C7:lle kyytiä (TV)

Nyt saa C7 kyytiä oikein kunnolla. Treenit on triplattu ja sen alkaa huomaa. Ranka on oikeesti oikenemassa. Ei se vielä pysy niinkuin pitäis mutta on se nyt paljon parempi. Viikonloppuna jaksoi jo istua monta tuntia. Huomenna on taas pakollista kävelyreissua edessä, hyvä, hyvä! Siedätystä.

Tänään vertailin siskon kanssa vanhoja kuvia v. 06 uusiin. Ekoissa oli ihan kippura ranka, jälkimmäisissä suora. Vautsi vau. Oikein silmällä näkee, että on jotain tulostakin tullut. Kyllä se viel joskus...

Vasen korva ei muuten kitise (Tahdonvoimaa)

Tein havainnon: ei muuten kitise enää. :) Kyllä se oikea puoli tulee perässä! Jumankeuta, että oon muuten nöyrää tyttöä, jos CST-fyssari ja sisukas harjoittelu kitkevät musta pois loputkin viat.

Kääntöpuoli asialle on hillitön vitutus: MIKSI KUKAAN EI OLE HOITANUT SYYTÄ AIKAISEMMIN? Jos on heikko keskikaularanka, niin helvettiiks sitä käydä voice massagessa pitämässä niskaa ja laululihaksia auki? Tai jos olin niskaan 'erikoistuneella' fyssarilla 2003, niin miksei se tehnyt mulle harjoitusohjelmaa?

Ja kaikki ne fysiatreiksi itseään kutsuvat pellet, jotka on pompotellut mua reumalla, neurolle yms. TURHAAN ja jotka ei edes ole osannut/halunnut tutkia mua kokonaisuutena. Jumalauta, kun oon tolpillani, niin lisään toteuttavien asioiden listaan henkilökohtaisen joulutervehdyksen viemisen noille nk. lääkäreille. Ja se ei ole mitään kivaa kuultavaa. Lisäksi vedän ne kaksi fysiatria, joilla kävin huhti-toukokuussa, hoitovirheestä vastuuseen. Kun oon terve, mulla on energiaa tapella vaikka A360:n kokoisia tuulimyllyjä vastaan.

Ihana päivä ja aurinko paista risukasaankin

Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Aivan mahtava kevätkeli. Harmi, että itse olen täällä neljän seinän sisällä jalat sohvalla ja niskan alla pyyhe.

Eilinen lenkki tuntui hyvältä, eikä keikuttanut yhtään koko aikana. Käytiin miehen kanssa laiturilla pussailemassa kevätauringossa ja tultiin luontoreittiä (kivet, kalliot,ruoho, pururata) kotiin, jotta tasapaino saisi harjoitusta ja keho tottuisi liikkumaan. Teki varmasti ihan hyvää, eikä ainakaan yöllä tullut hirveitä oireita.

Kotiin kun pääsin, aloitin taas alaselän ja niskojen/purentalihasten rentoutuksen. Siitä kun nousi ylös, niin johan alkoi veri kohista taas. Jalat tosin lähti alta, kun nousin sohvalta ylös.

Samoin tämä aamu meni ihan kivasti. Jotenkin asentotunnossa on edelleen jotain outoa - ihan kuin toinen puoli olisi täysin eri paria kuin toinen mutta yritän olla välittämättä siitä. Olen melko varma, että se johtuu lantio-alaselkä-lonkka -sektorista.

Kahden maissa alkoi yhtäkkiä tulla todella huono olo. Oikea puoli alkoi mennä lukkoon: taas samalla kaavalla. Rintaranka, käsi, kaula, kasvot, silmä ja takaraivo. Menin nopeasti maaten sohvalle ja otin 600g:n Buranan. Alkoi kyllä helpottaa välittömästi. Onneksi. Buranan voimalla pystyin jo syömään ja nousemaan sohvalta.

Kaikista pahinta on, kun ei pysty tekeen mitään, ennen kuin saa magneetin tulokset ja lekuri on kattonut kuvat ja päättänyt jatkosta. Meen nyt sille toiselle lekurille, sillä gurun aika on vasta toukokuun alussa. Pää ei kestä oottaa tuloksia sinne asti.

