Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolmoishermo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolmoishermo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Taitaa jäädä... (Tahdonvoimaa)

Hammaslekurit käymättä. Sen verran toi altaalle meno veti nupin jumiin, että ei saa suuta nimittäin auki. Aika paha juttu kyllä. Allas helpottaa niskaan ja päähän, mutta sinne meneminen on sellainen rasitus, että tosiaan vaikutus on plus-miinus nolla.

No, ainakin mä tiedän nyt tarkkaan, missä on vika - se vitun autotöytäys oli liikaa yläniskalle. Pääoireet, kasvot ja korvat ei vaan toimi. Aivan selkeä peli. Tein jotain peruuttamatonta, kun tömäytin autoon. Vittu, saatana, perkele. Muu kroppa alkaa olla suht hyvin toipunut, mutta pää ei toimi. Ja se toimi täydellisesti marraskuuhun asti. Nyt taas tunto keikkuilee ja välillä oon varma, että kasvot tai pää halvaantuu. Ihan hirveetä. No, iteppähän aiheutin. Fyssari lupas funtsia, että mitä me tehdään, kun noi hermot on noin pinteessä. Ääritapauksessa neurokirurgi voi kuulemma ne vapauttaa, eli poistaa jotain arpea yms. ratkaisuja, mutta en mä nyt mihkään leikkaukseen haluais. Että täytyy vaan yrittää pään ulkoisin keinoin ensin.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Tahdonvoimaa: Hyi helvetti

Älä muuten ikinä miksaa jogea ja rahkaa... Helvetin pahaa. Melkein laatta lensi.

Tahdonvoimaa: Retkahdusvammasivusto/info ihmisille?

Onko Suomessa moista, siis potilaiden/sairastavien pitämää sivustoa? Itse en ainakaan löytänyt. Jossei ole, niin voisi pistää pystyyn sellaisen esim. Suntuubiin, mikä on maksuton. Ei se hirveä investointi olisi ottaa ihan oikeaa domainiakin esim. retkahdusvamma.fi on vapaana vielä. (Nyt tietty Pohjola, Tapiola tai If vie sen kiireesti...) Jos niin käy, niin sitten kirjoitankin ison mediajutun tästä... Jään odottamaan! ;)

Sivusto voisi rakentua esim. seuraavan päänavigaation varaan:

Miten retkahdusvamma syntyy?
Oireet ja niiden tunnistaminen
Tutkimus ja hoito
Lääkärit ja retkahdusvamma
Käytännön vinkkejä taistelijoille/tarinoita
Linkit (foorumit, keskustelupalstat yms.)
Asiantuntijatietoa retkahdusvammasta
Media

Mitä mieltä muut ovat ajatuksesta? Kommentteja?

Uskon, että mun firmastani saisimme jossain vaiheessa hetken graafikon työpanosta, että saadaan hyvännäköinen ja uskottava sivusto aikaan. Itsehän teen copy/sisällöntuotantohommia. Sitten tarvittaisiin tiimiin ainakin linkkien/artikkelien kerääjiä ja ennen kaikkea retkutarinoita sekä tietenkin foorumin moderaattori. Blogista voin kyllä huolehtia myös.

Tahdonvoimaa: 1000 käyntikertaa blogissa 30 päivässä

Blogissamme on vierailtu viimeisen 30 päivän aikana 1000 kertaa noin 500 eri kävijän voimin. Uusien kävijöiden määrä on kasvanut viimeiset 2 viikkoa päivittäin 5-10 ihmisen vauhdilla. Ei pöllömmin.

Keskimääräinen sivustolla vietetty aika on n. 3 minuuttia ja välitön poistumisprosentti tipahtanut 70 --> 53 prosenttiin.

Suurin osa blogia lukevista on pääkaupunkiseudulta, Oulusta tai Tampereelta ja he lukevat kirjoituksia säännöllisesti. Eniten sivuille tullaan viittavilta sivustoilta ja hakusanalla: huimaus, retkahdusvamma, niska, fysioterapia.

Että jatkamme samaan malliin! :)

Ps. Kirjoittaja: jos et ole vielä päivittänyt profiiliasi, teepäs se jossain vaiheessa, kun ehdit. Kiitsa!

Tahdonvoimaa: Suomeksi tietoa korvanpaineista yms.

