CST huomenna

Se ois muuten huomenna sit CST piitkästä aikaa. Viimeksi taisi olla joskus puolikuussa, kun kävin. Ihmeen hyvin olen vetänyt nämä 6 viikkoa. Tänään tosin alkoi tuntua pientä painetta nenässä, eli hartiat on väsähtänyt ja sieltä se vetää sitten nenään. Argh. Ehkä vielä joskus voimataso riittää. Mutta ensimmäinen viisiviikkoinen ilman että hermoston separointeja.

Nyt me aletaan tehdä safkaa. Kuulemma on joku palmusunnuntai, niin tehdään sit lampaanpaistia ja valkosipuliperunoita sekä alkupalaksi vaadin niitä punasipuleita kuullotettuna öljyssä ja currytahnassa. Namm...

Miten mua ei yhtään jaksa naurattaa noi Hauskojen kotivideoiden kaatumiset, joissa ihmiset teloo itseään tavalla jos toisella. Eikö tosiaan ole mitään muuta sisältöä enää tuossakaan ohjelmassa kuin näyttää, kun ihmiset satuttaa itseään? Kai sitä nyt muullekin voisi nauraa kuin toisen vahingossa ja kivulle? Niin saatanan typerää, ettei riitä sanat kertomaan. Käännän siis kanavaa.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Ps. Ei enää lenkkareissa hoitoon ikinä. Jesh, jesh... ;)

Kuka pelkää hammaslääkäriä?

"Kuuukaaaa pelkäääää hammaslääkäriiiiii?"
"Eeeeen minääää ainakaan"...

Toleranssi pelkojen suhteen on nykyään aika helvetin kova. Maalliset kivut, säryt, epämiellyttävät tilanteet tai hämärästi käyttäytyvät tyypit pimeillä kujilla ei saa ihokarvoja nousemaan pystyyn. Varsinaista kauhun, epätoivon, kuolemanpelon tai suoranaisen paniikin tunnetta ei vaan jostain kumman syystä enää synny. Ei sitä jaksa pelätä mitään, koska kaikesta selviää, kun on selvinnyt siitä, että selkäydin ja aivorunko venähti. Eikä siinä vielä kaikki, vaan samalla meni kaikki, mitä ihminen voi menettää, joko suoraan tai välillisesti.

Seuraavat pelot, jotka ennen veivät lähes yöunet, ovat osoittautuneet aivan turhiksi:

1. Viisaudenhampaan poistaminen leikkaamalla tai vetämällä:
Ei tunnu missään. Hampaissa oli helvetillinen paine ekat 6 kuukautta kaatumisen jälkeen. Aivan kuin hampaita olisi jatkuvasti porattu ilman puudutusta. Ja hampaista paine säteili keskelle päätä, korviin sekä nenään. Ei se viisaudenhampaiden poistaminen ole tuohon verrattuna yhtään mitään.

2. Synnytys (tai raskausajan vaivat):
Miksi pelätä jotain, mitä ei välttämättä joudu edes kokemaan? Kukas sen on sanonut, että voi ikinä edes saada omaa lasta? Ja keisarinleikkaukset, epiduraalit ja muut kivunlievitykset on keksitty. Ja toisaalta, aivan loukkaantumisen alussa koko alakroppaa jostain syvältä lantio/vatsakalvoista ja -hermoista vihloi ja särki niin paljon, että taitaa olla röörien venymiskivut suhteellisen pientä.

3. Ryöstäjät, raiskurit ja muut hämäräheebot:
Katsotaan millaista jälkeä tulee kun tämä aggressio purkautuu itsepuolustustilanteessa! Tosin ensisijaisesti pitää aina pyrkiä pysyyn poissa vaikeuksista, joissa on pienikin mahdollisuus loukata niska tai pää uudestaan.

4. Tilanteen hallitsemattomuus esim. lentokoneessa:
Uskoni suomalaiseen pilottikoulutukseen on nykyään varsin kova, tiedä sitten miksi. Huippusällejä, huippumoraalilla ja huipputarkasti valvotulla alalla, ja pulkatki on turvallisempia kuin moderneimmatkaan autot, saati motskarit. Harvoin lentokone kaatuu, keikahtaa kyljelleen tai joutuu kolariin. Paitsi Iran Air Stokiksessa, liukui lumihankeen. Mutta todella harvinaista tuo on, ja johtui todennäköisesti kokemattomuudesta lentää peräpohjolan keleillä tai sitten jostain teknisestä nyanssista kuten jarruviasta. Ja sitä paitsi, jos meikäläinen onnistuu lento-onnettomuudessa kuolemaan, niin sit kyllä lähipiirin pitää alkaa lottoamaan. Tilastot on nääs meitsin puolella aika vahvasti!

5. Taloudelliset murheet:
Juu ei. Aina on keskitty jotain ja aina tulee keksittyä. Oottakaas vaan, kun kuulette joskus... Se on varma, että jossei työkyvyttömäksi jää, niin sitten ei ole mitään huolta. Tällä motivaatiolla, turhautumisen määrällä ja kasvaneella henkisellä kapasiteetillä on vaikea kuvitella jäävänsä ilman duunia/palkkaa. Sitähän vaikka syö, juo tai nukkuu työkseen, jossei mitään muutakaan ole tarjolla. Veikkaan kuitenkin, että huippuunsa viritetty luovuus ja intohimo tarjoavat jotain mieluisampaakin tekemistä tulevaisuudessa. Enää ei ole niin väliä, mitä työtä tekee, kunhan voi tehdä jotain. Vaikka mittailla kukkien varsien pituuksia, kirjoittaa lähtöselvityksiä tai haistella lääkkeiden tuoksuvivahteita.

6. Sosiaaliseen eristykseen joutuminen syystä tai toisesta:
Täähän on jo koettu ja ei nyt niin pahalta tuntunut. Itseasiassa yksinolo on tehnyt helvetin hyvää. Ei sillä, etteikö ihmisseura olisi ihanaa. Riippuu ihmisistä. Mutta turha pelätä, että internetmaailmassa pystyisi täysin eristäytymään ihmisistä. Päinvastoin! Nyt kun aikaa on ollut enemmän kuin laki sallii,yhteydet on kunnossa jokaiseen maanosaan. Jo muumioituneet yläasteaikaiset kirjekaverien letteritkin on kaivettu esille ja jalostettu nettikontakteiksi. Ihmeellinen paikka tuo internet chatteineen, Faboineen, Twittereineen ja irkkeineen.

