Punkkeriin? (TV)

Mihin ihmeen punkkeriin sitä pitäis linnoittautua, ettei kuulis kaiken maailman kesäpuuhastelumainoksia? Radio pauhaa Puuhamaata, Vaskin seikkailusaarta Naantalissa, Ähtäriä, risteilyitä, festareita ja ulkomaan matkoja. Naisten lehtien välissä tulee kylpylä- ja golfretki- mainoksia. Naisten lehdet on muutenkin pahoja. Katson jokaista muotikuvaa ja totean,,että tuotakaan kuvaa minä en olisi voinut tehdä. Syksyllä poistatan mun kuvat mallitoimiston sivuilta. Turhaan mä siellä roikun, kun en voi hommia tehdä.

Töllö muistuttaa tasaisesti, kuinka aina on hyvä sää mm. grillata. Terassit mainostaa kylmää sidukkaa ja baarit kuumia live-keikkoja jne. Pupujussi.com:ssä ois tarjouksessa mirrin- ja meisselin huoltosetit. Se nyt viimeinen asia, mitä saa tehdä, kurkotella intiimialueillensa. Jätetään muille. ;)

Alkaa hiukkasen vituttaa, kun ei pysty tekeen mitään kivaa. Kesä kauneimmillaan, nainen karmeimmillaan. Pahinta mitä mulle voi ikinä sattu: eläväinen mieli vankina paskassa kropassa. Ja sitten kun kahdeksi viikoksi unohdin tuon asian, kärsin siitä nyt ja rankasti. Ehkä koko kesän.

Kai mä alan harkita yhteydenottoa Puolustusvoimiin, josko löytäisivät johtamiskeskuksesta maan alta radio- ja tv-signaali-vapaan nurkan, mihin muutan syksyllä. Mielellään ilman sähköä, ettei sais edes konetta tai puhelinta käyttöönsä. Niidenkin kanssa puljatessa törmää kaikkeen houkuttelevaan.

Jospas alkais nukkuun nyt, niin on yksi päivä taas lusittu. Kummallinen vaiva mulla. Ei voi muuta sanoa kuin että todella piinaavaa. Välillä tekis mieli repiä pää irti tai sahata yksitellen raajat katki, koska ne ei toimi, niinkuin haluaisin. Kyllä ihmisestä vähemmästäkin tulee katkera.

Jos tervehdyn, tuskin osaan enää edes nauttia mistään, kun pelkään koko ajan, missä seuraavaksi telon niskani - aivastaessa vai pelästyessä käkikellon kukuntaa? Molemmissa olen kuulemma syntynyt vanhojen vammojen päälle uusia retkahdusvammoja. Just... Punkkeri ois aika varma ratkaisu.

Kylläpä vituttaa, kun puhelimessa ei ole ajatusviiva -merkkiä. Ihmeellistä! On tekstinkäsittelyohjelmat ja kaikkea, muttei ajatusviivaa. Perkele.

Flirttiä luvassa (TV)

Luin artikkelin, jossa flirttikouluttaja (kyllä!) Salla Lintonen neuvoi oikeaoppisia flirttikikkoja, jotta tuleva kesä olisi kuumempi. Kirjoitus oli suht itsestäänselvää kauraa, mutta ainakin se selvensi, miksi ympärilläni tuntuu parveilevan vain mukavia ihmisiä - siis ainakin terveenä.

Olen viimeiset viisi vuotta miettinyt, miksi vanavedessäni hännystelee kaiken maailman ukkeleita. Ihan sama, menenkö ruokakauppaan, baariin, autokorjaamolle, pankkiin tai mansikkakojulle, kohtaan yleensä miehekkäitä lähestymisyrityksiä sekä superystävällistä palvelua ja asennetta.

Viime vuosina olen hyödyntänyt ruokakauppajonojen ohituskaistoja lukuisia kertoja, saanut treffikutsun mm. farmaseutiltani ja henkilökohtaiselta pankkineuvojaltani, tienannut ainakin 10 kahvit ja lounaat sekä matkustanut nimeltä mainitsemattoman kansanedustajan Visalla Helsinkiin ja takaisin - nauttien täydestä palvelusta matkan ajan.

Lisäksi olen kerännyt lukuisia ystävällisiä (ja seksuaalisesti vihjaileviakin) hymyjä, saanut erinäisiä alennuksia sekä muita erikoisia etuoikeuksia. Olenpa onnistunut jopa mitätöittämään poliisisedällä ns. varmat sakot. Ajoin vahingossa päin punaista, anteeksi. Ja sokerina pohjalla, kun olen terve, lähden erään miespuoleisen tuttavani kanssa ulkomaille - all costs included and full service. Tietenkin.

