Se ois muuten huomenna sit CST piitkästä aikaa. Viimeksi taisi olla joskus puolikuussa, kun kävin. Ihmeen hyvin olen vetänyt nämä 6 viikkoa. Tänään tosin alkoi tuntua pientä painetta nenässä, eli hartiat on väsähtänyt ja sieltä se vetää sitten nenään. Argh. Ehkä vielä joskus voimataso riittää. Mutta ensimmäinen viisiviikkoinen ilman että hermoston separointeja.
Nyt me aletaan tehdä safkaa. Kuulemma on joku palmusunnuntai, niin tehdään sit lampaanpaistia ja valkosipuliperunoita sekä alkupalaksi vaadin niitä punasipuleita kuullotettuna öljyssä ja currytahnassa. Namm...
Miten mua ei yhtään jaksa naurattaa noi Hauskojen kotivideoiden kaatumiset, joissa ihmiset teloo itseään tavalla jos toisella. Eikö tosiaan ole mitään muuta sisältöä enää tuossakaan ohjelmassa kuin näyttää, kun ihmiset satuttaa itseään? Kai sitä nyt muullekin voisi nauraa kuin toisen vahingossa ja kivulle? Niin saatanan typerää, ettei riitä sanat kertomaan. Käännän siis kanavaa.
Leppoisaa sunnuntaita kaikille!
Ps. Ei enää lenkkareissa hoitoon ikinä. Jesh, jesh... ;)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste CST. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste CST. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Imemisrefleksi, hermoston kehittyminen ja CST
Joidenkin CST-terapeuttien mukaan craniosacraalirytmi aktivoituu ja kehittyy imemisrefleksin ansiosta. Lapsia alkaa imeä peukaloa jo sikiöaikana kohdussa. Toiset imee sitä vielä kolmekymppisinäkin niskavamman kuntoutusmuotona. ;)
Auttakaas mua, ketkä tiedätte. Onko niin, että tutti tulee peukalon tilalle, koska ihminen on halunnut puuttua luonnolliseen kehitysketjuun mm. hygieniakeskusteluihin vedoten? Siis tarkoitan, että jos lapsi ei saa tuttia, imeekö hän peukaloa? Ja sama toisin päin, jos hänen annetaan imeä peukaloa, niin miksi hän tarvitsisi tutin? Siis muusta syystä kuin siitä, että peukku ei mee karrelle ja että tutti olis hygieenisempi kuin peukku? Eihän aivan pienet lapset osaa edes tehdä niillä peukuillaan mitään, missä ne voisi likaantua? Tarttuminen (likaisiin esineisiin) tulee vasta myöhemmin ja nenän ja hanurin kaivaminen opitaan mallista.
Vai annetaanko lapselle tutti sen takia, että siitä on helpompi vieroittautua kuin peukusta? Mutta jos imemisrefleksillä on tärkeä kehitykseen liittyvä tehtävä miksi se pitää lopettaa? Miksi luonto ei hoida sitä? Eikös suurin osa lapsista kuitenkin lopeta imemisen tietyssä samassa kehitysvaiheessa eli noin 4-5-vuotiaina viimeistään? Miksi sitä luontaista rytmiä ja keinoja pitää sorkkia? Miten pärjättiin silloin, kun tuteista ei tiedetty mitään? Taatusti imettiin peukkua.
Yleisesti imemisrefleksin syyksi väitetään turvallisuuden tunnetta. Sanotaan, että lapsi imee peukkua erityisen herkästi stressaantuessaan. Ja että monet lapsis imis peukkua siks vielä vanhempinakin, että toiminto saa aikaan turvallisuuden tunteen. Entäs jos CST-ihmiset onkin oikeilla jäljillä uskoessaan imemisrefleksi mahdollistavan aivo-selkäydinnestekierron aktivoitumisen ja kehittymisen ja että imeminen loppuu itsestään, kun hermoston kehitys on siinä pisteessä, ettei refleksiä enää tarvita yhtä suuressa määrin? Jospa kyse todella on enemmänkin fyysisestä sisäsyntyisestä kehitysjärjestelystä, joka takaa cst-pulssin optimoitumisen?
Tuo nestekiertohan on välttämätön hermoston toiminnalle. Tämän huomaa siitäkin, että useimpiin keskushermostoperäisiin sairauksiin/kehitysvirheisiin liittyy ongelmat aivo-selkäydinnestekierrossa. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta esimerkiksi aivokasvain nostaa aivopainetta eikö? Ja syringomyeliassa taas selkäytimeen muodostuu onteloita, jotka häiritsevät luontaista nestekiertoa. MS-taudissa hermokudosta suojaava myeliinikerros vaurioituu ja hermoimpulssien kulku häiriintyy. Chiarissa kallonpohjan/yläniskan rakenteet on epämuodostunut ja selkäytimen yläosa ja aivojen pohja ei toimi niinkuin pitäis, sillä aivojen alaosat vajoavat alapäin ja painavat muita tärkeitä rakenteita.
Onko luonto niin viisas, että myös rintaruokintasysteemi on sisäsyntyinen mekanismi, jolla äiti aktivoi lapsen cst-rytmin syntymän jälkeen? Ja jossei rintaruokinta toimi, sitten on toki tuttipullot. Tätä tukis myös lapsen fysiikan kehitysmalli, joka etenee lajillemme tyypillisesti hampaattomuudesta maitohampaiden kautta pysyviin hampaisiin. Olisko noin, että lapsella ei ole hampaita syntyessään juuri siitä syystä, että imemisrefleksi on sisäsyntyinen ja ns. pakollinen mekanismi, ja se vaikuttaa sitten CST-pulssiin, joka syntyy siis aivo-selkäydinnesteen säännöllisestä kierrosta kehossamme? Jokaisella elävällä olennolla, jolla on keskushermosto eli aivot ja selkäydin, on myös craniosacraalisysteemi. Se on puoliksi suljettu hydraulinen järjestelmä, joka tuottaa, kierrättää ja uudelleen imeyttää aivo-selkäydinnestettä (cerebrospinal fluid, CSF). Aivoselkäydinneste syntyy aivoissa, mistä se virtaa selkäytimen ympärillä dura mater- eli kovakalvon sisällä alas ristiluuhun ja sieltä takaisin päähän. Terveellä aikuisella neste uusiutuu noin viisi kertaa vuorokaudessa, ja CST-pulssi on n. 6-12 sykäystä minuutissa. Keho saa siis jatkuvasti tärkeitä ravitsemusaineita rytmin ansiosta.
Mielenkiintoista. Ehkä mä joskus vielä lähden lääkikseen tai lukeen anatomiaa ja fysiologiaa. En kyllä yhtään ihmettele, että CST:tä käytetään menestyksekkäästi erilaisten hermoperäisten vaivojen hoitoon, koska sillä voidaan vaikuttaa kalvojen manipuloinnin kautta aivo-selkäydinnesteen kiertoon. CST:n mukaan keho korjaa itse itsensä ja terapeutin tehtävä on ainoastaan kuunnella pulssia ja ohjata se optimaalisiksi. Ihan järkeenkäypää.
Auttakaas mua, ketkä tiedätte. Onko niin, että tutti tulee peukalon tilalle, koska ihminen on halunnut puuttua luonnolliseen kehitysketjuun mm. hygieniakeskusteluihin vedoten? Siis tarkoitan, että jos lapsi ei saa tuttia, imeekö hän peukaloa? Ja sama toisin päin, jos hänen annetaan imeä peukaloa, niin miksi hän tarvitsisi tutin? Siis muusta syystä kuin siitä, että peukku ei mee karrelle ja että tutti olis hygieenisempi kuin peukku? Eihän aivan pienet lapset osaa edes tehdä niillä peukuillaan mitään, missä ne voisi likaantua? Tarttuminen (likaisiin esineisiin) tulee vasta myöhemmin ja nenän ja hanurin kaivaminen opitaan mallista.
Vai annetaanko lapselle tutti sen takia, että siitä on helpompi vieroittautua kuin peukusta? Mutta jos imemisrefleksillä on tärkeä kehitykseen liittyvä tehtävä miksi se pitää lopettaa? Miksi luonto ei hoida sitä? Eikös suurin osa lapsista kuitenkin lopeta imemisen tietyssä samassa kehitysvaiheessa eli noin 4-5-vuotiaina viimeistään? Miksi sitä luontaista rytmiä ja keinoja pitää sorkkia? Miten pärjättiin silloin, kun tuteista ei tiedetty mitään? Taatusti imettiin peukkua.
Yleisesti imemisrefleksin syyksi väitetään turvallisuuden tunnetta. Sanotaan, että lapsi imee peukkua erityisen herkästi stressaantuessaan. Ja että monet lapsis imis peukkua siks vielä vanhempinakin, että toiminto saa aikaan turvallisuuden tunteen. Entäs jos CST-ihmiset onkin oikeilla jäljillä uskoessaan imemisrefleksi mahdollistavan aivo-selkäydinnestekierron aktivoitumisen ja kehittymisen ja että imeminen loppuu itsestään, kun hermoston kehitys on siinä pisteessä, ettei refleksiä enää tarvita yhtä suuressa määrin? Jospa kyse todella on enemmänkin fyysisestä sisäsyntyisestä kehitysjärjestelystä, joka takaa cst-pulssin optimoitumisen?
Tuo nestekiertohan on välttämätön hermoston toiminnalle. Tämän huomaa siitäkin, että useimpiin keskushermostoperäisiin sairauksiin/kehitysvirheisiin liittyy ongelmat aivo-selkäydinnestekierrossa. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta esimerkiksi aivokasvain nostaa aivopainetta eikö? Ja syringomyeliassa taas selkäytimeen muodostuu onteloita, jotka häiritsevät luontaista nestekiertoa. MS-taudissa hermokudosta suojaava myeliinikerros vaurioituu ja hermoimpulssien kulku häiriintyy. Chiarissa kallonpohjan/yläniskan rakenteet on epämuodostunut ja selkäytimen yläosa ja aivojen pohja ei toimi niinkuin pitäis, sillä aivojen alaosat vajoavat alapäin ja painavat muita tärkeitä rakenteita.
Onko luonto niin viisas, että myös rintaruokintasysteemi on sisäsyntyinen mekanismi, jolla äiti aktivoi lapsen cst-rytmin syntymän jälkeen? Ja jossei rintaruokinta toimi, sitten on toki tuttipullot. Tätä tukis myös lapsen fysiikan kehitysmalli, joka etenee lajillemme tyypillisesti hampaattomuudesta maitohampaiden kautta pysyviin hampaisiin. Olisko noin, että lapsella ei ole hampaita syntyessään juuri siitä syystä, että imemisrefleksi on sisäsyntyinen ja ns. pakollinen mekanismi, ja se vaikuttaa sitten CST-pulssiin, joka syntyy siis aivo-selkäydinnesteen säännöllisestä kierrosta kehossamme? Jokaisella elävällä olennolla, jolla on keskushermosto eli aivot ja selkäydin, on myös craniosacraalisysteemi. Se on puoliksi suljettu hydraulinen järjestelmä, joka tuottaa, kierrättää ja uudelleen imeyttää aivo-selkäydinnestettä (cerebrospinal fluid, CSF). Aivoselkäydinneste syntyy aivoissa, mistä se virtaa selkäytimen ympärillä dura mater- eli kovakalvon sisällä alas ristiluuhun ja sieltä takaisin päähän. Terveellä aikuisella neste uusiutuu noin viisi kertaa vuorokaudessa, ja CST-pulssi on n. 6-12 sykäystä minuutissa. Keho saa siis jatkuvasti tärkeitä ravitsemusaineita rytmin ansiosta.
Mielenkiintoista. Ehkä mä joskus vielä lähden lääkikseen tai lukeen anatomiaa ja fysiologiaa. En kyllä yhtään ihmettele, että CST:tä käytetään menestyksekkäästi erilaisten hermoperäisten vaivojen hoitoon, koska sillä voidaan vaikuttaa kalvojen manipuloinnin kautta aivo-selkäydinnesteen kiertoon. CST:n mukaan keho korjaa itse itsensä ja terapeutin tehtävä on ainoastaan kuunnella pulssia ja ohjata se optimaalisiksi. Ihan järkeenkäypää.
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Pohdintaa CST:stä
Tiedättekö mitä olen pohtinut tänään sen lisäks, että olen kiusannut aivojani viestintästrategialla? Yllättäen niska/päävammoja. Lähinnä olen funtsinut sitä, että miksi ihmeessä näitä retkahdusvammoja, joihin saattaa liittyä myös päävamma, tutkitaan kyllä joissain tapauksissa niin maan pirusti, mutta silti näitä ei osaa juuri kukaan kuntouttaa? Toki neuropsykologisella kuntoutuksella saadaan pääpuolta kuosiin, mutta entäs tuo selkäytimen venytysvamma ja konkreettinen niskavamma. Ja etenkin instabiili niska?
Miten on mahdollista, että mä en ole kuullut kenenkään muun sanovan suoraan kuin oman fysiatrini, että "täällä on selkeä revähdys ligamentin takarakenteissa C6/7-tasolla sekä yleisesti selkäydinkalvojen ärsytystila, mutta ja tulet kuntoon CST:llä ja omilla harjoituksilla, mutta siinä menee muutama vuosi". Ennen tuota lausuntoa kävin kuitenkin kolmella neurologilla, parilla fysiatrilla ja kourallisella yleislääkäreitä, joista kukaan ei oikein osannut määritellä vammaa eikä etenkään kertoa sopivaa kuntoutusta.
Mitä ihmettä tapahtuu niille kaikille kaltaisilleni potilaille, jotka eivät löydä oman fysiatrini ja fysioterapeuttini tyylisiä ymmärtäjiä? Paranevatko he luonnon menetelmin ilman kuntoutusta vai sopeutuvatko he oireisiin niin, että pärjäävät työssä ja elämässä? Kuinkahan monta ns. toivotonta potilasta ei olisikaan toivottomia, jos he saisivat heti oikean diagnoosin ja kuntoutus polkaistaisiin välittömästi käyntiin?
Näiden mietteiden valossa mun pakko vielä joskus opiskella jotain sellaista, että voin lätkäistä nuo craniosacraaliterapian kurssit siihen päälle. Jos mä voisin pelastaa sivutoimisena CSTFterapeuttina elämäni aikana kymmenenkin ihmistä, jotka olisivat muuten samanlaisia kummajaisia kuin minä kaikkialla muualla paitsi Suvantokadulla? Tai auttaa MS-potilaita, Alzheimerin tautia sairastavia, kehitysvammaisia, selkäydinsairauksien kanssa puntaroivia tai ketä tahansa ns. parantumattomasta hermovammasta kärsiviä? Kuulostaa kyllä työltä, jolla olisi todella tarkoitus.