Keski-uusimaan artikkeli antaa tietoa ongelmista, joita voi olla korvatorvissa.


Latinaksi:
Tuba aperta

Englanniksi:
Patulous Eustachian Tube

Mahdollisiksi aiheuttajiksi luetellaan mm. jopa vain muutaman kilon painon aleneminen, kahvin juominen (tai kofeiini yleensäkin), liikunta ja raskaus. Eli jos korvatorvea ympäröivä kudos jostain syystä kutistuu, voi se aiheuttaa kyseisen ongelman.
Huom! Myös hermo/traumaperäiset syyt ruokkivat kudosten kutistumista.

Väliaikaisia hoitomuotoja mainitaan useita:

- pään kallistaminen tai alaspäin kääntäminen

- selällään makuu

- istuallaan pään laittaminen jalkojen väliin

- kaulavaltimon nopea nipistäminen (Ei ehkä niskapotilaan nro 1 -keino;)

- korvien "poksautus"


Myös seuraavia ehdotetaan:

- painon nostaminen (siis oman elopainon, ei punttien;)
- makaaminen lattialla jalat kohotettuina n. 15 min kerrallaan 4 kertaa päivässä eli heti aamulla, viimeiseksi illalla ja kaksi kertaa siinä välissä.
Tämän pitäisi alkaa tehota jo kahdessa viikossa, mutta liikunnan harrastaminen pitäisi lopettaa tämän hoitomuodon koettamisen ajaksi.

- kahvinjuonnin lopettaminen

- tietyn kiinalaisen yrttiteen juominen.
Teen nimi on kami-kihi-to, tunnetaan myös nimellä Jia-Wei-Gui-Pi-Tang.
En löytänyt Suomesta yhtään hakutulosta aineelle. Ehkä sitä myydään eri nimellä tai ei ollenkaan.

- riittävästi nestettä ja suoloja!!!

Tahdonvoimaa: Painetta korvissa? Kuuletko oman äänesi, kun puhut? Hakkaako sydän korvassa? Apua löytyy.

Monet niskapotilaat kuulevat oman äänen, hengityksen tai sydämenlyönnit korvissaan. Tiedän! Vitun ärsyttävä vaiva.

Pakko puhua puhelimessa makuullaan, kun istuminen heittää hirveet paineet ja ei kuule, eikä pysty keskittymään. Samoin hengähtyminen on helvettiä, kun ääni kovenee. Julkista esiintymistä en vois edes kuvitella...

Oma fyssarini yllätti minut ammattitaitonsa laajuudella, TAAS KERRAN, kun puhuin hänelle tästä vaivasta, joka iski korviini uudelleen aloitettuani duunit. Hän taitaa olla vähän joka alan spesialisti ja kokenut kaikki oireet: aina kun sanon jotain mielestäni outoa oiretta, hän toteaa: 'Joo, toi on tuttu juttu!'.

Netissä pörrättyäni päättelin, että kyse lienee tästä 'avoin korvatorvi' -vaivasta, koska syntymekanismi voi olla myös hermotushäiriö. Toki painealtistusta tulee korviin muutenkin, kun niska ei kanna ja kuulo-tasapainohermo (aivohermo8) on saanut damagea, kuten myös kolmoishermo (aivohermo3), jonka yksi haara btw hermottaa tärykalvoja/korvakäytävän osia.

Linkin takana tietoa, jos sulla on Tuuba päässä (englanniksi). ;)

Ps. En ole vielä ko. keinoja kokeillut mutta CST:n myötä kalvot ainakin on alkanut toimia, koska korviin on tullut vaikkua! Tossa sanotaan, että vahan puuttuminen on yksi oireistava tekijä.

