No jopas jopas

Tajusin just, että edellisestä fyssaristahan  on kohta kuudetta viikkoa, ja mä olen hengissä! Ja oon rasittanut rankaa about 20 kertaa enemmän ku koskaan aiemmin. Tehnyt jopa läppärillä hommia useita päiviä ja vieläpä toisinaan todella huonosta asennosta. ;) Edistystähän se sekin on, että pystyy edes olemaan on huonossa asennossa. Mut eniten iloa tuo se, että pysyy jo kaikki päivät tajunnan paremmalla puolella. Ei tule sitä enää hönttiä oloa päähän, eli kun ei tajua mistään mitään. Kyllä se toki välillä muistuttaa olemassa olosta, muttei jää päälle. Se on kiva, koska silloin pystyy kuitenkin tekeen ajatustyötä ja hoitaan sosiaalisiakin suhteita, kun kuulee  ja ymmärtää mitä muut puhuu ja osaa vastata selkeellä suomenkielellä. Toinen hyvä juttu on tuo putoamisen tunteen poistuminen. Vaikka edelleenkin niska rasittuesaan alkaa "tippua", niin en mä kuitenkaan putoa maan läpi. Se oli kaikista kauheinta! Sellaista jatkuvaa upottavassa suossa kävelemistä.:(

Sen olen kyllä huomannut, että varsinaista kriisinpoikasta tässä puskee päälle, kun tajuaa, ettei ookkaa enää kuolemankielissä. Toisaalta takaraivossa (joo, C0:ssa) jyskyttää pelko siitä, että kohta romahtaa taas. Toisaalta alkaa iskeä sellainen optimistisuus ja jesh ollaan voiton puolella -fiilis, että sitä pitäisi välttää kuin ruttoa. Sitä luulee olevansa välillä melkoinen yli-ihminen ja unohtaa elää sitä toipilaan  elämää. Sitä huomaa jättäneensä lenkkarit pois, kääntelee päätään nopeesti, venyttelee, on huonoissa asennoissa yms. mitä EI kuitenkaan sais tehdä. Unohtaa katsoa jalkoihinsa tai tarkkailla ympäristöään, ettei vaiks autot aja yltä. Tuo on tavallaan toki hyvä merkki, mutta toisaalta ei. Kohta sitä keskittyminen herpaantuu taas ja kaadun uudestaan. EI HYVÄ.
 
Viime yönä heräsin yheen lohduttomaan ajatukseen. Kuinka sitä voinut kuvitella tajuavansa täst elämästä  jotain ennen kuin sairastui? Miten on voinut sanoa pokalla olevansa hyvä ihmistuntija, kirjoittaja, auttaja, motivaattori, johtaja, opiskelija, puoliso, lapsi tms. Koska jos silloin on ollut hyvä, niin ei kyllä ole vielä tiennyt oikein mistään yhtää mitään. Aika raakaa. Mut kai tää on ihan normaalia ja täytyy vaan olla onnellinen siitä, mitä on saanut tän helvetin seurauksena, eikä surkutella sitä, mitä on luullut omaneensa aiemminkin... Toisaalta, kuinka paljon onkaan vielä mahdollisuus kehittää osaamistaan, jos kerta vajaa parissa vuodessakin tapahtui näin merkittäviä?

Ehkä tärkeintä oivallus koko tästä showsta on edelleenkin se, että ihminen todella voi olla arvostettu, kunnioitettu ja rakastettu tekemättä sinänsä mitään se suuremmin tuottavaa tai yleleisesti hyväksyttyä puuhaa. Työt, tutkinnot, harrastukset, piirit, omaisuus, sosiaalinen gloria, klubit, ansiomerkit, tittelit, elämykset jotka syntyy järkyttävien extremekokemusten kautta, sijoitukset jne. ovat aivan toissijaista onnellisuuden ja tyytyväisen kannalta. Ei ne sinänsä tee terveeksi, onnelliseksi eikä tyytyväiseksi, vaikka eihän siitä koskaan haittaa  ole että on esittää joku titteli ja rahaakin jemmassa. Ehkä joku pvä saan todella opinnot loppuun. Se ei ole muusta kiinni kuin terveydestä. Intoa ja energiaa on. Gradun tekeminen on vqan aika raskas urakka niskalle. Oi kumpa oisin saanut sen tehtyä jo ennen kaatumista. Nyt siihen saa varata kaks kertaa enemmän aikaa. Toisaalta, mihinkäs se kanssa olis kiire, kun eivät  ne mibua voi pihallekaan potkia! ;) Ja huomattavasti suurempi urakka on päättää, mihin opinahjoon sen tekis, jotta kokis saavansa siitä muutakin hyötyä kuin nimen paperiin että tehty on.