Näihin mietteisiin, hyvät yöt! :D
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Mitsu vei CST:hen (TV)
Olipa kiva kuulla, että vaikutin ft:n käsiin 'selkeesti terveemmältä', vaikka lisäsin rasituksen n. 30-kertaiseksi kerralla. ;) En uskaltanut kertoa koko totuutta mökillä tapahtuneesta rappusten ravaamisesta ja koiran kanssa leikkimisestä, mutta niskasta tunsi, 'ettei sillä nyt vaan istuttu oltu'. Epämääräisesti kerroin kyllä 'riekkuneeni'.Yläniska oli vinossa ja C7 oli väsähtänyt, ja ne yhdessä tirvassut (pään) kalvot jumiin. Mutta tähän aamuun asti selvisin ilman kokovartalojumitusta. Vasta ft:n aulassa alkoi sacrumissa tuntua. Onneksi oli evakkoreissun jäljiltä mukana tyyny, niin selvisin kilahtamatta.
Nyt pakkolepoa muutama päivä. Kuulemma lähti auki yläniska mutta oli niin tilt, että loppuviikko voi mennä kalvojen palautuessa. Oisin saanut uusia harjoitteita, jos olisin pystynyt ne treenaamaan mutta nyt jouduin kyllä sanomaan, että no thanks. Ei pysty. No, ens kerralla sit.
Heipat!
maanantai 13. huhtikuuta 2009
Craniosacraaliterapia aktivoi kehon itseparantavat voimat (TV)
Julkaisenpa taas tämän ostajaa odotellessa.
Tekstin kokonainen tai osittainen kopioiminen kielletty, myös jälkipainos kielletty.
Craniosacraaliterapia — kehon kalvorakenteiden manipulointi
- CST:n moderni historia alkaa 1800-luvun lopulta, jolloin amerikkalainen upseeri-lääkäri Andrew Taylor Still (1828–1917) perusti klassisen osteopatian. Osteopaatti William Sutherland (1873–1954) oli Stillin oppilas ja jalosti siitä craniaalisen osteopatian 1930-luvulla.
- Sutherland loi lukuisia tekniikoita, joilla pystyi käsittelemään kallon luita sekä kallon luiden välisiä niveliä. Lisäksi hän oli havainnut ja kirjannut muistiin näiden manipulaatioiden lääketieteellisiä vaikutuksia.
- John E. Upledger on yhdysvaltalainen vaihtoehtoisiin hoitoihin erikoistunut luonnontieteen tohtori, osteopaatti, Michiganin yliopiston biomekaniikan professori sekä Floridan Palm Beach Gardenissa sijaitsevan Upledger-instituutin perustaja. Hänen ansiostaan CST muotoutui yksinkertaistetuksi ja standardoiduksi hoitomenetelmäksi 1970-luvulla.
- Upledger tutustui craniosacraalirytmiin leikkauksessa, jossa hänen tehtävänään avustajana oli pitää selkäydintä ympäröivä dura mater -kalvo paikoillaan sillä aikaa, kun kirurgi poisti siitä kalkkikertymää.
- Tehtävä osoittautui vaikeaksi, koska kalvo liikkui rytmisesti noin 6-12 sykliä minuutissa. Ei Upledger eikä kirurgi ollut aikaisemmin törmännyt tähän ilmiöön.
– Nuori Upledger innostui aiheesta, osallistui craniaalisen osteopatian koulutukseen ja syventyi tutkimaan tieteellisesti craniosacraalijärjestelmää
– Hän päätyi seuraavaan lopputulokseen: Kehon kalvorakenteet (fascia) eivätkä luut, niin kuin craniaalisessa osteopatissa uskottiin, ovat ensisijainen ongelman aiheuttaja kehon häiriötiloissa (leesioissa).
– Nykyisen CST-hoidon ydin on näiden kalvo- eli fasciarakenteiden erittäin kevyt manipulaatio.
Craniosacraaliterapia aktivoi kehon itseparantavat voimat
Istun jännittyneenä craniosacraaliterapiaa (CST) antavan fysioterapeutin odotushuoneessa. Tuijotan kuntoutuslähetettäni tavaten yhä uudelleen lausetta: ”Suositellaan autonomisen ja kipuhermoston rauhoittamista sekä yläniskan nivelmekaniikkahäiriön korjausta”. Jälkimmäisen ymmärrän, mutta miten joku pystyisi vaikuttamaan hermostooni?
Kuulostaa henkimaailman hommalta. Mielikuvitukseni alkaa laukata. Näen silmissäni keväisen vihreäksi maalatun hoitohuoneen, jonka seinällä on suuria tauluja ihmisen hermojärjestelmästä. Hämärässä tuoksuu mieto suitsuke, ja salaperäiseltä ennustajaeukolta näyttävä hieman pöllähtänyt terapeutti sivelee niskaani rentoutusmusiikin tahdissa.
Tavoitteena kehon ja mielen rauha
Kun tunnin kuluttua astelen raukeana ulos hoitohuoneesta, ennakkoluuloni ovat poissa ja oloni mainio. Terapia oli kaikkea muuta kuin huru-ukkojen hommaa, ja hoitaja osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Onhan hän toiminut vuosikymmeniä fysioterapeuttina, joista lähes 10 vuotta antanut myös CST-terapiaa. Kemiamme pelasivat yhteen alusta asti. Potilaan ja terapeutin välinen luottamus sekä rento ilmapiiri ovatkin tärkeitä hoidon onnistumiseksi, koska CST aktivoi kehon kautta myös mielen traumoja, ja aloin itsekin avautua terapeutille patoutumistani. CST ei kuitenkaan ole psyykkistä terapiaa, vaikka kehon koskettaminen saa monet purkamaan myös sydäntään.
Mieleeni palautuivat myös kesken session lapsuudessa sattuneet tapaturmat, joissa kaikissa olin loukannut niskani. Muistin, kuinka lensin alle kouluikäisenä pyörän satulasta päälleni, putosin takaraivolleni keinusta sekä yläasteikäisenä retkautin niskani keikahtaessani kuistin kaiteelta. Ei ihme, että nytkin olin hakeutunut hoitoon niskavamman takia. Tällä kertaa syynä oli liukastuminen jäisellä parkkipaikalla.
Ensimmäisellä kerralla hoito kohdistettiin päähäni. Tunnustellen kevyin vain 5 gramman painoisin kosketuksin kalloani terapeutti muodosti kokonaiskäsityksen kehoni tilasta. Kosketus oli todella hellä, jotain hermoratahieronnan, kevyen sivelyn ja hyvin miedon manipuloinnin väliltä. Toisin kuin perinteinen fysioterapia ja hierontasessiot CST ei sattunut. Käsittely suoritettiin myös erittäin rauhallisesti. Näistä syistä CST on ihanteellinen kuntoutusmuoto akuuteissa pehmytkudosvammoissa, joita runnominen ja kovaotteinen hieronta pahentavat.
Keho kertoo
Hoitajan mukaan oikea puoli vartalostani oli huonommassa kunnossa kuin vasen. Olinhan kaatunut pää oikealle kääntyneenä, joten vammat luonnollisesti olivat pahemmat sillä puolella. Koskettaessaan kalloani terapeutti kysyi yhtäkkiä, olenko mahdollisesti pudonnut häntäluulleni kovalle alustalle. Kyllä vain. Melkein välittömästi ensimmäisen kaatumisen jälkeen, joka päättyi olkapään, polven ja lonkan varaan, oli seurannut ilmalento peffalleni laivan tanssilattialla. Mietin, miten hän tuonkin saattoi tuntea koskettamalla vain päätäni.
Vartaloni värähteli holtittomasti koko hoidon ajan, ja tunsin jäsenteni liikkuvan, vaikkeivät ne kuulemma oikeasti tehneet niin. Terapeutin mukaan tällainen tahdosta riippumaton hermovärinä, kuten myös hoidon aikana vaihdelleet hiki- ja vilukohtaukset, kertoivat siitä, että autonominen hermostoni käy ylikierroksilla.
Craniosacraaliterapeutin mukaan sessiomme oli todella onnistunut, koska mieleni ja kehoni alkoivat välittömästi purkaa niihin patoutuneita traumoja. Etenkin niskani ja hermostoni olivat kuulemma niin kamalassa kunnossa, ettei mitään pikaparanemista kannattaisi odottaa.
Satojen hoitojen nainen
Kokeiltuani retkahdusvammaan ja sen aiheuttamiin hermo-oireisiin, kuten huimaukseen ja autonomisen hermoston toimintahäiriöihin, klassista fysioterapiaa, hierontaa, OMT-terapiaa, kiinalaista lääketiedettä, homeopatiaa, vyöhyketerapiaa, kinesiologista hoitoa sekä lukuisia muita hoitomuotoja, minulle oli ihan sama, meneekö paranemiseeni vuosi vai neljä. Kunhan vihdoin saisin apua!
Tasan 13 kuukautta, 24 CST-kertaa, 1 600 euroa sekä lukuisia omia harjoituskertoja myöhemmin hermosäryt ovat poissa ja huimauskin on vähentynyt. Enää tarvitaan aktiivista niskan hallintaharjoittelua. Myös lämmönsäätely-, hormoni- ja ruuansulatusjärjestelmäni ovat alkaneet toimia normaalisti. Henkisestikin on huomattavasti kevyempi olla. Voin sanoa olevani uusi ihminen!
CST vaikuttaa aivo-selkäydinnesteen kiertoon
Jokaisella elävällä olennolla, jolla on keskushermosto eli aivot ja selkäydin, on myös craniosacraalisysteemi. Se on puoliksi suljettu hydraulinen järjestelmä, joka tuottaa, kierrättää ja uudelleen imeyttää aivo-selkäydinnestettä (cerebrospinal fluid, CSF). Terveellä aikuisella neste uusiutuu noin viisi kertaa vuorokaudessa.
Aivoselkäydinneste syntyy aivoissa, mistä se virtaa selkäytimen ympärillä dura mater- eli kovakalvon sisällä alas ristiluuhun ja sieltä takaisin päähän. Kierto synnyttää rytmistä paineenvaihtelua, mikä saa dura-kalvon laajenemaan ja supistumaan noin 6-12 kertaa minuutissa. Tämän rytmin, craniosacraalipulssin, CST-hoitaja tuntee käsillään.
Keho taltioi siihen kohdistuvat traumat, niin fyysiset kuin psyykkisetkin, ja ne voivat häiritä kalvojen kautta aivoselkäydinnesteen kiertoa. Kierrossa voi olla ”tukkeumia” tai se voi olla epäsymmetrinen kehon eri puolten tai ylä- ja alaosien välillä. Se voi olla liian nopea tai hidas. Häiriöt nestekierrossa ilmenevät esimerkiksi kiputiloina ja lukuisina koululääketieteen keinoin selittämättöminä oireina. Kun keskushermostossa vallitsee häiriötila, myös kaikki siitä riippuvaiset systeemit, kuten esimerkiksi verenkierto, hormoni- ja lymfajärjestelmä sekä autonominen hermosto, eivät toimi optimaalisesti.
Hermo- ja kipuoireet kuriin "käsin kuuntelulla"
Craniosacraaliterapia (myös kraniosakraaliterapia tai kranio-sakraaliterapia) on meillä vielä harvinainen mutta muualla maailmassa erittäin suosittu vaihtoehtoinen hoitomenetelmä. Koska se on hellävarainen ja tehokas sekä osaavissa käsissä turvallinen tapa aktivoida kehon itseparantavat voimat, sen käyttö lisääntyy nopeasti. CST menetelmänä sekä sen hoito-otteet kuulostavat yksinkertaisilta mutta ovat kaikkea muuta. Terapeutin työ perustuu syvälliseen ihmiskehon anatomian eli hermo-, lihas-, nivel- ja kalvo- eli fasciajärjestelmien tuntemukseen.
Hoitotilannetta ohjaa terapeutin taito kuulla käsillään, mitä potilaan keholla on kerrottavanaan. Hän tunnustelee craniosacraalipulssia, joka voidaan havaita jo viiden viikon ikäisellä sikiöllä ja joka pysähtyy vasta noin 20 minuuttia kuoleman jälkeen. Rytmin olemassaolo on todistettu tieteellisesti. Terapeutti tuntee kierrossa ilmenevät esteet ja epätasapainon ja pyrkii poistamaan ne. Käytännössä tämä tarkoittaa sekä poikittaisten sidekudoskalvojen että aivo- ja selkäydinkalvojen hellävaraista manipulointia.
Craniosacraaliterapeutti ei siis paranna mitään tai ketään, vaan hän aktivoi potilaan kehon siihen. Usein CST-hoidon rinnalle tarvitaan muitakin kuntoutusmuotoja, esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinongelmissa potilaan omaa harjoittelua. Vain näin voidaan saavuttaa pysyvä lopputulos.
Tuki- ja liikuntaelinongelmien lisäksi terapialla on hoidettu menestyksekkäästi muun muassa keskosia, koliikkilapsia, autismi- ja ADHD-potilaita, tinnitus- ja leukanivelongelmaisia, migreeniä potevia sekä erilaisista selittämättömistä hermo- ja kipuoireista kärsineitä. CST sopii kaikille vauvasta vaariin, mutta on joitain sairauksia, jotka estävät sen antamisen.
Miten löytää luotettava terapeutti?
Ulkomailla, ja hiljalleen myös Suomessa, CST:tä hyödyntävät yhä useammat fysioterapeutit ja osteopaatit sekä lääkärit ja sairaanhoitajat. Myös kipupotilaiden omaisille on opetettu perusotteet, joilla he ovat onnistuneet helpottamaan kroonisista säryistä kärsiviä. Vaikka maallikkokin siis voi oppia craniosacraaliterapiaa, itse en antaisi kenenkään anatomiaa tuntemattoman henkilön vaikuttaa keskushermostooni.
Upledger Institut Scandinavian on Pohjoismaiden merkittävimpiä koulutuksen antajia, ja se ylläpitää rekisteriä siellä pätevyytensä hankkineista terapeuteista myös Suomessa. Niin kuin kaikkien hoitomuotojen kanssa, kannattaa CST-terapeuttia etsiessä tutkia hoitajan taustat ja todellinen pätevyys tehtäväänsä. Viralliseen rekisteriin kuuluminen on vain yksi meriitti. Muiden kokemukset ovat hyvä tietolähde, samoin fysioterapiaklinikan tai -terapeutin web-sivut. Kannattaa ehdottomasti myös soittaa suoraan hoitajalle ja kysellä, minkä tyyppisiin vaivoihin hän on erikoistunut. Myös etukäteispiipahdus toimitiloissa kertoo paljon.