Miten tämä on mahdollista, kun samaan aikaan monet sinkkuystäväni itkevät itsensä uneen miettien 'en ikinä tapaa ketään kivoja ihmisiä (=miehiä)'. Minulla niitä pyörii ympärillä niin, että välillä alkaa ahdistaakin. Vielä enemmän on tosin ahdistanut poikaystäviäni, jotka eivät olet tottuneet tähän Italiasta tuttuun avoimen ystävälliseen ja sydämelliseen elämäntapaani, joka vetää ystävällisiä ihmisiä puoleensa kuin jäinen rautatanko pikkulapsen kieltä.

ASENNE ENNEN KAIKKEA

Salla Lintosen artikkeli valotti, mistä moinen miesmagnetismi juontaa juurensa. Toisin kuin voisi kuvitella, pelkkä ulkonäkö ei ole se juttu. Olennaisempaa on oma asenne ja suhtautuminen toisiin ihmisiin.

Flirttaaminen ei ole iskemistä. Tai voi se sitäkin olla, muttei se ole sen ainoa tarkoitus. Kouluttaja Lintosen mukaan flirttaaminen on ennen kaikkea positiivisen kontaktin ottamista toiseen pilke silmäkulmassa. Olen samaa mieltä.

Flirttaaminen on kaikkien etuoikeus, mutta vain jotkut sen hallitsevat. Minulta se tulee luonnostaan. Olen kai oppinut sen äidiltäni, joka on aina ollut kaikille ystävällinen ja avomielinen. Isä on hänen elämän miehensä, ollut aina ja tulee olemaan, mutta äiti haluaa ja osaa jutella muiden miesten (ja naistenkin) kanssa positiivinen pilke silmäkulmassa. Äitillä on tuntemattomille aina jotain positiivisesti yllättävää sanottavaa. Samoin minulla.

Otetaan esimerkkinä aamupalaveri asiakkaan X kanssa. Kun asiakas toteaa palaverissa nuivan kuivasti suu mutrussa 'Päivää', me todennäköisesti vastaisimme:
'No, erittäinkin aurinkoista päivää! Juodaanko kaffet, niin saadaan nuokin suupielet ylöspäin? Painaako mieltäsi joku, mistä haluaisit puhua minulle?'
Tuollainen vastaus - oikealla äänensävyllä sanottuna ja toki tilanteesta riippuen - saa kuivimmankin nuivistelin ainakin hieman hymyilemään. Ja kyllä, se on flirttiä!

FLIRTTAAMINEN VAATII HYVÄN ITSETUNNON

Flirttaus vaatii hyvän itsetunnon ja varmuuden omista sosiaalisista taidoistaan. Pitää olla ihmis- ja tilannetajua, sosiaalista pelisilmää, retoriikan hallintaa sekä tietenkin laaja sanavarasto ja hyvä mielikuvitus. Kun ihmisellä on sellainen olo, että hän haluaa ottaa muihin kontaktia ja hän tahtoo myös muiden ottavan kontaktia häneen, flirttailu onnistuu kuin itsestään. Tällainen ihminen on muiden silmissä kiinnostava ja hän vetää mukavia ihmisiä puoleensa magneetin tavoin.

Kuka tahansa voi oppi flirttailemaan. Kun sitä alkaa harrastaa, on kuitenkin hyvä muistaa muutama flirttailun kultainen sääntö/ohje, ettei joudu ongelmiin noviisina.

FLIRTTIVINKKEJÄ - NÄIN PÄÄSET ALKUUN

1. Mieti, miksi et flirttaile tai miksi flirttailet? Jos flirtti on sinun juttusi, jatka sitä. Jos taas se ei tunnu omalta, ei sitä pakostikaan kannata harrastaa. Valinta on jokaisen oma.

2. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jotka osaavat flirtata. Katso, miten he käyttäytyvät muita kohtaan. Ota oppia. Opi myös heidän virheistään.

3. Älä ota flirttiä ja itseäsi liian vakavasti. Hymy ja kujeilu kuuluvat flirttiin. Pokerinaamalla flirttailu on yhtä pelottava yhdistelmä kuin Lipponen puhumassa klitoriskiihottimen teknisistä tiedoista.

4. Carpe diem, tartu hetkeen. Jos joku kehaisee sinua aamukaffilla, et voi vastata kehuun vasta ruokatunnilla. Juna meni jo. Flirtti ei lennä, jos tilannetaju pettää.

5. Maaseudulla on helpompi flirttailla kuin kaupungissa, koska ilmapiiri on erilainen siellä. Kun metrossa tai Espan kahvilassa alat jutella jonkun kanssa, sinua todennäköisesti pidetään vaan pokaajana. Ja usein on ihan sama oliko flirtin kohde kanssasi samaa sukupuolta vai ei. ;) Mars Taka-Hikiälle tai Imatralle flirttaamaan. Muista kuitenkin, että flirttikulttuuri on paikallista.

