Olen 28-vuotias Taistelija, jolla on melkoisesti tahdonvoimaa, ajatuksia, aikaa ja energia. Blogini sai alkunsa, kun jäin sairaslomalle niskan retkahdusvamman ja selkäytimen venytysvamman seurauksena 08. Toteutan täällä luovuuttani, yritän oivaltaa elämästä jotain, kerron kuntoutumisestani sekä puran turhautumistani. Tämä on privaattiblogini ja tekstit ovat mielipiteitä ja tulkintoja. Sinä voit lukijana muodostaa omasi ja jakaa ne kommenteissa. Tervetuloa!
Kappas, puhelimessani on radio. Ja hieno onkin. Eipä ole tullut aikaisemmin mieleen. ;) No, nyt sitten.
Tänään jatkui johtamisen opinnot. Onpas hieno huomata,että kauppiksen pääsykoekirjoissa on tapahtunut edistystä. Kun meikä pänttäs niitä, asia on vuodelta kivivasarat ja nyrkein metsästys. Tuolloinen johtamisen ja organisaatioiden kirja esitteli ikivanhoja teoreettisia malleja a la Porter (yllätys!), joita lukiessa onnistui saavuttamaan tylsyysnirvanan jopa historiallisen, vilkkaasti liikennöidyn Attilan kirjaston lukusalissa.
Kiitos Tuomo Peltoselle, joka on kirjoittanut opuksen ja muuten toimii Oulun yo:ssa proffana. Kirjassa on mukana perinteisten lisäksi myös omat kappaleensa modernille strategiselle henkilöstöjohtamiselle, kansainvälisen yrityksen johtamiselle sekä yrityksen yhteiskunta- ja sosiaalisen vastuun johtamiselle! Myös naisjohtajuus on huomioitu opuksessa perinteisestä poiketen. Ultrabra! Kaiken kaikkiaan aikas hieno juttu!
Jaahas, ei ole hermosto auennut vieläkään. No, on se tosin parempi kuin eilen. Nyt ei passaa nousta sängystä vieläkään, niin se ehkä elpyy. Viimeksi sain sen tähän kuntoon, kun skannasin vanhoja valokuvia joskus pari kuukautta sitten muutaman tunnin putkeen. Eli taitaa olla taas C7 jumittanut koko tsydeemin. :(
Ei jumankeuta! Meinasin ittekin kakkia lahkeisiini nauraessani tälle jutulle niin paljon. Ei hitto, että kaveri on varmaan oikeasti repeillyt tossa tilanteessa! ;)
Ja kerrotaan nyt sitten vielä, että kolmen viikon pausen jälkeen söin sitten pussin sipsejä + dippiä. Mutta ansaitsin ne! ;) Anteeksi Fedja. Mä oon niin kiltisti noudattanut sun ruokavihjeitä, että nyt vaan sorruin...
Ja kun puhun, että olen samassa kuosissa, tarkoitan sillä siis niskan/rangan hallintaa.
Hermostohan pelittää jo vallan mainiosti mutta niska ei jaksa. Toki se jaksaa paremmin joka kerta mutta lopulta se on aina SAMASSA KUOSISSA eli jumissa. :) Kun rasitus lisääntyy koko ajan, on lopputulos aina sama. Ehkä joku päivä se vielä kestää... Maybe
Ps. Niin, siis niskan lihaksistahan en tässä puhu, vaan siitä, kun kalvot + selkäydin menevät jumiin.
Äiti leipoo limppuja. Hmmmmm...Tiedättekö mikä haju siitä kurottautuu tänne huoneeseen oven läpi. Sellainen ihanan imelä. Lukioaikoina kotona itsekin niitä leivoin.
Nautitaan nyt hajusta, kun syömään ei pysty. Käsittämätöntä, että miten voi olla suolisto niin huonossa jamassa, etten ole kolmeen vuoteen syömään lainkaan tavallisesti. Ihan käsittämätöntä. Ja miten saan lamaantuneen suoliston toimimaan? En kertakaikkiaan käsitä miten. Parempi olisi kuitenkin saada. Hieron itse vatsaa nykyään päivittäin. Saan siten vähän mekaanista ensiapua.
