tai sosiaalisten paikkojen kammo? Ymmärrän kyllä, että tällaiselle ihmiselle voidaan lääkärintodistusta vastaan järjestää vaikkapa oma pieni ja rauhallinen luokkahuone. Mutta missä vaiheessa erityisjärjestelyt kompensoivat vammaa liikaa? Varmaan kuka tahansa ottaisi ilolla moiset fasiliteetit vastaan ja pääsisi parempaan suoritukseen ilman räkiviä, huohottavia tai vaikkapa häiritsevästi hikoilevia tai nikottevia kanssapuurtajia.

Toki tässä psyykkisen sairauden tapauksessakin tarvitaan erikoislääkärin todistus, jotta helpotuksiin voidaan alkaa. Miksi psykologi ei muuten riitä? Tai sosiaalityöntekijä? Entä onko neurologin lausunnolla enemmän arvoa lisäpisteistä päätettäessä kuin vaikkapa psykiatrin? Entäs jos ei ole varaa hankkia todistusta, vaikka olisi kuinka todellinen tarve? Ja paljon on varmaan niitäkin mussukoita, jotka saavat kauniisti pyytämällä äitiltä, iskältä, sisaruksilta tai tutuilta perhelääkäreiltä juuri sellaisen paperin, jonka haluavat ja josta voi saada edes hieman helpotusta raskasta yo-urakkaa ajatellen. Voi duudelit.

Missä menee raja? Miten voidaan arvottaa erilaisia saiauksia ja vammoja sekä niiden todellisia vaikutusta suoriutumiskykyyn? Pitääkö olla krooninen sairaus, vai riittääkö tilapäinen haitta? Entä jos on vaikeassa elämäntilannekriisissä? Entäs diagnosoimattomat kipuoireet? Etenkin psyykkisten sairauksien kohdalla helpotukset asettaa kokelaat helposti eriarvoiseeen asemaan, koska kirjoitusten tarkoitus on osittain mitata paitsi tietoja/taitoja myös paineensietokykyä ja stressinhallintaa. Vai onko edes? Kuka määrittelee rajat sille, missä tapauksissa kyse on aiheettomasta keplottelusta ja missä tapauksissa helpotukset on todella perustellut? Kaiken kaikkiaan todella kinkkinen teema, johon ei ole yhtä oikeaa vastausta. Itseäni myös mietityttää, miten tähän eriarvoisuuteen yo-kokeissa suhtaudutaan vaikkapa yliopiston pääsykokeissa, etenkin jos ne ovat pelkät paperikarsinnat?

Tai entä työelämässä? Eihän sielläkään anneta säälipisteitä loputtomasti kenellekään. Miltä kuulostaa helpotus työpäivän pituuteen yleisen ahdistuksen perusteella? Tai suurempi näyttö kuin kaikilla muilla, koska silmät on niin kuivakat? Tai paremmat rannetuet tietokoneeseen siksi, että lapuudessa vaivasi tenniskyynärpää? Työelämässä, etenkään luvanvaraisissa ammattiryhmissä tuollaiset eivät tule kuuloonkaan. Yksikään lennonjohtaja ei ole sokea, ei edes puoliksi, eikä kirvemies yläraajaton. Missä vaiheessa tasapäistäminen kääntyy itseään vastaan ja ei erityisjärjestelyitä tarvitsevien aliarvmiseksi tai epäoikeudenmukaiseksi kohteluksi? Varsin hankalia kysymyksiä nousi mieleen tästäkin uutisesta Pääsääntöisesti suurin osa nuorista ei varmaankaan keplottele ylppäreissä, vaan ovat varsin ahkeria, tunnollisia ja kaikin puolin motivoituneita oppijoita. Vai häh, mitä mieltä olette? Mä olen montaa mieltä. ;)

Nätti

2010-03-14T20:10:00.000+02:00

On niin kaunis puteli, että voin suositella lämpimästi jääkaapin kaunisteeksi... ;)

Jaa niin joo

2010-03-14T01:38:00.000+02:00

Unohdin ihan, että sain viime kerralla toisenkin liikkeen. Puolikas hooveri, jolla siedätetään yläniskaa. Ei helppoa pitää pää suorassa, muttei mahdotontakaan. Pystyn oleen tossa asennossa about 15 sekkkaa ja se on riittävästi, missä alkaa täriseen. Jippijaijee. Nyt mä meen nukkuun. Hyvää yötä! :D

Lauantai

2010-03-14T00:12:00.000+02:00

Leffaa
Mässyy
Ben and Jerryy
Ihkuu seuraa
Mustikkaglögii

= Paras lauantai.

Mitäs sitä pienistä

2010-03-13T17:57:00.000+02:00

Nitäs sitä pienistä hermovammoista. Hyvin vetää tämäkin plikka, vaikka kasvoista ja lauluelimistä toimii vain toinen puoli normaalisti. Ihailen suuresti näitä ihmisiä, jotka eivät anna fyysisten vammojensa rajoittaa unelmiensa toteuttamista.

:D

2010-03-13T15:18:00.000+02:00

Nätti taivas.

Jesh, vähemmän liukkautta

2010-03-13T14:54:00.000+02:00

Siitä se lähtee. Sulaminen siis. ;)

Mikä yhdistää kuvia?

2010-03-13T03:01:00.000+02:00

Mikä boogie?

2010-03-12T23:15:00.001+02:00

Aattelin kokeilla uutta strategiaa näiden silmien kanssa: Mustikkaglögi (vol. 15) ja tupla-annos Triptyleitä. Ei auttanut. Voi voi. ;) Glögistä tuli hyvä boogie... Valitkaa tekin tästä omanne...

Mielikuvitus vastaan tahdonvoimaa

2010-03-12T02:20:00.001+02:00

Olet tutustumassa kerrostalon rakennustyömaahan. Maassa on rautapalkki, jota käytetään talon kantavissa rakenteissa. Palkki on 20 metriä pitkä, 20 senttiä korkea ja 15 senttiä leveä. Päätät palauttaa lapsuuden ratakiskoilla kävelyt mieleesi ja taiteilet horjahtamatta palkin päästä päähän. Palkin päällä kävelemisessä käytät tahdonvoimaa.
Yksi rakennusmiehistä näkee mitä olet tekemässä ja sanoo: "Jos kävelet saman palkin päästä päähän vielä kerran, saat 10.000 euroa". Oho! Otat haasteen tietenkin heti vastaan. Olethan juuri kävellyt palkin päällä ja tiedät että se onnistuu. Rakennusmies antaa merkin nosturin ohjaimissa olevalle kaverilleen ja palkki nousee äkkiä ylös 40 metrin korkeuteen. "No niin, siirrytäänhän työmaan hissillä korkeuksiin", sanoo rakennusmies.

Mitä nyt teet?

Tiedät, että pystyt kävelemään palkin päällä, olethan juuri sen todistanut. Mutta jos et ole tottunut korkeisiin paikkoihin, niin väitän että kieltäydyt edes yrittämästä. Maan pinnalla se kyllä onnistuu, mutta noin korkealla et ole sitä vielä koskaan kokeillut. Katsot alaspäin ja mielikuvituksesi kertoo mitä voi tapahtua jos putoat. Kieltäydyt tehtävästä hyvästä palkkiosta huolimatta.

Mielikuvitus siis voittaa tahdonvoiman!

--
Niin, näinkin voi käydä. Onko mielikuvitus rikkaus vai rajoite? ;)

Survival of The Fittest ja Fistula

2010-03-11T23:24:00.000+02:00

Mielenkiintoisia lyriikoita:

Kaaosta vai kiirettä?

2010-03-11T16:37:00.001+02:00

Taas kerran muistan, miksi olin sairaslomalla niin pitkään. Työn luonteen vuoksi. Välillä tiistai ja keskiviikko kävin läpi about 20 työhakemusta, haastattelin hakijoista puolet ja organisoin tiimin työvalmiiksi. Käytännössä siis roikuin puhelimessa 8 tuntia, koneella ainakin 5 ja lisää on tuloillaan. En valita, koska minähän rakastan työtäni. :) Välillä vaan tulee mieleen, että jos tästä ei meinaa terketään selvitä, niin millä sitä sitten itse pystyy luovimaan asiat? Kai se on tuo jäätävän pitkä kokemus.

Jollain toisella toimialalla tällainen rekrytointiprosessi kestäisi helposti parikin viikkoa. Meidän toimialalla ei ole mahdollisuutta edetä niin hitaalla syklillä. Toisinaan mietin, että tätä rekrypuolta voisi viedä vieläkin enemmän ennakoinnin suuntaan, mutta sekin onnistuu vain tiettyyn pisteeseen. Vaikka kuinka kehittäisi asiakasohjausta esim. tilaus-toimitusaikojen suhteen, niin siltikään "olisi pitänyt alkaa eilen"-projekteja ei voi kokonaan poistaa.Vaikka kuinka haluaisi muuttaa joitain asioita, se ei onnistu hetkessä eikä yksin. Isot pyörät pyörii paitsi hitaasti myös usein vain monen pyörittäjän voimin. Sama taitaa päteä niin kuntoutumisessa kuin työelämässäkin. Onneksi molemmilla osa-alueilla on loistava porukka, jossa kaikki vääntää kampea samaan suuntaan, joka on vielä se hyväksi havaittu suunta.

Ps. Pasila, teidän kanssa on todella miellyttävä väännellä. Jatketaan. :D

Hengaillaan

2010-03-10T01:52:00.000+02:00

Huvittakaa itseänne ja kunnioittakaa Kirkan muistoa. Loistavaa showta! :D

Recruit

2010-03-10T00:17:00.000+02:00

Tämä päivä meni töissä. Harvinaista herkkua! :D Huominenki menee, mutta sit taas lepoa. Nyt jo silmät huutaa halleluujaa, kun hukkasin arskalasit. No, löysinkin ne jo. Ajattelin että rekrytointi olisi mulle simppeliä ja tuttua puuhaa, mutta ei se ollutkaan niin simppeliä, kun läppäri ei suostunut yhteistyöhön. Ensin kävin hakemukset läpi puhelimesta web-meilillä, koska olen tyhmistynyt enkä saanut asennettua boksia. Sit tyypittelin hakijat tiettyihin luomiimme kategorioihin. Seuraavaksi totesin, että about 80 prossaa oli jättänyt sekä otsikon paikkakuntatägin että puhelinnumeronsa pois. Vaikka weblomakehaussa tiedot on pakko täyttää, avoimelle hakemukselle ei voi asettaa samoja vaatimuksia. Sekin pitäisi koodaa web-lomakkeeksi, mutta ei ole vielä ehtinyt miettiä sisältöä. Jatkossa. Nyt pitää priorisoida.

Ainahan voi toimia niin,ettei käsittele puutteellisia hakemuksia. Minusta se on lähinnä kohtuutonta ja lyhytnäköistä. Kuinka paljon hyviä macthejä menee ohi, jos jättää hakemuksen avaamatta siksi, ettei otsikkotägissä ollut paikkakuntaa. Sama homma puhelinnumeron kanssa. Kyllä mä soitan kaikkien asiallisten hakijoiden numerot tiedustelusta tai pyytelen meilillä tietoja, mikäli ei ole tulipalokiire. Tänään oli kiire, joten sinne jäi boksiin odottamaan montakin hyvää hakemusta vain koska en saanut heitä kiinni. Tsorge tyypit. Parhaimmillaan olisin tehnyt valinnat jopa huomenna ja työtä olisi ollut runsaasti. Nyt haastattelin vain sopivat yhteystietonsa muistaneet.

Huomenna jatkuu rumba. Meillä isoja myynninedistämiskamppiksia menossa ympäri valtakuntaa, ja mä revin harmaita hiuksia, kun en pysty tekeen rekryä niin paljon kuin haluisin. Eli kahden tai kolmen ihmisen työt. Niinhän muutkin tekee. ;) Kiitos vaan ihanaiset! Täytyy vielä todeta, että ette arvaa kuinka helpottunut olen, että te ymmärrätte tän mun perseestä olevan sairas-terve-sairas -päivänkakkaraelämän! Monet eivät nimittäin uskalla edes kysyä multa, voinko tehdä jotain ja mä taas en viitsi tyrkyttää itseäni aivan kaikkeen, enkä etenkään tiukkadediksisiin juttuihin. Tämän kuitenkin tiesin pystyväni tekeen, vaikkakin yllätys tuli läppärin kanssa tällä kertaa.

On tää kyllä hassua, että olo saattaa yhtäkkiä muuttua ja taas joutuu tuottamaan pettymyksen. Ehdottomasti vaikeinta aikaa koko sairaudessa, kun ei ole täysin kunnossa muttei enää puolikuollutkaan. Todella todella hankalaa kenenkään ymmärtää, ja itsehän sen stressin sitten kantaa, vaikkei pitäisi.Mut sit aina ajattelee, että mieluummin voi autaa edes vähän kuin että olisi aivan turhan panttina. Nyt puhelin pois. Hyvää yötä!

Taasko se joulu on?

2010-03-08T23:06:00.001+02:00

Kun entisestä romusta pääsi eroon, tuli uusia. ;) Tosin nämä on käytännöllisiä tuliaisia... Jaahas jos tämä yönä nukkuis, niin huomenna sais tehtyä töitä. Olisi työhaastiksia aikasmoinen kasa. Me likes!