Pps. Perkele, kun oon syönyt allergialääkkeitä ja punkteeruttanut itteni 5 kertaa - turhaan. Miten mun vakkarikorvalekuri (vielä tohtorismies!) ei tunnistanut vaivaa, vaikka selitin sille just ton 'kuulen oman ääneni/korvat aina lukossa' ja 'kuivat korvat' -jutun? Ja fyssari hiffas heti...

tiistai 28. lokakuuta 2008

Tahdonvoimaa: Poissa paikoiltaan - käsin diagnosoitu

Mulla oli yläniskassa nivelmekaniikkahäiriö, eli nivel oikeelta puolelta jumissa mutta mistään nikamansiirtymistähän ei puhuta. Ihan vaan nivel on liikkunut liikelaajuutensa yli. Mutta niitä nyt kuulemma lähes kaikilla tietotyöläisillä. Sen sijaan nivelsiteet tai jänteet ei ollut revnnyt yläniskasta, eikä näin ollen voida puhua mistään 'vakavasta'. Nivel on ollut vituillaan 5 vuotta, koska pää ei ole kääntynyt ja aina puudutti oikeaa puolta. Nivelmekaniikkahäiriön totesi kaikki fysiatrit ja fysioterapeutti tunnustelemalla. Helppo kuulemma todeta: pää ei käänny! Jos oikeella, pää ei käänny vasuriin ja sama toisin päin. Hermot sitten puristuu sinne väliin ja se puuduttaa, kiristää ja painaa.

Kolmoishermohan menee siitä ja se just iskee silmän taakse, poskeen ja leukaan paineet.
Mutta mulla on myös leukaluu ihan vituillaan, mikä taas aiheuttaa ainakin oikeeseen korvaan painetta ja soimista ja kolmoishermo-oire kasvoille voi tulla sieltäkin, koska sieltäkin se kulkee ja haarautuu just siellä.

Tällä hetkellä jumitus tulee mulla leukanivelestä, koska C0 on nyt ok ja silti edelleen silmä ja leuka puutuu, vaikka otsa ei. Vittumaisempi juttu kuulemma, kun puutuminen tulee leukanivelestä. Vaikeampi mobilisoida kohdilleen.

Kuvataan seuraavaksi kuulemma leukanivel tai jopa tähystetään, jossei puutumisoireet nyt kohta ala hävitä. Ja purentafysiologia pääsen tapaamaan kanssa. Puutuiluthan oli pois jo 4 kuukautta ja nyt ne sit pamahti kaikki takas, kun tuli työrasitusta syyskuussa.

Ja päälaen ja takaraivon tuntohermotushan tulee kanssa C0:sta, eli hermot pukkaa ulos pään ja atlaksen välisestä aukosta, ja kun pää painuu kaularankaan, niin soppa on valmis. Paineet iskee keskelle nuppia ja takaraivoon, ja joskus ohimoillekin, selitti fyssari.

Toisaalta, mulla on rikki myös C2 joka antaa lisäoireita korviin ja nieluun/kallonpohjaan ja myös se C6, joka puolestaan oireilee käsiin/hartioihin. Mutta fyssari just sanoi, että retkussa kyse on siitä, että kaularanka on kokonaisuus ja häiriö missä tahansa osassa häiritsee kokonaissysteemia.

Mutta ihan käsin fyssari ne tunnusteli. Eihän ne nivelside/jännevammat missään näy. Jos sä Fedja yhtään muistat ennen kaatumistas (fyssari sano tänään näin siis), niin ne nivelet, jotka on eniten naksunu (ollut siis yliliikkuvia), on ne, jotka myös hajoo retkahduksessa ekana, riippuen tietty, onko ekstensio vai fleksio vai molemmat repäsyt ja toisaalta, onko pahin isku kohdistunut ylä-, keski- vai alakaularankaan.

Ja toki kierto vaikuttaa kans. Niinkuin mulla: oikea on paskana, vasen toimii ku junan vessa. Mä oon muuten aina naksutellut ennen kaatumisia yläniskaa ja hartioita. Mutta sitä fyssari just sanoi, että diagnosointi on muilla fyssareilla ja lekureilla kovin vaikeeta, jollei ole tuijottanut ja kosketellut 20 v. erilaisia niskoja ja tunne kaikki hermoja todella hyvin! Ei perusfyssari tunne kädellä välttämättä, missä jakittaa ja mihin suuntaan ja ennen kaikkea, miksi. Ja lekurit ei etenkään.

Mutta siitä sen voi päätellä, mistä kiristää/mistä sattuu.
Mulla on vaan niin paska juttu, että kun laitetaan C0:a oikeelle paikalle, niin hermot puutuu enemmän, kun ne on jo 5 vuodessa tottunut vanhaan asentoon. Nyt me mietitään just sitä, että mikä on paras ratkaisu tuohon ongelmaan, kun väärä asento vetää ihan jumiin ja ahdistaa koko kropan mutta hermot ei puudu. Ja oikeassa eli ns. uudessa hermot ei jää pinteeseen ja olo muutenkin normaali mutta se vetää kropan taas ihan jumiin. Hmm. ;) Emme ole keksineet ratkaisua vielä.

