Kirjallinen kysymys (Tahdonvoimaa)

Lukaisin uudelleen linkeissä olevan vuoden 2006 kirjallisen kysymyksen whiplash-vamman tunnistuksesta, hoidosta ja kuntoutuksesta eduskunnan puhemiehelle. Silmiin pompsahti silloisen Sosiaali- ja terveysministeri Haataisen vastauksen lause, joka on sisällöltään perustelematonta diipadaapaa:

Korvausta ei voida lain mukaan maksaa sellaisista vammoista, sairauksista tai oireista, joiden 1) syy-yhteyttä työtapaturmaan tai liikennevahinkoon ei voida 2) lääketieteessä hyväksytyin tutkimusmenetelmin osoittaa. Korvausta maksetaan 3) tarpeellisista tutkimuksista.

1. Eikö syy-yhteys ole selkeä, jos aikaisemmin terveestä tulee työkyvytön whiplash-vamman jälkeen heti tai myöhemmin, jos merkinnät niskavammasta ja pään retkahtamisesta saadaan kirjattua poliisitutkinnassa tai lääkärin haastattelussa ylös?

2. Lääketieteellisesti hyväksyttyjä tutkimusmenetelmiä ei ole sitten neurologiset ja neurosykologiset testit? Taatusti on. Ei ainoastaan kuvantamistutkimukset ole sellaisia.

3. Mm. WAD-hoitosuosituksen mukaan, johon ministerikin viittasi, potilaalla epäiltäessä hermovammaa (tai muuta vakavaa pehmytkudosvauriota) on tehtävä MRI-tutkimus. Ja herovammaa on syytä epäillä, kun/jos neurologia oireita ilmenee. Loogista.

Käytännössä toi lause siis on kokonaan potaskaa.
Jaahas, jospas menisi sitten nukkuun.

Rintarangan mobilisointi (Tahdonvoimaa)

Myös rangan etupuolella on pehmytkudoksia, mm. lihaksia ja hermoja, jotka ottaa damagea röörin retkahtaessa. Mikään ei ole turvassa, kun pää vääntyy vauhdilla taaksepäin. Koko putki venyy. Loogista.

Testaa vaikka sukallasi jalkaterä suorana, josset muuten usko. Kun vedät sukan varresta riittävän lujaa, niin lopulta teräkin venyy. Ja mitä lujempaa vetäset, sen enempi koko putki venyy.

Etuosassa sattua voi mm. ruokatorven ja rintarangan lihaksiin ja hermoihin. Niitäkin voi mobilisoida itsenäisesti.
Pistäppä käsi rintakehälle alimpien kylkiluiden kohdalle, mistä alkaa luinen koppa. Sitten pyörittelet KEVYESTI noin 5 g:n painolla alhaalta kurkunpäähän asti myötäpäivään jokaisen nikaman. Älä nosta kättä ihosta koko aikana, vaan siirry nikamasta toiseen liuuttamalla. Keep it simply. Mm. kylkivälihermot tykkää.

Muista:
- kyse ei ole hieronnasta, vaan enemmänkin hermojen sivelystä
- 3-4 pyöräytystä per nikama on riittävä määrä
- voipi tehdä n. 3 kertaa/pvä

Neurolipideistä (Tahdonvoimaa)

Jos joku muukaan ei tiedä, niin tossa nyt on jotain perustietoa. Tossa vielä jotain keskustelua aiheesta mm. Suomi24- ja Tukiaseman palstoilla. Löytyypi myös nisvammafoorumilta kohta...

Menixjoulujohän? (Tahdonvoimaa)

Antaa muiden olla leffassa, saunomassa, syömässä ja bilettämässä. Onhan nyt viikonloppu. Mä kuvaan kaakaomukia ja joulupipareita näin lauantai-illan aktiviteetikseni. Joku vois väittää, että tämä on tylsää. Kyllä, oikeaan osui se joku. ;)

Kieltämättä sitä vois olla yhtä hyvin olla kuollut, kun viettää kaikki päivät keskenään neljän seinän sisällä, jos katsoo asiaa omasta näkövinkkelistä. Ainoa eroa noiden kahden välillä on se, että ekassa tilanteessa multa ei tulisi blogitekstejä, enkä vastaisi puhelimeen tai vilahtaisi Hotelli Kaupin respassa tai fyssarilla. Muutenhan mua ei ole olemassa tällä hetkellä.

Se on aika jännää, kuinka ihminen voi totaalisesti lakata olemasta, vaikka se kuitenkin hengittää, paskoo ja syö. Aivot on ollut pakko pistää totaalisen nollalle, koska silloin vitutus on pienempi, kun ei ajattele liikaa. Aluksi yritin itkeä paskan olon pois, mutta pää tuli vaan kipeemmäksi. Sitten yritin motivoida itseäni vaikka millä asioissa ja iloita pienistäkin jutuista. Aivan turhaa itsepetosta. Olin iloinen, koska olin päättänyt olla niin. En sen takia, että olisin oikeasti tuntenut iloa. Loppuipa sekin. Nyt vaan olen. Neutraalin tasapaksusti, seesteisesti ja enempiä höntyilemättä. Päivä kerrallaan.

Aluksi tuli pidettyä frendeihin ja töihin yhteyttä, mutta sitten huomasi, ettei pysty tekemään mitään, ja muut ei taas ymmärrä sitä, niin mitäpä sitä turhaa virittelemään suuria kimppameditointihetkiä selällään porukalla. Mieluummin on sitten kipeenä vaan ittensä tai ihan läheisimpien ihmisten kanssa.

Mulla on pari frendiä, jotka on ottanut elämän tehtäväksi saada mut ulos kotoota. Ne vaan unohtaa pari faktaa: hervoton pakkanen ja hervottoman huono olo 2-3 pvää sen jälkeen, kun oon lähtenyt johonkin. No, kun mä en lähde niille, niin sitten ne tulee tänne. Enhän mä kehtaa kieltääkään. Ja kivahan se välillä nähdä ystäviäkin. En mä erityisemmin niistä hetkistä pysty nauttiin, mutta sitähän frendit ei onneksi tajua. Ne on vaan iloisia, että nähdään edes joskus. Ne ajattelee piristävänsä mun päivää. Mutta kun näitä päiviä ei muu piristä, kuin paraneminen. Ei kerrota niille.

No sitten istutaan täällä, ja käytännössä jutut on sillä tasolla, että 'ootpa sä laihtunut, wau' ja 'no, mimmoinen vointi'. Ja aina vastaan samalla tavalla: 'Ottaisin saman tien sun läskit ja terveyden, ja olo paska. Ilmoitan, jos muuttuu'. Sit alankin jo saneerata porukkaa ulos mahd. pian, ennen kuin hermosto hepaa staattisesta asennosta. Tämmösessä tilassa ei jaksa muiden seuraa koko ajan. Kun ei jaksa omaansakaan.

Paskanpuhumiselle on myös toinen vaihtoehto, eli se hirvee voivottelu. Kaikki leikkii ymmärtävänsä, miltä musta tuntuu ja elävät siinä mielikuvassa, että koko ajan pitää jutella, kerta ollaan näin nyt porukassa. Sit ne on ihan ihmeissään, kun entisellä suupaltilla ei olekaan joka hihan varressa vitsejä ja hauskoja tarinoita. Vitsaile siinä nyt sitten, kun persreikä puutuu tai tärykalvoa painaa. On se kyllä tosin aika huvittavaa, mutta ei se ehkä iske sellaiseen suht sivistyneeseen kahvipöytäkeskusteluun.

Toki välillä on ihan kiva, että on porukkaa ympärillä, koska silloin tuntee edes sen pienen hetken elävänsä. Muistaa, miltä tuntui, kun kaikki oli hyvin. Oli jotain muuta tekemistä, kun sen oman paskana olevan kropan antamat tuntemukset. Mutta sitten onkin taas edessä paluu nykyiseen normaaliin tilaan, valekuolleeksi. Aika kova pää saa olla, että tällä tavalla voi elää pidemmän aikaa. Nostan Fedjalle hattua. Ja sille mun frendille, joka vietti porukoiden luona alakerran vanhassa huoneessaan käytännössä katsoen koko sairastelunsa ajan eli 3,5 vuotta. Mulla ei olisi kanttia.

Oon nyt jo ihan kyllästynyt ja mietin, ettei mun elämällä ole arvoa - mulle. Muille kyllä on. Jollekin mä olen tytär, sisko, pomo tai ystävä. Itselleni vain olen. Testaan ihan piruuttain, kuinka kauan näin nollalla jaksaa 'elää'. Semmoisesta elämänilosta ja energisestä draivista, mitä mulla on ollut, ei ole tietoakaan. Ehkä saan ne joskus takaisin.

Jaahas, alkaisko sit nukkuun?

Tahdonvoima toimii (Tahdonvoimaa)

Puhuttiin fyssarin kanssa viimeksi, kuinka mun hermo-oireiden pitäis alkaa hiljalleen valua alaspäin, rintarankaan, alaselkään jne. No, nehän oli valumassakin sinne marraskuussa, mutta sitten tuli se autotöytäys ja pam, nuppi jumahti uudelleen.

Tänä aamuna puolestaan heräsin rintaranka ja alaselkä aivan jumissa. Kroppa totteli siis fyssarin käskyä. Hienoa. Saan nimittäin seuraavat liikkeet vasta, kun yläniska ei ole kilahtanut kuukauteen. Voe morjens. ;)

Yläniska on nytkin ihan outo. Siis en ole tuntenut tällä tavalla mun takaraivoa koskaan. Varmaan ihan hyvä, että se on olemassa. Sehän on ollut sellaista kovaa korppua aina. Nyt se tuntuu niinkuin, öö, pehmeeltä iholta, eli just siltä 'liisteriltä', mitä yritin selittää yhdessä tekstissäni. Vaikea kuvailla. Jos ne tuntohermot kerta on ollut kuormittunut vikat 5 vuotta, niin ei ihme, että tuntuu hassulta, kun pää tunteekin nyt jotain.