6. Vakavissa ja ikävissä tilanteissa flirttaaminen on uhkarohkeaa ja todellinen taitolaji. Järki käteen. Hautajaisissa ei flirttailla papin eikä vierustoverin kanssa - etenkään kesken saarnan tai muistopuheen. Myös (bisnes)neuvottelut yms. eivät ehkä ole The Flirting Moment.

7. Muista, että myös parisuhteessaa voi flirttailla. Esimerkki arjen pikkuflirtista voi olla vaikka seuraava: Henkilö O meni keittiöön ja pyysin häntä tuomaan minulle banaanin tullessaan. Kädet tyhjinä hän seisoi siinä sänkyni vieressä ja minä ihmettelin, missä hitossa se banaani on. Mies vilkaisi silmää iskien kalsareidensa etumukseen. Siellähän se törrötti. Banaani - kuorineen luojan kiitos. ;)

8. Harjoittele. Harjoittele. Harjoittele. Aloita vaikka kehumalla itseäsi peilin edessä. Siirry sitten kehumaan läheisimpiä ihmisiä. Seuraa aistit tarkkana flirttimestareita. Muista, että kukaan ei ole mestari joka lajissa ja että hiljaa hyvä tulee.

Mukavia flirttihetkiä!

Ps. Saas nähdä, tuleeko naapurin nuori insinööriopiskelijapoika taas lainaamaan sokeria... Kauppa on 300 metrin päässä. ;)

Ou jeah (TV)

Yläniska-asteikolla 4-10 tänään oli jo vähän parempi olo, ehkä 6. Edelleen pää painaa kuin synti ja jökittää takaraivolta/päälaelta, että yläniskaelvytystä odotellessa... Hermosto toimii kuin Venäjän ulkoministeri, eli ailahdellen mutta päällisin puolin ihan hyvin.

Huh, sain vihdoin laskemaan lämmön täällä kämpässä 20 asteeseen ollut koko viikon 26. Nyt sitten istiveto keittiöstä eteiseen ja eteisestä tuuletusparvekkeelle. Muistaakseni alakerrassa lukee 'asuntojen tuuletus rappukäytävään kielletty'. ;) Mut ei täällä ruoka haise. Turha toivo, et pystyis tekeen.Aah, raikasta ilmaa ja aamukahvia!

5.40 ja maassa kaikki päin vittua (TV)

Pamahti silmät auki, eikä ole nukuttanut. Heräsin hauskaan absurdiin uneen. Oltiin ostettu pieni vesitalo Balille meidän rantaan, ja opettelin laskeutumaan sillä. No, untahan toi vaan oli. Liekö koskaan tulee toteutumaan tuokaan haave. Hirveä vitutus päällä jo näistä seuraavista päivistä, mitkä joudun makaamaan. Entä jos yläniska ei aukea ens kerrallakaan? Sitten on jo seuraavaksi heinäkuun alku. Huh, huh... Eihän se aukea, kun nyt tietyn rajan yli on menty.

Yöllä oli pamahtanut jumitus silmiin ja päähän. Normikaava. Kun aukes korvien alapuolelta, niin yläpuolelta löi kiinni. Ns. pullahti jumitus hattuun. Kuuluu asiaan. Oikea nivel on unessa alkanut kenottaa. Ihan niinkuin arvelin, se ei kestänyt edes torstaihin, kun oli niin kova suoja päällä, joka väänsi sitä takas pois paikoiltaan. Olkoon. Olinkin jo henkisesti valmistautunut siihen, että mun kesä meni jo. Syksyllä suvantoon.

Toivottavasti joku edes tekee mun nuoresta ihanasta elämästä jonkun muistoviisun, jonka seurakunta voi vetää yhteislauluna hautajaisissa. Se vois mennä vaikka näin:
'Oli kiva elämä jee, jee.
Sitten alkoi helvetti jee, jee.
Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin syksyllä suvantoon, jee, jee.
Siis syksyllä suvantoon, jee, jee.
Epäreilua vittu, perkele, saatana, helvetti, jee, jee.
Mutta siitäs sai, olikin niin paska ihminen, joka ei ansainnut muuta kuin kärsimystä, jee, jee'.

Hyvät yöt. Kokeillaan jos Klotriptylillä tulis uni. Hyi hitto, kun roskiksessa haisee tilli-kermaviiliesanssilla maustetut sipsijämät...

Nauttikaa ihmiset siitä, että olette terveitä ja voitte tänäkin aamuna lähteä ihan mihin vaan, mihin teitä huvittaa ja tehdä siellä ihan mitä tahdotte. Vaikka se ois aamupostin hakeminen laatikolta, niin ajatelkaa se etuoikeutena, ei velvollisuutena. Teillä jalat kantaa, horisontti pysyy suorassa ja voitte marssia laatikollenne hymyssä suin. Mä, ja moni muukaan, ei pystytä.

