Kohtaamisia virkavallan kanssa

Tuossa säädin hiukkasen Spotifyn kanssa ja tulipa mieleeni eräs autoreissu. Tampereelta Lahteen on n. 139 kilsaa ja kerran suht väsyneenä päätin sitten lähteä kotiinpäin ajelemaan. Meitä uskollisesti palvelleesta, nyt jo 20 vuotta täyttäneestä valkoisesta japsiunelmastamme oli radio rikki (tällä kertaa, yleensä se oli tuuletin, pyyhkijät tai bensaluukku joten musiikkikaan ei olisi ollut pitämässä hereillä.

Pälkäneelle keksin, että miksi ihmeessä en avaisi läppäriltä musaohjelmaa? Niin tein. Pääsin Hauholle kun ajatukseni oli jalostunut... Hirveen huonosti kuului pelkääjän penkiltä musiikki autossa, jossa kävi sisällä kova viima niin tuuletinvian kuin tiivisteiden lurpsahtamisenkin takia. Fiksuna tyttönä nostin läppärin kojelaudalle pelkääjän puolelle ja viritin läpän tuulilasin ja kojelaudan muodostamaan about 45 asteen kulmaan sopivaksi. Johan kuului paremmin, ja pystyi vielä säätelemään oikealla kädellä nappuloitakin. Vähän kuin radio!

Hämeenkosken kohdalla ajoin sitten tutkaan. En tosin ylinopeutta. Mä en aja ylinopeutta. Silti poliisit päätti sit pysäyttää. Kovasti funtsin, miksi tällä kertaa. Edellisen kerran autostani nimittäin roikkui joku parimetrinen sininen naru, jonka tarkoituksesta ei ollut mitään havaintoa. Sitä edellisellä kerralla poliisipojat oli bongannut, että mun takakontti oli jäänyt auki, ja golfbagi pomppi uhkaavasti pyrkien ulos mukalakivetyksellä ajaessani.

Tällä kertaa pysäytyksen syy selvisi varsin nopeasti. Läppäriä ei kuulemma saisi pitää kojelaudalla, eikä kyllä kahvimukiakaan, nuoret poliisipojat opastivat. Kuulemma ei mitään saa pitää. Mikä tahansa esine vaarantaa liikenneturvallisuuden lentäessään kuskin päälle, tai pelkääjän. Sen pituinen se, selvisin ilman sakkoja joskin yhtä puhelinnumeroa rikkaampana. Sattui oleen kivoja kollei siis. Tämän shown jälkeen olen tyytynyt pitämään konetta etupenkillä tai etupenkin jalkatilassa. Se on sallittua! Niin, ja onhan se autokin jo pari kertaa vaihdettu. Nykyisessä toimii radiokin, hiphiphurrei...

Jesh, nyt jatkoille Spotifyn kanssa, josko saisin sen päivitettyä. ;)

Lauantaijuttuja lyhyesti

Sain erinomaisen ajatuksen seuraavalle tekstilleni. Se tulee käsittelemään sairaan ihmisen minäkuvaa ja sairasidentiteettiä. Tuota nokkelaa pikkuapuria, joka jelppaa meitä sopeutumaan yllättävään loukkaantumiseen/sairastumiseen ja selviämään terveystaistelusta täysijärkisenä. Jahka saan ajatukset kasaan, sylkäisen pariosaisen megapostauksen aiheesta ulos. Samalla tosin keskityn työstämään aivojuttujen lisäosia, joissa onkin puuhaa.

Tänään on tosiaan silmälepopäivä, eli keskityn rasittamaan korviani televisiolla. Lauantai onkin hyvä valinta siihen, koska päivän mittaan tulee sopivaa höttöä aamusta iltaan asti. Lisäksi tuossa odottaisi pari mielenkiintoista kirjaa, tai itseasiassa kolme: Sr. Richard Branssonin muistelmat/elämänkerta, eräs unien tulkintaan liittyvä opus sekä kirja rituaaleista muinaisessa Suomessa.

Ens viikolla tulee lisää lukemista, koska ajattelin aktivoitua tekemään loppuun työ- ja organisaatiopsykologian opinnot, verkossa kun ovat. Mitä nyt nelisen vuotta olen niitä hautonut, kun on ollut muka kiire. Nyt ei ainakaan ole hoppu, joten tekosyyt on loppu. Asia on tuttua ja olen suorittanut noita samoja kursseja myös varsinaisen tutkintoni yhteydessä, mutta valitettavasti Tampereen yo:sta ei saa kokonaismerkintöjä juuri tuolle osa-alueelle. Siksi täytyypi tehdä kokonaisuus avoimen puolella, joko Jyväskylässä tai Joensuussa. Se ois sitten viisi esseetä perustuen 20 kirjaan rykäisyssä ja that's it.

Opiskelu kuitenkin tuntuu tosi mielenkiintoiselta, koska kaikki harkkatyöt/esseet voi suoraan hyödyntää yrittäjänä, eikä tartte alkaa keksimään mitään casejä, joihin soveltaa tietoja. Kaikki lähtee omasta arjesta ja on myös hyödynnettävissä omassa arjessa. Voiko enemmän motivoivaa lähtökohtaa olla olemassa.

Hauskaa lauantaita itse kullekin. Tänne tuleekin taas porukkaa talon täydeltä. Katsellaan kuinka hermosto kestää. Keskiviikkona onkin tosin jo CST ja pääsenkin sinne näppärästi äidin kyydillä. <3

Aivovammoista, osa I: Moottoritieltä kinttupolulle

Aivot ovat selkäytimen suora jatke ja kuten kuvasta näkyy, anatomisesti tarkastellen yläniska on aluetta, jossa aivot ja selkäydin kohtaavat. Kaikki tärkeimmät hermoyhteydet aivojen ja selkäytimen välillä kulkevat niskan kautta. Niska on ikäänkuin kuin moottoritien ramppi, jossa autot täynnä "tietokuormaa" sulautuu sivuteiltä päätielle, aivoihin, ja myös päätieltä sivuväylille, eli kohti kehoa. Aivot ovat kehon pääsäätelyjärjestelmä, kuten lennonjohtotorni tai komentokeskus. Kun komentokeskuksen tietokuormat kulkee kehoon ja myös kehosta tulevien kuormien saapuminen aivoille on häiriötöntä, ihminen pysyy virkeänä, aktiivisena, hyväntuulisena ja on ns. terve.

Niskan retkahtamisen seurauksena voi syntyä myös vaurioita aivokudokseen. <b>Aivovammalla</b> tarkoitetaan tapaturman aiheuttamaa aivokudoksen vaurioita. <b>Aivovaurio</b> tarkoittaa millä tahansa tavalla syntynyttä vaurioita päässä, ei siis välttämättä tapaturmaista vammaa. Myös monilla niskansa loukanneilla on aivoperäisiä oireita, siis aivovamma, muttei virallista aivovammadiagnoosia. Tämä on erittäin huono asia kuntoutuksen kannalta, sillä aivo- ja niskavammapotilas tarvitsee kokonaisvaltaista jelppiä päästäkseen suurimmista elämää ja toimintaa rajoittavista esteistään.