Nyt on muutaman päivän ollu taas hermostotulehdus päällä. Ilmeisesti suolistosta lähtöisin, kun ensin jumittui suolisto ilman syytä. Koetellaan joo sitä, että kuinka kauan jaksaa epätoivon keskellä toivoa.
Nää hermosto/kalvosto/nivel-tulehdustilat huolestuttaa mua. Ei vähiten sen takia, että lähimuisti niiden aikana alkaa pätkiä tosissaan. Laitan pannarin uuniin ja unohdan, että se on siellä uunissa. Hätkähdän yhtäkkiä, että hui, miten mää saatoin kokonaan unohtaa, että olen edes tehnyt mitään sellaista. 15 minuutin päästä taas sama homma. Ei kuiteskaa ihan karrelle mennyt.
Niin, ja mikä mahtavinta. Sisätautilääkärin mielestä minulla on normaali nuoren naisen ummetus. Pitäkööt tunkkinsa ja väärät johtopäätöksensä!
Huolimatta kotitilanteesta, tein tänään sen, minkä lupasin. Aloin lukea/opettaa nauhalle kauppiksen pääsykoekirjoja yhdelle tyypille. Hupista keikkaa, lukaisin johtamisen kirjan tunnissa. Opettelin pari kappaletta oikein kunnolla ja luin ne nauhalle. Myydään tiivistelmät hintaan 100 euroa per kirja. ;)
Ens viikolla on valmiina markkinointi ja johtaminen. Onkin laatutavaraa, olenhan opettanut noita valmennuskursseja lukuisina vuosina.
Nyt on jo 20 minuutin tehosetti johtamista odottamassa kuuntelijaansa. Huomenna jatkuu parin kappaleen verran ja loput sunnuntaina. Sit markkinointia. Tosin se kirja on ihan hanurista. Niin vaikea, että sopisi ennemminkin markkinoinnin syventäville kursseille kuin pääsykokeisiin.
Jeps, mitäpä tässä muutakaan tekis, kun niskaa on pakko lepuuttaa. Se on tosin positiivista, että se alkaa osoittaa elpymisen merkkejä. Äskön jo oli kalvot kokonaan auki mutta sit ne hupsahti taas takaisin kiinni. Mut ehkä sunnuntaina ne on jo ihan jees, kun nyt vaan lepää. Kummallisia ovat nuo.
Ja anonyymin kommenttiin vastaus: Kyllä nykyinen fysioterapia on meikäläisen saanut elävien kirjoihin. Muista ei sitten hyötyä ollutkaan. Verrattuna lähtökohtaan (ei tasapainoa, salamat silmissä ja tuomiokirkon kellot korvissa/korvat lukossa, kasvot puutuneena, pala kurkussa, pää jumissa ja kokovartalosäryissä) olen nyt vallan pitkällä. Enää puuttuu vain niskan hallinta eli ei jaksa vielä kantaa rankaansa niinkuin pitäis ja humpsahtaa nuppi jumiin. No, heti kun kalvot taas aukeaa, alkaa taas lihasvoima- ja asennonhallintaharjoittelu.
Ns. 'fysioterapiasta', joka on minulla Craniosacraaliterapiaa, (ei perinteistä eikä OMT-fyssaria) on suuri apu: tyrkkää kalvot auki ja pääsen taas treenaamaan niskaa. Omat harjoitteet on kaiken alfa ja omega.
Mutta 2 askelta eteen ja 1 taakse, kun on kyseessä erittäin herkkä hermosto ja suht vakava vamma. ;) Olikohan se kuntoutusennuste 2 vuotta? Muistaakseni. Itte kyllä aioin parantua vuodessa mutta aika kiire alkaa tulla. Kolme viikkoa ois aikaa siihen, kun aloitettiin hoidot vuosi sitten. Huh, huh! Mut paraneminen on onneksi nopeutunut koko ajan, että eihän sitä tiedä, jos ihme tapahtuis?