Onneksi on ihmisiä ja tekemistä (TV)

Oon tässä keskenäni funtsinut, että onneksi on ystäviä, kavereita ja tuttuja. Ihan hirveetä olisi, jos puhelin ei sois, meili ei kolahtais tai FB:n inbox täyttyisi. Nyt on sentään jotain iloa elämässä, kun on ihmisiä ympärillä. Tosin sairauden myötä olen nauttinut yksin olemisesta niin paljon, että ihmiset taitaa olla vähän huolissaan, mihin se ylisosiaalinen pakkaus on kadonnut. No, siinähän ovat. Oon viimeiset 10 vuotta ollut supersosiaalisessa duunissa, kaiken maailman verkostoissa, yhteisöissä ja kerhoissa, joten IHANAA, kun voi olla vaan yksin pitkästä aikaa. Jos tervehdyn, alkaakin hillitön ystävyyssuhteiden päivitys livenä, mut se on sit sen ajan murhe. ;)

Toinen, mikä auttaa pitämään vireen ja draivin yllä, on duuni. En osaa edes kuvitella, kuinka pasiiviseksi sitä tulis, jossei tekis mitään. Olisi vaan, makaisi ja kuunteli musaa tai tuijottais töllöä. Nyt kun on koko ajan ajateltavaa, aivot surraa ja kroppakaan ei pääse pysähtymään. Vaikka duuni tällä hetkellä hoituukin taas puhelimella maaten sängystä, niin onpahan jotain tekemistä kuitenkin tiettyyn kellon aikaan. Ihanaa surffata projektinhallintaohjelmaan katsomaan, mitäs proggiksia mua odottaa siellä. Aina jotain pientä!

Ja kun duunit loppuu, on aina netti, opinnot, foorumit yms. Eli hyytyyn ei pääse, mikä on tosi tärkeää paranemisen kannalta.

Mutta nyt mä hyydyn kyllä yöpuulle! Huh, yksi päivä lusittu. ;)

Voihan jökitys (TV)

Ei jökityksen jökitys sentään, kun se siirtyi vaihteeksi ylemmäs. Mä oon ihan epätoivoinen, jos tämä ei lähdekään enää pois, kun rasitin sen niin ylijumiin. Kysyin fyssariltakin, että voiko toi jäädä päälle. Oli sitä mieltä, että ei voi, kyllä se lähtee. Mutta ei se ainakaan ihan heti, kun on niin tuhannen kierossa oikea puoli.

Kauhulla ajattelen tulevaa kesää. Viimeksi meni oikeasti kolme kuukautta, ennen kuin saatiin yläniska auki ja pääsin sängystä ylös. Mulla ei kestä pinna maata päivääkään, saatikka kokonaista kesää. Voi perkeleen perkele. Onneks sentään voin leikkiä pitäväni hauskaa, kun kuuntelen radiosta suoraa lähetystä Voicen The Risteily kolmosta. ;) Jos ois vuosi sitten, voisin eläytyä todella tunnelmaan, kun keinutti 24/7. No, ehkä sekin tulee takas vielä, jos takapakki jatkaa näin...

Eipähän ole hiki (TV)

On tämä puoli voittoa, kun ei ole koko ajan hiki ja tuskainen olo. Nyt vaan iisisti!

Muuten nuppi jakittaa edelleen. Sama kaava, kuin jouluna. Kun yläniska aukes, se vetäs korvien kohdan poikittaiskalvon tilttiin. No, ens viikolla sit se. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitää, sit pitää vielä kerran duunata yläniska, niin sit aukeaa koko polla. Mähän sanoin, että tässä menee koko kesä! Itse aiheutettu, itse kärsin.

Siis häh (TV)

Siis olihan se nyt 2008, kun kaaduin? Joo, helmikuussa 08 lipat, maalis-huhtikuussa 08 meni vielä ihan kivasti ja toukokuussa alkoi helvetti 08. Eiks niin? Kuin voi olla näin sekaisin... Niskan piikkiin, niskaan piikkii ja lopulta tainnus/lopetuspiikkii perseeseen.

Parempi todella olla himassa kuin vaikka lähteä kauppaan ilman vaatteita, koska unohtais ne niskan takia. Silloin kun yläniska on pettänyt, en muista enkä tajuakaan juuri mitään. Silloin voisin lahjoittaa vaikka 10000 e Kodittomille Kissoille, tai jopa Kodittomille Juopoille.

Sen takia muuttopäiväkin (21.5.) on ihan sumeeta, että yläniska petti (muistiinpanojen mukaan) 13.5. Tutkaisin siis juuri kännykkää, missä mulla on aina kaikki oireet ylhäällä omassa dokumentissaan.

Muistan muuttopvästä vain sen, että olin pakkaamassa himassa kamoja, sitten tuli riita exän kanssa ja se käski mun 'painua vittuun samantien' ja mä lähdin.

Pakkasin kassin, ajoin auton tallista (ihme, että etsin taas valkoista Audia;), mietin, että mikähän se uuden asunnon osoite oli ja löysin kuin löysinkin himaani. ;) Sit sen jlk makasin viikon täällä uudessa kotona kanttuvei kattoa tuijottaen, kun oli NIIN paha olo ja en tajunnut mistään mitään.

