Etätartunta ja pilates-naru (Tahdonvoimaa)

Juttelin eilen siskoni kanssa puhelimessa. Hänellä piti olla fyssari tänään, mutta olikin saanut karmean flunssan! Siinä päiviteltiin sitä, kuinka hänelle tuli heti se hirveä kurkkupistos takaisin. Nuo muut sairaudethan menee välittömästi meillä herkkiksillä ns. kalvotasolle asti, eli hermo-oireet moninkertaistuu.

Sanoin siskolle, että älä nyt helvetti sit tartuta sitä nuhaa muhun! Kas kummaa, aamulla heräsin kurkku niin kipeenä yskien ja aivastellen. Ja sama meininki jatkuu edelleen. Voi kurjuus. Yritän manata tän samalla lailla pois, kuin mitä tulikin. ;) Katsotaan onnistuuko. Terveellinen aamupala ehkä myös auttaa? Puuroa, Actimeliä, kaffee, ruisleipää, banaania sekä puolikas litran lakritsijädepaketista ja puoli litraa limpaa. Oho, vähän lipsui loppua kohti? Jäi vielä puolet jäljelle jädeä...

Ps. Löysin hienon pilates-naruni eilen! Yritin aamulla vähän jumpata, mutta eihän siitä tullut mitään. Alkoi heti mennä nuppi jumiin, kun hartsuihin tein staattisia pitoja Kummallista!

Jaahas, nyt alkaa Burana-kuuri flunssaa vastaan! Ft sanoi, että kannattaa kokeilla aina kun huomaa flunssan iskevän C-vitamiinia ja tulehduskipulääkettä, ettei pääse pesiin, kun on huono vastustuskyky meillä herkkiksillä. Jää kuulemma flunssat helposti poskionteloihin niskapotilailla. Miksi lie?

Tänään olikin varsin kiva päivä, kun miekkonen teki kotoa hommia. Ei tarttenut hillua yksin. Mäkin sain duunia tehtyä vähäsen.

Flunssa tulossa tännekin (Tahdonvoimaa)

Kiitos Lady in Pinkille, joka kävi tossa viime viikolla piipahtamassa - flunssaisena - ja on tulossa uudelleen ylihuomenna. ;) Kurkku on karhea, yskittää (ja pää räjähtää) ja palelee. Eilen mittasin jo kuumetta mutta ei vielä ollut. Huomenna varmaan on... Ärsyttäviä nämä flunssat, kun ne vie sit niin huonoon kuntoon taas.

Tuntuu, että mulle on isketty maaliskuussa 08 sellainen Epäonnen leima otsaan. Aina, kun selviän yhdestä alamäestä, alkaa uusi. Käytännössä katsoen koko tämä 8 kuukautta on mennyt niin, että aina kun pääsen pikkusen jaloilleni, tapahtuu jotain, joka heittää mut taas kuilun pohjalle.

Siksipä en enää edes jaksa ajatella, että joku päivä voisin todella kuikkia sieltä kuilun reunalta ja todeta, että kappas, eipähän tartte tonnekaan enää mennä.

Tämä on niin turhauttavaa. Vähän kuin rämpisi suossa, jolla ei ole loppua ollenkaan. Vaikka kuinka kauhoo, meloo ja kiskoo käsillä sekä kokeilee jaloilla eri tekniikoita, yrittää juosta, hiipiä, kävellä, pomppia yms., niin ei vain pääse eteenpäin. Tai pääsee kyllä vähän matkaa muttei koskaan perille asti.

Varmaan vähän sama olo kuin hukkuvalla, joka näkee majakan valon loistamassa mutta tietää, ettei jaksa kuitenkaan uida sinne, vaan korkeintaan puoleen matkaan. Ja sit kun tietää, että hukkuu joka tapauksessa puolessa välissä, niin on ihan sama, vaikkei ees yrittäis päästä majakalle. Sitä keskittyy sit mieluummin katteleen öisellä taivaalla loistavia tähtiä ja antaa virran viedä mukanaan ihan sama mihin.

Eli kaiken kaikkiaan menee ihan helvetin hyvin. ;)