MITEN AIVOT LOUKKAANTUU?

Aivokudos voi vaurioitua monella tavalla. Perinteisesti vammat on luokiteltu seuraavasti:
1. kallonsisäiset verenvuodot
2. aivoruhjeet
3. diffuusi aksonivaurio eli DAI.

1. KALLON SISÄINEN VERENVUOTO
Kallon sisäinen verenvuoto syntyy aivokudoksen pinnalle tai sen sisään. Kyseessä on siis verisuonten <b>repeytyminen>/b> aivojen alueella.

2. AIVORUHJE
Aivoruhje on yleisempi vamma kuin traumaattiset aivoverenvuodot. Sitä voi verrata mihin tahansa muuhun ruhjeeseen, vaikkapa lihaksessa. <B>Aivoruhje</b> syntyy yleensä iskun seurauksena, esimerkiksi kun pää kolahtaa lujaa kovaan jäähän tai joku esine, vaikka rautakanki tai golfpallo, osuu päähän voimakkaalla energialla. Aivoruhje syntyy yleensä vastakkaiselle puolelle, mihin itse isku osuu, mutta yhtä hyvin ruhjoutua voi myös iskukohta. Niinpä takaraivolle kaatuminen vahingoittaa yleensä otsalohkoa, ei välttämättä takaosaa ollenkaan. Tämä johtuu kallon rakenteellisista tekijöistä.

3. DIFFUUSI AKSONIVAURIO
Yleisin aivojen vammamekanismi on <b>diffuusi aksonivaurio</B>, DAI, joka on monelle niskansa retkauttaneelle tuttu juttu. Diffuusi tarkoittaa "epätarkkaa/rajaamatonta", ja aksoni on hermosolun päähaara. Näin olleen diffuusi aksonivaurio tarkoittaa vammautumismekanismia, jossa hermosolujen väliset yhteydet vahingoittuvat, joko venyttyvät tai katkeavat, epämääräisesti eri osissa aivoja.

NISKAVAMMAN YHTEYDESSÄ SYNTYNEEN AIVOVAMMAN SEURAUKSET

Tämän diffuusin aksonivaurion, DAI:n, myötä moottoritie, jolla tietokuorma on aiemmin liikkunut sulavasti, nopeasti ja häiriöttä muuttuu kinttupoluksi. Tiehen tulee kuoppia, säröjä ja osa kaistoista saattaa olla kokonaan poikki. Tietokuormurit ei pääsekään kulkemaan häiriöttömästi komentokeskukseen ja takaisin, vaan niiden on löydettäviä vaihtoehtoisia reittejä, kiertoteitä. Matkanteko hidastuu, koska kinttupolkua ei pysty ajamaan yhtä nopeasti kuin moottoritietä. Tiedon siirtyminen aivoissa sekä aivojen ja kehon välillä on häiriintynyttä, ja vammautunut käyttää enemmän aikaa ja energiaa kaikkiin toimintoihinsa. Rattaat raksuttavat hitaammin, pyörät on ruosteessa, hissi nykii matkalla, mylly jauhaa puoliteholla. Miten ikinä asian haluaa ilmaista.

TOIMINNAN HITAUS

Toiminnan hidastuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihminen menettäisi älyllistä kapasiteettia, eli hänestä tulisi aivovamman myötä tyhmempi. Jos riittävän pahasti loukkaa itsensä voi toki menettää monia taitoa, unohtaa tärkeitä tietoja ja olla täysin kykenemätön ohjaamaan arkeaan, mutta aivovamma ei automaattisesti ole älyvamma. Hermoston toiminta ikäänkuin muuttuu toisenlaiseksi, mutta ei pysähdy.

--
Juttu jatkuu seuraavassa osassa käsittelemällä niskavammojen yhteydessä syntyneitä aivovammoja sekä niiden oireistoa yksityiskohtaisemmin. Kolmannessa osassa keskityn niskavammojen yhteydessä syntyneiden aivovammojen ongelmalliseen diagnostiikkaan sekä kuntoutukseen. Ehdotuksia lisäosille otetaan ilolla vastaan vaikkapa kommenteissa tai meileissä. Kiitos! Ja koska oon roikkunut ihan liikaa koneella tänään, huomenna ei tule uutta juttua mutta ens viikolla viimeistään. :)

Hyvää yötä kaikille! Meikä sai tänään 300 Triptyliä, eli eiköhän ala taas nukuttaa. <3

Hyalgan

Joku joskus kyseli tän valmistuksesta. Jep, aine on eristetty kukon harjasta. Niin tossa paketissa lukee. Kaikissa pienimmis apteekeis ei kuulemma tuota aina ole, mutta Leirakselta saa tilattua. Tuon löysin Tesomalta, jos myös uusin villitykseni silmätipat. Olin jo unohtanut ne, kun eipä ole pystynyt piilareitakaan pitään.

Hintaa Hyalganilla oli n. 51 euroa ja tosta riittää kahteen yläniskapiikitykseen, jotka ei mulla ainakaan sattuneet eikä kyllä erityisen pahalta muutenkaan tuntuneet. Muutenkin niska on voinut paremmin piikkien jlk. Kukotko mut pelasti...

Mitä läski?

Mun mielestä lihavuudessa ei ole mitään hienoa. Läskin ja sitä mukaan sairauksien kerääminen ei kuulosta järkevältä. Kun ihmisellä on mahdollisuus pitää kilot, sairaudet ja liikalihavuuden aiheuttama mielipaha kurissa säännöstelemällä energian ja kulutuksen saantia, näin kannattaa tehdä tehdä. En keksi yhtään syytä, miksi kukaan haluaisi olla itse aiheutetusti erittäin lihava ja nauttisi siitä. Ja nyt siis puhun oikeasti lihavista ihmisistä, enkä terveen/sporttisennäköisistä, joille se muutama lisäkilo on maailmanloppu. Myös sairauden aiheuttama lihominen on eri asia, koska siihen ei voi omilla elämäntavoilla juurikaan vaikuttaa. Jätän siis senkin tekstini ulkopuolelle keskittyen käsittelemään vain erittäin rajoittavaa elintasolihavuutta.

More to Love -blogin Mimmi ja Peppi ovat sitä mieltä, että liikalihavuudesta kannattaa tehdä yhteiskunnan normi, ikäänkuin ihmisen luonnollinen tila. Jenkeissä tätä muotivillitystä kutsutaan fat acceptance-termillä. Tällä tarkoitetaan mm. sitä, että lihavien ja normaalipainoisten tulee olla ihmisarvoltaan samalla viivalla ja heitä pitää kohdella samalla tavalla. Mutta entäs jos pullea todella vie kaksi paikkaa junassa tai lentokoneessa? Mielestäni hyväntekeväisyyttä ei tarvitse minkään firman tehdä, vaikka ihmisinä lihavia tulee kunnioittaa ja arvostaa. Suurempi kehokuorma ei tarkoita sitä, että olisi jotenkin huonompi, tyhmempi tai alempiarvoisempi. Sen sijaan lisäkilojen auttamasta ylikuormasta saakin joutua maksamaan extraa. Kyllä kampaajakin veloittaa enemmän täyspitkien kuin lyhyiden hiusten leikkaamisesta.