On kyllä muutenkin ihan ihme olo. Siis ihan kun ois jonkun toisen kroppa. Tai siis niinhän mul onkin. Se kroppa, joka oli ennen 03 kaatumista. Keho oli niin tottunut siihen shokkiasentoon, että nyt tuntuu ihan oudolta tämä uusi, terve asento. Fyssari selitti jotenkin, että menee 1-2 vuotta, ennen kuin sidekudoskalvot ja hermosysteemi tottuu taas 'uuteen' oikeeseen asentoon. Kuulemma sidekudoksella (siis kalvoilla) on ihan käsittämätön ominaisuus mukautua aina uudelleen ja uudelleen.

Kai tota niskan alueen kalvojen venytystä vois siis omalla tavalla verrata raskauteen, jossa vatsakalvot yms. venyy (ei äkillisesti tosin) ja sit ne myös palautuu yhtä hiljaksiin takaisin. On kyllä ihmiskeho hieno kokonaisuus. On meillä herkkiksillä aikamoinen etu, kun saadaan kokea kaikki tämmöset oudot jutut, joista suurin osa ei tiedä mitään. Toki ois kiva, että tervehtyis joskus, mutta onhan tämä ainutlaatuinen tutkimusmatka.

Mietin kerran, että jos on kerta näin herkkä hermosto, niin pystyyköhän sitä tunnistamaan esim. alkavan syövän paljon aikaisemmin, kuin mitä se antais fyysisiä merkkejä. Pohdinkin tätä joskus CST-hoidon aikana. On mullakin aiheet, mitä pohdin. ;) Eipä täs muutakaan tekemistä ole kun ajattelu.

En saa selvää (Fedja)

Tahdonvoimaa,

Kipaiseppa Hippokampuksen keskustelupalstalle.

Siellä on sinisellä pohjalla punaista tekstiä. Tuota en pysty katsomaan. Punainen teksti on kumman epäselvää. Onko samoin, kun sinun silmillä asiaa tutkii.

Kävin vähän katsastamassa Hippokampuksen sivuja. Siellä on muissakin osissa väritys sellaista voimakasta, joka ei minun silmille sovi. Valkoinen sinisellä pohjalla menee. Mutta voimakkaat siniset, keltaiset ja punaiset aiheuttavat harmaita hiuksia. Pääsivulla Uutiset-otsikon alla olevista punaisista saan selvää, mutta nekin alkaa olla jo hiukan muuttua blurriksi.

Tässä ei ole tarkoitus saattaa Hippokampusta negatiiviseen valoon, vaan tää on vain esimerkki Tahdonvoimalle, kun on jonkun verran puhuttu aivovammaisen visuaalistiikasta (:>) ja minkälaiset väritykset tai muut visuaaliset ominaisuudet voivat aiheuttaa aivovammaiselle ongelmia tekstin erottamisessa, sivun hahmottamisessa yms.

Jatkossa tutustun myös sivuston sisältään, että odottakaas vaan Jokinen&kumppanit.

ULTT1-3 +++

Hei PowerGirl. Sinä se aina löydät noita juttuja jostakin.

Minä tiesin käytännössä mitä lekuri tarkoitti testillä ja tiesin 3+++ tarkoittavan sitä, että hermorunkojen liukuminen vahvasti rajoittunut. Hyvä on faktaakin löytää. Aloitin aiheesta ketjun niskavamma-foorumille: Testejä neuraalikudoskireyden havaitsemiseksi, ULTT .

Käytkö päivittämässä Tahdonvoimaa sinne, että mistä löysit kuvan. Mulla testi tehtiin makuultaan.

Pahin ohi (Fedja)

Ihanaa. Nukkuin viime yönä. Oli jo toinen nukuttu yö tälle viikolle. Tosi hieno fiilis. Olen niin paketissa, kun voi olla, mutta on siistiä, kun lataaminen onnistui. Ja hieno sääkin ulkona.

Tulehdustilakin lähti helpottamaan sitten keskiviikon jälkeen. Huippu juttu, tosi huippu ettei sitä pitempää kauhua tarvinnut elää. Siistiä joka kerta, kun sen saa torpedoitua. En tiedä sitten onko syynä neurolipidien tukeva vaikutus hermostolle ja aivoille. Todellista niskan tilannetta en vielä tiedä, kun olen ollut paketissa koko viikon, mutta tänään ja huomenna venytellään ja jumpataankin. Ainakin kokeillaan seurauksia.
Tällaista karmean kuuloista tavaraa syön. Nisäkkäiden hermokudoksesta uutettua. Aika karmean makuista.
Neurolipidi - tuoteseloste
Löysin vielä pari lausetta:
NEUROLIPIDI/NEUROGLANDIN
- tarvitaan vaurioituneiden limakalvojen korjauksess
- hyviä ärtyneen suolen hoidossa
Hyvä, hyvä, jos vielä suolistoonkin vaikuttaisi. Minä uskon ainakin vakaasti, vaikka ei olisi näyttöön perustuva. Oli kalliskin 90e, tätyy silloin vaikuttaa, pakko. Ja koska uskon vakaasti, että vaikuttaa, niin ei voi olla vaikuttamatta :>. Näinhän se menee.

Hoitojakso pääsee siis kaiken todennäköisyyden mukaan alkuun maantaina.

Heureka (Tahdonvoimaa)

Siis ULNT on = Upper Limb Neurodynamic Test. Niinpä niin. Kyllä mä tiesinkin. Testi yläraajojen radikulaarisen oireiston selvittämiseen. Mutta monesti se tehdään selällään eikä istuen, niinkuin kait olisi järkevämpää. Tuo testiläinen siis selittää mun oikean käden kivut ja rintarankaongelmat, kun hermojen liukuminen oli estynyt. Jeah. Pässinlihaa.

Kuvan lähde:blogista, joka löytyy täältä mutta alun perin:
Figs 12.2D, 12.2E, 12.2F, 12.2G From Butler DS 2000 The Sensitive Nervous System, Noigroup, Adelaide

ULTT1-3+++ (Tahdonvoimaa)

Piti muuten kysymän, että onko toi joku lyhennelmä niistä hermoista, jotka hermottaa yläraajoja? En ole sen fiksumpi, kuin kuntoutuslaitoksen lekurikaan mutta sama termi oli meitsilläkin. Tosin tais olla ULTT1-3+. En ole varma.

Ai niin joo, mutta mähän oon kaupan alan sossu. Ei mun tarttis tietää tästä mittään. Ja silti tiedän enemmän kuin moet lekurit. ;) On meitin fysiatri kyl pätevä. Ei ne muut fysiatrit osannut mitään tommosia kirjoitella. Eihän ne edes koskenut kun yläniskaan. Ei niille tullut mieleenkään, että mulla olisi alarangassa neuraalikudos kyrvähtänyt.

Niinpä niin. On siinä pirusti eroa, mihin sen 100 - 150 e laittaa! Kuvistakin totes vaan, että ei oireita selittäviä löydöksi, kun viimeisin kirjaili sen 2 sivua juttua.

Uusi rakas (Tahdonvoimaa)

Haikealta tuntui, kun suhde Läheiseen (ensimmäinen kaulatuki) loppui 15.1. Enhän mä sitä paljon pidä, kun kasvatan niitä lihaksia (hah) mutta kyllä se aika ihanasti istui jo mun kaulalle. Hyvillä mielin siitä luovuin kuitenkin. Olihana se likainen ja madaltunutkin niin, ettei siitä varmaan ole hyötyä ollut. Olen vain kuvitellut pitäväni tukea.

Nyt on nimittäin uusi hieno, puhtaan valkoinen kaveri. Ihan 10-senttinen. Edellinen oli vaan madaltunut 8-senttinen. Nyt kelpaa pöhistä, jeah. Voi ukkoparkaa. Yleensä sen tyynyllä on läppäri, mut nyt se on patjalla ja kaulatuki vienyt tyynyn. ;)

Parjattu allas ja kuntoutumisen filosofiaa (Tahdonvoimaa)

Paljon parjattu allas toi kuitenkin hyvän olon. Jos maanantaiksi pakkasukko suo pienemmän Siperian, menen silloinkin. Jospa vesipolkemisella pystyis ehkäisemään kudoksen arpeutumista, kun niska saa siinä liikettä ja tukea. Tuo oikea puoli tuntuu nykyään jatkuvasti kuormittuvan, eli on alkanut arpea muodostuu. Ottaisinko tatskan 'Scar Neck'? Aika räheä.

Niinhän se pehmytkudoksen paraneminen menee, että siinä kilpailee samanaikaisesti uuden kudoksen muodostuminen/työntyminen arpikudoksen läpi vs. pelkän arpikudoksen muodostuminen. Kaikki liikunta, eli mikä tahansa kudoksen liikuttelu, vähentää arven muodostumista, koska kollageenisyyt asettuu linjaan kasvaen arpikudoksen läpi rasituksen ansiosta. Tän prosessin takia retkahdusvammapotilaille hoetaan koko ajan sitä, että 'palaa normaaliin elämään' ja 'liikuta niskaa normaalisti'.

Mutta kun ongelma onkin siinä, että miten löytää se sopiva liikkumisen määrä niin, ettei hermosto hepaa. Mä hyppisin niskallani vaikka twistinaurua sisäpihalla, mutta kun hermosto ei anna. Siksi pitää olla tosi tarkka, että tietää, missä menee tekemisen ja touhuamisen vs. levon suhde. Jos touhuaa liikaa, hermosto rankaisee heti tai seuraavana päivänä, ja tulee pakollisia palautus- eli makauspäiviä. Jos taas touhuaa liian vähän, rasituskestävyys ei parane tippaakaan, ja viimeisetkin lihakset häviää. Mutta itse ne rajansa on jokaisen löydettävä. Niitä ei voi paraskaan fyssari tai lekuri antaa paperilla nokan eteen. Tarvitaan kehonluku- ja kuuntelutaitoa, sekä halua kuunnella sitä, mitä se sanoo. Vanhana kilpaurheilijana mulla on onneksi molempia.

