Vastaukseni anonyymille Suhteita -tekstiin
Koen tämän vastauksen oman postinsa arvoiseksi, joten tässä tulee. Anonyymi tiedusteli, koenko avoimuuteni kääntyvän jossain vaiheessa minua vastaan. Tässä linkki tekstiin, jossa kommentti oli:
http://taistelijat.blogspot.com/2010/03/suhteita-ei-kannata-lukea-taaskaan.html,
Tässä mietelmiä asiaan liittyen.
--
Miksi pitäisi pelätä jotain sellaista, joka ei todennäköisesti tule toteutumaan? Miksi pitäisi valita pelossa eläminen ja jättää sen varjolla vaikka mitä asioita tekemättä? Pitäisikö lopettaa kaikki sellaisen, jota joku toinen saattaa paheksua tai aliarvioida? Miksi pitäisi antaa toisten ihmisten mielipiteiden ja näkökulmien rajoittaa itsensä toteuttamista? Haluaisitko sinä luopua mielihyvää tuottavista harrastuksistasi vain siksi, että mahdolllisesti ehkä joku joskus kenties tulevaisuudessa ei pidä eikä kunnioita tekemisiäsi? Eikö tuo ole hieman kohtuutonta itseään kohtaan? Jokaisella kun on se oma elämä, jota me elämme unohtamatta tietenkään yhteisiä osa-alueita. Eli en osaa nähdä tätä blogia uhkana itselleni ainakaan tällä hetkellä ja tässä elämäntilanteessa. Myös saamani palaute tukee tätä käsitystä. Enemmän olisin huolissani muukalaisvihaa, naisten alistamista tai perheväkivaltaa lietsovista kirjoittajista.
Miksi on paheksuttavaa, että kirjoitan tunteistani ja myös niistä asioista, jotka minua satuttaa tai jotka koen negatiivisesti? Onko aihe niin arka, että siitä ei uskalla edes lukea? Onko kyse siitä, että pelkäät tekstien herättävän myös itsessäsi tarpeen tutkiskella omaa elämääsi ja tunteitasi samaan tapaan kuin minä täällä? Pelottaako sinua, että mieleesi nousee vastaavanlaisia ajatuksia, etkä kenties tiedä, miten niitä pitäisi käsitellä? Ehkä näistä teksteistä saat kuitenkin perspektiiviä? En minä ole ainoa, joka pitää avointa blogia. Miksi juuri minun pitäisi pelätä avoimuuteni aiheuttavan itselleni ongelmia?
Meitä bloggareita on satojatuhansia, eikä suurin osa suinkaan joudu vaikeuksiin. Olen minimoinut turvallisuusriskit ja maksimoinut asiallisuuden (ja positiivisuuden) siihen pisteeseen, kun se on elämässä mahdollista. Ja tiedätkö, minä en osaa kirjoittaa merkityksetöntä höttöä, enkä usko että sellaista jaksettaisiin lukeakaan. Ainahan voisi alkaa kirjoitella muiden ajatuksia siteeraavaa runoblogia tai vaikka kerrata saksankielioppia, mutta en koe niitä omakseni. Olen ihmisten ihminen ja minulle on luonnollista ruotia myös ihmissuhdeteemaa. Ja ihmissuhteisiin kuuluu myös epäkohdat ja se ns. kurja puoli.
Maailma olisi hirvittävän yksioikoinen ja tylsä paikka, jos kaikki olisivat aina samaa mieltä asioista eikä keskinäisiä näkemyseroja ilmenisi. Toki on kurjaa, että erilaisuus on johtanut myös suoranaisiin hirmutekoihin, sitä en kiellä. Pääasiassa erilaisuus, keskinäiset konfliktitit ja jopa suoranaiset epäkohdat mahdollistavat mielestäni uuden keksimisen, asioiden kehittymisen ja synnyttävät todellisia muutostarpeita. Kaikki suuret teot, liikkeet ja aatteet ovat alkaneet siitä, että ihmiset ovat olleen eri mieltä ja että nämä mielipiteet ovat törmänneet toisiinsa mahdollistaen keskustelun.
