Syksy tulee

Kävin tänään kävelyllä ensimmäistä kertaa ilman niskatukea. Matka oli vajaa pari kilsaa. Yhdistän kävelyihin nykyään valokuvausta kännykkäkameralla, jotta keho joutuu liikkumaan ja opettelemaan asentoihin, joissa se ei ole aikaisemmin ollut.

Positiivinen havainto oli se, että kämmenet eivät puutuneet kuten yleensä, kun liikun ilman tukea. Samalla tavalla yläniskan taivuttamisesta (pään kumarrus alaspäin) tullut huimaus on jäänyt pois. Eli nyt voi vähän käännellä päätä alaskin päin. Sivullekin päin se on alkanut taipua jonkin verran.

Olo on kaiken kaikkiaan hieman hassu. Välillä ihan kohdillaan, välillä ei. Näin se paraneminen kuulemma menee. Mutta edelleen jostain päästä kiristää ja tosiaan tuntuu siltä, että kaularanka pääsee valskaamaan. Olo on sellainen epävarma ja huojuva kaularangan osalta, kun liikuttaa käsiä.

Positiivista on kuitenkin se, että hönöpää tulee yhä harvemmin, yleensä silloin kun käyn kävelemässä ilman niskatukea. Tunnen oikein, kuinka pää painuu kaularankaan ja korva menee lukkoon, silmä puutuu ja takaraivo tulee kipeäksi oikealta puolelta. Eli ei ole vielä riittävästi tukea lihaksissa.

Myös tietokoneen tuijottaminen on pahasta. Jollei työasento ole 110-prosenttisen oikea, tulee huono olo heti. Ylipäänsä tietokonehommat saa kyllä kropan täysin jumiin. No, hiljalleen hyvä tulee. Eihän tässä vielä kunnossa voikaan olla, kun vasta 6 kuukautta on mennyt.