Lisäksi on hyvä muistaa, että netin keskustelupalstoilla kuka tahansa voi esiintyä kenenä tahansa. Tietyn terapeutin nimen esiintyminen positiiviseen sävyyn kymmenissä viestiketjuissa voi olla kenen tahansa kirjoittamaa ylistyspuhetta. Huolellisuutta peliin vaihtoehtohoitajaa valittaessa!
Lisätiedot ja lähteet:
Upledger-instituutti, USA:
http://www.upledger.com/
Upledger Institut Scandinavian
http://www.upledger.dk/suomi/upledger-institute-scandinavia.htm
John Upledgerin haastattelu CST:n käyttötarkoituksista
http://www.latitudes.org/articles/cranio_upledger_ld.html
USA:n Upledger-instituutin julkaisema opetusvideo Youtubessa:
http://www.youtube.com/watch?v=m9U_G_ybp8I
Niskavammafoorumi: Vertaistuki- ja keskustelupalsta, jossa potilaskokemuksia CST:stä mm. whiplash- eli niskan retkahdusvamman hoidossa.
http://p3.foorumi.info/niskavamma/viewtopic.php?t=39
http://p3.foorumi.info/niskavamma/viewtopic.php?t=39
Kaikki kuvat:
Copyright Upledger Institute Florida
Upledger.com
Tekstin kokonainen tai osittainen kopioiminen kielletty, myös jälkipainos kielletty.
Craniosacraaliterapia — kehon kalvorakenteiden manipulointi
- CST:n moderni historia alkaa 1800-luvun lopulta, jolloin amerikkalainen upseeri-lääkäri Andrew Taylor Still (1828–1917) perusti klassisen osteopatian. Osteopaatti William Sutherland (1873–1954) oli Stillin oppilas ja jalosti siitä craniaalisen osteopatian 1930-luvulla.
- Sutherland loi lukuisia tekniikoita, joilla pystyi käsittelemään kallon luita sekä kallon luiden välisiä niveliä. Lisäksi hän oli havainnut ja kirjannut muistiin näiden manipulaatioiden lääketieteellisiä vaikutuksia.
- John E. Upledger on yhdysvaltalainen vaihtoehtoisiin hoitoihin erikoistunut luonnontieteen tohtori, osteopaatti, Michiganin yliopiston biomekaniikan professori sekä Floridan Palm Beach Gardenissa sijaitsevan Upledger-instituutin perustaja. Hänen ansiostaan CST muotoutui yksinkertaistetuksi ja standardoiduksi hoitomenetelmäksi 1970-luvulla.
- Upledger tutustui craniosacraalirytmiin leikkauksessa, jossa hänen tehtävänään avustajana oli pitää selkäydintä ympäröivä dura mater -kalvo paikoillaan sillä aikaa, kun kirurgi poisti siitä kalkkikertymää.
- Tehtävä osoittautui vaikeaksi, koska kalvo liikkui rytmisesti noin 6-12 sykliä minuutissa. Ei Upledger eikä kirurgi ollut aikaisemmin törmännyt tähän ilmiöön.
– Nuori Upledger innostui aiheesta, osallistui craniaalisen osteopatian koulutukseen ja syventyi tutkimaan tieteellisesti craniosacraalijärjestelmää
– Hän päätyi seuraavaan lopputulokseen: Kehon kalvorakenteet (fascia) eivätkä luut, niin kuin craniaalisessa osteopatissa uskottiin, ovat ensisijainen ongelman aiheuttaja kehon häiriötiloissa (leesioissa).
– Nykyisen CST-hoidon ydin on näiden kalvo- eli fasciarakenteiden erittäin kevyt manipulaatio.
Craniosacraaliterapia aktivoi kehon itseparantavat voimat
Istun jännittyneenä craniosacraaliterapiaa (CST) antavan fysioterapeutin odotushuoneessa. Tuijotan kuntoutuslähetettäni tavaten yhä uudelleen lausetta: ”Suositellaan autonomisen ja kipuhermoston rauhoittamista sekä yläniskan nivelmekaniikkahäiriön korjausta”. Jälkimmäisen ymmärrän, mutta miten joku pystyisi vaikuttamaan hermostooni?Kuulostaa henkimaailman hommalta. Mielikuvitukseni alkaa laukata. Näen silmissäni keväisen vihreäksi maalatun hoitohuoneen, jonka seinällä on suuria tauluja ihmisen hermojärjestelmästä. Hämärässä tuoksuu mieto suitsuke, ja salaperäiseltä ennustajaeukolta näyttävä hieman pöllähtänyt terapeutti sivelee niskaani rentoutusmusiikin tahdissa.
Tavoitteena kehon ja mielen rauha
Kun tunnin kuluttua astelen raukeana ulos hoitohuoneesta, ennakkoluuloni ovat poissa ja oloni mainio. Terapia oli kaikkea muuta kuin huru-ukkojen hommaa, ja hoitaja osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Onhan hän toiminut vuosikymmeniä fysioterapeuttina, joista lähes 10 vuotta antanut myös CST-terapiaa. Kemiamme pelasivat yhteen alusta asti. Potilaan ja terapeutin välinen luottamus sekä rento ilmapiiri ovatkin tärkeitä hoidon onnistumiseksi, koska CST aktivoi kehon kautta myös mielen traumoja, ja aloin itsekin avautua terapeutille patoutumistani. CST ei kuitenkaan ole psyykkistä terapiaa, vaikka kehon koskettaminen saa monet purkamaan myös sydäntään.
Mieleeni palautuivat myös kesken session lapsuudessa sattuneet tapaturmat, joissa kaikissa olin loukannut niskani. Muistin, kuinka lensin alle kouluikäisenä pyörän satulasta päälleni, putosin takaraivolleni keinusta sekä yläasteikäisenä retkautin niskani keikahtaessani kuistin kaiteelta. Ei ihme, että nytkin olin hakeutunut hoitoon niskavamman takia. Tällä kertaa syynä oli liukastuminen jäisellä parkkipaikalla.
Ensimmäisellä kerralla hoito kohdistettiin päähäni. Tunnustellen kevyin vain 5 gramman painoisin kosketuksin kalloani terapeutti muodosti kokonaiskäsityksen kehoni tilasta. Kosketus oli todella hellä, jotain hermoratahieronnan, kevyen sivelyn ja hyvin miedon manipuloinnin väliltä. Toisin kuin perinteinen fysioterapia ja hierontasessiot CST ei sattunut. Käsittely suoritettiin myös erittäin rauhallisesti. Näistä syistä CST on ihanteellinen kuntoutusmuoto akuuteissa pehmytkudosvammoissa, joita runnominen ja kovaotteinen hieronta pahentavat.Keho kertoo
Hoitajan mukaan oikea puoli vartalostani oli huonommassa kunnossa kuin vasen. Olinhan kaatunut pää oikealle kääntyneenä, joten vammat luonnollisesti olivat pahemmat sillä puolella. Koskettaessaan kalloani terapeutti kysyi yhtäkkiä, olenko mahdollisesti pudonnut häntäluulleni kovalle alustalle. Kyllä vain. Melkein välittömästi ensimmäisen kaatumisen jälkeen, joka päättyi olkapään, polven ja lonkan varaan, oli seurannut ilmalento peffalleni laivan tanssilattialla. Mietin, miten hän tuonkin saattoi tuntea koskettamalla vain päätäni.
Vartaloni värähteli holtittomasti koko hoidon ajan, ja tunsin jäsenteni liikkuvan, vaikkeivät ne kuulemma oikeasti tehneet niin. Terapeutin mukaan tällainen tahdosta riippumaton hermovärinä, kuten myös hoidon aikana vaihdelleet hiki- ja vilukohtaukset, kertoivat siitä, että autonominen hermostoni käy ylikierroksilla.
Craniosacraaliterapeutin mukaan sessiomme oli todella onnistunut, koska mieleni ja kehoni alkoivat välittömästi purkaa niihin patoutuneita traumoja. Etenkin niskani ja hermostoni olivat kuulemma niin kamalassa kunnossa, ettei mitään pikaparanemista kannattaisi odottaa.
Satojen hoitojen nainen
Kokeiltuani retkahdusvammaan ja sen aiheuttamiin hermo-oireisiin, kuten huimaukseen ja autonomisen hermoston toimintahäiriöihin, klassista fysioterapiaa, hierontaa, OMT-terapiaa, kiinalaista lääketiedettä, homeopatiaa, vyöhyketerapiaa, kinesiologista hoitoa sekä lukuisia muita hoitomuotoja, minulle oli ihan sama, meneekö paranemiseeni vuosi vai neljä. Kunhan vihdoin saisin apua!
Tasan 13 kuukautta, 24 CST-kertaa, 1 600 euroa sekä lukuisia omia harjoituskertoja myöhemmin hermosäryt ovat poissa ja huimauskin on vähentynyt. Enää tarvitaan aktiivista niskan hallintaharjoittelua. Myös lämmönsäätely-, hormoni- ja ruuansulatusjärjestelmäni ovat alkaneet toimia normaalisti. Henkisestikin on huomattavasti kevyempi olla. Voin sanoa olevani uusi ihminen!
CST vaikuttaa aivo-selkäydinnesteen kiertoon
Jokaisella elävällä olennolla, jolla on keskushermosto eli aivot ja selkäydin, on myös craniosacraalisysteemi. Se on puoliksi suljettu hydraulinen järjestelmä, joka tuottaa, kierrättää ja uudelleen imeyttää aivo-selkäydinnestettä (cerebrospinal fluid, CSF). Terveellä aikuisella neste uusiutuu noin viisi kertaa vuorokaudessa.
Aivoselkäydinneste syntyy aivoissa, mistä se virtaa selkäytimen ympärillä dura mater- eli kovakalvon sisällä alas ristiluuhun ja sieltä takaisin päähän. Kierto synnyttää rytmistä paineenvaihtelua, mikä saa dura-kalvon laajenemaan ja supistumaan noin 6-12 kertaa minuutissa. Tämän rytmin, craniosacraalipulssin, CST-hoitaja tuntee käsillään.
Keho taltioi siihen kohdistuvat traumat, niin fyysiset kuin psyykkisetkin, ja ne voivat häiritä kalvojen kautta aivoselkäydinnesteen kiertoa. Kierrossa voi olla ”tukkeumia” tai se voi olla epäsymmetrinen kehon eri puolten tai ylä- ja alaosien välillä. Se voi olla liian nopea tai hidas. Häiriöt nestekierrossa ilmenevät esimerkiksi kiputiloina ja lukuisina koululääketieteen keinoin selittämättöminä oireina. Kun keskushermostossa vallitsee häiriötila, myös kaikki siitä riippuvaiset systeemit, kuten esimerkiksi verenkierto, hormoni- ja lymfajärjestelmä sekä autonominen hermosto, eivät toimi optimaalisesti.Hermo- ja kipuoireet kuriin "käsin kuuntelulla"
Craniosacraaliterapia (myös kraniosakraaliterapia tai kranio-sakraaliterapia) on meillä vielä harvinainen mutta muualla maailmassa erittäin suosittu vaihtoehtoinen hoitomenetelmä. Koska se on hellävarainen ja tehokas sekä osaavissa käsissä turvallinen tapa aktivoida kehon itseparantavat voimat, sen käyttö lisääntyy nopeasti. CST menetelmänä sekä sen hoito-otteet kuulostavat yksinkertaisilta mutta ovat kaikkea muuta. Terapeutin työ perustuu syvälliseen ihmiskehon anatomian eli hermo-, lihas-, nivel- ja kalvo- eli fasciajärjestelmien tuntemukseen.
Hoitotilannetta ohjaa terapeutin taito kuulla käsillään, mitä potilaan keholla on kerrottavanaan. Hän tunnustelee craniosacraalipulssia, joka voidaan havaita jo viiden viikon ikäisellä sikiöllä ja joka pysähtyy vasta noin 20 minuuttia kuoleman jälkeen. Rytmin olemassaolo on todistettu tieteellisesti. Terapeutti tuntee kierrossa ilmenevät esteet ja epätasapainon ja pyrkii poistamaan ne. Käytännössä tämä tarkoittaa sekä poikittaisten sidekudoskalvojen että aivo- ja selkäydinkalvojen hellävaraista manipulointia.
Craniosacraaliterapeutti ei siis paranna mitään tai ketään, vaan hän aktivoi potilaan kehon siihen. Usein CST-hoidon rinnalle tarvitaan muitakin kuntoutusmuotoja, esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinongelmissa potilaan omaa harjoittelua. Vain näin voidaan saavuttaa pysyvä lopputulos.
Tuki- ja liikuntaelinongelmien lisäksi terapialla on hoidettu menestyksekkäästi muun muassa keskosia, koliikkilapsia, autismi- ja ADHD-potilaita, tinnitus- ja leukanivelongelmaisia, migreeniä potevia sekä erilaisista selittämättömistä hermo- ja kipuoireista kärsineitä. CST sopii kaikille vauvasta vaariin, mutta on joitain sairauksia, jotka estävät sen antamisen.
Miten löytää luotettava terapeutti?
Ulkomailla, ja hiljalleen myös Suomessa, CST:tä hyödyntävät yhä useammat fysioterapeutit ja osteopaatit sekä lääkärit ja sairaanhoitajat. Myös kipupotilaiden omaisille on opetettu perusotteet, joilla he ovat onnistuneet helpottamaan kroonisista säryistä kärsiviä. Vaikka maallikkokin siis voi oppia craniosacraaliterapiaa, itse en antaisi kenenkään anatomiaa tuntemattoman henkilön vaikuttaa keskushermostooni.