Loikoilen vanhempien luona elpyen tämän päivän rasituksista. Aamulla soitettiin pankista. Olin sopinut soittoajan etukäteen, mutta unohtanut laittaa ylös ja tietenkin soitto tuli sitten kivana yllätyksenä. Siinä menikin tovi puhelimessa. Nykyään hoitelen pankkiasiat puhelimitse. Aluksi nikottelivat tätä ratkaisua, mutta kun sanoin, etten oikeastaan juurikaan muulloin poistu asunnolta kuin kuntoutuksiin, niin sen jälkeen ovat asiat alkaneet hoitua puhelimitse hyvin. Pankkivirkailijasta on tullut jo tuttu. Tänään ensimmäistä kertaa aloitti puhelun sillä, että kysyi kuulumiset. Siinä sitten huuli pyöreänä, että mikäkähän olisi oikea syvyystaso kertoa kuulumisia tällaiselle tutulle. Kertoisinko puolen tunnin siivun tämän hetkisista kuulumisista vai kuittaanko yhdellä lauseella, joka ei kerro mitään. Valitsin jälkimmäisen.
Siinä sitten tuli kirjoitettua istualtaan muutama maili. Sen perään soitti äiti, että olisivat kylään tulossa. Minä vielä yökkärisillään puolen päivän jälkeen. Otin vastaan. Sain kauppaostokset pariksi viikoksi heidän mukanaan ü! Lähdimme läheiseen kahvilaan lounaalle lohisopalle. Päätin lähteä heille kylään muutamaksi päiväksi ja sitten oli pakattava. Halusivat yhtä markettia vielä matkalla käydä tyhjentämässä. Odottelin sen ajan autossa, kun seistä ei enää jaksanut. Lopulta päästiin perille tänne rivitalokolmioon. Sen jälkeen onkin vaan toivuttu vaakatasossa.
Ikkunasta kuitenkin tulee hyvää mieltä. Aurinko paistelee siihen. Linnut sirkuttaa. Äsken kuului ikkunan takaa raapsetta. Isukki siellä haravoi pihaa. Mukava tuoreen ruohon haju ujuttautui sisään. Mikäs tässä on ollessa, jos ei enempää vaadi.
Jumiinhan se jäi sitten. Ei auta itku markkinoilla. Täytyy maanantaina soittaa fyssarille ja kysyä, oisko kriisiaikaa. Koko pää jäi kumipalloksi. Se on nyt korvien kohdalta johtuvaa. Yläniska kyllä aukes. Askeltakaan ei voi ottaa. Myös istuminen on yhtä helvettiä. En tiedä, mikä ton aiheuttaa, mutta kurja tuo on. Tulee aina, jos yrittää vähänkin kävellä. Jossen saa kriisiaikaa, se on sit toukokuu tässä. Eipähän tartte huolehtia, mitä tekis toukokuussa, kun tietää jo etukäteen, että sitä on himassa verhot kiinni, kun valo sattuu silmiin. Harjoitukset ovat pelkkä unelma.
Pakko liittyy takas kirkkoon, et saa hautapaikan. Ei tästä niskasta enää kalua tule, vaikka kuinka toivoisi ja harjoittelisi. Nyt on mennyt vuosi siitä, kun hoidot aloitettiin ja oon taas samassa kunnossa kuin syksyllä. Saas nähdä, miten muutot ja elämä uudessa kodissa onnistuu. Huh, huh. Ei uskalla ees ajatella.
Hassu kroppa! Ei se elvykään. Yritti kyllä mut nakkas kahta kauheemman jumin, kun puhuin puhelimessa. Meni jumiin korvat + kaula. Ylläri, ei käitelty niitä niin paljon eilen. Nyt ei pysty oleen missään asennossa. No, ehkä huomenna sit? Tai ylihuomenna.