Minä koen oppivani ja oivaltavani asioita kirjoittamalla ja kun jaan ajatukseni, myös joku toinen saattaa saada niistä tuoreita näkökulmia. Ensisijaisesti saan kuitenkin mahdollisuuden peilata itseäni ja omaa suhtautumistani muihin, ja toivon oppivani tai oivaltavani jotain sellaista, joka ei olisi ilman toisten apua mahdollista. Siltikään en odota, että ihmiset tulkitsisivat tekstejäni samalla tavalla kuin mitä itse teen. Toivon kuitenkin, että edes joku lauseistani antaisi ajattelemisen aihetta tai syttäisi halun kommentoida ajatuksiani. En todellakaan käsitä, miksi avoimuus olisi huono asia, etenkään kun en käytä sitä tietoisesti vahingoittamiseen. Paljon on sellaisia blogeja, joiden ainoa tehtävä on haukkua ihmisiä niin, että nämä tunnistavat itsensä teksteistä. Monesti kirjoittamisen syy on se, että kirjoittaja ei uskalla ilmaista itseään henkilökohtaisessa tapaamisessa.
Minä olen lähtenyt siitä, että voin seisoa kirjoitusteni takana myös kasvotusten. Olen sanonut tämän Suhteita-tekstin asiat kasvotusten asianomaiselle. Silloin ei ole kyse selän takana puhumisesta, enkä koe tekeväni mitään väärin, jos pureksin teemaa myös julkisesti. Blogeista löytyy huomattavasti rajumpaakin tavaraa kuin ihmissuhteet ja niiden epäkohdat. En osaa nähdä tämän blogin pitämisessä mitään katastrofaalista. Varmaankaan kaikki eivät tykkää tai eivät olisi valmiit jakamaan juttuaan tähän tapaan, mutta entä sitten? :D
lauantai 6. maaliskuuta 2010
Jyrkästi eri mieltä
Arkisia kotkotuksia
Asutko avoliitossa? Jaatko yhteisen vessan? Onko teillä yhteinen hammastahnatuubi? Puristaako puolisosi tuubin rekan alle jääneeksi etanaksi päivä toisensa jälkeen? Ärsyttääkö tuo epäkäytännöllisyys? Kyllästyitkö jo ainaiseen kyselyyni? Mikäli vastasit kahteen kysymykseen EI, voit lopettaa lukemisen ja käyttää aikasi johonkin muuhun. Muussa tapauksessa, jatka ihmeessä eteenpäin, etenkin jossei parempaa tekemistä ole. LIViltä tosin tulee Vanessa ja pikkuväki.
Oletko lopen kyllästynyt siihen, ettei kumppanisi reagoi yrityksiisi saada hänet puristamaan tuubia pohjasta, jotta tökötti saataisiin kauniisti purkista ulos? Älä luovuta. Sen sijaan unohda pään hakkaaminen seinään, ja vaihda näkökulmaa sekä toimintatapaa. Ei (samaa) kättä kannata työntää sirkkeliinkään useammin kuin kerran. Sen sijaan asetu kumppanisi asemaan. Lähesty tätä sinänsä mitätöntä tuubiasiaa tämän toisen ihmisen kokemusmaailman kautta.
Mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä?
Mitkä motiivit ohjaa hänen arkisia toimiaan ja päätöksiään?
Millainen on hänen toimintatyylinsä?
Mitä hän arvostaa?
Millaisista ihmisistä hän pitää?
Onko hänellä joku toistuva ajattelu- tai suhtautumistapa, jota voisit hyödyntää yhteisymmärryksen löytämiseksi?
Itselläni kesti tovi, ennen kuin keksin aikoinani, miten pystyn vaikuttamaan kumppaniini niin, ettei hän koe sitä nalkutuksena tai aikuisen ihmisen neuvomisena. Ennen pysyvää ratkaisua pääsin monesti todella lähellä muutosta, mutten koskaan pysyvästi. Kokeilin mm. sellaista, että pidimme molemmat omat tuubimme ja toivoin hänen kyllästyvän oman putkensa rumuuteen, joka seuraisi siitä, etten minä pesisi ja oikaisisi sitä päivittäin. Vaan kun ei kyllästynyt. Tuubin kauneus tai rumuus ei ollut oikea keino vaikuttaa juuri tuohon ihmiseen. Hänelle ei oikeasti ole väliä, miltä se tötterö näyttää. Lähestymiseni oli väärä.
Seuraavaksi kokeilin vedota käytännölllisyyteen. Kerroin, että välttelen niskani takia epäkäytännöllisyyttä sekä energian tuhlausta, mikä tuosta tuubin puriselusta ja pesemisestä joka aamu ja ilta syntyisi. Toisinaan purkki olikin siistinä pötkönä lavuaarin reunalla, kunnes hiljalleen homma repsahti vanhoille uomille ja minä myöhemmin heräävänä ja nukahtavana sain jälleen puristella jättietanaa.