Upledger Institut Scandinavian on Pohjoismaiden merkittävimpiä koulutuksen antajia, ja se ylläpitää rekisteriä siellä pätevyytensä hankkineista terapeuteista myös Suomessa. Niin kuin kaikkien hoitomuotojen kanssa, kannattaa CST-terapeuttia etsiessä tutkia hoitajan taustat ja todellinen pätevyys tehtäväänsä. Viralliseen rekisteriin kuuluminen on vain yksi meriitti. Muiden kokemukset ovat hyvä tietolähde, samoin fysioterapiaklinikan tai -terapeutin web-sivut. Kannattaa ehdottomasti myös soittaa suoraan hoitajalle ja kysellä, minkä tyyppisiin vaivoihin hän on erikoistunut. Myös etukäteispiipahdus toimitiloissa kertoo paljon.Lisäksi on hyvä muistaa, että netin keskustelupalstoilla kuka tahansa voi esiintyä kenenä tahansa. Tietyn terapeutin nimen esiintyminen positiiviseen sävyyn kymmenissä viestiketjuissa voi olla kenen tahansa kirjoittamaa ylistyspuhetta. Huolellisuutta peliin vaihtoehtohoitajaa valittaessa!
Lisätiedot ja lähteet:
Upledger-instituutti, USA:
http://www.upledger.com/
Upledger Institut Scandinavian
http://www.upledger.dk/suomi/upledger-institute-scandinavia.htm
John Upledgerin haastattelu CST:n käyttötarkoituksista
http://www.latitudes.org/articles/cranio_upledger_ld.html
USA:n Upledger-instituutin julkaisema opetusvideo Youtubessa:
http://www.youtube.com/watch?v=m9U_G_ybp8I
Niskavammafoorumi: Vertaistuki- ja keskustelupalsta, jossa potilaskokemuksia CST:stä mm. whiplash- eli niskan retkahdusvamman hoidossa.
http://p3.foorumi.info/niskavamma/viewtopic.php?t=39
http://p3.foorumi.info/niskavamma/viewtopic.php?t=39
Kaikki kuvat:
Copyright Upledger Institute Florida
Upledger.com
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
KM (Kalvomaisteri) esittäytyy (Tahdonvoimaa)
Oon hiljalleen opiskellut biologiaa, anatomiaa ja fysiologiaa, sillä aattelin lähteä tervehdyttyäni 'lomalle' Floridaan ja suorittaa siellä Palm Beach Gardenissa sijaitsevassa Uplegder -instituutissa CST-opinnot. Velaksi, tietenkin.
No kalvoista tuli mieleen, että kuinkahan moni todella tietää, että niskan(kin) nivelsiteet + muut tukirakenteet on sidekudosta (esim. kollageenisäikeitä), joka on uusiutuvaa tavaraa? Mutta ei se itsestään ilman hoitoa ja harjoittelua uusiudu.
Mun fyssari aina sanoo, että alarialigamenttivamma on 'piece of cake', jos sen kuntoutus alkaa saman tien ja kuntouttaja tietää, mitä tekee ja ohjeistaa myös potilaan siihen.
Kerran kysyin, kuinka moni hänen potilaansa on sitten kuntoutunut ko. vammoista. Kuulemma jokainen, jolla on ollut pitkäjänteisyyttä, älliä ja uskoa paranemiseen.
Sitten kysyin, mihin niskavammoista kuntoutuminen perustuu.
Vastaus oli:
'Dear, ihminen uusiutuu koko elämänsä ajan mutta pitää tietää, mikä sitä uusiutumista edesauttaa ja aloittaa hoidot ja harjoittelut ennen kuin kudokset arpeutuu ja hermot on ollut liian kauan shokissa. Kun turmasta on mennyt kauan, kudosta on vaikea(mpi) elvyttää mutta aina voi vähän auttaa!'
No niin, nytpä sitten kysynkin, kuinka moni hermotason alarialigamenttivamman (tai muun yläniskavamman) saanut potilasta on:
A) Diagnoosin n. 2 kk:n sisällä diagnoosin
B) Oikean diagnoosin
C) Saanut diagnoosin fysiatrilta, joka on käynyt CST-kurssit ja perehtynyt autonomisen ja kipuhermoston toimintaan ja osaa laatia kuntoutussuunnitelman
D) Päässyt HETI kuntoutukseen, joka vaikuttaa hermotasolle asti (Esim. CST)
E) Saanut OIKEAT harjoitukset + säännöllistä harjoittelunohjausta esim. juuri yläniskan ligamenttivammaan liittyen mm. kielen imemiset, silmien kautta tapahtuva mobilisointi, leukanivelliikkeet, kitalakimobilisoinnit yms.
F) Saanut ohjeet ja vinkit arkeen itsekin whiplashistä selviytyneeltä fysioterapeutilta?
Ei varmaan kovinkaan moni.
Suomessa ei yksinkertaisesti ole yläniskavammoihin perehtyneitä fyssareita, joilla on hallussa hermotaso, kalvotaso + koko anatomia sekä hoitometodina hermotasolle vaikuttavat jutut SEKÄ omakohtainen kokemus whiplashistä! Joku palikka uupuu kaikilta, paitsi muutamalta fyssarilta. Helvetin harmillista!
Hollannissa kaikki valmistuneet fyssarit voivat osallistua jatkossa CST- jatkokoulutukseen, ja kursseja markkinoidaan kuulemma merkittävästi. Niillä käydään kalvot ja hermosto läpi todella tarkasti. Tuo on hieno edistysaskel!
Mutta mitä Suomessa?
Täällä kun puhut kalvoista fyssarille tai lekurille (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta), jengi nauraa päin naamaa, että pidä kalvos...
Mutta ei kannattais. Kaikki mun nykyisen hoitavan lafkan potilaat, joilla on ollut kärsivällisyyttä, älyä ja luottoa, on nimittäin aika pirun tyytyväisiä ja esimerkki siitä, ettei kalvoteoria ole huuhaata. Jatkan siis selkärangan kalvojen kimpussa... ;)
Aamen.
maanantai 23. maaliskuuta 2009
Hellumarei (Tahdonvoimaa)
Taas humpsahti päivä. Luulin ihan, että on sunnuntai. Vaan kun ei. Hyvä, että onpi maanantai. Yksi päivä vähemmän kärsittävää.
Tänään lähti CST-juttu muailmalle. Vihdoin. Kattoos nyt, kuin käy. Sisko oli täällä koko päivän, kun oli tänään hoidossa ja menee huomenna kouluun. Pääsi vihdoin ihailemaan Kaalimatoa. ;) Aikoo hankkia oman samanlaisen.
Niska on taas aivan tulessa korvien kohdalta. En oikeen tiedä, onko nyt sitten lihakset. Ehkä. Särkis siihen malliin kallonpohjaa, että voi olla lihasten ylirasitusta. Ja onhan toi oikee puoli kanssa jumppelissa, pää kaularangassa ja muutenkin aika sippi. Täytyy ottaa huomenna lepiä ja sit koklaa KE altaalle. Aattelin ensin huomenna, mut ei kyllä kykene.
tiistai 17. maaliskuuta 2009
Hoitoa ja itsehoitoa (TV)
Nyt on pönttö sekas. Tehtiin tunti ja 15 min käsittely, kun seuraava tulija oli myöhässä. Ja ft opetti vähän itsehoitoakin. Nyt osaan vapauttaa kallonpohjan viemärin. ;) Käsiteltiin koko kroppa, C0-2 eniten, lantio, hartsut. Oli tosiaan nolla hiukkasen kiskonut jumiin muttei niin pahasti kun ennen.
Villejä veikkauksia, paljon C0 oli oikeelle liukunut, että aiheutti taas kaikki oireet? Ihanaa olla herkkä. ;)
DD ei saa arvata.
Oon torkkunu ja puhunut puhelimessa tän päivän. Ihan pihalla. Nukuttaa kivasti - edelleen. Mutta kuulemma hyvä, että lepää, niin hoidon teho ei valu hukkaan.
Kuulin taas mielenkiintoista juttuja yhdestä niskapotilaasta, jolla oli revennyt juuri tämä C2:sen kiinnikekalvo (membrana tectoria), joka estää siis densia painumasta ytimeen. Tyyppi kuntoutettiin ja on kuulemma nytkin hiihtelemässä pitkin Pyynikin harjuja. Eli aikamoista tulosta saa oikealla hoidoilla, hoitajilla ja harjoitteilla.
Hirveet saarnat meitsille tuli, kun en ole käynyt 3 x viikossa altaalla, joten to tai/ja pe meen. Ja seuraavan ajan sain aprillipäiväksi, 1.4., eli voin todellakin mennä aulaan mun Playboy-buutsit jalassa hengaamaan ja tsekata ft:n reaktion. ;)
Hyvät yöt!
lauantai 21. helmikuuta 2009
Kypäräsuunnittelija (Tahdonvoimaa)
Aattelin käydä maanantaina kaupoilla. Menen ostamaan laastia ja pyydän fyssaria pistämään sitä niskaan, niin ei tartte ootella kudosten uusiutumista. Siltä musta nyt tuntuu, että muutama milli vielä kun oisi, olisin kunnossa. Mutta nyt kun ei ole, niin pää pääsee painumaan kasaan ja koko paketti levähtää. No, vielä sen joskus on kestettävä. Siilikin sanoo, että Perkele, kyllä se kestää.
Tulipa mieleen, että onko joku tämän blogin ydinihmisistä visualisointi- tai piirustustaitoinen? Arvannette jo, mitä ajattelen. ;)
LoisLane ja äippä (Tahdonvoimaa)
Kerro äidillesi, että on milloin vaan tervetullut 'luennoimaan' mulle vammasta. ;) Kahvia ja pannaria on luvassa, vaikka seura makaisikin sängyn pohjalla niitä nauttiessaan. Ja toki myös tytär on tervetullut lisäke. Ihmiset näkee livenä toisiaan ihan liian vähän! Hei, tehdään äiti-tytär -senssit. ;) Kummatkohan jäis kakkoseksi kälätyksen määrässä? Siinähän on muuten tosi-tv-konsepti - 'Raihnaiset äidit ja tyttäret'.
Ja nyt alkaa paukkua niin, että oksat pois.
- Oliko mamallas myös tämä hermokudosongelmus? Eli kaiken maailman kiristävät neuraalikudokset?
- Putoiliko maan läpi? Vajottiko? Huimasiko ylipäänsä?
- Hoidettiinko kuntoon CST:llä vai jotenkin muuten? Kuinka kauan kesti, että oli ns. kiinni elämässä?
- Mitä siellä niskassa oli revennyt? Ligamentteja?
- Kestääkö niska nyt ns. 'normaalia elämää' (tiedän, normaali on whiplashin jlk vähän erikoinen sanavalinta;) eli esim. kävelyä ja koko päivän jalkeilla oloja?
- Jos saa antaa yhden vinkin taisteluun, niin mikähän se olisi?
Kiitos ja halaus äiteelles!
Ps. Hitto, mä en tajunnut tota, että sähän LoisLane asut suvannolla. Perhale. Ja mulla on oikeesti ihan hyvä tasapaino, joten välillä käyn keikkuilemassa kivetyksellä, kun on veemäistä. Ei kestä tämmösiä kolmen kuukauden takapakkeja saatana sentään. Ja joo, kyllä mä tiedän, ettei The Kaksikko turhaan säätäis. Viimeksi kun kysyin tätä, niin olisin kuulemma saanut fudut aikoja sitten, jos oisit toivoton. Ja lainatakseni rouvaa: 'Kultaseni, solut uusiutuvat KOKO elämän, ei se paraneminen nyt yhtäkkiä pysähdy'. ;)
Pps. Ja joo, mä en osaa iloita muiden huonosta olosta, olet oikeassa. :) Kun tietää oireistosi, niin sitä vähemmän käy edes mielessä. Kerran muuten siskon kanssa funtsittiinkin, että ihan hirveetä, jos toinen paranee ja toinen ei. Mitäs helvettiä sit tehdään? Nyt on rämmitty samassa paskassa molemmat, niin on aina ollut läheinen, jolle avautua. Mutta hitto, jos se toinen tervehtyy, niin keltä sit vois kysyä, että 'onko sulla pimpsassa lasinsiruja tänään' tai 'tuntuuko siltä, että muuraiset ryömii sun korvakäytävää'? ;) ;) Ihanat, hermot! Niin ihanan herkät ja erikoiset.
Ppps. Siistii, jokaisen päähän menevän hermot kohdalle on noussut näppy. Kipeä sellainen. Ei tajua. Kai ne on sen verran puristuksissa, että alkaa iho oireilla. Huoh, eikö nämä oireet koskaan vähene? Muuttuu vaan. Ja lisääntyy.
Pppps. Toivottavasti 'syndet' menivät hyvin keskarista huolimatta. Älä pudota sitä. Se on tärkeä sormi, kun olet terve. Voit näyttää sitä sit skoottereille ja valittaville mummoille hallissa.
keskiviikko 18. helmikuuta 2009
Päiväsadun aika! (LoisLane)
Lyhyt referaatti vuoteen 2003 asti, ja pitempää vuodatusta siitä eteenpäin.
Lähtötilanne: perheessä sekä välittömästä lähisuvusta löytyy sarkoidoosi, SLE, menier, reuma, Levyn kappaletauti, nivelrikko... ja tietysti herkkää hermostoa ja retkuja.
Olen elänyt pienestä pitäen yliliikkuvien, särkevien ja helposti rasittuvien nivelten kanssa. Ei kuitenkaan mitään fataalia, mitä ei tuen hetkellisellä käytöllä olisi saatu kuriin. Alle kouluikäisenä olin lättäjalkojeni vuoksi jossain tilaisuudessa ryhtimallina, tai siis lähinnä varoittavana esimerkkinä. Tehtävänä oli seistä ensin minulle ominaisesti ja sitten korjata ryhti. Olenkin hallinnut tuon ryhdinkorjaustekniikan aina tähän päivään asti. Kaikki kivut ja säryt pistettiin yleensä kasvukipujen piikkiin.
2003
Lokakuussa 2003 kaaduin skootterilla. Vauhtia oli enää hieman alle 20km/h, sillä olin jo ehtinyt hidastaa pihaan pysähtyäkseni. Maassa oli kuitenkin mutaa/liejua jarrutuskohdalla, jolloin jarrut menivät lukkoon. Kaaduin oikealle kyljelleni. Ensin maahan tärähti olkapää, sitten pää ja perässä päälleni 95kg:n skootteri.
Olkapää alkoi oireilla välittömästi, selkä hieman myöhemmin. Ajovarusteiden ansiosta verta ei tullut, eikä voinut siis tunnetusti sattuakaan. ;) Olin lähdössä seuraavana päivänä lomalle Espanjaan. Nuorena ja tyhmänä (nythän olenkin niin pirun vanha ja viisas) en suurempaa huutoa olkapään, tai muun kropan kipuilusta tuolloin pitänyt. Kättä en saanut nostettua hartiatasoa ylemmäksi, eikä se kestänyt edes puhelimessa puhumista. Myöhemmin selvisikin, että tärkein tukiristiside oli rysäyksessä revennyt ja se olisi pitänyt leikata heti, mutta tuolloin oli jo liian myöhäistä. Näillä mennään.