Fat acceptance -käsitteeseen sisältyy myös ajatus siitä, että yleinen kauneusihanne ei saa suosia laihoja, vaan lihavatkin voivat olla upeita, viehättäviä ja haluttavia. Ihanteet ovat ihanteita ja ne eivät muutu kovinkaan nopeasti. Lihavaa naista palvottiin viimeksi renesanssin aikakaudella, saa nähdä tuleeko läskiys muotiin uudelleen 2010, tuskin. Asenteet ja arvostukset muuttuvat hitaasti ja pitkään asennetyötä tehneet potilasliitot, terveysjärjestöt ja yhteiskunnalliset toimijat ovat saaneet huomata, että ihanteiden muuttaminen on hankalaa. Toisin kuin tätä läskiyden hyväksymistä tai sen positiivisten puolien korostamista, pidän kuitenkin näiden yhteiskunnallisten toimijoiden työtä todella tärkeänä. Sen sijaan näiden bloggareiden nostaminen median valokiilaan, jossa heidän annetaan vouhottaa suureen ääneen, kuinka lihavana oleminen on jotenkin luonnollista, ihannoitavaa tai jopa tavoittelemisen arvoista, on mielestäni aivan vinksahtanutta. Sairaus, josta lihavuudessakin on kyse, ei voi koskaan edistää terveyttä. Vaikka sairaanakin voi olla onnellinen, minun mielestäni ketään ei pidä ainakaan rohkaista hankkimaan itselleen vaivoja, ei sitten minkään näköisiä!

Eikö vaikuttaisi todella hassulta, jos minä kehoittaisin täällä blogissa ihmisiä jättämään pyöräilykypärät naulaan ja valitsemaan huonot talvikengät, joilla sitten kaatuilla ja hankkia samalla päävammoja ja niskaongelmia? Tai toitottaisin, kuinka hienoa on, ettei pysty sairauden takia huolehtimaan itsestään ja on joutunut luopumaan niin monista iloa ja eloa tuovista asioista? Tai vouhottaisin siitä, että niskavamma vaan kannattaa hyväksyä normaaliksi osaksi elämää ja oikeastaan se on niin hieno juttu, että kaikkien muidenkin kannattaa sellainen pyrkiä hankkimaan? Tätähän nuo bloggarit nyt mielestäni tekevät. Ja media tietenkin peesaa heitä, koska yhä suurempi osa kohderyhmästä todella ON lihavia.

Mielestäni sairaalloisen lihavuuden hyväksyminen sekä sen ihannoiminen kääntyy lopulta sekä yksilöä itseään että yhteiskuntaa vastaan. Fat acceptance on vain käsite muiden joukossa, ja on aivan yhtä erikoista hyväksyä liikalihavuus kuin kakkostyypin diabetes tai sydän- ja verisuonitaudit. Faktathan kuitenkin kertovat, että lihavuus ja tietyt sairaudet kulkevat käsi kädessä. Tämän vuoksi ihmisen ei mielestäni pidä hyväksyä sairautta, joka on itse hankittu elintapaongelma. Kohonnut verenpaine ja moninkertaistunut aivoinfarktiriski ei saa olla missään nimessä tavoittelemisen arvoista.

Sairaalloinen lihavuus ja sairaudet kun eivät ole erotettavissa toisistaan, eli ihminen ei voi yhtä aikaa olla todella lihava ja täysin terve ja hyvinvoiva. Kääntäen, lihavatkin voivat elää mahdollisimman terveellisesti mutta se ei silti poista sitä faktaa, että lihavalla on ainakin kohonnut riski saada tietyt sairaudet ja vaivat. Tässä lienee meikäläisen ja lihavien bloggareiden ajatusmaailman suurin ero. Minun mielestäni lihavuus, sikäli kun se siis ilmenee ulkoisina makkaroina, selluliittina, lurpsahtaneena ihona ja pyöreinä muotoina, ei ole kuvottavaa. Ei minä arvota ihmisiä sen perusteella, onko niillä paksut pohkeet, pyöreät reidet, muodoton ahteri, roikkuvat allit tai heltta kaulanalla. Lihavan ulkonäkö ei rassaa. Bloggarit taas nimenomaan nostavat tämän lihavuuden ulkoisen aspektin pääteesikseen korostaen, että lihavakin voi olla kaunis, tyylikäs ja trendikäs. Sen sijaan sanallakaan he eivät mainitse sitä, että kaunis, trendikäs ja tyylikäskin lihava on aina sairas, ja sairastaminen ei koskaan ole tavoittelemisen arvoista.

Yhden aiemman lauseen tekstin alusta joudun muuten pyörtämään tähän lopuksi. Kirjoittaessani tuli mieleen, että on olemassa sittenkin yksi lihavuutta puoltava seikka. Nimittäin jos paljon rasvakerrosta omaava ihminen kellahtaa odottamatta niskalleen, ihrakerros suojelee herkkää aluetta huomattavasti paremmin kuin luikeron nahkat ja luut. Mutta siltikään en kehoita ketään lihomaan sairaalloiseksi pullaksi. Siinä vaiheessa, kun lihava ihminen joutuu makaamaan sängyssä vuoden syöden kuitenkin normaalisti, veikkaan että tuki- ja liikuntaelinvammojen kuntouttaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin hyväkuntoisella sopusuhtaisella ja terveellä.

Ja sit niitä kiivaita argumentteja, kiitos! ;)

--

Edit:

Osittain aiheeseen liittyvä teema.

http://taistelijat.blogspot.com/2010/01/erilaisuudesta-tulen-toimeen.html

N900

Päästiin kotiin, kiekattiin kebaberian kautta. Namnam. Tosin tällä naamalla ei passais enää mitään rasvaa ja sokruu syödä. Suhteellisen paljon kahdelle ihmisellä voi olla tavaraa mukana 2 viikon reissussa. Kolme isoo Ikea-kassia, kitara, 2 tyynyä ja helvetillinen rinkka. Onneks mulla on etuoikeutena erikoiskoulutettu adonis tuota kantopuuhaa varten. Muuten menis joku viis tuntii autoon siirtymiseen ja pakkaamiseen, jos itse laittelis pienissä osissa. :)

Huomenna sit saapuu sit Lahden köörin lisäks myös kauan odotettu puhelin! "Olemme soittaneet sinulle kotiinkuljetuksesta, muttemme tavoittaneet"... Mihin lie numeroon ovat kilautelleet, kun ei mulle. Mutta huomenna sit. Ja sopivasti Nokia tarjoaa jatkossa ilmaiset karttapalvelutkin mulle, etten eksy täällä himassa.

