Niin joo...

Ettei taas blogin tarkoitus unohtuisi, niin mainittakoon nyt sit, että viime CST-session jälkeen olen ensimmäistä kertaa pystynyt välillä käppäileen ihan tavallisesti. Ja viimeksi oli vasta 12. hoitokerta ja tuli 3 kk täyteen ko. hoitojen aloittamisesta!

Ennenhän se on ollut sitä, että kaksi huonoa oloa vaihtelee mut nyt vaihtelee jo toisinaan normaali olo ja huono olo. Kyllä se tästä... Toinen puoli vuotta ja voin varmaan jo suht hyvin...

Dedis

Fyssari oli sitä mieltä, että pystyisin jo elokuussa käveleen lyhyitä matkoja normaalisti. Ja kyllähän se niin on, että olen niitä kävellyt. Vaikkei olo ole normaali, niin on se nyt paljon parempi, kuin huhtikuussa. Ja kuulemma joulukuussa olen ihan toisenlaisessa kuosissa. Saas nähdä.

Täytyy vaan alkaa uskoa fyssaria, kun se sanoo, että paranen tästä ihan täysin. Milloin se on, sitä vaan ei tiedä. Pikkuhiljaa! Mutta ainakin tähän astiset lupaukset 'höntti olo lähtee kyllä pois päästä' ja 'pystyt käveleen elokuussa jo vähän normaalisti' ovat menneet oikein. Ehkä toi paranemisasiakin kolahtaa kohdilleen joskus? Onhan se kieltämättä kaukainen ajatus, että sais terveytensä takaisin, muttei kuulosta ollenkaan pahalta. ;) Jos nyt sais edes 90-prosenttia... Pienet huimaukset ja steppailut ei sit haittais.

Kaunis kesäpäivä...

Tänään käytiin ukkelin kanssa Makuunissa ja Valintalossa. Se tarkoittaa 800m. kävelyä. Kyllähän se pitkältä tuntuu mutta selvisin hengissä! Vähän alkoi loppumatkasta tuntua siltä, että näinkö sitä pääsee takaisin ollenkaan mutta taistelin.

Nyt tultiin just vesikävelemästä. Oli taas aikamoinen aallokko! Se on kyllä niin hassu olo, kun nousee ylös vedestä... Ihan kuin leijuis maan pinnalla. Vähän aikaa olo on sit tosi outo mut pienen lepäämisen jälkeen parempi, kun ennen vesikävelyä.

Jotenkin vesi kuulemma luo 'tukea' selkäytimelle, kun sen polkeminen kehittää syviä lihaksia. Niin helpolta kun se kuulostaa, vesikävelyssäkin on ihan omat sääntönsä, miten sitä tehdään. Ja vain 10min päivässä, ettei hermosto hepaa...

Toi oikee puoli on kyllä tosi hassun tuntunen, kun se on 5 vuotta väärässä asennossa ja nyt sitä yritetään saada oikeaan. Tai siis mobilisoimalla hermokudosta se hakeutuu automaattisesti oikein. Mut hyvin huomaa, et oikee puoli on se heikompi. Koko ajan jumissa, puutunut jne. Mut kyl se paremmaks paljon on mennyt!

Tylsä sairaus

Pahinta tässä sairaudessa on se, että just kun luulet olevasi kunnossa ja TOSI lähellä paranemista, oireet vaan muuttuu. Toisaalta hyvä, että oireet muuttuu, eikä tilanne junnaa paikoillaan. Merkki paranemisesta!

Mutta on se niin ärsyttävää, kun luulet just olevas kunnossa ja sit taas tulee tiputus todellisuuteen. Ja mikään muu ei auta kun aika. Sitä pitäs elää elämän ihaninta aikaa mutta ei, sitä vaan makaa sängyn pohjalla. Ja hermosolujen uusiutuminen/palautuminen kestää 1-3 vuotta. Että paskaa on odotettavissa vielä aika kauan...

Mä en tajua, miten jotkut ovat kestäneet näitä oireita vuosia, kun itse oisin valmis luovuttamaan vaikka saman tien, jossei CST-terapia todistetusti auttaisi minua. Mutta kyllä tämä on kova koulu, jonka käytyään ei pikkuasiat hetkauta millään tavalla!

Erikoista on...

On toi ihmisen kroppa niin outo. Pienestä on kiinni se, onko sitä terve vai sairas, ja täysin toimintakyvytön vai terve. Oma huimaukseni on muuttunut aika 'mielenkiintoiseksi' viime päivinä. Oikeastaan mulla on 3 erilaista olotilaa:

1. Hetkittäin on ihan normaali olo. Saatan monta kertaa päivässä huomata, että hei, nythän tuntuu omituisen normaalilta... Ei ole nimittäin viiteen kuukauteen ollut sitä normaalia oloa. Mutta tätä iloa ei kauan yleensä kestä.
2. Kävellessä ja seisoessa tuntuu, että putoaa alaspäin. Tämä on kaikista selkein silloin, kun nousee vesikävelyn jälkeen vedestä. Sitä täytyy aina sanoa aivoille, että 'ei me tiputa'. Ennen tätä oloa oli se 'maa lähtee jalkojen alta' -olo mutta onneks se on aika hyvin kadonnut.
3. Keikkuva olo. Tuntuu, että joka askeleella pomppii eteenpäin kuin kumipallo konsanaan. Tämä on koomisen tuntuista, eikä sitä voi selittää mitenkään... Ehkä lähimmäks osuu mielikuva siitä, että pää on kuin vieterin päässä oleva pallo.

