Kommentointimahdollisuus NYT

Koska monet ovat toivoneet voivansa kommentoida blogitekstejäni, sen pitäisi nyt olla mahdollista. Eli antaa tulla vaan... ;)

Syksy tulee

Kävin tänään kävelyllä ensimmäistä kertaa ilman niskatukea. Matka oli vajaa pari kilsaa. Yhdistän kävelyihin nykyään valokuvausta kännykkäkameralla, jotta keho joutuu liikkumaan ja opettelemaan asentoihin, joissa se ei ole aikaisemmin ollut.

Positiivinen havainto oli se, että kämmenet eivät puutuneet kuten yleensä, kun liikun ilman tukea. Samalla tavalla yläniskan taivuttamisesta (pään kumarrus alaspäin) tullut huimaus on jäänyt pois. Eli nyt voi vähän käännellä päätä alaskin päin. Sivullekin päin se on alkanut taipua jonkin verran.

Olo on kaiken kaikkiaan hieman hassu. Välillä ihan kohdillaan, välillä ei. Näin se paraneminen kuulemma menee. Mutta edelleen jostain päästä kiristää ja tosiaan tuntuu siltä, että kaularanka pääsee valskaamaan. Olo on sellainen epävarma ja huojuva kaularangan osalta, kun liikuttaa käsiä.

Positiivista on kuitenkin se, että hönöpää tulee yhä harvemmin, yleensä silloin kun käyn kävelemässä ilman niskatukea. Tunnen oikein, kuinka pää painuu kaularankaan ja korva menee lukkoon, silmä puutuu ja takaraivo tulee kipeäksi oikealta puolelta. Eli ei ole vielä riittävästi tukea lihaksissa.

Myös tietokoneen tuijottaminen on pahasta. Jollei työasento ole 110-prosenttisen oikea, tulee huono olo heti. Ylipäänsä tietokonehommat saa kyllä kropan täysin jumiin. No, hiljalleen hyvä tulee. Eihän tässä vielä kunnossa voikaan olla, kun vasta 6 kuukautta on mennyt.

Selässä joku irti?

Hermosto alkaa olla viime käsittelyn jäljiltä aika hyvässä kunnossa. Lonkkavenytys on ollut todella tehokas. Enää tuntuu siltä, että vain toi kaularangan alaosan C6-nikama vähän valskaa ja antaa periksi, kun kävelee. Mutta niinhän se lekuri totesikin, että se oli jotenkin nyrjähtänyt ja on löysä/pääsee joustamaan. Nuori, kun oon, se korjaantuu kyllä, mutta nivelsiteiden uudelleenmuotoutumiseen saattaa mennä helposti vuosi... Mutta sitä pitäis kuitenkin koko ajan rasittaa vaan, että se vahvistuu. Että sitä ootellessa, nyt ollaan puolimatkassa. Ü

Terveisiä lenkiltä

Tämmönen tuli vastaan lenksalla. Kun oikein huonosti menee ja kyllästyy tähän kakkaan, niin sitten voi haukata tosta palasen. ;) Mutta hieno oli kaveri...

Voi hanuri sentään

Kello on 4.42 ja valvon edelleen. Syynä on kipeä hanuri, tai siis lantio. Fyssarin neuvoma liike oli paitsi tehokas, myös äkkiseltään suht rankka, koska beba, lonkat, polvet ja nilkat tuli kipeeks. Ja kun ei ton kyynärpään luupiikin takia olla kyljellään ja toisel kyljel olemisen estää kipeä lonkka ja puutuva pää, niin on mahdoton löytää kivaa asentoa. Ja aamu lähestyy. Hirvee nälkäkin... Mutta vaatekaappi on siisti! ;) Jotain hyvää

Rytmit sekaisin

Kun sitä kerran oppi outoon rytmiin, niin onpas vaikea palata taas normaaliin kellonkulkuun. Joka yö tulee valvotuksi 02:teen ja sitten kun yrittää ylös 10 pintaan, niin toivotontahan se on. Mies kuorsaa täyttä häkää tos vieressä!

Taas kello on kohta kaksi ja kirjoittelen blogia, sekä tulevaa artikkeliani yhteen lehteen. Tässä välissä ehdin miettiä jo paria työjuttua ja käydä keittää kahvit ja lukea lehteä.

Siitä on muuten aikaa, kun viimeksi pystyin istuun keittiössä ja lukeen lehteä kahvin kera. Nytkin se lehti on nostettava silmien korkeudelle mut se ei haittaa. Päätä ei nimittäin yhtään pysty kallistaan alaspäin tai alkaa huimata.