Kun on näin herkkä ihminen, niin kehon kuuntelu on simppeliä. Ihan pienimmästäkin jutusta aistii, milloin on menossa tai mennyt överiksi. Se onkin eri asia, kuin sitä tahtoo noudattaa... ;) Mä en ainakaan halua lopettaa siihen, kun pitäis, vaan vedän aina 'pikkusen yli'. Seurauksena on sitten yleensä turhan raju alamäki ja psyyken tilapäinen pragaaminen. Aina sama virsi: 'Mulla ei ole koskaan ollut näin huono olo'. Ja ei olekaan, kun on ollut PALJON pahempi.

Toi mun tekniikka on henkisesti raskaampi, kuin että menisi koko ajan under radar, tutkan alla. Mutta se on mun tyyli ja kelpaa mulle. Kyllä minä kestän ne 1-2 päivää, jolloin viikatemies istuu heti aamulla kaffipöydässä. Ja seuraa mua kun kärppä, mitä ikinä teenkin. Aina se on levolla onnistuttu häätämään.

Mä oon lopulta sitä mieltä, että jossei koskaan mee sen oman mukavuusrajan yli, niin ei sitä saa toleranssiakaan saa nousemaan. Ja sitä paitsi omien rajojen hakeminen on helpompaa parin suuren töppäyksen jälkeen. Sitten nimittäin ainakin muistaa, mitä EI kannata tehdä. Ja kun nyt koko kuitenkin enemmän ja vähemmän kituu ja kärsii, niin huomaa, että ei se nyt niin haittaa, jos pari päivää on vielä kauheampi olo. Hirveä sanoa näin, mutta kipuun ja huonoon oloonkin lopulta turtuu, JOS se pysyy tietyissä rajoissa.

Joku toinen toimii erilailla ja on päässyt sillä yhtä hyvään lopputulokseen. Mitä pidemmäksi taisteluksi tämä muuttuu, sen varovaisemmin sitä kyllä elää. Välttelee tietoisesti aiheuttamasta pahaa oloa. Mulla tosin seuraa siitä alirasitus. Enhän mä ees tiedä, olisinko työkykyinen enemmän kuin 2 tuntia päivässä, koska en yksinkertaisesti viitsi kokeilla, käykö mulle niin kuin syyskuussa, eli grande catastrofo. Ei varmaan edes kävis, mutta se lokakuun pää ruuvipenkissä -fiilis oli jotain niin hirveää, etten voi edes muistella sitä.

Kaiken tämän paskanjauhannan lopputuloksena todettakoon, että menen siis maanantaina kilti Siperiaan. Ehkä lainaan sen todella sen kuivapuvun frendiltä. Jos hermoilla kerta on sellainen millin sadasosan kokoinen aukko, mistä ne syöksähtää ulos, niin ei sinne ole arpea varaa syntyä. Tosin mulla sitä tulee jokatapauksesa, kun akuuttivaihe hoidettiin päin persettä, ja kudoksen paranemisedellytykset ihan alussa oli aika heikot. Ei paljon tajunnut ekan lekurit ja fyssarit muistutella kylmä, koho, kääre, koti -säännöstä.

Mun kohdalla sovellettu setti oli:
- Sattuko mua vai? Häh? Ja eikun pelaan sulkkista pari viikkoa kaatumisen jälkeen. Kyl mä tietty vähän ihmettelin, kun lapa tuntui olevan irti, mutta ainahan se on tuntunut tolta. Ja lekuri oli samaa mieltä. Terve kuin pukki. Pää-ä.
- Takaisin reppu selkään ja töihin vaan tyttö, ei sua mikään vaivaa. Terveisin yleislekuri ja 2 'muka' fysiatria.
- Paskat levosta, rasituksella se paranee, sanoi OMT-fysioterapeutti ja hieroi shokissa olevia hermoja. Auts.
- Kylmäpussi, mikä helvetti se on? Jäät kuuluu Battery-Kossuun.
- Venytä perkele venytä, sillä lähtee kaikki Berninpaimenkoiraa pienemmän pöpöt ja vammat, terveisin se toinen OMT-fysioterapeutti.

Hyi, oikein oksennus tulee kurkkuun, kun aattelen, mitä mun kudosparka on joutunut kestämään. Anteeksi keho. Saat kyllä olla kyllä vihainen, mäkin olisin, jos ois kohdeltu noin. Mutta älä nyt koko loppuelämää mökötä. Ethän?
Mä oon niin helvetin realistinen, mutta jos tommosen törppöilyn jälkeen voi pehmytkudos parantua, niin oon lääketieteellinen ihme. Onneksi on nuori. 70-vuotiaana mentäis nimittäin hautaan huimaten spinaalishokissa 100-prosenttisen varmasti.

Taas alkaa syyttävä sormi osoittaa mua, auttakaa. Miten sitä ei kilpaurheilijana tajunnut, että samalla tavalla niskan pehmytkudosvammat pitäis hoitaa, kuin vaikkapa nilkan nivelsiteet aikoinaan? Ei vaan tajunnut ei. Kun oli koko keho niin spinaalishokissa. Laitetaan sen piikkiin.

Hyvät yöt. Nyt kyllä nukuttaa, kun on viikonloppu ja töllöstä tulis vaikka mitä.

Sama paska, eri kuukausi (Tahdonvoimaa)

Juu, kyl mun altaalla käynnit on käyty tältä talvelta. Ei tonne kukaan voi lähteä. Jäinen auto, jäinen allas, kylmä keli, herkkä hermosto. Kiitti mut ei kiitti. Kun pääsin kotiin mulla ei ollut sormia eikä varpaita. Eli se siitä altailusta. Kattellaan sit, kun on plussaa.

Kyllä mä aika heikkoon jamaan sitten sainkin itseni pikkuisella kaatumisella. Ei voi muuta todeta, kun että kevyesti vituttaa, että on 27-vuotiaana tässä tilassa. Kai se täytyy vaan käppäillä neurologille ja homma sieltä parempi diagnoosi, vaikka selkäytimen venähdys, niin saa ees jotain tukia ja voi lopettaa turhan sinkoilun ja kuvittelun, että pääsis duuniin takas. Kyllä nyt näyttää siltä, että mun työelämään, ja ylipäänsä elämään, paluupäivä ei mahdu tälle vuosikymmenelle.

Ainoa positiivinen asia tässä päivässä on, että yks aikakausilehti osti mun jutun retkahdusvammasta. Menettämällä oman elämänsä voi ehkä pelastaa muutaman muun välillisesti. Ja nyt haluaa suoraa tykitystä ja mun henkilökohtaisen tarinan. Ehkä jatkojuttuna jonkun toisenkin!

Kuntoutustutkimusyksikön lekuri (Fedja)

Nyt on sitten käyty lekurilla. Saa nähdä minkälainen lausunto tulee. Vähän höntti olo oli kyllä. Kun oikeastaan toinen ei tajua yhtään mitään tästä vammasta ja teki jonkunlaista ristikuulustelua H.Huhmaren lausunnon perusteella, että vieläkö on näitä ja näitä oireita ja minkälaisia... Minä tunnin nukkuneena vastailin.

Kysyin, että ymmärtääkö hän Tampereen fysiatrin lausunnosta mitään. Sanoi ymmärtävänsä. Sen verran ymmärsi, että fysiatri on samoilla linjoilla Käpylän neurologin kanssa. Se on jotain. Käytännössä ei taida ymmärtää ollenkaan.

Lopussa testasin hänen ymmärrystään uudestaan. Fysiatrin lausunnon 2 olennaisinta lausetta: Yläraajaneurodynamiikka on vahvasti häiriintynyt. Molemmin puolin hermorunkojen liukuminen rajoittuu vahvasti (ULTT1-3+++). Kysyin tietääkö hän mitä tarkoitaa ULTT1-3+++? Ei tiennyt. Ei ymmärtänyt myöskään mitä koko lause tarkoittaa. Se siitä. Miten voi ymmärtää, jos ei kerran tiedä ja ymmärrä. Ei mitenkään.

Hän haluaa vastaisuudessa laittaa minut neurologille, koska kokee, että hänen osaamistasonsa ei riitä. Sovittiin, että kokeillaan toista neurologia. Tämä lekuri aikoo alustaa mun tapauksen neurologille. Sanoin, että onko niitä sellaisia neurologeja tässä talossa, jotka pystyisivät edes kuuntelemaan. Sanoin myös, että minun ei ole mitään järkeä mennä sellaiselle neurologille, joka diagnosoi minulle tension neck:n. Sovittiin, että hän keskustelee neurologin kanssa. Mikäli neurologilta liikenisi ymmärrystä ja kiinnostusta tähän vammaan, niin sitten sille. Muuten sanoin, että haluan pysyä hänen potilaanaan. Ja asiantuntemus haetaan sitten yksityiseltä neurologilta ja fysiatrilta.

Keskusteltiin myös taas siitä, että vammaa ei ymmärretä sairaalassa. Hän ei oikein kunnolla tiedä olisiko lojaali omille neurologeille vai luottaisiko Käpylän ammattitaitoon. Paras anti lääkärin suusta oli, että pitää keskustella heidän siellä, että joku ottaisi hommaksi tutustua tähän vammaan. Oho, joku on keikahtanut vähän eteenpäin ja olen omalta osaltani ollut vaikuttamassa siihen, kun en ole suostunut OYS:n diagnooseihin, vaan hakenut lausunnot niiltä, jotka vammasta jotain ymmärtävät.

Tunti siis pallossa ja tietenkin olo pirteä. Ei väsytä tippaakaan. Tätä rataa jatkuisi, jos vaan jatkaisi, mutta taidan yrittää nollausta joka tapauksessa.