Nyt täytyy vaan ottaa iisisti, makailla ja yrittää pysyä pirtsakkana. Aina se ei ole helppoa! Varsinkaan silloin, kun on ollut monta hyvää päivää ja sitten taas yhtäkkiä tulee se superpaska päivä, jolloin ei pysy edes pystyssä. Pelkään sitä koko ajan, vaikka nyt oonkin jo selvinnyt melkein 5 pvää ilman sitä! Tämä pelkkä oleminen on vaan niin turhauttavaa nuorelle ihmiselle. Ja aina kun luulee olevansa vähän paremmassa kunnossa, alkaa lenkkeillä, nähdä kavereita, kirjoitella blogia yms., niin eikös sitten taas heitetä ihan sängyn pohjalle. On tää niin helvetin epäreiluu välillä. Sitä vaan yrittää miettiä sit niitä elämän hyviä asioita kuten ihanaa, kärsivällistä miestä, paluuta (ehkä) työhön, perhettä, kevättä ja parempia hetkiä. Jotenkin sitä on vaan pakko pysyä järjissään. :)

Heureka!!

Toimii. Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että on ihanaa, kun miehenä digidemoni, joka osaa laittaa tälläisiä ihania ominaisuuksia puhelimeen. Bra!!

Tunnin vitutuskohtaus

Miksei kukaan kertonut, että sairastumisen aiheuttavan stressin purkautumisen jälkitilana saattaa tulla tunnin vitutus- ja itkukohtaus, joka päättyy ensin itsesääliin ja sen jälkeen oman kohtalon hyväksymiseen? Pakko vain myöntää, että niska ei kestä vielä yhtään mitään. Vaikka kaatumisesta on nyt 6 viikkoa, niin silti en pysty edes istumaan junassa kahta tuntia ilman että oireet pahenee. Järkyttävää...

On se niin pienestä kiinni, ettei voi edes kuvitella!
Ihmettelee tuolissa rentoutunut.

Jännittävää...

Tunnin päästä lähden kokeilemaan Fysioakustista tuolia Lahteen. Tampereelta moinen hienous löytyy vaan Taysista ja joistain yksityisiltä klinikoilta. Saas nähdä, miten se vaikuttaa minuun. Tuoli on siinä mielessä hieno keksintö, että sillä voi joko kiihdyttää tai rauhoittaa ihmisen mielen tilaa. Oman ymmärrykseni mukaan tarvitsen tsemppiä ja toivoa siihen, että saan itseni kuntoon mutta toisaalta jatkuva sairastaminen on aiheuttanut myös sen verran stressiä, että ehkä tuoliin aktivoidaan minulle rauhoittava ohjelma. Odotan innolla, mitä tuleman pitää.

Näin 6 viikkoa enemmän ja vähemmän sängyn pohjalla, kelluvassa tunteessa ja tasapainohäiriöiden kanssa eläneenä voin vain todeta, etten yhtään ihmettele, kun tutkimusten mukaan merkittävällä osalla niska-hartiaseudun ongelmista kärsineillä potilailla on vaikeuksia pitää mielensä koossa. Alkaahan tämä olla todella rasittavaa. Välillä on todella erinomaisia hetkiä, jopa kokonaisia päiviä, ja sitten seuraava päivä onkin ihan paska. Ja juuri kun on luullut, että on jo käynyt pohjalla, niin tajuaakin, että vieläkin syvemmälle voi vajota. Ei auta kuin uskoa omaan paranemiseen ja pitää hirveä tsemppi päällä. :)

Lähempänä diagnoosia...

Kävin tänään ensimmäistä kertaa sellaisella fysiatrilla, joka tutki minut OIKEASTI. Tähän asti lääkärit ovat tyytyneet kääntelemään päätä muutamaan suuntaan ja toteamaan: niskat jumissa. Ja yhä useammin tutkimus tapahtuu sieltä lääkärin pöydän takaa - kyselemällä ja kuuntelemalla. Auts!

Tampereella kuntoutuksen erityispätevyyden omaava fysiatri otti asiakseen selvittää, mikä mättää ja löysikin "ongelman" käsin tutkimalla saman tien. Hän lähetti minut magneettiin ja nyt aletaan sitten selvitellä tarkemmin, kuinka suuri ja helposti korjattavissa ongelma on.

Viimeiset kolme päivää on ollut onneksi jo parempi olo. Huimaus ei ole ollut jatkuvaa, vaan lähinnä kävellessä ilmenevää aaltoilua. Tämä on kuulemma ihan luonnollista, sillä aivot ja silmät antavat eri tietoa tasapainosta kuin mitä taas kehon asentotunto (niskan ongelman takia) antaa. Kaksi tasapainojärjestelmää ei vain pelaa yhteen. Lohduttavaa kuulla, että huimaukselle on joku syy ja että siitä voi päästä 90 -prosenttisesti eroon! Sitä odotellessa...

:)