Lopulta keksin käyttää puolisolleni niin tärkeitä "loogisuus"- ja "järjestelmällisyys" -mielikuvia, jotka taas ovat meikäläisen arkeen eksyneet vasta niskan loukkaamisen jälkeen. Ennen onnettomuutta minut tunnettiin enemmänkin hallitun kaaoksen ylläpitämisestä kuin järjestelmällisyydestä. No, järkkäsimme ehdotuksestani vessan uudelleen ja nimesimme yhteisille tavaroille vakiopaikat. Mahtoi olla outo hetki rakkaalleni, että minä ehdotin moista. Tuubin paikka olisi jatkossa lavuaarin ja kaakelin välissä seinän raossa, eikä enää mukissa tai säilytysrasiassa. Ja näin on toimittu siitä päivästä lähtien. Ja avot, ei enää keskeltä puristettua tuubia! Ei kertaakaan. Mutta minkä takia? Mihin oivallukseen tuo kaikki nojasi?
Kokeikaa itse, mitä tuubille käy, kun sen törkkää pohjastaan pikkurakoseen. Sisällä oleva massa nousee siististi kohti tuubin suuta, eikä puristustarvetta enää ole. Ja mikä parasta tahna löytyy aina samasta paikasta, on siisti ja käytännöllinen. Kuka huijaa ja ketä? En tiedä, mutta molemmat on tyytyväisiä. Joskus mietin, arvasiko rakkaani alusta asti "juoneni" vai oliko hän vain niin innoissaan uudesta järjestelmällisesti tyylistäni, ettei hän ole enää suonut ajatustakaan tuolle itse tuubiasialle. Sillä ei ole väliä, koska homma toimii. Ja vaikkei se toimiskaan, niin eipä se maailma yhden tahnatuubin rumuuteen kaatuis.
Tarinani tarkoitus oli tarjota toinen näkökulma aikaisempien rinnalle. Ymmärtämällä toisen ihmisen ajatusmaailmaa ja toimintatapoja voi vaikuttaa huomattavasti tehokkaammin kuin syyllistämällä, painostamalla, raivoamalla, vittuilemalla, vähättelemällä, käskyttämällä tai keräämällä säälipisteitä. Ja tämä toimii missä tahansa asiassa, eikä pelkästään arkisissa tuubitaisteluissa.
perjantai 5. maaliskuuta 2010
...
Taivaallista:
Siisteys.
Rauha.
Lämpö.
Ilo.
Olemassaolon keveys.
Kivuttomuus.
Onni.
Onnistumisen fiilis.
Välittäminen.
Esteettisyys.
Koti-idylli.
Maallista:
Kahvi.
Suklaa.
Töllö.
Wileda.
Sakset.
Magnum White.
Villasukat.
Tiilet ja parketti.
Burana.
Patteri.
Puut.
Kaksi näkökulmaa.
Hyvät yöt! :D
Turhuuksia ja kodin tuunausta
Ohessa päivän kulku kuvina lopusta alkuun tai alusta loppuun.
Olen aivan puhki. Asunto sai uuden ilmeen. En tiedä miksi tuli tarve laittaa kaikki uusiksi, mutta niinhän me tehtiin. Tää meni tavallaan hieman munille, koska naapurin rouvanhan piti tulla tekeen suursiivous. Toisaalta, haluunko mä vieraan ihmisen sorkkivan mun tavaroita? En. Iskä tyhjensi vaatekomeron sängylle, meikä istui hievahtamatta perseellään äiteen kanssa ja lajiteltiin kaikki vaatteet ja äiti järjestä vaatemyyjän tarkkuudella kaikki kuteet riveihin. Suurin osa lähti tosin keräyksiin ja alakertaan odottamaan hetkiä, joilloin voi vetää kaikki paidat pään läpi, käyttää kauluksia, niskalenkkitoppeja, keinokuituja tai muita ns. ahdistusvaatteita. Enköhän me kohta taas muuteta, niin voin vaan siirtää kamat laatikoissa taas uuteen paikkaan. Argh.
Ei jumalauta, että kuteita olikin paljon. Mitä mä olen ajatellut ostaessani nuo kaikki? Ajattomuutta ja klassisuutta varmaan, koska osa neuleista, housuista ja paitapuseroista on jopa 5 vuotta vanhoja ja edelleen niitä voi pitää yhdistelemällä niitä toisiin kivoihin kuteisiin. Ja tuunaamalla niistä saa kuin uusia. Mutta siltikin, mitä ihminen tekee viisillä bikineillä, sadalla printtipaidalla tai 20 jakkutakilla, joista 18 ei tykkää? Ei mitään. Pistin siis lähetyksen Punaiselle Ristille. Silkkaa hulluutta hautoa vaatteita komeroissa, kun osa maailman ihmisistä palelee pakkasilla tai kulkee kauhtuneet kamat yllään. Sinne meni vaatteet niille, jotka niitä tarvitsee oikeasti.