Tämä kaikki paska johtuu muuten siitä, että roudasin muuttopäivänä osan kamoista autosta tänne. Ja ennen sitä kuvasin siellä pirun mökillä Hornetteja katse kohti taivasta. Siitä olen luopunut. No, sitten olikin fyssari 27.5. Se auttoi vähän. Ahaa, nyt alkaa valjeta, miksi olen kuilussa. Oon huhkinut ihan liikaa...

Oli muuten hauska eilen tulla fyssarilta ja katsoa mun uutta kotia. 'Ahaa, tässä mä asun', totesin. Niska oli silloin muuttopvänä niin jakissa, etten muista reissusta uuteen kotiin juuri mitään. Muistan vaan itkeneeni, kun ei ollut petaria ja jouduin tekeen sellaisen toppatakeista. Siihen vaan takit sängylle ja päälle pari pussilakanaa ja avot. Sit frendi toi illalla petarin.

Ja sit seuraavaksi itkin sitä, ettei ollut kahvia, eikä ruokaa. Kolusin kaikki kaapit läpi ja löysin jotain irtonaisia (joulu)kahvinporon kämppikseltä. Talouspaperista sain suodatinpussin ja sain kuin sainkin kaffeet keitettyä. Onneksi illalla tuli ihanainen Optimus käymään ja toi mulle kassikaupalla safkaa. Ja hammastahnan.

Juu, ja nyt sit eilen elvytettiin yläniskaa vasta, kun ei sitä silloin 27.5. hoksattu. Ei ihme, että elämä on sumua. Nyt mä pysyn maaten ens torstaihin asti, josko sit pääsis ylös kuopasta. Öitä!

Elämä pysähtyi muuten 29.2.08.

Näin pihalla ajoista mä olen, etten ees tiedä, mikä vuosi nyt. Ei ihme, kun on yli vuoden tuhlannut aikaa vaan.

Jotain kökköö (TV)

Tähän asti maltoin maata sängyssä. Nyt oli pakko lähteä kusella ja peseen ilta- ja aamuhampaat. Keittelin kaffet ja söinkin vähän. Ei ole yhtään nälkä.

Maailma on vinossa. Niin se C0 tottui taas oleen väärässä paikassa ja koko horisointti on taas ihan tyhmän tuntuinen, kun on pystyssä. Jotenkin kallellaan. Ei siis passaa olla muutenkaan pystyssä, koska C0 pullahtaa pois. Suojajännitys yläniskassa/päässä on niin kova, ettei nivel pysy edes ens torstaihin asti siellä, missä pitäis. Niinpä täytyy vaan maata ja antaa niskan relata. Ens viikolla leivotaan sit uudestaan, niin eiköhän ala nivel pysyä. Niin siinä kävi viimeksikin.

Kyllä tässä väistämättä herää kysymys, onko mun elämällä mitään arvoa? Itsellenihän ei ole, mutta muiden mieliksi/suosituksesta/antaman toivon vuoksi/kiusaksi jaksan elämäni jatkoaikaa.

Itse en ole saanut pitkään aikaan elämältäni sitä mitä haluan, mutta on vain oltava tyytyväinen vähempään tai mentävä suvantoon. Toistaiseksi olen vielä ollut 'tyytyväinen' siihen, että elän ja hengitän, vaikken voikaan tehdä enkä tuntea juuri mitään. Tekeminen ja tunteilu saa vaan hermoston sekoamaan ja kun nyt sen on saanut rauhoittumaan, täytyy välttää kaikkea, millä se vois lähteä taas ylikierroksille.

Kaula/niska teipattuna makaan himassa päivät pitkät romuineni sängyssä nousten välillä ylös tekeen jotain välttämätöntä. Mutta koskaan en voi nousta tekeen sitä, mitä haluan. Aina kun olen elänyt muutaman iloisen päivän tai viikon, kärsin siitä jopa kuukausia. Tämäkin kesä on ohi, ennen kuin olen taas pystyssä. Jaa miksi? Nyt kärsin siitä, että muutin uuteen ihanaan kotiin. Ja just kun olen jalkeillani syksyllä, joudun taas muuttamaan. Ja sitten makaan taas jouluun. Ja sitten onkin dedis täysi.

Mä olen niin säälittävä ja mun elämäni on niin perseestä, että harva sitä todella tajuaa. Porukat ja fyssari varmaan ymmärtää, kun ovat nähneet alusta asti, millaista kärsimystä tämä on toisinaan. Aina kun pääsen ylös ja elämään kiinni, tipahdan kuiluun takaisin.

