Taistelijat-blogia ei ole päivitetty 1.4.2010 jälkeen. Myöskään kommentit eivät tule julkaistuksi. Tervetuloa uuteen blogiin:
http://lifeandleben.wordpress.com!
:D
tiistai 27. huhtikuuta 2010
Muistutus!
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Mä muutin :)
Edelleen muistutan ystävällisimmin, että uusi osoitteeni on:
http://lifeandleben.wordpress.com.
Blogi on vasta rakenteilla, joten antakaa armoa ulkonäössä ja toiminnallisuuksissa. Päivitän jatkossa kaiken uuteen blogiin ja tämä jääköön Taistelijoiden toiseksi viimeiseksi postiksi. Taistelu sen sijaan jatkuu kyllä uudessa osoitteessa, ja kirjoittelun teemat tai tyyli tuskin tulee muuttumaan kovinkaan paljon. En lupaa mitään. Jos jotain extraa tulee, niin kirjoitukset tulevat liittymään yhä kiinteämmin työelämään, ihmisiin ja myös ammattiini. Mutta tätä varten laitoin Wordpressiin aihekategoriat oikealle sivupalkkiin, josta voit valita itsellesi mieluisimmat jutut luettaviksi. Myös viimeisimmät kommentit päivittyy automaattisesti. Samoin voit tilata muistutuksen blogin päivittymisestä RSS-syötteinä.
Myös järkevämpi kommentointikäytöntä ilahduttaa taatusti! Jos et ole aiemmin kommaillut Wordpressissä, tulet yllättymään sen helppoudesta. Ei enää turhia copy-pastetuksia, ja linkit toimii suoraan kommentointikentistä. Muutenkin WP on selkeämpi ja todellinen järkivalinta, johon olisi pitänyt siirtyä jo aikoja sitten.
Jatketaan siis keskustelua täällä!
http://lifeandleben.wordpress.com
Kiireestä ja kiireen vierestä
Suoritin tänään sähköisen elämäni siivouksen. Ohjeet on täällä, suosittelen! Samassa rytäkässä loin uuden blogin. Olen kyllästynyt tähän ainaiseen "taisteluun", joten jatkossa mut löytää Life and Lebenistä. Taistelijat.wordpress lentää kans johonkin kaukaiselle kiertoradalle ja jatkan lungimmin tuolla LL:n parissa. Life and Leben on aivan järjetön ja typerä nimi, eikä noudata mitään fiksun nimeämissääntöjä, mut miksi pitäisi? Ainakin se löytyy hakukoneista nyt tten englanniks ja saksaksi. Tuli mieleen Nykäsen pojan toteamuksesta, että elämä on laiffia. Onneksi ei aina tarvitse olla markkinointi-ihminen, vaan sallin itselleni tuon surkeuden huipun tässä privablogiasiassa. Välillä saa toimia tarkoituksellisesti aivan toisin kuin mitä ammatti sanelee. Ei tietystikään usein, mutta joskus.
Ja mitäs sen nimellä nyt väliä, kun se joskus tulee siirrettyä kuitenkin oman nimidomainin alle ja otsikkoa voi muuttaa. Pistin jo asetukset kuntoon, iskin tarvittavat sivut, Creative Commons -lisenssin, TOSsin (tällä kertaa = Terms Of Service;) sekä parit muut palikat, jotka on hyvä olla privablogissa. Nyt sit kehiin graafikkoa, joka kertois miten käsitellään pikkukuvista yks iso kuva headeriksi sekä muutenkin vähän siistitään tyyliä Sit tarvittavat widgetit kehiin, analytics päälle ja kilkkeet kuosiin, ja avot, eikuin blogi auki virallisesti. Ensimmäinen juttuni WP:ssä tulee olemaan, miten perustat WP-blogin ja 10 syytä, miksi valita alustaksi Wordpress eikä esimerkiksi tätä amatööri-Bloggeria, Typepadia, Livejournalia tai muuta kotikutoista.
Ens viikolla ois sit lisäksi siskon hääjuttujen tekoa luvassa. :D Onneksi löytyi ihana ihminen, joka omasta puolikuntoisuudestaan huolimatta otti homman reippaasti hoitaakseen, eikä vedonnut ainakaan kiireeseen. Todellisuudessa hääkutsun tekemisessä valmiista mallista ja hyvälaatuisesta matskusta ei pitäisi olla mikään ultimatum-homma, vaikka tietenkin siihen saa tovin vierähtämään.Mutta mielestäni tässäkään asiassa ei ole kyse oikeasta kiireestä vaan valinnasta priorisoida jotain muuta tärkeämpää sen tilalle. Ja se on aivan normaalia ja täysin hyväksyttävää. Valintahan voi olla vapaa-aikaa!
Kiireestä yleisesti
Kysykääpäs aivan rehellisesti itseltänne, onko teillä todella 24 tuntia _oikeasti_ täyteen tuupattuna? Jokainen tarvitsee esimerkiksi unta, mutta jos joku asia on maailman tärkein juttu, sille kummasti alkaa löytyä aikaa jostain, vaikka unesta pihistämällä. Ei tietenkään ikuisiksi ajoiksi, muttei ole tarvekaan. Lepoa pitää saada ja se on normaalia. Mutta toisinaan siitä unesta voi ottaa lisätunteja. Jossei aikaa löydy nukkumatunneista, ei se asia sitten oikeasti ole niin tärkeä, miltä vaikutti. Sitä vaan kuvitteli, että se on tärkeää, mutta jos kaatui "ajan puutteeseen", olennaisempi selitys on priorisointihalukkuus tai kyvyttömyys organisoida asioita. Riippuu tyypistä. Itselläni on välillä molempia ongelmia, mutta olen päättänyt että pelkkää kiireeseen en enää aivan niin helposti vetoa.
Kiireestä tuli mieleen eräs syksy, kun olin sairaalakoulussa koulunkäyntiavustaja nuorena tyttönä. Tästä on kohta 10 vuotta! Samaan aikaan mummoni sairastui leukemiaan ja joutui samaisen sairaalan osastolle loppuajoikseen. Ruokatunnilla minulla oli tapana pinkaista moikkaamaan mummoa toiseen siipeen. Matka oli ehkä 600 metriä sisäkäytäviä pitkin. Muistan kuinka rehtori ja maikat ihmettelivät, miten minä saatoin ehtiä puolessa tunnissa syödä ja mummon luokse ja takaisinkin. Ja että eikö sulla tule hirveä kiire, ne aina kyseli. Mutta ei mulla kyllä ollut. Kummasti sitä lusikoi soppansa minuutissa, kun tiesi, että mummo on siellä yksin huoneessaan ja jokainen minuutti oli elinajasta pois. Ei tullut mieleenkään, etten ehtisi siinä 30 minuutissa puolen kilsan päähän ja takaisin sekä syömään. Ja itse asiassa aika usein otin safkat mukaan sinne mummon huoneeseen tai en syönyt ollenkaan, kun ei ollut nälkä. Kiire mulla ei kyllä ollut. Ja sitten kun mummoa ei enää muutaman kuukauden jälkeen ollut, aloin käydä ruokkiksella moikkaamassa hänen yksin jäänyttä huonekaveria.)