Ja minä puolestani löysin vihdoin kenkäni. Jes, jes, jes!!! Melkein 8 kuukautta kuljinkin samoissa lenkkareissa ja feikkikukkacrockseissa. Nyt on ihkaoikeet talvikengät, toiset täysin identtiset lenkkarit (mitä helvettiä?), Ihanat ilmatyynylliset sisäpelitossut, tennarit ja taas kerran, ne pirun korkkarit. Ja ei ole tyytyminen yksiin, vaan niitä tunki jälleen ovista ja ikkunoista! Mistä niitä tulee? Enkös mä heittänyt ne jo kerran menemään?vielä enemmän ihmetyttää, milloin mä olen ostanut nuo ja ennen kaikkea miksi? Käytin ennen onnettomuuttakin korkkareita n. 15 kertaa vuodessa. Eli varsin harvoin. Olisin antanut kaikki kengut keräykseen, koska niillä liukkailla pohjilla ja korkolapuilla ei pysy tervekään pystyssä, saatika sairas. Popot päätyi lopulta kenkien taivaaseen. Enkä tunne huonoa omaa tuntoa. En nimittäin haluaisi tappaa ketään antamalla heille liukaspohjaiset popot. Edelleen mystisesti kadoksissa ovat golfkengät. Niillä ainakin pysyis pystyssä, kun on napit pohjassa...
Kiitos äiti ja iskä. Kyllä sisko lentää perseelleen (toivottavasti vain kuvainnollisesti!), kun näkee uudistuneen kämpän ja tämän väriharmonian. Sanotaanko näin, että siskoni on about 100 kertaa enemmän feng shui -hengetär ja sisustusorientoitunut kuin minä. Siinä missä hän valitsee tuleviin juhliinsa suurin piirtein sormuksen, hääpuvun, juhlapaikan servetit ja sukkanauhan pitsin värin täydelliseen matchiin keskenään, meitsille tuollaiset ei ole niin justiinsa. Toki pitää muistaa kunnioittaa tilanteen luonnetta ja tapahtumanjärjestäjiä, mutta siihen se mun innostus yleensä loppuukin. Kai tämä on jotain kapinointia sille, että on ollut muotimaailmassa niin nuoresta ja vaatteet, asusteet ja muutkin kulutusmateria tunkee ulos joka rööristä.
Siskon asunto/sisustuspuuhia on aina niin ihana katsella. Kun toinen innostuu ja iloitsee jostain niin paljon kuin mitä hän tästä asioiden matchaamisestä, ei voi kuin olla onnellinen hänen puolestaan. Sitä pikkutarkkuuden määrää ei voi sanoin kuvata! Park tarinaa olisi, mutta ne jääköön tulevaisuuteen. Hauskaa seurattavaa se on. Jahka joskus saan oman pysyvän kodin, niin ovet ovat auki sekä sisustussuunnittelijaystävälleni että siskolleni. Mä voin antaa budjetin ja jotkut linjaukset ja antaa ton toisen osapuolen ja ulkopuolisten hoitaa toteutus. Kunhan siitä tulee meidän näköinen ja kodin tuntuinen. Se riittää meitsille. :)
Ehkä pitäisi olla enemmän kiinnostunut siltä, miltä kotonaan (tai työpöydällään;) näyttää, tai miltä omat kasvot näyttää, mutta ei jaksa keskittyä visuaalisuuteen samalla tavalla kuin aiemmin. Ja suuret linjat on tärkeämpiä tällä hetkellä. Keskityn mieluummin siihen, miltä tuntuu, kuin siihen, miltä näyttää. Tällä hetkellä.
No sen verran panostin itseenikin, että leikkasin uudet hiukset ja vaivauduin avaan tuotenäytteet paketeista. Niitä tipahtaa edelleen luukusta säännöllisesti. Kun viitsin, voisin pitää meikkikutsut. Eli toivon, että meikkaajaystäväni tulisi jelppiin oikeiden tuotteiden jakamisessa oikeille ihmisille. No, ammattilaisen tatsia odotellessa rajasin kokeeksi silmäni, kynällä Auts. Ei hyvä asento. Ei sitten niin ollenkaan. Tulipahan kokeiltua. Ihme ettei tullut tuostakin allergista reaktiota. ;)
Jeps, nyt lepoo ja Dr Phillii. Milloinkohan mulla on ollut viimeksi mahdollisuus katsoa telkkaa ennen tätä nousukautta? En edes muista. Ai että sit voi pienestä olla onnellinen. Istuminen rokkaa! Monille on niin kovin itsestäänselvää, että voi istua (tai seisoa!) koko päivän, mutta meitsille se on todella suuri saavutus. Pienet ilot on usein ne parhaimmat...