Toinen pannassa oleva liike on kumartaminen (selkäydin venyy) sekä leivän leikkaaminen selkä köyryssä (käden painaminen huimaa). Kun valittelin fyssarille kaikkia niitä asioita, joista jouduin luopumaan, hän totesi, että aattele kuule niin päin, että olet joskus saanut edes nauttia niistä ja ole iloinen siitä.

Tällä hetkellä pahimmalta tuntuu luopua ompelusta, golffista ja muotikuvauksista mutta eihän sitä tiedä, vaikka niitä pystyis vielä tekeen joskus. Aikahan sen sit näyttää.

Taas mentiin

Olipa tänään taas tehokas päivä Tampereella. Heräsin tosin vasta yhdeltä mutta aloin töihin saman tien. Muutaman tunnin koneella istumisen jälkeen lähdin lenkille ja kävelin sellaisen vajaa kilsan.

Illalla kävin vielä kavereiden kanssa läheisessä kaffilassa istumassa 30 min. Pitkästä aikaa pääsin vähän ulos käymään. Lähteminen ei hirveesti houkuttele mutta sitten kun lähtee, niin onhan se ihan piristävää.

Siinäkin tuli käveltyä toinen kilsa. Henki meinas lähteä, kun huimas niin pirusti, mutta pakko siedättää vaan. Ei noista tapaamisista (tai ylipäänsä muiden ihmisten seurasta) nyt koittaa pysyä pystyssä ja keskittyä muiden juttuihin. Itselleen kun ei tapahdu mitään, niin eipähän ole mitään kerrottavaakaan. Mutta onpahan ainakin jotain tekemistä, niin aika menee nopeemmin.

Nyt olo onkin sen mukainen, et on menty. Ei voi ees kuvitella istuvansa koneella ja tekevänsä hommia. Niska on painunut mukavasti kasaan ja tuntuu, että pää painaa sata kiloa. Lisäksi kaularangan alaosa tuntuu siltä, että siellä joku nivelside antaa periksi ja ei kestä painoa. Ärsyttävä tunne, kun yhtäkkiä jalat lähtee alta ja tuntuu, että tippuis 10 metriä alaspäin.

Kun on 7 kuukautta sairastanut, sitä alkaa jo funtsia, tuleeko koko elämäni olemaan tällaista? Jos nämä tuntemukset jatkuu, niin sittenhän tätä elämää ei kannata jatkaa. Sen verran tylsää se on elää alle 30-vuotiaana neljän seinän sisällä ilman, että voi tehdä mitään.

Ja pahinta on, että asia ei selviä muuten kuin elämällä kaiken tän paskan ja kattomalla, mitä tuleman pitää. Mutta aika hanurista. Kaikesta on pitänyt luopua. Ja just kun luulet saavas ees jotain elämän murusia takaisin, oireet muuttuu ja joudut taas myöntään olevas sairas edelleen...

Lopuksi vielä hauska kasku, jonka löysin netistä: Meille on annettu kaksi lahjaa, joita tulisi käyttää mahdollisimman paljon - huumori ja mielikuvitus. Mielikuvitus korvaa sen, mitä emme ole ja huumori auttaa meitä hyväksymään sen mitä olemme.

AUK = Aina Unohtuvat Kysymykset

Olen ainakin kymmenestä halunnut kysyä fyssarilta pari kysymystä mutta aina unohtanut ne.

Tänään kirjoitin ne jopa vihkooni isolla etusivulle mutta unohdin ne silti. Miksi? Edellisellä kerralla ne oli kirjoitettu puhelimeen. Sitä edellisellä kerralla pyysin fyssaria muistuttamaan, että kysyn ne, mutta hänkin unohti.

Aina sama juttu. Mikä ihme siinä on, etten saa niitä kysytyksi?

Ps. Tyhjensin äsken roskikset ja niistä meni ihan halluna jotain pölyä silmiin. Kirvelee vieläkin ihan törkeesti...

Kyllä nyt on vaikeeta...

Jos nukkus vasemmalla kyljellä mut kun ei, kun murtunut kyynärpää on niin pirun kipeä. Ei pysty pitään sit koukussa.

No miten ois oikea kylki? Ei pysty, kun lonkkaa kivistää niin paljon.

Selällään? Takaraivo räjähtää.

Mahallaan? No way.

Mitä vaihtoehtoja täs jäisi? Istualtaan tai seisoaltaan?! Niin kai sit... ;)

Hyvät yöt itse kullekin.