Erilainen korvasärky

2010-03-08T16:02:00.001+02:00

Voi voi. Se siitä korvasta. Hajos niin sanotusti tuhansiksi p:n päreiksi, ettei saa liimallakaan kiinni. Lempimuki oli, onneksi itse kuppiosa jäi ehjäks. Ja saahan noita uusia, se on lohdullista näiden rikkinäisten tavaroiden kanssa. Eikä mee kahta vuotta edes. :D

Sympatia vs. vittuilu?

2010-03-08T03:47:00.000+02:00

En ole koskaan pitänyt Maria Veitolan ilmaisutyylistä nimikkoshowssaan. Mielestäni on hän mukahauska, tilannetajuton ja tökerö. Hänen läppänsä uppoaa pääasiassa häneen itseensä sekä niihin, jotka nauttivat siitä, että kanssaihmisiä nolataan tai että heidän kustannuksellaan pidetään hauskaa. Toki löytyy niitäkin katsojia, joiden ilo syntyy siitä, että he nauravat Marian tökeryydelle, eikä journalistiselle ammattitaidolle sinänsä.

Voin kuvitella, mitä Maria ajaa takaa ilmaisutyylillään, mutta hän ei mielestä onnistu siinä alkuunkaan niin hienosti kuin olisi mahdollista. Yritys leikkiä prinsessa Krisse Salmista kaatuu heikkoon esiintymistaitoon ja lavaepävarmuuteen. Sarkasmiksi tarkoitetuista sutjautuksista tulee puolihuolimattomasti argumentoituna pilkkaa, ja minä en ainakaan jaksa kuunnella tökeryyttä kaudesta toiseen. En todellakaan ihmettele, että Lauri Tähkä on kieltäytynyt tulemasta ohjelmaan Marian jatkuvasta julkisesta painostuksesta huolimatta. Veitolan tuntien nainen varmaan ivailisi Tähkän toispuoleisista kasvoista tai jotain muuta yhtä typerää.

Marian tilannetajuttomuus puolestaan näkyy puheenvuorojen ottamisessa ja antamisessa. Lähes poikkeuksetta emäntä joutuu joko keskeyttämään vieraansa tai keksimään hätävarafyllinkiä yllättävän hiljaisuuden ajaksi. Hän ei siis osaa ennakoida omien replojensa vaikutusta haastateltaviin juuri siinä tilanteessa, missä talkshowssa ollaan. Havaitsin saman myös näissä Oscar-valvojaisissa, joita Maria veti yhdessä Valteen ja Armanin poikain kanssa Nelosella. Huomasitteko kuinka monesti Valtee-parka joutui argumentoimaan Marian ajattelemattomia yleistyksiä ja asiattomia kärjistyksiä vastaan?

Surullisin esimerkki oli tämä, kun Valtee sai yleisöltä tiedustelun kaikkien aikojen mageimmasta gaalapuvusta, eikä pystynyt/halunnut nimetä yhtä sellaista. Siihenkös Veitola (joka muuten itse kittasi skumppaa oikein sujuvasti) kuittasi, että "olet vaan ollut täällä aina niin kännissä, ettet muista". Hieno hetki suunnittelija Valteelle, kun juontajakollega syyttää suorassa lähetyksessä työpaikkajuopoksi. Huumoriksi se(kin) oli tarkoitettu, mutta kun ei osaa, niin ei vaan osaa. Seurasi ääliömäinen hiljaisuus, jonka Valtee lopulta katkaisi toteamalla, että "puhu sinä nainen vaan omista toimistas". Sit vähän väkinäistä naurua ja nopea aiheenvaihto. Ja tämä sama asetelma toistui useita kertoja sinä aikana, mitä jaksoin katsoa.

Mielestäni parhaimmat talkshow-juontajat kautta aikojen ovat olleet sydämellisiä, sympaattisia, aitoja, kannustavia ja vieraitaan sekä yleisöään innostavia. He osaavat olla humoristisia ja sutjakoita ilman että sortuvat ilkeäsävyiseen piikittelyyn tai vieraiden kustannuksella tapahtuvaan irvailuun. Heidän ei myöskään tarvitse kerätä itselleen tarpeetonta huomiota typeryyksillä.

Ystävällisyydellä, positiivisuudella ja aidon kiinnostuksen osoittamisella saa ainakin minun huomioni. Tämän vuoksi diggaan erityisen paljon Oprahista, Phillistä ja Ellenistä. Ei Conankaan huono ole. Eikä kyllä legendaarinen Napakymppi-Salmelainenkaan. Hänen piikittelynsä pianisti-Kaitsulle oli jotain aivan toista kuin tuo Veitolan itserakas ja ilkeämielinen ivailu. Vai mitäpä sanotte tästä?

Hyvää yötä!

Oskari ja mä

2010-03-08T00:25:00.001+02:00

Tiedoksi, minä pystyn katsomaan Oscarit ensimmäistä kertaa piiiitkästä aikaa. Kiitollisuuteni ja iloni määrää ei voi sanoin kuvailla. Samassa kuussa Matkaoppaat, Dr. Phil, koko LIVin tarjonta ja myös Oscarit. Minä, joka en ole katsonut töllöä kuin satunnaisesti sitten vuoden 2004, kun aloitin opiskelut. Ei siis ollut aikaa, koska asuin töissä ja jossen ollut töissä, pörräsin netissä opiskellen kaikkea muka tärkeää...

Seuraamalla aamusta istuun telkkaa, tässähän on kohta itseoppinut englanninkielen kääntäjä sekä etenkin hellapsykologian ammattilainen, mitä muuten inhoan toimintatapana yli kaiken. Saatatte tietää, mistä puhun. ;) Mutta onneksi on ihan oikeetakin opiskelutaustaa, ni ei tartte tyytyä kotipsykologisointiin. Nyt: Kahvia, jädee ja ne pirun OSCARIT!!!!!! Minä odotan teitä. Antaa tulla.

Jaa niin, pystyn muuten nykyään kumartamaan päätäni alaspäin. Erikoista. Mutta ei passaa innostua, koska ahneella on tunnetusti paskainen loppu. Fysiatrin sanat pyörii mielessä: "Mitä paremmin menee, sitä kohtuullisemmin pitää ottaa". Ja näinhän minä teen ja katson vain puolikkaat Oscarit.

Öitä! :D

(Ex) Kipupotilaan ajatuksia kivusta, särystä, kolotuksesta ja kipuketutuksesta

2010-03-07T17:19:00.001+02:00

Kun ihmistä sattuu, kipu on erittäin suurella todennäköisyydellä aitoa. Etenkin jos on loukannut niskansa tai päänsä, kudosvaurio ilmoittelee itsestään kivulla. Kipu on elimistön suojamekanismi, joka muistuttaa siitä, että kroppa ei ole kunnossa. Silti niin monet vähättelevät kipua. Sekä asianomaiset itse että terveydenhuoltohenkilökunta. Kipu onkin erittäin haasteellinen olotila, koska se on henkilökohtainen tunne, jota ei voi mitata samaan tapaan kuin luomen läpimittaa, palovamman pituutta tai sydämen rytmiä.

Kipua saattaa olla hankala kuvailla sanallisesti, ja vaikka kertoisi omasta mielestään kuinka selkeäsi, toinen ei välttämättä pysty ymmärtämään. Kivun tunteminen kun riippuu myös persoonallisista ominaisuuksista kuten tuntoherkkyydestä. Joku toinen kokee pienen kutinan äärimmäisen voimakkaana kipuaistimuksena, kun joku toinen voi kävellä huoletta lasinsirujen päällä. Lisäksi kivun aistimiseen vaikuttaa oma tulkinta kivun aiheuttajasta ja vaarallisuudesta. Tutkimuksissa onkin todettu monenlaisen säryn vähenevän, kun aiheuttaja on selvitetty ja todettu vaarattomaksi. Muun muassa näistä syistä kivun tunnistaminen ja hoitaminen on kovin haasteellista, mutta ei mahdotonta.

Paljon kipuilevien kanssa tekemisissä olleena olen huomannut muutaman erityisen uskomuksen kivun tuntemiseen liittyen Mitä mieltä olette näistä?

1. Se mitä ei voida kliinisesti todeta, sitä ei ole olemassa, eli kipu on kuviteltua.
2. Vaikka kipua olisikin, niin sen kanssa oppii elämään, siihen siis tottuu.
3. Kipu ei voi pilata kenenkään koko elämää.
4. Kipua ei voida hoitaa.

En tiedä, mihin yleistykset nojaavat, mutta omasta mielestäni yksikään ei pidä tuossa ehdottomuudessa paikkaansa. Ei tarvitse edes miettiä arkijärkeä syvällisemmin, kun ymmärtää, että nuo lauseet voi kyseenalaistaa. Jos joku yrittää vähetellä sinun kiputuntemuksiasi, tässä muutama ajatus, joka saattaa auttaa yhteisymmärryksen löytämisessä.

1. Se mitä ei voida kliinisesti todeta, sitä ei ole olemassa, eli kipu on kuviteltua

Merkittävä osa kivun syystä voi todellakin jäädä tunnistamatta mutta se ei tarkoita, etteikö kipua olisi. Eikö kivun mittariksi riitä, että johonkin osaan kehoa ei voi koskea tai sitä ei voida liikuttaakaan ilman, että ihminen huutaa tuskasta, itkee tai saa paniikkikohtauksen? Vaikkei testeissä näkyisiä löydöksiä, se ei tarkoita sitä, ettei niitä olisi. Tarkimmatkaan yleisessä käytössä olevat laitteet ja mittarit eivät pysty havaitsemaan yksittäisten solujen muutoksia. Esimerkiksi kaula(C-)rangan magneettiresonanssitutkimuksessa näkyy vain muutaman millin kokoiset hermojuuret muttei hermosolukimppuja eikä etenkään yksittäisiä hermoja.

2. Vaikka kipua olisikin, niin sen kanssa oppii elämään, siihen siis tottuu ja kannattaakin totutella

Kipu on elimistön varoitussignaali. Samanlainen keltainen varoitusvalo, joka pamahtaa voimalaitoksen käytönvalvojan silmille, kun laitoksessa on jotain pielessä. Jättääkö valvoja valon huomioimatta? Antaako hän varoituksen vilkkua taulullaan tuntikausia tietäen, että ongelma pahenee jatkuvasti? Epäilen. Sama pätee kipuvaroittimiin. Niihin ei tarvitse tottua. Kivun tehtävä on herättää huomaaman, että joku jossain päin kroppaa ei ole kunnossa, ja että nyt on syytä ryhtyä toimiin. Riippuen kivun syystä, toimia voivat olla joko lääke, kipsi, punktio, asennon vaihtaminen tai vaikkapa rentoutuminen. Seuraavan kerran, kun joku sanoo sinulle, että kivun kanssa täytyy oppia elämään, kysy häneltä, miksi. Miksi pitäisi, jos siitä voi päästä eroon. Ja tiedustele lisäksi, haluaisiko hän itse elää jatkuvan huonon olon kanssa.

3. Kipu ei voi pilata kenenkään koko elämää

Väärin. Väärin. Väärin. Kipu todellakin voi tuhota kaiken, sillä se saattaa aiheuttaa varsin kurjia juttuja. Kipupotilaan liikkuminen rajoittuu, eikä hän pääse välttämättä edes yksin vessaan, saatika ulos kodistaan tai sairaalahuoneesta. Kipu saattaa aiheuttaa myös sosiaalisesti ahdistavia tilanteita. Miltä tuntuisi, jos joutuisit pistämään pötköllesi lähimmälle puistonpenkille keskelle kaupunkia vain siksi, että pystyssä olo sattuu? Tai makaisit autosi takapenkillä kadunvarsiparkissa tuntikausia, koska et voi istua? Tai matkustaisit Eurooppaan maateen tyynyillä lentokoneen takaosassa lattialla vessan edessä, koska sait kipukohtauksen, joka esti muut asennot? Ihmiset joutuisiva hyppimään ylitsesi mennäkseen vessaan. Ei ehkä miellyttävin mahdollinen tilanne. Tai joutuisit soittamaan ambulanssin hakemaan sinut sairaalaan milloin lapsesi kevätjuhlista, sukuillalliselta, kesäloman vietosta tai työpaikan juhannusjuhlilta. Tai pyörtyisit kivusta metrossa tai ratikassa kusten ja paskoen housuusi tajunnan menetyksen takia. Vähäiseltä ei tunnu myöskään työpaikan, perheen, harrastusten tai elämänilon menettäminen kivun vuoksi. Ja kuinka montaa masentaa, ahdistaa tai pelottaa ne tappavat säryt? Ja kuinka moni heistä onkaan saanut hullun tai valittajan leiman otsaansa täysin turhaan? Kipu todellakin on ajanut ihmisiä jaksamisen äärirajoille ja onpa osan tempaissut rajan toiselle puolellekin.

4. Kipua ei voida hoitaa
Virhe. Kipua voidaan hoitaa, mikäli kivun uskotaan olevan todellista, eikä sitä laiteta mielikuvituksen piikkiin. Ja itseasiassa silloinkin, kun kipua pahentaa psyykkiset tekijät, apua löytyy. Muutama mainitakseni: Kognitiivinen käyttäytymisterapia, psykoterapia, hypnoosihoidot, itsesuggestio, ehdollistaminen, aistiterapia, biofeedback, energiahoidot, kaukoparannus jne. Ja tottakai kivunhoitoon löytyy erinäisiä lääkkeitä miedoista tulehduskipulääkkeistä erittäin vahvoihin keskushermostovaikutteisiin tabuihin. Eikä passaa unohtaa myöskään puudutteita, ultraa, valohoitoa, hermosalpauksia, kylmä/lämpöhoitoa jne.

