Pohditte Fedja ja Tahdonvoimaa tuota meidän fysiatrin tapaa ilmaista itseään ja sitä mitä hän meistä (tai pitäisikö lääkärikielellä sanoa "tapauksista") ajattelee.. On ihan pakko heittää omiakin kommentteja kehiin kun itsekin olen hänellä muutamia kertoja käynyt...
Varsinkin se ensimmäinen käyntikerta jäi myös minun mieleeni. Ensivaikutelma oli, että fysiatri on yhtä tyly ja kapulakieltä sekä hyvin vääriä sanavalintoja käyttävä lääkäri kuin kaikki aikaisemmatkin. En oikein ymmärtänyt mitään mitä hän minulle sanoi ja täysin epätietoisuuteen jäi se mikä minua siis vaivaa. Lueskelin kotona potilaskertomusta ja suomensin sitä Tahdonvoimaa kanssa. Vähitellen rupesi aukeamaan mikä homman nimi on ja miksi minulle CST on oikea hoitomuoto. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vastaukset olisi pitänyt saada vastaanotolla eikä itse Googlettaen. Noh, se kuitenkin lohdutti, että kyseinen fysiatri on alansa huippu ja kenties Suomen parhain siinä mitä tekee. Joten uskoin siihen aika vahvasti, että diagnoosi olisi oikea (vaikka kaksi vuotta olinkin tottunut saamaan "varmoja" diagnooseja jotka kerta toisensa jälkeen osoittautuivat vääriksi). No, jostain syystä kuitenkin luotin tähän diagnoosiin. Se on vaan harmi, että lääkärin pätevyys ja toimiva potilastyö eivät juuri koskaa korreloi keskenään.. Eikä se ole ihmekään, lääkärit saa vain naurettavan vähän itse potilastyöhön liittyvää opetusta koulutuksessa. Näin ollen maamme on täynnä osaavia lääkäreitä, jotka eivät handlaa potilastyötä sitten mitenkään. Tämä on potilaiden kannalta todella ikävää...
Ymmärrän hyvin Fedja miten järkytyit fysiatrin kommenteista. Niin minäkin järkytyin kun ensimmäisen kerran siellä kävin. Ei taaskaan mitään vastauksia (ainakaan ääneen) ja kaikkien aikaisempien hoitomuotojen teilausta. Myös minulta kiellettiin liikkeet, joita olin aikaisemmin tehnyt koska ne olivat aivan vääriä. En ollut uskoa korviani, koska olin todella luullut liikkeitä, joita tein viimeiset puoli vuotta ennen tätä fysiatri-käyntiä, vihdoinkin niiksi oikeiksi liikkeiksi, koska olin saanut niistä apua. No, apua oli kuulemma tullut, mutta niillä ei olisi ikinä päässyt mihinkään pysyvään tervehtymiseen. Ne auttoivat aina vain hetkellisesti kurjaa oloa. Olotilaa ei ollut mahdollista korjata, ilman että aloitetaan sieltä missä ongelma on, eli hermostosta. Tähän mitkään aikaisemmat liikkeeni eivät olleet ikinä vaikuttaneet. Tämän kuulin CST-terapeutilta. Hän myös selvensi minulle juurta jaksaen mikä ongelmani on, mihin CST perustuu, miten aloitetaan ja miten jatketaan ja miten pääsen kuntoon. Kaikki ne vastaukset mitä hain fysiatrilta osasi antaa fysioterapeutti, joka onkin aivan ihana. Myös minulle olisi jäänyt pelkän fysiatri-käynnin jälkeen todella tyhjä ja epätoivoinen olo. Joten ymmärrän Fedja tuon tuntemuksen..
Mutta lohduttavaa on se, että se mitä fysiatri sinulle sanoi "sinulla on harvinaisen vaikea vamma" ei välttämättä tarkoita hänelle, että se on pysyvä ja sitä on mahdoton parantaa vaan se voi tarkoittaa, että vamma on kieltämättä vaikea, mutta parannettavissa... En tiedä, mutta itsenkin sain monta kertaa häneltä todella tylyjä kommentteja ja epäuskoa lisääviä lausahduksia. Se, ettei lauseet olleetkaan tarkoittaneet sitä mitä olin niitten kuvitellut, paljastuivat aina vasta fysiterapeutti-käynnillä, sillä hän selitti minulle mitä fysiatri oli tarkoittanut. Näinhän sen ei pitäisi mennä, mutta niin se on mennyt... Nyttemmin olen kyllä löytänyt fysiatrista aivan toisen puolen, joka on piilossa tuon kovan ammattikuoren alla... Kai se hyvä potilas-lääkärisuhde vaatii aina kunnon tutustumista muidenkin sosiaalisten suhteiden tavoin, ennen kuin ollaan samalla aallonpituudella…
Näytetään tekstit, joissa on tunniste potilastyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste potilastyö. Näytä kaikki tekstit
maanantai 15. joulukuuta 2008
Fysiatrista... (Lady in Pink)
Tunnisteet:
fysiatri,
fysioterapeutti,
lääkärillä käynti,
potilastyö
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)