Tällä hetkellä tilanne on erityisen paha: Pystyn just just käymään vessassa ja saan syötyä safkoja, joita en ees itse ole pystynyt tekeen. Teen vähän duunia, mistä siitäkin rankaistaan. Tienaan jopa rahaa, mutten pysty käyttää sitä missään. Opiskelen, mutten voi hyödyntää osaamistani missään. Olen yrittäjä, joka on olemassa vain nimenä firman perustamispapereissa. Ja sosiaalista elämää ei ole, niin että nauttisin siitä. Tai on, FB:ssa, blogissa, foorumilla ja meilissä. Suunnittelen tulevaisuuttani tietäen, että helvetti vaan jatkuu, mutta paikka vaihtuu, kun joskus taas muutan. Siinä se on. Nk. elämäni.

Ja Dr Phil voi nyt pitää kaikkitietävän sanaisen hellapsykologin arkkunsa visusti kiinni ja antaa mun valittaa. Sitten jos Phil itse saa kokea sen, kun on kuollut mutta elossa kuukausikaupalla, hän mahdollisesti ymmärtää tilanteeni. Siihen asti Phil pitää vaan kynät povarissa, eikä raapustele mitään, kiitos.

Voi perkele, kun digiboksin kaukosäädinkin on hukkunut, niin ei saa ees telkkaa auki. Mutta vittuuks sitä avaamaan, enhän mä voi edes katsoa sitä. Kuunnellaan radiota sitten. :)

Jaa niin, mähän täytän kohta 28. Onpas hieno juttu tuokin. Viime vuonna sain ihanan kellon, jota en ole päivääkään tarvinnut. Ei sairaalla olen mitään, mitä kellottaa. Puhelin keroo fyssariajat ja that's all.

Mun hieno uusi rannekello näyttää aina samaa aikaa ja ruudussa vilkkuu:
Elämä pysähtänyt 29.2.09 klo 19.02. Ei tiedä, käynnistyykö koskaan uudelleen.

Ikirouta (TV)

Aikamoisen suojajännityksen olin saanut niskaan. Nyt on jo vähän parempi, mutta kyllä se edelleen ihan tukossa on. Niinpä arveltiinkin, että ens viikolla saadaan jatkaa projektia.

Ainoa hyvä puoli on se, ettei ihan koko aikaa ole sellainen hirveä hiki ja tuska. Huomenna sen tietää, mikä todellinen saldo on. Nyt tuntuu lähinnä siltä, että tossa ikkunan alla rantatiellä päivän myllännyt betonijyrä ois ajanut munkin yli, kun olin nukkumassa. Eli hyvä merkki. ;)

Aloin tänään metsästää asuntoa syksyksi. Yksi aika potentiaalinen löytyikin. Juurikin sieltä Länsi-Tampereelta Kalkusta, missä Fedja asui/asuu hoitojensa ajan.

Kivitalo, maakerros, isot ikkunat, 200 m kauppaan, 34 m2, just rempattu, autopaikka,keskellä luonnonpuistoa. Kaukana keskustahan se on, mut mitäs sillä on väliä, kun en käy missään ja on auto. Eikä kalkkuun aja kehätietä kuin 10-15 minuuttia. Ja onhan siinä Nokia sitten ihan vieressä, jos kaupunkiin haluaa. ;)

Helpotti (TV)

Ei siinä mitään erikoista. C0 oli oikeella ja se oli kinnannut koko pään kalvot virheasentoon. Ja sitä kun riittävästi piti, se meni vaan pahemmaksi ja pahemmaksi. Oli lyönyt ihan armottoman suojajännityksen koko yläniskaan/päähän, kun väsähti.

Aivan kivikova muuri oli vastassa, kun alettiin sitä avata. Mut kyl se nyt aukes. Ainakin suurimmalta osin. Ja jatketaan ens torstaina, koska ei tommosta tilttiä yhdellä kerralla saa täysin auki. Tänään ja huomenna ei sit kirjoitella tekstareitakaan, eikä liikuteta edes silmiä. Tämäkin teksti on kirjoitettu silmät kiinni, joten voi olla vähän virheitä. Adjö. Mä alan nyt nukkua. Sen verran pyöritti hoitopöydälläkin, että vieläkin heittää. No, edellisestä tiltistä olikin 6 kk:tta. ;)

Testing

Ja taas päivitetään (TV)

Puhelinta nääs ...

Nyt ollaan jo puolessa välissä, eli ehkä tästä tulee ihan hyvä. Aina sama ongelma: Sonyn support -sivujen MMS- ja WAP -asetukset ei vaan koskaan tule. Ihmeellinen support, kun ei toimi prkl.

Viimeinen vaihtoehto? (TV)

Craniosacraaliterapia on vaihtoehtoinen hoito. Niska/selkäydin/aivovammapotilaiden kohdalla se on olennainen osa kuntoutusta, etenkin ulkomailla. Suomesta löytyy muutamia CST:n hallitsevia aivo-/niska-/selkäydinvamma -spesialisteja. Mutta vain muutamia. Niitä, jotka sanovat CST:n, ja kyseisen kuntoutusalueen hallitsevansa, mutta todellisuus on sitten toinen, onkin huomattavasti enemmän.