Nyt alkaa silmälepo jälleen. Vedin tänään vikat Triptylin, mut huomenna toivottavasti saa lisää, kun muistaa hakea apoteekista. Samoin HM-vaatepaketti on saapunut R:lle! Pitäis vissiin maksaa noi edellisetkin ensin. Lisäks katsoin valmiiks vaatekaapin, ni saadaan vähän lisää tilaa kamiksille. Ihan peruskaappi tuo on, mutta just sopivan kokoinen ja strategiset mitat täyttävä.

http://www.jysk.fi/4/325/3698704/a/catalog

Öitä! <3

Harjoitukset ja neuraalikudosmobilisoinnit foorumille

Minulta on nyt niin monta kertaa kyselty noita liikkeitä, joilla on itseäni hinkannut kuntoon nämä viimeiset vuodet, että rykäisen ne kaikki niskavammafoorumille tähän ketjuun pikkuhiljaa:
http://p3.foorumi.info/niskavamma/viewtopic.php?p=4067#4067

Jahka pystyn, teen niistä video-ohjeistuksen ja linkkaan nekin tänne. Ens alkuun kuitenkin kirjalliset ohjeistukset tulossa. Kaikki kunnia noista liikkeistä kuuluu Tampereen Fysiatripalvelun fysioterapeutille ja fysiatrille (http://tampereenfysiatripalvelu.fi) mutta liikkeet on jalostunut tässä matkan varrella hieman oman kehon sanelemiin uomiin. :)

YLEISESTI

Vaikka vähintään yhtä tärkeää kuin itse liike, on se, missä kohtaa kuntoutusta se otetaan käyttöön, minkälaisia sarjoina ja miten liikettä muunnellaan parantumisen edetessä, en ala kuvaamaan sen yksityiskohtaisemmin omaa harjoitteluohjelmaani. Se on nimittäin mahdotonta, koska mun ohjelma on muuttunut lähes viikoittain sen mukaan, miten keho voi.

Kaikista parasta olisi, jos näitä liikkeitä ohjaisi kokenut ammattilainen, joka tosiaan voisi kertoa, missä vaiheessa mitäkin liikettä kannattaa tehdä, kuinka paljon ja valvoisi myös, että liikkeet menee oikein! Pahimmassa tapauksessa liikkeet kun voi nykästä kuntoa alaspäin, jos ne tekee väärin tai ei malta kuunnella kehoa, ja tekee niitä vaikka liikaa.

KUUNTELE KEHOA

Mutta koska aina ei ole mahdollisuutta tällaiseen fysioterapeutti-potilassuhteeseen, niin laitan liikkeet tänne jakoon omalla vastuulla, harkintakyvyllä ja suurella ilolla hyödynnettäväksi. Toivon, että jokainen liikkeitä tekevä muistaa sekä kuunnella kehoaan ja noudattaa sen antamia vinkkejä sekä lopettaa liikkeiden tekemisen, jos ne vie kuntoa taaksepäin tai niistä tulee muuten vaan paha tai hönö olo.

Neuraali- eli hermokudosta mobilisoivat iliikkeet varsinkin ovat tehokkaita ja saattavat vaikuttaa herkillä varsin "erikoisesti". Ja kun ihmiset on niin kovin yksilöllisiä, niin minäkään en oikein osaa sanoa niiden toimivuudesta muuten omasta näkökulmastani.

Saa multa sähköpostillakin kysyä tarkennuksia, mutta se on eri asia, pystynkö kuinka usein vastaamaan, koska koneella olo pitää minimoida. Ja minä en ole lääkäri enkä fysioterapeutti, joten tietämyskin on rajallista. Lupaan tehdä parhaani osaamiseni ja vointini puitteissa, mutta aina varmempi mennä suoraan niille ihmisille, jotka on nuo harjoitteet ja kuntoutusmallini alunperin luonut. :)

Meiliosoite on:
tahdonvoimaa@gmail.com

Semmottistee tänään. :)
<3

Matka sateenkaaren päähän

Minulla oli muutama tuttava, jotka elivät aina tulevaisuudelle. Nykyhetki ei koskaan kiehtonut, vaan kaikki keskustelumme kääntyivät siihen, kuinka jatkossa kaikki olisi paremmin. Tulevaisuus veisi huolet ja toisi menestyksen kaikilla elämän osa-alueilla. Näiden ihmisten lauseet alkoivat usein:
- Sitten kun minä...
- Kun minä joskus...
- Jahka joskus olen...
- Tulevaisuudessa minä...

He TODELLA elivät elämäänsä vain siksi, että tulevaisuudessa kaikki olisi toisin, paremmin. He laittoivat energian mahdollisimman ihanan tulevaisuuden tekemiseen.

Kun me olimme ala-asteella ja fillaroimme kimpassa kouluun, he halusivat jo olla yläasteikäisiä ja omistaa mopon. Kun yläasteelle sitten vihdoin päästiin, he jo miettivät, kuinka hienoa olisi olla lukiossa, amiksessa, tai ylipäänsä täysi-ikäisiä. Mopokin vaihtuisi kevariin, ja kevari autoon. Kun he vihdoin täyttivät lopulta kahdeksantoista ja tanssivat vanhojen tansseja, mielessä oli ylppäritkemut ja sitä myöten korkeakoulut ja myös jatko-opintojen tuoma lisäpätevyys ja arvostus. Lukioaikoina he myös valittivat kilpaa, kuinka halusivat muuttaa pois kotikaupungista, "jonnekin mahdollisimman kauas vanhemmista". Ja autokaan ei enää riittänyt, vaan piti saada myös prätkä tai vene. Mielellään lentolupakirjakin.

Jossain vaiheessa toinen heistä pääsi Jyväskylään ja toinen Ouluun opiskelemaan. Kun opiskelupaikan ovet oli vihdoin avoinna, alkoi jahkaaminen työelämään siirtymisestä, mielellään pikaisesti. Tällä kertaa virsi oli: "pitäisi päästä nopeesti töihin, tienata, hankkia omaisuutta, sijoittaa, ostaa asunnot, perustaa perhe ja luoda uraakin".

Kun toinen heistä valmistui ja oli päässyt unelmatyöpaikkaansa, löytänyt puolison, sijoittanut rahansa, ostanut asuntonsa, autonsa, veneensä ja kesämökkinsä, hän sairastui vakavasti. Meni joitain viikkoja, ja tuo ihminen oli poissa. Poissa ilman että hän elää tuota tulevaisuuttaan, jota oli niin kovasti rakentanut. Kaikki se, mitä hän oli odottanut, ei ikinä ehtinyt toteutua. Kaikki panostus, jonka hän oli sijoittanut, osoittautui turhaksi. Muutaman viikon, jos sitäkään, hän oli ehti olla oikeasti tyytyväinen itseensä, saavutuksiinsa ja elämäänsä.