Kivun hoitoa hankaloittaa mielestäni eniten kivun epäselvä diagnoosi. Otetaan esimerkiksi epäselvä kipu kyynärpäässä ja vähän olassakin. Se voi ymmärtääkseni tulla säteilyoireena esimerkiksi ranteesta tai rintakehästä, eli hoitaminen on tuohon tietoon perustuen on hieman hankalaa. Mutta kun syy löydetään ja diagnosoidaan, hoitomuodotkin alkavat selviytyä. Kun olkapääkipu johtuu sydämestä, kohdistetaan hoito siihen. Mikäli aiheuttaja on ranne, kivunhoito keskitetään käteen. Olennaista kivun hoidossa on arkijärkeen perustuen kivun aiheuttajan tunnistaminen. Asiaa voi verrata isoon tikkuun sormen päässä. Silloin ei ikävää tunnetta poista silmätipat, mehevä jäätelöannos tai hyvään leffaan uppoutuminen. Tikku on ja pysyy aiheuttaen kipua, kunnes se saadaan pois.

Onko sinulla kokemuksia kivusta ja sen hoidosta? Jaa ihmeessä ajatuksesi, kikkasi ja auttajasi tiedot. Saatat pelastaa sillä jopa jonkun toisen elämän.

Kuka tunnustaa?

2010-03-07T03:08:00.002+02:00

Kuka tunnustaa laittaneensa nallet harrastamaan haureuksia minun kotonani? Sekä käyttämään lääkkeitä väärin. Ai jai jai... ;) No, tulipahan päivän hymyt.

Hyvää yötä. En tosin ole pystynyt nukkumaan, koska mua vainoaa yks hassu juttu. Joka yö, kun joko katson yhtäkkiä valveilla ollessani kelloa tai kun herään unestani ja katson rautaa, se on 1.23 tai 3.45. Tämä on jatkunut nyt 4 kuukautta. Tulkintoja?

Jos nyt nukahdan, herään kuitenkin 3.45, joten valvon vielä hetken kuunnellen Voicea ja nauttien tuosta ihanasta valopallosta...

Jyrkästi eri mieltä

2010-03-06T17:54:00.001+02:00

Vastaukseni anonyymille Suhteita -tekstiin

Koen tämän vastauksen oman postinsa arvoiseksi, joten tässä tulee. Anonyymi tiedusteli, koenko avoimuuteni kääntyvän jossain vaiheessa minua vastaan. Tässä linkki tekstiin, jossa kommentti oli:
http://taistelijat.blogspot.com/2010/03/suhteita-ei-kannata-lukea-taaskaan.html,
Tässä mietelmiä asiaan liittyen.

--

Miksi pitäisi pelätä jotain sellaista, joka ei todennäköisesti tule toteutumaan? Miksi pitäisi valita pelossa eläminen ja jättää sen varjolla vaikka mitä asioita tekemättä? Pitäisikö lopettaa kaikki sellaisen, jota joku toinen saattaa paheksua tai aliarvioida? Miksi pitäisi antaa toisten ihmisten mielipiteiden ja näkökulmien rajoittaa itsensä toteuttamista? Haluaisitko sinä luopua mielihyvää tuottavista harrastuksistasi vain siksi, että mahdolllisesti ehkä joku joskus kenties tulevaisuudessa ei pidä eikä kunnioita tekemisiäsi? Eikö tuo ole hieman kohtuutonta itseään kohtaan? Jokaisella kun on se oma elämä, jota me elämme unohtamatta tietenkään yhteisiä osa-alueita. Eli en osaa nähdä tätä blogia uhkana itselleni ainakaan tällä hetkellä ja tässä elämäntilanteessa. Myös saamani palaute tukee tätä käsitystä. Enemmän olisin huolissani muukalaisvihaa, naisten alistamista tai perheväkivaltaa lietsovista kirjoittajista.

Miksi on paheksuttavaa, että kirjoitan tunteistani ja myös niistä asioista, jotka minua satuttaa tai jotka koen negatiivisesti? Onko aihe niin arka, että siitä ei uskalla edes lukea? Onko kyse siitä, että pelkäät tekstien herättävän myös itsessäsi tarpeen tutkiskella omaa elämääsi ja tunteitasi samaan tapaan kuin minä täällä? Pelottaako sinua, että mieleesi nousee vastaavanlaisia ajatuksia, etkä kenties tiedä, miten niitä pitäisi käsitellä? Ehkä näistä teksteistä saat kuitenkin perspektiiviä? En minä ole ainoa, joka pitää avointa blogia. Miksi juuri minun pitäisi pelätä avoimuuteni aiheuttavan itselleni ongelmia?

Meitä bloggareita on satojatuhansia, eikä suurin osa suinkaan joudu vaikeuksiin. Olen minimoinut turvallisuusriskit ja maksimoinut asiallisuuden (ja positiivisuuden) siihen pisteeseen, kun se on elämässä mahdollista. Ja tiedätkö, minä en osaa kirjoittaa merkityksetöntä höttöä, enkä usko että sellaista jaksettaisiin lukeakaan. Ainahan voisi alkaa kirjoitella muiden ajatuksia siteeraavaa runoblogia tai vaikka kerrata saksankielioppia, mutta en koe niitä omakseni. Olen ihmisten ihminen ja minulle on luonnollista ruotia myös ihmissuhdeteemaa. Ja ihmissuhteisiin kuuluu myös epäkohdat ja se ns. kurja puoli.

Maailma olisi hirvittävän yksioikoinen ja tylsä paikka, jos kaikki olisivat aina samaa mieltä asioista eikä keskinäisiä näkemyseroja ilmenisi. Toki on kurjaa, että erilaisuus on johtanut myös suoranaisiin hirmutekoihin, sitä en kiellä. Pääasiassa erilaisuus, keskinäiset konfliktitit ja jopa suoranaiset epäkohdat mahdollistavat mielestäni uuden keksimisen, asioiden kehittymisen ja synnyttävät todellisia muutostarpeita. Kaikki suuret teot, liikkeet ja aatteet ovat alkaneet siitä, että ihmiset ovat olleen eri mieltä ja että nämä mielipiteet ovat törmänneet toisiinsa mahdollistaen keskustelun.

Minä koen oppivani ja oivaltavani asioita kirjoittamalla ja kun jaan ajatukseni, myös joku toinen saattaa saada niistä tuoreita näkökulmia. Ensisijaisesti saan kuitenkin mahdollisuuden peilata itseäni ja omaa suhtautumistani muihin, ja toivon oppivani tai oivaltavani jotain sellaista, joka ei olisi ilman toisten apua mahdollista. Siltikään en odota, että ihmiset tulkitsisivat tekstejäni samalla tavalla kuin mitä itse teen. Toivon kuitenkin, että edes joku lauseistani antaisi ajattelemisen aihetta tai syttäisi halun kommentoida ajatuksiani. En todellakaan käsitä, miksi avoimuus olisi huono asia, etenkään kun en käytä sitä tietoisesti vahingoittamiseen. Paljon on sellaisia blogeja, joiden ainoa tehtävä on haukkua ihmisiä niin, että nämä tunnistavat itsensä teksteistä. Monesti kirjoittamisen syy on se, että kirjoittaja ei uskalla ilmaista itseään henkilökohtaisessa tapaamisessa.

Minä olen lähtenyt siitä, että voin seisoa kirjoitusteni takana myös kasvotusten. Olen sanonut tämän Suhteita-tekstin asiat kasvotusten asianomaiselle. Silloin ei ole kyse selän takana puhumisesta, enkä koe tekeväni mitään väärin, jos pureksin teemaa myös julkisesti. Blogeista löytyy huomattavasti rajumpaakin tavaraa kuin ihmissuhteet ja niiden epäkohdat. En osaa nähdä tämän blogin pitämisessä mitään katastrofaalista. Varmaankaan kaikki eivät tykkää tai eivät olisi valmiit jakamaan juttuaan tähän tapaan, mutta entä sitten? :D

Arkisia kotkotuksia

2010-03-06T16:44:00.000+02:00

Asutko avoliitossa? Jaatko yhteisen vessan? Onko teillä yhteinen hammastahnatuubi? Puristaako puolisosi tuubin rekan alle jääneeksi etanaksi päivä toisensa jälkeen? Ärsyttääkö tuo epäkäytännöllisyys? Kyllästyitkö jo ainaiseen kyselyyni? Mikäli vastasit kahteen kysymykseen EI, voit lopettaa lukemisen ja käyttää aikasi johonkin muuhun. Muussa tapauksessa, jatka ihmeessä eteenpäin, etenkin jossei parempaa tekemistä ole. LIViltä tosin tulee Vanessa ja pikkuväki.

Oletko lopen kyllästynyt siihen, ettei kumppanisi reagoi yrityksiisi saada hänet puristamaan tuubia pohjasta, jotta tökötti saataisiin kauniisti purkista ulos? Älä luovuta. Sen sijaan unohda pään hakkaaminen seinään, ja vaihda näkökulmaa sekä toimintatapaa. Ei (samaa) kättä kannata työntää sirkkeliinkään useammin kuin kerran. Sen sijaan asetu kumppanisi asemaan. Lähesty tätä sinänsä mitätöntä tuubiasiaa tämän toisen ihmisen kokemusmaailman kautta.

Mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä?
Mitkä motiivit ohjaa hänen arkisia toimiaan ja päätöksiään?
Millainen on hänen toimintatyylinsä?
Mitä hän arvostaa?
Millaisista ihmisistä hän pitää?
Onko hänellä joku toistuva ajattelu- tai suhtautumistapa, jota voisit hyödyntää yhteisymmärryksen löytämiseksi?

Itselläni kesti tovi, ennen kuin keksin aikoinani, miten pystyn vaikuttamaan kumppaniini niin, ettei hän koe sitä nalkutuksena tai aikuisen ihmisen neuvomisena. Ennen pysyvää ratkaisua pääsin monesti todella lähellä muutosta, mutten koskaan pysyvästi. Kokeilin mm. sellaista, että pidimme molemmat omat tuubimme ja toivoin hänen kyllästyvän oman putkensa rumuuteen, joka seuraisi siitä, etten minä pesisi ja oikaisisi sitä päivittäin. Vaan kun ei kyllästynyt. Tuubin kauneus tai rumuus ei ollut oikea keino vaikuttaa juuri tuohon ihmiseen. Hänelle ei oikeasti ole väliä, miltä se tötterö näyttää. Lähestymiseni oli väärä.

Seuraavaksi kokeilin vedota käytännölllisyyteen. Kerroin, että välttelen niskani takia epäkäytännöllisyyttä sekä energian tuhlausta, mikä tuosta tuubin puriselusta ja pesemisestä joka aamu ja ilta syntyisi. Toisinaan purkki olikin siistinä pötkönä lavuaarin reunalla, kunnes hiljalleen homma repsahti vanhoille uomille ja minä myöhemmin heräävänä ja nukahtavana sain jälleen puristella jättietanaa.

Lopulta keksin käyttää puolisolleni niin tärkeitä "loogisuus"- ja "järjestelmällisyys" -mielikuvia, jotka taas ovat meikäläisen arkeen eksyneet vasta niskan loukkaamisen jälkeen. Ennen onnettomuutta minut tunnettiin enemmänkin hallitun kaaoksen ylläpitämisestä kuin järjestelmällisyydestä. No, järkkäsimme ehdotuksestani vessan uudelleen ja nimesimme yhteisille tavaroille vakiopaikat. Mahtoi olla outo hetki rakkaalleni, että minä ehdotin moista. Tuubin paikka olisi jatkossa lavuaarin ja kaakelin välissä seinän raossa, eikä enää mukissa tai säilytysrasiassa. Ja näin on toimittu siitä päivästä lähtien. Ja avot, ei enää keskeltä puristettua tuubia! Ei kertaakaan. Mutta minkä takia? Mihin oivallukseen tuo kaikki nojasi?

Kokeikaa itse, mitä tuubille käy, kun sen törkkää pohjastaan pikkurakoseen. Sisällä oleva massa nousee siististi kohti tuubin suuta, eikä puristustarvetta enää ole. Ja mikä parasta tahna löytyy aina samasta paikasta, on siisti ja käytännöllinen. Kuka huijaa ja ketä? En tiedä, mutta molemmat on tyytyväisiä. Joskus mietin, arvasiko rakkaani alusta asti "juoneni" vai oliko hän vain niin innoissaan uudesta järjestelmällisesti tyylistäni, ettei hän ole enää suonut ajatustakaan tuolle itse tuubiasialle. Sillä ei ole väliä, koska homma toimii. Ja vaikkei se toimiskaan, niin eipä se maailma yhden tahnatuubin rumuuteen kaatuis.

Tarinani tarkoitus oli tarjota toinen näkökulma aikaisempien rinnalle. Ymmärtämällä toisen ihmisen ajatusmaailmaa ja toimintatapoja voi vaikuttaa huomattavasti tehokkaammin kuin syyllistämällä, painostamalla, raivoamalla, vittuilemalla, vähättelemällä, käskyttämällä tai keräämällä säälipisteitä. Ja tämä toimii missä tahansa asiassa, eikä pelkästään arkisissa tuubitaisteluissa.

...

2010-03-05T23:39:00.000+02:00

Taivaallista:
Siisteys.
Rauha.
Lämpö.
Ilo.
Olemassaolon keveys.
Kivuttomuus.
Onni.
Onnistumisen fiilis.
Välittäminen.
Esteettisyys.
Koti-idylli.