Yö on ystäväni (Fedja)

Ystävystyn yön kanssa. Yö, olet ystäväni. Miksi yöllä pitäisi nukkua? Voinhan alkaa nukkumaan myös päivisin. Mikä helpotus. Kunhan nukkuu. Sama milloin ja kuinka pitkään.Vincin väitetään nukkuneen vartin joka neljäs tunti. Noin se kuulemma olisi tehokkainta, sanoi fyysikko-ystäväni. Joo. Olla tehokas. Onkohan se päämääristä jaloin ja suurin itselle tällä hetkellä? Tehokas, päämäärätietoinen...aktiivinen, ajassa kiinni, ajan hermolla, ajassa mukana, pysyä työkuviossa mukana, olla kärryillä, pysyä kärryillä, ei saa puota kärryiltä, pitää yrittää pysyä. Putosin jo hei, aikoja sitten :->....Lehdetkin on lukematta kolmelta vuodelta vähintään. Kun tarpeeki kauan oli lukematta, tajusi, että ihan hyvillä mielin voisi aloittaa lukemaan vuoden takaisia lehtiä tämän päivän lehtien sijaan.

"Joillekin riittää muita vähempi uni. Tunnetuin esimerkki lienee muutaman tunnin yössä nukkunut Napoleon. Leonardo da Vinci nukkui 15 minuuttia joka neljäs tunti. Arvo Ylppö ei hänkään liikoja nukkunut satavuotisen elämänsä aikana; jo opiskeluaikoinaan hän tuli varsin hyvin toimeen viiden tunnin yöunilla. " Tästä linkkiin

"Yoshirō NakaMats on myös erikoinen henkilö. Nukkuu alle 4 tuntia vuorokaudessa ja syö vain kerran päivässä. Onko tietoa että onko hänellä joku sairaus? Miten voi olla mahdollista että ihminen nukkuu vain neljä tuntia ja syö kerran päivässä ja kuitenkin on ruumiillisesti ja varsinkin henkisesti kykenevä kaikkeen mihin normaali ihminen?
Onko totta että on ihmisiä jotka eivät nuku ollenkaan? Eikö kaikki eläimet nuku?

Eiköhän vain ihminen voi olla suuri tiedemies tai taiteilija /...
.../Yoshirõ NakaMats on varmasti erikoinen mutta ei ainutlaatuinen. Monista kuuluisista henkilöistä on kerrottu, että he ovat selvinneet hyvin lyhyellä unella. Seuraavalta sivulta löytyy esimerkkejä:Klikkaa tästä
Sivuston mukaan esim. Florence Nightingale, Michelangelo, Napoleon ja Thomas Edison ovat selvinneet neljän tunnin yöunella. Sivuston tietoihin voisi lisätä, että Ruotsin kuningatar Kristiina (1626–1689) kertoi muistelmissaan, että hänen tarvitsi nukkua vain 3 tuntia."

"Hän nukkui päivisin ja ajeli öisin loisteliailla vaunuilla linnojensa ympäristössä" Ludvig II

Aamulla on lekuri 8:15. Herätys olisi 6.30. Tässä on sellainen 3h aikaa "rentoutua".

Kirjoitin itselle lekuria varten muistilapun, jonka aion hänelle kuitenkin ojentaa. Siitä tuli 3 sivua pitkä. Tarkoitus oli yhden sivun mittainen tehdä.

Kesti 5 tuntia ladata akkuja ja helpottaa kiristystä, että pystyi keskittymään dokun tekoon. Siinä meni sitten puolitoista tuntia. Ja tässä palkka seisoo taas. Aina ja taas, ja sama, ja aina. Niin kova puristus päähän, ettei kertakaikkiaan voi nukkua. Jotakin osasin odottaa, mutta hiukka pettymys näin kova slaagi oli.

Missä mun tapetti? (Tahdonvoimaa)

Kysyy neiti liisteri epätavoisena.

Eli onkohan huonompi vai parempi, että kalvot on liisteriä kuin kovaa korppua? Hmm. Unohdin kysyä ja nyt joudun pohtimaan asiaa maanantaihin asti. Kaiken järjen mukaan se vois olla parempi? Mut järjellä ei ole paljon sijaa tässä jutussa.

Pohdin silti.

Aluksi kalvot vaan oli. Kalvot?! Never heard. No, kuulemma kyseessä oli ns. spinaalishokkivaihe. Hermosto on niin tiltissä, että se ei ees tunne mitään. Ei ollut kipujakaan. Eli se hetki, kun kalvot on mennyt suppuun ja hermosto oli vetäytymässä suojaustilaansa.

No, sitten rämähti kaikki oireet päälle, kun kalvot lakkas toimimasta ja homma meni riittävän pahaksi. Meni yhtäkkiä koko kroppa ihan jumiin.

Nyt sitten kun hoidoissa on rampattu 9 kuukautta alkaa tunteakin jotain. Huomaa todella, että semmoset kalvot on olemassa, koska ne toimii edes jotenkin. Ensin ne tuntui sellaiselta ihmeelliseltä haperolta. Mitä vois kuvitella märän villalangan olevan. Semmoista kuivaa repäleistä söheröä, mistä ei kudota edes vauvanuken tossua.

No, nyt välillä hapero-olo menee pois ja tilalle tulee sellainen liisteri. Ihan kuin kalvot ois venyvää liisteriä/liimaa, mitä roikkui pienenä seurakunnan kerhossa mun hiuksissa, kun sohlasin Erikeeperin kanssa. Mutta onkohan se hyvä vai huono?

Jotenkin aattelis, että se on hyvä, että se kalvo vähän venyykin, niinkuin sen pitäisi. Eihän se kovin elastista matskuu ole mutta vähän pitäis joustaa. Olettaisi, että liisteri-jousto on parempi kuin hapero kova kökkö? Hmm.

On tämä hienoa olla tällainen supertunteva ihminen. Joku toinen ei tuntis mitään muuta kun huimauksen, tinnituksen ja säryt mutta mä aistin jokaisen muutoksen tunteena joka pirun kalvossa. Fedjalla sama?
Ja vaikka kuin yritän olla tarkkailematta sitä, niin tunnen silti.

Äh, outoja juttuja. Mä meen nukkuun ja jatkan mietteitä huomenna...

Kökköläärä kun Joge oli loppu (Tahdonvoimaa)

Vaihteeksi oli Joget loppu Mega-Ravinteesta. Harmi. Tilaan niin mielellään sieltä, koska heillä selkeä ja järkevä web-kauppa. Sitä arvostaa kummasti noita käytettävyydeltään toimivia kauppoja, kun on nähnyt kaikenlaista pelipalimestaa. Vaikka olisi kuinka hienot verkkosivut tai hyvät tuotteet siellä myynnissä, niin jos kaupparatkaisu on vaikea käyttää tai epäluotettava, jää monesti tilaus tekemättä. Jokaisessa firmassa, joka tekee web-ratkaisuita, pitäisi olla käytettävyyden päälle tajuava graafikko tai koodari, mielellään molemmat.

No, täytyy olla yhteydessä Megaan ja kysellä, millon Jogea taas saa. Ne vastaa aina 1-2 vrk:n sisällä kaikkiin meilihin ja on muutenkin tosi ystävällistä poppoota. Suosittelen.

Tänään olen henkisesti tsempannut itseni altaalle huomenna. Siistii. Vesi on varmaan jäistä, kun se allas on siellä hotellin kellarikerroksessa. Ei voi mitään, se on nyt mentävä vaan. Täytynee hankkia kuivapuku kaverilta lainaksi. ;) Ei vaan, kohtahan se on jo kesä, niin pääsee järveen. Voi vidu, sekin saatana tulee taas. Kesä. Hitto, ei viitti ees miettiä, kun viime kesäkin meni niin ketuiksi himassa maatessa. Käytännössä vietin viime kesän porukoitten olkkarissa patjalla pipo päässä, huivi kaulassa lepuuttuaen hermostoa fyssarin käskystä. Ei ollut hauskaa aikaa.

Takana (Tahdonvoimaa)

No niin, taas on yksi hoito takana. 18. kerta. Eipä siellä sen kummempia tehdä, vaan käsitellään lähinnä samoja alueita, kun ennenkin. Tänään elvytettiin korva/leukasektori, joka oli kieltämättä hyvä juttu. Saa taas suun auki. Ja mobilisoitiin oikean puolen onneton C0 paikalleen. Se kun tykkää aina lurpsahtaa. Samoin avattiin rintakehä ja käsiteltiin lavat. Korvista kun mobilisoitiin, niin vasen lapa heitti ihan jumiin. Tuli hirvittävä suonenveto, joka jatkui koko hoidon ajan. Nyt kyllä helpotti.

Oli kuulemma rintaranka edestä vaihteeksi aivan jumissa, mutta se on kuulemma parempi, kuin että yläniska ja pää. Mitä alemmas jumitus laskee, sen parempi juttu. Kertoo, että alkaa olla jonkin näköistä hallintaa ja voimaa yläruhossa.

Tapasin muuten aulassa odotellessani naisen, joka oli ollut pahassa autokolarissa 2 vuotta sitten. Niska tuusan nuuskana. Kaikki hoidot oli juossut läpi ja sitten vihdoin löytänyt ko. paikan. Helsingistä kulki aina Tampereelle hoitoihin, ja kulkee edelleen 2 kuukauden välein.

Fyssari oli tosiaan buukannut meidät vahingossa päällekkäin. Mennyt huolella aikataulut sekaisin eilen. Mutta sinänsä lohdullista, että se rouva ilmoitti heti, että hän voi mennä shoppailemaan tunniksi, kun oli jo shoppaillut 5 tuntia!

Katoin kateellisena häntä ja kysyin, että mistä lähtien hän on voinut shoppailla 5 tuntia päivässä noin pahan niskavamman jälkeen. Kuulemma 1,5 vuoden jälkeen onnettomuudesta. No, huh, huh. Sitä ootellessa. Kyllä fyssari taas tänään lohdutti, että mäkin pääsen vielä shoppaamaan, kun vaan jaksan olla kärsivällinen ja sisukas. Ei kyllä paljon lohduttanut mutta kai siihen täytyy vaan uskoa.

Kotireissulla päätin kiepata viel takaisin Pancho Villan kautta. Käyttämättömiä lounareita kun on lompakko täysi. Piti mennä 9 minuuttia pienessä juustoburgerissa mutta paskan marjat, venasin 30 minsaa. Onneksi oli kauluri mukana, niin sain tungettua sen perseen alle kovalle penkille. Luonnollisesti kovalla alustalla istumistahan kannattaa välttää, koska säikähtäneet hermojuuret ei tykkää siitä, että ne altistuu paineelle.