Miettikää, hän kuitenkin eli vajaa 30 vuotta vain tulevaisuudelle, kun vaihtoehtona olisi ollut valita tyytyväisyys nykyhetkeen ja elää nuokin vuodet täysillä, tai ainakin suhteellisen tyytyväisenä elämänsä erilaisista pienistä onnen ja ilon hetkistä nauttien. Mutta ei. Hän oli tietoisesti valinnut suunnitelmallisen etenemisen kohti täydellisempää elämää, sijoittanut kaiken energiansa ja aikansa paremman tulevaisuuden tavoitteluun ja siellä odottaviin upeuksiin. Hän oli valinnut, että varsinainen eläminen alkaisi vasta silloin, kuin maallinen omaisuus olisi kunnossa, tittelit taskussa ja lapsuudessa asetetut tavoitteet saavutettu. Valitettavasti hän unohti iloita kaikista elämänvirran eteen heittämistä pienistä iloista ja nukkui pois tyhjin käsin, onnettomana ja katkerana.

Se, mitä tämä toinen tuttavistani teki tämän toisen pois lähdön jälkeen, onkin sitten oma tarinansa. Palaan siihen myöhemmin.

Millainen sinun matkasi on? Kumpi sinulle on tärkeämpään, päämäärä vai matka? Miten olet onnistunut yhdistämään reissusta nauttimisen ja systemaattisen kohteeseen pyrkimisen?

Kadotettuja nautintoja

Kuinka ihana pitääkään pooloja, kauluksellisia paitoja tai pään yli vedettäviä vaatteita. Lisääntyi vaatekaapin sisältö n. 60 prosentilla, kun tähän on tultu. Hiphei ja hurraa. Jenkeistäkin tuli niin hieno svetari lahjaksi, että onneks pystyy kiskoon sen päänsä yli. Yläniskavammaisten pukemista auttaa melkoisesti kielenimeminen kitalakeen, jos joutuu kiskoon tiukempaa paitaa päällensä. Kielenimeminen tavallaan "nostaa" kallonpohjaa ja ei tule ollenkaan niin höntti olo. Suosittelen!

Kuka pelkää hammaslääkäriä?

"Kuuukaaaa pelkäääää hammaslääkäriiiiii?"
"Eeeeen minääää ainakaan"...

Toleranssi pelkojen suhteen on nykyään aika helvetin kova. Maalliset kivut, säryt, epämiellyttävät tilanteet tai hämärästi käyttäytyvät tyypit pimeillä kujilla ei saa ihokarvoja nousemaan pystyyn. Varsinaista kauhun, epätoivon, kuolemanpelon tai suoranaisen paniikin tunnetta ei vaan jostain kumman syystä enää synny. Ei sitä jaksa pelätä mitään, koska kaikesta selviää, kun on selvinnyt siitä, että selkäydin ja aivorunko venähti. Eikä siinä vielä kaikki, vaan samalla meni kaikki, mitä ihminen voi menettää, joko suoraan tai välillisesti.

Seuraavat pelot, jotka ennen veivät lähes yöunet, ovat osoittautuneet aivan turhiksi:

1. Viisaudenhampaan poistaminen leikkaamalla tai vetämällä:
Ei tunnu missään. Hampaissa oli helvetillinen paine ekat 6 kuukautta kaatumisen jälkeen. Aivan kuin hampaita olisi jatkuvasti porattu ilman puudutusta. Ja hampaista paine säteili keskelle päätä, korviin sekä nenään. Ei se viisaudenhampaiden poistaminen ole tuohon verrattuna yhtään mitään.

2. Synnytys (tai raskausajan vaivat):
Miksi pelätä jotain, mitä ei välttämättä joudu edes kokemaan? Kukas sen on sanonut, että voi ikinä edes saada omaa lasta? Ja keisarinleikkaukset, epiduraalit ja muut kivunlievitykset on keksitty. Ja toisaalta, aivan loukkaantumisen alussa koko alakroppaa jostain syvältä lantio/vatsakalvoista ja -hermoista vihloi ja särki niin paljon, että taitaa olla röörien venymiskivut suhteellisen pientä.

3. Ryöstäjät, raiskurit ja muut hämäräheebot:
Katsotaan millaista jälkeä tulee kun tämä aggressio purkautuu itsepuolustustilanteessa! Tosin ensisijaisesti pitää aina pyrkiä pysyyn poissa vaikeuksista, joissa on pienikin mahdollisuus loukata niska tai pää uudestaan.

4. Tilanteen hallitsemattomuus esim. lentokoneessa:
Uskoni suomalaiseen pilottikoulutukseen on nykyään varsin kova, tiedä sitten miksi. Huippusällejä, huippumoraalilla ja huipputarkasti valvotulla alalla, ja pulkatki on turvallisempia kuin moderneimmatkaan autot, saati motskarit. Harvoin lentokone kaatuu, keikahtaa kyljelleen tai joutuu kolariin. Paitsi Iran Air Stokiksessa, liukui lumihankeen. Mutta todella harvinaista tuo on, ja johtui todennäköisesti kokemattomuudesta lentää peräpohjolan keleillä tai sitten jostain teknisestä nyanssista kuten jarruviasta. Ja sitä paitsi, jos meikäläinen onnistuu lento-onnettomuudessa kuolemaan, niin sit kyllä lähipiirin pitää alkaa lottoamaan. Tilastot on nääs meitsin puolella aika vahvasti!

5. Taloudelliset murheet:
Juu ei. Aina on keskitty jotain ja aina tulee keksittyä. Oottakaas vaan, kun kuulette joskus... Se on varma, että jossei työkyvyttömäksi jää, niin sitten ei ole mitään huolta. Tällä motivaatiolla, turhautumisen määrällä ja kasvaneella henkisellä kapasiteetillä on vaikea kuvitella jäävänsä ilman duunia/palkkaa. Sitähän vaikka syö, juo tai nukkuu työkseen, jossei mitään muutakaan ole tarjolla. Veikkaan kuitenkin, että huippuunsa viritetty luovuus ja intohimo tarjoavat jotain mieluisampaakin tekemistä tulevaisuudessa. Enää ei ole niin väliä, mitä työtä tekee, kunhan voi tehdä jotain. Vaikka mittailla kukkien varsien pituuksia, kirjoittaa lähtöselvityksiä tai haistella lääkkeiden tuoksuvivahteita.

6. Sosiaaliseen eristykseen joutuminen syystä tai toisesta:
Täähän on jo koettu ja ei nyt niin pahalta tuntunut. Itseasiassa yksinolo on tehnyt helvetin hyvää. Ei sillä, etteikö ihmisseura olisi ihanaa. Riippuu ihmisistä. Mutta turha pelätä, että internetmaailmassa pystyisi täysin eristäytymään ihmisistä. Päinvastoin! Nyt kun aikaa on ollut enemmän kuin laki sallii,yhteydet on kunnossa jokaiseen maanosaan. Jo muumioituneet yläasteaikaiset kirjekaverien letteritkin on kaivettu esille ja jalostettu nettikontakteiksi. Ihmeellinen paikka tuo internet chatteineen, Faboineen, Twittereineen ja irkkeineen.