Tahdonvoimaa: Musaa päivään, nettiradio LastFM is back

Kunnon nettiradio LastFM on palannut kehiin! Musaa päiviin, niin mielikin piristyy. Eli sinne vaan radio -> artistin nimi kehiin ja soittaa ko. genreä.

Heitin bändiksi PMMP ja nyt tulee Nylon Beatin Luuserista jäätävä tanssimusaversio. ;) Veikkaisin tekijäksi sovituksen perusteella Chisua. (Kirjoitettiinko sen nimi noin?)
Tunnisti jopa mun entisen bändin, joka soittaa alternative-rokkia ja joka ei ole vielä hirveän iso nimi Suomessa.

Soitin siinä bändissä koskettimia kolmisen vuotta. Voi kuinka paljon toivon, että vielä voisi kaivaa pianon kaapista ja alkaa pimputtaan! Herranjestan, roudatin silloin keikoilla 13-kiloista Rolandin sähköpianoa! Ostin just keväällä uuden digipianon,markkinoiden kevyimmän täysimittaisen Yamaha NP130:sen.

Ps. Nyt tulee Apulantaa englanniksi! Mitä ihmettä?

Tahdonvoimaa: Kriisinhallintaa ja törttöilyä

Tänään yritettiin uudelleen kriisinhallintaa eli C0:n paikalleen asennusta. Nyt se jopa onnistuikin. Pää tuntuu taas ihan erilaiselta ja koko kroppa aukes. Fyssari kävi sitten läpi koko rangan, vaikka luulin, että hän törkkää vaan vähän C0:aa. 45 minuuttia meni.

On se pirun pienestä kiinni. Muutama hassu milli vetää koko kehon ihan jumiin. No, kattellaan, kauan se pysyy! Seuraava aika onkin jo 19.11, että silloin viimeistään saa apua. Ja huomisesta taas tekemään koukistajia, pään kääntöjä ja harjoituksia. Vaikka ne napsuis pois paikoiltaan, niin silläkin uhalla.

Olipas ilo lähteä tänään liikenteeseen, kun auto ei käynnistynyt. Olen ajanut sillä niin lyhyitä matkoja, että akku finota. Ja vaikka ukkeli ajoi sillä 20km:a, niin ei se riittänyt. Kaiken lisäksi hän oli jättänyt sen meidän kotikadun ainoalle sakkopaikoille ja luonnollisesti lottovoitto odotti!

Minä hölmönä otin sitten sakot mukaani kun lähdin fyssarille. Takaisin tullessa huomasin taksista, että pirkot oli jo ihan meidän kotikulmilla. Sanoinkin kuskille, että nyt kaasua, pitää ehtiä laittamaan sakot takaisin tuulilasiin.

Punapukuiset näkyi jo kulmalla, kun viime hetkellä syöksyin taksista maksamatta ulos ja heitin lapun ikkunaan. Sitten räkätettiin kuskin kanssa hetki ja vedettiin puumerkit veloitukseen. Kallis fyssarilla käynti tuli. ;)

Toivotaan, että olo menee edes parempaan.

Tahdonvoimaa: Päivän piristeeksi - Jutta Urpilai nen, Aivan aluksi

Tsekatkaa hei YouTubesta hakusanalla Aivan aluksi -hauska video. Kun nyt politiikkaan päästiin...

Ja nyt tämä kommentti tulee ihan puolueneutraalisti. Ei meillä kokoomuslaisilla sen paremmin noissa edustushommissa aina mene, jos mietitään vaiks Jaskarin toimia joskus aikoinaan.

Mutta Salella oli todella hyvä vaalikamppis. ;)

maanantai 27. lokakuuta 2008

Tahdonvoimaa: Funkt. MRI

Ps. Vaikkei vikaa löytyisi MRI-kuvissa, ei se ole ihme, eikä luovuttaa kannata. Varmaan tavan magneetit on otettu ja tulokset näyttäneet 'ei oireita selittäviä löydöksiä' -riviä? Kuten niin monella muullakin. :(

Toi on niin pyllystä, kun mikrotason vauriot ei näy missään tutkimuksissa, mikä on vakuutusyhtiöiden ilon aihe number one. Kun ei ole dataa/faktaa, ei tartte korvatakaan mitään. Hirveetä sinänsä... Kerro meillekin, miten magneetti meni ja mitä tuloksia tuli ja kuka ne analysoi.

