Edelleen on vähän sellainen tunne, että mä en enää montaa kertaa tule menemään Suvantokadulle, ainakaan hoitoon. Outo ajatus, koska ihmisistä siellä on tullut osa arkea ja fyssarista varaäitee. Mutta aika aikansa kutakin, en mä nyt pahakseni pistä, jos saisin pikkuhiljaa elämäni takaisin ja pääsisin tekeen kaikki niitä asioita, joita oon koko ajan joutunut vaan siirtämään ja siirtämään. Mutta kattellaan nyt, sitähän ei tiedä kukaan, saanko sen viimeisen silauksen, mikä tästä puuttuu, vai jääkö niska loppuelämäks tällaiseksi renkkanaksi. Ja tässähän ehtii vielä monesti kaatua omiin koipiinsa, joten... Päivä kerrallaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, se on hyväksyttävänä blogin pitäjällä. :)
Asiattomia, herjaavia, rasistisia, loukkaavia tai kirjoittajan mielestä muuten vaan kyseenalaisia sepustuksia ei välttämättä julkaista. Myös jo julkaistuja kommentteja saatetaan poistaa, mikäli ne koetaan asiattomiksi.