Maallista:
Kahvi.
Suklaa.
Töllö.
Wileda.
Sakset.
Magnum White.
Villasukat.
Tiilet ja parketti.
Burana.
Patteri.
Puut.

Kaksi näkökulmaa.
Hyvät yöt! :D

Kravattikukkanen

2010-03-05T18:51:00.000+02:00

No kyllä mussa oieni nyhvääjä ja esteetikko sit asuu. Piilossa! ;)

Turhuuksia ja kodin tuunausta

2010-03-05T18:32:00.000+02:00

Ohessa päivän kulku kuvina lopusta alkuun tai alusta loppuun.

Olen aivan puhki. Asunto sai uuden ilmeen. En tiedä miksi tuli tarve laittaa kaikki uusiksi, mutta niinhän me tehtiin. Tää meni tavallaan hieman munille, koska naapurin rouvanhan piti tulla tekeen suursiivous. Toisaalta, haluunko mä vieraan ihmisen sorkkivan mun tavaroita? En. Iskä tyhjensi vaatekomeron sängylle, meikä istui hievahtamatta perseellään äiteen kanssa ja lajiteltiin kaikki vaatteet ja äiti järjestä vaatemyyjän tarkkuudella kaikki kuteet riveihin. Suurin osa lähti tosin keräyksiin ja alakertaan odottamaan hetkiä, joilloin voi vetää kaikki paidat pään läpi, käyttää kauluksia, niskalenkkitoppeja, keinokuituja tai muita ns. ahdistusvaatteita. Enköhän me kohta taas muuteta, niin voin vaan siirtää kamat laatikoissa taas uuteen paikkaan. Argh.

Ei jumalauta, että kuteita olikin paljon. Mitä mä olen ajatellut ostaessani nuo kaikki? Ajattomuutta ja klassisuutta varmaan, koska osa neuleista, housuista ja paitapuseroista on jopa 5 vuotta vanhoja ja edelleen niitä voi pitää yhdistelemällä niitä toisiin kivoihin kuteisiin. Ja tuunaamalla niistä saa kuin uusia. Mutta siltikin, mitä ihminen tekee viisillä bikineillä, sadalla printtipaidalla tai 20 jakkutakilla, joista 18 ei tykkää? Ei mitään. Pistin siis lähetyksen Punaiselle Ristille. Silkkaa hulluutta hautoa vaatteita komeroissa, kun osa maailman ihmisistä palelee pakkasilla tai kulkee kauhtuneet kamat yllään. Sinne meni vaatteet niille, jotka niitä tarvitsee oikeasti.

Ja minä puolestani löysin vihdoin kenkäni. Jes, jes, jes!!! Melkein 8 kuukautta kuljinkin samoissa lenkkareissa ja feikkikukkacrockseissa. Nyt on ihkaoikeet talvikengät, toiset täysin identtiset lenkkarit (mitä helvettiä?), Ihanat ilmatyynylliset sisäpelitossut, tennarit ja taas kerran, ne pirun korkkarit. Ja ei ole tyytyminen yksiin, vaan niitä tunki jälleen ovista ja ikkunoista! Mistä niitä tulee? Enkös mä heittänyt ne jo kerran menemään?vielä enemmän ihmetyttää, milloin mä olen ostanut nuo ja ennen kaikkea miksi? Käytin ennen onnettomuuttakin korkkareita n. 15 kertaa vuodessa. Eli varsin harvoin. Olisin antanut kaikki kengut keräykseen, koska niillä liukkailla pohjilla ja korkolapuilla ei pysy tervekään pystyssä, saatika sairas. Popot päätyi lopulta kenkien taivaaseen. Enkä tunne huonoa omaa tuntoa. En nimittäin haluaisi tappaa ketään antamalla heille liukaspohjaiset popot. Edelleen mystisesti kadoksissa ovat golfkengät. Niillä ainakin pysyis pystyssä, kun on napit pohjassa...

Kiitos äiti ja iskä. Kyllä sisko lentää perseelleen (toivottavasti vain kuvainnollisesti!), kun näkee uudistuneen kämpän ja tämän väriharmonian. Sanotaanko näin, että siskoni on about 100 kertaa enemmän feng shui -hengetär ja sisustusorientoitunut kuin minä. Siinä missä hän valitsee tuleviin juhliinsa suurin piirtein sormuksen, hääpuvun, juhlapaikan servetit ja sukkanauhan pitsin värin täydelliseen matchiin keskenään, meitsille tuollaiset ei ole niin justiinsa. Toki pitää muistaa kunnioittaa tilanteen luonnetta ja tapahtumanjärjestäjiä, mutta siihen se mun innostus yleensä loppuukin. Kai tämä on jotain kapinointia sille, että on ollut muotimaailmassa niin nuoresta ja vaatteet, asusteet ja muutkin kulutusmateria tunkee ulos joka rööristä.

Siskon asunto/sisustuspuuhia on aina niin ihana katsella. Kun toinen innostuu ja iloitsee jostain niin paljon kuin mitä hän tästä asioiden matchaamisestä, ei voi kuin olla onnellinen hänen puolestaan. Sitä pikkutarkkuuden määrää ei voi sanoin kuvata! Park tarinaa olisi, mutta ne jääköön tulevaisuuteen. Hauskaa seurattavaa se on. Jahka joskus saan oman pysyvän kodin, niin ovet ovat auki sekä sisustussuunnittelijaystävälleni että siskolleni. Mä voin antaa budjetin ja jotkut linjaukset ja antaa ton toisen osapuolen ja ulkopuolisten hoitaa toteutus. Kunhan siitä tulee meidän näköinen ja kodin tuntuinen. Se riittää meitsille. :)
Ehkä pitäisi olla enemmän kiinnostunut siltä, miltä kotonaan (tai työpöydällään;) näyttää, tai miltä omat kasvot näyttää, mutta ei jaksa keskittyä visuaalisuuteen samalla tavalla kuin aiemmin. Ja suuret linjat on tärkeämpiä tällä hetkellä. Keskityn mieluummin siihen, miltä tuntuu, kuin siihen, miltä näyttää. Tällä hetkellä.

No sen verran panostin itseenikin, että leikkasin uudet hiukset ja vaivauduin avaan tuotenäytteet paketeista. Niitä tipahtaa edelleen luukusta säännöllisesti. Kun viitsin, voisin pitää meikkikutsut. Eli toivon, että meikkaajaystäväni tulisi jelppiin oikeiden tuotteiden jakamisessa oikeille ihmisille. No, ammattilaisen tatsia odotellessa rajasin kokeeksi silmäni, kynällä Auts. Ei hyvä asento. Ei sitten niin ollenkaan. Tulipahan kokeiltua. Ihme ettei tullut tuostakin allergista reaktiota. ;)

Jeps, nyt lepoo ja Dr Phillii. Milloinkohan mulla on ollut viimeksi mahdollisuus katsoa telkkaa ennen tätä nousukautta? En edes muista. Ai että sit voi pienestä olla onnellinen. Istuminen rokkaa! Monille on niin kovin itsestäänselvää, että voi istua (tai seisoa!) koko päivän, mutta meitsille se on todella suuri saavutus. Pienet ilot on usein ne parhaimmat...

Memories

2010-03-05T00:52:00.002+02:00

Ei ihme, jos niska parani hiukkasen hitaasti, koska kuljin tällainen kaulassa kuukauden onnettomuuden jälkeen. Tai sitten voi olla, että tuo onkin keventänyt hartiaan kohdistuvaa rasitusta? Ei voi tietää. No, nyt päätyi roskiin koko hökötys, sillä luutumaton kyynärpääkään ei ole vaivannut vuoteen. Välillä se tikkuilee, mut pari CST-liikettä vapauttaa hermot ja kipu häippäsee. Eikä tullut edes valeniveltä, kuoliota eikä sitä tappavaa hermokipua, vaikka sellaisella peloteltiin ensiavussa muinoin. Tämä siis johtui valinnastani olla leikkauttamatta kätöstä. Murtuma oli siinä ja siinä kannattiko sitä alkaa operoimaan vai toivottaisiinko vaan paras ja aloitettaisiin aktiivinen liikehoito lepojakson jlk. Onneksi ei leikattu. Se kipsi vasta painava olisikin ollut. Autsautsauts.

Hyvää yötä! Nyt on komerot siivottu ja olo sen mukainen. Huhhuihaa. Jotain positiivistakin huomasin. Kaikki aikaisemmin hartioilta liian isot jakun takia on saatu treenaamalla sopiviksi. Vielä kun ois paremmassa työkunnossa.

Lumihommia

2010-03-04T23:46:00.000+02:00

Voihan sen noinkin toteuttaa, mutta turvallisin tapa tuo ei ole. Aivan järjetöntä kannustaa ihmisiä tällaiseen toimintaan. Ensin esitellään temppu ja lopuksi tietenkään sanotaan, että älkää vaan tehkö noin. Tuossa oli hyvä tuuri matkassa, kun ei sattunut. Onneks! Kyllä on muuten lekurikaverit kironnut näitä ehdoin tahdoin kohtaloa uhmanneita lumimiehiä ja -naisia. Sattunut varmaankin enemmän rankavammoja viimeisen parin viikon sisällä, kuin viime talvena kokonaisuudessaan? En suosittele kokeilemaan tuota tekniikkaa, vaikka näyttääkin hirvittävän hauskalta. Mutta niin ne muutkin temput usein näyttää, ja silti sattuu niin maan perhaleesti. Silti en lähtisi vertailemaan tuommoista esimerkiksi Duudsoneihin, koska pojat on temppuilun ammattilaisia ja heillä erityisosaamista niin stunt-hommissa kuin akrobatiassa. Ja pitkä kokemuksen ja satojen toistojen kautta syntynyt ammattitaito työhönsä. Ainahan jotkut ottavat mallia ja kokeilevat temppuja huonolla menestyksellä, mutta se on elämää. Jokainen voi onneksi pääasiassa itse päättää, kuinka suurille riskeille itsensä altistaa. :D

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/lumet-pois-katolta-kahdessa-sekunnissa-katso-hurja-video/172328

Coldplay, Fix You

2010-03-04T19:27:00.001+02:00

:D

http://www.youtube.com/watch?v=73YjnOPM324

Project Hair

2010-03-04T17:40:00.001+02:00

Ai että ku on noi hormonit sen verta sekaisin, että kasvoi tommoset saakelin viikset yön aikana.

Aivopieruja vai mitä häh?

2010-03-04T02:32:00.001+02:00

Toisinaan sitä huomaa puhuvansa niin ristiriitaisesti, että oikein hävettää. Onneksi nykyään sentään osaan melko hyvin tunnistaa, jos puhun yhtä ja tarkoitan toista ja korjaan vikateille lipsahtaneen lauseeni. Ei se helppoa aina ole, muttei onneksi mahdotontakaan, ja monesti ilmaisuvaikeudet johtuu ihan vaan siitä, että piuhat on hiukkaset pidemmät kuin aiemmin.
Hissi pään ja niskan välillä kulkee mutta on aina jostain kohdin hiukkasen rikki. No, ihmisiä tässä kaikki ollaan, ja lohduttaudun sillä, että sattuu niitä aivopieruja muillekin. Tässä parhaimmistoa lauseista, joiden todellisesti tarkoituksesta ei mitään hajua. Se, oliko lauseet tarkoitettu vittuiluksi vai vahinkolipsahduksia, ei valitettavasti voi ulkopuolinen päätellä, koska ei tiedä asiayhteyttä. Mutta älkää miettikö sitä, vaan nauttikaan tästä suomenkielen monipuolisuudesta muuten vaan. ;)

"En millään halua loukata sinua tällä kommentillani, mutta olethan sinä pudonnut alemmalle tasolle sairastumisesi takia. Ei työkykyä, ei rahaa, ei omaisuutta eikä valtaa. Mutta tappio on nieltävä vaan ylväänä, ymmärrän".

"Tulisin niin mielelläni viihdyttämään sua mutta tiedätkö, kun en vaan yksinkertaisesti ehdi. Aina on jotain tärkeämpää. Tänään pitää mennä kampaajalle ja huomenna on se salivuoro, jota ei voi jättää väliin. Mutta ymmärräthän sinä?"

"Tottakai mä heitän sut fyssarille. Eikä tarvitse maksaa oikeasti mitään. En minä ystävältä kehtaa mitään veloittaa. Käydään tankilla matkalla, jos sulta sattuu löytymään käteistä vaikka vitonen. Onhan tänne matkaa kuitenkin ja ei bensa ilmaista ole."

"Minun on nyt pakko lopettaa tämä puhelu. Mutta hienotunteisuuttani en halua kertoa sinulle, mihin normaalien ihmisten menoihin olen nyt lähdössä, koska tieto terveiden ihmisten menemisistä saattaisi loukata sinua".

"Eihän meidän ystävyytemme ole muuttunut mihinkään matkan varrella. Te elätte sitä vammaisten arkea ja me terveet teemme asiat sitten sillä oikealla tavalla. Ei sinun tarvitse hävetä sitä, että olet nykyään hitaampi. Ei ainakaan minun kanssani".

--

What The Fuck? Ei ihan auennut. Mutta paljon puhuville sattuu ja sillain ;) Hyvää yötä!