2004-2005
Tästä ajanjaksosta ei ole kovinkaan paljoa muistikuvia (päihteillä ei osuutta asiaan ;). Pyhitin lähes kaiken vapaa-aikani kamppailulajien treenaamiseen sekä muuhun kuntoiluun. Olkapää ja nivelet kipuilivat kausittain. Myös selkä alkoi ilmoitella itsestään erilaisten kiputilojen, jäykkyyden sekä väsymyksen merkeissä.
2006
Vuoden 2006 puolivälissä jo valmiiksi yliojentuva kyynärpääni vääntyi budo-treeneissä toisen harjoittelijan toimesta 20-30° yli. Kuvottava ääni ja välitön kipu. Kyynärpäävammat harvemmin kuulemma paranevat. Se on tullut jo nyt huomattua. Öisin on toisinaan pidettävä tukea kyynärpäässä, etten nuku sen päällä ja taivuta liikaa yli.
Vuoden loppupuolella hakeuduin jatkuvista nivelkivuista (lähinnä käsien pikkunivelet & raajojen saranakohdat: olkapäät, kyynärpäät polvet, nilkat) silloisessa kotikunnassani terveyskeskuksen lääkärille. Olin toki pienestä pitäen tottunut kestämään päivittäistä nivelkipua, mutta tällä kertaa kipukynnyksestä mentiin heittämällä yli. Pelkkä sorminivelten koskettaminen aiheutti järjettömät kiputilat, saati sitten, että olisi yrittänyt tehdä käsin yhtään mitään. Tästä seurasi useamman kuukauden tutkimusrumba, joka piti sisällään verikokeita, sokerirasitustestin, röntgenkuvaukset jne. Ja tietysti paljon lääkäriltä toiselle hyppäämistä, mutta ennen kaikkea ah-niin-tuttua arpomista lääkärien taholta, että mitähän tälle tapaukselle pitäisi tehdä?
Arpomisen tulos: Lähete TAYS:iin reumapoliklinikalle, sitä kautta käännettynä Valkeakosken sairaalaan. Röntgenkuvat otettiin ainoastaan käsistä, jotta sormien pikkunivelten tilanne saataisiin kartoitettua. Mitään suuria poikkeamia ei löytynyt suoranaisesti kuvista, mutta verikokeista paljastui HLA-B27 -positiivisuus, joka viittaa yleisimmin selkärankareumaan. Reumatekijä sen sijaan oli negatiivinen, ja koska en saanut itseäni kaikista paikoista täysin solmuun yliliikkuvuustesteissä, jätettiin diagnoosi tekemättä ja tapaus siirrettiin ö-mappiin.
Reumalääkäri vielä mainitsi lopuksi, että vaikka reumaa ei nyt todetakaan, on hyvin todennäköistä, että se aktivoituisi ennemmin tai myöhemmin jonkun tulehdustilan, esimerkiksi tavallisen flunssan yhteydessä. Sitä jäätiin kauhulla venailemaan, ilman sen kummempia kontrollisuunnitelmia.
2007
Alkuvuodesta 2007 minun oli pakko lopettaa kokonaan kamppailulajien harrastaminen jatkuvien nivel- ja selkäkipujen vuoksi. Tämä oli sekä fyysisesti että psyykkisesti minulle sanoin kuvaamattoman kova kolaus.
Vuosien 2007-2008 vaihteessa olin kuukauden sisällä mukana kolmessa muutossa kantoapuna, joiden vaikutuksia tämänhetkiseen tilaan ei kannata edes ajatella. Mitään välitöntä muutosta ei tuolloin selässä tai nivelissä ilmennyt.
2008
Alkukeväästä 2008 eräs miespuolinen ystäväni otti minua halatessa kiinni alaselästä, nosti ilmaan ja 'ruksautti' selkää (avatakseen lukkoja), jolloin pari alinta nikamaa pitivät ikävän äänen ja viiltävä kipu oli välitön. Kiputila kesti muutaman päivän, mutta fiksuna ja kiireisenä opiskelijana/työntekijänä ignorasin kivun ja se tuntuikin alkavan laantua päivä päivältä. Myöhemmin keväällä kipu kuitenkin palasi takaisin (en tosin yhdistänyt tuohon halaukseen), entistä kovempana.
Hakeuduin kesäkuussa 2008 omalääkärille, joka parin tutkimuskerran jälkeen oli satavarma selkärankareumasta, laittoi lähetteellä kiireisenä HaSa:n reumapolille Tätäkin aikaa sain odotella kaksi kuukautta (mietin vaan mitä tapahtuu ei-kiireisille). Siellä sama diagnoosiepäily jatkui, lähete: fysioterapiaa, rinta- & lannerangan röntgenet sekä SI-nivelten MRI.
HaSa:n oma fysioterapia oli maailman turhin. Fyssari totesi minun olevan tarpeeksi tietoinen asioista (oma äitini on fyssari ja lisäksi teen töitä alan ihmisille), eikä täten edes vaivautunut neuvomaan liikkeissä. Tällaisestako pitää potilaan yleensä maksaakin jotain? Onneksi kyseessä oli maksusitoumus sillä kertaa.
Noh, reumatologi päätyi syys-lokakuun kieppeillä siihen, että eipä se reuma edelleenkään ole aktivoitunut, mutta tämäkin painotti lähes yhtä positiiviseen sävyyn, että kyllä se siellä edelleen kytee. Nice. Otettujen kuvien löydökset kieroakin kierompaa selkää lukuun ottamatta normaalit. Kivut jatkuivat, syytä ei siis tälläkään kertaa löytynyt. Minulle määrättiin kasa lääkkeitä ja kehotettiin totuttelemaan kipuun ja sen kanssa elämiseen. Joopa... sain jopa itse määrätä mitä lääkettä haluan. :D Ihanaa kun lääkärit osaavat hommansa... Taas kerran mentiin perinteisellä "Sä oot ihan terve, lepoa ja buranaa" -kaavalla. Tosin tällä kertaa kyseessä oli Celebra.
Taas kertaalleen ö-mappiin päädyttyäni, olin vihdoin saanut tarpeekseni yleisen puolen toilailuista ja hakeuduin Tampereen ja varmasti koko Suomen parhaalle fysiatrille. Kyseessä siis sama fysiatri, joka on auttanut Tahdonvoimaa ja monia muita.
Fysiatri X oli suorastaan hiilenä kuultuaan edellisten "ammattilaisten" suoriutumisesta. SI-nivelet toki olivat kuvista päätellen ok, kuten aiempikin lääkäri totesi, mutta skolioosin lisäksi röntgenissä näkyi nikamien neliöitymistä, mikä taas kerran kääntää kurssin kohti selkärankareumaa. Tosin onneksi reuman pitäisi näkyä myös SI-nivelissä. Nou hätä? Ja muille lääkäreille ei tietysti tullut mieleen, että selkäkivuille on mahdollista olla muitakin syitä kuin se reuma.
Skolioosini johtuu fyssarin ja fysiatrin mukaan pääosin EDELLEEN jatkuvasta pituuskasvusta (!!?!). Pituuskasvu, joskin hidas sellainen, on seurannut minua siis järjettömän monta vuotta tavallista pitempään... Tästä johtuen hypermobiili rankani ei ole kyennyt reagoimaan kasvuun asettuen normaalisti, vaan on kehittänyt skolioosin, kiertyen itsensä ympärille. Toki tähän ovat vaikuttaneet myös vuosia jatkuneet huonot istuma-asennot, kamppailulajien selkärankapainotteiset horjutukset yms. Fysiatri X sanoi, että rankani on kuin spagettia – liikkuu joka suuntaan, eikä tukea ole nimeksikään. Myös lihasten välillä on huomattava epätasapaino, sillä ylä- ja alakroppa ovat eri paria.
Edellä mainitut asiat selittävät kuulemma selän ajoittaisen säryn, väsymisen, huonon ryhdin, lättäjalat ja muuta pientä kivaa, mutta fysiatri X ei edelleenkään ollut tyytyväinen tähän diagnoosiin kaikkien kipujen selittäjänä. Hänen pitkäjänteistä tutkimistaan on kiittäminen tilanteen selviämisestä. Ilmeisesti muuttorumban rasittama ranka ei kestänytkään tuota viime keväistä halausta, vaan kahden alimman nikaman välilevyt repesivät tämän tilanteen seurauksena.
Tapahtuman ja itse diagnoosin välillä ehti kulua puolisen vuotta, joiden aikana aktiivisena ihmisenä tein paljon asioita, jotka tällä hetkellä ovat ehdottomasti kiellettyjä, joko hetkellisesti, tai koko loppuiäksi. Tähänastisen elämäni aikana olen muutenkin tehnyt asioita, jotka ovat vain hajottaneet selkärankaa nikama nikamalta. Ja oli kuulemma onni, että lopetin kamppailulajit pääosin jo pari vuotta sitten. Tosin nyrkkeilyä jatkoin satunnaisesti oikeastaan aivan tuohon diagnoosiin asti, mutta eihän sitä lasketa kamppailulajiksi, eihän?! ;)
Fysiatri X siirsi minut tutkimusten jälkeen seinän taakse suoranaiselle hengenpelastaja-fyssarille. Marraskuulla alkoikin sitten CST-terapia erinäisten harjoitteiden tahkoaminen. Sain ihanaiselta fyssarilta myös lähetteen alaraajaongelmiin erikoistuneelle, toiselle fyssarille. Jouduin teettämään siis tukipohjalliset (näihin liittyvistä korvauksista ja muista on olemassa taas oma tarinansa), jotta saisin jalkateräni parempaan ryhtiin ja sitä kautta ryhtiä myös koko selälle.
Tässä siis pähkinänkuoressa eniten tähän aihepiiriin kuuluvat tapahtumat. Kysykää, jos jäi joku epäselväksi tai muuten vaan ihmetyttämään. Voin laittaa tuohon alle summauksen päivittäisistä tai ainakin viikoittaisista oireista. Loppupeleissä koen, että eniten jokapäiväistä elämääni rajoittaneet asiat liittyvät kuitenkin sapen toiminnalliseen häiriöön, nopeasti putoavaan verensokeriin sekä rutikuiviin limakalvoihin -> ts. hengenvaarallisiin nenäverenvuotoihin. Kipu on 'vain' kipua ja sen sentään saa tarvittaessa kuriin lääkkeillä. Siinä mielessä selkä on vielä "kiitollinen" hajotettava, sillä se antaa sentään vielä jotakin anteeksi ja on pitemmällä aikavälillä korjattavissa.
Kropan yleisimmät vammailut:
Nivelissä särky, jäykkyys tai vaihtoehtoisesti löysyys sekä äänet. Selässä väsyminen, koko selän särky, alaselän kipu ja hullut äänet. Muina oireina raajojen puutuminen, niska- & hartiavaivat, tinnitus, alhainen verenpaine sekä heikko ääreisverenkierto.
2009
Tällä hetkellä selän kuntoutuminen on suhteellisen hyvällä mallilla ja fyssari sanoikin, että ranka saadaan pitkällä aikavälillä suoristettua mahdollisesti kokonaan, tai ainakin lähes. Repeämät tulevat todennäköisesti vaivaamaan läpi elämän ja täten suuria painolasteja ei selälle sovi ladata enää ikinä. Eli ei vissiin kannata kysellä paljoa kantoavuksi muutoissa. :(
Tällä hetkellä minun on siis lupa kävellä ja vesijuosta. Muut liikuntalajit ovat kiellossa. Ehkä keväämmällä pääsen taas salille tekemään rauhallisia sarjoja, jos kuntoutus sujuu suunnitelmien mukaan. Käytän selkätukiliiviä paljon ja sen kanssa pystyykin elämään ihan kivasti. Välillä on huonompia päiviä, jolloin joutuu enimmäkseen vain makailemaan, mutta kun olen lueskellut teidän muiden tekstejä, niin tuntuu jotenkin, ettei minulla olisi tässä blogissa edes varaa valittaa, kun kuitenkin pystyn käymään koulussa ja tekemään (kotona) töitä.
Syyttävä sormi kääntyköön kohti Tahdonvoimaa, joka minut tänne nakitti. ;)
Lähtötilanne: perheessä sekä välittömästä lähisuvusta löytyy sarkoidoosi, SLE, menier, reuma, Levyn kappaletauti, nivelrikko... ja tietysti herkkää hermostoa ja retkuja.
Olen elänyt pienestä pitäen yliliikkuvien, särkevien ja helposti rasittuvien nivelten kanssa. Ei kuitenkaan mitään fataalia, mitä ei tuen hetkellisellä käytöllä olisi saatu kuriin. Alle kouluikäisenä olin lättäjalkojeni vuoksi jossain tilaisuudessa ryhtimallina, tai siis lähinnä varoittavana esimerkkinä. Tehtävänä oli seistä ensin minulle ominaisesti ja sitten korjata ryhti. Olenkin hallinnut tuon ryhdinkorjaustekniikan aina tähän päivään asti. Kaikki kivut ja säryt pistettiin yleensä kasvukipujen piikkiin.
2003
Lokakuussa 2003 kaaduin skootterilla. Vauhtia oli enää hieman alle 20km/h, sillä olin jo ehtinyt hidastaa pihaan pysähtyäkseni. Maassa oli kuitenkin mutaa/liejua jarrutuskohdalla, jolloin jarrut menivät lukkoon. Kaaduin oikealle kyljelleni. Ensin maahan tärähti olkapää, sitten pää ja perässä päälleni 95kg:n skootteri.
Olkapää alkoi oireilla välittömästi, selkä hieman myöhemmin. Ajovarusteiden ansiosta verta ei tullut, eikä voinut siis tunnetusti sattuakaan. ;) Olin lähdössä seuraavana päivänä lomalle Espanjaan. Nuorena ja tyhmänä (nythän olenkin niin pirun vanha ja viisas) en suurempaa huutoa olkapään, tai muun kropan kipuilusta tuolloin pitänyt. Kättä en saanut nostettua hartiatasoa ylemmäksi, eikä se kestänyt edes puhelimessa puhumista. Myöhemmin selvisikin, että tärkein tukiristiside oli rysäyksessä revennyt ja se olisi pitänyt leikata heti, mutta tuolloin oli jo liian myöhäistä. Näillä mennään.