Seuraava hoito on 12.2. Aattelin, että sitähän vois raahautua porukoille täksi väliksi. Vähän ympäristön vaihdosta. Siellä tosin ei tule käytyä sit altaassa, kun ei siinä lähellä oikein ole mitään mestaa. No, täytyy funtsia.

Se on menoa nyt (Tahdonvoimaa)

Vihdoin fyssarille. Nyt joku saa poistettua turhan puristuksen kaikilta hermoilta. Ou jeah. :) En edes uskalla aatella sitä päivää, jossei se toimiskaan...

Paskat nukkumisesta (Tahdonvoimaa)

Eihän täs talossa voi nukkua, kun yks asentaa hirveellä höökyllä jotain uutta avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmää meitin kakkoskoneelle, jotta voisi tehdä sillä mm. nettisivuja yms. kivaa helposti! DD ja Fedja tietää, mitä sivuja... Vähänks siistii!

Mä taas tuijotan himoiten Fazerin sinisten tyhjää rasiaa pöydällä. Äsken iski jo niin hirvee himo, että koitin latialta kaivaa sinne vahingossa pudonneita suklaita. No, ei ollut kun kasa mun tukkaa ja tyhjiä kuoria, pari postikorttia, kirjoja ja kynä.

Tämä mun tukka on ihan kaamean pitkä, kuiva karho. Play-off -letiksi sitä kutsun. Leikkautan sen vasta, kun oon terve. Edellisen kerran olin kampaajalla toukokuussa 08 ja siitä seurasi 2 viikon hedari, tietty! Se mimmi repi takaraivoa kammalla vähän turhan lujaa, vaikka sanoin 5 kertaa, että big no, no! Ja sit kehtas ehdottaa, että pestään tulla laarissa, vaikka olin just sanonut, että oon loukannut niskani aika helvetin pahasti ja sitä ei saa käännellä, väännellä tai repiä. Ei pitänyt minään.

Eikä sitten voinut fyssarikaan varoittaa, kun ties, mitä tosta kampaamoreissusta seuras. Oon edelleen katkera hänelle. No, ehkä hän aatteli, että antaa tytön itte oppii rajansa.
Tervehtymiseen asti saa tukka kasvaa, ja kampaajakaveri välillä vähän siistii ja pätkii latvoja ja etutukkaa. Nautitaan nyt pitkistä hiuksista hetki, kun niitä ei ole ollut 8 vuoteen. Huomenna uhkas kyseinen saksimaakari lampsia mun luokse kylään. Ans kattoo, mikät on vibat CST:n jlk. Voipi olla, että ilta menee horteessa, mikä olisi hyvä asia... Ois ainakin ollut onnistunut sessio.

En ees viitsi sanoa, että menen nukkuun, kun en mee kuitenkaan. Se mahdollisuus meni jo. Mä alan piinata tota digidemonia siitä, mitä se tossa koodailee. Hyvät huomenet!

Joka toinen yö (Fedja)

Jos valvoisikin joka toisen yön. Viime yönä nukuin puolen tunnin pätkissä. Tänään meni päivällä rytmit sekaisin, kun kävi tietokonetta muokkaamassa OYS:n kommunikaatiokeskuksen juippi. Juipilla oli polvi sökönä ja mun piti jännittää, että pääseekö hän ylös tuolta tietokonepöydän takaa, kun istuskeli siellä ihmettelemässä jonkin aikaa tietokoneen takaosaa. Kysyin minne soitetaan, jos et pääse. Keksin sitten kyllä itsekin. Apuvälinelainaamoon, että voisivatko tuoda apuvälineitä, että saataisiin apuvälineasentaja pöydän takaa seisaalleen.

Kerrankin olin kohtelias ja tarjosin juipille teetä. Hänelle kelpasi vihreä Lime-vihreä tee ja kehui sitä hyväksi. Kyllä ne nuo suomalaiset miehet osaa.

Joo. No siitä jäi putki päälle, jota ei meinaa saada katki. Ja eksyin koneelle liian kauaksi aikaa. Joka entisestään lisäsi rasitusta, kiristystä ja kierroksia. Kiristystä kiristystä. Lopulta kun kiristys menee niin yli, että sen löysyyttäminen tunnissa kahdessa ei onnistu, astutaan epätoivon yli ja unohdetaan koko juttu. Ja valvotaan.

Miss Ugly syötiin (Tahdonvoimaa)

Rumilus-pannari tuli syötyä. Palanut osa oli miehen mielestä 'ihanaa' ja vedin itse sen raa'an puolen. Varmaan täytyis alkaa fiksaa vähän tota ruokavaliota. Ei ihminen elä pannarilla, maksalaatikolla, kanapastalla, Pancho Villan juustoburgerilla, sipseillä, kahvilla ja lisäravinteilla. Tai siis ei toi hirveen terveellistäkään voi olla...

Dodii. Nyt ois aika mennä nukkuun! Hitto, kun innostuin kirjoitteleen koneella vielä stoorin pätkän niskavammafoorumille ja nyt on kuuppa aivan jumissa oikeelta puolelta. Ei vaan jaksa kantaa päätä oikeelta puolelta. Paska pää. Paska ranka.

No, huomennahan saan onneksi ensiapua, kuin fyssari pistää peukalot kallonpohjan kohdille ja hellästi mutta riittävän lujaa mobilisoi nupin irti rangasta. Mä uskottelen koko aika ittelleni, että kyllä se joskus vielä pysyy siellä, missä pitäisi, ilman fyssarikäyntejä, kun vaan jaksan hinkkaa stabiloivia lihaksia ja muutkin kudokset vahvistuu. Millon se sitten on, sitä en tiedä.

Mut sen olen huomannut, että koko ajan pitää treenaa, jos haluaa pysyä kuosissa. Jouluna kun en Kangasalla tehnyt ojentajia 9 päivään (niillä siis haetaan koko vartalon hallintaa ja tukea siihen C7:lle), niin huomasin, että kuormituskestävyys tippui kun lehmän häntä. Nyt kun oon taas päässyt hinkkaan niitä (ja syviä kaulan koukistajia), niin jaksaa kantaa kroppaansa ihan eri tavalla. Sama juttu altaan kanssa. Kun en ole käynyt 1,5 kuukauteen, niin oon ihan lukossa. Kyllä se on pakko vaan vääntäytyä sinnekin, jossen nyt saa fyssarilta VIHDOIN uusia liikkeitä alarangalle.

Mutta uusia liikeitä ei tipu niin kauaa, kun yläniska kettuilee. Kun ei niistä ole hyötyä, jollei yläniska kestä tehdä niitä. Loogista. Millonkohan mä uskallan kertoa fyssarille kehittämästäni pullojumpasta? Siis mikä ei tarkoita haban nosto kohti suuta olutpullo kädessä. ;) Toisaalta, hänhän kyllä sanoi, että saan tehdä mitä lystään, kunhan en remmo tai riko itteeni enää kertaakaan...

Tänään tein jotain tosi outoa, jotain mitä en ole kokeillut ainakaan 9 kuukauteen. Istuin lattialla tyynyllä vahtaamassa pannaria ainakin 10 minuuttia. Outoa se oli mutta enpäs ois pystynyt tohon ollenkaan vielä elokuussa. Silloinhan en pystynyt istuun minuuttiakaan ilman selkänojaa, mutta nyt se luonnistui. Pienet asiat on niitä merkkejä, et eteenpäin on menty. Mutta väitän, että veikkaukseni ei osu kovinkaan väärään, jos voisin palata about normaaliin rytmiin vuoden 09 lopussa. Katotaan, kuinka lähelle osuu. Sit jos 09 loppuvuonna oon viel samassa jamassa, kun nyt, niin sit alan miettii Bransonin haastamista...

Ps. Musti, oon ihan varma, ettet tehnyt neuraalikudosliikkeitä koulutusmatkalla Ylivieskassa. Olenko oikeassa? ;) Ja joo, parempaa huomista todellakin itse kullekin, Mustin sanoja lainaten.

Kotona (Musti)

Täällä kirjottelee väsynyt Musti joka palasi juuri koulutus reissulta pohojosesta Ylivieskasta. Kaikesta tieto määrästä nuppi täysin sekasi, jalat turvoksissa paksuina puupökkelöinä, hotellissa olevasta homeesta silmät niin punaset ja kirvelee että on täys työ katella, maha turvoksissa suoliston kärsittyä oudoista ruuista...
Ei mee hyvin Mustillakaan, joten menen juomaan Lahtelaista hyvää lähdevettä ja sitten heitän ruhoni sänkyyn ja toivon hartaasti että saan unen kaverikseni.
Parempaa huomista päivää meille kaikille! :)

Kiusaaja (Fedja)

Ei auttanut Tahdonvoiman loitsut kuin hiukkasen. Niin, että mikä kiristää? Ja kuka kiristää. Joku naru-ukko tai akka, joka pitää mua sätkynukkenaan. Laittaa mut kärsimään kaikenlaista, että itken ja sitten itse nauraa puun takana ja vetelee naruista:

Vähän liian sinnikäs tuo Fedja. Ihan pihalla 1. tapaturman jälkeen ja silti vaan yrittää elää normaalia elämää. Ei tajua, että on vähän pahemminkin osunut niskaan ja päähän. Liekkö luuli syntyvänsä uudeksi ihmiseksi, eikä sen takia tajunnut. Yksin on taistellut koko järjestelmää vastaan ja onneton ei ole vielä nujerrettu, vaikka kovasti on yritetty, lähes koko lääkärikunnan voimin. Vielä siinä henki pihisee ja välillä osaa olla jopa tyytyväinen. Vähän liian sinnikäs, liian sinnikäs.