En olekaan kai koskaan kertonut, että sain potkut tuosta työstä siksi, että muun henkilökunnan mielestä ruokiskäyttäytymiseni oli holtitonta ja rikkoi koulun EI virallista säännöstöä, jonka mukaan koulualueelta ei saanut poistua kohtuuttoman kauaksi tauoilla. Niin, sairaalan oma ruokalahan, jossa muut kävi syömässä, oli about 300 metrin päässä, mutta tuo 600 metriä oli sit vissiin liikaa. Olin tosi helpottunut, kun työsuhdetta ei jatkettu koeajan jälkeen. Työ oli järkyttävän raskasta sellaiselle 19-kesäiselle plikalle, koska minut oli palkattu erityiskoulun puolelle, eli toimin siis lasten ja nuorten psykiatrian potilaiden ryhmien kanssa. Jälkikäteen olen miettinyt, että onneksi eteeni tarjoutui säkällä musiikinopettajan sijaisuus, ja eipähän jäänyt harmittamaan lähtöpassit, vaikka perustelut koko tilanteelle oli vähintään kyseenalaiset. Muistan varmaan ikuisesti tuon työsuhteen, koska en ole koskaan aikaisemmin (enkä sen jälkeen) joutunut pihalle koeajan jälkeen, enkä kyllä muutenkaan. Enkä etenkään tuontyylisen holtittomuuden takia. Hei haloo, mummoni teki oikeasti kuolemaa.
Osaamisesta...
Aivan samalla tavalla jotkut väittää etteivät osaa jotain. En kovin helposti suostu uskomaan sitäkään. Useammin kyse on laiskuudesta tai haluttomuudesta ottaa edes selvää. Hommat on helpompi antaa muille, kuin opetella, ja toisinaanhan delegointi on järkivalinta! En minäkään ajatellut opiskella huomenna graafista suunnittelua, että saan kortin siskolleni tehtyä. Ja vaikka opiskelisin, niin paska tai keskinkertainen siitä jokatapauksessa tulisi. Kiireessä, ammattitaidotta ja halvalla saa pääasiassa vain keskinkertaista, jos sitäkään. Tuppaan aina sanoa noin, mutta niin se vaan melko usein on. Jos joku saa luksusta halvalla, hinnoittelussa on virhe tai työn suorittaja ei ymmärrä oman osaamisensa arvoa. ;)
Ihminen voi oppia aika paljon asioita halutessaan. Kyllähän me täällä osaamme ensin ryömiä, sit kontata, kävellä tai lopulta heittää kärrynpyöriä tai vetäistä flikusarjoja permannolla, JOS vain haluamme opetella ja kärsivällisyys riittää treenaamiseen. Toki joillain on paremmat geneettiset lähtökohdat, mutta ympäristö ja oma suuntautuminen sanelee sitten sen loput kaksi kolmasosaa. Tässä osaamisasiassa uskon yksilön loputtomaan kehittymiseen sekä oman tahtotilan vaikutukseen. En mäkään osannut blogata enkä todellakaan html:n perusteita. Enkä kyllä valokuvaamisesta tiennyt yhtään mitään, en ommellut enkä etenkään osannut pyörittää FB:tä bisneskäyttöön. Enkä tiennyt, mikä on golfpallo, moottoripyörä tai keihäs, mutta kummasti osaan nuo nykyään, enemmän tai vähemmän.
Olen oppinut käyttämään lukuisia tietoteknisiä järjestelmiä, vaikken tiennyt niistä vielä 2000-luvun alussa mitään ja väitin aina, etten ole "tietokoneihmnen". No, eihän muutkaan synny kommunikaattorit kourassa, minulle argumentoitiin! Tai entä yrittäjyys? Mä oon työläisperheen lapsi, joka oli aina käynyt palkkatyössä, mutta hyvin olen yrittäjyyden perustaidot oppinut. Tai niskan hallinnan, CST:n tai itsesuggestoinnin. Näitä voisi luetella loputtomasti, eikä kyse ole itsensä kehumisesta. Mutta en osaa, on ollut vain tekosyy sille, etten ole joko jaksanut opetella tai ajatellut, että päästän itseni helpolla, ja annan muiden tehdä. Osaamisen kanssa tekemättä jättämisellä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Kyse on lopulta siitä, että valitsee haluta jotain ja on valmis ponnistelemaan enemmän tai vähemmän saavuttaakseen päämäärän. Tai sitten valitsee, että muut tekee ja voi itse keskittyä vielä tärkeämpään.
Toki toisinaan on fiksuakin delegoida asiat ulkopuoliselle. Oma aika ja energia ei riitä kaikkeen, ja jos joku osaa paremmin, ei kannata hävetä myöntää sitä. Esimerkiksi minun taloudestani huolehtii rakas puolisoni, kuntoutuksestani Penttiset ja firmasta todelliset markkinoinnin ammattilaiset. Ei siinä mitään hävettävää ole. Vastuut jaettu vuosisatoja, joten miksi nyään pitäisi olla toisin? Vaikka tulen terveenä antamaan isomman oman panokseni asioihin, luotan silti näihin ammattilaisiin. Miksi sitä pitäisi yrittää omaa osaamistaan koko ajan venyttää ja aikaakin tuhrata, koska silloin palaa vaan loppuun ja kaikki on tyytymättömiä. Annan siis jatkossakin ammattilaisten leikata hiukseni, pestä tarhat bleisereistäni, kantaa mut turvaan palavista taloista, asentaa uudet alustasarjat, taittaa siskoni hääkutsun ja lennättää minut toiselle puolelle maapalloa. Ammattilaiset tuppaa tekemään asiat kerralla oikein eikä tarvitse korjailla virheitä eikä menettää viimeisiäkin harmaita hiuksia päästään. Ja osaamisesa olen myös valmis maksamaan reilun ja oikeudenmukaisen korvauksen.
Niin, se blogi:
http://lifeandleben.wordpress.com
Hyvää yötä!
Ja mitäs sen nimellä nyt väliä, kun se joskus tulee siirrettyä kuitenkin oman nimidomainin alle ja otsikkoa voi muuttaa. Pistin jo asetukset kuntoon, iskin tarvittavat sivut, Creative Commons -lisenssin, TOSsin (tällä kertaa = Terms Of Service;) sekä parit muut palikat, jotka on hyvä olla privablogissa. Nyt sit kehiin graafikkoa, joka kertois miten käsitellään pikkukuvista yks iso kuva headeriksi sekä muutenkin vähän siistitään tyyliä Sit tarvittavat widgetit kehiin, analytics päälle ja kilkkeet kuosiin, ja avot, eikuin blogi auki virallisesti. Ensimmäinen juttuni WP:ssä tulee olemaan, miten perustat WP-blogin ja 10 syytä, miksi valita alustaksi Wordpress eikä esimerkiksi tätä amatööri-Bloggeria, Typepadia, Livejournalia tai muuta kotikutoista.
Ens viikolla ois sit lisäksi siskon hääjuttujen tekoa luvassa. :D Onneksi löytyi ihana ihminen, joka omasta puolikuntoisuudestaan huolimatta otti homman reippaasti hoitaakseen, eikä vedonnut ainakaan kiireeseen. Todellisuudessa hääkutsun tekemisessä valmiista mallista ja hyvälaatuisesta matskusta ei pitäisi olla mikään ultimatum-homma, vaikka tietenkin siihen saa tovin vierähtämään.Mutta mielestäni tässäkään asiassa ei ole kyse oikeasta kiireestä vaan valinnasta priorisoida jotain muuta tärkeämpää sen tilalle. Ja se on aivan normaalia ja täysin hyväksyttävää. Valintahan voi olla vapaa-aikaa!