FMRI:stäkin ollaan niin montaa mieltä. Osa on sitä mieltä, että vauriot näkyy normimagneetissakin (siitä lähtien, kun on ollut uudet laitteet, teslat) käytössä. Samoin on sanottu, että FMRI:ssä tuloksiin vaikuttaa niin paljon myös avustavan hoitajan potilaalle määrittämät asennot, etteivät tulokset ole luotettavia. Samoin on myönnetty (mielestäni aiheellisesti), ettei 'pelkät' yläniskan ligamenttivauriot selitä kuitenkin koko hermo-oireiden kirjoa, vaikka mahdollisia huimausta ja tasapaino-ongelmia valottavatkin hyvin kuten myös mahdollista rangan kosketusta selkäytimeen.

Jep, kuullaan sinusta toivottavasti! Jos oot positiivinen immeinen, kuten 4 vuoden taistelusi antaa ymmärtä, voit myös halutessasi liittyä blogin kirjoittajiin jossain vaiheessa. Tässä blogissa retkua ruoditaan suht positiivisessa hengessä ja tavoite on, että hoitoa saadaan ja apua löytyy - ainakin joskus. Ja että joku keksii laitteen, miten mikrotason hermovauriotkin saadaan näkyyn ja vakuutusyhtiöt joutuu korvaamaan KAIKEN KAIKILLE!!! ;) ;)

Tahdonvoimaa: Susana Spearsista mallia - äänestys?

Ihan ok näkönen sporttinen ex-malli (oisko Venäjältä?) päätti kuvata videoita jumpastaan Youtubeen (hikinen vartalo, vähän vaatteita, erootisväritteiset liikkeet) ja tienata samalla rahaa ja sponssiopimuksen Niken kanssa.

Pitäisköhän mun tehdä sama, mutta vedän vaan hermostoliikkeet ihan totally naked. Tuli mieleen, kun nostelen täs koipiani teknon taktiin puolialasti. Onhan mulla mallitaustaa 10 vuotta ja kroppa huippukunnossa - poislukien hermosto! Hmm...

Mutta mitä mä niillä rahoilla tekisin, jos tähän kuntoon jään? ;) Sano mielipiteesi ja äänestä oikealla puolella olevassa palkissa!



sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Hämähämähäkki kiipes kädelle...

Moi!

Vaali päivä on illassa ja surkeeta sanoa että ei päässyt minunkaan ehdokkaani vaikuttamaan, mut ei voi mitään, pää asia että on käyty äänestämässä. Koska jos kuuluu nukkuvien puolueeseen, ei voi valittaa tehdyistä päätöksistä.
Tultiin tänään mökiltä koti tantereelle, tuntu niin mukavalta palata tänne muutaman päivän jälkeen. Kyllähän mökilläkin on ihan mukavaa, mutta kun siellä on niin turkasen pimeää et joka hetki ulkohuussiin mennessä pelkää karhun syöksyvän kimppuun. Yleensä mulla on kaasi (seuraa) mukana, mut siitä huolimatta vilkuilen koko ajan sivuille kuin vauhko kani. Koskaan en ole nähnyt siellä kumminkaan hiirtä isompaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä...
Suurin pelon aiheeni on kumminkin hämähäkki, joita melkein joka mökki reissulla tulee jossain lakanan mutkassa vastaan. Ennen kun menen nukkumaan ravistelen huolellisesti kaikki peti vaatteet ja sitten kun suljen silmät näen takuu varmasti unta, jossa niitä tulee iso liuta sänkyyni. Herään itseni huutoon ja tietty koko muutkin mökki eläjät, jotka luulevat että vähintään haulikolla varustautunut murhaaja tuijottaa meitä hullun kiilto silmissään.
Mieheni tietää kyllä mistä on kysymys ja saa minut rauhoittumaan, kunnes oikeasti tunnen jonkun ryömivän kädelläni - iiiiiiikkkkk - räväytän valot palamaan, mutta missään ei enää näy mitään. Yritän saada unen päästä uudestaan kiinni, huonolla menestyksellä, sillä koittavan aamun kajo tunkeutuu jo huoneeseen.
Nyt alkaa silmiä lupsottaan siihen malliin, että on vaan kaksi vaihto ehtoa, menen juomaan kupin höyryävän kuumaa kahvia, tai heitän itseni sängylle toivoen unen tänä yönä tulevan helpommin. Ensimmäinen vaihtoehto voittaa, siispä kahvin keittoon, ja ehkä jossain vaiheessa unikin tulee varmaan ajankohtaisexi.
Hyvää yötä ja huomenta kaikille blogissa kävijöille ja olkoon huominen päivä parempi kuin tämä päivä.