Laitetaanpa Fedjalle nyt vähän vatsakipuja puoleksi vuodeksi. Laitetaanpa oireisto semmoiseksi, että eipä sitä tunnista erkkikään: ei ripulia, koska silloin case on liian helpoo selvitettäväksi. Ummetusta sen sijaan, niin kukaan ei osaa epäillä Yersinia-bakteeria. Laitetaanpa nyt huvikseen niin paha oireisto, että Fedja lopulta luulee kuolevansa, kun ei pysty syömään muuta kuin kasviksia ja vähän kanaa. Kärsi, kärsi Fedja. Ja minä nauran. Heh, heh. Kylläpäs Fedjaa kivistää.

Vitsin Fedja. Lähti hakemaan apua Paula Heinosta ja antioksidanttiklinikkaa myöten Helsingistä. Teetti ulosteanalyysinkin Amerikassa asti. Ja P.H auttoi. Sen olisi kyllä saanut jättää tekemättä. Teki Fedjalle ruokavalion. Ja se onneton alkoi toipumaan pikku hiljaa. Vaan eipäs ole vieläkään suolisto terve, ei ole. Heh, heh.

Fedja lähti hakemaan aurinkoa Madeiralle. Aika tuskaiselta vaikuttaa Fedjan siellä olo. Eihän hän jaksa oikein muuta kuin mennä keskustaan katsomaan linja-auton aikataulut ja sitten kiristys on jo taattu. Yritti vielä yhteen mandoliinikonserttiinkin mennä. Kaikkea sekin yrittää. No, eksyipäs onneton ja harhautui pimeälle kujalle. Eipäs huomannut polvenkorkuista pylvästä. Hahhaa. Kaatuipas. Ja juuri niin kuin minä halusin. Molemmat polvet sohjoksi. Uskomaton suoritus Fedjalta. Miten voi saada molemmat polvet koukkuun niin voimakkaasti ja iskettyä katuun, että ne reävähtää pahasti molemmat. Uskomaton suoritus. Juuri pääsi sieltä taksille ja hotelliin hautomaan polviaan jäissä. Nöyrtyyköhän jo onneton vai vieläkö pitää lisää ravistaa.

No, laitetaanpas Fedja huvikseen uuteen kolariin. Ensimmäinen tapaturma ei oikein tarpeeksi aiheuttanut hallaa, kun tyyppi edelleen kävelee kahdella jalalla ja pystyy vielä selälläänkin makaamaan ja rentoutumaan. Kolariin, törmäykseen. Ja eihän se Fedja enää edes tajua mitä sille tuli lisää :>. Olisihan noissa edellisissäkin oireissa ollut yhdelle ihmiselle tsih, tsih :>. Mutta alkoipa tajuta lopulta. Hehheh. Eipä ole pystynyt selällään makaamaan sen jälkeen. Kiristää niin kovasti päähän. Ja muistipa sitten, ettei ennen ollut oikean korvan kipua ja lumpsahtelua ja särkyjä kaikkiin sormiin ja puutumisia. Tajusi se, mutta kesti kyllä aikaa. Tämän jälkeen se on kyllä melkeen nujerrettu. Tsihhihh.

Laitetaanpa lisäksi vielä vähän tulehdusta tuonne suolistoon ja hermostoon. Eiköhän se siitä nöyrry pikku hiljaa ja tajua, ettei oikein omilla voimilla selviä tästä kaikesta.

Fedja:
Voin vastata, että olen nöyrtynyt. Olen tajunnut, etten selviä ilman muiden apua tästä kaikesta karmeasta ja kauheasta. Olen tajunnut, etten voi hallita sitä milloin kaadun tai olen kaatumatta. En voi hallita sitä tuleeko minulle kuollettava tauti tai ei. Olen tajunnut, etten hallitse kroppaani ja sen toimintoja. Joku muu sitä hallitsee tällä hetkellä. Eli Armas Kiusaajani, KIITOS KÄYNNISTÄ JA TERVEMENOA!

Usko ittees (Tahdonvoimaa)

Taas oli maitoa menossa litrakaupalla vanhaksi ja aattelin tehdä pannarin -vaihteeksi. Muista ton pahemman puoliskon joskus valittaneen, että paksu lasgnevuokaan tehty versio ei ole hänen mieleensä, vaan pelillä tehty ohut plätty on parempi. No, kokeillaan sitä sitten.

Olisi pitänyt luottaa siihen tuttuun, turvalliseen siniseen lasagnevuokaan! Pellillä tehdystä pannarista tuli nimittäin sekä ruma että paha. Pelti oli vino, ja toinen puoli taikinaa valui sille toiselle reunalle. Näin ollen vasen puoli oli raaka ja oikea palanut. Helvetin hienoo. Kyllä tota silmät kiinni hirveellä hillokasalla syö just ja just raalta puolelta. Millin paksuinen palanut osa ei houkuttele.

Jos ois koira, voisin kipata ton sen kuppiin. Vai raaskisinkohan sittenkään?
Tarinan opetus: usko itsees ja luota lasagnevuokaan. Kuten aiemminkin oon tiedottanut, pannarin paljon kyselty ohje on helppo muistaa kahden kertotaululla:

2 munaa
4 jauhoa
6 maitoa

Ja lisäksi:
1/2 tl suolaa
1 rkl sokruu

225'/30 - 40 min keskitasolla, kun teet lasagnevuokaan. Muista rasvata astia, niin tekele lähtee myös rti. Ja ohuelle pannarille riittää 15 min pössyä.

Mitäs sit? Hitto, kun tekis mieli lähtee altaalle, mutta se on kielletty fyssaria edeltävänä päivänä... No, jos lukis vaik sosiologiaa vähän. Totesin kyllä, että enpä taida saada vaihdettua pääainetta, koska en välttämättä pääse niihin toukokuisiin pääsykokeisiin. Sinänsä pänttääminen on ihan turhaa. Mutta luen sit huvin vuoksi, kun ei oikein ole muutakaan tekemistä. Ei tuu ihan heti lähdettyä 10 km:n lenkille metsään tai Onnelan pöydälle tanssiin keskiviikkojameja. Vai?

Ja kummallista (Tahdonvoimaa)

Tänään on ollut ihan kummallinen olo. Eli mulle normaali. Aamusta kun heräsin, oli hartiat niin jumissa, ettei pystynyt kättä liikuttaan. No, kiltisti silti tein annetut neuraalikudosmobilisoinnit, vaikka tajusin myöhemmin, että ois ollut fiksumpi jättää tekemättä. Meni paikat vaan enemmän jumiin.

Putki oli herätessä ihan kasassa. Kalvot ritisee ja ratisee, kun suutansa aukoilee. Korvista sen huomaa parhaiten, kun tärykalvot pitää semmosta elämää, ettei hyvä tosi. Samoin leuat on ihan liisteriä.

No, ei muuta kun ylös, ulos ja aamupalalle. Ensimmäinen askel sängystä lattialle meinas tappaa. Kuka helvetti on kaivanut kuopan tohon sängyn viereen? Hetken siinä keräilin ja mietin, etten vaan ollut astunut alakertaan jalallani. En. Tuntohäiriö se vaan oli.

Sanoin taas kerran aivoille, että ei hätää, maa löytyy kyllä pienen tunnustelun jälkeen ja niin se aina löytyykin. Enemmän tai vähemmän varmasti, mutta löytyy kyllä. Tossu toisen eteen vaan ja kohti kyökkiä.

Jaahas, kävely on taas muuttunut. Ihan outo fiilis! Vaihteeksi jotain uutta ja jännää. Tosi jännää - perseestähän tämä on, mutta pakko aatella tämä jännityksen kannalta, tai muuten tulee ihan hulluksi.

Tällä kertaa tuntohäiriöt oli keskiselässä, ei ristiselässä eikä niskassa, kuten yleensä. Tuntui ihan siltä, että keskiselkä karkaa alta, kun kävelee. No, parempi, että oireisto muuttuu, sanoo fyssari aina.

Aamupalaksi äiteen mustikkakeittoa, kaffee ja lasagne tai eikun takaisin petiin nopeasti. Tämä päivä oli sarjassamme niitä, jolloin ei olisi edes kannattanut nousta vuoteesta. Mutta virhe on jo tehty.

Onneksi fyssari peruuntui, koska en olisi edes päässyt sinne tässä kunnossa, kun vessassa käynti ja aamupalakin meinas viedä sekä tajun että järjen. Kyllä tämä on hieno elämys, ei voi muuta sanoa. Vähän kuin ois samanalkaisesti sellaisessa lasten pomppulinnassa, suossa ja vieterikengät jalassa.

Mutta kyllä se viel joku päivä loksahtaa kohdilleen, kun keho on käynyt kaikki muut vaiheet läpi. Mutta koitappas täs kunnossa keskittyä töihin tai vaikka kaffitteleen ystävien kanssa. Aika haastavaa on. Mut ei auta valittaa, koska tilanteelle ei voi mitään. Paitsi tietty vetää ranteet auki, mutta siihen mä aatellut lähteä. Kerta 9 kuukautta on kärsitty ja tilanne kuitenkin muuttuu koko ajan, niin kyl mä sen 1-2 vuotta katon ihan piruuttani, mihin suuntaan homma menee. Ihan vaikka sen takia, että voin sit vaatia fyssarin pään vadille, jos en paranekaan. ;)

Pahaenteista (Tahdonvoimaa)

Puhelin soi tänään klo 13.15. Arvasin heti. Ollaan merkattu eri hoitoajat fyssarin kans. Hän klo 13 ja minä 14. Tällä kertaa minä tiesin olevani oikeessaa. ;) Vaikka pää on hiukka hatara välillä, niin fyssarit merkkaan aina puhelimeen kahteenkin paikkaan. No, hoito siirtyi sitten huomiselle. Klo 16.30. Ihan hyvä niin. Tuleepahan tämä päivä levättyä sit kunnolla ennen huomista.

Voisko olla? (Tahdonvoimaa)

Voiskohan olla, että sain poikkeuksellisen aikaisin whiplash-potilaaksi hylsyn Kelasta, koska olen yrittäjä? En tosin edes mikroyrittäjä, vaan 8 hengen työllistäjä. Vois kuvitella, että Kelassa aatellaan just jotenkin näin:
Tuo nyt haluaa vähän 'lomailla' retkahdusvamman jälkeen 'meidän' rahoilla ja mehän ei sitä makseta.