Raksulle spessuterkut sinne kauas, mikäli satut raapusteluitani lukemaan. Kuten olen sanonut useasti, arvostan sinua todella paljon, koska kun sanot jotain, tiedän sinun tarkoittavan sitä todella. Kiitos ettet puhu pehmoisia ja olet muutenkin niin ymmärtäväinen, avulias ja arvostat minua. Niin minäkin sinua. <3

Äidille

2010-03-04T00:45:00.001+02:00

AMMATTINIMIKE: Äiti, Äiskä, Äippä, Äityli, Mutsi

TYÖN KUVAUS:
Yhteistyökykyinen tiimipelaaja saa vakituista, pitkäaikaista työtä.
Työympäristö on usein kaoottinen ja tehtävät erittäin haastavia
Hakijalla on oltava erinomaiset vuorovaikutus- ja organisointitaidot ja hänen on oltava halukas työskentelemään vaihtelevina kellonaikoina, joihin kuuluvat myös illat ja viikonloput. Päivystysvuorot kestävät normaalisti 24 tuntia vuorokaudessa.

Työ sisältää jonkin verran matkustelua (yöpymisiä
alkukantaisissa leiriolosuhteissa sateisina viikonloppuina ja loputtomia urheiluturnauksia kaukaisissa kaupungeissa). Matkakorvauksia ei makseta, laajamittaisia kuljetuspalveluita edellytetään.

TEHTÄVIEN KUVAUS:
Valituksi tulleen on hoidettava tehtäviä koko loppuikänsä.
Hakijan on varauduttava olemaan vihattu, ainakin väliaikaisesti
(tai kunnes joku tarvitsee 10 euroa) Hakijan pitää pystyä puremaan kieltään toistuvasti. Hänellä tulee muutoin olla kuormajuhdan fyysiset ominaisuudet paitsi että vauhdin pitää kiihtyä nollasta viiteenkymmeneen kolmessa sekunnissa (puutteelliset kiihtyvyysominaisuudet aiheuttavat työympäristössä hälytysääniä jotka muistuttavat lähietäisyydellä toimivaa sumutorvea).

Hakijan täytyy olla valmis kohtaamaan teknisiä haasteita, korjaamaan pieniä kojeita, mystisellä tavalla tukkeutuneita viemäreitä ja juuttuneita vetoketjuja. Hänen pitää pystyä valvomaan puheluita, suunnittelemaan useiden henkilöiden aikatauluja ja koordinoimaan lukemattomia kotityöprojekteja , kaikkea samanaikaisesti.

Erilaisten tilaisuuksien järjestäminen asiakkaille (jotka voivat olla
minkä ikäisiä tai miten hulluja tahansa) tulee olla hakijalla verissä. Tilaisuuden kestäessä hakijan on voitava tunnistaa ne hetket jolloin hän on asiakkaille korvaamaton, mutta toimia oikein välittömästi myös silloin kun hänestä tulee täysin tarpeeton.

Puolen miljoonan erilaisen muovilelun ja patterikäyttöisen laitteen kokoonpanotaito ja lopputuotteiden turvallisuustestaus kuuluvat toimenkuvaan. Kandidaatin on aina toivottava parasta mutta oltava valmistautunut pahimpaan. Työn kuvaan kuuluu myös siisteyden ylläpito sekä huoltotoimet koko alueella.

YLENEMIS- JA KEHITYSMAHDOLLISUUDET:
Ei ole.

Tehtävät pysyvät samoina vuosia, vailla mahdollisuuksia valittaa.
Taitojen ylläpitäminen lukuisten toistojen avulla on välttämätöntä
jotta yläpuolellasi olevat voivat jättää sinut huomiotta.

VAADITTAVA KOKEMUS:
Valitettavasti ei vaadita.
Työssäoppiminen on ainoa tapa hankkia kokemusta.

PALKKA JA PALKKIOT:
Sisäistä tämä: Sinä maksat siitä että teet tätä työtä (ja tarjoat koko ajan lisää korotuksia ja bonuksia). Ilmapallorahaa on annettava siihen asti kun he täyttävät 18 (siinä toivossa että kun he muuttavat kotoa, heistä viimein tulee taloudellisesti riippumattomia). Kun kuolet, annat heille kaiken mitä on vielä jäljellä.

Tämän palkkiosysteemin oudoin puoli on siinä, että
oikeastaan nautit siitä ja toivot että voisit antaa enemmän.

ETUUDET :
Tarjolla ei ole työterveydenhoitoa eikä ilmaista hammaslääkäriä,
ei eläkettä, ei opintotukea, ei palkallista lomaa eikä optioita.

Työ antaa rajalliset mahdollisuudet kasvaa ihmisenä, mutta
rajattoman määrän rakkautta ja ilmaisia suukkoja ja haleja lopuksi ikääsi jos pelaat korttisi oikein.

Lähetä tämä kunnianosoituksena kaikille äideille, jotka tunnet.

He tekevät ihmeitä joka päivä ja hyvin harvoin saavat siitä kiitosta.

Lähetä tämä myös niille joiden tiedät harkitsevan tätä työpaikkaa? Eivätpä voi ainakaan valittaa ettei heitä olisi ennakkoon varoitettu. ;)

PS: Tästä työstä ei pääse eläkkeelle - ikinä!

Minä vastaan jäätelö - Ikuinen tappio

2010-03-03T23:34:00.000+02:00

Eipähän tarvitse enää leikata...

YLE teema NYT

2010-03-03T16:51:00.001+02:00

Täydentävistä hoidoista esitellään mm. Craniosacraaliterapiaa. :)

Iho lahoo käsiin

2010-03-02T23:48:00.001+02:00

Ja ikää oli? 82 v.

Hoplaa...

2010-03-02T19:00:00.001+02:00

N900-kysymyksiä vastauksineen

2010-03-02T16:21:00.001+02:00

Tämä mobiilipuhelin todella on aiheuttanut pelkkiä kysymyksiä. Ensi viikolla ajattelin kysyä takuuhuollosta, kauan kestää mikäli vaihdetaan näppäimistöön kolme uutta näppäiltä ja annetaan mulle uusi laturi, jonka johto murtui puhelimeen tulevasta liitäntäpäästä... Jep, jep. Kuukausi meni.

Etsin muuten edelleen kehittyneempää MMS-sovellusta kapulaan, muttei sellaista taida ollakaan? Vai onko häh? Joku muu kuin tämä alkeellinen ei-graafinen shitti?

http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2010/01/05/n900_sai_ensimmaisen_mms_sovelluksen

Jos joku muukin tuskailee phonen kanssa, ao. linkissä on aikas hyviä kysymyksiä vastauksineen kaikesta mahdollisesta. Olennaisimpa voisin mainita tiedustelut siitä, miksi puhelin näyttää venäläiseltä sekä voiko sillä keittää kahvia...

http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2009/11/26/tassa_tulevat_vastaukset_nokia_n900_-kysymyksiinne

Lumi ei tule kello kaulassa

2010-03-02T15:24:00.000+02:00

Kotiovelta. Onneks rysähti sillä aikaa, kun olin viemässä roskia. Kerrankin LOISTAVA tuuri! Sisällä ollessani oisin pelästynyt kuoliaaksi ja jos ois tippunut minuuttia aikaisemmin ois tullut päähän. Ja kolme tuntia aikaisemmin äidin päähän. Tai huomenna siskon. :(

Tunteista

2010-03-01T16:23:00.000+02:00

Kaunis video tunteista ja tunteiden käsittelyn kehittymisestä.

Lisää samalta käyttäjältä löytyy täältä

Ihmissuhteista jotain...

2010-03-01T06:23:00.002+02:00

Tunnen runsaasti ihmisiä. Sosiaalinen verkostoni ylittää moninkertaisesti sen keskimääräisen suhteiden kirjon, mitä ihmisellä tyypillisesti on. Minusta tuo on pelkästään rikkaus niin kauan kuin ei yritä olla kaikkien paras ystävä tai kuvittele, että nuo kaikki ihmiset suhtautuvat minuun samalla tavalla ja olisivat yhtä läheisiä.

Olen hyvin tarkka siitä, keitä kutsun ystävikseni, lähipiirikseni ja perheenjäseniksi. Ystävyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteen täytyy olla todella vahva, jotta voin aidosti sanoa ihmisen kuuluvan läheisiini. Runsas tai säännöllinen yhteydenpito ei tarkoita automaattisesti ystävyyssuhdetta. Ja toisaalta, ne ihmiset joiden kanssa tulee keskustelua vaikka kerran vuoteen, saattavat olla sydänystäviäni. Sellaiset ihmiset, jotka olen nähnyt vain kerran tai pari tai todennut olevani heidän kanssaan samalla aaltopituudella, eivät ole automaattisesti ystäviäni. Myöhemmin toki heistä saattaa tulla sellaisia. Sama päätee rakastumiseen ja rakkauteen. En osaa sanoa kellekään kerran tai kaksi deittaamalleni tyypille, että rakastan häntä. Rakkauden syttymiseksi tarvitsee olla niin paljon enemmän yhteistä kokemushistoriaa. Luottamus, kunnioitus ja arvostus sen sijaan saattavat rakentua todella nopeasti, jopa ensitapaamisen aikana. Riippuu niin ihmisestä, miten ja missä ajassa sosiaalinen suhde kehittyy.

Muutama vuosi takaperin vaikutin jonkin verran eräällä henkistä kasvua ja kehitystä sivuavalla kansainvälisellä foorumilla, missä tuhannet foorumin jäset kertoivat toisilleen lähes joka viestissään "I love you", "The love of my life" ja "You are my soul mate"-siivuja. Olo oli ulkopuolinen. Ikuista ystävyyttä ja rakkautta vannottiin tuntemattomillekin muutaman nettikeskustelun perusteella. Minä en osannut. Vaikka kuinka tunsin yhteenkuuluvuutta foorumilaisten kanssa, en voinut sanoa rakastavani heistä ketään. Hehän olivat vain nettialiaksia, joista en ollut nähnyt edes kuvaa. FB on muuttanut nettisuhteiden rakentumista merkittävästi, positiivisella tavalla. Vaikka FB-profiili on usein rakennettu edustamaan itseään, kertoo kuvat tästä ihmisestä paljon enemmän kuin pelkkä verkkonimi. Vaikka verkossa voi syntyä läheisiä ja pitkäkestoisia ihmissuhteita, ei ne vain netissä pysyessään ole kuitenkaan täysin sama asia kuin live-elämässä. Ja sitä paitsi verkossa kuka tahansa voi esiintyä kenenä tahansa niin kauan, kun toimitaan nettinimillä ilman kuvia.

Niin, nythän unohdin jo, mistä olin kirjoittamassa, joten täytynee keskittyä Vancouverin lopetukseen. Rock-konsertti menossa, ilotulitusta odottellen. ;) Väittävät muuten, että ihmisen älykkyys riittää vain noin 150 FB-kaverin kanssa vuorovaikuttamiseen. Itselläni taitaa olla Facessa about 15 ihmistä, joiden kanssa pidän aktiivisesti yhteyttä. Maksimissaan. Ja tuossakin on jo perhe mukana. Ketähän ne loput yli 300 kontaktia ovat? Kaikki ihmiset tunnen, sillä olen pitänyt sen linjan, etten ole hyväksynyt verkostooni täysin tuntemattomia. Jokaisen FB-kontaktini olen tavannut ainakin kerran tai sitten suhde on rakentunut ajan saatossa ensin vaikkapa jossain foorumilla. En jaksa jakaa arkista elämääni täysin ttuntemattomien kanssa ja miettiä lähes tulkoon jokaista sanaani, minkä wallilleni tai jonkun toisen walille kirjoitan. Myäs valokuvakansiot näkyy vain tietylle piirille, jota tosin edelleen epäilen kun ei tuohon Faceen oikein enää voi luottaa.

Ja vaikka tänne kirjoittelenkin omia ajatuksiani, niin täällä tuntemattomat taas eivät näe muiden ihmisten sanoja minulle, sillä blogi ei ole ystäväpiirini vuorovaikutusmesta. Osa heistä lukee tätä säännöllisesti. Jahka muistan, mistä olin avautumassa, palaan astialle. Veikkaisin että olin kirjoittamassa sellaisesta ihmisryhmästä, joka elää tuuliviirin elämää pomppien jutusta toiseen vailla mitään pysyvyyttä, päämäärää tai pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Olen muuten itsekin tietyissä asioissa tuon ryhmän edustaja, mikä on mielestäni ihanan rentouttavaa ja vapauttavaa. Mutta nyt nukkumaan. Vancouver on eletty ja saa palata takaisin normaaliin rytmiin, jonka olympialaiset sekoitti juuri kun se oli saatu kuntoon. Mutta en valita! Pekingiä en pystynyt katsomaan enkä kuuntelemaan ollenkaan.

Yeah

2010-03-01T05:24:00.000+02:00

Was bedeutet diese gelbe Blinklicht? Sairasen opetusta kunnioittaen... ;)

Modernia naapuriapua

2010-02-27T19:37:00.001+02:00

Sattuipa tänään hauska juttu. Pistin hetki sitten kahvit tulille, lähdin viemään roskia ja ruokkimaan kettuja ja liito-oravia, niinkuin kutsun rasvakikkareiden nakkaamista tuohon omalle pihapläntilleni ulko-oven eteen. ;) Kesken ruokintaoperaation tunsin silmät selässä ja kappas, joku miekkonen harmaassa tuulipuvussaan tuijottaa intensiivisesti kulman takaa. Sen verran raksutti, että potkin nopeesti suojalumet kikkareiden päälle ja riensin esittelemään itseni naapurille, joka paljastui taloyhtiön puheenjohtaja herra V:ksi. Erittäin lupsakka vajaa kuuskybänen varastotyöläinen, joka harrastaa kaupparatsun hommia, eli trokaa kamaa Suomeen ruotsalaisista huutokaupoista ja myy niitä eteenpäin toiminimellä.

