Näytetään tekstit, joissa on tunniste C0 pettää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste C0 pettää. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. toukokuuta 2009

Katos, nehän petti (TV)

Eipä olisi uskonut, että tässä enää näin kävisi. Mutta niin se nyt vaan on niin, että kävellessä keikkuu ja pomppii oikein huolella. Samoin pistää C0-välistä meneviin hermoihin. Nyt ollaan jo lokakuun tasolla. Vielä 13 päivää fyssariin. Jos vointi laskee samaa vauhtia, voidaan kohta aloittaa homma alusta. Mitähän tuolla yläniskassa oikein tapahtuu? Ilmeisesti yläniska on täysin tiltissä ja nivel jumissa oikealla, kun noin kiikuttaa.

Ei voi olla totta.
Ei voi olla totta.
Ei voi olla totta.

Mutta kyllä vaan on.
Voi vittu.

Nyt mä oon muuten oikeesti tosi maassa. Kaikki henkiset tikarit ja lyijyliivi on taas kaivettu esiin. Turha niitä oli pistää poiskaan. Kyllä mä olin hölmö, kun jotain muuta kuvittelin. Tervetuloa märkäpuku ja helteet. Meikä makaa himassa seuraavat kaksi viikkoa.

torstai 22. tammikuuta 2009

Koppakuoriaset tönäs C0:n viduilleen (Tahdonvoi maa)

Tätäpä ei olekaan pitkään aikaan ollut! Pää on totaalisen painunut kaularankaan ja yläniska ihan päin helvettiä. Maa kiikkuu kivasti jalkojen alla kävellessä ja seisoessa tippuu lattian läpi! Mukavia oireita, eikö? Kun tietäis, että näistä pääsee eroon joskus, mutta kun ei. Jos ainoaksi ongelmaksi jää tämä tasapaino-ongelma, niin johan vituttaa. Tän kanssa ei nimittäin tartte kotoota poistua. Hermosto on, ihme, toiminut tänäänkin oikein hienosti.

Hipsis, heipsis. Enpäs sitten lähde huomenna altaalle, kun en pysty ajamaan. Mystic, mutta näin se vaan menee. Yhtenä aamuna heräsin ja totesin, että jaahas, pihalla ollaan kuin lumiukko. No can do. Tuona yönä näin tosin hirveetä painajaista, eli sinänsä suht luonnollinen jatkumo sille nupin tipahdus. Unessa semmoinen koppakuoriaisen ja ampiaisen sekoitus tunkeutui tosta rintarangan kohdalta mun selkäytimeen. Ötokkä oli musta, ruma ku mikä, ja sillä oli kilpi, mutta silti ampparin raidat. Mies herätti aamulla, kun on pyörinyt unissani sekopäänä. Hengittänyt kuin urheilukisan jälkeen ja muutenkin ollut levoton. Että ei ihme, jotta nivelet on solmussa. Psyyke alkaa prakaamaan unissaan. Ei ihme. 9,5 kuukautta painajaista takana. Oireet vaan vaihtuu, mutta helpota ei tippakaan.

Eihän se niska kauaa maanantaisella törkkäsyllä pysy mutta salaa mielessäni toivon, että fyssari saa flown ja innostuu, kuten yleensä, ja antaa sellaisen puoli-CST-session. ;) Työlleen omistautunut ammattilainen: ei pysty lopettaan hommaa, jossei saa niveltä just sinne, missä sen pitäiskin olla... Tykkään tosta mentaliteetista.

Jaahas, tämmönen loppuviikko (Tahdonvoimaa)

Ei tule mitään. Ei vaan tule. Heräsin aamulla perinteisesti siihen, että yö oli rullannut koko kropan pakettiin. Niin se menee. Lähtee ihan pienestä yläniskasta ja lopputulos on aina sama. Jumittaa koko kropan. Maanantainen aika on ihan sama. C0:aa ei saa paikoilleen tässä kunnossa millään pikkutyrkkäyksellä. Se vaatisi kunnon hoidon. Semmoinen on sitten 12.2. Että 2,5 vkoa menee petin pohjalla. Ei tästä tuu mittään. Yläniskassa on selkeesti jotain rikki, koska ei kalvosto muuten sitä näin suojaisi. No, pohditaan tätä sitten maanantaina fyssarin kanssa. Taas kerran. Mutta kuten näkyy, niin ei mee hommat eteenpäin enää. Ihan sama mitä tekee, niin lopputulos on aina katastrofi. Haaveile tässä nyt sitten töihinpaluusta tai harrastamisesta, kun ei ole mitään toivoa.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Tahdonvoimaa: Kysymyksiä (Fedja)

Olet TV tutustunut tuohon Tension Neck:iin. Mitkä ovat sen oireistot ja löydökset?
Yhdestä tekstistä luin, että kireät niskalihakset, oikoryhtisyys kaularangassa Rtg/MRI -kuvassa. Yleensä kaularangan liikkuvuus hyvä. Cervigale cyndromasta poikkeaa tuon oikoryhtisyys löydöksen perustteella.

Milloin TN voidaan laittaa diagnoosiksi?
Onko samanlainen romukoppadiagnoosi kuin ärtyvän suolen oireyhtymä (== määrittelemätön suolisto-ongelma)

Miksi sulla TV C0 pettää, jos siellä ei ole mitään vikaa? Onko sitä selitetty koskaan?

Mitä sää tarkoita, kun puhut hermoston separoinnista?

Sitten kiinnostaisi myös, että miten kuntosi on nyt paremmin kuin aiemmin. Täältä päin vaikuttaa tekstejä lukiessa, että aika huonossa kunnossa olet vielä. Mutta onko se niin, että vointi on parempi, mutta oireistoa on vielä niin paljon jäljellä, että silti tilanne vielä aika armoton?