Pyllyreiän kohotus

Ei, en ole käynyt kauneusleikkauksessa. ;) Sen sijaan olin fyssarilla ja sain vain uuden harjoituksen, jolla venytetään koko selkäytimen hermokudosta lähtien lantiopohjasta.

Olin kuin ällikällä lyöty, kun fyssari näytti ko. liikkeen. Vanhasta tutusta lonkankoukistajaliikkeestä oli jalostettu näppärä ja tuhat kertaa tehokkaampi issiashermon venytys. Hyvin yksinkertainen liike käy kyllä juuri sinne, mikä meikäläisellä on jumissa, lantio. Viimeisestä uudesta liikkeestä onkin jo 3 kuukautta.

Kyllä oven ulkopuolella olevat ois voinut taas hieman ihmetellä, kun nauraa käkätettiin ääneen fyssarin kommentille: 'Kuvittele, niinkuin antaisit pyllyreiäelle valoa, eli kumarrut sen verran eteenpäin koko kropalla, niin, että se väliliha tavallaan nousis'. Täh?!

Mutta hyvä mielikuva. Opin liikkeen välittömästi... Mieskin varmaan tykkäisi avustaa ja kokeilla, nouseeko se perse penkistä vai ei.

Seuraavan kerran menen fyssarille syyskuun lopussa. Tavataan aina 3 viikon välein jatkossa. Tästä eteenpäin aika ja omat harjoitteet ja mahdollisimman normaali elämä ovat tärkeimpiä.

Huomenna alan väsäämään artikkelia kokemuksistani, kun sain vihdoin viimein erään toisen kirjoitusjobin pois alta. Ü Onneksi pystyy jo istumaan vähän koneella, että saa jotain tehtyä.

Taistelua

Tänään päätin kokeilla, mihin tästä niskapaskasta nyt sitten oikein on ja vedin itsepintaisesti istuen autossa matkan Lahdesta Tampereelle eli 150 km. Käytin sentään niskatukea!

Niinhän siinä kävi, että maa läks jalkojen alta, kun nousin autosta, mut parin tunnin lepo auttoi. No, sitten vaan uudestaan ylös, hakeen safkat Pancho Villasta, söin ne ja tsadaa: seuraavaksi siivosin oman vaatekaappini! Kaikki rojut maahan, tyttö perässä ja eikun viikkaamaan. Nyt huomaa vasta päässeensä sinne kesäkuun tasolle: pää painuu kaularankaan ja huimaa niin pirusti!

Eli kyllä se vaan aika paljon kestää jo! Ei muuta kun lisää actionia. Siinä se vahvistuu. :)

Syksy tulee ja toppaukset on sen mukaiset

Ohessa tyylinäyte herkkähermoisen varustuksesta sadesäällä.

Huom! Pipo, huppu, kaulaliina peittävät kaiken muun paitsi silmät. Ja lyhyessä takissa on turha ees kuvitella lähtevänsä mihinkään. Paras on veden ja tuulenkestävä core-takki. Tyylistä kuus. Edelle menee terveys!

Leppoisa lauantai

Olen yrittänyt pitää viimeisen 4 viikkoa niskan lepuutuspäivää, jolloin makaisin koko päivän sängyssä. Mutta piru, kun siitä ei vaan tule mitään. On niin kiva, kun pystyy tekemään jo jotain, ettei millään haluis 'olla vaan'.

Niinpä olen siis vetänyt sietokykyni rajamailla kohta viimeisen viikon. Niska alkaa olla painunut sen verran kasaan, että välillä mennään niin pitkin seiniä... Hassu tunne, kun jalat lähtee totaalisesti yhtäkkiä alta... Vaikea selittää, josset ole itse kokenut.

Jeps, tulipa tänäänkin tehtyä muuten kilsan lenkki ja oltua pystyssä joku 4 tuntia, et tehokas lauantai oli taas.

Huomenna ois sit helvetillinen automatka eessä Tampereelle. Vihaan matkustamista, koska joudun tekemään sen vaakatasossa, kun niska ei kestä istumista ja hermosto vetää heparit siitä, kun auto tärisee ja silmissä vilisee koko ajan. Yöks. Pienenkin matkan jälkeen on pakko maata aina puoli tuntia, että hermosto rauhoittuu. Oon kanssa funtsinut, että pystynköhän enää ikinä menee diskoon, laivalle tai lentokoneeseen? Ekassa ongelmana on melu, tokassa keinutus ja kolmannessa paine. Hmm! Sen näkee vaan ajan kanssa.