Juteltiin pihassa tovi, kun seinänaapuri tuli omalle partsilleen mukaan keskusteluun. Taas käteltiin. Oikein mukava raksamies ja autonkorjaaja, joka lupas fiksaa Mitsun putken fiksulla hinnalla. Harmittavaa, että kaveri oli juuri myynyt ison kaksion tosta mun naapurista ja etsinyt ostajaa 5 kuukautta. Ei hitto! Jospa olisin tiennyt.

Meni taas tovi, niin seuraamme liittyi villakoira Simon ulkoiluttaja herra X. Ei pysty muistamaan nimeä. Oikein mukava miekkonen hänkin. Tässä vaiheessa vedin sairaskortin esille ja ilmoitin, etten jaksa seisoa enää kovin kauaa. Nojailin jo lumikolaan kaksin käsin... Meni 25 minuuttia ja olin kertonut elämäntarinani ja saanut kaksi kolmesta kuulijasta liikkumaan kyyneliin, mikä tosin ei ollut tarkoitus. Yhdessä tuumin miehet päätti antaa naapuriapunsa toipilaalle ja hoitelivat lumet pois mun pikkukatolta, veivät roskat mun oven eestä, putsasivat auton lumesta siinä samalla, kolasivat ton mun ovelle johtavan pikkutien ja sokerina pohjalla, siivosivat parvekkeen.

Jaa, miten ne mun partsille päätyivät? Niinpä... Ystävällisyyteen vastaan aina ystävällisyydellä ja totesin olevani sen verran hyvässä kunnossa, että kutsuin kollit kahville. Kauhea sekasotkuhan täällä taas oli, mutta ei siinä mitään. Suoraan sanoen sillä ei ole paskankaan väliä, vaikka tavarat on hujan hajan, kunhan ei kasva sammalta pinnoilla eikä nurkissa ole hometta. Epäjärjestys on eri asia kuin sellainen ällöttävä paskaisuus.

Tällä kertaa lattialla pönötti sievässä kasassa keskellä olkkaria mm. kaljatölkkejä, Olavi Moilasen kirjoja, pillerirasioita, mieheni kalsarit, lime kuminaru. sukkia, mainoksia, vöitä, puhtaita vaatteita, muutamia muovimukeja, haarukoita sekä lahjaksi saamani raskaustesti. Ei jumalauta sentään! Potkin ne nopeesti sängyn alle piiloon. Perussettiä. Luonnollisesti en ollut varautunut vieraiden ihmisten kohtaamiseen, vaan toppatakin alla oli läpinäkyvä valkoinen toppi väärinpäin (ei rintsikoita tietenkään;), hiukset pipon alla (onneksi pestyinä)! tuhannen solmussa ja jalassa mukavat mutt niin rumat Eastonin kollarit ja ah niin tutuksi tulleet lenkkarit... Ja koska pää on mitä on, kahvipannussakin odotti litra keitettyä vettä. Mitkä porot? Miehet parkkeeras onneksi töllön ääreen ja meikä häippäs ihmistäytymään vessaan. Oli siinä ukkojen ilmeessä pidättelemistä, kun tulin meikit naamassa, hiukset kammattuina ja farkut jalassa takaisi n. ;)

Onneksi olin fiksu ja sanoin pojille kutsun yhteydessä, että se on tehokas 15 minuuttia kahvittelua ja sit on sovittu puhelinpalaveri. Lauantaina klo 19. No joo... Mut oli aivan oikeasti! Tunteroinen me sitten lopulta rupateltiin ja saldo oli seuraava: kaupparatsu osti mun pränikät psykan kirjat, joissa oli niin pieni kirjasin, etten ole jaksanut avatakaan niitä, +20 prossaa alkuperäisen hinnalla. Lisäksi hän haki mulle himastaan (mun yläpuolella, vieressä) vaihdossa muutaman alan opuksen lainaks. Opiskellut psykologiaa harrastuksena koko elämänsä. Mitsu menee korjaukseen ensi viikolla kaverihintaan. Tämän kolmannen miehen vaimo taas paljastui kotipalveluyrittäjäksi, joka tarvitsisi konsultaatiota ja markkinointisuunnittelua firmansa kasvattamiseen. Vaihdoin konsultoinnin kotipalveluun ja ens viikolla rouva tulee siivoamaan kämpän, ja mä vastavuoroisesti jelppaan häntä firman kanssa. :D

Ainoa huono puoli tässä on se, että herrat alkoi leipoa musta taloyhtiön uutta puheenjohtajaa ja etsivät hirveellä innolla asuntoa, jonka voisin ostaa. Ei jestas sentään. Lisäksi heistä tuli niin hyviä tuttuja, että sain kahvikutsut vastavierailulle ens viikolle. Harvinaisen avointa. Ihanaa! Nyt palautellaan yllättävästä aktiviteetista ja odotellaan porukoita kisakatsomaan. Meikä ei pysty mitään kisoja katsomaan, kun tuli seisottua ja istuttua niin kauan. Semmoinen päivä sit tänään! ;)

FYI

2010-02-26T22:53:00.002+02:00

Rakas kiekkokansa,

Nyt on pakko myöntää nöyränä, ettei kiekkokultaa tule. Tuleeko pronssiakaan, en olisi varma viimeisen 20 minuutin perusteella. Voi herran jestas sentään. Kerrassaan surkeeta katsottavaa. Ei sillä, että olisin itse pystynyt naisleijonien riveissä yhtään parempiin suorituksiin, mutta saahan sitä silti ihmetellä.

Mutta ei syytä huoleen! Asioissa on aina valoisat puolensa. Mehän voidaan aina muistella vuotta 1995. Onko totta, että siitä on viisitoista vuotta, kun viimeksi saatiin MM-kultaa? Tai ylipäänsä mitään kultaa. Kai se niin sitten on. Hyvät sille.

Ja sitten lisää positiivisia puolia. Naiset, tämä on teille. Katsokaapa miehiänne juuri tällä hetkellä. Vieläkö voitte pokkanaamalla väittää, että suomalainen mies on tunteeton kivimies? Tuskin. Veikkaan että yhdessä jos toisessakin porstuassa Penat ja Repat sadattelee naama kiukusta punaisena juurikin tällä sekunnilla.

Siinä ne valoisat puolet sitten olikin. Päätän lähetyksen tältä illalta täältä Länsi-Tampereelta Ylen toimitilojen välittömästä läheisyydestä todeten, että loput kaksi erää pelataan kuulemma kunniasta, ei voitosta. Mutta sellaista meitsi ei jaksa katsoa. Onneksi tulee hyvä leffa, jonka pariin siirryn sujuvasti. Jossei diggaa leffasta, ainahan voi huvittaa itseään Tubessa. Poimin teille randomilla valmiin viihdepätkän. Peli muuten päättyy 8-3.

Lääketieteestä ja täydentävistä hoidoista

2010-02-26T19:20:00.003+02:00

Nimimerkki M.K. kysyi mielipidettäni vaihtoehtohoidoista. Ennen kuin kirjoitan mitään, selvennän hieman näkemystäni. Minun mielestäni termi vaihtoehtohoito on useimmissa tapauksissa harhaanjohtava, koska se sisältää oletuksen siitä, että tuo kyseinen hoitomuodo olisi vaihtoehto jollekin toiselle hoitomuodolle. Puhun nykyään mielummin täydentävistä hoidoista, holistisemmista hoidoista tai hoidoista, jotka eivät tyypillisesti kuulu länsimaisen koululääketieteen perusmenetelmiin. Toki tietyissä tapauksissa on kyse puhtaasti vaihtoehdosta koululääketieteen menetelmälle, mutta ainakin minun lähipiirissäni osataan hyödyntää molempia osa-alueita miksattuna. Sellaisistakin surullisista tapauksista tosin olen kuullut, joissa ihminen on siirtynyt pelkästään täydentäviin hoitoihin esimerkiksi lääkehoidon sivuvaikutusten pelossa, ja myöhemmin menehtynyt, vaikka lääkehoidon vuoksi hänellä oli ollut suuri todennäköisyys tervehtyä tai ainakaan elää pidempään ja ihmisarvoisesti. Oma suhtautumiseni kiteytyy viiteen teesiin: kohtuus kaikessa, asiaa tilanne/vaivakohtaisesti arvioiden, kriittisyys huomioiden mutta avoimin mielin ja asiantuntijoiden avulla.

LÄHENTYMINEN

Viime vuosina on saanut huomata, että lääkärikunta (etenkin Keski-Euroopassa ja tuolla rapakon takana) on alkanut kiinnostua ja kokeilla yhä useammin näitä perinteistä lääketiedettä täydentäviä ratkaisuita. Miksi näin on, siihen en osaa vastata, mutta voin esittää pari arvausta. Todennäköisesti vapautunut arvo- ja asennemaailma sallii yhä laaja-alaisemman perspektiivin ja kannustaa kokeilemaan rajat ylittäviä toimintatapoja. Toiseksi, asiakkaiden positiiviset kokemukset ja sitä kautta syntyvä paine täydentävien hoitojen kokeiluun ruokkivat koululääketieteen ammattilaisia laajentamaan osaamistaan. Monet ovat ymmärtäneet, että itseään voi kehittää tutustumalla kaukaisessa menneisyydessä hyviksi havaittuihin hoitotapoihin, eikä olekaan pakko turvautua uusimpiin tieteellisiin löydöksiin.

Kokonaisvaltaisilla hoidoillahan on huomattavasti pidempi historia kuin modernilla lääketieteellä. Esimerkkinä mainittakoon kaksi nykyään hyvinkin yleistä holistisempaa hoitoa: Akupunktiokäytäntöjä on dokumentoitu n. 6000 vuoden takaa, ja hypnoosia on käytetty shamanistisissa kulttuurissa jopa 10 000 - 40 000 vuotta sitten. Ja nämä käytännöt todella toiminevat, koska ei niihin muuten uhrattaisi aikaa eikä rahaa. Eräs täydentäviä hoitoja ruokkiva tekijä lienee, että niitä on alettu myös tutkia (tieteellisesti) yhä enemmän, kun on yleisesti hyväksytty, että ihminen on kokonaisuus, jossa mieli, keho ja sosiaalisen ympäristö ovat sidoksissa toisiinsa. Lisääntynyt tutkiminen on varmasti omalta osaltaan vähentänyt koululääketieteen edustajien pelkoa leimautumisesta tähän "mystiseen", "epätieteelliseen" tai "huuhaa"-porukkaan. Näinhän monia holistisia hoitajia edelleen kutsutaan arkisessa kielenkäytössä. Toisaalta, omakohtaisesti olen huomannut, että kehitys kulkee myös toiseen suuntaan. Monet täydentäviä hoitoja antavat ovat kiinnostuneita perinteisestä lääketieteestä hakien siitä lisäuskottavuutta ja vahvaa teoriaosaamista. Varsinainen suvaitsevaisuusliike siis menossa!

Mielestäni tämä erilaisten näkökulmien lähentyminen on hienoa asia ja ensisijainen hyötyjä on asiakas. Kun käytössä on puolet enemmän erilaisia hoitomuotoja, voidaan olettaa että ratkaisu löytyy suuremmalla todennäköisyydellä. Kunhan näille täydentäville hoidoille luodaan ja vakiinnutetaan johdonmukaiset hoito- ja puhekäytännöt sekä samanaikaisesti yhtenäistetään hoitajien osaamisvaatimuksia, täydentävää näkökulmaa pitkään varjostanut mystiikan ja epämääräisyyden leima hälventyy. Tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvä kehityssuunta, ja vaatii varmasti paljon markkinointi- ja mediaponnisteluita, jotta suuren yleisön mielipiteisiin ja uskomuksiin voidaan vaikuttaa. Vielä 2000-luvun alussa vaikutti siltä, että silloin kun täydentävät hoidot saivat mediatilaa, kyseessä on ongelmatilanne tai katastrofi. Nyt uutisointi ja tiedottaminen on onneksi muuttunut positiivisempaan suuntaan!

--

Eikös ollut poliittinen vastaus? Mutta tämän tarkemmin en osaa oikein kuvailla suhtautumistani, koska en halua asettua mustavalkoisesti millekään näkökannalle vaan pidän mieleni avoimena ja jatkaa uteliaana kuntoutumistani hyödyntäen sekä perinteistä lääketiedettä että holistisia hoitoja, joiksi Craniosacraaliterapia Suomessa lasketaan. :D

Törkee nälkä ja törkeetä juttuu muutenkin (ei ehkä kannata lukea ollenkaan)

2010-02-26T05:31:00.001+02:00

Tulipa tässä sit nälkä ja oli pakko herätä. Dr Ötker (vaimikäsenyoli) uuniin ja eikun safkaamaan. Voice tai TV Viisi huutaa taustalla ja jostain syystä eräästä Cheakin biisistä tuli mieleen menneisyys, ja menneisyydestä eräs omituinen ihmissuhde ja siitä erityisesti aika suhteen jälkeen. Tämä liittyy sellaiseen ihmiseen, jonka kanssa olin yrittänyt korjata välejäni tuolloin jo pidemmän aikaa, mutta emme onnistuneet siinä, mikä oli monen tekijän summa, eikä siitä sen enempää vielä.