2004-2005
Tästä ajanjaksosta ei ole kovinkaan paljoa muistikuvia (päihteillä ei osuutta asiaan ;). Pyhitin lähes kaiken vapaa-aikani kamppailulajien treenaamiseen sekä muuhun kuntoiluun. Olkapää ja nivelet kipuilivat kausittain. Myös selkä alkoi ilmoitella itsestään erilaisten kiputilojen, jäykkyyden sekä väsymyksen merkeissä.
2006
Vuoden 2006 puolivälissä jo valmiiksi yliojentuva kyynärpääni vääntyi budo-treeneissä toisen harjoittelijan toimesta 20-30° yli. Kuvottava ääni ja välitön kipu. Kyynärpäävammat harvemmin kuulemma paranevat. Se on tullut jo nyt huomattua. Öisin on toisinaan pidettävä tukea kyynärpäässä, etten nuku sen päällä ja taivuta liikaa yli.
Vuoden loppupuolella hakeuduin jatkuvista nivelkivuista (lähinnä käsien pikkunivelet & raajojen saranakohdat: olkapäät, kyynärpäät polvet, nilkat) silloisessa kotikunnassani terveyskeskuksen lääkärille. Olin toki pienestä pitäen tottunut kestämään päivittäistä nivelkipua, mutta tällä kertaa kipukynnyksestä mentiin heittämällä yli. Pelkkä sorminivelten koskettaminen aiheutti järjettömät kiputilat, saati sitten, että olisi yrittänyt tehdä käsin yhtään mitään. Tästä seurasi useamman kuukauden tutkimusrumba, joka piti sisällään verikokeita, sokerirasitustestin, röntgenkuvaukset jne. Ja tietysti paljon lääkäriltä toiselle hyppäämistä, mutta ennen kaikkea ah-niin-tuttua arpomista lääkärien taholta, että mitähän tälle tapaukselle pitäisi tehdä?
Arpomisen tulos: Lähete TAYS:iin reumapoliklinikalle, sitä kautta käännettynä Valkeakosken sairaalaan. Röntgenkuvat otettiin ainoastaan käsistä, jotta sormien pikkunivelten tilanne saataisiin kartoitettua. Mitään suuria poikkeamia ei löytynyt suoranaisesti kuvista, mutta verikokeista paljastui HLA-B27 -positiivisuus, joka viittaa yleisimmin selkärankareumaan. Reumatekijä sen sijaan oli negatiivinen, ja koska en saanut itseäni kaikista paikoista täysin solmuun yliliikkuvuustesteissä, jätettiin diagnoosi tekemättä ja tapaus siirrettiin ö-mappiin.
Reumalääkäri vielä mainitsi lopuksi, että vaikka reumaa ei nyt todetakaan, on hyvin todennäköistä, että se aktivoituisi ennemmin tai myöhemmin jonkun tulehdustilan, esimerkiksi tavallisen flunssan yhteydessä. Sitä jäätiin kauhulla venailemaan, ilman sen kummempia kontrollisuunnitelmia.
2007
Alkuvuodesta 2007 minun oli pakko lopettaa kokonaan kamppailulajien harrastaminen jatkuvien nivel- ja selkäkipujen vuoksi. Tämä oli sekä fyysisesti että psyykkisesti minulle sanoin kuvaamattoman kova kolaus.
Vuosien 2007-2008 vaihteessa olin kuukauden sisällä mukana kolmessa muutossa kantoapuna, joiden vaikutuksia tämänhetkiseen tilaan ei kannata edes ajatella. Mitään välitöntä muutosta ei tuolloin selässä tai nivelissä ilmennyt.
2008
Alkukeväästä 2008 eräs miespuolinen ystäväni otti minua halatessa kiinni alaselästä, nosti ilmaan ja 'ruksautti' selkää (avatakseen lukkoja), jolloin pari alinta nikamaa pitivät ikävän äänen ja viiltävä kipu oli välitön. Kiputila kesti muutaman päivän, mutta fiksuna ja kiireisenä opiskelijana/työntekijänä ignorasin kivun ja se tuntuikin alkavan laantua päivä päivältä. Myöhemmin keväällä kipu kuitenkin palasi takaisin (en tosin yhdistänyt tuohon halaukseen), entistä kovempana.
Hakeuduin kesäkuussa 2008 omalääkärille, joka parin tutkimuskerran jälkeen oli satavarma selkärankareumasta, laittoi lähetteellä kiireisenä HaSa:n reumapolille Tätäkin aikaa sain odotella kaksi kuukautta (mietin vaan mitä tapahtuu ei-kiireisille). Siellä sama diagnoosiepäily jatkui, lähete: fysioterapiaa, rinta- & lannerangan röntgenet sekä SI-nivelten MRI.
HaSa:n oma fysioterapia oli maailman turhin. Fyssari totesi minun olevan tarpeeksi tietoinen asioista (oma äitini on fyssari ja lisäksi teen töitä alan ihmisille), eikä täten edes vaivautunut neuvomaan liikkeissä. Tällaisestako pitää potilaan yleensä maksaakin jotain? Onneksi kyseessä oli maksusitoumus sillä kertaa.
Noh, reumatologi päätyi syys-lokakuun kieppeillä siihen, että eipä se reuma edelleenkään ole aktivoitunut, mutta tämäkin painotti lähes yhtä positiiviseen sävyyn, että kyllä se siellä edelleen kytee. Nice. Otettujen kuvien löydökset kieroakin kierompaa selkää lukuun ottamatta normaalit. Kivut jatkuivat, syytä ei siis tälläkään kertaa löytynyt. Minulle määrättiin kasa lääkkeitä ja kehotettiin totuttelemaan kipuun ja sen kanssa elämiseen. Joopa... sain jopa itse määrätä mitä lääkettä haluan. :D Ihanaa kun lääkärit osaavat hommansa... Taas kerran mentiin perinteisellä "Sä oot ihan terve, lepoa ja buranaa" -kaavalla. Tosin tällä kertaa kyseessä oli Celebra.
Taas kertaalleen ö-mappiin päädyttyäni, olin vihdoin saanut tarpeekseni yleisen puolen toilailuista ja hakeuduin Tampereen ja varmasti koko Suomen parhaalle fysiatrille. Kyseessä siis sama fysiatri, joka on auttanut Tahdonvoimaa ja monia muita.
Fysiatri X oli suorastaan hiilenä kuultuaan edellisten "ammattilaisten" suoriutumisesta. SI-nivelet toki olivat kuvista päätellen ok, kuten aiempikin lääkäri totesi, mutta skolioosin lisäksi röntgenissä näkyi nikamien neliöitymistä, mikä taas kerran kääntää kurssin kohti selkärankareumaa. Tosin onneksi reuman pitäisi näkyä myös SI-nivelissä. Nou hätä? Ja muille lääkäreille ei tietysti tullut mieleen, että selkäkivuille on mahdollista olla muitakin syitä kuin se reuma.
Skolioosini johtuu fyssarin ja fysiatrin mukaan pääosin EDELLEEN jatkuvasta pituuskasvusta (!!?!). Pituuskasvu, joskin hidas sellainen, on seurannut minua siis järjettömän monta vuotta tavallista pitempään... Tästä johtuen hypermobiili rankani ei ole kyennyt reagoimaan kasvuun asettuen normaalisti, vaan on kehittänyt skolioosin, kiertyen itsensä ympärille. Toki tähän ovat vaikuttaneet myös vuosia jatkuneet huonot istuma-asennot, kamppailulajien selkärankapainotteiset horjutukset yms. Fysiatri X sanoi, että rankani on kuin spagettia – liikkuu joka suuntaan, eikä tukea ole nimeksikään. Myös lihasten välillä on huomattava epätasapaino, sillä ylä- ja alakroppa ovat eri paria.
Edellä mainitut asiat selittävät kuulemma selän ajoittaisen säryn, väsymisen, huonon ryhdin, lättäjalat ja muuta pientä kivaa, mutta fysiatri X ei edelleenkään ollut tyytyväinen tähän diagnoosiin kaikkien kipujen selittäjänä. Hänen pitkäjänteistä tutkimistaan on kiittäminen tilanteen selviämisestä. Ilmeisesti muuttorumban rasittama ranka ei kestänytkään tuota viime keväistä halausta, vaan kahden alimman nikaman välilevyt repesivät tämän tilanteen seurauksena.
Tapahtuman ja itse diagnoosin välillä ehti kulua puolisen vuotta, joiden aikana aktiivisena ihmisenä tein paljon asioita, jotka tällä hetkellä ovat ehdottomasti kiellettyjä, joko hetkellisesti, tai koko loppuiäksi. Tähänastisen elämäni aikana olen muutenkin tehnyt asioita, jotka ovat vain hajottaneet selkärankaa nikama nikamalta. Ja oli kuulemma onni, että lopetin kamppailulajit pääosin jo pari vuotta sitten. Tosin nyrkkeilyä jatkoin satunnaisesti oikeastaan aivan tuohon diagnoosiin asti, mutta eihän sitä lasketa kamppailulajiksi, eihän?! ;)
Fysiatri X siirsi minut tutkimusten jälkeen seinän taakse suoranaiselle hengenpelastaja-fyssarille. Marraskuulla alkoikin sitten CST-terapia erinäisten harjoitteiden tahkoaminen. Sain ihanaiselta fyssarilta myös lähetteen alaraajaongelmiin erikoistuneelle, toiselle fyssarille. Jouduin teettämään siis tukipohjalliset (näihin liittyvistä korvauksista ja muista on olemassa taas oma tarinansa), jotta saisin jalkateräni parempaan ryhtiin ja sitä kautta ryhtiä myös koko selälle.
Tässä siis pähkinänkuoressa eniten tähän aihepiiriin kuuluvat tapahtumat. Kysykää, jos jäi joku epäselväksi tai muuten vaan ihmetyttämään. Voin laittaa tuohon alle summauksen päivittäisistä tai ainakin viikoittaisista oireista. Loppupeleissä koen, että eniten jokapäiväistä elämääni rajoittaneet asiat liittyvät kuitenkin sapen toiminnalliseen häiriöön, nopeasti putoavaan verensokeriin sekä rutikuiviin limakalvoihin -> ts. hengenvaarallisiin nenäverenvuotoihin. Kipu on 'vain' kipua ja sen sentään saa tarvittaessa kuriin lääkkeillä. Siinä mielessä selkä on vielä "kiitollinen" hajotettava, sillä se antaa sentään vielä jotakin anteeksi ja on pitemmällä aikavälillä korjattavissa.
Kropan yleisimmät vammailut:
Nivelissä särky, jäykkyys tai vaihtoehtoisesti löysyys sekä äänet. Selässä väsyminen, koko selän särky, alaselän kipu ja hullut äänet. Muina oireina raajojen puutuminen, niska- & hartiavaivat, tinnitus, alhainen verenpaine sekä heikko ääreisverenkierto.
2009
Tällä hetkellä selän kuntoutuminen on suhteellisen hyvällä mallilla ja fyssari sanoikin, että ranka saadaan pitkällä aikavälillä suoristettua mahdollisesti kokonaan, tai ainakin lähes. Repeämät tulevat todennäköisesti vaivaamaan läpi elämän ja täten suuria painolasteja ei selälle sovi ladata enää ikinä. Eli ei vissiin kannata kysellä paljoa kantoavuksi muutoissa. :(
Tällä hetkellä minun on siis lupa kävellä ja vesijuosta. Muut liikuntalajit ovat kiellossa. Ehkä keväämmällä pääsen taas salille tekemään rauhallisia sarjoja, jos kuntoutus sujuu suunnitelmien mukaan. Käytän selkätukiliiviä paljon ja sen kanssa pystyykin elämään ihan kivasti. Välillä on huonompia päiviä, jolloin joutuu enimmäkseen vain makailemaan, mutta kun olen lueskellut teidän muiden tekstejä, niin tuntuu jotenkin, ettei minulla olisi tässä blogissa edes varaa valittaa, kun kuitenkin pystyn käymään koulussa ja tekemään (kotona) töitä.
Syyttävä sormi kääntyköön kohti Tahdonvoimaa, joka minut tänne nakitti. ;)
maanantai 16. helmikuuta 2009
Helöy! (LoisLane)
Kiitooooos ja kumarrus Tahdonvoimalle lämppäämisestä! Hypermobiili selkä löytyy kyllä, mutta kirjoittajaidentiteettini olkoon LoisLane. Tässä kohtaa kehään astuu siis selkä- ja nivelvammainen toimittaja-yrittäjä-ajanvaraushoitaja-medianomiopiskelija, (vai mikä se nyt oli?). Kuten edellisestä kombosta nokkelimmat saattavatkin päätellä, ikinä en oo tietotekniikkaan koskenut. Niinpä niin. Tässähän mä istun perse juurtuneena Kinnarpsiin lähes 24/7.
Tahdonvoimaa hieman kiirehti asioiden edelle. Olen siis lueskellut blogia reilun viikon verran ja menen vasta tammikuun puolivälissä. Vähän oli tarkoitus, että en kirjoittelisi, ennen kuin oon rämpinyt läpi jok'ikisen hermoston hepaamisen ja kuva-arvoituksen. Mutta tässä sitä ollaan. Niin ja siinäkin TV ehkä vähän liiotteli, että olisin jonkinlainen CST-tietäjä. Tiedän toki mistä on kyse ja ketkä sitä Suomessa haltsaa. Ite pystyn omien kokemusteni mukaan nimeään neljä, joiden käsiin kalvoni uskoisin. :)
Ja niin, vaikka oonkin enimmäkseen selkärikko, voin vakuuttaa, että blogauttelen myös whiplashiin liittyen. Vaikka itse (en ainakaan tietääkseni) kyseistä ihanuutta omista, olen kuitenkin seurannut menneinä vuosina vakavan whiplasharin, eli äitini kamppailua. Pari vuotta takaperin myös veljeni löysi rinnalleen oman whiplasharin, joten myös kälyni puolesta tiedän paljon retkuista.
Mietin pitkään, että sovinko blogailemaan tänne muiden joukkoon, kun nykyiseen happeeni ei liity mitään suurempia kolareita kieppeineen (uskomattomia juttuja kyllä mitä oon lueskellut :o), mutta kuten viisaammat ovat todenneet – eipä sitä kroppaa tarvitse aina liiskata katujyrällä, että se vetää jostain kilarit. Itselläni suurin osa jutuista lähinnä joko itse (tietämättäni) aiheutettuja, parin pienemmän insidentin seurauksia, tai ennen kaikkea perinnöllistä, joka on sekin vähintään kuusi plus lisänumero tässä elämän paskalotossa.