Kiireestä yleisesti
Kysykääpäs aivan rehellisesti itseltänne, onko teillä todella 24 tuntia _oikeasti_ täyteen tuupattuna? Jokainen tarvitsee esimerkiksi unta, mutta jos joku asia on maailman tärkein juttu, sille kummasti alkaa löytyä aikaa jostain, vaikka unesta pihistämällä. Ei tietenkään ikuisiksi ajoiksi, muttei ole tarvekaan. Lepoa pitää saada ja se on normaalia. Mutta toisinaan siitä unesta voi ottaa lisätunteja. Jossei aikaa löydy nukkumatunneista, ei se asia sitten oikeasti ole niin tärkeä, miltä vaikutti. Sitä vaan kuvitteli, että se on tärkeää, mutta jos kaatui "ajan puutteeseen", olennaisempi selitys on priorisointihalukkuus tai kyvyttömyys organisoida asioita. Riippuu tyypistä. Itselläni on välillä molempia ongelmia, mutta olen päättänyt että pelkkää kiireeseen en enää aivan niin helposti vetoa.
Kiireestä tuli mieleen eräs syksy, kun olin sairaalakoulussa koulunkäyntiavustaja nuorena tyttönä. Tästä on kohta 10 vuotta! Samaan aikaan mummoni sairastui leukemiaan ja joutui samaisen sairaalan osastolle loppuajoikseen. Ruokatunnilla minulla oli tapana pinkaista moikkaamaan mummoa toiseen siipeen. Matka oli ehkä 600 metriä sisäkäytäviä pitkin. Muistan kuinka rehtori ja maikat ihmettelivät, miten minä saatoin ehtiä puolessa tunnissa syödä ja mummon luokse ja takaisinkin. Ja että eikö sulla tule hirveä kiire, ne aina kyseli. Mutta ei mulla kyllä ollut. Kummasti sitä lusikoi soppansa minuutissa, kun tiesi, että mummo on siellä yksin huoneessaan ja jokainen minuutti oli elinajasta pois. Ei tullut mieleenkään, etten ehtisi siinä 30 minuutissa puolen kilsan päähän ja takaisin sekä syömään. Ja itse asiassa aika usein otin safkat mukaan sinne mummon huoneeseen tai en syönyt ollenkaan, kun ei ollut nälkä. Kiire mulla ei kyllä ollut. Ja sitten kun mummoa ei enää muutaman kuukauden jälkeen ollut, aloin käydä ruokkiksella moikkaamassa hänen yksin jäänyttä huonekaveria.)
En olekaan kai koskaan kertonut, että sain potkut tuosta työstä siksi, että muun henkilökunnan mielestä ruokiskäyttäytymiseni oli holtitonta ja rikkoi koulun EI virallista säännöstöä, jonka mukaan koulualueelta ei saanut poistua kohtuuttoman kauaksi tauoilla. Niin, sairaalan oma ruokalahan, jossa muut kävi syömässä, oli about 300 metrin päässä, mutta tuo 600 metriä oli sit vissiin liikaa. Olin tosi helpottunut, kun työsuhdetta ei jatkettu koeajan jälkeen. Työ oli järkyttävän raskasta sellaiselle 19-kesäiselle plikalle, koska minut oli palkattu erityiskoulun puolelle, eli toimin siis lasten ja nuorten psykiatrian potilaiden ryhmien kanssa. Jälkikäteen olen miettinyt, että onneksi eteeni tarjoutui säkällä musiikinopettajan sijaisuus, ja eipähän jäänyt harmittamaan lähtöpassit, vaikka perustelut koko tilanteelle oli vähintään kyseenalaiset. Muistan varmaan ikuisesti tuon työsuhteen, koska en ole koskaan aikaisemmin (enkä sen jälkeen) joutunut pihalle koeajan jälkeen, enkä kyllä muutenkaan. Enkä etenkään tuontyylisen holtittomuuden takia. Hei haloo, mummoni teki oikeasti kuolemaa.
Osaamisesta...
Aivan samalla tavalla jotkut väittää etteivät osaa jotain. En kovin helposti suostu uskomaan sitäkään. Useammin kyse on laiskuudesta tai haluttomuudesta ottaa edes selvää. Hommat on helpompi antaa muille, kuin opetella, ja toisinaanhan delegointi on järkivalinta! En minäkään ajatellut opiskella huomenna graafista suunnittelua, että saan kortin siskolleni tehtyä. Ja vaikka opiskelisin, niin paska tai keskinkertainen siitä jokatapauksessa tulisi. Kiireessä, ammattitaidotta ja halvalla saa pääasiassa vain keskinkertaista, jos sitäkään. Tuppaan aina sanoa noin, mutta niin se vaan melko usein on. Jos joku saa luksusta halvalla, hinnoittelussa on virhe tai työn suorittaja ei ymmärrä oman osaamisensa arvoa. ;)
Ihminen voi oppia aika paljon asioita halutessaan. Kyllähän me täällä osaamme ensin ryömiä, sit kontata, kävellä tai lopulta heittää kärrynpyöriä tai vetäistä flikusarjoja permannolla, JOS vain haluamme opetella ja kärsivällisyys riittää treenaamiseen. Toki joillain on paremmat geneettiset lähtökohdat, mutta ympäristö ja oma suuntautuminen sanelee sitten sen loput kaksi kolmasosaa. Tässä osaamisasiassa uskon yksilön loputtomaan kehittymiseen sekä oman tahtotilan vaikutukseen. En mäkään osannut blogata enkä todellakaan html:n perusteita. Enkä kyllä valokuvaamisesta tiennyt yhtään mitään, en ommellut enkä etenkään osannut pyörittää FB:tä bisneskäyttöön. Enkä tiennyt, mikä on golfpallo, moottoripyörä tai keihäs, mutta kummasti osaan nuo nykyään, enemmän tai vähemmän.
Olen oppinut käyttämään lukuisia tietoteknisiä järjestelmiä, vaikken tiennyt niistä vielä 2000-luvun alussa mitään ja väitin aina, etten ole "tietokoneihmnen". No, eihän muutkaan synny kommunikaattorit kourassa, minulle argumentoitiin! Tai entä yrittäjyys? Mä oon työläisperheen lapsi, joka oli aina käynyt palkkatyössä, mutta hyvin olen yrittäjyyden perustaidot oppinut. Tai niskan hallinnan, CST:n tai itsesuggestoinnin. Näitä voisi luetella loputtomasti, eikä kyse ole itsensä kehumisesta. Mutta en osaa, on ollut vain tekosyy sille, etten ole joko jaksanut opetella tai ajatellut, että päästän itseni helpolla, ja annan muiden tehdä. Osaamisen kanssa tekemättä jättämisellä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Kyse on lopulta siitä, että valitsee haluta jotain ja on valmis ponnistelemaan enemmän tai vähemmän saavuttaakseen päämäärän. Tai sitten valitsee, että muut tekee ja voi itse keskittyä vielä tärkeämpään.