Yhteydenpitomme siis hiipui sairastuttuani kokonaan ja vain toisinaan sain hajanaisia kiukkumeilejä tai "yhteiskunnallista avautumista", kuten hän minun elämäntapaani ja maailmakuvaani vastaan hyökänneet postinsa otsikoi. Muuten emme olleetkaan yhteydessä. Miksi leikkiä parasta ystävää, jossei kerta ole sitä aidosti? Tämä on tuttu ilmiö monelta elämän osa-alueelta. Kärjistetysti, saman vuorokauden aikana ollaan ylimpiä ystäviä ja kunhan toinen kääntää selkänsä, laitetaan mora heilumaan.

Todella monen kuukauden jälkeen soitin tälle tyypille, koska meillä on/oli eräs yhteinen projekti, minkä vuoksi meidän oli jollain tasolla kommunikoitava. Hankkeen toteutumista vaikeutti todella paljon, että tämä ihminen vastasi tyypillisesti yhteydenottopyyntöihini yhden kerran sadasta. Aivan sama, mistä asiasta oli kyse, mutta parhaimmillaan keskusteluissamme oli yli puolen vuoden taukoja. Meidän onneksi (mutta heidän harmiksi;) projektissa oli mukana muitakin ihmisiä, joiden kautta ja avulla saimme sitten asiat hoidettua joten kuten. Säälittävää, myönnetään.

Surkeaa vaivata muita asioilla, jotka eivät heille kuuluneet, mutta eihän ketää voi pakottaa veitsi kurkulla puhumaan asioista, ja positiivinen lähestyminen ei tuottanut mitään tulosta. Mitä olisi pitänyt tehdä? Mennä oven taakse huutelemaan tai palkata sanansaattaja? Aivan käsittämätön tilanne. Ensimmäinen laatuaan elämässäni, kun joku vetää noin ison palkokasvin perseeseen, ettei suostu mihinkään kontaktiin. Ystäväni ja kollegani väittivät häiriintyneeksi käytökseksi, ja kieltämättä olin itsekin samaa mieltä jossain vaiheessa. Nyt ymmärrän edes hitusen paremmin, mistä tuo kaikki johtui ja kuinka kaukaiset asiat taustalla vaikutti. Mutta siltikään en hyväksy yhteistyö- ja yksityiselämän sotkemista, vaan kompromissi on löydettävä, jotta että yhteiset projektit saadaan päätökseen. Sen jälkeen voi vaikka räjäyttää itsensä tomuna ilmaan, mutta siihen asti on mentävä yhteisten velvoitteiden ehdoilla. Piste.

Tällaisissa asioissa olen todella ehdoton. Nyt taas kaiken maailman anonyymiavautujat ryntää tänne mesoamaan, kuinka pidän itseäni muita parempana, mutta sillä ei ole paskankaan väliä. Minähän olen joissain asioissa parempi kuin monet muut. Mutta kappas, kun ne monet muut ovat sitten minua parempia joissain toisissa asioissa. Miksi pitää vääntää tällaisesta itsestäänselvyydestä? Tai vastaavasti, miksi tuota faktaa pitäisi peitellä? Kaikki järkiolennot sen tietää, että me ihmiset olemma erilaisia mutta kaikki samanarvoisia (vai menikö se slogan noin). Ihmisiä tässä vaan ollaan kaikkine vikoineen, maallisine murheineen ja inhimillisine erheineen. Anteeksi, jos tämä tuli yllätyksenä jollekin. ;)

Silläkin uhalla, että ärsytän jotain nettimaailman tuhansista nimettömistä anonyymeista, kirjoitan tekstin loppuun. Pitsakaan ei ole vielä syötävää, joten tässä on hyvin aikaa. Niin, aiheeseen.... Tällaisissa asioissa, joissa pelissä on ensisijaisesti muiden maine sekä toisaalta myös yhteinen etu, olen erittäin ehdoton, perustellusti. Mielestäni työelämässä ei saa aiheuttaa koskaan kohtuutonta mielipahaa sivullisille, jos se vain jollain tavoilla olisi estettävissä. Ja tässä tapauksessa se oli. Mikäli olisimme voineet keskustella asioista tämän tyypin kanssa, edes vähäsanaisesti ja vaikka kuinka surkeassa ilmapiirissä, mutta sopia silti muutama nyanssi. Niin, erään kerran tämä ihminen vastasi sitten puheluuni. Juttelimme kevyesti niitä näitä ja saimme projektiasiaa eteenpäin.

Yllättäen puhe jälleen kerran kääntyi epäkohtiin, joiden takia olimme aikoinamme etääntyneet. Minä en antanut periksi näkemyksestä, jonka mukaan meidän ei kannata pitää läheisempää yhteyttä, kuin mitä nuo yhteiset siteet vaati, ja hän puolusti näkökantaansa, joka oli "hieman" erilainen. Aikamme siinä asiasta väännettyämme hän kyllästyi ehdottomuuteni ja totesi suurin piirtein näin (jos luet tätä, niin korjaa, mikäli olen väärässä, mitä rohkenen epäillä):

"Sinä teet tässä asiassa suuren virheen. Minä näen meillä yhteisen tulevaisuuden (Toim. huom. yksityiselämässä), miten sinä voit olla noin ehdoton ja tehdä pelkkiä vääriä valintoja, joita joudut taatusti katumaan. Minä toivon sulle pelkkää epäonnea. Toivottavasti sulle tulee ero, ja se sun nykyinen tai tulevakaan mies sinua edes oikeasti rakasta. Luuletko todella, että kukaan haluaa tuhlata elämäänsä tuollaisen sairaan ja vammaisen kanssa? Tulet pettymään. Toivon ettet ikinä parane. Ihan oikeasti haluan todella sulle pahaa. Olet maanpetturi, rintamakarkuri. Sellaista nykyajan pullamössökansaa niinkuin suurin osa kaikista nuorista ihmisistä nykyään on. Ei asioita ratkaista pakenemalla, niinkuin sinä teet".

WTF? Ensimmäinen mietteeni, jota en sanonut ääneen, oli: Ai minä, joka yritin ratkaista asioita about vuoden pakenen? No tilitys jatkui:

"Sulla on päässä vikaa. Sä olet päästäsi sairas. Olisi pitänyt uskoa, kun ihmiset varoitti, että näin tulee käymään kun päästää ihmisiä lähelleen. Sinä et ymmärrä, että meillä on vielä yhteinen tulevaisuus, jos vain sallit sen. Minä olen nyt vasta ehtinyt ajatella asioita ja huomannut omat virheeni. Olen uusi ihminen, kun olen vihdoin ehtinyt miettiä asioita. Anna edes yksi mahdollisuus näyttää, että kaikki on muuttunut. Et voi olla noin ehdoton".

WTF? Seuraava mietteeni oli, että ymmärtääkö ihminen itse, kuinka ristiriitaisia juttuja hän juuri kertoi samaan hengenvetoon. Ja taas sateli lisää kakkaa, aivan tyynyn rauhallisella äänensävyllä, aivan kuin olisi jostain säästä puhuttu. Erikoista. Olisi nyt edes raivonnut kunnolla, kun kerta harmitti.

"Sinä olet pilannut elämäni. Kumpa ei olisi ikinä tutustuttu. Kadun näitä vuosia enemmän kuin mitään elämässäni. Sinä olet NIIN turha. Toivon sulle todella pelkkää paskaa".

Klik. Luuri kiinni. WTF?

Sen jälkeen en kuullutkaan hänestä puoleen vuoteen. Nyt alkaisi olla yhteydenoton aika liittyen tuohon projektiin. Saas nähdä, mitä tällä kertaa on luvassa. Se on varma, että jos yhtä kaunista kieltä tulee, sanon että pidä tunkkis ja hoida hommat yksin loppuun. Järkyttävää paskaa, ei minunkaan kärsivällisyys kaikkeen riitä, vaikka pitkä pinna onkin ja toisinaan voi puhtaalla omalla tunnolla puolustaa itseään hanakasti, vaikkei henkilökohtaisuuksiin menekään. Mutta kaikkea ei tarvitse sietää, ja siedättäminen loppuu yleensä siihen, kun saa kakaistua suustansa nuo taikasanat: EI tai/ja LOPETA, ET SAA PUHUA MINULLE NOIN tai TUO LOUKKAA.

Kaikista surullisinta tässä on, että jos pystyisimme jotenkin kommunikoimaan, olisimme helvetin tehokas kaksikko, kuten aiemmin. Mutta elämää voi kelata taaksepäin, mikä on oikeastaan vaan hieno juttu, ja jää ajan näytettäväksi, tuleeko yhteistyöstämme koskaan mitään. Toivottavasti, koska tuota ihmistä pätevämpää tyyppiä omalla osaamisalueellaan saa todella kaivaa sieltä kuuluisalta kiven navalta. Ehkä aika kultaa muistot ja parantaa pahimmatkin aortanrepeämät. Tai jotain...

Nyt syömään tuo pirun plätty... Tästä piti tulla muutaman kappaleen juttu, mutta yllättäen teksti venähti kuin Halosen naama tänään olympiakatsomossa, kun hänet herätettiin "mietteistään" naarasleijonien viimeisen maalin synnyttyä. Näittekö sattumalta? Minä pidän Halosesta, vaikken kaikkia poliittisia katsontakantoja allekirjoitakaan. Vaikuttaa sydämelliseltä ja rehdiltä.

Öitz....

Ajatuksia asiakaspalvelusta

2010-02-25T16:36:00.005+02:00

Yleinen käsitys tuntuu olevan, että lähes kuka tahansa voi tehdä asiakaspalvelutyötä. Ajatellaan että jos osaa hymyillä, puhua ja seisoa, on hyvä asiakaspalvelija. Vähän samanlainen kompleksi liittyy myös toimistotyöntekijöihin: jos osaa avata tietokoneen, käyttää wordiä ja exceliä, maksaa laskuja ja käsitellä paperia, on erinomainen työntekijä. Onkohan se ihan noin?

Ihmisen ammattitaito on niin paljon muutakin kuin pelkkä työn suorittaminen ja siihen tarvittavat minimitaidot. Itse asiassa työn sisällön oppii helpommin, kuin työhön ja työympäristöön soveltuvan asennemaailman, arvot, tunnetaidot, kyvyn käsitellä muutoksia tai esimerkiksi kehityshakuisen ja intohimoisen suhtautumisen. Asiakastyön erityishaasteet ovat suhtautuminen ihmistyöhön sekä ihmisten mielenliikkeiden ymmärtäminen.

Ei voi olla pidetty lääkäri, nanny, matkustusvirkailija eikä bussikuski, jos maailmankuva on ihmisvastainen. Vaikka osaisi työnsä kuinka loistavasti, mutta inhoaa ihmistyötä, eli auttaa, ratkoa ongelmia, antaa sympatiaa, tuntea empatiaa, iloita toisen ilosta tai surra hänen huolistaan, ei ihmistyössä voi aidosti menestyä. Ihmiset aistivat niin kovin herkästi, miten asiakaspalvelijat suhtautuvat asxiakaspalvelutyöhön ja asiakkaisiin. On jopa hämmentävää, miten herkästi sensitiiviset asiakkaat todella tekee havaintoja ja muodostaa tulkintoja asiakaspalvelijoiden osaamisesta ja asenteesta.

Kampaaja, erityismyymälän myynti-ihminen tai fysioterapeutti ovat esimerkkejä ammateista, joissa ihmissuhdetaidot korostuvat ja joiden puute voi pilata koko asiakassuhteen muodostumisen ja syventymisen. Heikot ihmistaidot, etenkin puutteellinen kyky huomioida asiakas yksilönä, ymmärtää päätöksentekoon liittyviä psykologia vaikuttimia sekä joustamaton tai tyly puhetyyli ja kehonkieli, estävät tehokkaasti lisämyynnin sekä ruokkivat yleistä negatiivista mielikuvaa koko yrityksestä.

Miksi ihmeessä menisin sellaiselle kampaajalle, fyssarille tai myyjän palveltavaksi, josta minulla on jo entuudestaan epäilyttävä fiilis tai joka on kohdellut minua ihmisenä ala-arvoisesti, vaikkakin hän olisi työssään taitava? Ehkä voisin toisen mahdollisuuden antaa uteliaisuuttani tai siksi, että hinnat ovat edulliset, mutta kolmatta kertaa tuskin tulisi. Ja itse asiassa eihän tuollainen ihminen ole edes taitava, jossei hallitse yhtä työnsä tärkeimmistä osa-alueista, eli ihmisten ymmärrystä.

Aihe tuli mieleeni, kun meilailin erään online-vaatemyymälän asiakaspalvelijan kanssa. Maksoin aikoinan heidän laskunsa viikon myöhässä, koska lasku oli lähetetty tuntemattomasta syystä vanhaan osoitteeseen ja se kierteli maailmalla. Kahden KUUKAUDEN päästä laskun maksamisesta tuli muistutuslasku, alkuperäisellä summalla plus 5 euroa. Laitoin tiedustelen asiakaspalveluun:

--
Hei,

Maksoin laskun X 12.2.09 seuraavin tiedoin Y. Sain siitä kuitenkin muistutuksen viime viikolla. Missähän lienee vika, ettei suoritus ole löytänyt perille? Ohessa arkistointitunnus ja muut tiedot, mikäli ne auttaa asian selvittämisessä. :)

Terveisin,
Meitsi

--

Sain seuraavan vastauksen:

Hei, kiitos meilistäsi!

Koska maksu näkyy tiedoissamme vasta noin kolmen pankkipäivän kuluttua sen suorittamisesta, ei se ollut ehtinyt vielä mukaan, kun muistutus oli tulostettu.