No mitä pelkoja jäi jäljelle? Mikä olisi pahempaa kuin viimeiset kaksi vuotta? Hmm... Ainakin se, että sama alkaisi uudelleen alusta, joko minulla, siskolla tai jollain muulla perhepiirissä. Ylipäänsä kaikki perheeseen kohdistuvat sairaudet, epäoikeudenmukaisuudet tai laittomuudet saa vitutusviisarin värähtämään. Myös joku kiduttaen tappava syöpä tai helvetillinen krooninen kipu itsellään tai läheisillään voisi olla suht tiukka kilpailija viimeisille vuosille, mutta muuten ei kyllä hirveästi maailman meno meikäläistä hetkauta. Voiko tää nyt ihan oikeasti olla muka näin? Onko tämä tervettä? Toisaalta, olenko mä muutenkaan ihan terve? Siis siinä siinä mielessä, kun puhutaan tavallisuudesta tai normaaliudesta? No en helvetissä ole. <3

Nyt mä vedän tirsat. Alkaa tuntua tämä 24 tunnin valvominen. Ja menin sit vielä siistimään (Musti: En siivoomaan) talonkin noita matkalaisia varten. Downhillii kun tykkään harrastaa...

Maailman seitsemän ihmettä

Muistanette maailman seitsemän ihmettä? Nuo rakennukset ja monumentit, jotka listasi aikoinaan kreikkalainen arkkitehti Filon Bysanttilainen? Ohessa olevassa kuvassa on hollantilaisen taiteilijan Marten Heemskerchin näkemys ihmeistä. Ylhäältä alaspäin ja vasemmalta oikealle:

1. Gizan suuri pyramidi
2. Babylonin riippuvat puutarhat
3. Artemiin temppeli
4. Zeuksen kuvapatsas Olympiassa
5. Halikarnassoksen mausoleumi
6. Rodoksen kolossi ja
7. Faroksen majakka.

Minunkin täytyy saada tehdä oma vastaava listaukseni maailman seitsemästä ihmeestä. Tämä ei vedä vertoja monipuolisuudessaan Bysanttilaisen luokittelulle, mutta yritetään.

1. Hermosto
2. Hermosto
3. Hermosto
4. Hermosto
5. Hermosto
6. Hermosto
7. Hermosto.

Monet ehkä arvaavatkin, miksi moinen luokittelu. Jep, jep. Oon ollut koko päivän erittäin vähän sairas tai erittäin hyvin voiva toipilas. Tuntemattomat ovat siis hermoston tiet. Katsotaan, millainen päivä huomenna. Erikoista, erikoista, mutta en missään nimessä valita. Sen sijaan olen varautunut jo maailman historian suurimpaan floppaukseen. Pessimisti ei pety. ;)

Lisää ihmeistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_seitsem%C3%A4n_ihmett%C3%A4

Kierretään kehää...

Tänään kun heräsin, kävely oli vallan kummallista. Kuin pomppisi. Sitten muistin, että kappas, tämähän on jo kerran eletty. Aloin kaivaa blogista muistelmia ja sieltähän se post löytyi valitettavan kaukaa, joulukuulta 2008. Toivottavasti ei tällä kertaa mene ihan vuotta, että saavuttaa sen tason, millä oli... Tosin nyt kyllä onneks pompottaa hiukka eri tavalla. ;)

http://taistelijat.blogspot.com/2008/12/pompottaa-tahdonvoimaa.html

Pikkusen yrittäis tupata hedaria taas otsalle ja silmille. Ei kässää, kuinka se jumahti nyt tuonne ihan ylös. Huokaus. Tää ei ikinä lopu. Oireet vaan muuttuu, kiertää kehää ja aina liippaa läheltä, mut koskaan ei ole kunnossa. Jospas sitä vaihteeks nukkuis. Öitä! :)

Kipu ei ole kivaa, eikä tuska tarkoitus.

Tänään on ollut sellainen päivä, että oksat pois. Tai siis eilen. Olen seurannut neuvottomana tilannetta, jossa toinen ihminen kärsii aivan järkyttävistä kivuista, eikä kukaan pysty häntä auttamaan täysin. Osa vähättelee kipua, osa varmaan epäilee, onko mitään kipua oikeasti olemassakaan. Mutta minä tiedän, että on!

Uskon tietäväni, mistä tämä toinen ihminen puhuu, kun hän kuvaa kipua niin kovaksi, että tekisi vain mieli kuolla. Siis sillä hetkellä tekisi mieli kuolla. Muistan, kuinka ajattelin itse aivan samalla tavalla vuosi sitten. Sille sattumisen määrälle ei vain ole sanaa. Ei sitä voi kuvata kellekään mitenkään. Paitsi niille ihmisille, jotka ovat itse joutuneet käymään saman läpi. Ehkä parhain kuvaus on juuri se, että antaisi mitä vaan, että kipu loppuis, jopa henkensä.

Tällä toisella ihmisellä kivut tulevat kohtauksina, itselleni kipukausi alkoi marraskuussa 08 ja päättyi tammikuussa 09. Muistan, kuinka makasin vain pimeässä huoneessa pehmeällä sängyllä ja täysin hiljaa. Puhelin oli äänettömällä ja pysäytin jopa seinäkellon, koska sen tikitys sattui päähän. Suljin oven toiseen huoneeseen, etten joutuisi kuuntelemaan veden lorotusta tai television vaimeita ääniä. Nukuin jopa yksin patjalla, koska en sietänyt toisen ihmisen kääntyilyn aiheuttamaa sängyn hytkyntää. Söin vain soseutettua safkaa, etten joutunut pureskelemaan. Jätin hiuksetkin harjaamatta viikoiksi, kun en pystynyt koskemaan päähäni kammalla. Kerran leikkasin paidan saksilla pois päältäni, koska olin ollut siinä samassa paidassa viikon käymättä suihkussa, koska en vain pystynyt. Kaikki pystyasennossa olo lisä kipua järkyttävästä tappavaksi. En olisi jaksanut kipua yhtään enempään, onneks se lieveni tuon kolmen kuukauden jälkeen, vaikka on edelleen toisinaankin raastavaa.