Toki toisinaan on fiksuakin delegoida asiat ulkopuoliselle. Oma aika ja energia ei riitä kaikkeen, ja jos joku osaa paremmin, ei kannata hävetä myöntää sitä. Esimerkiksi minun taloudestani huolehtii rakas puolisoni, kuntoutuksestani Penttiset ja firmasta todelliset markkinoinnin ammattilaiset. Ei siinä mitään hävettävää ole. Vastuut jaettu vuosisatoja, joten miksi nyään pitäisi olla toisin? Vaikka tulen terveenä antamaan isomman oman panokseni asioihin, luotan silti näihin ammattilaisiin. Miksi sitä pitäisi yrittää omaa osaamistaan koko ajan venyttää ja aikaakin tuhrata, koska silloin palaa vaan loppuun ja kaikki on tyytymättömiä. Annan siis jatkossakin ammattilaisten leikata hiukseni, pestä tarhat bleisereistäni, kantaa mut turvaan palavista taloista, asentaa uudet alustasarjat, taittaa siskoni hääkutsun ja lennättää minut toiselle puolelle maapalloa. Ammattilaiset tuppaa tekemään asiat kerralla oikein eikä tarvitse korjailla virheitä eikä menettää viimeisiäkin harmaita hiuksia päästään. Ja osaamisesa olen myös valmis maksamaan reilun ja oikeudenmukaisen korvauksen.
Niin, se blogi:
http://lifeandleben.wordpress.com
Hyvää yötä!
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Mielistelystä
Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, ettei pomon mielistely Suomessa kannata.
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/04/05/la-tuppaudu-pomon-kaveriksi/20104735/139
Mielestäni kenenkään perseen nuoleskelu ei pidemmän päälle kannata. Toki aina löytyy niitä ihmisiä, joiden pätemisen tarve tyydyttyy todella sillä, että heidät nostetaan jalustalle muiden toimesta, mutta pidemmän päälle tuollainen vuorovaikutus käy usein raskaaksi ja loppuu kuin itsestään. Usein mielistelijä kyllästyy, koska ei saavuttanut sitä, mitä halusi, ja hän kenties vaihtaa helpompaan kohteeseen. Yhtä todennäköistä on myös se, että mielistelyn kohde kokee olonsa kiusaantuneeksi ja varoo asettamasta hanukkaansa helposti nuoleskeltavaksi uudelleen.
Mikä sitten on mielistelyä ja mikä aitoa kaveruutta, riippuu paitsi kulttuuriympäristöstä myös jokaisen yrityksen asennemaailmasta sekä yleisestä vuorovaikutustyylistä. Eri maissa, eri toimialoilla sekä eri kokoisissa firmoissa ovat omat erityispiirteensä sosiaalisissa suhteissa. Oman kokemukseni mukaan pienissä ja kiinteissä asiantuntijaorganisaatiossa, joissa luonnollisesti tehdään paljon asioita yhdessä myös vapaalla, syntyy varsin syvällisiä ystävyyssuhteita asemasta riippumatta. Vuorovaikutuksen tarkoitus ei ole kaveerata hyötymielessä, vaan yhdessä tekeminen vaan sattuu olemaan kaikkien mielestä hauskaa, rentouttavaa ja kehittävää. Sitä ihan yksinkertaisesti vaan viihtyy samanhenkisessä porukassa niin työssä kuin vapaalla, eikä siinä ole sen kummallisempia taka-ajatuksia.
Monesti ajatellaan, että mitä läheisempiä ihmiset ovat työpaikalla virka-aikana, sitä enemmän he viettävät aikaa yhdessä myös vapaalla. Itse asiassa homma menee monesti juurikin toisin päin, ainakin meillä täällä Suomessa. Hengittäminen toisen niskaan työajalla on jo riittävä määrä läheisyyttä sinänsä, ja työkaverukset sulkevat kotiovensa ja harrastuspiirinsä toisiltaan vapaa-ajalla. Toki toisinkin päin voi olla, sitä ei käy kietäminen. Monet työkaveruksethan ovat parhaita ystäviä myös duunin ulkopuolella. Tämä on varmaankin hyvin ihmiskohtaista, ja omasta mielestäni tärkeintä onkin ylipäänsä kunnioittaa sen toisen ihmisen, oi se sitten työkaveri tai esimies, toiveita. Toisen seuraan tuppautuminen pelkässä hyötymielessä vaatii varmasti tietynlaista luonnetta ja on raskasta puuhaa itse mielistelijälle. Mutta vähintään yhtä kiusallista on joutua siihen asemaan, jossa mielistely pitäisi pystyä hienotunteisesti lopettamaan.
Miksi tätä mielistelyasiaa muuten poikkeuksetta katsotaan juuri näin päin, että työntekijät yrittäisivät mielistellä pomojaan? Eikös tilanne nykypäivän työelämässä ole yhä useammin sellainen, että myös pomot yrittävät kaveerata työntekijöiden kanssa, koska joko haluavat hyötyä heistä tai eivät osaa muutakaan johtamistyyliä kuin kaveruuden? Minä ainakin olen törmännyt moneen sellaiseen esimieheen, joka on ollut hirvittävän epävarma itsestään, osaamisestaan ja asemastaan, ja pyrkinyt peittämään tätä hakemalla omille näkemyksilleen tukea kaveeraamalla alaistensa kanssa. Mikä olisikaan helpompi tapa vaikkapa perustella uudistuksia omalle esimiehelleen kuin ilmoittaa, että minähän olen jo keskustellut asioista alaisteni kanssa ja "olemme nyt kaikki sitä mieltä, että..." tai "olemme tulleet yhdessä siihen tulokseen, että..." Tällaisissa tilanteissa vastuu siirtyy esimieheltä koko tiimille, eikä hän epäonnistuessaan joudu yksin ristiin naulituksi. Joko simppeliä vastuunvälttelemistä tai tietoista epäonnistumisen pelon lieventämistä.
Kaiken kaikkiaan pomon tai alaisten mielistely sopii harvaan yritykseen täällä peräpohjolassa. Meillä tunnutaan arvostavan aitoutta, rehellisyyttä ja ansaittua kunniaa. Itsekin arvostan reilua ja suoraa puhetta ja vältän turhaa kyräilyä niin vapaalla kuin työssä. Myös selkäänpuukottaminen, mustamaalaaminen, valehtelu ja turha itseriittoisuus saavat näkemään punaista. Ja mitä läpinäkyvimmin näitä tekniikoita käytetään, sitä enemmän minua alkaa ottaa pannuun ja lopulta säälittää.
Toki asiassa on myös kääntöpuolensa, nimittäin Suomessahan koetaan mielistelyksi myös moni aidosti ystävällinen ele, kohteliaat tavat ja yleisen bisnesetiken mukainen käyttäytyminen. Jos menee silkkaa ystävällisyyttään sanomaan reippaasti ja iloisella äänellä huomentapäivää, se saatetaan helposti tulkita mielistelyksi. Sama tuntuu pätevän myös ovien avaamiseen ja kyydin tarjoamiseen. Tässä meillä vasta onkin tekemistä. Harva peruskohtelias ele tai teko on tarkoitettu perseen nuoleskeluksi, iskuyritykseksi tai piilomielistelyksi, vaan ihan oikeasti osa ihmisistä on ystävällisiä, auttavaisia ja huomioi kanssaeläjänsä. Aikamoista... ;)
Viime vuonna
Tähän aikaan viime vuonna haudoin muuttoa Rauhikseen. Muistaakseni muutama kuukausi ennen tätä olin kai just päässyt ekan kerran himasta ulos ja pihalle piipahtaan. Ja siitäkin tuli niin paha olo, ettei koskaan...