Tänään olin kiltti tyttö, nousin vain vessaan + syömään muuten lepuutin niskaa. Tämä oli valinta, ei pakko. Huomenna uus päivä. Saas nähdä mikä fiilis. Veikkaisin, että jos sunnuntaihin jaksais makoilla, ruoto elpyy sen verran, että MA saa piipahdettua uudella kämpällä. Ehkä. Mutta kyllä olinkin tuhannen jumissa! No, ittepäs ajoin itteni siihen ylirasittamalla... Syytän rappusia ja Hornettien kuvailua laiturilla - paljain jaloin, ilman lenkkareita.. ;)
Tulipa mieleen, että mökkeilyt yksin ei liene viisainta, koska kaiken joutuu tekeen itse, mutta olkoon. Pakko se on siedättää, kun aikoo yksin asuakin. Noh, onneksi sain alkuviikosta junnuseuraa möksälle jeesimään painavimpien maitopurkkien nosteluissa.
Ja saatiinhan me aikaan hieno kupliva videokin... ;) Nyt vaan puheltelemaan itse kukin! Mallia löytyy alapuolelta.
Usein puhutaan, kuinka ihmisellä pitää olla hyvä imago eli maine. Minullakin. Jokaisella. Sillä hyvällä maineella kuulemma pärjää nyky-yhteiskunnassa niin työssä, koulussa kuin sosiaalisissa suhteissa. Maineen luomiseen sisältyy odotus, jonka mukaan imago on jotain sellaista, joka syntyy muiden liittäessä minuun erilaisia ajatuksia, mielipiteitä ja tunteita. On tietenkin henkilöstä riippuvaista, kuinka paljon antaa muiden odotusten vaikuttaa siihen, millainen itse todellisuudessa on ja millaisena persoonana itseään pitää.
Ihmisellähän on ns. kaksi identiteettiä: ihanneminä ja tosiminä. Ensimmäinen on useinkin juuri muiden muiden odotusten, mielikuvien, arvojen ja asenteiden synnyttämä kokonaisuus, jollainen ihminen haluaisi olla. Jälkimmäinen on sitten se tyyppi, joka peilistä katsoo ihan tosielämässä - eli todellinen minä. Sen tuntee yleensä vain ihminen itse. Monet muut ovat joutuneet tutustumaan vain ihanneminään. Suurin osahan ihmisistä pyrkii olemaan juuri sellaisia, että he miellyttävät muita, eivät niinkään itseään. Sad.
No, oli miten oli, ihanne- ja tosiminän pitäisi olla jotenkin linjassa keskenään, jotta ihminen voi sietää itseään. Tämä onkin vaikea yhtälö. Miellyttää yhtä aikaa muita ja olla samalla itse tyytyväinen. Hmm... Elämä on taiteilua sen kanssa, missä asioissa tosiminä ja missä ihanneminä kohtaavat tai joutuvat jopa suoranaiseen ristiriitaan. Jos haluaa olla ammattimalli mutta painaa 120 kiloa ja naama näyttää enemmän perunapellolta kuin iholta, on kylmä totuus se, ettei mallitoimistojen listoille kannata edes yrittää hankkiutua. Tässä tapauksessa ulkoiset realiteetit siis estää ihanneminän toteuttamisen. Tai vaikkapa meikäläisen tapauksessa: vaikka kuinka haluisin lukea yliopistossa matematiikkaa tai teoreettista fysiikkaa, minulla ei ole sinne ovea avoinna, koska luonnontieteet jäi opiskelematta ja pää ei riitä noin vaikeuden asioiden opiskeluun. Äly ehkä riittäisi mutta sisukkuus ja tahto ei. Ei vain kiinnosta numerot niin paljon. No can do. Mutta pystyn onneksi elämään tuon asian kanssa. ;)
Takaisin maineeseen...