Voitte ehkä kuvitella, miltä tuntuu, kun joku lyö kirveellä takaraivoon ja tämän jälkeen pyörittää vartta? Tai että pään päälle pudotetaan korkealta tiiliskivi yhä uudelleen ja uudelleen. Ja samaan aikaan, kun päässä on kirves ja tiiliskivi, joku viiltää selkärankaa pitkin kehon sisäpuolella tylsällä veitsellä ja samanaikaisesti toinen hakkaa nauloja nikamaväleistä sisälle selkärankaan. Nyt kun kirjoitan näitä muistojani, meinaan oksentaa. Taidan ottaa varmuuden vuoksi Buranaa ja Triptyliä, ettei tämä kivun muistelu laukaise kuolemakipujav ahingossakaan. Kop, kop, niitä ei ole ollut enää kesän jälkeen kuin pieninä pätkinä.

Monien on vaikea uskoa, että tällaista kipua voi edes kokea, mikä on ainoastaan hyvä. Kertoo siitä, että vain pieni vähemmistö joutuu tällaista kokemaan. Mutta kyllä, valitettavasti näin on, että se pieni vähemmistö saakin sitten todistaa koko tämän kauheuden... Kun hermosto venyttyy, hermot herkistyvät. Ja venyminen siis tapahtuu pään kautta, kun niska retkahtaa ääriasentoon ensin taakse ja sitten useimmilla vielä eteenpäin. Selkäydin/aivojen pohjaosat, jotka ovat selkäydin/aivokalvojen sisällä "suojassa", venähtävät kuitenkin. Samoin nikamaväleistä ulos tulevat selkäydinhermot sekä tietenkin kaikki aivojen pohjassa kulkevat aivohermot. Selkäydin ja pää on sukka, jota venytetään äärimmilleen toisesta päästä. Ja kun hermo kerran on venähtänyt, se aistii herkemmin kaiken jatkossa, myös kivun.

Hius otsalla saattaa tuntua hikipallalta, haava sormessa avomurtumalta, omenankuori hampaankolossa isolta reiältä ja aivastus siltä, että koko horisontti keikahtaa. Niistäminen on kuin pumppaisi painetta päähän ja pelästyminen saa sydämen hakkaamaan kahtasataa, hikikarpalot otsalle ja jalat pettämään alta. Hermot toimii aivan mielivaltaisesti ja näin myös kipuaistimus on tuhat kertaa kovempi, kuin terveessä kehossa. Kipu vie myös kaiken toimintakyvyn: liikkuminen on mahdotonta, puhuminen vaikeaa, ajatteleminen sattuu ja mikä pahinta, jopa hengittäminen ja sydämen syke tekee kipeää. Siis konkreettisesti tekee aivan saatanan kipeää! Tekisi vain mieli kuolla siihen paikkaan, välittömästi ja saman tien. Mutta eihän sitä tiedä, jatkuisiko kipu sitten kuoleman jälkeenkin.

Ensimmäiset kolme kuukautta tuota kipua kesti vielä miten päin tahansa. Tiesin, että hermotoiminnan palautuessa kivut tulee ja ne kuuluu asiaan ja ne saa kenties lääkkeillä piiloon, ainakin 50-prosenttisesti. Osasin odottaa kipuja, koska ystäväni oli kertonut minulle omista kivuistaan saman vamman seurauksena. Koska tiedän, että kipu kertoo hermovamman paranemisesta (minun tapauksessa), kestin nuo ensimmäiset kolme kuukautta hampaat irveessä ja noilla em. varotoimenpitein. Kun helmikuusta kesäkuuhun 09 olin saanut olla vailla tappavaa kipua olin suunnattoman onnellinen. Ajattelin, että ihan sama, vaikka joutuisin makaamaan sängyssä seuraavat kaksi vuotta, kunhan minua ei vain enää ikinä sattuisi.

Mutta niin siinä vaan kävi, että muutto huhtikuussa 09 laukaisi kivut uudelleen toukokuussa 2009. Menin siis pakkaamaan vaatteeni vanhasta asunnosta pahvilaatikoihin ja työntelin laatikot olkkarin, koska nostaa en jaksanut. Minun oli pakko päästä uuteen asuntoon, vaikka tiesin, että ei olisi pitänyt riuhtoa tavaroita, vaan antaa muiden auttaa. Jotenkin sillä hetkellä vihasin yli kaiken elämääni vanhassa asunnossa ja vähemmän kannustavassa seurassa, joten mä pakkasin sisulla ja tahdonvoimalla koko omaisuuteni yhdessä päivässä. Tätä ennen oli lähes tulkoon maannut vuoden. Aivan järjetön yhtälö.

No, niin siinä tosiaan kävi, etten muista kesästä 2009 kuin palasia, koska kipu oli jotain niin kamalaa, etten pystynyt oikeesti ajattelemaan tai toimimaan. Taas! Olin jälleen samassa tilassa kuin 08-09 taitteessa, tällä kertaa omaa tyhmyyttäni. No, vedin lääkkeillä pään niin pöhnään, etten enää tajunnut kivun suuruutta. En pystynyt olemaan pystyasennossa 10 minuuttia pidempään ilman, että pää räjähti. Ja ihan sama, söinkö lääkkeitä vai en, tietty kipu oli ja pysyi.

Kesäinen kipu alkoi mökillä, n. 25 minuutin päässä Tamperen keskustasta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että soitan lääkärin tänne piikittään niskani, joka auttaisi kipuun edes vähäsen. Maksoi sitten vaikka 200 euroa, niin hän sais tulla mökille, koska minä en pystyisi autossa istumaan. No, ratkaisin asian kuitenkin niin, että matkustin lääkärin vastaanotolle maaten takapenkillä. Yllätys, että oltiin tuntia liian aikaisin paikalla, mutta en vain jaksanut enää mennä kotiinkaan, joten makasin sitten parkkitalossa takapenkillä pimeessä tuon tunnin. Sitten uusi yritys lääkärille. Raahauduin hänen huoneeseen viimeisillä voimilla (makaamaan), piikit nopeasti niskaan ja takaisin autoon makaamaan. Odoteltiin ensin puolisen tuntia, että pystyttiin lähteen kohti kotia ajamaan. Pää ei kestänyt siis etanankaan vauhtia autossa tuolloin. Aivan kauheeta. Kun pääsin vihdoin kotiin, makasin putkeen kolmisen viikkoa, kunnes kipu alkoi helpottaa. Nyt olen kärsinyt vain satunnaisia päiviä kuolemankivusta kesän 09 jälkeen. Mutta kipu on todella herkällä. Nytkin ku kirjoitan tätä pimeessä, alkaa tuntua painetta silmissä ja päässä. Ja eli pakko lopettaa. Jos jatkaisin vaikka kolme tuntia, saisin taas nuo kuolemankivut päälle.

