Pohdintaa CST:stä

Tiedättekö mitä olen pohtinut tänään sen lisäks, että olen kiusannut aivojani viestintästrategialla? Yllättäen niska/päävammoja. Lähinnä olen funtsinut sitä, että miksi ihmeessä näitä retkahdusvammoja, joihin saattaa liittyä myös päävamma, tutkitaan kyllä joissain tapauksissa niin maan pirusti, mutta silti näitä ei osaa juuri kukaan kuntouttaa? Toki neuropsykologisella kuntoutuksella saadaan pääpuolta kuosiin, mutta entäs tuo selkäytimen venytysvamma ja konkreettinen niskavamma. Ja etenkin instabiili niska?

Miten on mahdollista, että mä en ole kuullut kenenkään muun sanovan suoraan kuin oman fysiatrini, että "täällä on selkeä revähdys ligamentin takarakenteissa C6/7-tasolla sekä yleisesti selkäydinkalvojen ärsytystila, mutta ja tulet kuntoon CST:llä ja omilla harjoituksilla, mutta siinä menee muutama vuosi". Ennen tuota lausuntoa kävin kuitenkin kolmella neurologilla, parilla fysiatrilla ja kourallisella yleislääkäreitä, joista kukaan ei oikein osannut määritellä vammaa eikä etenkään kertoa sopivaa kuntoutusta.

Mitä ihmettä tapahtuu niille kaikille kaltaisilleni potilaille, jotka eivät löydä oman fysiatrini ja fysioterapeuttini tyylisiä ymmärtäjiä? Paranevatko he luonnon menetelmin ilman kuntoutusta vai sopeutuvatko he oireisiin niin, että pärjäävät työssä ja elämässä? Kuinkahan monta ns. toivotonta potilasta ei olisikaan toivottomia, jos he saisivat heti oikean diagnoosin ja kuntoutus polkaistaisiin välittömästi käyntiin?

Näiden mietteiden valossa mun pakko vielä joskus opiskella jotain sellaista, että voin lätkäistä nuo craniosacraaliterapian kurssit siihen päälle. Jos mä voisin pelastaa sivutoimisena CSTFterapeuttina elämäni aikana kymmenenkin ihmistä, jotka olisivat muuten samanlaisia kummajaisia kuin minä kaikkialla muualla paitsi Suvantokadulla? Tai auttaa MS-potilaita, Alzheimerin tautia sairastavia, kehitysvammaisia, selkäydinsairauksien kanssa puntaroivia tai ketä tahansa ns. parantumattomasta hermovammasta kärsiviä? Kuulostaa kyllä työltä, jolla olisi todella tarkoitus.

Näihin mietteisiin, hyvät yöt! :D

Todistusaineistoa (Tahdonvoimaa)

Tässä on teille lopputulos. I did it. Kahdella pannulla - puolet nopeammin. Yritin kolmella mutta tuli turhan kiire. Ja aika paljon savua, kun se viimeisessä pannussa ollut paloi pohjaan, kun fordismi (liukahihnaperiaate) ei toiminutkaan yhdellä naisella.. ;) Jos mä perustan lettukahvilan kesäksi Tammelantorille, mistä oon haaveillut jo kauan, niin se nimeksi tulee Kuumat letut. Minkälaisia asiakkaita toi nimi tuo? ;) Siellä myytäisiin sekä suolaisilla että makeilla täytteillä olevia lettuja. Se, onko ne terveyslettuja, jää nähtäväksi.

Kuolatkaa kuvaa.

Ps. Neuraalikudoskin on ihan ok - taas vaihteeksi. Hämärää, hämärää... Kumpa sen keksis, mistä tämä pomppiminen nyt johtuu. Tiedän, tiedän: fyssari sanois: Ihan normaali vaihe taas!

Ruostetta ja appelsiinejä (Tahdonvoimaa)

Se se on! Nyt keksin sanan, jota olen hakenut 2 kuukautta. Ruoste. Yhtä positiiviseen sävyyn kuvattuna kuin CMX:n samannimisessä biisissä. 'Savu nuolee raunioita, tiedätkö miltä tuntuu, lämmittää käsiä palaneiden kotien tuhkassa...'