Joillekin on tosi tärkeää, että nämä muiden mielikuvat itsestään natsaavat yhteiskunnassa yleisesti hyvinä pidettyjen arvojen kanssa. Tänä päivänä nämä arvot valitettavan yksioikoisesti liittyvät tosin tehokkuuteen/suorittamiseen, pärjäämiseen ja vahvuuteen. Tästä näkökulmasta minulla on muuten ollut erinomainen maine: Olenhan seitsemän aineen ylioppilas, suoritan (joskin ikuisesti) paria yo-tutkintoa, olen tehnyt duunia 15-vuotiaasta, omistan kasvavan firman, teen (tein) neljää duunia, olen yhdistys- yms. aktiivi jne. jne.
Mutta tiedättekös mitä? Itse on pidä noiden kyseisten suoritusten varaan rakentuvaa mainettani juuri minään. Kuka tahansa perusfiksu ja ahkera olisi voinut saavuttaa samat etapit elämässään, jos olisi todellakin halunnut. Ei ehkä samalla alalla tai elämän osa-alueilla mutta joillain kuitenkin. Minulle paljon tärkeämpää kuin olla tehokas ja menestyvä, on ollut olla empaattinen, ymmärtäväinen, kunnollinen, auttavainen ja sisukas pehmistelijä, joka osaa laittaa itsensä likoon ja ottaa elämästä kaiken irti - sen, mikä nyt tässä tilassa on mahdollista.
Auts, joku ajattelee nyt: "Tyttöparka tuhoaa mainettaan tässä blogissa hirveellä kyydillä". Jostain syystä monien mielestä minun pitäisi panostaa enemmän tuon tehokkuus/suorittamis -maineen ylläpitoon. Hitto. Mähän yritän joka päivä pysyä hengissä ja positiivisena, vaikka elämä on pääosin pelkkää helvettiä. Eikö tuo nyt riitä? Viimeisen vuoden ajan olen keskittynyt siihen, että itselläni, sekä niillä ihmisillä, joita rakastan ja joista välitän, olisi hyvä mieli, henkinen tasapaino sekä tietenkin hauskaa.
Viimeisin tapahtuu useimmiten minun kustannuksellani. ;) Tämä sairaus ja sen mukanaan tuomat "oudohkot" (= sysipimeät) kuntoutuskeinot ovat mahdollistaneet tähän jälkimmäiseen tavoitteeseen erinomaista settiä. Oheisella videolla laitan itseni likoon ja näytän livenä, kuinka pään hermokalvoja elvytetään resonaattoriputkella.
Kiitos videon kuvaajalle, että sain laittaa tämän meidän höpsöttelyn tänne. Ainakin todistusti mulla on ollut viime viikolla kivaa n. 1.45 minuuttia. Herkille katsojille varoitus: Videon lopussa esiintyy v-alkuinen kirosana. Herkkäsieluiset sulkekoon korvansa. Jos osaisin, editoisin sen lopun pois. Mutta en osaa. Tervemenoa "maine"! Nyt ei suoriteta, vaan nyt nauretaan Tahdonvoimalle. Naurakaa sitten kanssa.
Hip hei, kroppa antaa elpymisen merkkejä. Kalvot ei ole niin tukkoisia kuin eilen. Mutta yläniskan syvät lihakset + alaranka on kyllä rasitettu niin jumiin, ettei hyvä tosi. Toivottavasti aukeaa tolla hoidolla, koska muuten olen kolmen viikon kusessa, kun en pysty tekeen koukistajia enkä muitakaan treenejä tässä kunnossa.
Eilen koko putki oli semmoista tiukkaa kumia. Nyt osa kalvoista on jo auki. Edelleen tukossa on C7 ja ihan yläniska.Ylläri. Yläniska on vaan väsynyt, eli niskan syvät pikkulihakset on täysin krampissa, ja tuki haetaan pintalihaksista + kalvoista.
