Pää ei käänny

Tein tänään jäätävän havainnon, joka näkyy jo otsikossa... Pää ei käänny oikeelle tahi vasemmalle. Kun sitä yrittää kääntää, tuntuu ettei ees 'osaa' tehdä sitä... Aivojen pitää ikäänkuin sanoa lihaksille (eli hermoille) kahdesti, että kääntäkää nyt sitä nuppia ja sit vasta tapahtuu jotain. Ja sittenkin liike on sellasta nykivää ja täysin kontrolloimatonta. Ihan niinku ei ois muka ikinä kääntänyt päätä.

Toisaalta, niin se oli alkuun muidenkin harjoitusten kanssa. Esim. suun avaaminen, kielen imeminen kitalakeen jne. olivat kaikki ihan kuin uusia liikkeitä... Nyt kun niitä on hinkannut 2 kuukautta, alkaa kohta osata ne ilman 'pakottamista'... Kai ne hermosolut täytyy ikään kuin opettaa toimimaan uudestaan, niinku fyssari selitti. Onneks on vielä nuori, niin ne oppii ja tottuu helpommin. Mystinen kyllä on ihmiskeho, ei voi muuta sanoa. Mutta vielä mystisempää on, että siihen pystyy vaikuttamaan CST:llä. Oon tutustunut aika tarkasti CST-terapiaan ja mm. parantanut mieheni päänsärkyjä sillä, niinkuin kirjoitinkin...

Ilman ihanaista fysioterapeuttiani oisin varmaan jo hypännyt suohon. Muistan ikuisesti, kuinka hän kuiskasi ekan CST-hoidon aikana korvaani: luota paranemiseen ja tulet täysin kuntoon, kun olet vielä noin nuori ja että keho osaa parantaa itsensä tyttöseni.

Uskon häntä, sillä onhan hän käynyt tän saman shown läpi, ja parantanut itsensä, ja niimpä tiedän voivani minäkin parantua. Eihän tätä paskaa muuten kestäisi, jollei sisimmässään uskoisi tulevansa kuntoon.

Fyssarini oli kuulemma noin minun ikäiseni, kun hän joutui auto-onnettomuuten ja sai erittäin vakavan whiplash-vamman. Kädet ei toiminut ollenkaan jne. Siitä hän kuitenkin kuntoutti itsensä, erikoistui niskapotilaisiin ja auttaa nyt meitä muita, joita muut hoidot eivät ehkä parantaisi. Mahtavaa!!!

Tässä HKK:n aikana (Henkisen Kasvun Kausi) olen itsekin miettinyt, että jätän kaupalliset korkeakouluopintoni ja suoritan kandin loppuun sittenkin sosiaalitieteiden puolelta. Ehkä pystyn sillä taustalla itsekin auttamaan ihmisiä enemmän kuin nykyisessä työssäni liike-elämässä markkinoinnin parissa?

Luovuin jopa salmiakista...

Tänään huomasin, että kylläpä vittumainen whiplash onkin muuttanut ihmistä. Kävely ja liikkuminen on hidasta kun mummoilla konsanaan, ennen tekemistä pitää aina ajatella, kovat salmiakkikarkit on vaihtunut pehmeisiin vaahtokarkkeihin (ettei pää räjähdä), olen oppinut pitämään vedestä ja lukemisesta (joita ennen inhosin) ja muutenkin ihan pienet asiat täytyy tehdä täysin uudella tyylillä! Esimerkiksi päällyshousujen riisumimen: ensin housut avataan katsomatta, tiputetaan nilkkoihin, nostetaan toisella jalalla toinen jalka ulos puntista ja sillä toisella toinen, jolla myös kaappastaan housut ylös maasta, ettei tarvitse kumartua... Tämä oli vaan yksi esimerkki. Jos tästä ikinä paranee, niin osaa ainakin arvostaa sitä ns. normaalia elämää, dmissä ei tarvi miettiä rajoitteita ja sooloilla uusien toimintapojen kanssa... Sitä ootellessa.

On tää toipuminen kyllä pirun hidasta ja lamauttavaa. Joka päivä saa pelätä, kun herää, että mitäs tuntemuksia tänäån on luvassa. Juuri mitään ei jaksa tehdæ, kun 15min on ihan maksimi, mitä vaikka pystyy olemaan koneella ja 5min istumas7a. Kävellä pystyy autolle, autolta uimarannalle ja takas. On kyllä niin selkäydinvammainen olo, ettei hyvä tosi.