Kuinkas siitä nyt sitten vuosi on? Tänä keväänä ei tapahdukaan samaa virhettä, eli en pakkaa kamoja mihinkään enkä etenkään kanna niitä. En myöskään vaihda asuntoa, autoa enkä mitään muutakaan ympäriltäni. No, aivan hetkeen.
Näin se aika menee... Kohta on taas seuraava kesä ja show must go on.
It's complicated
Mirka is...
1.3. Single
3.3. In a relationship
6.3. Single
7.3 - 16.3. (ei määritelty)
17.3 It's complicated
18.3. In an open relationship
27.3. Single
31.3. In a relationship
3.4. Engaged
4.4. Single
Kai tuokin jotain 2000-luvun parisuhteista kertoo. Etenkin ku kierrossa oli kuulemma sana tyyppi koko ajan. ;)
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Kahden vuoden actionit kerralla.
Varsinainen actionviikonloppu. Ensin mummolaan pääsiäissyöpöttelemään, sit yhtä asuntoa vaklaamaan ja lopuksi sukulaisille. Kyllä tämä eilisen baarin missaamisen voitti sata nolla... Pääsiäisaterialla maistellut viinit estivät tällä kertaa ajamasta koko matkaa, mutta menomatka taittui turvallisesti. ;) Nyt lepoa rangalle. Ja aivoille. Eli hellurei ja hellät tunteet. Meitsi vetäytyy nyt kaikesta actionistä.
Nauttikaa pääsiäisestä ja toisistanne.
Mikä kumma?
Mikä kumma meihin viisaisiin ihmisiin menee tositv-ohjelmissa? Miksi ihmeessä ihmisen pitää ripustaa itsensä roikkumaan ihostaan maailman suurimpaan käänteiseen kuuden hengen ihmispyramidiin? Mikä se motiivi on? Joku varsin kannusttava, koska yksikin kaveri pyörtyi kesken suorituksen, mutta sisukkaasti vaan jatkoi hommaa. Miettikääs noita ylimpänä olevia, kun heidän selkäihoistaan roikkuu noin 200 kiloa tavaraa.
Hyi saatana. Meen työntään sormet kurkkuun. Ällöttävän näköistä.
Päähänpistoja ja rajojen hakemista
Hahaa, sen kerran kun aattelin lähteä käymään baarissa, myöhästyin muutaman minuutin ja en päässyt sisään Armakseen. Voihan perhale sentään. Yritin selittää pokeille, etten ole kahteen vuoteen edes päässyt lähellekään kapakkaa, muttei auttanut yhtään. Kerroin kuinka vaan tekee mieli kaljaa pääsiäisen kunniaksi - edes yks kulaus - mutta en saanut sääliä. Kaikkeni kyllä tein: Esittelin tuunattua Hot Ass -tukea, vilauttelin korviksia ja rannekoruja, mut aivan turhaan. Ilmeisesti mustat silmänaluset ja väsynyt look paistoi bilemeikin alta ja aattelivat että oon joku myöhäisherännyt narkkiri kokomustissa vaatteissani, huivi kaulassa ja pipo päässä. Ja varmaan vaikutti tosi hyvältä, kun ensin kaahasin autolla oven eteen, sit anelen pääsyä bisselle ja lopulta totean, että on mulla autossakin juomista, menen sitten sinne murjottamaan. Tarkoitin tosin vesipulloani. No, yritys hyvä kymppi. Rankaisua odotellen.
Vaikka kapakkaan en päässyt, pääsin kuitenkin ihmisten ilmoille nimittäin mentiin hakemaan lopulta sipulikanaa Chenssiltä. Perinteinen. Ollaan asuttu siinä vieressä aikaisemmin ja sibbekana on kuulunut valikoimiin forever. Kun sitä yöllä ostaa, se haisee asunnossa vielä 2 päivää syönnin jlk. Aikas stydiä.
Törmäsin Chenssiltä ehkä moderneimpaan internetkaffilaan universumissa. Pahvilaatikosta leikattu ylimääräiset osat pois ja tehty lopuista internetboxi. Keep it simple!
lauantai 3. huhtikuuta 2010
Tiedättekö mikä tää on?
Tarkkaavaisuus ei kyllä ole parhaalla mahdollisella tasolla, mutta sitäkin voi onneksi kehittää. Helpoin tapa on keskittymisasteen lisääminen ja suuntaaminen olennaiseen tietoisesti. Kun ajelin autolla, suuntasin kaiken huomion liikenteen havainnointiin. Tää on suht helppoa, koska autolla ajamisen perustoiminnot on "takaraivossa" opittuina malleina ja liikesarjoina. Kun tietää, miten laitteistoa käytetään ja muistaa liikennesäännöt, voi keskittyä ajamaan turvallisesti eli tarkkailemaan muita liikenteessä liikkujia ja ennakoimaan. Sen sijaan ylimääräiseen sähläämiseen kuten kännykän näpräämiseen tai matemaattisten pulmien ratkaisuun samalla ei riitä kapasiteetti.
Tietoisuuden suuntaamisella olennaiseen on kääntöpuolensa. Kun keskittää tarkkaavaisuutensa johonkin tärkeään asiaan, muut epäolennaiset jäävät huomaamatta. Ne siis pysyvät tietoisuuden ulkopuolelle. Psykologiassa nimitetään tätä ilmiötä jaetuksi tarkkaavaisuudeksi. Useimmissa tapauksissa tämä tosin on vaan hyvä juttu, koska se mahdollistaa keskittymisen olennaiseen ja vähentää kaaosta. Toisinaan kuitenkin saattaa jäädä jotain tärkeitä asioita tietoisuuden ulkopuolelle, mikä taas voi aiheuttaa vaaratilanteita. Tätä jaetun tarkkaavaisuuden ilmiöitä on helppo käyttää hyödykseen vaikkapa esiintymistilanteissa tai kouluttaessa.
Testatkaa itse, miten jaettu tarkkaavaisuus toimii. Tässä pari videoklippiä tutusta aihepiiristä Salkkareista. Älä lue tätä juttua pidemmälle, sillä paljastan juonen lopussa. Sen sijaan hyppää nyt Youtubeen, odota että video latautuu mutta älä lue otsikoita tai kommentteja, vaan katso ainoastaan videot. Kun olet katsonut pätkät, lue otsikot ja katso pätkät uudelleen ja voit lukea tän tekstin loppuun. Tässä klipit:
http://www.youtube.com/watch?v=f_K_KfB0CV4
http://www.youtube.com/watch?v=DfPrzQZ1_fk
http://www.youtube.com/watch?v=WZOnfMephVk
--
Koska osasit kohdistaa jälkimmäisellä kerralla tarkkaavaisuuden epäolennaisuuksiin eli tiesit, mitä videoista piti etsiä/löytää, myös löysit ne. Psykologiassa puhutaan sisäisistä malleista, jotka ohjaa havaitsemista. No summa summarum: Aiemmin huomaamattomista ja epäolennaisista yksityiskohdista tuli tietoisia havaintoja. Tässä huomasi, että ihmisen tiedonkäsittelykyky on rajallinen, mutta sitä voi kehittää todella paljon enemmän mitä monet luulevat.Ja myös tuota rajallisuutta voi käyttää hyödykseen niin monissa asioissa. Vinkeetä, eikö?