Voinette muuten kuvitella, mitä haluaisin sanoa niille ihmisille, jotka eivät ole uskoneet minun olevan "oikeasti kipeä", vaan kertoneet meitsille, kuinka kuvittelen tämän kaiken. Tai kuinka kärsin sosiaalisten paikkojen pelosta, enkä siksi poistu kotoa, tai valitan turhasta valittamisen ilosta.

Tsemppiä ystäväiseni taisteluun paremman huomisen puolesta! En sano, että kyllä se siitä ja että koitahan pärjätä. Liian laimeaa. Mutta kaiken sympatian, voiman ja tuen saat kyllä täältä(kin) suunnalta. :)

Etanan elämää

Näin jännää unta. Olin satasen aitojen finaalissa starttaamassa kauden kärkijuoksina SM-finaaliin. Hassua, että laji oli juuri aidat, joita en enää ikinä tule juoksemaan. Kun paikoillenne-komento kuului, nousi katsomossa seisomaan tumma nainen. Hänen seurassaan oli hieman vanhempi mieshenkilö, joka yritti pidätellä naista täysin riehaantumasta. Naisella oli megafoni kädessä ja hän karjui siihen todella kovaa "Eikö ole vieläkään mennyt kaaliin, että sun pitää elää etanan elämää"? Tuo nainen on fysioterapeuttini, päättelin. Tarina ei kerro, lähdinkö juoksemaan vai en, mutta tämä oli loistava muistutus siitä, että täytyy muistaa levon merkitys. Unet ovat kuningastie alitajuntaan ja niitä on fiksu kuunnella.

Kun aikoinani toukokuussa 08 menin ekan kerran CST:aan, sain tuon ohjeen fyssarilta: elä kuin etana, että loukkaantunut hermosto saa elpyä. Tärkeimmät levon hetket olisi käsillä juuri tuolloin, eli nuo ensimmäiset kuukaudet vamman sattumisesta. Mitä rauhallisemmin ottaisi, sitä vähemmän selkäydinshokki aiheuttaisi tuhojaan. Ja kyllähän mä elinkin kuin etana ensimmäiset kuukaudet. Käytännössä lepäsin 24/7. Ensimmäisen onnettomuuden jälkeen 2003 en moista tajunnut. Siitä jäikin päälle sellainen ylikierrosvaihe. Toisaalta, noita kierroslukemia voin kiittää mm. siitä, että luin itseni kauppakorkeakouluun ja tein pyyteettömästi töitä firmojeni eteen about 12/6 ja siinä ohessa hoidin aika paljon muutakin. ;) Ehkä nyt oli tervettä sammuttaakin kone, joskin se on todella vaikeaa, kun on käynyt ylikierroksilla vuosikausia. Joskus aina mietinkin, miksi kaikki muut ympärilläni on niin pirun hitaita, tehottomia ja saamattomia. Mutta ilmeisesti se onkin meikäläisen hermosto, joka on pyörittänyt about kahden ihmisen edestä kaikkia toimintoja. Ei huono saavutus, mutta pidemmän päälle keho ei olisi taatusti jaksanut. Eikä mielikään.

Takaisin etanointiin. Monet kerrat varmistelin, että onhan tämä nyt varmasti hyvä linja ja ruikutin, kuinka kaikki lihasvoima, koordinaatio ja energia valuu musta hukkaan, ku vaan makaan ja olen. Fysiatri perusteli lopulta niin hyvin levon merkityksen, että uskoin tietenkin auttajaani mukisematta. Itselleen ei ollut kovinkaan helppoa luopua kaikesta tekemisestä. Aluksi jopa ajattelu oli kielletty, koska se aiheutti niin hirveän puristuksen päähän. Niinpä vaan olin ja tuhlasin aikaani = elämääni. Onneksi nuppi oli sen verran jäässä, niin tunnit kulki nopeasti. Nyt en pystyisi millään samaan, ilman, että kilahtais kuupassa. Aika aikansa kutakinm onneksi tarvitsekaan palata sinne 1,5 vuoden takaiseen aikaan. Ehkä elämäni hirvein kokemus, kun päässä puristi jatkuvasti ja kaikkialle sattui aamusta iltaan. Tai itseasiassa vuoden 2003 onnettomuuden jälkeen olo oli vielä pahempi. Sen lisäksi, että oli kaikki nuo oireet, yrjösin jatkuvasti, oli ne kokovartalosähköiskut, tärinä, nykinä ja pienet poissaolokohtaukset. Silloinkin selvisin terveen papereilla lukuisilta neurologeilta ja fysiatreilta, vaikka vietin vuorokausikaupalla aikaa tiputuksessa sairaalassa särkyjeni takia. Tension neck... ;) Joo, joo... Ja luonnollisesti en saanut lääkitystä enkä etenkään ymmärrystä, koska en ollut eksynyt vahingossa Suvantokadulle.

Nykyäänkin tarvittaessa on kuitenkin osattava vaihtaa antiloopista etanamoodille, tai homma hajoaa käsiin. Mikään ei liene olennaisempaa, kun mennä jatkuvasti tutkan alapuolella, osata lyödä hanskat tiskiin, kun oireita alkaa tulla takaisin, perua kaikki aktiviteetti (se vähäinenkin;) ja tarvittaessa vetää verhot kii, töpselit seinästä ja viedä puhelin vaikka vessaan. Ja kun seuraavan kerran hämärtää, voi hommia taas jatkaa. Mutta se kuuluu tähän hermovammaan ja sitä täytyy muistaa kunnioittaa tästä hamaan hautaan asti. En tiedä ketään näin vakavasti loukkaantunutta, joka olisi parantunut täydellisesti. Ihminen vain tottuu ja sopeutuu siihen, että hänellä on omat rajoitteensa, eikä enää huomaakaan rajoittuneisuuttaa, mikä on tietenkin hyvä asia. Mutta keho kyllä muistuttaa, jos ei toimi niinkuin se vaatisi. Siksi täytyy vaan muistaa kuunnella sitä etukäteen, eikä vasta sitten, ku koko korttitalo murtuu.

Eimen, nyt kaffia! Siitä en luovu. Yksi pahe pitää olla, ettei täs nyt miksään pyhimykseks tuu leimauduttua. Ja uskon, että kaffe on parempi vaihtoehto, kuin rööki tai alkoholi. Tupakkaan en ole ikinä edes maistanut ja alkkiksen käyttökin on aina ollut lapasessa. Omasta mielestäni ainakin. :)

Hauskaa päivää!