Tampereen uintikeskus testattu

Heh, nyt on testattu Tampereen uintikeskus! Kävin polkemassa tänään siellä, kun Nässyllä oli niin törkeet aallot. Seisoin rannalla 10 minuuttia ja totesin, että merisairaaksihan tossa aallokossa tulee. Melkein puolimetriset roiskeet kun löi rantaan.

Tampereella aikuinen maksaa 5e/kerta sisään ja vesijuoksuvyötä voi lainaa ilmatteeksi. Ja hallikin on auki koko kesän! Ü Huomenna uudestaan. Maanantaista eteenpäin siirrynkin jumqaan Taysin altaalle, kun sinne on ilmaiset kerrat lähetteellä.

Oh mother nature... Ihminen on ihme!

Eilisen CST-terapian jälkeen oli taas niin paljon parempi olo. En osaa selittää miten, mutta on vaan. Tuntuu 'normaalimmalta'. Aluksi oli sellainen superpainava olo mutta se meni ohi tänään vesikävelyllä. Kokeilin vuorostani leväistä Näsijärveä... Ei ollut ees kylmää enää.

Ja taivaallinen vesi auttoi heti ekalla kerralla myös tohon yläkertaan. Nyt ei o hartsutkaan niin jumissa, kun vähän pumppaili vedessä. Mutta jotenkin sellainen tunne on, että kuin opettais koko kroppaa toimimaan uudestaan. Hassua...

Ja hoidon jälkeen tulee aina sellain hassu fiilis, että tuntuu toi koko putki olevan konkreettisesti samaa rööriä. Kun kääntää päätä, niin tuntuu kun koko kroppa liikkuis... Tai jos kääntää jalkaa, niin pää liikkuu. Mut sekin menee aina ohi sit. Wau, ihmeellinen keho. Ü Aikamoinen tutkimusmatkahan tää on ollut...

CST toimii

Itse todella paljon apua saaneena kokeilin craniosacraaliterapiaa pääkipua poteneeseen mieheen. Kuten perusutelias luonteeni edellyttää, olen siis lukenut kaiken mahdollisen ja mahdottoman ko. terapiamuodosta.

Lopputulos: mies nukkuu vieressä ja ilmeisesti kipukin hävisi, kun nukahti jopa puoskarin käsittelyyn. ;)

Kuulumiset

En mä jaksanut olla tekemättä mitään! Pakko kirjottaa ennen kun unohtuu, että fyssarin mukaan hermostoni oli jo paljon paremmassa kunnossa. Itestään ei oikein tunnu siltä, kun ei ole pystynyt liikkuun normaalisti kohta viiteen kuukauteen. Mutta kai se on uskottava, kun niin ammattilainen sanoo.

Kyllähän sitä tosin oottaa The Päivää, että on täysin terve, mutta eipä sitä tiedä edes, tuleeko sellainen. Ja ainakaan se ei tule yhtäkkiä, vaan hitaasti ajan kanssa. Hermovammoista toipuminen vie tovin. Ja aika monelle retkahdusvammapotilaalle jää jotain oireita. Siihenkin pitää varautua.

Itse kestäisin kyllä kipuakin mutta se, ettei pysty käveleen tai istuun, kun joitain minuutteja päivässä, ei sovi. Nyt kaikki kipupotilaat älähtää... Jos tähän tilaan jään, niin sitten täytyy alkaa katsella jo hautapaikkaa. Tämän hetkinen elämä ei millään tavalla vastaa käsitystä ihmisarvoisesta elämästä. Mutta kyllä sitä solujen paranemista kuulemma koko elämän ajan tapahtuu ja tätä jaksaa vain sillä ajatuksella, että tämä on väliaikaista.