Siksiköhän ne hylkäsi sairauspäivärahahakemuksen jo neljänneltä kuulta, kun aattelevat mun pelaavan vaan omaan kukkaroon? Hmm. On tämä kyl niin ihmeellistä. Itse antaisin vaikka kuun taivaalta tai toisen käden (mielellään vasemman) sormet yksitellen sikarileikkurilla, jos voisin marssia huomenna Kelaan ja ilmoittaa, että pitäkää tunkkinne, mä olen nyt terve.

Ja sit painelisin yksikätisenä duuniin tekeen 12-tuntista työpäivää vaan helvetin tyytyväisenä. Mutta ei. Kun ensinnäkin on oikeasti sairas ja toiseksi, vaikka ois kuin sairas, niin eipä sillä ole mitään väliä. Eikä sairastamista ja kuntoutumista niin hirveen helpoksi ole tehty...

Mielivaltaisuus ja valta väärissä käsissä ovat karseita juttuja. Niillä saa niin paljon vääryyttä aikaan, että oikein hirvittää ajatella. Nyt täytyy nukkua, että ehtis saada unta palloon ennen huomista fyssaria. Saas nähdä, mitä hoitaja toteaa, kun latelen taas kaikki muuttuneet oireet kehiin. ;) Toiivottavasti ei kaiva sitä 'toivoton tapaus'-leimaisinta alalaatikosta ja iske sillä kuviota ottaan...

Medscape-artikkeleita whiplashistä lisätty blogilinkkeihin (Tahdonvoimaa)

Medscapen julkaisuita whiplashistä löydät täältä. Valitse oma aiheesi ja tutustu. Vaatii rekisteröitymisen muttei maksa mitään.

Huom!

Linkit päivitetään myös ylläpitämällemme niskavammafoorumille, johon pääset blogin oikeasta yläreunasta.

Tervemenoa esittämään mielipiteesi tai kysymään ko. aiheesta, aiheen vierestä tai sitä kevyesti hipoen. ;)

Mikä on tuo kummallinen kiristys? (Tahdonvoimaa)

Mene pois Fedjasta. Mene johonkin tappajaan, lasten raiskuriin tai joukkomurhaajaan. Älä piinaa kilttejä ja hyviä ihmisiä! Kerro Fedja, jos manaukseni auttoi edes vähän.

Puhuttiin viimeksi fyssarin kanssa tuosta neuraalikudoksen 'elämästä'. Mä tenttasin ja tenttasin, että mistä se johtuu. Mitä kehossa tapahtuu silloin, kun hermokudos saa separit? Miksi? Mikä sen aiheuttaa? Ei osaa kukaan vastata maailmassa.

Yleisiä selityksiä ja moninaisia arvauksia on, mutta kukaan ei osaa selittää, mistä oikeasti on kyse. Arvoitus se siis on, ja varmaan sellaiseksi jääkin. Jos potilas ei pysty kertomaan mitään syytä siihen, miksi keho tiksaa, niin kukas sitten.

Ei ole mitään, mikä olisi provosoinut. Elänyt jokaisen päivän samalla tavalla. Toiminut niin kuin ennemmin. Prkl, miksi tätä asiaa ei pystytä selvttämään, jos kaikki muu lähes pystytään? Kun joku keksin sellaisen pillerin, jonka heittään suuhun, kun ranka alkaa vetää jumiin. Tai siis kyllähän semmoisia onkin, mutta miksi ne auttaa vaan osalla?

Siinä haastetta hermoihin erikoistuneille tutkijoille. Vastauksia ootellaan ainakin Mansessa ja Oulussa.

Meni se (Fedja)

Menihän se näinkin tämä yö. Nyt vois kohta lähteä töihin, jos olisi työkuntoinen. Tällä hetkellä on helpompi istua kasassa, kuin laitaa pää nyynyyn. Yritän vielä kuitenkin, josko saisin pari tuntia unta. Hyvää yötä!

Valvoisko aina vaan (Fedja)

Mitäkähän sitä tekisi. Alkaisiko valvomaan sekä yöt, että päivät. Testaisi samalla missä vaiheessa joutuu hourulaan. Ja sieltähän en sitten pääsisi enää takaisin, koska saisivat mulle useamman diagnoosin aikaiseksi varmasti psykoosista lähtien: Potilas valittaa outoja oireita. Taitaisin myös traumatisoitua aika pahasti siitä kohtelusta minkä saisin. Ensin lompsat ja kaikki henkilökohtainen kama veks ja yleiseen säilöön. Identiteettihän siinä viedään samalla. Lopullinen niitti olisi, jos laittaisivat lepositeisiin rauhattoman kaverin, siis minut. Kaameinta vapauden riistoa mitä tiedän tässä yhteiskunnassa. Kaveri laitettiin vähän rauhoittumaan lepositeisiin, kun oli hermostunut siitä, että hänet tuotiin hoitoon, vaikka äiti olisi eniten tarvinnut hoitoa. Lepositeisiin siis. Hän anoi, että älkää jättäkö häntä yksin sidottuna olemaan. Niin vain jättivät. Erittäin lämmin, parantava ja ymmärtävä ilmapiiri.

Ei naurata (Fedja)

, muttei enää itketäkään. Tää tulehdus nyt sitten kertakaikkiaan taas pukkaa päälle. Auttaakohan mun neurolipiditkään mitään. Ne auttaa aivojen toimintaa, mutta liekö auttavat ontuvaa immuunipuolustusjärjestelmää. Yritin saada täksi päiväksi kinesiologisen hoidon. Siellä on yleensä saatu viime kuukausina torpedoitua nämä alkavat tulehdukset. En saanut aikaa. Vähän liian lyhyt varoitusaika. Varoitusmerkit oli olemassa jo joulun jälkeen, joten olisin voinut toimia viimeistään viime viikolla ja varata ajan, mutta ajattelin, että kyllä tämä tästä.

Muutamaan päivään ei ole voinut enää jumpata. Nyt neuraalikudos on niin kireänä tuolla pääkopassa, että unesta ei tietoakaan. Kolmean aikaan kävin tabua ottamassa, mutta ei mitään vaikutusta. Vaakatasossa joka paikkaa kuumottaa. Kädet ja jalat ja koko kroppa oudon tuntoiset. Ja flunssakivut ilman flunssaa ja ranka tuntuu oudon jäykältä entisen jäykkyyden lisäksi. Tuntuu, että miten tätä jaksaa. Tää on sitten vaan yhtä kestämistä. Odottamista sekunti sekunnilta, että menee joskus ohi. Ja kun ei koskaan tiedä kauanko nää tilat kestää. Nousee aina nuo viime ja edellisen vuoden kauhut mieleen, kun tää tulehdustila alkaa tulla päälle. Aivan kuin ittensä sisällä olisi helvetti riehumassa. Mikä kiirastuli siellä polttaa kaiken karrelle ja toimimattomaksi?

Jotenkin tuntuu kummalliselta, että miten tällaisten ehjien nahkojen sisällä, päältä päin katsottuna terveen naisen sisällä, voi tapahtua tällaista kaikenlaista outoa. Niskavamma pelkästään olisi ihan tarpeeksi. Ei tarvisi näitä sekundaarisia suoliston toimintalamoja + immuunipuolustusjärjestelmän lakkoja lisäksi, jolloin hiivat ja virukset pääsee jylläämään.

Mitäkähän sitä oikein sairastaa? Mitä suurta kärsimystä? Aika suurta täytyy olla, että keho on näin lamassa vuosikausia. Miksi vaan sairastaa? Miksi ei parane? Paranisi edes sen verran, että voisi syödä suhtkoht normaalisti ja voisi jumpata vaikka kevyesti ja saisi nukuttua.

Tässä on nyt sitten vaarassa koko CST hoidon aloittaminen, jos tää ei ennen ens maanantaina rupea helpottamaan yhtään.

Songsmith (Tahdonvoimaa)

Taas tuli uusia leikkikaluja lapsille, eli meitsille, Microsoftin lanseerattua Songsmith-ohjelmiston. Ohjelma kuuntelee laulajaa, analysoi nuotit/melodia ja säveltää sitten laujalle sopivan säestyksen. Siis kuin käänteisversio karaokesta! No johan on.

Ohjelma tuntee 30 erilaista musagenreä ja rahalla saa lisää! Voi veljet, ei mun nuoruudessa. Ja siitäkään ei ole kyllä kauaa... Selkis musiikkibisneksen salaisuus. ;)

Että ottaa päästä (Fedja)

Tänään tuon ontuilevan muistini takia lähdin ostamaan neurolipidijääpala-kuurin luontaistuotekaupasta. Sopivasti pääsin edestakaisin samalla linja-autolipulla. Kroppaa kivisti jo lähtiessä ja matkalla vielä enemmän. Oli mukava ajatella, että kohta pääsee takaisin kotia ja vaakatasoon.

No, enpäs päässyt. Eipäs ollut sattunut avaimet mukaan. Olipas vielä kännykäkin jäänyt sisälle. Naapuri ystävällisesti soitti kiinteistöhuollon paikalle. "Ja se on sitten 20e". Tänään maksoin neurolipideistä jo itteni kipeäksi ja sitten vielä päälle seisomista ulkona oven avaajaa odotellessa 40min ja sitten vielä tuo huonomuististen rankaisumenetelmä. Argh.

Kävin taloyhtiön portaat kävelemässä ootellessa 4krt, kun meinas jäätyä.

Nyt tässä sulaillaan pikku hiljaa. Petin pohjalle loppuillaksi.