Syvien pikkulihasten palautuminen kestää päiväkausia ja ilman palautumista ei kannata olla pystyssä, kun se aiheuttaa vaan hallaa. No, ihan itse tämänkin tilan aiheutin mutta oli pakko pakata ja välillä vähän elääkin... Koiran kanssa peuhaamiset + portaat ois voinut jäädä väliin tietty.
Tuli hoidosta hedari ohimoille + otsaan. Jatkunut tänäänkin. Samoin pieni paine on nenän takana. Tulee kuulemma molemmat yläniskasta. Sain itte väännellä eilen semmoista muovista kaularankaa, että näin miten C0:n vinous + väsyminen vetää pään kalvot jumiin. Loogista se oli.
Tänään alkoi tuttu sähköinen värinä, joka menee C7:sta jalkoihin. Eilenkin lähti hoidossa jalat, siis puutui, mikä oli merkki siitä, että koko putki oli jumissa. No, nyt alkaa lonkat kääntyä taas. Sekin on hyvä merkki. Täytyy ny lepäillä, että sais ton yläniskan auki.
Veteen ois päästävä. Onneksi tulee kesä, niin vedän joka toinen päivä jonkun puolen tunnin setin - satoi tai paistoi. Ja siis JOS pystyn kävelemään biitsille. ;)
Sattuipa erikoinen tapaus yksi päivä foorumilla. Uusi jäsen rekkasi foorumille sisään, otti asiakseen huomauttaa minulle satunnaisesta voimasanojen käytöstä - sekä julkisesti että privaviestillä.
No, minuakos tällainen alkoi suoraan sanoen vituttaa. Onneksi omassa blogissani saan sentään käyttää tätä v- sanaa. Ei se kaunis ole mutta kuvaa tunnetilaani tällä hetkellä.
Tästä vittu-sanan käytöstä kyse oli uuden käyttäjän kommentissakin. Myös perkeleet, helvetit yms. oli kai hänelle liikaa. Toki monellakin foorumilla käytetään myös termejä kyrpiä, paskoutua yms. Kielenkäyttö kun on niin henkilökohtainen asia ja aikuisia kun ollaan, jokainen päättää siitä itse.
Tämän kpl, edit 7.5.09 n. klo 15.00:
Mielestäni foorumin moderaattoreilla on oikeus ja velvollisuus puuttua täysin ala-arvoiseen käytökseen - kuten tässäkin tapauksessa toimittiin. Vaikkei kyse ollut kumminkaan puolin suorasta hyökkäyksestä toista kohtaan, moinen on hyvä kitkeä alkuunsakin pois. Kaikkien foorumeiden säännöissä pitäisi lukea, että ne on luotu hyvän hengen mukaiseen käyttöön, eikä tappelukentiksi. Mutta välillä tunteet kuohahtaa.
Sairaalle, juuri eronneelle, työttömälle, köyhälle ja muutenkin vittuuntuneelle vittuilu on aika vaarallista. (Hahaa, sainpas tungettua sen tännekin, oikein tuplasti)Täydelliseen ivailusävyyn saapunut privaviesti odotti boksissani siis eroa seuranneena päivänä. Hieno päivän aloitus. ;) En jaksa viestiä referoida, koska asialla ei niin ole enää väliä. Lyhyesti, viestissä kyseenalaistettiin älykkyyteni, järkeni, koulutukseni ja sosiaaliset kykyni. Vapaa maailma! :)
Aika kovaa settiä siis sillä perusteella, että kiroilen joskus foorumiviesteissäni, eikä privaviestin lähettäjä minua tuntenut. Ja foorumilla olevista viesteistä kirosanoja löytyy häviävän pienistä lauseista. No, tämä riitti henkilökohtaisen hyökkäyksen syyksi. Tai olla tennispallo nenässä hyökkääjällä ihan jostain muusta syystä, ja sai minusta hyvän sijaiskohteen. Toivotaan näin. Aikamoista.