Munista
Pääsiäismunat on aika kivoja, mutta pari juttua muuttaisin: Foliokuoret (ja muutkin kuoret) pois, jotta pääsee kiinni asiaan eli suklaaseen. Kaikki turhat lelut mäkeen, ja niiden tilalle suklaata. Lisäksi munat vois olla Kinderin makuisia ja vähintäänkin Kinderin kokoisia. Myyntiin kuitenkin ilman Kinder-brändiä, että saadaan hinnasta 30 pinnaa pois, ja myyntipakkaukset vois olla vähintään 12 kappaleen kennoja. Niin, ja tietenkin pelkästään vapaiden kanojen palleroita tarjolle.
Kiitos!
Hieman erilainen pääsiäinen
Jos olet kyllästynyt perinteisiin pääsiäisaatteisiin, Radio NRJ tarjoaa hieman toisenlaisen elämyksen. Kuuntele täältä.
http://www.nrj.fi/aamu
Ennakkosuosikki Jeesus jälleen ylivoimainen Jerusalemin Kärsimystriathlonissa!
Aamupoikien Sporttikorneri on Jerusalemissa paikan päällä seuraamassa kaikkien aikojen kolmiottelua, Kärsimystriathlonia. Kuuntele live-selostus paikan päältä.
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Hot Ass
Kiepattiin Makuunin kautta takaisin ja minä (kyllä, luit oikein) ajoin. Melkein menehdyttiin molemmat! No ei vaan. En ikinä ajais toinen kyydissä, jos vähänkin epäilisin pystymistäni tai yleistä turvallisuutta. Nyt halusin kokeilla, voisinko ajaa pimeellä. Motarilla en, taajamassa joo. Eli sit ei passaa ajaa enää motarilla pimeellä.
Kiepattiin Makuunin kautta kotiin. Sainpahan hiukka kosketusta Tesoman keskuksen yöelämään. Basso hakkas ja lysyrenkaiset teinikaarat hyppi Jay-Z:n tahdissaan ilmaan kuin lapset pomppulinnassa. Jäätävää. Makuunista tarttui mukaan paitsi säkki karkkia myös herättäviä pinssejä.
- Hot ass
- I'm uggly so what?
- The Queen of the Universe
- Worship me
Viesti on varsin selkeä. ;) Suuruuden hulluudessani kiinnitin kaikki tukeen ja kyllä oli nuoret ihmeissään, kun tällainen hippiasuinen osittain pummilta ja nuuskamuikkuselta näyttävä mummeli tuli ulos Makuunista helvetin räheessä tuunatussa kaula"korussa". Siinä jäi teinien tuunaamat megakokoiset kultaketjut toiseksi!
;)
Pääsiäisjuhlat Pirkkalassa
Tää nuuskamuikkunen lähti Pirkkalaan! ;) Tässähän sai jo kaivaa kesätakitkin esiin... Kivaa. Tai sit ei. Se ois taas puolikuntoinen kesä sit edessä.
Erinomaista pääsiäistä!
Sain tänään kimpun kauniita narsisseja sekä valtavia suklaamunia. Jippijaijee. :D
torstai 1. huhtikuuta 2010
Halutaan palkata luotettava vakuutusyhtiö!
Tämäkin lasku kuuluisi Pohjolan maksettavaksi. Mutta koska työajalla työmatkalla sattunut tapaturma ei ole työtapaturma, niin sittenhän se ei ole. Olkaapa tarkkoja, jos/kun satutatte itsenne työmatkalla, ettette vaan saa samanlaista kohtelua. Nuo "yleisiin elämänkokemussääntöihin" perustuvat hylsypäätökset tuppaavat pysymään muuttumattomina niin valituslautakunnissa kuin Vakuutusoikeudessa. Shit happens. Paska on jo probellissa, joten eikun suunta eteenpäin. :D
tiistai 30. maaliskuuta 2010
Innostus, hurahdus, narahdus ja hysteria
Innostus on hauska ja positiivinen juttu. Ainakin niin kauan kun se ei muutu elämää hallitsevaksi pakkomielteeksi. Onneksi suurin osa hurahtaneista ei addiktoidu sairaalloisesti, vaikka monissa fanituksessa on mukana hegemonian tai hurmosajattelun piirteitä. Markkinatalous ja viestintäkehä pyörii siis maan mainiosti, ja ihmiset saadaan yhä uudelleen ja uudelleen innostumaan mitä erikoisimpien asioiden kuluttamisesta.
Itse en ole hurahtavaista tyyppiä, vaikka innostunkin kaikesta helposti. Kai tuo johtuu jotenkin lapsuudesta. Meitä on aina kannustettu keksimään uusia juttuja ja toimintatapoja sekä kyseenalaistamaan itsestäänselvyydet. Kulutuksen suhteen taas ollaan oltu tosi maltillisia. Isolla perheellä, jossa vain toinen vanhemmista kävi töissä, ei ollut varaa mennä mukaan jokaiseen vaate-, elämäntapa- tai matkustustrendiin. Ja silloin harvoin, kun rahaa oli hetkellisesti enemmän, sitä ei käytetty tavaroiden osteluun. Tämä takasi suhteellisen pysyvän arvomaailman ja tasaisen turvallisen elämäntyylin, josta olen kiitellyt jälkikäteen vanhempiani monet kerrat. Teini-iässä tuollainen tapa kuluttaa ei tosin ollut mitään suurta herkkua, kuten voitte arvata. Onneksi menin työelämään jo 15-vuotiaana, mikä mahdollisti omien ostoshalujen tyydyttämisen osittain.
Voitte vain kuvitella, mikä ilo oli irti, kun me lapset saimme muutaman kerran vuodessa jotain extrahienoa, "trendikästä" ja uutta ja erilaista. Esimerkiksi syksyisin kasan hienoja kouluvaatteita tai talvisin ulkoiluvarusteita. Ja myös kummitädin ja -sedän tuomat ulkomaantuliaiset ovat jääneet erityisesti mieleeni. Niille oli muuten kaikki muut kekarat kateellisia:
- Mistä toi paita on?
- Parpadokselta. Eikun Arkkentiinasta. Tai olikohan tää Kuotemalagasta. En mä muista.
- Wau...