Tuntuu just siltä, että oikean puolen lihakset ja nivelet on ollut yliaktiivisena 5 vuotta! Ja heti, kun tulee ylirasitusta ilman tukea, niin se ruoste senkun lisääntyy. Voihan fuck, muhun on iskenyt 27-vee korroosio. Kuulostaa pahalta. Entä 80 veenä? ;)

Nami, ukkeli toi kuoritun appelsiinin nokan eteen. Täytyy pistää kiltisti C-vitamiinia (ja säilöntäaineita, joita ruiskutetaan pahimmillaan kuoren alle neulalla;) napaan. Ei oli ilmestynyt Mexican-Kotipizza (silputulla jalapenolla, mun ainainen vaatimus;) ja karkkia. Voihan räkä. Oon ennen ollut niin tarkka siitä, mitä syön, mutta nyt sairauden aikana on ollut ihan sama. Kaikki menee! Laihduin aluksi sen 8 kg:a (62:stä), joten nyt on hyvä ottaa takas!

Kahviaddiktin tyttärenä taidan heittää pannun poroon - yön kunniaks. Sitten nukuttaa taatusti, eiks se Musti niin mennyt siinä opettajatarinassa? ;)

MÄKIN HALUAN SOITTAA PIANOA!

Huomenna kaivan sen kaapista. Onneksi ostin markkinoiden kevyimmän. Ihan vähän vaan kosken... Ihan viisi minuuttia. Joopa, joo. Kattellaan launtaina oloa sit. ;)

Taudinkuvasta ja hoidoista(Tahdonvoimaa)

Kyllähän niin tuppaa olemaan, että mitä iisimmin alussa ottaa (mun oli joo pakko, kun ei jalat kantanut) ja mitä maltillisemmin lähtee sitten liikenteeseen, sen parempi on lopputulos. Kiirehtiä ei passaa tämän oireiston kanssa.

Sitä se fyssarikin sanoi, että olipa hyvä, ettet pystynyt tekeen mitään maalis-toukokuussa niin hermot sai lepoa ja aikaa toipua. Ja sitähän se on koko ajan korostanut: oman jaksamisen äärirajat *lievästi* ylittäen. Ei niinkuin syysskuussa! ;)

Kun yleensähän se menee just niin päin! Ihminen ei tajua, että on joku vaiva ja porskuttaa vaan eteenpäin. Niin mullakin oli nämä viisi vuotta ja varmaan oisin 2015 ihmetellyt, mikä helvetti mua vaivaa. Koska oireiluhan lisääntyi mutten tajunnut, mistä oli kyse. Vasta toi CST palautti mun mieleen ylipäänsä vanhat muistot siitä mostkarikaatumisesta ja sitten sytytti! Yksi kerta vaan pomppasin pöydältä ylös ja totesin fyssarille: 'Ei helvetti, mä oon elänyt tän oireiston ennenkin, eikä kukaan koskaan parantanut mua vaan vähensi ainoastaan oireita'.

Eli jossain määrin olen tyytyväinen, että kaaduin nyt, eikä tilanne lähtenyt händystä.
Suurin osa hänelle tulevista potilaista on kuulemma juuri näitä kroonistuneita tapauksia: kun ei perusterveydenhuollossa osata diagnosoida eikä hoitaa, niin potilaat tulee sitten 'viimeisen avun perässä' tonne! Ja uskon tuon täysin, mitä tässä blogissakin on nyt kirjoiteltu.

Mulla kävi käsittämätön säkä, että löysin tuon hoitopaikan vain kuukausi oireiden alkamisen jälkeen ja vaisto käski lopettaa OMT:t ja hieronnat silloin alussa. Joskus mullakin hyvä säkä siis. ;) Niin, ja ettei yläniskasta hajonnut mitään, kun oli se reppu, joka heivas painon alarankaan.

Kyllä mä ainakin luotan (vielä) fyssarin sanaan, että tervehdyn tästä täysin ja olotila on pidettävissä tuella ja yleiskunnosta/levosta/stressittömyydestä huolehtimalla. Helpommin sanottu kun tehty!

Yritän vaan aatella ja hokea itselleni, että fyssari on saanut kuosiin kuulemma 20 vuotta oireilleita, niin miksei minuakin? :) Mutta en mä silti menis vannomaan, että täysin tästä kuntoudun. Se ois jo pieni ihme... Niitä tapahtuu vaan elokuvissa!

Satikutia, safkaa ja tatskoja (Tahdonvoimaa)

Ei ole Lady in Pink käynyt hyväksymässä edes kirjoittajakutsua. Ja kahdesti vielä lähetetty. Ai, jai, jai... Se saa kohta fudut blogista ennen kuin on ees alkanut kirjoittajaksi. ;)

Iltaterveiset Tampereelta! Tuuskasin just puhelimessa frendien kanssa tuntikausia. Nyt on hoidettu kaikki vastaamattomat puhelut ja vaihdettu kuulumiset. Eli kuunneltua muiden kuulumiset ja tullut vakuuteltua ystäville, että 'joo, joo, voin ihan hyvin, parempaan, parempaan'!