Memories
Ei ihme, jos niska parani hiukkasen hitaasti, koska kuljin tällainen kaulassa kuukauden onnettomuuden jälkeen. Tai sitten voi olla, että tuo onkin keventänyt hartiaan kohdistuvaa rasitusta? Ei voi tietää. No, nyt päätyi roskiin koko hökötys, sillä luutumaton kyynärpääkään ei ole vaivannut vuoteen. Välillä se tikkuilee, mut pari CST-liikettä vapauttaa hermot ja kipu häippäsee. Eikä tullut edes valeniveltä, kuoliota eikä sitä tappavaa hermokipua, vaikka sellaisella peloteltiin ensiavussa muinoin. Tämä siis johtui valinnastani olla leikkauttamatta kätöstä. Murtuma oli siinä ja siinä kannattiko sitä alkaa operoimaan vai toivottaisiinko vaan paras ja aloitettaisiin aktiivinen liikehoito lepojakson jlk. Onneksi ei leikattu. Se kipsi vasta painava olisikin ollut. Autsautsauts.
Hyvää yötä! Nyt on komerot siivottu ja olo sen mukainen. Huhhuihaa. Jotain positiivistakin huomasin. Kaikki aikaisemmin hartioilta liian isot jakun takia on saatu treenaamalla sopiviksi. Vielä kun ois paremmassa työkunnossa.
torstai 4. maaliskuuta 2010
Lumihommia
Voihan sen noinkin toteuttaa, mutta turvallisin tapa tuo ei ole. Aivan järjetöntä kannustaa ihmisiä tällaiseen toimintaan. Ensin esitellään temppu ja lopuksi tietenkään sanotaan, että älkää vaan tehkö noin. Tuossa oli hyvä tuuri matkassa, kun ei sattunut. Onneks! Kyllä on muuten lekurikaverit kironnut näitä ehdoin tahdoin kohtaloa uhmanneita lumimiehiä ja -naisia. Sattunut varmaankin enemmän rankavammoja viimeisen parin viikon sisällä, kuin viime talvena kokonaisuudessaan? En suosittele kokeilemaan tuota tekniikkaa, vaikka näyttääkin hirvittävän hauskalta. Mutta niin ne muutkin temput usein näyttää, ja silti sattuu niin maan perhaleesti. Silti en lähtisi vertailemaan tuommoista esimerkiksi Duudsoneihin, koska pojat on temppuilun ammattilaisia ja heillä erityisosaamista niin stunt-hommissa kuin akrobatiassa. Ja pitkä kokemuksen ja satojen toistojen kautta syntynyt ammattitaito työhönsä. Ainahan jotkut ottavat mallia ja kokeilevat temppuja huonolla menestyksellä, mutta se on elämää. Jokainen voi onneksi pääasiassa itse päättää, kuinka suurille riskeille itsensä altistaa. :D
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/lumet-pois-katolta-kahdessa-sekunnissa-katso-hurja-video/172328
Project Hair
Ai että ku on noi hormonit sen verta sekaisin, että kasvoi tommoset saakelin viikset yön aikana.
Aivopieruja vai mitä häh?
Toisinaan sitä huomaa puhuvansa niin ristiriitaisesti, että oikein hävettää. Onneksi nykyään sentään osaan melko hyvin tunnistaa, jos puhun yhtä ja tarkoitan toista ja korjaan vikateille lipsahtaneen lauseeni. Ei se helppoa aina ole, muttei onneksi mahdotontakaan, ja monesti ilmaisuvaikeudet johtuu ihan vaan siitä, että piuhat on hiukkaset pidemmät kuin aiemmin.
Hissi pään ja niskan välillä kulkee mutta on aina jostain kohdin hiukkasen rikki. No, ihmisiä tässä kaikki ollaan, ja lohduttaudun sillä, että sattuu niitä aivopieruja muillekin. Tässä parhaimmistoa lauseista, joiden todellisesti tarkoituksesta ei mitään hajua. Se, oliko lauseet tarkoitettu vittuiluksi vai vahinkolipsahduksia, ei valitettavasti voi ulkopuolinen päätellä, koska ei tiedä asiayhteyttä. Mutta älkää miettikö sitä, vaan nauttikaan tästä suomenkielen monipuolisuudesta muuten vaan. ;)
"En millään halua loukata sinua tällä kommentillani, mutta olethan sinä pudonnut alemmalle tasolle sairastumisesi takia. Ei työkykyä, ei rahaa, ei omaisuutta eikä valtaa. Mutta tappio on nieltävä vaan ylväänä, ymmärrän".