Vastasin viestiin yhtä ikävään sävyyn, rivien välistä samalla tyylillä vittuillen. Seuraus: uusi käyttäjä lähti foorumilta, tuntematon ihminen loukkasi minua, minua loukkasin häntä ja muita foorumilaisia piilovittuilemalla uudelle käyttäjälle, lensin pihalle ylläpidosta (muiden ylläpitäjien toimesta) ja aattelin vielä jakaa asian täällä blogissani.
Joku ajattelee nyt, että mikä idiootti mä olen, kun huudan omia tyhmyyksiäni täällä ääneen. Kun uskoo siihen, että välillä kannattaa päästää höyryt pihalle, vaikka se johtais myös siihen, että joku loukkaantuu ja ittekin saa turpiinsa, niin eipähän ainakaan saa sydänkohtausta patomalla kaikkea sisällään ja kuolemalla hiljalleen pystyyn.
Olen aina sanonut sitä, että verkko on kuin tosielämä pienoiskoossa. Tämä oli hyvä esimerkki siitä.
Toivottavasti tänään aukeaa yläniska. Nyt näyttäis aika heikolta... :( Olo on ihan hirveä. Kai mä sit ansaitsen vaan tämän kaiken, kun oon niin huono ihminen -kaikin puolin. Niinkuin ym. tekstikin kertoi.
Onpas tukkoinen olo. Huh, huh. Viimeksi ollaan käyty näin pohjalla muistaakseni syyskuussa. Täytyy toivoa, että huomenna/ylihuomenna alkaa taas nousukausi. Ei passaa sängystä nousta loppuviikosta, että saa maanantaina nimet vuokrasoppariin ja hoidettua muutot pois.
Sit voi keskittyä makaamaan uudessa kämpässä. Herkullista elämää. Kyllähän mä tiesin, että tässä käy taas näin. Hetken aikaa sain olla iloinen, onnellinen ja toukukas itseni. Nyt taas kattellaan kuilusta. Ihan niinkuin odotinkin tapahtuvan. Sen takia hyvistä hetkistä ei koskaan pidä liikaa nauttia, koska ne päättyy kuitenkin. On tämä yksi vitun perse koko vamma.
Syödäkin pitäis muttei uskalla ees yrittää ylös sängystä. Kaks kuppia kahvia ajanee saman asian. Onneks sentään löytyi kännykän antenni, niin pystyy kuunteleen kätsästi radiota.
Olipa kiva kuulla, että vaikutin ft:n käsiin 'selkeesti terveemmältä', vaikka lisäsin rasituksen n. 30-kertaiseksi kerralla. ;) En uskaltanut kertoa koko totuutta mökillä tapahtuneesta rappusten ravaamisesta ja koiran kanssa leikkimisestä, mutta niskasta tunsi, 'ettei sillä nyt vaan istuttu oltu'. Epämääräisesti kerroin kyllä 'riekkuneeni'.
Yläniska oli vinossa ja C7 oli väsähtänyt, ja ne yhdessä tirvassut (pään) kalvot jumiin. Mutta tähän aamuun asti selvisin ilman kokovartalojumitusta. Vasta ft:n aulassa alkoi sacrumissa tuntua. Onneksi oli evakkoreissun jäljiltä mukana tyyny, niin selvisin kilahtamatta.
Nyt pakkolepoa muutama päivä. Kuulemma lähti auki yläniska mutta oli niin tilt, että loppuviikko voi mennä kalvojen palautuessa. Oisin saanut uusia harjoitteita, jos olisin pystynyt ne treenaamaan mutta nyt jouduin kyllä sanomaan, että no thanks. Ei pysty. No, ens kerralla sit.
Hermo-oireet ois ohi nyt mutta niska taitaa jäädä löysäksi. Perkele. Vaikka kuinka oon tehnyt koukistajia ja hinkannut limeä, ei jaksa kantaa päätä. Tulee aivot ulos takaraivosta. Jotenkin ois selvittävä huomiseen ja 25 minuutin matka fyssarille. Sit meenkin suoraan loppuviikoksi toiselle frendille evakkoon. Ei olla nähty pitkään aikaan.