Miksi tartuin tähän aiheeseen?

Anonyymi kirjoitti tämänpäiväisessä kommentissaan, että 'apu hermoperäisiin ongelmiin löytyy usein perinteisen rajauksen ulkopuolelta'. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Anonyymi ei kuitenkaan voinut tietää, että CST-piireissä pyöriessämme liikutaan jo todella kaukana modernin lääketieteen Siperiassa.

Craniosacraaliterapia on siis vaihtoehtohoito ja kaikkien mahdollisten 'perinteisten rajausten ulkopuolella'. Jos minua CST ei auta, astuvat seuraavana kehiin uskomus- ja hurmoshoidot, Pyhä Henki, kohtalo ja aika. Perinteisellä lääketieteellä ei ole juurikaan annettavaa keskushermoston shokkitilasta (Central Nervous System Disorders tai Shock) kuntoutuvalle. Se tie on kokeiltu/ koettu.

Toki laitoskuntoutuksella, neuropsykologisella ja kriisipsykologisella interventiolla on omat roolinsa vaikeimpien vammojen paranemisessa. Mutta tosiasiahan on, että esimerkiksi laitoskuntoutus tai psykologikäynnit eivät paranna itse hermovammaa (oli se sitten täydellinen tai osittainen), mutta niiden avulla potilas saa uusia toiminta- ja selviytymismalleja sekä supportia muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Toki joidenkin onnekkaiden kohdalla käy niin hyvä mäihä, että he kuntoutuvat lähes ennalleen.

Mutta yhtä yksilöllistä kuin itse vamma, on myös sen kuntoutuminen. Toisinaan vaikeistakin vammoista toivutaan täydellisesti, mutta samaan hengenvetoon voidaan todeta, että lievät vammat saattavat aiheuttaa potilaalle vakavan työ- ja toimintakyvyttömyyden. Paraneminen ei ole koskaan itsestään selvää, kun kyseessä on keskushermotason ongelma.

Ylipäätään on järkevää muistaa, että minkä tahansa kuntoutuksen tarkoitus on opettaa/sopeuttaa keho (esim. hermosolut) toimimaan uudelleen, vaikka hermosolut sinänsä eivät uusiudu täydellisesti. Aikaisempaa vastaavaan kuntoon harva vakavasti vammautunut potilas pääsee, mutta ei se ole usein tavoitekaan. Olennaista on ymmärtää omat rajoitukset ja puutteet ja tulla toimeen muuttuneen identiteetin kanssa uudessa elämäntilanteessa.

Itse en ole vielä hyväksynyt sitä, että vamma voi rajoittaa/muuttaa koko elämäni, toisin sanoen tuhota kaikki ne et haaveet ja unelmat, joita olen luonut. Kun on mennyt 2-3 vuotta, mietin asiaa uudelleen. Pidän kuitenkin jollain tasolla mielessä sen, etten ehkä paranekaan. Toistaiseksi elämä on tällaista ylä- ja alamäkeä - niin fyysistä kuin psyykkistä. Todellista nuoralla taiteilua sen kanssa, mitä saa/pitää/voi tehdä. Välillä rysähtää kanveesiin, toisinaan on yhtä nousukautta. Sen kanssa on nyt elettävä.

Monelle, minullekin, riittää se, että toiminta- ja työkyky palautuu edes osittain. Sen verran, että pystyn selviytymään itsenäisesti arjesta, käymään snadisti töissä ja nauttimaan siitä, että olen elossa. Neljän seinän sisällä toki elämänilot on suht kapeat, mutta ehkä tulee joskus se päivä, että pystyn laajentamaan tätä perspektiiviä. Ehkä.

On aikas hieno homma, että hermosolujen uudelleen järjestäytyminen ja uusien hermoyhteyksien/hermoverkkojen muotoutuminen/ muodostuminen jatkuu läpi elämän. CST on tehokas hoito, joka lisää/nopeuttaa tätä prosessia. Minulle CST on 'viimeinen vaihtoehto'. Tätä tietoa vasten anonyyminkin on helpompi ymmärtää tunnetilaani. Köysi kaulassa kiristyy joka päivä. ;)

Toivotaan, että tämä ainutlaatuinen tapa, CST-hoito,saa aikaan parantavan vaikutuksen suoraan keskushermostotasolle ja mahdollistaa minunkin kehoni itseparantavien voimien aktivoitumisen.

Jollei tällä tule kuntoon, niin täytynee raahautua Mormonikirkon uhrialttarille rukoilemaan Kohtaloa, uhrata kielokukan siemenistä, nuoren miehen spermasta ja vanhan Mitsun moottoriöljystä valeltu HK-broilerinrintafileen palanen ja toivoa kädet kyynärpäitä myöten ristissä parasta.