Pahoittelen jo näin alkuvaiheessa kielenkäyttöäni, mutta blogia läpi kahlatessani totesin, että eipä täällä oikeastaan kukaan sanomisissaan kainostele, joten ajattelin asettaa mukavasti oman lusikkani tähän yhteiseen kusimaljaan. *plumps* – sinne meni... tuleepas tänään jotenkin luokattomia kielikuvia. :D Tai siis en tässä nyt mitenkään lupaa, että se laatu olisi lähiaikoina (=koskaan) paranemassa.
Ohjeistakaapas nyt vielä aloittelijaa: olisiko minun tarkoitus ensin postata tänne jonkinlainen kattava vuodatus vuosien varrelta ja sitten jatkaa päivittäisistä tapahtumista, vai alkaa vaan blogailla tästä päivästä ja kertoa menneitä sitä mukaa kun mieleen tulee? Ehdotuksia, anyone? :)
Palataan astialle!
(Edit: muutin fontin ;)
Tahdonvoimaa hieman kiirehti asioiden edelle. Olen siis lueskellut blogia reilun viikon verran ja menen vasta tammikuun puolivälissä. Vähän oli tarkoitus, että en kirjoittelisi, ennen kuin oon rämpinyt läpi jok'ikisen hermoston hepaamisen ja kuva-arvoituksen. Mutta tässä sitä ollaan. Niin ja siinäkin TV ehkä vähän liiotteli, että olisin jonkinlainen CST-tietäjä. Tiedän toki mistä on kyse ja ketkä sitä Suomessa haltsaa. Ite pystyn omien kokemusteni mukaan nimeään neljä, joiden käsiin kalvoni uskoisin. :)
Ja niin, vaikka oonkin enimmäkseen selkärikko, voin vakuuttaa, että blogauttelen myös whiplashiin liittyen. Vaikka itse (en ainakaan tietääkseni) kyseistä ihanuutta omista, olen kuitenkin seurannut menneinä vuosina vakavan whiplasharin, eli äitini kamppailua. Pari vuotta takaperin myös veljeni löysi rinnalleen oman whiplasharin, joten myös kälyni puolesta tiedän paljon retkuista.
Mietin pitkään, että sovinko blogailemaan tänne muiden joukkoon, kun nykyiseen happeeni ei liity mitään suurempia kolareita kieppeineen (uskomattomia juttuja kyllä mitä oon lueskellut :o), mutta kuten viisaammat ovat todenneet – eipä sitä kroppaa tarvitse aina liiskata katujyrällä, että se vetää jostain kilarit. Itselläni suurin osa jutuista lähinnä joko itse (tietämättäni) aiheutettuja, parin pienemmän insidentin seurauksia, tai ennen kaikkea perinnöllistä, joka on sekin vähintään kuusi plus lisänumero tässä elämän paskalotossa.
Pahoittelen jo näin alkuvaiheessa kielenkäyttöäni, mutta blogia läpi kahlatessani totesin, että eipä täällä oikeastaan kukaan sanomisissaan kainostele, joten ajattelin asettaa mukavasti oman lusikkani tähän yhteiseen kusimaljaan. *plumps* – sinne meni... tuleepas tänään jotenkin luokattomia kielikuvia. :D Tai siis en tässä nyt mitenkään lupaa, että se laatu olisi lähiaikoina (=koskaan) paranemassa.
Ohjeistakaapas nyt vielä aloittelijaa: olisiko minun tarkoitus ensin postata tänne jonkinlainen kattava vuodatus vuosien varrelta ja sitten jatkaa päivittäisistä tapahtumista, vai alkaa vaan blogailla tästä päivästä ja kertoa menneitä sitä mukaa kun mieleen tulee? Ehdotuksia, anyone? :)
Palataan astialle!
(Edit: muutin fontin ;)
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Napsahti piukalle (Fedja)
Niinhän tuo napsahti niska jälleen kireälle illalla, sen jälkeen, kun sen oli löysännyt. Ei onnistunut alkuunsakaan makoilu, kun kalvot kiriällä ja ylivireystila päällä. Että hyvästi yöunet. Omat, ei teidän muiden. Ei kyllä mitään käsitystä minkä verran noita kalvoja voi löysyyttä. Että oisko parempi jättää sinne aika paljon kalvosuojaa, ettei kalvojen tarvis tehdä ylilyöntipalautuskiristys-systeemiä löysyttämisen jälkeen. Ihan selkeästi kalvot suojaa jotakin mätäkohtaa niskassa.
Just tuohon rustokohtaan yritti fyssari saada liikettä. Minulla ongelma on siinä kohdassa ollut jo 2004. Ja nyt se ei kuulemma anna periksi juuri ollenkaan, mutta sai viimeksi vähän liikettä. Tuo kohta on jollakin lailla aivonestekierron kannalta olennainen. Siksi varmaan vaikutus niin suuri, jos siihen kohtaan saa vähän elämää. Mutta sekin on ohimenevää...
Saisitko Tahdonvoimaa ketään sua kuskaamaan? Kuulostaa pahalta tuo sun pään tilanne. Joku kinnaa ja tosissaan.
Just tuohon rustokohtaan yritti fyssari saada liikettä. Minulla ongelma on siinä kohdassa ollut jo 2004. Ja nyt se ei kuulemma anna periksi juuri ollenkaan, mutta sai viimeksi vähän liikettä. Tuo kohta on jollakin lailla aivonestekierron kannalta olennainen. Siksi varmaan vaikutus niin suuri, jos siihen kohtaan saa vähän elämää. Mutta sekin on ohimenevää...
Saisitko Tahdonvoimaa ketään sua kuskaamaan? Kuulostaa pahalta tuo sun pään tilanne. Joku kinnaa ja tosissaan.
Jälkimainingit CST:stä (Fedja)
Sittenkin hoidossa eilen tapahtui jotain. Hoitaja otti jotain eri otteita. Enemmän kasvon luita ja käsitteli vähän enemmän sfenoidaali-niveltä(?). Nyt tänään on koko kroppa kummasti löysännyt jostain sisältä ja sellaista lievää lihaskipua (mitä urheilusuoristen jälkeen ovi olla) selässä ja rangassa. Nyt vetää pään vielä helpommasti kireälle ja tuntuu, ettei rangassa ole kantoa juuri ollenkaan. Nenästä on kuulunut koko päivän napsetta ja kitalaki napsui nyt illalla niin, että sen tunsi kielellä ja jossain syvällä kitalaen takana oli se ydinpaikka, joka löysää. Veren hajua on tullut parin viime viikon aikana nenään kalvovenyttelyjen aikana. Nyt taas illalla useampaan otteeseen ja reippaasti. Onkohan se harha-aistimus vai repeytyykö siellä aina oikeastikin jotakin, kun noita kalvoja raksuttelen, kun kalvot suojaa niskan heti uudestaan.
Melkoisia paineita silmiin, poskiin, nenään. Nyt on niska jonkin verran auki. Pitäis mennä nukkumaan, mutta miten ihmeessä nukun tän niskan kanssa. Sitä ei saa nyt laittaa tyynylle pitemmäks aikaa. Eikä nukahtaa sais ollenkaan, koska menee asentokontrolli. Unissaan pyörii ja niska kääriytyy kasaan.
Sama on mietityttänyt mua kans kuin TV:tä. Aikaisempina vuosinakin. Että onko verisuonia puristuksissa. Vasempaan silmään kun tulee sykkeen tahdissa semmosta mustaa aluetta. Ja kun kalvon joskus saa tosi löysäksi, niin tulee syke päähän. Samoin välillä kuuluu sellaista suhinaa. Esim. toissayönä, kun päätä käänsiin. Semmoinen huussss-kohina ääni sykkeen tahdissa päähän, kunnes niskan asento on stabiloitunut.
Terve aamu jo valmiiksi. Palataan taas yön aikana kierros taaksepäin.
Melkoisia paineita silmiin, poskiin, nenään. Nyt on niska jonkin verran auki. Pitäis mennä nukkumaan, mutta miten ihmeessä nukun tän niskan kanssa. Sitä ei saa nyt laittaa tyynylle pitemmäks aikaa. Eikä nukahtaa sais ollenkaan, koska menee asentokontrolli. Unissaan pyörii ja niska kääriytyy kasaan.
Sama on mietityttänyt mua kans kuin TV:tä. Aikaisempina vuosinakin. Että onko verisuonia puristuksissa. Vasempaan silmään kun tulee sykkeen tahdissa semmosta mustaa aluetta. Ja kun kalvon joskus saa tosi löysäksi, niin tulee syke päähän. Samoin välillä kuuluu sellaista suhinaa. Esim. toissayönä, kun päätä käänsiin. Semmoinen huussss-kohina ääni sykkeen tahdissa päähän, kunnes niskan asento on stabiloitunut.
Terve aamu jo valmiiksi. Palataan taas yön aikana kierros taaksepäin.
maanantai 9. helmikuuta 2009
Hullut räsähtäneet kalvot (Fedja)
Koita kestää Tahdonvoimaa. Pahalta kuulostaa. Hurjalta. Mitäkähän siellä sun niskassa tapahtuu.
Minäkin Tahdon Voimaa. Tutun kanssa oltiin puhelimessa ja minulta pyydettiin voimaa. Sanoin, että ei tipu. On sen verran vähissä täällä päässä. Itse otan noista huoneen keltaisista verhosta sen mitä niistä saa - Marimekon unikko 70 luvulta.
Mietin tänään tosissani, että lopetanko CST-hoidot. Menen niin huonoon kuntoon kokonaisuudessaan hoidosta, että kestää sitten puolitoista päivää toipua. Ja hyöty ei toistaiseksi ole ollut hirveän suuri. Pahinta tuossa on linja-automatkat ennen ja jälkeen ja odottelut vaihdoissa, jolloin niskan vetää ihan jumiin. Sovittiin, että tällä viikolla otetaan 2krt hoitoa. Fyssari ehdotti sitä. Tuntui siltä, että en jaksa toista hoitoa matkojen takia, mutta siltikin tuli sanottua, että joo, kokeillaan.
Ei kestä ja ei jaksa tätä Helliä. Joka päivä pitää jumpata. Se on vielä ihan ok. Mutta päälle parin tunnin kalvostovenyttelyt, että olisi potentiaalinen mahdollisuus saada unto yöllä. Parhaimmillaan 2krt päivässä. Tää on kyllä Hell, ei voi muuta sanoa.
Hullu niska ja hullut räsähtäneet kalvot.
Minäkin Tahdon Voimaa. Tutun kanssa oltiin puhelimessa ja minulta pyydettiin voimaa. Sanoin, että ei tipu. On sen verran vähissä täällä päässä. Itse otan noista huoneen keltaisista verhosta sen mitä niistä saa - Marimekon unikko 70 luvulta.
Mietin tänään tosissani, että lopetanko CST-hoidot. Menen niin huonoon kuntoon kokonaisuudessaan hoidosta, että kestää sitten puolitoista päivää toipua. Ja hyöty ei toistaiseksi ole ollut hirveän suuri. Pahinta tuossa on linja-automatkat ennen ja jälkeen ja odottelut vaihdoissa, jolloin niskan vetää ihan jumiin. Sovittiin, että tällä viikolla otetaan 2krt hoitoa. Fyssari ehdotti sitä. Tuntui siltä, että en jaksa toista hoitoa matkojen takia, mutta siltikin tuli sanottua, että joo, kokeillaan.
Ei kestä ja ei jaksa tätä Helliä. Joka päivä pitää jumpata. Se on vielä ihan ok. Mutta päälle parin tunnin kalvostovenyttelyt, että olisi potentiaalinen mahdollisuus saada unto yöllä. Parhaimmillaan 2krt päivässä. Tää on kyllä Hell, ei voi muuta sanoa.
Hullu niska ja hullut räsähtäneet kalvot.
maanantai 2. helmikuuta 2009
Jyskyttää ja heitättää (Fedja)
Piä kippeä. Muutaman päivän yritti tehdä tuloa ja lopulta tänään saavutti päämäärän. Kun pikkuisen liikkuu, niin alkaa jyskyttään yläkerrassa. Tai jos nauraa. Tai jos tekee rengille voileipiä ja teetä, kun hän kirjoittaa retkahdusvammaisesta tapausselostusta. Mitäs sanotte eväistä. Uotilan ruislimppua, jonka päälle kotitekoista poronlihapullaa siivuina ja tomaattia. Tämä renki on vähän epäluuloinen ja valikoiva ruoan suhteen, niin nyt en sekoitellut mitään aineksia, vaan kaikki tuli erillisinä versioina, jotta renki saa valita mitä epäluulossaan suuhun pistää. Jotain testiä piti tehdä ja laitoin sitten tavallisen mustan teen sijaan vihreetä Lime-teetä. Sai kehut. Se on paljon ennakkoluuloiselta.
Lopulta jyskytys yltyi niin pahaksi, että pakko oli mennä hakemaan yksi SomadrilComp. Nyt mukavasti alkoi väsyttämään ja heittämään. Jyskytyskin on laantunut. Polvet ja lantio antavat periksi. Polvien kannattamattomuutta oli tosin jossain määrin jo muutaman päivän ajan etukäteen. Tää jyskytys tulee, kun kalvosto on vähän löysemmällä ja pahassa saumassa liikaa rasitusta.
Tänään kävin CST:ssä. Hoitoon meno oli hankala, kun ei jaksanut seista ja istuminen ei tahtonut linkassa onnistua ollenkaan. Hoidosta ei oikein suurta vaikutusta. Toisaalta eka kertaa hoito teki kipeää. Kun korvan kautta käsitteli, niin vasempaan korvaan tuli tuikekipua. Oikean korvan sisällä kun on sormi ja painaa siitä hiukkasen alaspäin, niin tuli kuristusta. Hoito ei jälkeenpäin tuntunut oikein miltään. Saattoihan se vaikuttaa tosin. Nyt olisi saanut olla herkkänäppisempi hoitaja. Tämän päiväinen oli liian kiireinen ja hätäinen. Tänään olisi pitänyt olla erityisen herkkä sormikuuntelija. Kyllä houkuttelee vielä Tampereen expertti tulla joskus testaaman.
Täällä pahimmasta uhmasta on selvitty. Tuli muuta ajateltavaa. On pitänyt selvitä päivittäisistä toiminnoista ja sosiaalista tilanteista, niin ei ole jaksanut sen päälle olla vihainen. Päähän ei mahdu kovin monta tunnetta yhtä aikaa :>. Jos pitää keskittyä siihen, että miten jaksaa seuraavan operaation, niin ei ehdi miettiä omaa tilaansa.