Tänään ois muuten ollut frendin läksiäiset, mutta enhän mä sinne pystynyt venyyn. Tää oli just se kaveri, jota hiukkasen jelppasin SIO:n pääsykoepaperin kanssa. Ja hyvin kävi. Pääsi  nimittäin sisään, vaikka prosentit on minimaaliset! Tosin enpä kyllä epäillytkään, koska olen itsekin hänet aikoinani meille haastatellut toisentyyppiseen homaan, ja jo silloin varsin nohevaksi havainnut. Ihanaa että ihmiset saa toteutettua unelmiaan. Antoisia kiitoja ja kivoja kelejä, jos luet tätä kirjoitusta!

Hyvät yöt! Nyt mä käyn tutimaan ja haaveilemaan Aurinkolinnan terassista ja omasta lähibiitsistä. Ja ladutkin lähtis kotiovelta. Oi joi... ;)

Pohdintaa CST:stä

Tiedättekö mitä olen pohtinut tänään sen lisäks, että olen kiusannut aivojani viestintästrategialla? Yllättäen niska/päävammoja. Lähinnä olen funtsinut sitä, että miksi ihmeessä näitä retkahdusvammoja, joihin saattaa liittyä myös päävamma, tutkitaan kyllä joissain tapauksissa niin maan pirusti, mutta silti näitä ei osaa juuri kukaan kuntouttaa? Toki neuropsykologisella kuntoutuksella saadaan pääpuolta kuosiin, mutta entäs tuo selkäytimen venytysvamma ja konkreettinen niskavamma. Ja etenkin instabiili niska?

Miten on mahdollista, että mä en ole kuullut kenenkään muun sanovan suoraan kuin oman fysiatrini, että "täällä on selkeä revähdys ligamentin takarakenteissa C6/7-tasolla sekä yleisesti selkäydinkalvojen ärsytystila, mutta ja tulet kuntoon CST:llä ja omilla harjoituksilla, mutta siinä menee muutama vuosi". Ennen tuota lausuntoa kävin kuitenkin kolmella neurologilla, parilla fysiatrilla ja kourallisella yleislääkäreitä, joista kukaan ei oikein osannut määritellä vammaa eikä etenkään kertoa sopivaa kuntoutusta.

Mitä ihmettä tapahtuu niille kaikille kaltaisilleni potilaille, jotka eivät löydä oman fysiatrini ja fysioterapeuttini tyylisiä ymmärtäjiä? Paranevatko he luonnon menetelmin ilman kuntoutusta vai sopeutuvatko he oireisiin niin, että pärjäävät työssä ja elämässä? Kuinkahan monta ns. toivotonta potilasta ei olisikaan toivottomia, jos he saisivat heti oikean diagnoosin ja kuntoutus polkaistaisiin välittömästi käyntiin?

Näiden mietteiden valossa mun pakko vielä joskus opiskella jotain sellaista, että voin lätkäistä nuo craniosacraaliterapian kurssit siihen päälle. Jos mä voisin pelastaa sivutoimisena CSTFterapeuttina elämäni aikana kymmenenkin ihmistä, jotka olisivat muuten samanlaisia kummajaisia kuin minä kaikkialla muualla paitsi Suvantokadulla? Tai auttaa MS-potilaita, Alzheimerin tautia sairastavia, kehitysvammaisia, selkäydinsairauksien kanssa puntaroivia tai ketä tahansa ns. parantumattomasta hermovammasta kärsiviä? Kuulostaa kyllä työltä, jolla olisi todella tarkoitus.

Näihin mietteisiin, hyvät yöt! :D

Stepperi

Siinä on mun stepperi. Ei paha. Lähes uus ja maksoin 10 e. ;)

Mrzim moj kralježnice!! (LoisLane)

No puhutaan sitten kielillä, prkl! :D Ja otsikon hyvin arvattava sanoma muutamalla tutulla kielellä:

Je déteste mon épine dorsale.
Odio mi espina.
Ich hasse mein Rückgrat.
Jag hatar min ryggrad.
I HATE MY SPINE.... no nyt alkaa vieraat kielet loppuun kesken, mutta sanoma varmaan tullut kaikille selväksi viimeistään tuossa lontoon kielen kohdalla.

Pientä selkävihaa on siis ilmassa, kun kuntoutuminen on taas ottanut hieman takapakkia. Enimmäkseen selän kanssa pärjää jo kivasti, mutta sitten on taas turhan usein tuttuja Bionic Woman -päiviä, jolloin täytyy pukea kaikki mahdolliset tuet ja vermeet, että selviää.