Minulla vanhimpana oli etulyöntiasema monissa hankinnoissa. Veljellänikin meni aika hyvin, koska eihän poika voinut isomman siskon vaatteita pitää. Kuopuksemme tilanne ei sitten ollutkaan niin herkullinen, sillä hänhän sai käyttöönsä pitkälti meikäläiset vanhoja vaatteita ja potee tästä edelleen jonkinasteista huumorilla värittynyttä traumaa. Toki uusiakin hänelle ostettiin, muttei niin paljon kuin minulle ja veljelleni. Vaikka vaatteita ja leluja kierrätettiin perheen sisällä, me emme koskaan kulkeneet rikkinäisissä, kirpputorilta hankituissa, liian pienissä emmekä likaisissa vaatteissa. Siitä äitini piti visusti huolen. Kaikki oli laadukasta ja kaikki ostettu lähes poikkeuksetta erikoismyymälöistä. Mistään nykyisen kaltaisista merkkituotteista ei kuitenkaan ollut kyse, sillä meidän perheessä viis veisattiin Calvin Kleineista tai Burberryistä siitäkään huolimatta, että äitini on työskennellyt aina vaatetusalalla. Lapsuudesta on muuten jäänyt mieleen kerrat jos toisetkin äitin ja mummin suusta kuullut tokaisut: "Rumat ne vaatteilla koreilee" ja "köyhän täytyy panostaa laatuun", joita seurasi aina yhtä hilpeä hekotus.
HURAHTAMINEN JA HYSTERIA
Hurahtaminen alkaa usein salakavalasti ja leviää kuin suurempikin ruttoepidemia konsanaan. Hurahtamisen kohde voi olla mikä vaan. Toinen ihminen, joku tietty elämäntyyli, kansallissankari, sosiaalinen liike, uskonto, tuote tai palvelu, harrastus, toimintatapa tai vaikka joku sanonta tai ihan pelkkä yksi sana/hokema. Viimeisimmistä ekana mieleen palautuu Kummeleiden sanonnat "Kyllä lähtee" tai "Legendaarista". Myös teleoperaattori DNA on iskostanut päähämme, että "Elämä on". Ja Elisa komppaa sitä nykyään kertomalla, että "On se".
Ja oih ja voi niitä aikoja, kun tähän piskuiseen maahan tuli Lewis501:t, Nyykkärit, Bäkkärit tai Salkkarit; surffi-innostus, keskieurooppalainen viinikulttuuri ja Nikko radio-ohjattavat; pilottitakit, Bulat ja kuukengät sekä Adidaksen kolmiraitaiset (napeilla tai ilman) ja pian perässä Mustanmäentorilta Abidakset. Tai terveys- ja hyvinvointisektorille yksityiset lääkäriasemat, SmileSpa:t, Personal Trainerit, Les Mills-konsepti, Ortopedinen Manuaalinen Fysioterapia unohtamatta tietenkään akupunktiota, XCO-trainingia, CST:tä ja Zumbaa. Tai entäs uushippeys, fat acceptance, Pink thinking, extreme, downshifting, ekologisuusajattelu ja tämän suht tuore nousukas slow movement. On siinä repurtuaaria, josta valita ja hurahtaa.
Toisen innostusta on hauska seurata, mutta sairaalloisesta hurahtamisesta en ole aina samaa mieltä. Toisinaan ihmiset antavat huijata itseään ihan kympillä ja syytyvät rahansa, aikansa ja energiansa todella erikoisiin kohteisiin. Esimerkiksi Power Balance -hologrammitarrakonsepti oli loistava esimerkki siitä, kuinka ihmiset saadaan maksamaan muutaman kymmenen euroa tyhjästä. Mutta tuollaisiin asioihin kuluttaminen on makuasia ja kukin elää valitsemallaan tyylillä, eikä siitä tule ketään sen suuremmin paheksua. Arvostelu, mielipiteen ilmaisu ja kyseenalaistaminen tietenkin on sallittua vapaassa maailmassa. Kokonaan toinen juttu ovat tosiaan ne vaikuttimet ja syyt erilaisten hurahdusten taustalla. Arvomaailman rinnalla elämäntilanne on yksi merkittävimpiä syitä erinäisistä asioista ja aatteista hurahtamiseen, liittyi se sitten tavaroiden tai ajan kuluttamiseen. Eikös ole aivan tavallista, että jotkut iäkkäämmät sinkut, joiden frendit on jo pariutuneet ja viettävät seesteistä perhe-elämää, alkaa täyttää omaa tyhjiötään aikaavievillä harrasteilla, joiden parista voi hyvällä tuurilla löytää omankin puolison? Tai mitä tekee vasta valmistunut ekalle loistavalle vakkariliksalle päässyt tyyppi, joka on kärvistellyt opintotuella ja -lainalla viimeiset 10 vuotta? Aivan taatusti paitsi lyhentää lainojaan myös ostaa jotain kivaa itselleen. Seniorit ja heidän ajan ja rahan käyttönsä vasta mielenkiintoista onkin.
"VUOROVAIKUTUSTA"
Tässä vielä lopuksi hauska keskustelu valokuvaukseen ja uuteen autoon hurahtaneiden kesken. Toinen puhuu heinästä ja toinen seipäästä, mutta keskustelu soljui silti! Ulkopuolisena tämä tietty herätti suurta hilpeyttä, koska kaiken järjen mukaan tuollaisen keskustelun olisi pitänyt loppua hyvin lyhyeen. Mutta ei loppunut. Ollaan me ihmiset aikamoisia kääntämään puheet itseemme ja omiin kiinnostuksen kohteisiimme. Toisinaan se on toki raivostuttavaa, mutta useimmiten kuitenkin menee vaan toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään. Käy se näinkin... :D
- Vaihdoin muuten kaaraa!
- Ai! Mäkin tein hankintoja.
- Hmmpp.. Vaihdettiin Toyotasta Fordiin, ihan näpsäkkä peli.
- Munkin hankinta oli tosi onnistunut. Uusi kamera. Järkkäri.
- Väliraha oli fiksu ja saatiin hyvä peli kaiken kaikkiaan. Tuutko koeajolle joku päivä?
- No, siitähän kelpaa sit ottaa kuvia! Toki tuun testaan kameraa.
- Lapsillakin on tilaa takana. Vihdoin. Ei tartte istua nassu kii nassussa.
- Lapses tykkäis tost kamerasta. Siihen saa kaikkia efektejä ja on automaattinen hymyntunnistus.
- Niin. Täytyis jotenkin vaan keksiä, miten takatilaan saa vielä viiden ihmisen kamat.
- Otat kato kuvan siitä ja piirtelet pakkaussuunnitelma Photarilla.
- Niin. Meni sit Toyota naapurin äijälle. Sai hyvän auton siitä, vaiks prätkämiehiihän se on.
- Joo... Otin muuten viime kesänä törkeen hyviä kuvia HD-jengistä. Niissä oli semmosta liikkeen tuntua ja vauhdin hurmaa.
- Jaa, jaa. Kuunteleksä mua ollenkaan? Sua ei vissiin kiinnosta autojutut?
- Joo, kuuntelen tietty. Ootas, mä näytän sulle tästä yhden ohjelman, millä saa tosi kivoja muotokuvia...
Itsekin saa olla tosi tarkkana, ettei "luennoi" aina markkinoinnista, niskavammoista ja hermoston toimintaperiaatteista. Onneks löytyy ihmisiä, jotka sanoo suoraan, että ei noi aivohermojen hermotusalueet tai kalvojen tehtävät niin kiinnosta, vaan puhutaan välillä kynsilakoista tai kissoista. Kiitos näille rohkeille! Meitsi hurahtaa nyt Doctor Philiin. ;)
Hurmiota vai hulluutta?
