Onneksi on ihmisiä ja tekemistä (TV)

Oon tässä keskenäni funtsinut, että onneksi on ystäviä, kavereita ja tuttuja. Ihan hirveetä olisi, jos puhelin ei sois, meili ei kolahtais tai FB:n inbox täyttyisi. Nyt on sentään jotain iloa elämässä, kun on ihmisiä ympärillä. Tosin sairauden myötä olen nauttinut yksin olemisesta niin paljon, että ihmiset taitaa olla vähän huolissaan, mihin se ylisosiaalinen pakkaus on kadonnut. No, siinähän ovat. Oon viimeiset 10 vuotta ollut supersosiaalisessa duunissa, kaiken maailman verkostoissa, yhteisöissä ja kerhoissa, joten IHANAA, kun voi olla vaan yksin pitkästä aikaa. Jos tervehdyn, alkaakin hillitön ystävyyssuhteiden päivitys livenä, mut se on sit sen ajan murhe. ;)

Toinen, mikä auttaa pitämään vireen ja draivin yllä, on duuni. En osaa edes kuvitella, kuinka pasiiviseksi sitä tulis, jossei tekis mitään. Olisi vaan, makaisi ja kuunteli musaa tai tuijottais töllöä. Nyt kun on koko ajan ajateltavaa, aivot surraa ja kroppakaan ei pääse pysähtymään. Vaikka duuni tällä hetkellä hoituukin taas puhelimella maaten sängystä, niin onpahan jotain tekemistä kuitenkin tiettyyn kellon aikaan. Ihanaa surffata projektinhallintaohjelmaan katsomaan, mitäs proggiksia mua odottaa siellä. Aina jotain pientä!

Ja kun duunit loppuu, on aina netti, opinnot, foorumit yms. Eli hyytyyn ei pääse, mikä on tosi tärkeää paranemisen kannalta.

Mutta nyt mä hyydyn kyllä yöpuulle! Huh, yksi päivä lusittu. ;)