Oikea SI-nivel on taas parin päivän ajan ollut ärtyneenä. Löysin myös vahingossa alaselästä kohdan, johon kevyesti painamalla sain aikaan helvetilliset kivut. Ei nyt ihan taju mennyt, mutta päästin tuskaisen huudahduksen. Lieneekö kyseessä joku repeämäkohta vai onko tapahtunut jotain uusia mukavia paskoutumisia? Ja joo, joo, tiedän, tiedän.. Tahdonvoimaa todennäköisesti kysyy heti ensimmäisessä kommentissaan, miksi menin painelemaan selkää? :D Siinäpä kysymys, johon en itsekään tiedä vastausta. Noh, löytäähän TV:kin kaikkia mahdollisia kraatereita päästään, eli ei yhtään tuomita siellä mun physical explorationia.

Selkä on siis ollut oleellisesti paremmassa kunnossa, kun en ole täälläkään käynyt mies/naismuistiin valittelemassa. Tosin toinen, painava syy siihen on myös työ- ja opiskelumäärä. Aika hulluja tunteja tullut vedettyä viime aikoina... ja olen myös onnistunut kusemaan unirytmini. Se oli jo mukavasti toista kuukautta ihan kohdillaan, vaan ei enää. Taas menee hereillä pikkutunneille, jotka sitten muuttuvat suuremmiksi. Helposti kolmeen tai neljään... ja kun nukkuu huonosti, ei myöskään ole mainittavaa ruokahalua. Toivon hartaasti, että paino ei ala tippua. Sit ei kohta ees uppois suvantoon! Se kauhuskenaario pitää kuitenkin SuMulaisena pitää mielessä ja mussuttaa suklaata tyytyväisenä.

Palatakseni vielä vieraisiin kieliin. Mun mielestä on ihanaa, että Tahdonvoimaa opiskelee jotain noinkin eksoottista kuin kreikka! Ja onhan sulla siellä se latinakin. Onkos niistä muuten apua keskenään?

Tunnistaakos kukaan mun otsikkokieltä? ... muut kuin TV. ;)
Mutta nyt töiden ja pänttäämisen pariin. Tänään olisi 16:30 alkaen ohjelmistotuotannon tentti. Pakko jakaa kaikille tyylinäyte suomenkielisestä opuksesta:

"Yhden yleisen tulkinnan mukaan error on ihmisen toiminto, jonka tuloksena syntyy defect. Tämän tulkinnan mukaan fault on ohjelmakoodissa oleva defect, jonka tuloksena sitten failure aiheutuu".

........ näillä mennään.

Final countdown (Tahdonvoimaa)

Nyt se on alkanut. Viimeinen 6 kuukauden rutistus kohti terveyttä. Jollen heinäkuussa ole kunnossa, niin täytyy miettiä Ratinansuvannon korvaava mesta. Aika kova motivaatio on koittaa kuntoutua, kun muistaa toisen vaihtoehdon.

Tämä on kuin pokerin tuplaus - kaksi vaihtoehtoa. Toisella häviää kaikki, toisella voittaa. Odotan jännityksellä, tai oikeastaan kauhulla, kesää. Hyvät yöt itse kullekin!

Hermoista, niskoista ja hermon menetyksistä (T ahdonvoimaa)

Joku muuten joskus kyseli, miksi ne aivo- ja selkäydinhermot ei diggaa niskan retkahduksesta. No, ensinnäkin, hermojuuret ei tykkää äkillisestä venytyksestä. Ja toiseksi tosta kuvasta nyt voi aika hyvin päätellä, kuinka lähellä nikamat ja niiden pehmytkudos on hermoja.

Kun pehmytkudokset venyy ja paukkuu pään retkahtaessa ja kudos pääsee myöhemmin arpeutumaan ja hermo kuormittumaan, niin ei ne hermot voi toimia optimaalisesti. Tosta kuvasta puuttuu kokonaan nikamat ja niiden kudokset, mutta selkäytimen sijainti (harmaa putkikökkö) antaa perspektiiviä.

Sieltähän ne eri hermot (aivo- ja selkäydin) sukeltavat ulos kallonpohjasta ja nikamaväleistä riippuen, mitä hermo on tietty kyseessä. Et jossei pää toimi, niin ei se mikään ihme ole, kun tietää, kuin pienestä hermon normaali toiminta on kiinni. Mistä tulikin mieleeni...

