Pompottaa (Tahdonvoimaa)

Hehee, jälleen uusi vaihe liikkumisessa. Nyt ei enää niin paljon upota tai vajota, vaan pompottaa. Yritin epätoivoisesti selittää tuota tunnetta viime kerralla fyssarille, kuinka rintarangan kiertoja tehdessä 'heittää' yhtäkkiä ylöspäin tai alaspäin. Ihan kuin hydrauliikkajärjestelmässä ois paine jakautunut epätasaisesti.

Tai just kävellessä yhtäkkiä saattaa lähteä maa jalkojen alta tai heittää ylöspäin. Vähän kun kulkisi sellaisilla vieterikengillä. Mutta fyssaripa heitti heti vastakysymyksen: 'Siis tarkoitat, että se siis pompottaa sua kävellessä?'. Niinpä! Juuri sitä. Miten hän sen tiesi taas? No, tiesi, kun on itse kokenut. Siksipä kommunikointi on niin helppoa.

Mutta on mulla niin helvetin herkkä hermosto, että voin tasan tarkkaan nimetä paikat, joissa on vielä vikaa. Kuvittelen itseni putkeksi, jossa on laavaa. Ja sen laavan pitäisi olla siinä putkessa tasaisesti. Mutta välillä laava pakkaantuu johonkin kohtaan - tohon C6:een, välillä ristiluuhun ja välillä päähän. Koskaan se ei ole tasaisesti, vaan tukoksen paikka vaihtelee ja muuttuu koko ajan. Mutta positiivista on se, että pystyn kuitenkin sanomaan tasan tarkkaan, missä kohtaa tuntuu oudolta. Ja toisaalta yhä vähemmän se kyllä pakkaantuukin. Mutta silti toi herkkyys on ihan hirveetä...

Etenkin kun välillä se laava muuttuu edelleen sementiksi, mitä ei sitten liikuta mikään. Sitähän se siis olikin ennen kuin siitä tuli edes laavaa - toisinaan. Mutta kyllä on ihmeellisiä tuntemuksia, kun on herkistyneet hermot. Kaikki noi häiriöt kävelyssä yms. on vaan tuntohäiriöitä. Eihän se mun keho oikeesti pompi tai vajoa mihinkään, vaan ne venähtäneet hermosolut ja vasta muodostumassa olevat nivelsiteet kertoo ihan mitä tahansa tietoa päälle mun asennosta. Mutta kyllä tässä joka päivä saa vannoa itselleen ja fyssarikin koko ajan mua muistuttaa, etten ole tulossa hulluksi tai kuvittele noita olotiloja.