Jos ollaan aivan tarkkoja, oikeastaan sinun kuuluisi maksaa myöhästymismaksu tästä. Sillä laskusi maksu oli melkein kaksi viikkoa myöhässä. Mutta olen tällä kertaa poistanut huomautusmaksun ja saldosi on nyt poikkeuksellisesti nollilla. Huolehdi jatkossa, että laskut menevät maksuun ajoissa, niin tällaisia ongelmia ei synny.

Mukavaa kevään odotusta!

Ystävällisin terveisin
- Teitsi

--

Siis aivan perusystävällinen meili, tavallaan. Mutta tuon asiakkaan syyllistämisen ja itsensä nostamisen suureksikin sankariksi tuon viiden euron maksumuistutuslaskun pois ottajana sai ensin hymyilemään ja sitten alkoi kuitenkin vituttaa. Jossei tuota "vitun idiootti, maksoit laskun myöhässä" ja "me opetamme sinut hoitamaan raha-asiani idiootti, koska et itse osaa" -mainintoja olisi ollut, asia olisi ollut sillä klaari. Nyt kuitenkin pieni piru sisälläni kirvoitti tekemään tiedustelun siitä, miksei osoitteeni ole päivittynyt, vaikka näin pitäisi automaattisesti tapahtua. Lisäksi kyselin, miksi maksuhuomautuksen tulostuksen ja lähettämisen välillä olisi lähes kolme kuukautta, kun tyypillisesti maksuhuomautukset tulee noin kahden viikon sisään siitä, kun laskua ei ole maksettu? Ja miksi maksukehoituksessa oli sekä alkuperäinen ostosumma plus se 5 euroa, kun siinä olisi pitänyt olla pelkkä 5 euroa, koska lasku on maksettu joulukuussa ja on aivan taatusti kirjautunut reskontraan kolmen kuukauden aikana.

No, kyllähän minä tiedän noihin vastaukset, koska olen ollut laskutusneuvonnassa nuoruusvuosina, mutta ajattelin piruuttani kysellä lisätietoa, etteivät ainakaan liian helpolla pääse ja saavat miettiä omien käytäntöjensä toimivuutta. Typerää, tiedetään, mutta minkäs ihminen itselleen voi. Tai siis voi, mutta valitsin silti pienen paneutumisen asiaan, josko ymmärtäisivät muiden kohdalla toimia toisin. Tosin tuo tuskin toteutuu, sillä monissa firmoissa merkittävä osa asiakaspalautteista ei ikinä päädy systemaattiseen tarkasteluun eikä taustatiedoksi asiakasprosessien kehittämistä ajatellen. Sääli, koska nimenomaan arkiset palautteet on niitä, joita tulkitsemalla voidaan ruohonjuuritason asiakaspalvelua, joka on monesti asiakastyytyväiseen vaikuttava tärkein yksittäinen tekijä, kehittää.

Oi kumpa tuo asiakaspalvelija olisi ymmärtänyt että tuhansia euroja vuosittain ko. putiikkiin syytäävälle maksajalle ei kannata alkaa vittuilla viidestä eurosta, eikä etenkään minä-muodossa, koska asiakas ymmärtää sen juuri niinkuin meikäläinen, turhana pokkurointina. Tuo viisi euroa on kärpäsen paska siihen verrattuna, että jos hermostun lopullisesti, enkä tilaa enää ikinä mitään. Monet saattavat nimittäin loukkaantua noinkin paljon ja katkaista asiakassuhteen todella pienen nyanssin takia. Tästä maailmasta kun ei vaihtoehtoja puutu, ainahan voi ostaa muualta.

Voi kumpa asiakasneuvoja olisi selvittänyt ensin asiaan vaikuttavat taustatekijät, niin tuskin olisi syntynyt negatiivista fiilistä. Jos hänellä ei olisi ollut mielessä oletus, että "tuo asiakas on väärässä, kenties reklamoi vaan reklamoimisin ilosta, ja minäpä vähän näpäytän häntä ja nostan itseni hänen yläpuolelle", niin tässä ei olisi ollut mitään outoa. Mutta minkäs teet, kun hän käsitteli tämän tapauksen yksittäisenä casinä. Toisaalta aivan ymmärrettävää, koska eihän tässä mistään maankaatoasiasta ollut kyse. Tai ehkäpä hän todella tutustui asiakashistoriaani ja päätti silti hieman näpäyttää. En tiedä. Motiivi voi olla yhtä hyvin tiedostamatonkin. Ei sitä voi tietää, vaikka tämä ihminen olisi löytänyt aamukaffista rotan tai että lapsi olisi juuri jäänyt auton alle, ja hänellä nyt vaan sattui olemaan paha hetki, joka väritti juuri tätä aamua negatiiviseen sävyyn. Ei voi tietää, mutta eihän sitä tietenkään pitäisi omia huoliaan työhön tuoda, eikä ainakaan asiakkaisiin purkaa.

Yhtä hyvin kyse voi olla myös siitä, että minä ymmärsin ystävälliseksi tarkoitetun meilin väärin. Ehkä tuossa talossa on aivan normaalia, että asiakaspalvelija opastaa asiakkaita maksamaan laskut ajoissa? Tosin jos asiakkaat kokee sen typeräksi, niin silloin hyvää tarkoittavasta eleestä tulee floppi. En tiedä. Vaihtoehtoja on niin paljon, että kirjoitan niitä vielä huomennakin. Todennäköisintä lienee, että kyse oli kahden yksilön välisestä kommunikaatiotapojen erosta, joka syntyy siitä, että tulkitsemme kumpikin maailmaamme eri lähtökohdista ja erilaisten kokemusten kautta, emmekä tässä tapauksessa ymmärtäneet toisiamme. Vaikea sanoa.

Miksi kirjoitin koko aiheesta?

Kokemus laadukkaasta asiakaspalvelusta syntyy todelle pienistä jopa mitättömiltä tuntuvista nyansseista. Neljä "väärään" sävyyn kirjoitettua sähköpostiriviä voivat saada aikaan suuriakin reaktioita. Lisäksi muistamme, että osaavien asiakaspalvelijoiden löytäminen, sitouttaminen ja kouluttaminen toimimaan erilaisten ostajien kanssa ja ymmärtämään heidän enemmän tai vähemmän erikoisia mielenliikkeitä, ei ole mikään helppo homma. Uskon että merkittävässä osassa asiakaspalveluyrityksiä ei ymmärretä tuota hillitöntä potentiaalia, mikä asiakaspalveluprosessien ja asiakaspalveluhenkilöstön kehittämisessä piilee.

Asiakaspalvelu kaikissa muodoissaan tuntuu jostain kumman syystä omaavan vähetellyn leiman ja sen tuottamaa arvoa liiketoiminnalle ei täysin ymmärretä. Vähättely näkyy myös asiakaspalvelijoiden palkkatasossa sekä työn arvostuksessa, mikä puolestaan välittyy asiakkaille käytännön palvelutyön kautta. Onneksi on olemassa myös sellaisia yrityksiä, joissa asiakasosaamiseen on todella panostettu. Sellaisissa firmoissa on sekä miellyttävä työskennellä että olla ostajan roolissa. :D

Viime vuonna tähän aikaan kirjoitettua.

Onpas ihanaa, että voi todeta oikeasti voivansa paremmin, vaikka rasituskestävyyden kanssa onkin tekemistä.
http://taistelijat.blogspot.com/2009/02/sjogrenin-syndroomasta-muutama-sananen.html

http://taistelijat.blogspot.com/2009/02/uneen-aika-vaipuu-tahdonvoimaa.html

http://taistelijat.blogspot.com/2009/02/ei-se-ookkaan-ruusufinni-tahdonvoimaa.html

http://taistelijat.blogspot.com/2009/02/ratinansuvanto-tahdonvoimaa.html

http://taistelijat.blogspot.com/2009/02/kilahtaneet-hermot-tahdonvoimaa.html

http://taistelijat.blogspot.com/2009/02/im-still-standing-sitting-actually.html

Nyt lähtee

2010-02-25T00:10:00.001+02:00

Tännehän voi mennä, kun aihekin on kohdillaan. ;)

----- Alkuperäinen viesti -----
Lähettäjä Facebook <notification+prr1hdz@facebookmail.com>
Lähetetty: Ke 24 helmi 2010 20:35:41
Vast.ottaja
Aihe invited you to the event "Huolehdi aivoistasi, PMEn työhyvinvointi-ilta"...

X invited you to "Huolehdi aivoistasi, PMEn työhyvinvointi-ilta" on 17 March at 17:30.

Event: Huolehdi aivoistasi, PMEn työhyvinvointi-ilta
What: Workshop
Start Time: 17 March at 17:30
End Time: 17 March at 20:30
Where: Scandic Tampere City

To see more details and RSVP, follow the link below.
--

Ja nyt lätkää. :D

Hups

2010-02-24T15:25:00.001+02:00

Nyt se olisi valmis. Essee nääs. Se vaan putkahti ulos päänsisäisestä yhteiskuntatieteellisestä tietovarannosta. Paha ja vaarallinen tila tuo flow! Olipas hauskaa kirjoittaa ja nauttia olutta tölkillinen tuon raskaan aivotyön lomassa. Harvinaista arkipäiväherkkua. Ja psykologian tohtori Kuittinen oli erittäin ymmärtäväinen, kun valotin hänelle hieman opiskeluni lähtökohtia. Parastahan tässä kaikessa on, että en ole edes nähnyt kahta lähdekirjaa neljästä, mutta koska olen opettanut niistä kauppiksessa, pystyn vetämään teemat päästäni. Huolestuttavaa oli, että pystyin tekemään myös osan lähdeviittauksista sivunumeroineen ulkomuistista. Jos herkistynyt hermosto tarjoaa tällaista opiskeluextraa, niin mä alan digata. Vielä lihasvoimaa niin voin kohta väitellä. ;)

Rankaisua odotellen...

Jumiutuminen ja esseetekniikka

2010-02-24T05:25:00.001+02:00

Jäin jumiin tuohon esseeseen. Eihän tämä nyt olla niin, etten muka pysty kirjoittamaan yhtä esseetä hitto soikoon. Mähän pystyn kirjoittamaan tännekin vaikka mitä. Mutta kas, kun ei ole kyseessä ollenkaan samanlainen ajatustyö. Mä voin aina tuottaa jäsentymätöntä flow-tekstiä mutta kun tuo tieteellinen ajattelu ja sen erityismekanismit hiukkasen hakee. Periksi ei anneta. Ei, vaikka hermosto sai pikkukilarit. Kopkop, isoja ei ole hetkeen tullutkaan. Jäin siis taas kerran tuohon suorittamiseen ja omaan innokkuuteeni kiinni ja todistin itselleni, että sainhan minä sen esseeni kirjoitettua. Tein sen vain uudella tyylillä.

1. Päätä aiherunko ja sisältö
(Lepää)

2. Lue kirjat sen verran kun jaksat
(Lepää)

3. Valitse lähteeksi kelpaavat teemat, kuviot ja materia ja pidä ne päässä
(Lepää)

4. Kirjoita aivan saatanasti omaa tekstiä pysyen kuitenki aiherungossa ja lisää lähteet mielessäsi oikeisiin kohtiin
(Lepää)
A
5. Kirjoita teksti loppuun, viimeistele, jäsentele ja tunge lähteet messiin
(Lepää)

6. Tee lopullinen lähdeluettelo
(Lepää)

7. Lue teksti
(Lepää)

8. Kirjoita saate, jossa kerrot vaivastasi ja paskoista aivoistasi ilman että siitä tulee sosiaalipornoa
(Lepää)

9. Lue teksti taas läpi, korjaa kirjoitusvirheet
(Lepää)

10. Vain lepää

11. Luetuta teksti jollain terveellä ja tee korjaukset

12. Tee päätös, hyväksytkö puolipaskan (eli nelosen arvoisen) tekeleen vai lopetatko kenties kaiken opiskelun, koska mitäs hyötyä siitä on, josset voi olla duunissa ja soveltaa oppimaasi?

13. Pasko parit lautaset vitutukseen, nakkele kurkku pitkin seiniä, sotke lähdekirjallisuudet sivuja, tee rumia alleviivauksia tärisevin käsin, kirjoita pari valivali-tekstiä blogiin (ja niihin kirjoihin) ja lopulta kasaa itsesi ja totea, että olis se nyt paskempikin kohtalo ja essee olla.

14. Lepää

15. Pistä paska essee matkaan ja toivo, että päässä oleva yhteiskuntatieteellinen kirjasto on toiminut kuten pitää ja kaikki on suht kohdillaan.

16. Nukahda voittajafiiliksellä toistellen itselleni, että suurin osa ei kirjoittaisi näillä aivoilla ja aivohermoilla yhtään mitään.

Öitä. Rankaisua odotellen.

Kuin mä en keksinyt tätä lajia aiemmin?

2010-02-23T23:52:00.001+02:00

Toihan on kuin mulle suunniteltu: liukasta, pelivarusteina kakskytkiloiset graniittikivet, pitämättömät kengänpohjat ja tuo harjaushomma. Ois tosi mieltä ylentävää olla curlingjoukkueessa ja huudella radanlaidalta farkut jalassa kuuma rommitota kädessä, että voisko joku kantaa noi mun kivet, tuoda mun kenkiin nastat sekä heittää ja harjata rataa meitsin puolesta. ;)

http://www.youtube.com/watch?v=JU_6M9mek74