Jos nuorille opettais aivohermot ja selkäydinhermot ja niskaongelmien vaikutus hermojen toimintaan vaikka terkkatiedon tunnilla (ja sama lekureille koulussaan!!!), niin turhat lekurikäynnit ja hermosto/aivotutkimukset näkö-, kuulo-, huimaus-, kuristus-, tärinä-, puutumis yms. oireiden takia vähenis mielettömästi.

Nyt se menee niin, että kun joku em. oireista ilmenee, potilas ramppaa yleislekurille, joka on siellä pöydän takana ihan hoomoilasena. Tässä vaiheessa potilas on jo varma MS-taudista tai aivokasvaimesta ja esittää epäilynsä lekurille. Todellisuudessa harvoin nuoren ihmisen kohdalla on kyse kummastakaan em., mutta ihminen pelkää luonnollisesti pahinta, kun tietoa ja järkevää selitystä ei ole tarjolla.

No, sitten yleislekuri pistää tietty potilaan tutkimuksiin (sekä potilaan että oman mielenrauhansa takia): otetaan kaikki labrat, kuvataan ranka, sydänfilmit jne., JOS ollaan siis työterveys- tai yksityisellä puolella. Julkisella ei lisätutkimuksiin ole aihetta, vaikka pää räjähtäis ja siellä todella olisi jotain muuta kuin tension neck...

No sit alkaa potilaan pyöritysrumba erikoislekureilla: neurologi, KNK-erikoislekuri, silmälekuri, ortopedi, psykologi/psykiatri ja ehkä vikaksi joskus fysiatri, joka toteaa, että 'niskaperäistä on joo selkeästi'. Mutta tätäkään ei yleensä uskota, koska hermoperäiset oireet antavat potilaalle viitteen siitä, että vika täytyy olla päässä, siis aivoissa.

Ja taas tutkitaan lisää. Siinä vaiheessa, kun mitään oireita selittävää ei löydy, potilas vasta onkin epätoivoinen, eikä ainakaan usko oireistoa niskaperäiseksi. Tällöin ammattitaidoton ja niskatiedoton (mikä sana;)lekuri viimeistään ohjaa 'vainoharhaiset' psykologille tai psykiatrille ja tsadaa - ennen henkisesti terveestä potilaasti tuli hetkessä mielenterveyskuntoutuja. Ja oireet sen kun riivaa potilasta edelleen.

Jossan vaiheessa annetaan vähän perinteistä fysioterapiaa, ehkä OMT:tä jne., mutta kukaan ei osaa neuvoa niskapotilaalle omaa harjoitteluohjelmaa, jolla vahvistetaan syviä lihaksia. Useinhan annetaan punttijumppa käteen ja käsketään hinkata pinnallisia lihaksia.

Valitettavan usein pekkaperusfyssari myös ohjeistaa potilaan venyttelemään, joka on ärtyneille hermoille kuin bensaa liekkeihin. Lopputulos on kaikkien kannalta fiasko. Hermot ärtyy entisestään, pinnalliset lihakset (ehkä) vahvistuu mutta syvät ei, ja vaikutus saattaa vähän aikaa ollakin ihan ok.

Mutta pysyvää oireiden korjaantumista on turha odottaa, jossei hoitoihin osata ollenkaan yhdistää potilaan omaa, OIKEAA, harjoitteluohjelmaa. Eli oireet menee pois hetkeksi, ehkä,mutta kerran oireillut potilas päätyy lähes poikkeuksetta samaan rumbaan joskus myöhemmin uudestaan!

Ja kaikki tämmöinen olisi ehkäistävissä sillä, että asioista tiedotetaan, niin potilaita kuin lekureita. Niin, ja koulutetaan lekureita siihen, että joka alan spesialisti osaisi nähdä metsän puilta, eikä väkisin hakisi selityksiä oireille siltä omalta erikoisalaltaan. Ja että niskakivusta/oireista ja sen hoidosta tehtäisiin selkeät diagnosointi-, hoito- ja kuntoutusohjeet, joita sitten myös noudatettaisiin. Niin, ja jostain pitäis saada päteviä fyssareita, jotka tietää, että ongelmat voi johtua muustakin kuin jännittyneistä lihaksista. ;)

Aamen. Nyt ottaan paita pois koneesta.

Puolikas minä ja mädätetty kala(Tahdonvoima a)

Hahaa, puolikas musta on sairas. Oikea puoli. Pikkulevon jälkeen vasen puoli on taas ihan kondiksessa mutta oikea ei! Oikea puoli on kuin liimaa. Hyvä että silmää pystyy kääntään ilman, että pyllyssä tuntuu. Ja kun kättä liikuttaa, kiristää selkää. Hahaa, magic body.