Hello! (TV)

Keskiviikkona pistetään piikki ja tönätään yläniska kohdilleen. Ou jeah. Täytyy vissiin sitten ottaa vähän rauhallisemmin, eikä kuukaudessa 300-kertaistaa rasitustaan. ;-)

Ps. Ano, nyt oli fiksua tekstiä. How nice! Kuinka ihanaa, että (koti?)psykologeja löytyy. Joskin mullistavaa 'uutta' tekstisi ei kertonut, mutta nyt sitä oli jo kiva lukea. Voit huolettakin kommentoida blogia, sillä en jaksa käyttää energiaani tuntemattomien vihaamiseen, vaikka saatankin joskus vastata yhtä suppeasta näkökulmasta/ynseästi, kuin kommentin kirjoittajakin. Edelleenkin muistutan, että paranemisaika on n. 1-3 vuotta, eli älä huoli. Sitä tosin ei kukaan tiedä, paraneeko tästä. Ainakin yritetään kovasti.

Prosentit ovat tutkitusti n. 90-10, joista ensimmäinen paranemisen puolesta, mutta on hyvä muistaa, ettei Lasse Virenistään tullut mestari yhdessä vuodessa.

Aikas lämmin (TV)

On näet arska paahtanut koko illan taas. Varmaan joku 30 lämmintä sisällä. ;)

Ahistaa niin perkeleesti päähän. Niinpä laitoin tänään kriisiviestiä ft:lle. Ainoa positiivinen juttu on se, että vaikka nuppi onkin jumissa ja pää rangassa, se ei ole rullannut koko ydintä täysin kireelle - ainakaan vielä. Siis jos malttaa maata ja ottaa rauhassa. Mutta ei tartte hirveesti pystyssä hillua. Sydän alkaa hakata samantien ja hiki puskea. No, nyt on ainakin selkeät yläniskan romahtamisen tunnusmerkit.

Jassoo, jos alkais nukkuun, olis taas yksi pvä takana. Toivottavasti saan kriisiajan ens viikolle! Öitä.

Ei auta kun jatkaa (TV)

Ja vaikkei paranisikaan, voi sanoa ainakin yrittäneenä kaiken. Lime naru esiin vaan. Vaikkei pystyssä voi hinkata, niin treenataan sit selällään. Ja myönnän, olen erittäin katkera, mikäli en kaikkien uhrausteni jälkeen saa taas elää - edes lähes normaalisti.

Fifty-sixty (TV)

Kaikki uskovat, että saan terveyteni takaisin, kun olen sisukas ja jaksan nähdä vaivaa kuntoutumiseni eteen. Harvat muistaa, ettei asia ole suinkaan noin yksioikoinen. Paraneminen ei nimittäin ole pelkästään meikäläisen sisukkuudesta ja treenaamisesta kiinni. Toki sillä voi vaikuttaa asiaan, muttei se automaattinen paranna.

Sen enempää asiaa murehtimatta on kuitenkin hyväksyttävä fakta, että sitä saattaakin kuulua porukkaan, joka ei parane syystä X - vaikka tekis mitä. Toki kaikkeni yritän, että tulisin kuntoon, mutta ei se takaa mitään.

En pidä enää itsestäänselvyytenä tervehtymistäni. Aluksi ajattelin, että tottakai paranen. Siis ehdottomasti paranen, eikä ole muita vaihtoehtoja. Nyt kun olen 13 kuukautta sairastanut, en osaa ajatella ihan noin yksioikoisesti. Toki terveys on suuri haaveeni, muttei itsestäänselvyys. Tämä johtuu siitä, että sitä alkaa hiljalleen tajuta, miten pienestä paraneminen on kiinni. Jos yläniska kenottaa millin oikeelle tai väsähtää muuten vaan, makaan sängyssä. Ja se millin kenotus voi tulla mistä tahansa.

Katsot kelloa liian nopeasti. Nostat käden huitaistaksesi kärpästä, nukut huonosti, aivastat väärässä asennossa yms. 'pientä'. Kaikki nuo riittää siihen, että nivel lukkiutuu ja kasvosto alkaa rullata saman tien jumiin. Ja sen aukeminen vie noin kolme kertaa niin kauan, mitä sen lukkiutuminen. Eli nyt kun se on rullannut jumiin 4 viikkoa, sen aukeaminen vie n. 12 viikkoa. Se on kuulkaas kesä ohi, kun tästä taas takapakista oon tolpillani.

Eli parempi ottaa huomioon sekin vaihtoehto, ettei tervehdy. Muuten on tosi kova paikka, kun huomaa täyttävänsä 30 vuotta ja väsää työkyvyttömyyseläkepapereita - tai valitsee hautakiveään. Kun ei näistä vammoista koskaan tiedä, niin parempi muistaa molemmat mahdollisuudet, niin ei ainakaan pety.