Tekemättömyydestä

Tekemättömyys - 5 kuukautta sitten oisin kysynyt, mitä se on. Nyt tiedän. Se aikaa itsensä kanssa, omassa maailmassa, omien ajatusten kanssa. Se on päätös siitä, ettei mene vessaan vaikkei vessata, hae vettä vaikkei janota, kurkista ulos ikkunasta vaikkei se kotipiha mitenkään ole muuttunut. Kykyä vain olla ja möllöttää. Mutta helppoa se ei ole. Etenkään, kun suoraan kiireisestä työmaailmasta tippuu täysin tekemättömyyden kehään. Kun ei voi tehdä mitään, ei siitä olemisesta voi nauttia. Sillon kun taas oli terveyttä nauttia, niin tekemättömyys oli kirosana. Ei ollut mahdollisuutta - muka - joutilaisuuteen. Tekemättömyys on vähän sama, kuin tyhjät lauseet sanojen välissä. Oikein käytettynä se onkin koko merkkijärjestelmän ydin, mutta jollei asiaa joudu lähempää tarkastelemaan, sitä ei tajua. Ja niinkuin tauot puheessa. Tai musiikissa. Ne antavat lopulta ääneen sanotuille sanoille ja soitetuille sävelille merkityksen ja rytmin. Tekemättömyys, joutilaisuus tai hiljaisuus tekevät itsessään jo paljon.

Jatkan olemista ja pistän puhelimenkin pois, niin etten voi ees kirjoitella blogiin - ainakaan vähään aikaan. Adjö!

Taas tarvii taistella

Sen lisäksi, että joutuu taisteleen terveydestään ja toimeentulostaan, niin tarvitsee taistella myös vakuutusyhtiön kanssa. Sitähän se on Suomessa: vakuutusmaksut pilvissä, korvaukset minimissä.

Nimeltä mainitsematon suuri yhtiömme nimittäin on sitä mieltä, että työaikana työseminaarissa tapahtunut kaatuminen ei ole työtapaturma, koska sattumisajankohta oli illalla luokkakoulutusosion jälkeen HUOM. työajalla. Mielenkiintoinen tulkinta. Valitus on vetämässä, kerran jo hylätty ja nyt Vakuutuslautakunnassa käsittelyssä. Päätöstä odotellessa!

Kirottu Kela?

Niin paljon, kun aina haukun Kelaa, totesin tänään ensimmäisen kerran, että siitähän voi olla jopa jotain hyötyä. Tähän asti se vanha kaveri on aina perinyt multa opintotukia vain takaisin mutta tänään valkeni, että sieltähän pystyy nostamaan sairauspäivärahaa, näin työkyvytön kun on. ;) Hirvee sana muuten...

Ravihevoset treenaa

Törmäsin tänään hauskaan uutiseen Ylen sivuilla. Vesihölkkä, juuri se tyhmän näkönen siniliivissä juoksu, mikä on btw alun perin ravihevosten harjoitusmuoto, villitsee tämän kesän trendilajina. Me oltiinkin siskon kanssa edelläkävijöitä - tietämättämne. Eli ne ihmiset ei ehkä töllännyt meitä siksi, että oltiin kummajaisia, vaan siksi, että oltiin early adaptereita.

Ja miesparka yrittää tehä töitä...

Kova koulu tää on ollut molemmille... Varmaan hirveetä sitä on katsoa myös toisen tuskaa. Ja kuinka avuton tunne sitä tulee, kun ei voi tehdä mitään. Varmaan lopulta raskaampaa on kuitenkin sillä 'terveellä'. Tai eihän niitä voi verrata toisiinsa.

Mutta jos tästä selviää, niin sitten selviää mistä vaan. Elämäni paskin viides kuukausi lähti just käyntiin! Eikä loppua näy, vaikka äiti jo ennustikin mun paranemispäivän. Se on aikamoinen guru noissa. Osaa myös parantaa kädellä. Jopa minä, epäilevä juudas uskon sen, kun oon kokenut moista lapsuudesta asti. Urheilukisoissakin äiti aina hoisi pienet vammat ja kivut kuntoon.

Kun on riittävän pitkään ollut kipeenä, niin sitä vaan alkaa keksiä erilaisia innovaatioita... Ei ole muutakaan tekemistä. Tässä yksi niistä. Saat kaiken olennaisen kätevästi miehen varpaiden väliin, joka pilkistää tietokonepöydän luota. ;) Jee, ylihuomenna 10. kerta fysioterapiaa. Olo on ollut kohtalaisen hyvä tänään. Ainoostaan noi rikkinäisen ligamentit vähän haittaa menoa, kun tuntuu, että niska pääsee heiluun ja valskaan vähän joka suuntaan.