Ettei vaan... (Tahdonvoimaa)

Olisi liian kiva viikko tulossa, varmistin sen tietenkin tiskaamalla ja siivoamalla. Ei kerta koneella voi istua (staattista + nuppi on rangassa, niin ruutu sattuu silmiin) mutta pystyy oleen pystyssä, niin ollaan sitten.

Eipä sitä jaksa pelkkää kattoakaan tuijottaa. Onhan sitä katteltu ihan tarpeeksi.

Puolet jäi tiskaamatta mutta ne saa jäädäkin. Ehtiihän ne hoitaa vaikka huomenna, perjantaina tai viikonloppuna tai joskus seuraavan vuoden aikana. Kun eihän mulla mitään muutakaan tekemistä ole. Kappas kuinkas sattuikaan.

Ulkonakin ois taas nätti ilma. Taidanpa lähteä Kauppiin iltapäiväkävelylle. Vai meniskö shoppaileen kevätvaatteita? Ai niin joo, mutta enhän mä pysty, enkä mä niillä vaatteilla tee mitään. Vaatteita on erilaisia vaikka joka päivälle mutta mä kuljen muutamissa kotihousuissa ja trikoopaidoissa.

No, ehkä suhautan frendille kahville ja hiustenleikkuuseen. Jaa, niin joo. Mutta enhän mä saa autoa tallista saatika jaksa kantaa päätäni sitä puolta tuntia.

No mitäs mä sit teen? En mitään. Samaa kuin vikan vuoden. Olen. Tylsistyn. Kun silmät on tälläisinä ei pysty ees tekeen koneella hommia. Puhelinkin sattuu silmiin. Verhotkin täytyi laittaa kiinni, kun kirkas aurinko sattui päähän. On tämä elämä niin hienoa, ettei sanoin pysty kuvailemaan.

Voikohan tylsyyteen kuolla? Tiedättekö ketään, joka olisi menehtynyt suoranaisesti tylsyyteen? Ei siis välillisesti masentumisen tai yksinäisyyden vaikka. Kuollut ihan siksi, ettei keholla ollut tekemistä ja ruumiintoiminnot vaan loppui.

Mitä ihmiset yleensä tekee, kun ne joutuu makaan sängyssä? Muuta kuin kaulankoukistajia ja niskan stabiliteettiä leukaliikkeillä? No, onneks voin ees tehdä noita, se on kaikki kotiinpäin.

Hermostohan pelittää aika kivasti mutta niskanhallinta ei riitä pystyasennossa, kun sieltä on kaikki paskana. Mä en käsitä, kuinka rakenteet ees pääsi noin pahasti repeilemään, eikä sitä edes tajunnut.

Luulis, että jos pehmytkudos menee täysin paskaksi, siitä aiheutuis jotain oireita heti. Mutta ei. Niinpä ei osannut ees laittaa kylmää, kohoa ja käärettä, kun ei sattunut mihinkään.

Ja siitähän seuraa aina hyvä tervehtymisprosessi, kun ensihoito menee päin persettä. Ja jotta niskan rikkoutuminen oikein varmistettiin, pari OMT:tä venytti ja mobilisoi sitä heti vamman syntymisen jälkeen.

Kyllä nekin on vitun kuutteja. Nykyisen hoitajani sivuilla on kerrottu laveasti niskavammoista ja lukee myös, että niskan tuore tapaturma estää mobilisointihoidon.

Miten joku toinen 6 vuotta itteään kouluttanut ja 15 vuotta hommia tehnyt ei muka tiedä sitä? Tai siis kukaan muu mua hoitaneista fyssareista?

Eikö pehmytkudosvammojen ensihoito kuulu jokaisen fyssarin opinto-ohjelmaan?
Ei ihme, ettei tosta saa kalua.
En kyllä aio todellakaan maksaa laskuja, joita OMT:ltä tulee joskus, jos muistavat laittaa. Laitan reklamaation + whiplash -infon ja toivotan hyvät kesät. Ja tietty pistän mukaan nykyisen hoitavan lekurini ja fyssarini mainoksen heidän pitämistään Niskavamman tunnistus ja hoito -kursseista.

Menkööt sinne opettelemaan, niin eivät pasko muiden(kin) niskoja tulevaisuudessa.

Päivän aktiviteetti ja kuulumiset (Tahdonvoimaa)

Löysin vihdoin puhelimen kaapelin ja sain päivitettyä Sony-Erkan. Nyt venailen asetuksia Saunikselta, jotta näkisin, toimiiko selain ja meilit nyt kunnolla. Viikko siinä meni, että sain totetusasteelle päivityksen. En kyllä ikinä vaihda puhelinta, kun oon just tottunut tähän Sonyn bisnespuhelinsarjaan. Varmuuskopiointi tapahtuu jo rutiinilla, samoin s-postin asentaminen yms.

On muuten paljon helpompaa kuin Fedjan Noksulla, ja Noksulla ylipäänsä. Sonylla on niin erinomaiset käyttäjätuet (manut, P1i-helppilinja bisnesasiakkaille + web-tuki), että tässä ei voi epäonnistua. Oon kyllä melko varma, että selain ei toimi vieläkään. Vaikutti vähän semmoiselta vialta, että vaatinee käytön takuuhuollossa. Vähän kuin minä - taas keskiviikkona takuuhuoltoon... On muuten 21. kerta craniosacraaliterapiaa.

Ihan ihme olo olut tänäänkin. Kalvot tuntuu tosi oudoilta. Kuulunee asiaan. Koko keho on välillä semmoista oudon tuntuista "höttöä" mutta tuntuu, että se on parempi kuin se kivikova kinnaava fascia. Muutenkin olo on todella OUTO. Ei tiedä, pitäiskö itkeä vai nauraa, kun oon varma, että mulla on jonkun toisen keho... Ehkä nyt ollaan matkalla taas johonkin uuteen vaiheeseen. Jalat on ihan ihmeellisen tuntuiset. Ei kipeät mutta semmoiset ihmeelliset. Ei oikein voi pitää hetkeäkään paikoillaan niitä. Niveletkin on ihan hassut... Jos uskoisin siihen, että whiplash voi laukaista jonkun hermosairauden, veikkaisin, että muhun on iskemässä se... Niin on kyllä ihmeellisiä nuo oireet.

Vuodenaika vaihtuu, paska jatkuu (Tahdonvoimaa)

Siinä se taas on. Talvi. Masentavaa. Tulin juuri altaalta ja totesin, että niin se on kohta vuosi mennyt ja tyttö samassa tilassa. Enää 2 kuukautta siihen, että kaatumisesta on 12 kk:tta. Edistystä ei ole tapahtunut enää syyskuun-lokakuun jälkeen. Nyt on turha enää toivoa paranemista.