"Tulisin niin mielelläni viihdyttämään sua mutta tiedätkö, kun en vaan yksinkertaisesti ehdi. Aina on jotain tärkeämpää. Tänään pitää mennä kampaajalle ja huomenna on se salivuoro, jota ei voi jättää väliin. Mutta ymmärräthän sinä?"
"Tottakai mä heitän sut fyssarille. Eikä tarvitse maksaa oikeasti mitään. En minä ystävältä kehtaa mitään veloittaa. Käydään tankilla matkalla, jos sulta sattuu löytymään käteistä vaikka vitonen. Onhan tänne matkaa kuitenkin ja ei bensa ilmaista ole."
"Minun on nyt pakko lopettaa tämä puhelu. Mutta hienotunteisuuttani en halua kertoa sinulle, mihin normaalien ihmisten menoihin olen nyt lähdössä, koska tieto terveiden ihmisten menemisistä saattaisi loukata sinua".
"Eihän meidän ystävyytemme ole muuttunut mihinkään matkan varrella. Te elätte sitä vammaisten arkea ja me terveet teemme asiat sitten sillä oikealla tavalla. Ei sinun tarvitse hävetä sitä, että olet nykyään hitaampi. Ei ainakaan minun kanssani".
--
What The Fuck? Ei ihan auennut. Mutta paljon puhuville sattuu ja sillain ;) Hyvää yötä!
Raksulle spessuterkut sinne kauas, mikäli satut raapusteluitani lukemaan. Kuten olen sanonut useasti, arvostan sinua todella paljon, koska kun sanot jotain, tiedän sinun tarkoittavan sitä todella. Kiitos ettet puhu pehmoisia ja olet muutenkin niin ymmärtäväinen, avulias ja arvostat minua. Niin minäkin sinua. <3
Äidille
AMMATTINIMIKE: Äiti, Äiskä, Äippä, Äityli, Mutsi
TYÖN KUVAUS:
Yhteistyökykyinen tiimipelaaja saa vakituista, pitkäaikaista työtä.
Työympäristö on usein kaoottinen ja tehtävät erittäin haastavia
Hakijalla on oltava erinomaiset vuorovaikutus- ja organisointitaidot ja hänen on oltava halukas työskentelemään vaihtelevina kellonaikoina, joihin kuuluvat myös illat ja viikonloput. Päivystysvuorot kestävät normaalisti 24 tuntia vuorokaudessa.
Työ sisältää jonkin verran matkustelua (yöpymisiä
alkukantaisissa leiriolosuhteissa sateisina viikonloppuina ja loputtomia urheiluturnauksia kaukaisissa kaupungeissa). Matkakorvauksia ei makseta, laajamittaisia kuljetuspalveluita edellytetään.
TEHTÄVIEN KUVAUS:
Valituksi tulleen on hoidettava tehtäviä koko loppuikänsä.
Hakijan on varauduttava olemaan vihattu, ainakin väliaikaisesti
(tai kunnes joku tarvitsee 10 euroa) Hakijan pitää pystyä puremaan kieltään toistuvasti. Hänellä tulee muutoin olla kuormajuhdan fyysiset ominaisuudet paitsi että vauhdin pitää kiihtyä nollasta viiteenkymmeneen kolmessa sekunnissa (puutteelliset kiihtyvyysominaisuudet aiheuttavat työympäristössä hälytysääniä jotka muistuttavat lähietäisyydellä toimivaa sumutorvea).
Hakijan täytyy olla valmis kohtaamaan teknisiä haasteita, korjaamaan pieniä kojeita, mystisellä tavalla tukkeutuneita viemäreitä ja juuttuneita vetoketjuja. Hänen pitää pystyä valvomaan puheluita, suunnittelemaan useiden henkilöiden aikatauluja ja koordinoimaan lukemattomia kotityöprojekteja , kaikkea samanaikaisesti.
Erilaisten tilaisuuksien järjestäminen asiakkaille (jotka voivat olla
minkä ikäisiä tai miten hulluja tahansa) tulee olla hakijalla verissä. Tilaisuuden kestäessä hakijan on voitava tunnistaa ne hetket jolloin hän on asiakkaille korvaamaton, mutta toimia oikein välittömästi myös silloin kun hänestä tulee täysin tarpeeton.