No niin, lekurin ääni kuuluu vasemmalta puolelta:
Rest makes rusty. Act as usual.

Toisella puolella fysioterapeutti heristää sormea:
Kuuntele kehoa.

Tietty valitsen ekan ja menen pistään valkoista pyykkiä koneeseen. Onhan tässä jo levätty koko päivä ja sitä paitsi uusissa thai-pussihousuissa on ollut mansikkahilloa haaroissa (sopiva paikka, keskellä hanuria - eli istuin mansikan päälle!) kohta 2 pvää. Ei varmaan lähde irti. Mutta yritetään...

Mies toi pitsaa. Jami! Söin palan, kunnes löysin mielestäni sieltä hammaslankaa. Mies väitti sen olevan juustoa. Ja pah, ei juusto ole kovaa. Tosin eipä noi etnisen vähemmistön pitseriat ihan korkeelle ole yltänyt suomalaisten terveysviranomaisten tarkastuksissa. Paras oli Tampereen Aleksanterikadun 'Pikkukiinalainen', jossa mm. kanaa säilytettiin huoneenlämmössä...

Haloo, ei Suomessa voi toimia, niinkuin Thaimaan markkinoilla. Mädätetään kalaa 6 viikkoa ja lyödään tulinen kastike päälle, niin turistikin syö paikallista herkkua! Yksi tuttu turisti on tälläki hetkellä aika heikossa hapessa kolmatta viikkoa syötyää tuota!

Ja niin hän otti hoitavat kätensä ja auttoi itseään (Tahdonvoimaa)

Onneksi on muutama kikka tarttunut matkaan CST:stä. Ei mùuta, kun kädet kallonpohjaan, pehmennys ja perään kevyt nosto. Ja nuppi nousee heti millin. Sitten korvista kiinni ja tentoriumin löysennys/ohimoluiden löysennys. Lopuksi nosto päälaelta, että yläniskaan tulis vähän tilaa. Sitten vielä muutama triggerpistekosketus, 2 Burunaa ja Klotriptyl nassuun. Ja salamana sänkyyn lepoon!

Diagnoosi:
Pää kaularangassa, koska tukilihakset ei kanna. Kaulan koukistajat (yhdet pään kannattelijat) on ihan rasituksesta spasmissa. ei C0 jumissa, koska ei ole vetänyt koko kroppaa jumiin. Ainakaan vielä.

Ps. Tiesittekö, että jopa epäkäs kiinnittyy ihan yläniskaan, atlakseen tai siihen siipeen siis. On kyllä ihmesysteemi... Ei ihme, että pää ei kanna, kun kaikki lihakset, jotka sitä kannattelee, on ottanut aika pahaa damagea.

Back in business

Selvisin... =) Tekipä hyvää.

Nyt mä lähden vesikäveleen

Haluan testata, mitä tapahtuu, kun on ihan jumissa ja silti lähtee... Kivaa... Katsotaan, pääsenkö pois. Jossei ole tullut tekstiä 4 päivään, niin soittakaa ambulanssi Kauppi Hotellin altaalle. ;)

Kivoja uutisia fyssarilta

Kävin tänään taas fyssarilla (toisen kerran) ja sain kivoja mieltä piristäviä uutisia:

"Ei sun tosta kauaa enää tartte kärsiä"
"Sä olet toipilas, anna aikaa itsellesi - ja armoa"
"Soita mulle, jos meinaa usko loppua"
"Hieno homma, että paranemista on tapahtunut jo NOIN paljon"
"Nyt vaan lisää treeniä"

Ja mun mielestä 9 viikkoa on paljon! Fyssari oli sitä mieltä, että ainakin vielä 1 kk saikkua ja sittenkin töihin asteittain. Itse oli kuulemma ollut aikoinaan niskan takia poissa pelistä 8 kk:tta. Ja edelleen joutuu tekeen koko ajan töitä, että niska ois kuosissa. Huh... Tää on kuulemma elinikäinen projekti muutenkin. Otan kyllä haasteen vastaan, jos paluu suht normaaliin elämään on mahdollista mitenkään.

Luovuus on valttia kuntoutuksessa

Mikä kehittäisi paremmin niskan, käden ja silmien yhteistyötä kuin Guitar Hero -peli? Ehkei kannata nopeimmista ja vilkkuvimmista peleistä aloittaa mut aluks vaiks balladeja... Sit poppiin, rokkiin ja lopulta heavy-soloihin. Metallican One -biisistä on hyvä aloittaa... ;)