Hermosto toimii suht jees, mutta tuntohäiriöt ja kipu/jumipaikat on ihan samanlaisia, kuin syyskuussa altaalle mennessä. Vajoaa, vajoaa, vajoaa. Korva huutaa, leuka on kipeä oikeelta. Samat kohdat, jotka loukkasin silloin 03. Ymmärrettäväähän se on, ettei hermo toivu toista kertaa samanlaisesta, tai oikeastaan pahemmasta, vammasta. Mä ylioptimistinen uskoin olevani tilastopoikkeama. Ja petyin taas. Niinkuin aikaisemminkin kirjoitin, niin toi ylioptiminen asenne on hyvä, jos sulla on vamma, mistä todella voi parantua.

Mitähän sitä sit tekis nk. elämällään? Enpä uskonut joutuvani tätä miettimään 27-vuotiaana, mutta nyt alkaa olla pakko myöntää faktat. Vaikka kuinka haluan uskoa jotain muuta, niin joka kerta kun tulen altaalta, olo on vaan samanlainen. Vetää kyllä aika surulliseksi ja tulee väistämättä mieleen, kannattaako sitä ees käydä läträämässä, kun ei se johda mihinkään. Kai se on hyvä pitää kuntoa yllä mutta ei se mua paranna. Päin vastoin, tulee vaan surullisemmaksi, kun huomaa, että harjoittelukin on turhaa. Mä vaan vajoan, vajoan ja vajoan, koska kalvot antaa väärää tietoa maan sijainnista ja kropasta suhteessa siihen. Ei ole auttanut siihen hoidot eikä treenit.

Bushin pastillit (Fedja)

Lauantakina kävi kylässä Bushin kavereita Amerikasta. Ystäväni jenkeistä oli tullut piipahtamaan Suomeen. Ystäväni mielestä Bush on hyvä presidentti, hän pitää Bush:sta ja hänellä ei ole mitään valittamista. Kävimme jonkin aikaa keskustelua siitä, miksi eurooppalaiset eivät pidä Bush:n aikana harjoitetusta politiikasta. Käsitykset Irakin sodasta syistä on minun ja heidän välillä niin kaukana toisistaan, ettei keskustelussa ole mitään järkeä. Minä en voi käsittää miksi he pitävät Irakin sotaa täysin oikeutettuna ja heidän mielestään eurooppalaisten asenne on väärin perustein syyttävä.

Järkevämpi oli sitten vaihtaa puheenaihetta. Onhan ihmisen elämässä muutakin kuin politiikkaa, ainakin hiukkasen.

Ystävä toi tuliaisiksi amerikan makeaa, m&m karkkeja. Hyviä ovat, tiesin vanhastaan. Vähän hirvitti, kun toivat, kun aavistin, etten maltan olla niitä syömättä. Vatsa oli valmiiksi ärsytetty ruisleivällä ja rieskan paloilla. Viimeisten viikkojen aikana olen huomannut ruisleivän vaikutukset. Jos illalla viimeksi syö pari ruisleipäpalaa, aamulla herää siihen, että oksettaa ja vatsa on täynnä ilmaa. En tiedä onko vatsa alkanut sen verran toimimaan että reagoi. Aikaisemmin muuttui ruisleivän syömisen jälkeen muuttui vain hiljaiseksi ja passiiviseksi. No, minulla oli nuot Bushin pastillit kauniisti isossa pussissa. Ajattelin, että nyt tulee kyllä katastrofi, jos syön sekä maitoa että sokeria tällaiseen vatsaan. Puolen tunnin päästä siitä kun vieraat lähtivät, pussi oli auki. Sitten ajattelin, että nyt syödään sitten monen kuukauden annos karkkia kerralla, että saadaan kärsittyä kaikki haittavaikutukset tässä kerralla. Samana iltana alkoi jo tuntua. Keuhkoputkiin tuli tunne, että flunssa tulossa ja kurkku alkoi tuntua käheältä. Seuraavana päivänä "hermostotulehdus" päällä ja oireilu tuolla kalvotasolla. Kävely leijailua. Jumppaa ja venyttelyä turha yrittää. Nyt pitää kärsiä 2-3pv. Tiedän sen menevän ohi nyt, kun laitan vatsaan oikeanlaista tavaraa pari päivää. Kyllä taas melkoisen opetuksen sain tästä elimistön kokonaisvaltaisesta toimimattomuudesta. Suolisto ei toimi, koska hermosto on sekaisin. Kun suoliston toiminta edelleen huononee, hermoston tila pahenee entisestään.

Pompottaa (Tahdonvoimaa)

Hehee, jälleen uusi vaihe liikkumisessa. Nyt ei enää niin paljon upota tai vajota, vaan pompottaa. Yritin epätoivoisesti selittää tuota tunnetta viime kerralla fyssarille, kuinka rintarangan kiertoja tehdessä 'heittää' yhtäkkiä ylöspäin tai alaspäin. Ihan kuin hydrauliikkajärjestelmässä ois paine jakautunut epätasaisesti.

Tai just kävellessä yhtäkkiä saattaa lähteä maa jalkojen alta tai heittää ylöspäin. Vähän kun kulkisi sellaisilla vieterikengillä. Mutta fyssaripa heitti heti vastakysymyksen: 'Siis tarkoitat, että se siis pompottaa sua kävellessä?'. Niinpä! Juuri sitä. Miten hän sen tiesi taas? No, tiesi, kun on itse kokenut. Siksipä kommunikointi on niin helppoa.

Mutta on mulla niin helvetin herkkä hermosto, että voin tasan tarkkaan nimetä paikat, joissa on vielä vikaa. Kuvittelen itseni putkeksi, jossa on laavaa. Ja sen laavan pitäisi olla siinä putkessa tasaisesti. Mutta välillä laava pakkaantuu johonkin kohtaan - tohon C6:een, välillä ristiluuhun ja välillä päähän. Koskaan se ei ole tasaisesti, vaan tukoksen paikka vaihtelee ja muuttuu koko ajan. Mutta positiivista on se, että pystyn kuitenkin sanomaan tasan tarkkaan, missä kohtaa tuntuu oudolta. Ja toisaalta yhä vähemmän se kyllä pakkaantuukin. Mutta silti toi herkkyys on ihan hirveetä...