Eikä tullut edes jumia. Ihme. Pakko vaan siihen, että tästä vielä noustaan, vaikka tämä tämmöstä helvetillistä aaltoilua nyt onkin. Mutta eräs fiksu (tiedät kyllä itse, kuka, ja arvostan sua oikeasti suuresti tuessasi muutenkin!!;) muistutti taas kerran: 'Seuraa keskimääräistä kehitystä, älä ylä- ja alamäkiä'.

Eipähän ole tänäänkään olo ollut mennyt heikompaan illan/yön tullen. Tietty paranemisen rajapyykki on selkeästi ylitetty niinkuin kirjoittelin viime viikollakin. Vaikka toi C6 ja C2 yrittävät jumitella, niin en anna niille valtaa. Saavat luvan olla räjähtämättä ennen ens keskiviikon fyssaria, koska mä HALUAN ne uudet liikkeet! ;) C6 ei enää tunnu heiluvan! Vaikka se joustaa, niin pystyn jo kumarteleen sen kanssa. Ja välillä se on ihan kohdillaankin.

Muutenkin toi kroppa alkaa taipua normiasentoihin ilman katalia seurauksia. Elokuussa ei ois voinut kuvitellakaan, että olisin solminut pääkky alaspäin kengännauhat, pessyt pöntön, noukkinut tavaroita lattialta, istunut pöydän ääressä ja kirjoittanut jotain paperille tms. Samoin huomasin istuvani tänään(kin) sujuvasti pehmeellä sängyllä asentamassa läppäriä kymmenisen minuuttia - joo tosi niskaystävällinen asento. ;) Ehkä sitä kohta vois uskaltaa kokeilla tv:n kattelua sohvalla?

Ps. Tungin tänään Pandan täytelakuja rahkaan (ja ihan snadisti sokeria), oih, että oli hyvää. Ja Joge sai seurakseen maksalaatikkoa! Nam. ;) On muuten pata pikkuisen sekaisin noista eksoottisista yhdistelmistä...

Ravintola Taistelijat tarjoaa:

Alkupala:
Protskuu ja lakua, 4 e

Pääruoka:Kollageenihydrylaattia ja maksalaatikkoa, 10 e

Jälkkäriksi:
Kahvi kalanmaksaöljyllä ja Neuro Bion Fortella, 2,10 e

Ps. Oon vähän aatellut ottaa ton Taistelijat -tekstin/kuvan tatskana. Täytyy funata mihin, koska jos tässä vielä mallin hommia silmät kestää, niin ei sitä ihan hirveen isolla viittis minkään selkään vetästä. Meikkaajat repii perseensä, kun peittävät sitä kuvauksissa. Ihanainen exäni, joka lupas sen myös suunnitella tollain visualisti kun on ja tatskoi tehnyt ennenkin, keksi fiksun idean: fosforitatska.

Mutta missäs mä sitä sit näyttelisin? Pitäis hengaa 24/7 yökerhoissa. ;) Ja ostaa joku fosforilamppu himaan, että vois ihailla peilin ees ja esitellä sitä frendeille...

Vanhat kalut naftaliinista

Piru, piru. Tuli palantunne kurkkuun, tuttu juttu niiltä ajoilta, kun lauloin vielä. Muistelin, että näin muutossa vuosi sitten äänihuulten/kurkunpään rentoutukseen tarkoitetun lasiputken, jolla tehdään vesilasia apuna käyttäen rentoutusharjoituksia.

Etsintä tuotti tulosta. Putki löytyi - alkuperäisessä kotelossaan vielä! Muistan niin elävästi, missä edeltäjä hajosi- treffeillä Särkänniemessä vuonna 2000.

Kotelona on siis tyylikäs exäni tekemä (visuaalinen/rakennusalalla kun on) talouspaperirulla, joka vuorattiin (hope so uudella/puhtaalla?) tennissukalla, joka kiinnitettiin rullaan ilmastointiteipillä. Muutamia vuosia myöhemmin päällystin rumiluskotelon 20 senttiä/metri maksaneella Hawaiji-kankaalla, josta tein muuten kauppiksen sitseille itselleni hameen. :)

Hauskoja muistoja!