Tähän loppui mun lande-elämä. Ja nousukausi. Seuraavat pari viikkoa on taas makausta. Sen pystyy sanoon jo nyt. Jostain pitäis saada voimaa liikkua ens viikolla uuteen asuntoon allekirjoittamaan vuokrasoppari, pakata tavaroita ja sit seuraavalla viikolla muuttaa. Muutto on kyllä organisoitu jo valmiiksi, että sit vaan hommiin. 19.5. oon omillani. Huh, huh. Todennäköisesti oon kesän porukoilla... Mut yritetään nyt ainakin yksin.
Ihme kyllä särkyjä ja kipuja ei sen suuremmin muuten ole ollut viimeisen kahden vkon aikana. Kop, kop. Ja vasta tänään puutui kasvot. Korvat ei ole mennyt lukkoon ollenkaan. Mutta joku tuolla niskassa antaa periksi ja on löysä. Ketuttaa ehkä maailman eniten, että oon taas tutussa kuilussa ja täältä nouseminen ei tapahdukaan hetkessä. Sit pitäis jaksaa ens viikolla tehdä yksi artikkeli ja essee. Alkaa hiukka ahdistaa...
Tälläiseen maisemaan, eli linnun lauluun järven liplatukseen (sekä tietenkin Hornettien nousun ääniin;) on mukava herätä. Kesä herää samalla tavalla, vaikkei vielä näkynyt lehtiä puissa.
Mä oon tuhannen jumissa. Niska on väsähtänyt. Loppunut totaalisesti voima rangasta. Tämä päivä menee levätessä ja huomenna ft onneksi availee paikkoja. Hyvä etten perunut sitä. Heitti nääs hienosti C7:n ja korvat tukkoon. Ei riitä voima.
Eilinen Kanada-Suomi -matsi oli mielenkiintoinen. Ei voi muuta kuin ihmetellä, pessimisti näissä lätkäasioissa kun olen, että voitettiin. Odotin jotain 6-2 murskatappiota. Noh, ehtiihän niitäkin vielä tulla! ;)
Ou jeah. Täällä mä köllöttelen keskenäni landella. Ihana vapaus. Luonto tuoksuu superhyvälle, kun on satanut koko päivän.
Harkitsin, että oisin mennyt kylmäkylpeen järveen, mutta tuli (abstraktisti) jännäkakka housuun, oli se niin kylmää. Jäi menemättä. ;)
No ei muuta kuin vaatteet takaisin niskaan ja nauttimaan muuten vaan luonnosta. Ohessa muutama kuvatus. Tyyli ennen kaikkea.
Ihmeen hyvin kestänyt ranka tän rymyämisen. Kaksi viikkoa oon mennyt kuin viitapiru. Silti vielä henki pihisee, vaikka nyt alkaa kyllä tuntua. Ihme, ettei jumitus ole kuitenkaan levinny koko kroppaan ja vaikka niska onkin tunkkainen, sen suapi vielä pikkulevolla auki.
Huomenna on sitten loppujen muuttokamojen pakkaus eessä. Voi luoja. Onneksi on keskiviikkona sit fyssari. Mietin kyllä vahvasti tänään, että pitäiskö se perua, mutta kai mä sinne sit meen kuitenkin.
Hipheijaa! Tässähän on mennyt nyt 2 viikkoa ihan siivillä. Nyt alkaakin niska olla tuhannen jumissa mutta ei ihme. Onhan tässä istuttu, kävelty ja sähellettykin. Mutta mikä parasta, pystyn tekemään treenit limenvihreällä sekä koukistajat. Sen verran oon vaikeuttanut vartalonhallinta eli limenarutreeniä, että teen ne nyt polviltani sängyltä tai etukenossa tuolilta.
Tekstit