No mitä pelkoja jäi jäljelle? Mikä olisi pahempaa kuin viimeiset kaksi vuotta? Hmm... Ainakin se, että sama alkaisi uudelleen alusta, joko minulla, siskolla tai jollain muulla perhepiirissä. Ylipäänsä kaikki perheeseen kohdistuvat sairaudet, epäoikeudenmukaisuudet tai laittomuudet saa vitutusviisarin värähtämään. Myös joku kiduttaen tappava syöpä tai helvetillinen krooninen kipu itsellään tai läheisillään voisi olla suht tiukka kilpailija viimeisille vuosille, mutta muuten ei kyllä hirveästi maailman meno meikäläistä hetkauta. Voiko tää nyt ihan oikeasti olla muka näin? Onko tämä tervettä? Toisaalta, olenko mä muutenkaan ihan terve? Siis siinä siinä mielessä, kun puhutaan tavallisuudesta tai normaaliudesta? No en helvetissä ole. <3

Nyt mä vedän tirsat. Alkaa tuntua tämä 24 tunnin valvominen. Ja menin sit vielä siistimään (Musti: En siivoomaan) talonkin noita matkalaisia varten. Downhillii kun tykkään harrastaa...

Erinomaista huomenta!

Tavallinen ihminen ois saattanut nukkua viime yönäkin hetken, mutta hermovammaiset ei suotta lepää, jossei ole pakko. Yö meni mukavasti edellisen yön tyyliin, eli edelleen ollaan hereillä ja pirtsakkana. Pirteys tosin on näennäistä, mutta lesoillaan sillä nyt kuitenkin.

Oon tässä joitain tunteja kuunnellut kuorsausta, öljylämmityksen hurinaa, kellon tikitystä sekä ohessa myös nousevien ja laskevien ATR:n, Saabien ja oletettavasti Avrojenkin mörinää. Kentälle on kuitenkin viisi kilsaa, mutta tuntuu kuin olis mökillä, aivan kiitotien naapurissa. Jostain syystä äänet kuuluu nyt erityisen hyvin. Fiksumpi veikkasi, että ilma olisi selittävä tekijä. Tiedä sitten. Joka tapauksessa en ole nukkunut minuuttiakaan, ja alan olla jälleen perillä Pirkkalan kentän vuoroaikatauluista. Ei huomattavaa muutosta kesältä!

Pari kertaa, kun aika meinas tulla pitkäksi, hiippailin olkkariin vetämään loputkin Budapestit napaani. Kettukarkit, siniset, Geishat ja Vihreet kuukelit me ollaan imutettu jo aikoja sitten nielusta alas ja suolesta ulos. Ketähän kiinnosti toi jälkimmäinen tieto, anteeksi. Jeppistäkeikkaa, kuten pirtsakkaan aamuun kuuluu, lukaisin jo uutiset. Jälleen kerran pysähdyin oikein ihmettelemään Aamulehden nettitoimituksen häröilyä. Onkohan ne siellä lafkassaan silmät väsymyksestä ristissä vai pikkumaistissa näin aamutuimaan, kun niillä ei sitten niin ollenkaan toimi tuo juttujen otsikointi?

Mitäpä olette mieltä tästä "jymyuutisesta", jonka otsikko oli "CNN:n toimittaja teki aivoleikkauksen haitilaistytölle". Mitä ihmettä? Siis TOIMITTAJA teki LEIKKAUKSEN Haitissa jollekin?! No joo, kyllä jutussa tietenkin kerrottiin, että toimittaja sattui olemaan neurokirurgi, mutta eihän sitä iloa tietenkään otsikolle suotu.

Kai ne on alkanut maksaa AL:ssa provikkaa sillä perusteella, minkä jutun otsikkoa klikataan auki eniten, ja sen vuoksi kaikki keinot uteliaisuuden herättämiseksi on käytössä. Kun sitä kuukausikaupalla lukee noita samantyylisiä naurettavia alustuksia, ei niille jaksa enää edes hymyillä. Aivan aluksi vain säälitti, sitten nauratti ja tässä vaiheessa sitä ei edes jaksa avata kyseisiä otsikoita. Sisältö on aina pelkkää kakkaa, joka harvoin vastaa otsikon luomaa fiilistä. Tässä linkki:
http://www.aamulehti.fi/mobiili/index.shtml?167489

Jaahas, alkaisko nukkuun vai vedättäiskö samoilla silmillä seuraavat 12 tuntia? Ehdotuksia? Onneksi tänään saan lääkkeet apoteekista, niin eiköhän se uni sit taas tule, kun kuulaa ei kiristä. Kyllä mä haen nyt kuulkaas kuplavettä ja viel muutaman Budapestin. Sit tutimaan hetkeks ja illalla pirteenä vastaanottamaan USA:n matkalaiset. Mähän siis tietenkin haen ne Helsinki-Vantaalta, roudaan laukut autoon ja purankin ne vielä. Joojoo... ;)

Erilaisuudesta - "Tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa".

Lähes jokaisessa lukemassani työhakemuksessa, joita on kertynyt ainakin 1000 kappaletta viimeisten vuosien alla, on sanottu muodossa tai toisessa seuraava lause: "Tulen erinomaisesti toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa". Minä harvoin uskon tuota, sillä suurin osa ihmisistä vain luulee tulevansa toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Itse asiassa suurimmalla osalla hakijoista ei välttämättä ole hajuakaan siitä, mitä edes käsite erilaisuus tarkoittaa vaikkapa käytännön työnteon kannalta.

Useimmiten mielikuva toisesta ihmisestä, ja hänen samanlaisuudestaan tai erilaisuudestaan luodaan yhden räikeästi korostuvan ominaisuuden perusteella. Tämä ominaisuus saa mielikuvissa ylivallan, ja tuolle erilaiselle tyypille niputetaan lisäksi kasa muita stereotyyppisia ominaisuuksia tämän yhden räikeän erottavan tekijän perusteella. Tyypillisiä kombinaatioita ovat esimerkiksi: rikas = menestyvä, järkevä, miellyttävä, viehättävä. Toinen tyyppiesimerkki voisi olla vaikkapa kansallisuuspuolelta,saksalainen = konservatiivinen, pedantti, äänekäs, voimakkaasti artikuloiva. Erilaisuus ei todellakaan ole näin yksioikoista, sillä erilaisuus käsitteenä on on aina suhteellinen. Ei riitä, että joku vain ON erilainen, vaan pitää muistaa myös kysyä, että suhteessa MIHIN hän ON erilainen. Erilaisuus on nimittäin sidoksissa paikkaan ja tilannetekijöihin. Suomalainen Suomessa ei ole mitenkään erilainen, mutta suomalainen Somaliassa kääntää asetelman toisin päin. Sama pätee tilannetekijöihin: Ollessamme lomamatkalla Turkissa, turkkilaiset ovat "eksoottisia, tutustumisen arvoisia ja ihanan välittömiä", mutta entäpä kun kohtaamme turkkilaisia omassa arjessa Suomen maan kamaralla?