Tahdonvoimaa: Mielenkiintoista

Tajusin just, että korvat ei ole muuten soinut pariin päivään ihan hirveästi. Ehkä se viimekertainen leuan mobilisointi todella sai taas tän kaiken aikaan ja nyt alkaa hermot olla niinkuin pitäisi? Hmm. Yritän olla positiivinen!!! ;)

Ps. Heikolta näyttää mun ehdokkaan pääseminen valtuustoon... Varasijalla! Mutta toinen ystävä (Lempäälästä) pääsi kuitenkin. Jee, jee.

Tahdonvoimaa: Ja taas paukkuu - ei ovet tällä kertaa

Tällä kertaa paikkaansa hakee vasen leukanivel. Aamuisen säryn jäljiltä se on edelleen vähän arka muttei enää kipeä. Lisäksi siihen on ilmestynyt samanlainen patti, mitä oli oikeallakin puolella aluksi.

Tahdonvoimaa: Sunnuntaita ja kunnallispolitiikkaa

Tein juuri vaalikoneen testin ja lähinnä minua oli Keskustan ja Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaat. Paatuneena Kokoomuslaisena nauratti.

Mitäs kysyvät jotain pirun pikaratikan ja autotunnelin rakentamista, jotka ei teemana liikuta meikäläistä yhtään. Mä oon sitä mieltä, että Pirkkalan lentokentälle pitäis saada elämää ja tehdä sitä edellyttävät toimenpiteet.

Saas nähdä, jaksaako sitä lähteä uurnille. Pitäis kai. Olotilassa ei ole kehuttavaa mutta se nyt yllätä. Olin nukkunut jotenkin huonosti ja aamulla kun heräsin, niin vasen polvi ja leuka/korva oli aivan tajuttoman kipeitä! Vieläkään ei saa suuta kunnolla auki. Ja luonnollisesti kaikki paikat on ihan jumissa. Kävely oikein sattuu, samoin kumartelu.

Alaselkä ja lantio jumittaa huolella, samoin hartiat. Pää kyllä kääntyy sivulle ihan hyvin. Mutta kaiken kaikkiaan aika tuskallinen olotila. Tähän mä oon tottunut. Aloitan aamut itkemällä tilaani hetken ja sitten on vaan pakko nousta ja koittaa tehdä jotain. Se on tosin ihan sama, mitä tekee, kun heti on niin jumissa, ettei vaan pysty oleen pitkään ylhäällä. Kaikki kuinka haluais, niin koko keho vaan menee ihan tiksiin, kun yrittää.

Täytynee puhua fyssarille asiasta ja miettiä, mitä sille voisi tehdä vai onko se nyt niin, että tähän jäätiin. Tätä se on ollut nyt 3 kuukautta. Henkisesti oon jo niin valmis hyväksymään kohtaloni, että en edes osaa odottaa parempaa. Kattelen tätä aikani.

Toivottavasti muilla on parempi sunnuntai. Olkaa onnellisia, että saatte herätä terveinä, iloitkaa ihan pienistäkin asioista ja toteuttakaa itseänne. Ettei käy niin mulla. 27-vuotiaana joutuu miettimään, mitä kaikkea kivaa on saanut tehdä ja funtsii katkerana, kuinka kaikki vietiin niin viattoman näköisen kaatumisen seurauksena. No, onneksi ehdin puuhastella vaikka mitä ennen kuin elämä loppui. Nyt ei harmita niin paljon olla 'kuollut', kuin ettei olisi ehtinyt tehdä mitään ennen kaatumista.