Että elä nyt sitten näiden kanssa normaalia elämää. Niinhän kaikki sanoo: Et vaan välitä oireista. Kunpa se meniskin niin mutta kun ei...

Kyl se tästä

Tänään kävin ihan itse kävelemässä 500 metriä. Lähi-Salesta ostin mandariinin, Valtsusta jätskin ja sit kotiin portaiden ja ruohikon kautta. Siinä ne tuntohermosolut kehittyy koko ajan. Illalla mennään sit vesikäveleen. Kyllä se tästä. Hidasta on mutta senhän minä tiedän. Ja tosi harmi, kun joutuu jättään kaiken kivan väliin mutta ei sitäkään auta voivotella. Pakko mennä päivä kerrallaan ja toivoa, että aika parantaa haavat.

Niskatuki läks

Tästä päivästä eteenpäin lopetan niskatuen käytön paitsi automatkoilla ja jos haluan erityisen hyvää palvelua kaupassa tai huomiota rannalla. ;) Vähän sama, ku vieroittais lasta tutista. Tuttia ei tartte mihinkään mutta se on enemmän henkinen juttu lopussa!

Paha menneisyys..

Fyssari oli muuten sitä mieltä, että mun retkuvamma on peruja 5 vuoden takaa, ku kaaduin prätkällä. 'Sul on niin mielenkiintoinen hermosto', hän totesi. 'Sut on ilo parantaa'.

Retkahdusvammaa ei vain osattu silloin tunnistaa, eikä näin ollen hoidettu. Nyt vaan kaatuminen toi kaikki oireet esiin. Niinpä niin. Oon mä ihmetellytkin joskus, miksi toi oikee puoli on aina kiukutellut. Ja olen juossut lekuris milloin mistäkin syystä - ja aina oikeen puolen vamman takia. Ja kaikki johtuu siitä fucking kaatumisesta 5 v sitten. Onneks on vakuutus.

Miten me saatais neurologit ja fysiatrit ymmärtään tätä sairautta?! Tai edes tunnistamaan sen? Ehkäpä perustan jatkos whiplash-yhdistyksen... Tosin se EI ole eka juttu, mitä teen, kun tervehdyn. Lähen 2 kuukaudeksi lomalle. Ü

Rohkea tyttö

Kävin tänään ihan YKSIN kaupassa ostamaan Magnumit. 400m ees-taas ja homma toimii... Ja vielä menin portaita alas, tosin silloin oli ukko seurana. Meillä oli juhlat. Aihe sinänsä on hieman outo: Fyssarin mukaan olen virallisesti siirtynyt retkahdusvamman paranemisen viimeiseen vaiheeseen, joka voi kestää ties kuin kauan.

Motoriset hermosolut toimii, sillä osaan jo liikkua luonnollisesti, mutta tuntohermosolut on paskana vielä. Nuppi on selkeä mutta liikkuminen ei onnistu. Pystyn kyllä istumaan jo melko sujuvasti mutta kävely ja seisominen on kuin humalaisen hapuilua. Jokaisella askeleella saa sanoa itselleen, että 'Sinä et nyt tipu maan läpi' ja 'Kyllä Sinä etenet, vaikkei siltä päässä vaikuta'. Tuntohermosolut välittää aivoihin ihan bullshittiä... Paskiaiset. Mut kun se saadaan kuntoon, niin SITTEN on bileet ja kaikki sileeks... Ja bensaa sataa ja sillain... Odotamme kiltisti vaan sitä päivää, kun totean, että kappas, nyt oon terve! En uskalla ees ajatella sitä... Liian kiva mielikuva.

Elämäni paskimmat synttärit

Täytin muuten juuri vuosia. Yli 20 ja alle 30. Oli muuten elämäni paskimmat synttärit. Makausta porukoiden lattialla patjalla ja aina välillä ylös kuselle ja juomaan. No, parempi kun viime vappu, pääsiäinen, juhannus tai miehen synttärit! Pääsiäistä en muista, vappuna makasin +30 asteen helteessä himassa jo klo 19, juhannuksena nukkumaan klo 22 ja miehen synttärit makuultaan himassa. Eli vikat 5 kuukautta yhtä helvetin tylsyyttä ja olemista vaan...

Voiko jalkaa huimata?

Oletko koskaan miettinyt, voiko jalkaa huimata? Voin kertoa, että kyllä voi. Kun istun pidempään esim. kovalla tuolilla, pakarat tai reidet alkaa huojua. Se on vähän kuin sisäistä tärinää mutta enemmän sellainen tunne, niinkuin jalka valskaisi, siis huojuisi... Outoa... Mutta onneksi siihenkin on lääke: cranium-pään, eli ristiluun käsittele CST:n keinoin. Niin sitä tehtiin viimeksikin ja jalkojen huimaus katosi. Tsadaa!