Työhaastattelussa testaan nämä "kaikkien kanssa toimeentulevat hakijat" simppelillä tavalla. Asetun nimittäin joka kerta hieman erilaiseen rooliin, eli olen siis erilainen! Käytännössä tämä tarkoittaa, että rikon tahallani stereotyyppisen mielikuvan markkinointialan yrityksen henkilöstöpäälliköstä käyttäytymällä, argumentoimalla ja asennoitumalla totutusta poikkeavasti. Saatan haastatella ihmisiä epätyypillisissä paikoissa, kysyä omituisilta vaikuttavia kysymyksiä tai leikkiä hassuilla jopa tarkoituksella epämiellyttävillä ilmaisutavoilla ja -tyyleillä. Keskimäärin 95 prosenttia niistä hakijoista, jotka luulevat päätyvänsä tuttuun, turvalliseen ja ns. tavalliseen työhaastatteluun, yllättyy, jopa pelästyy tätä asetelmaa, erilaisuutta. Ne ihmiset, jotka sietävät erilaisuutta tai ovat jollain tasolla valmistautuneet erilaiseen kohtaamiseen, pärjäävät paremmin. Ja sanomattakin on selvää, että suurin osa ihmisistä ei pysty lunastamaan paperilla hienolta kuulostavaa lausettaan "tulen kaikkien kanssa erinomaisesti toimeen". Jos he eivät tule toimeen edes erikoislaatuisen haastattelijan kanssa, miten on asiakkaiden laita?

KUKA ON ERILAINEN?

Nykymaailmassa erilaisuus mielletään melko suppeasti ja erottelevat tekijät ovat usein hyvin pinnallisia, esimerkiksi ulkoisia seikkoja. On vain jotenkin niin koomista, kun ihminen vannoo silmät kirkkaina pärjäävänsä kenen tahansa kanssa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tarkoittaen esimerkiksi eri tavalla pukeutuvia, meikkaavia tai eri tyylistä musiikkia kuuntelevia tai erilaisia leffoja katsoavia tyyppejä. Mutta siinä vaiheessa, kun erilaisuus käsittää esimerkiksi vammautuneet, vanhukset, etniseltä taustaltaan tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan täysin erilaiset ihmiset, "kaikkien kanssa toimeentuleminen" ei olekaan enää itsestään selvää.

MIKSI ERILAISUUS PELOTTAA?

Monia erilaisuus pelottaa, kun taas samanlaisuus lisää turvallisuuden tunnetta. Sosiaalinen kanssakäynti todella on helpompaa samalla tavalla toimivien parissa. Samanlaisten ihmisten käyttäytymistä ja suhtautumista on helpompi ennakoida, eikä yllätyksiä synny niin usein. Kun erilaisuus on läsnä arjessa, siihen ei vaan osaa suhtautua kuten teoriassa. Kuinka helppoa todella onkaan julistaa työhakemuksessa, että tulen erilaisten ihmisten kanssa mainiosti toimeen, mutta kuinka vaikeaa se onkaan esimerkiksi käytännön asiakaspalvelutyössä toimiville? Kuinka moni voi todella sanoa nauttivansa esimerkiksi valittavien, epäkiitollisten, ynseiden, itsestään liikoja luulevien, nenäkkäiden, itseään Jumalana pitävien, yksityiskohdista jankkaajien, erityisen harkitsevaisten, jahkailijoiden tai vaikkapa hysteeristen asiakkaiden palvelemisesta? Hehän edustavat juurikin erilaisuutta, koska poikkeavat ns. perinteisestä mukavasta, leppoisasta ja perusystävällisestä asiakkaasta? Niinpä, varmasti vähemmistö toivoo saavansa työskennellä tuon tyyppisten asiakkaiden parissa. Entäs sitten, kun mukaan lisätään vielä kulttuurinen erilaisuus, ikätekijät, arvomaailma-asiat tai vaikkapa uskonnolliset erot?

Niin hienolta, kun tuo lause "tulen kaikkien kanssa toimeen" kuulostaakaan, annan vinkin ja suosittelen muuttamaan sen vaikkapa muotoon "viihdyn hyvin ihmisten parissa" tai "pyrin ymmärtämään erilaisia ihmisiä" tai vaikkapa "haluan kohdella jokaista asiakasta mahdollisimman yksilöllisesti". Sellaista ihmistä tuskin tästä maailmasta löytyy, joka todella tulisi kaikkien kanssa ja aina täydellisesti toimeen, mutta toisaalta, eipä sellaista usein vaaditakaan. Monesti riittää, että yrittää parhaansa sekä ymmärtää, mitä käsite erilaisuus parhaimmillaan voi työelämässä tarkoittaa.

ERILAISUUS ON NÄENNÄISTÄ

Kun asiaa katsoo tarkemmin, huomaa että erilaisuus on usein näennäistä. Vuorovaikutusta kehittämällä voidaan löytää samankaltaisuutta, tai puhun mieluummin yhteisymmärryksestä, myös sieltä, missä sitä ei ensi silmäyksellä vaikuta olevan. Oikeastaan on aivan luonnollista, että ihminen suhtautuu varauksella tai varovaisesti uuteen, erilaiseen, olipa se sitten asia, toimintatapa tai toinen ihminen. Varauksellisuus kuitenkin hälvenee ja usein myös ennakkoluulot muuttuvat, kun tutustumme erilaisiin ihmisiin paremmin. Tulitko ajatelleeksi, että nuo kaksi viimeksi mainitsemaani asiaa jo sinänsä yhdistävät muuten lähes poikkeuksetta kaikkia maailman ihmisiä? Erilaisuus todellakin on näennäistä ja pelkkä suhtautumistapa, jota voidaan muuttaa.

Mielestäni tärkeintä erilaisuuden kanssa työskentelystä on pyrkiä vapauttamaan tämä käsite negatiivisista mielleyhtymistä. Erilaisuus ei ole mikään puuttuva asia, vaje tai haitta, joka tulisi jotenkin paikata tai muuttaa. Enemmänkin erilaisuus pitäisi nähdä jokaisen ihmisen resurssina. Etuna, joka ilmentää ainoastaan yksilöllisyyttä, persoonallisuutta ja uniikkiutta, myönteisessä mielessä. Erilaisuuden hyväksyminen on tie pois standardimaisuudesta, massamaisesta, epäinnovatiivisesta ja tasapaksusta olemisesta. Erilaisuudessa on voimaa, ja erilaiset ihmiset ovat aina myös rohkeita, valovoimaisia ja arvostettavia. Minä olen ainakin ylpeä omasta erilaisuudestani, vaikkakin se tarkoittaakin niska- ja selkäydinvammaisuutta meikäläisen kohdalla.