Puolen miljoonan erilaisen muovilelun ja patterikäyttöisen laitteen kokoonpanotaito ja lopputuotteiden turvallisuustestaus kuuluvat toimenkuvaan. Kandidaatin on aina toivottava parasta mutta oltava valmistautunut pahimpaan. Työn kuvaan kuuluu myös siisteyden ylläpito sekä huoltotoimet koko alueella.
YLENEMIS- JA KEHITYSMAHDOLLISUUDET:
Ei ole.
Tehtävät pysyvät samoina vuosia, vailla mahdollisuuksia valittaa.
Taitojen ylläpitäminen lukuisten toistojen avulla on välttämätöntä
jotta yläpuolellasi olevat voivat jättää sinut huomiotta.
VAADITTAVA KOKEMUS:
Valitettavasti ei vaadita.
Työssäoppiminen on ainoa tapa hankkia kokemusta.
PALKKA JA PALKKIOT:
Sisäistä tämä: Sinä maksat siitä että teet tätä työtä (ja tarjoat koko ajan lisää korotuksia ja bonuksia). Ilmapallorahaa on annettava siihen asti kun he täyttävät 18 (siinä toivossa että kun he muuttavat kotoa, heistä viimein tulee taloudellisesti riippumattomia). Kun kuolet, annat heille kaiken mitä on vielä jäljellä.
Tämän palkkiosysteemin oudoin puoli on siinä, että
oikeastaan nautit siitä ja toivot että voisit antaa enemmän.
ETUUDET :
Tarjolla ei ole työterveydenhoitoa eikä ilmaista hammaslääkäriä,
ei eläkettä, ei opintotukea, ei palkallista lomaa eikä optioita.
Työ antaa rajalliset mahdollisuudet kasvaa ihmisenä, mutta
rajattoman määrän rakkautta ja ilmaisia suukkoja ja haleja lopuksi ikääsi jos pelaat korttisi oikein.
Lähetä tämä kunnianosoituksena kaikille äideille, jotka tunnet.
He tekevät ihmeitä joka päivä ja hyvin harvoin saavat siitä kiitosta.
Lähetä tämä myös niille joiden tiedät harkitsevan tätä työpaikkaa? Eivätpä voi ainakaan valittaa ettei heitä olisi ennakkoon varoitettu. ;)
PS: Tästä työstä ei pääse eläkkeelle - ikinä!
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
tiistai 2. maaliskuuta 2010
N900-kysymyksiä vastauksineen
Tämä mobiilipuhelin todella on aiheuttanut pelkkiä kysymyksiä. Ensi viikolla ajattelin kysyä takuuhuollosta, kauan kestää mikäli vaihdetaan näppäimistöön kolme uutta näppäiltä ja annetaan mulle uusi laturi, jonka johto murtui puhelimeen tulevasta liitäntäpäästä... Jep, jep. Kuukausi meni.
Etsin muuten edelleen kehittyneempää MMS-sovellusta kapulaan, muttei sellaista taida ollakaan? Vai onko häh? Joku muu kuin tämä alkeellinen ei-graafinen shitti?
http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2010/01/05/n900_sai_ensimmaisen_mms_sovelluksen
Jos joku muukin tuskailee phonen kanssa, ao. linkissä on aikas hyviä kysymyksiä vastauksineen kaikesta mahdollisesta. Olennaisimpa voisin mainita tiedustelut siitä, miksi puhelin näyttää venäläiseltä sekä voiko sillä keittää kahvia...
http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2009/11/26/tassa_tulevat_vastaukset_nokia_n900_-kysymyksiinne
Lumi ei tule kello kaulassa
Kotiovelta. Onneks rysähti sillä aikaa, kun olin viemässä roskia. Kerrankin LOISTAVA tuuri! Sisällä ollessani oisin pelästynyt kuoliaaksi ja jos ois tippunut minuuttia aikaisemmin ois tullut päähän. Ja kolme tuntia aikaisemmin äidin päähän. Tai huomenna siskon. :(
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Ihmissuhteista jotain...
Tunnen runsaasti ihmisiä. Sosiaalinen verkostoni ylittää moninkertaisesti sen keskimääräisen suhteiden kirjon, mitä ihmisellä tyypillisesti on. Minusta tuo on pelkästään rikkaus niin kauan kuin ei yritä olla kaikkien paras ystävä tai kuvittele, että nuo kaikki ihmiset suhtautuvat minuun samalla tavalla ja olisivat yhtä läheisiä.