Lähde mukaan. Tai sitten et. ;) Vaikuttaa coolilta. Jo 500 suomalaista on ilmoittautunut messiin...
http://www.extremerun.fi/
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Huh
Sepäs oli sitten tehokasta. CST meinaan. Korvat ja kaula oli jumissa mutta muuten olin melko hyvässä kunnossa. Katsotaan lähtikö yhdellä kerralla auki kalvot vaiko ei. Hyvin ne on jaksanut. Yllättävän hyvin!
Nyt kuulemma ollaan hermostolta about siinä lähtökohdassa missä tyypilliset ei retkahdusvammapotilaat, joilla on niskavaivoja ja jotka tulevat mun fyssarille. Voi itku. Aikas kivinen tie on ollut nämä ekat 2 vuotta mutta ehkä se tasoittuu tästä. ;)
Nyt vaivuin taas omaan pikkuiseen kehon säästöliekkitilaan. Heipat. :D
Reumasairaalan alasajo estettävä
Reumataudit ovat osittain perinnöllisiä pehmytkudossairauksia, jotka aiheuttavat monille sairastuneille pysyvää työ- ja toimintakyvyttömyyttä. Reumasairauksiin kuuluvat mm. Selkärankareuma, Kihti, lastenreuma, Fibromyalgia, Lymen borrelioosi, MCTD, Nivelpsoriaasi, Nivelreuma, Nivelten yliliikkuvuussyndrooma, Osteoporoosi, Vaskuliitit sekä muut sidekudoksien perinnölliset taudit. Oikealla hoidolla ja kuntoutuksella reumapotilaiden kipuja voidaan vähentää ja työkykyä parantaa merkittävästi. Myös elämänlaatu kasvaa, kun hoito ja kuntoutus ovat kohdillaan.
Reumapotilaiden hoito ja kuntoutus on keskitetty tällä hetkellä Heinolaan Reumasairaalaan, jonka omistaa Reumasäätiö. Sairaalassa toimii 340 reuma-ammattilaista. Toista yhtä osaavaa organisaatiota ei Suomesta löyty, vaikka niin halutaan uskotella. Todellisuudessa vain Heinolassa on keskitetysti koko erikoissairaanhoidon, kuntoutuksen sekä lastenreuman hoidon erityispalvelut.
Vain Reumasairaalasta löytyy ainutlaatuinen yhdistelmä osaavia terveydenhuollon ammattilaisia, valtava tieto-taito, käytännön kokemus sekä ennen kaikkea sydäntä ja asennetta vakavasti invalisoivan vamman kuntoutukseen ja hoitoon. Reumalla potilaita kohdellaan ihmisarvoisesti. Monet ovat saaneet Reumasairaalasta kokonaan uuden elämän, kun muualla heidät on jo kertaalleen tuomittu elinikäiseen työ- ja toimintakyvyttömyyteen ja ihmisarvottomaan elämään.
Kaikesta huolimatta Heinolan Reumasairaala halutaan ajaa nyt alas, sillä Reumasäätiö on hakeutumassa konkurssiin. Ja vieläpä todella nopealla tahdilla. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että osa kesken olevista hoidoista myös jäisi kesken, sillä muissa yksiköissä ei välttämättä ole tieto-taitoa, rahaa, eikä kyllä haluakaan kuntouttaa hankalia reuma-asiakkaita. Vaativat leikkausoperaatiot sekä moniammattillinen yhteistyö ovat kiistatta parhaiten hallussa Reumasairaalassa, sillä talo on keskittynyt reuman hoitoon ja kuntoutukseen jo vuodesta 1946.
Reumapotilaat ja hoitohenkilökunta ovat vedonneet Eduskuntaan Reumasairaalan säilyttämiseksi, sillä Reumasäätiössä äänten enemmistö on Kelalla, jota taas Eduskunta valvoo. Kansanedustajat ovatkin luvanneet taistella Reuman säilymisen puolesta, mutta edelleen on epävarmaa, löytyykö tuo puuttuva 2 miljoonaa euroa jostain. Reumasäätiön hallituksen enemmistö on jo uhannut erota, mikäli säätiön valtuuskunta ei jätä konkurssihakemusta tänään, maanantaina 29.3. Säätiön hallituksen ja valtuuskunnan puheenjohtajat pitävät konkurssia ainoana vaihtoehtoja, koska potilaita on liian vähän.
Reumasairaalaan erikoispalveluita tarvitsisi yksi jos toinenkin, mutta valitettavasti mahdollisuus tähän on riistetty. Reumasairaalan pääomistaja KELA on nimittäin pyrkinyt tekemään kaikkensa, ettei potilaita ohjautuisi Reumalle. Kilpailutukset ja niiden perustuvat päätökset reumasairauksien hoidon organisoinnista ovat olleet aivan järjettömiä. Kuten ESS:n pääkirjoituksessa karusti kiteytettiin, KELA todellakin tulkitsee kilpailulainsäädäntöä kuin piru raamattua, tekee varmaan jatkossakin kaikkensa, ettei potilaita saataisi osaavien ammattilaisten hoitoon. Eikö olekin aika erikoista, että Reumasairaala hävisi syksyllä 2009 ison tarjouskilpailun, vaikka se oli laatupisteissä paras ja hinnaltaan toiseksi edullisin?
Myös tarjousten hintahaarukka ihmetytti monia, sillä kallein vaihtoehto oli 490 euroa ja halvin 190 euroa. Ja mikä järkyttävintä tällä kertaa halvin todellakin voitti, vaikka se oli laadultaan selkeästi huonoin vaihtoehto. Julkisuudessa on spekuloitu, onko Reumasairaalan alasajon syynä vielä julkistamaton päätös siitä, että kaikki kalliit leikkaukset tultaisiin keskittämään jatkossa Helsinkiin Invalisisäätiön Ortonille. Mene ja tiedä. Olipa lakkautuksen syy mikä tahansa, niin suurin kärsijä ovat jälleen kerran tavalliset ihmiset, eli reumapotilaat ja heidän omaisensa.
Eikö olekin silkkaa hulluutta olla työllistämättä niitä huippuammattilaisia, jotka Reumasairaalan leipiin on saatu ja sitoutettu ja jotka pyyteettömästi tekevät kaikkensa, jotta reumasairaiden elämänlaatu paranisi? Reumasairaalan potilaiden mukaan talossa sykkii iso sydän ja lämmin henki, ihan kaikille Reuman asiakkaille.Reumalla toimivat spesialistit ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja huippuosaamisestaan sekä asenteestaan. Reumatologit, erityisortopedit, erityissairaanhoitajat ja sekä muut reumakuntoutuksenammattilaiset ovat valmiina pitämään huolta reumapotilaista jatkossakin, jos heidän vain sallitaan niin tekevän. Reumapalveluiden hajauttamisessa eri sairaanhoitoyksiköihin, joissa ei välttämättä ole edes osaaimsta tai resursseja hoitaa niitä, ei ole järjen hiventä. Kaikkihan sen tietävät, että halvalla saa ainoastaan hyvää paskaa. Joskus ei edes sitä.
Liity taisteluun Reumasairaalan säilyttämisen puolesta vaikkapa Facebookin groupissa. Kaikkien panosta tarvitaan, jotta maassamme saa jatkossakin laadukasta ja keskitettyä hoitoa reumasairauksiin.
Kuvat: Reuman sivut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