Hyvät yöt! <3

Aika hazardia, ja ennen kaikkea mautonta

Kun Iltalehden kolumnisti Kaarina Hazard kirjoitti edesmenneestä Tony Halmeesta juttunsa 13.1.2010, vain muutama päivä miehen kuoleman jälkeen, ei tainnut nainen muistaa vainajan kunnioittamista koskevia hyviä tapoja. Onkoonkin Halme sekakäyttäjä, laittomiin aseisiin kajonnut ja räväkkä persoona, niin kyllähän Kaarinan olisi toimittajana pitänyt muistaa vanha sanonta: "De mortuis nil nisi bene". Tämä tarkoittaa vapaasti käännettynä, että jos kuolleista ei ole hyvää sanottavaa, ei kannata sanoa mitään.

Halu kirjoittaa menehtyneestä noin negatiivisesti kertoo mielestäni vain kolumnistin itsensä henkisestä lahjattomuudesta sekä halusta käyttää asemaansa valtamedian puikoissa aivan vääriin tarkoituksiin. Helppohan sitä on hiippakuntaa vaihtaneita dissata, koska he eivät ole itseään puolustamassa. Toivottavasti Julkisen Sanan Neuvosto tekee oikean ratkaisun, sillä mielestäni teksti oli kaikin puolin mauton.

Juuri menehtyneen ihmisen haukkuminen koko kansan Iltalehdessä, ja etenkin tuohon alempavaa sävyyn ja pelkkään ulkonäköön viittavaan argumentaatioon tukeutuen, oli kaikkea muuta kuin järkevää. Vai pitäisikö tässäkin tapauksessa puhua "räväkkyydestä"? Kuinka paljon tärkeämpää onkaan osata olla hiljaa, kuin huudella asiattomuuksia megafonilla. Vaikka olisi suotu kirjallisen ilmaisun lahjat, niin mielestäni niitä ei kannata koskaan käyttää vainajien ja heidän omaistensa häpäisyyn. En ymmärrä tuota Kaarinan tarvetta nöyryyttää ja halveksia ihmistä, jonka elämä ei muutenkaan ollut helppoa ja täysin hallinnassa.

Erityisen suurta myötähäpeää tunnen Kaarinan ilmaisusta, jolla hän niputti Halmeen aivovamman, sekakäytön ja kakkosluokan kansalaisuuden: "Mies oli huumeisiin ja laittomiin aseisiin uponnut sekakäyttäjä, joka oli saanut pysyvän aivovamman. Iso ukko, joka surkeana ja säälittävänä katkokäveli ja sammalsi viimeiset elinvuotensa, jotka päättyivät lehtitietojen mukaan oman käden kautta".

Luulisi Hazardin oppineen, että kaikesta muusta voi kirjoittaa rankkoja kolumneja, mutta juuri menehtyneet ihmiset ja heidän suruaikaansa viettävät omaiset kannattaa jättää rauhaan, just in case. Vaikka tämänkin tekstin tarkoitus oli kenties arvostella median Halmeesta välittämää kuvaa, eikä Halmetta itseään, lukijoita ei kannata tällaisissa tapauksissa yliarvioida. Ja sitä paitsi rakentavat ilmaisut, myös karkeat, ovat täysin eri asia kuin henkilökohtaisuuksiin meneminen, törkeät loukkaukset ja vakavan vamman seurauksista ivailu. Se, jos mikä on hazardia.Toivottavasti kolumnisti osaa edes jälkikäteen hävetä ja pyytää tahdittomuuttaan anteeksi julkisesti. Miten lasten loru menikään? "Joka toista haukkuu, on ite..."

Kolumni löytyypi täältä:
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/2010011310917932_k9.shtml

Hihhei

Tänään sattuu käteen, rintarankaan ja kylkeen niin vietävästi, ettei mitään rajaa. Hengittäminen ois tosi kiva juttu, mut täytyy vedellä tuolla toisella toimivalla puolella. Nimetön ja pikkurilli on kans puutunut, eli varmaan ollut yön aikana jotenkin heikossa asennossa. Kukapa näistä tietäis. Hartsut on räsähtänyt aivan totaalisesti, eli ehkäpä tuo vammakohta ei sitten kuitenkaan halua kuntoutua vaan jääpi iloisesti löysäksi niinkuin yläniskakin. Aikamoista. Kattellaan.

Hellumarei

Jotenkin en oo jaksanut päivittää tätäkään nyt yhtään ja pakollahan ei kannata kirjoittaa. Nauttikaan edelleen vaikka todellisesta doggystyle-kuvasta tai lukekaa vaiks Pandoran blogia, jos niskavammat kiinnostaa. Osoite on: http://parantumiseni.blogspot.com. Ohessa myös maailman parasta banaanikakkua mummin uunista. Tuosta kannattaakin olla kateellinen, sillä vedin puolikkaan kakun yksin parissa tunnissa. Nam, sokerii, rasvaa, munia ja mausteita.

Kattellaan, milloin jaksaa taas rykästä tänne jotain järkevää. Kun ei tässä elämässä mitään tällä hetkellä tapahdu ja vituttaa vaan hillittömästi tämä tylsyys, lääkkeiden loppuminen ja pääkiristys, niin miks vääntää tikusta asiaa. Saatika Takusta. Hehhe... Onneks paskoja vitsejä löytyy joka tilanteeseen.

Hyvät yöt itse kullekin nassukalle! Mä alan nyt funtsia, mistä helvetistä saisin itselleni uudet silmät tai arskat, ja et onkohan meiltä katkaistu himasta sähköt, koska en ole maksanut laskua periaatteen takia. Ylihinnoiteltua energiaa nääs Mansessa...

<3

Arskat

Rakas joulupukki,

Toisitko mulle myöhäislahjana aurinkolasit? Tai uudet silmähermot tai silmien luona kulkevat kalvot? Kiitos! Oon nääs koko päivän taas särkynyt päätä niin vitusti, ettei mitään rajaa. Näillä silmillä ei pysty yhtään katteleen kännykkää, lukemaan tai hyvä että ees kohdistamaan katsetta, kun ne suuttuu jo jostain. Kuinka näistä on yhtäkkiä tullutkin tällainen maanvaiva, kun ne oli jo kuukausia paremmat. Kai se on sit todella tuo kirkkaiden näyttöjen tuijottelu ja uusi lumi. Ei muuta ku arskalasit tosiaan päähän.

Paras lahja ois kelata elämää taaksepäin muutama vuosi, että voi olla vähän varovaisempi kulkemisissaan, mutta se ei taida onnistua. Jospas kävis välillä nukkuun, ni jaksaa taas kitua hereillä. Ens viikosta tosin pistän Triptylit taas tuplaks, niin ehkä se auttaa nukkumaan. Nyt oon mennyt vikat kuukaudet yhdet tabulla, kun en ole jaksanut uusia reseptiä ja vetänyt vaan lainalääkkeillä. Kiitos sys. Meillä kaikki on yhteistä, valitettavasti! Niin vaivat kuin lääkkeetkin. Valitettavasti täs tapauksessa. <3

Kattokaas, ku koirua viedään. Kuvassa siis meitin tumma poika ja tuo vaaleampi on sen pentujen äiti. Roolit sekas...? Mitä ny vähän. ;)