Olen hyvin tarkka siitä, keitä kutsun ystävikseni, lähipiirikseni ja perheenjäseniksi. Ystävyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteen täytyy olla todella vahva, jotta voin aidosti sanoa ihmisen kuuluvan läheisiini. Runsas tai säännöllinen yhteydenpito ei tarkoita automaattisesti ystävyyssuhdetta. Ja toisaalta, ne ihmiset joiden kanssa tulee keskustelua vaikka kerran vuoteen, saattavat olla sydänystäviäni. Sellaiset ihmiset, jotka olen nähnyt vain kerran tai pari tai todennut olevani heidän kanssaan samalla aaltopituudella, eivät ole automaattisesti ystäviäni. Myöhemmin toki heistä saattaa tulla sellaisia. Sama päätee rakastumiseen ja rakkauteen. En osaa sanoa kellekään kerran tai kaksi deittaamalleni tyypille, että rakastan häntä. Rakkauden syttymiseksi tarvitsee olla niin paljon enemmän yhteistä kokemushistoriaa. Luottamus, kunnioitus ja arvostus sen sijaan saattavat rakentua todella nopeasti, jopa ensitapaamisen aikana. Riippuu niin ihmisestä, miten ja missä ajassa sosiaalinen suhde kehittyy.
Muutama vuosi takaperin vaikutin jonkin verran eräällä henkistä kasvua ja kehitystä sivuavalla kansainvälisellä foorumilla, missä tuhannet foorumin jäset kertoivat toisilleen lähes joka viestissään "I love you", "The love of my life" ja "You are my soul mate"-siivuja. Olo oli ulkopuolinen. Ikuista ystävyyttä ja rakkautta vannottiin tuntemattomillekin muutaman nettikeskustelun perusteella. Minä en osannut. Vaikka kuinka tunsin yhteenkuuluvuutta foorumilaisten kanssa, en voinut sanoa rakastavani heistä ketään. Hehän olivat vain nettialiaksia, joista en ollut nähnyt edes kuvaa. FB on muuttanut nettisuhteiden rakentumista merkittävästi, positiivisella tavalla. Vaikka FB-profiili on usein rakennettu edustamaan itseään, kertoo kuvat tästä ihmisestä paljon enemmän kuin pelkkä verkkonimi. Vaikka verkossa voi syntyä läheisiä ja pitkäkestoisia ihmissuhteita, ei ne vain netissä pysyessään ole kuitenkaan täysin sama asia kuin live-elämässä. Ja sitä paitsi verkossa kuka tahansa voi esiintyä kenenä tahansa niin kauan, kun toimitaan nettinimillä ilman kuvia.
Niin, nythän unohdin jo, mistä olin kirjoittamassa, joten täytynee keskittyä Vancouverin lopetukseen. Rock-konsertti menossa, ilotulitusta odottellen. ;) Väittävät muuten, että ihmisen älykkyys riittää vain noin 150 FB-kaverin kanssa vuorovaikuttamiseen. Itselläni taitaa olla Facessa about 15 ihmistä, joiden kanssa pidän aktiivisesti yhteyttä. Maksimissaan. Ja tuossakin on jo perhe mukana. Ketähän ne loput yli 300 kontaktia ovat? Kaikki ihmiset tunnen, sillä olen pitänyt sen linjan, etten ole hyväksynyt verkostooni täysin tuntemattomia. Jokaisen FB-kontaktini olen tavannut ainakin kerran tai sitten suhde on rakentunut ajan saatossa ensin vaikkapa jossain foorumilla. En jaksa jakaa arkista elämääni täysin ttuntemattomien kanssa ja miettiä lähes tulkoon jokaista sanaani, minkä wallilleni tai jonkun toisen walille kirjoitan. Myäs valokuvakansiot näkyy vain tietylle piirille, jota tosin edelleen epäilen kun ei tuohon Faceen oikein enää voi luottaa.
Ja vaikka tänne kirjoittelenkin omia ajatuksiani, niin täällä tuntemattomat taas eivät näe muiden ihmisten sanoja minulle, sillä blogi ei ole ystäväpiirini vuorovaikutusmesta. Osa heistä lukee tätä säännöllisesti. Jahka muistan, mistä olin avautumassa, palaan astialle. Veikkaisin että olin kirjoittamassa sellaisesta ihmisryhmästä, joka elää tuuliviirin elämää pomppien jutusta toiseen vailla mitään pysyvyyttä, päämäärää tai pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Olen muuten itsekin tietyissä asioissa tuon ryhmän edustaja, mikä on mielestäni ihanan rentouttavaa ja vapauttavaa. Mutta nyt nukkumaan. Vancouver on eletty ja saa palata takaisin normaaliin rytmiin, jonka olympialaiset sekoitti juuri kun se oli saatu kuntoon. Mutta en valita! Pekingiä en pystynyt katsomaan enkä kuuntelemaan ollenkaan.
Tekstit