Etenkin kun välillä se laava muuttuu edelleen sementiksi, mitä ei sitten liikuta mikään. Sitähän se siis olikin ennen kuin siitä tuli edes laavaa - toisinaan. Mutta kyllä on ihmeellisiä tuntemuksia, kun on herkistyneet hermot. Kaikki noi häiriöt kävelyssä yms. on vaan tuntohäiriöitä. Eihän se mun keho oikeesti pompi tai vajoa mihinkään, vaan ne venähtäneet hermosolut ja vasta muodostumassa olevat nivelsiteet kertoo ihan mitä tahansa tietoa päälle mun asennosta. Mutta kyllä tässä joka päivä saa vannoa itselleen ja fyssarikin koko ajan mua muistuttaa, etten ole tulossa hulluksi tai kuvittele noita olotiloja.

Tahdonvoimaa: Kysymyksiä (Fedja)

Olet TV tutustunut tuohon Tension Neck:iin. Mitkä ovat sen oireistot ja löydökset?
Yhdestä tekstistä luin, että kireät niskalihakset, oikoryhtisyys kaularangassa Rtg/MRI -kuvassa. Yleensä kaularangan liikkuvuus hyvä. Cervigale cyndromasta poikkeaa tuon oikoryhtisyys löydöksen perustteella.

Milloin TN voidaan laittaa diagnoosiksi?
Onko samanlainen romukoppadiagnoosi kuin ärtyvän suolen oireyhtymä (== määrittelemätön suolisto-ongelma)

Miksi sulla TV C0 pettää, jos siellä ei ole mitään vikaa? Onko sitä selitetty koskaan?

Mitä sää tarkoita, kun puhut hermoston separoinnista?

Sitten kiinnostaisi myös, että miten kuntosi on nyt paremmin kuin aiemmin. Täältä päin vaikuttaa tekstejä lukiessa, että aika huonossa kunnossa olet vielä. Mutta onko se niin, että vointi on parempi, mutta oireistoa on vielä niin paljon jäljellä, että silti tilanne vielä aika armoton?

Ekologinen jalkajälkeni on Juha Miedon monon luokkaa (Tahdonvoimaa)

Koska:
- vedin kaikki patterit piirua vaille täpölle
- tyhjäkäytin autoa tänään 5 minuuttia, ettei huomisesta allasreissusti tulisi hyinen katastrofi
- nukun valot päällä, koska maapallovalaisimesta paloi lamppu (4 kk:tta sitten, ja toisaalta, siitä puuttuu myös muutokset mm. ex-Jugoslavian alueella, että ihan sama)
- soitan musaa läppäriltä läpi yön, kun olen yksin ja on tylsää
- jätin vessaan valot, ettei tartte törmäillä yöllä seiniin

Ps. Häpeän itseäni moisten aktiviteettien takia mutten väliä oikeasti. Mun hermosto kannattaa salassa ilmastonmuutosta ja lämpimämpiä kelejä... Tuli mieleeni, että kyl se mun kaveri, 'Floora', oli kanssa aika nainen, kun talvella polki (mua huonommassa kunnossa huomattavasti) altaalle pyörällä joka päivä, kun ei jaksanut/pystynyt rappaan tuulilasia ja istuun hyisessä autossa. Jumalauta, mitä ihmiset joutuu kestään niskan kanssa...

Uusi vaihe? (Tahdonvoimaa)

Onkohan muuten tämäkin joku uusi vaihe, kun ei ole enää kokoaikaisjumitusta juurikaan mutta pienikin askartelu/rasitus saa kehon hepaamaan ihan täysin? Menee paikat jumiin, ei samalla tavalla kuin ennen eli niin, että kalvot kiristää, vaan että ne tuntuu sellaisilta haperoilta. Vähän sellainen tunne, mitä vois ajatella, että kuminauha on palauduttuaan liian kovasta venytyksestä. Eli tiettyyn pisteeseen asti se elastaani kestää venytystä ja palautuukin ihan normaaliksi mutta ylivenyessään ei enää palaudu ihan täysin normaaliksi. Lisäksi autonominen hermosto vetää tosi helposti separit pienestäkin rasituksesta. Eikä muuten ole hikoilua tai kylmää kokovartalolla, vaan paikallisesti rikkoutuneilla alueilla.

Jumala (siis jonkunlainen jossain muttei välttämättä kristinuskon...) on olemassa (Tahdonvoimaa)

Ihanainen exäni toi talvirenkaat. Sillä aikaa, kun hän ronskeilla käsillään niitä vieritteli WBB:lle, minä olin reipas tyttö ja puistelin auton lumesta, raaputtelin lasit huomista allaskeikkaa varten sekä tyhjensin takakontin roinasta, jotta ne renkaat mahtui sinne. Kaikki tämä kuin huomaamatta, vahingossa. Kai sitä on sit vähän tervehtynyt. Tosin kun pääsin kotiin, niin käsiä ja selkää pisteni niin pirusti. Että aika huono on rasituskestävyys... Apulaiselleni vein parkkipaikalle palkaksi kupin kahvia ja keksin. Ja tietenkin hän sai nauttia erinomaisesta seurastani 10 minuuttia, mitä juttelimme. ;) Mm. aiheesta: mies, hanki talvikengät, joissa on kunnon pohja. Huom! Juttelimme = Minä ulko-oveen nojaten, kun ei niska kanna muuten, ja hän ihmeissään ripustautumistani katsellen. Kiitos vielä asianomaiselle! Luet kuitenkin tätä blogia.

Ja sitten siihen Jumalaan. ;)
LOMMO OLI OIENNUT!!!
Jee, olen 150e vähemmän köyhä. Lisäksi muistin, että frendi on mulle auki 400e. Saan ne huomenna. Siinä on melkein fyssarilaskun rahat.

Ps. Totesin, että tuommoinen nuoskalumi on maan mainio niskalle, kunhan alla ei ole jäätä. Se pitää ja se ei ole niin kova pinta kuin asfaltti. Oli ihana kävellä uskona, kun ei joka askel sattunut päähän...

Voi Fedja hienoa! (Tahdonvoimaa)

Kuulostaa positiiviselta! :) :) Älä vaan lopeta niiden hermostopumppausten tekemistä, vaikka käytkin kinesiologilla. Puhuinkin omalle fyssarille sinusta ja ko. kokeilusta ja hän kannusti kinesiologiaan + liikkeiden tekemiseen - oman kropan ehdoilla.