Terveiset Tahdonvoimalle. Kännyssä pitäisi olla tällä hetkellä oikeat asetukset, mutta ei suostu toimimaan, ei hakemaan eikä lähettämään sähköpostia. En tiiä sitten, onko GPRS "tie" tässä niin huono, ettei saa dataa siirrettyä tarpeeksi vai onko syy jossain muussa. Gmail-sovellusta Mobiilille kokeilin eilen. Latasin netistä gmailin sivuilta. Pelitti siihen asti hyvin, että sain mailit puhelimeen. Lähetys ei onnistu ollenkaan.
Nyt vaakatasoon. Macht Es Spass!
Lopulta jyskytys yltyi niin pahaksi, että pakko oli mennä hakemaan yksi SomadrilComp. Nyt mukavasti alkoi väsyttämään ja heittämään. Jyskytyskin on laantunut. Polvet ja lantio antavat periksi. Polvien kannattamattomuutta oli tosin jossain määrin jo muutaman päivän ajan etukäteen. Tää jyskytys tulee, kun kalvosto on vähän löysemmällä ja pahassa saumassa liikaa rasitusta.
Tänään kävin CST:ssä. Hoitoon meno oli hankala, kun ei jaksanut seista ja istuminen ei tahtonut linkassa onnistua ollenkaan. Hoidosta ei oikein suurta vaikutusta. Toisaalta eka kertaa hoito teki kipeää. Kun korvan kautta käsitteli, niin vasempaan korvaan tuli tuikekipua. Oikean korvan sisällä kun on sormi ja painaa siitä hiukkasen alaspäin, niin tuli kuristusta. Hoito ei jälkeenpäin tuntunut oikein miltään. Saattoihan se vaikuttaa tosin. Nyt olisi saanut olla herkkänäppisempi hoitaja. Tämän päiväinen oli liian kiireinen ja hätäinen. Tänään olisi pitänyt olla erityisen herkkä sormikuuntelija. Kyllä houkuttelee vielä Tampereen expertti tulla joskus testaaman.
Täällä pahimmasta uhmasta on selvitty. Tuli muuta ajateltavaa. On pitänyt selvitä päivittäisistä toiminnoista ja sosiaalista tilanteista, niin ei ole jaksanut sen päälle olla vihainen. Päähän ei mahdu kovin monta tunnetta yhtä aikaa :>. Jos pitää keskittyä siihen, että miten jaksaa seuraavan operaation, niin ei ehdi miettiä omaa tilaansa.
Terveiset Tahdonvoimalle. Kännyssä pitäisi olla tällä hetkellä oikeat asetukset, mutta ei suostu toimimaan, ei hakemaan eikä lähettämään sähköpostia. En tiiä sitten, onko GPRS "tie" tässä niin huono, ettei saa dataa siirrettyä tarpeeksi vai onko syy jossain muussa. Gmail-sovellusta Mobiilille kokeilin eilen. Latasin netistä gmailin sivuilta. Pelitti siihen asti hyvin, että sain mailit puhelimeen. Lähetys ei onnistu ollenkaan.
Nyt vaakatasoon. Macht Es Spass!
torstai 29. tammikuuta 2009
Ps. (Tahdonvoimaa)
Voin kertoa, että tavaroiden rieskominen ja itkeminen saavat niin pahan olon aikaan, ettei hyvä tosi. Varmaan tiesitkin sen jo.
Mä nakkelin elo-marraskuun joka päivä jotain, potkin ovia ja hakkasin seiniä todeten, että seuraavasta muksauksesta voin kävellä takapihan puistoon kaivaan hautapaikan. Niin paha olo tuli.
Eipä se nytkään ole helpottanut, vaan samalla tavalla kuuppa kiristää. Mulla on on vaan niin paljon lyhyempi pinna, kun sulla Fedja, että jaksan elää tämän kanssa maksimissaan puoli vuotta. Niin hirveetä tämä on.
24/7.
Ja et pääse karkuun, vaikka mitä teet. Tiedän niin ton tunteen, kun tekee vaikka mitä, ja sekään ei auta. Kun voisi vaan nukkua pahan olon pois, mutta ei. Aina ensimmäisenä aamulla silmät avatessa huomaa, että on paha olo. Sama juttu illalla, kun menee nukkuun: toivoo, että yhden kerran sais nukahtaa terveen fiiliksillä, mutta ei. Tai että voi vaikka lappaa 100 Tryptyliä vatsakalvot karrella päivittäin, ja se auttais. Mutta ei.
Pahempaa kidutuskeinoa saa hakea, kun se, että oma keho kiristää joka puolelta. Välillä mulla on niin paha olo, siis ei psyykkisesti, vaan ihan fyysisesti, kun puristaa aina johonkin tai sattuu, että meinaan oksentaa. Tämä on sellaista sanoinkuvaamatonta kidutusta, jota ei vaan kestä kauaa. Eikä onneksi kukaan pakotakaan kärsimään. Jos seuraavakaan fyssarikerta ei laukaise pääkiristystä, ajan suoraan siihen Ratinansuvantoon. Ei tämän kanssa kukaan voi elää. Onneksi sulla on adminit tähän blogiin, niin saatte mulle tehtyä muistokirjoituksen. En halua siihen muuta, kuin jotain:
Tahdonvoimaa ja taisteluntahtoa oli ja kaikkensa teki, mutta se ei riittänyt.
Niin joo, ja vois siinä olla jotain myös:
Kela, Pohjola ja Verotoimisto - Te teitte sen. Yksi valittaja vähemmän. Onneksi olkoon. Toivottavasti olette tyytyväisiä.
lauantai 17. tammikuuta 2009
Pahin ohi (Fedja)
Ihanaa. Nukkuin viime yönä. Oli jo toinen nukuttu yö tälle viikolle. Tosi hieno fiilis. Olen niin paketissa, kun voi olla, mutta on siistiä, kun lataaminen onnistui. Ja hieno sääkin ulkona.
Tulehdustilakin lähti helpottamaan sitten keskiviikon jälkeen. Huippu juttu, tosi huippu ettei sitä pitempää kauhua tarvinnut elää. Siistiä joka kerta, kun sen saa torpedoitua. En tiedä sitten onko syynä neurolipidien tukeva vaikutus hermostolle ja aivoille. Todellista niskan tilannetta en vielä tiedä, kun olen ollut paketissa koko viikon, mutta tänään ja huomenna venytellään ja jumpataankin. Ainakin kokeillaan seurauksia.
Tällaista karmean kuuloista tavaraa syön. Nisäkkäiden hermokudoksesta uutettua. Aika karmean makuista.
Neurolipidi - tuoteseloste
Löysin vielä pari lausetta:
NEUROLIPIDI/NEUROGLANDIN
- tarvitaan vaurioituneiden limakalvojen korjauksess
- hyviä ärtyneen suolen hoidossa
Hyvä, hyvä, jos vielä suolistoonkin vaikuttaisi. Minä uskon ainakin vakaasti, vaikka ei olisi näyttöön perustuva. Oli kalliskin 90e, tätyy silloin vaikuttaa, pakko. Ja koska uskon vakaasti, että vaikuttaa, niin ei voi olla vaikuttamatta :>. Näinhän se menee.
Hoitojakso pääsee siis kaiken todennäköisyyden mukaan alkuun maantaina.
Tulehdustilakin lähti helpottamaan sitten keskiviikon jälkeen. Huippu juttu, tosi huippu ettei sitä pitempää kauhua tarvinnut elää. Siistiä joka kerta, kun sen saa torpedoitua. En tiedä sitten onko syynä neurolipidien tukeva vaikutus hermostolle ja aivoille. Todellista niskan tilannetta en vielä tiedä, kun olen ollut paketissa koko viikon, mutta tänään ja huomenna venytellään ja jumpataankin. Ainakin kokeillaan seurauksia.
Tällaista karmean kuuloista tavaraa syön. Nisäkkäiden hermokudoksesta uutettua. Aika karmean makuista.
Neurolipidi - tuoteseloste
Löysin vielä pari lausetta:
NEUROLIPIDI/NEUROGLANDIN
- tarvitaan vaurioituneiden limakalvojen korjauksess
- hyviä ärtyneen suolen hoidossa
Hyvä, hyvä, jos vielä suolistoonkin vaikuttaisi. Minä uskon ainakin vakaasti, vaikka ei olisi näyttöön perustuva. Oli kalliskin 90e, tätyy silloin vaikuttaa, pakko. Ja koska uskon vakaasti, että vaikuttaa, niin ei voi olla vaikuttamatta :>. Näinhän se menee.
Hoitojakso pääsee siis kaiken todennäköisyyden mukaan alkuun maantaina.
tiistai 23. joulukuuta 2008
Ja niin hän otti hoitavat kätensä ja auttoi itseään (Tahdonvoimaa)
Onneksi on muutama kikka tarttunut matkaan CST:stä. Ei mùuta, kun kädet kallonpohjaan, pehmennys ja perään kevyt nosto. Ja nuppi nousee heti millin. Sitten korvista kiinni ja tentoriumin löysennys/ohimoluiden löysennys. Lopuksi nosto päälaelta, että yläniskaan tulis vähän tilaa. Sitten vielä muutama triggerpistekosketus, 2 Burunaa ja Klotriptyl nassuun. Ja salamana sänkyyn lepoon!
Diagnoosi:
Pää kaularangassa, koska tukilihakset ei kanna. Kaulan koukistajat (yhdet pään kannattelijat) on ihan rasituksesta spasmissa. ei C0 jumissa, koska ei ole vetänyt koko kroppaa jumiin. Ainakaan vielä.
Ps. Tiesittekö, että jopa epäkäs kiinnittyy ihan yläniskaan, atlakseen tai siihen siipeen siis. On kyllä ihmesysteemi... Ei ihme, että pää ei kanna, kun kaikki lihakset, jotka sitä kannattelee, on ottanut aika pahaa damagea.
maanantai 22. joulukuuta 2008
CST:tä Oulussa!!! (Fedja)
Tänään oli fyssari, jota kokeilin viime vuoden alkupuolella. Hoito ei silloin sujunut. Nyt päätin mennä vielä uudestaan kokeilemaan, kun sain 15krt maksusitoumuksen hoitoon. Ajattelin, että ohjaan hoitajan hoitamaan minua tarpeeksi varovaisesti.
Mutta Hip, Hei, fyssari oli käynyt hakemassa lisäoppia CST:stä tässä välissä ja nyt hoito oli autuaallinen. Pikkusen siistiä. Mulla on nyt täällä Oulussa CST hoitaja! Fyssarin mielestä olen kiitettävä hoidettava, koska neuraalikudos on niin kireällä, että löysäämisen huomaa todella selvästi. Hah. Mieluummin en olisi tuosta syystä. Samoin kun ei ole juurikaan ekstrakerroksia, niin on kuulemma helppo tuntea rytmit yms. Päästä kireyksiä ei saatu kuin osittain löysäksi, mutta muualta reippaasti. Vitsit, että olen tyytyväinen ja onnellinen, että ei tarvitse hoitajaa enää etsiä tai lähteä minnekään muualle hoitoon. Tämä oli suuri joululahja. Enpä tuota muuta tarvitsekaan.
Hoidon jälkeen olo oli sellainen, että raskas kiviä sisältävä reppu oli pudotettu pois selästä. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt kotiin ja sassiin lepäämään. Päätin, taas kerran, kumminkin tehdä lyhyen kaupunkivisiitin ja loput jouluhankinnat, kun olo oli sen verran kevyempi ja helpompi. Kävelyreitin pituus kaupungissa n.400m. Sen varrella kaikki kaupat, jossa piti käydä. Puolen tunnin päästä alkoi kuitenkin hikoilu ja tunne, etten enää jaksa olla pystyssä ja kassin kanto, vaikka kevyt olikin, liimas yläniskan uudestaan samaan tilaan, kuin ennen hoitoa. Onneksi on kuljetuspalvelua. Olisi ollut karmea raahautua vielä muutama sata metriä linkkupysäkille ja kantaa kassia. Lopulta kaupan eteen sain taksin ja pääsin takaisin kotiin. Mutta virhe oli jo tapahtunut. Löysyys päässä oli vaihtunut kireydeksi ja ylivireystila pamahtanut päälle. Milloinkahan mää oikein opin tarpeeksi varovaiseksi.
Mutta Hip, Hei, fyssari oli käynyt hakemassa lisäoppia CST:stä tässä välissä ja nyt hoito oli autuaallinen. Pikkusen siistiä. Mulla on nyt täällä Oulussa CST hoitaja! Fyssarin mielestä olen kiitettävä hoidettava, koska neuraalikudos on niin kireällä, että löysäämisen huomaa todella selvästi. Hah. Mieluummin en olisi tuosta syystä. Samoin kun ei ole juurikaan ekstrakerroksia, niin on kuulemma helppo tuntea rytmit yms. Päästä kireyksiä ei saatu kuin osittain löysäksi, mutta muualta reippaasti. Vitsit, että olen tyytyväinen ja onnellinen, että ei tarvitse hoitajaa enää etsiä tai lähteä minnekään muualle hoitoon. Tämä oli suuri joululahja. Enpä tuota muuta tarvitsekaan.
Hoidon jälkeen olo oli sellainen, että raskas kiviä sisältävä reppu oli pudotettu pois selästä. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt kotiin ja sassiin lepäämään. Päätin, taas kerran, kumminkin tehdä lyhyen kaupunkivisiitin ja loput jouluhankinnat, kun olo oli sen verran kevyempi ja helpompi. Kävelyreitin pituus kaupungissa n.400m. Sen varrella kaikki kaupat, jossa piti käydä. Puolen tunnin päästä alkoi kuitenkin hikoilu ja tunne, etten enää jaksa olla pystyssä ja kassin kanto, vaikka kevyt olikin, liimas yläniskan uudestaan samaan tilaan, kuin ennen hoitoa. Onneksi on kuljetuspalvelua. Olisi ollut karmea raahautua vielä muutama sata metriä linkkupysäkille ja kantaa kassia. Lopulta kaupan eteen sain taksin ja pääsin takaisin kotiin. Mutta virhe oli jo tapahtunut. Löysyys päässä oli vaihtunut kireydeksi ja ylivireystila pamahtanut päälle. Milloinkahan mää oikein opin tarpeeksi varovaiseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