Muutenkin hän käski muistuttaa, että kun hermosto on ollut huonona/jakissa kauan, sen paraneminenkin vie kauan mutta on kuulemma täysin mahdollista edelleen! Ja kuulemma, mitä enemmän kroppa alkaa aueta, sitä vähemmän venytyksiä ja enemmän pumppauksia. Mutta hänhän ei tunne sinun tapaustasi, kuten nuo oli sellaisia yleisohjeita.

Ihminen on niin ihmeellinen kokonaisuus. Kun vaan joku osaa aktivoida paranemisjärjestelmän, niin se hoitaa loput. Ja mulle ainakin fyssari sanoi, että aineenvaihdunta (siis kaikki: hiki, kuseminen, korvavaikut, kyynelnesteet, hiusten rasvoittuminen yms.) on hyvä merkki. Kuulemma kalvot alkaa toimia! Ensin ne toimii miten vaan/satunnaisesti, mutta alkavat kuulemma hiljalleen toimia oikein.

Kaverikin just tekstaili Pännäisistä (missä lie välillä Tre-Oulu) ja siellä oli joo tullut lunta. Sehän tarkoittaa sitä, että pitäis ostaa talvirenkaat... Voe peppu! Vedin viime talven jo niin hazardina, että ihme etten jo silloin saanut retkahdusvammaa rusauttamalla jonkun perään autolla.

Mullakin on ollut hassu päivä. Eilinen ojentajien tekeminen etukenossa + toissapäiväiset lattian lakaisut jumitti tosiaan totaalisesti C6:n ja siitä koko rangan ylös ja alaspäin mutta altaalla käynti ja lepo auttoi. Nyt naksuu taas tutusti. Mulla se suurin ongelma on kyllä just tossa C6:ssa mutta se kuulemma korjaantuu 110-prosenttisesti vannotti taas fyssari kriisiaika nro 3:lla. ;)

Tahdonvoimaa: Hyi helvetti

Älä muuten ikinä miksaa jogea ja rahkaa... Helvetin pahaa. Melkein laatta lensi.

Tahdonvoimaa: Retkahdusvammasivusto/info ihmisille?

Onko Suomessa moista, siis potilaiden/sairastavien pitämää sivustoa? Itse en ainakaan löytänyt. Jossei ole, niin voisi pistää pystyyn sellaisen esim. Suntuubiin, mikä on maksuton. Ei se hirveä investointi olisi ottaa ihan oikeaa domainiakin esim. retkahdusvamma.fi on vapaana vielä. (Nyt tietty Pohjola, Tapiola tai If vie sen kiireesti...) Jos niin käy, niin sitten kirjoitankin ison mediajutun tästä... Jään odottamaan! ;)

Sivusto voisi rakentua esim. seuraavan päänavigaation varaan:

Miten retkahdusvamma syntyy?
Oireet ja niiden tunnistaminen
Tutkimus ja hoito
Lääkärit ja retkahdusvamma
Käytännön vinkkejä taistelijoille/tarinoita
Linkit (foorumit, keskustelupalstat yms.)
Asiantuntijatietoa retkahdusvammasta
Media

Mitä mieltä muut ovat ajatuksesta? Kommentteja?

Uskon, että mun firmastani saisimme jossain vaiheessa hetken graafikon työpanosta, että saadaan hyvännäköinen ja uskottava sivusto aikaan. Itsehän teen copy/sisällöntuotantohommia. Sitten tarvittaisiin tiimiin ainakin linkkien/artikkelien kerääjiä ja ennen kaikkea retkutarinoita sekä tietenkin foorumin moderaattori. Blogista voin kyllä huolehtia myös.

Tahdonvoimaa: 1000 käyntikertaa blogissa 30 päivässä

Blogissamme on vierailtu viimeisen 30 päivän aikana 1000 kertaa noin 500 eri kävijän voimin. Uusien kävijöiden määrä on kasvanut viimeiset 2 viikkoa päivittäin 5-10 ihmisen vauhdilla. Ei pöllömmin.

Keskimääräinen sivustolla vietetty aika on n. 3 minuuttia ja välitön poistumisprosentti tipahtanut 70 --> 53 prosenttiin.

Suurin osa blogia lukevista on pääkaupunkiseudulta, Oulusta tai Tampereelta ja he lukevat kirjoituksia säännöllisesti. Eniten sivuille tullaan viittavilta sivustoilta ja hakusanalla: huimaus, retkahdusvamma, niska, fysioterapia.

Että jatkamme samaan malliin! :)

Ps. Kirjoittaja: jos et ole vielä päivittänyt profiiliasi, teepäs se jossain vaiheessa, kun ehdit. Kiitsa!

Tahdonvoimaa: Suomeksi tietoa korvanpaineista yms.

Keski-uusimaan artikkeli antaa tietoa ongelmista, joita voi olla korvatorvissa.

Latinaksi:
Tuba aperta

Englanniksi:
Patulous Eustachian Tube

Mahdollisiksi aiheuttajiksi luetellaan mm. jopa vain muutaman kilon painon aleneminen, kahvin juominen (tai kofeiini yleensäkin), liikunta ja raskaus. Eli jos korvatorvea ympäröivä kudos jostain syystä kutistuu, voi se aiheuttaa kyseisen ongelman.
Huom! Myös hermo/traumaperäiset syyt ruokkivat kudosten kutistumista.

Väliaikaisia hoitomuotoja mainitaan useita:

- pään kallistaminen tai alaspäin kääntäminen

- selällään makuu

- istuallaan pään laittaminen jalkojen väliin

- kaulavaltimon nopea nipistäminen (Ei ehkä niskapotilaan nro 1 -keino;)

- korvien "poksautus"

Myös seuraavia ehdotetaan:

- painon nostaminen (siis oman elopainon, ei punttien;)
- makaaminen lattialla jalat kohotettuina n. 15 min kerrallaan 4 kertaa päivässä eli heti aamulla, viimeiseksi illalla ja kaksi kertaa siinä välissä.
Tämän pitäisi alkaa tehota jo kahdessa viikossa, mutta liikunnan harrastaminen pitäisi lopettaa tämän hoitomuodon koettamisen ajaksi.

- kahvinjuonnin lopettaminen

- tietyn kiinalaisen yrttiteen juominen.
Teen nimi on kami-kihi-to, tunnetaan myös nimellä Jia-Wei-Gui-Pi-Tang.
En löytänyt Suomesta yhtään hakutulosta aineelle. Ehkä sitä myydään eri nimellä tai ei ollenkaan.

- riittävästi nestettä ja suoloja!!!