Iloinen aamu (Tahdonvoimaa)

Eikös sen niminen tv-ohjelma ollut joskus? Vai oliko se ihana aamu? No, oli tai ei, niin sellaista meikäläisellä ole ollut pitkään aikaan. ;)

Tänään heräsin totutusti kroppa tuhannen jumissa. Ihmettelinkin yöllä, kun oli niin kovin tukala olla ja tätähän se tiesi. Ei millään pystynyt nukkuun, kun vagus-hermo vittuili koko yön: Kuristi kurkkua, palan tunne ja rintalasta jumissa. Tuttu juttu, lähtee pois kyllä CST:llä mutta aina tulee jotain tilalle. ;)

Ei auta itku markkinoilla, mummo sanois. Ylös vaan ja riisipuurolle. Äippä toi tullessaan sitä viime TO ja nyt on sekin loppu. Sitten askel vessaan mars, limenvihreät treeninauhat käteen ota, ja ojentajat hinkkaa. Tehty. Mitäs sit?

Jos vähän pörräis Facebookissa ja sit alkais tehdä yhtä työjuttua, joka viime viikolla jäi kesken. Hittooks täs saikkua pyytämään, kun Kela hylkää ne hakemukset kuitenkin.

Päähäni pompsahtaa mielikuva aktiivisesta, iloisesta ehtymättömästä idealähteestä ja nuoresta yrittäjästä, joka olin vielä helmikuussa 08. Nyt peilistä tuijottaa systeemiin kyrpiintynyt, 10 kg:a laihtunut, hyvät ojentajat omaava tasapainon menettänyt keskivertojeestyyppi, joka on kaikkea muuta kuin aktiivinen - ainakaan päivätyön saralla.

Vastahakoisesti täytän opintotuki ja -lainahakemuksen ja mietin, että tässä sitä sairastetaan jo toisen kerran Kelan opintotuella, kun 03 sanottiin, että niskavamman takia ei sairauspäivärahaa saa ollenkaan, vaan nosta opintotukea/lainaa, vaikkei opinnot edistykkään. Niin, ja maksa ne takas 15 %:n korolla sit joskus...

Edelleen siis maksan Kelalle päin niitä ensimmäisen sairasvuoden -03 opintotukien takaisin perintöjä 100e/kk ja jäljellä ois ainakin tonni. On meillä hieno tukijärjestelmä. Tukee tehokkaasti taloudelliseen ahdinkoon ja vitutukseen joutumista sekä pakottaa ihmiset sairastamaan väärillä tukimuodoilla. ;)

Vaikka opiskelijalla olis mimmonen vamma opiskeluaikanansa, niin todellisuudessa hänen on TODELLA vaikea, tai oikeammin lähes mahdoton, saada sairauspäivärahaa, kun Kelasta todella käsketään sairastamaan opintotuella ja nostamaan ensin opintolaina, jos siihen on mahdollisuus. Kattellaan sen jälkeen...

Motivointiverho (Tahdonvoimaa)

Totesin, että vietän huomattavasti enemmän aikaa makuuhuoneessa koneella ja sängyssä, kuin tuijottaen tupakeittiössä jääkaapin ovea. Yllättävää, eikö. ;) Niin tein tiukan päätelmän, että kaikkien läheisteni kuvat tulee siirtää makuuhuoneeseen, jossa ne muistuttavat minua niistä syistä, miksi lähden treenaamaan 20 asteen pakkasessa altaalle tai en anna apeuden viedä mieltä mukani, vaikka välillä rankan (ei rangan) puoleisesti vituttaakin.

Mutta miten ihmeessä ja mihin kiinnittäisin nuo kuvat kivitalossa, jonka seiniin ei todellakaan porata mitään näillä niskoilla? Verho! Siinä ratkaisu.

Silkkinauhaa ja ompelupurkista nuppineuloja, kuvat kiinni nauhaan ja nauha kiinni verhoon sängyn viereen! Avot. Nyt on rakkaat lähellä heti herätessä ja silmät sulkiessa. Onneksi yksi niistä on ihan konkreettisesti kainalossakin! :)

Hyvät yöt itse kullekin!

Niskavammafoorumille keskustelemaan (Tahdonvoimaa)

Blogin oikeasta yläreunasta pääset keskustelemaan niskavammoista ja niskaongelmista.

Toki myös blogissamme käydään aktiivista keskustelua mutta ns. virallisemmat teemat, kuten vertaistuki- ja jaettavissa oleva tieto mm. diagnosoinnista, hoidosta ja kuntoutuksesta yms. löytyy jatkossa kätevästi foorumilta omien aihepiiriensä alta.

Lisäksi foorumilla pohdintaan mm. niskavamman yhteydessä syntynyttä aivovammaa ja ajankohtaista-osiossa seurataan alan akuutteja asioita. Linkit -kohtaan kerätään monipuolista tietoa em. teemoista/asioista.
Halutessasi voit jättää myös ideoita -kohtaan kehitysehdotuksesi foorumia koskien.

Taistelijat-blogin ja Niskavammafoorumin hallinnoijat ovat samaa tiimiä, joten blogin ja foorumin tarkoitus on tukea toisiaan. Blogista voit edelleen lukea päivittäiset kuulumiset ja kömmähdykset yms. ;)

Hermoista, niskoista ja hermon menetyksistä (T ahdonvoimaa)

Joku muuten joskus kyseli, miksi ne aivo- ja selkäydinhermot ei diggaa niskan retkahduksesta. No, ensinnäkin, hermojuuret ei tykkää äkillisestä venytyksestä. Ja toiseksi tosta kuvasta nyt voi aika hyvin päätellä, kuinka lähellä nikamat ja niiden pehmytkudos on hermoja.

Kun pehmytkudokset venyy ja paukkuu pään retkahtaessa ja kudos pääsee myöhemmin arpeutumaan ja hermo kuormittumaan, niin ei ne hermot voi toimia optimaalisesti. Tosta kuvasta puuttuu kokonaan nikamat ja niiden kudokset, mutta selkäytimen sijainti (harmaa putkikökkö) antaa perspektiiviä.

Sieltähän ne eri hermot (aivo- ja selkäydin) sukeltavat ulos kallonpohjasta ja nikamaväleistä riippuen, mitä hermo on tietty kyseessä. Et jossei pää toimi, niin ei se mikään ihme ole, kun tietää, kuin pienestä hermon normaali toiminta on kiinni. Mistä tulikin mieleeni...

Jos nuorille opettais aivohermot ja selkäydinhermot ja niskaongelmien vaikutus hermojen toimintaan vaikka terkkatiedon tunnilla (ja sama lekureille koulussaan!!!), niin turhat lekurikäynnit ja hermosto/aivotutkimukset näkö-, kuulo-, huimaus-, kuristus-, tärinä-, puutumis yms. oireiden takia vähenis mielettömästi.

Nyt se menee niin, että kun joku em. oireista ilmenee, potilas ramppaa yleislekurille, joka on siellä pöydän takana ihan hoomoilasena. Tässä vaiheessa potilas on jo varma MS-taudista tai aivokasvaimesta ja esittää epäilynsä lekurille. Todellisuudessa harvoin nuoren ihmisen kohdalla on kyse kummastakaan em., mutta ihminen pelkää luonnollisesti pahinta, kun tietoa ja järkevää selitystä ei ole tarjolla.

No, sitten yleislekuri pistää tietty potilaan tutkimuksiin (sekä potilaan että oman mielenrauhansa takia): otetaan kaikki labrat, kuvataan ranka, sydänfilmit jne., JOS ollaan siis työterveys- tai yksityisellä puolella. Julkisella ei lisätutkimuksiin ole aihetta, vaikka pää räjähtäis ja siellä todella olisi jotain muuta kuin tension neck...

No sit alkaa potilaan pyöritysrumba erikoislekureilla: neurologi, KNK-erikoislekuri, silmälekuri, ortopedi, psykologi/psykiatri ja ehkä vikaksi joskus fysiatri, joka toteaa, että 'niskaperäistä on joo selkeästi'. Mutta tätäkään ei yleensä uskota, koska hermoperäiset oireet antavat potilaalle viitteen siitä, että vika täytyy olla päässä, siis aivoissa.

Ja taas tutkitaan lisää. Siinä vaiheessa, kun mitään oireita selittävää ei löydy, potilas vasta onkin epätoivoinen, eikä ainakaan usko oireistoa niskaperäiseksi. Tällöin ammattitaidoton ja niskatiedoton (mikä sana;)lekuri viimeistään ohjaa 'vainoharhaiset' psykologille tai psykiatrille ja tsadaa - ennen henkisesti terveestä potilaasti tuli hetkessä mielenterveyskuntoutuja. Ja oireet sen kun riivaa potilasta edelleen.

Jossan vaiheessa annetaan vähän perinteistä fysioterapiaa, ehkä OMT:tä jne., mutta kukaan ei osaa neuvoa niskapotilaalle omaa harjoitteluohjelmaa, jolla vahvistetaan syviä lihaksia. Useinhan annetaan punttijumppa käteen ja käsketään hinkata pinnallisia lihaksia.

Valitettavan usein pekkaperusfyssari myös ohjeistaa potilaan venyttelemään, joka on ärtyneille hermoille kuin bensaa liekkeihin. Lopputulos on kaikkien kannalta fiasko. Hermot ärtyy entisestään, pinnalliset lihakset (ehkä) vahvistuu mutta syvät ei, ja vaikutus saattaa vähän aikaa ollakin ihan ok.

Mutta pysyvää oireiden korjaantumista on turha odottaa, jossei hoitoihin osata ollenkaan yhdistää potilaan omaa, OIKEAA, harjoitteluohjelmaa. Eli oireet menee pois hetkeksi, ehkä,mutta kerran oireillut potilas päätyy lähes poikkeuksetta samaan rumbaan joskus myöhemmin uudestaan!

Ja kaikki tämmöinen olisi ehkäistävissä sillä, että asioista tiedotetaan, niin potilaita kuin lekureita. Niin, ja koulutetaan lekureita siihen, että joka alan spesialisti osaisi nähdä metsän puilta, eikä väkisin hakisi selityksiä oireille siltä omalta erikoisalaltaan. Ja että niskakivusta/oireista ja sen hoidosta tehtäisiin selkeät diagnosointi-, hoito- ja kuntoutusohjeet, joita sitten myös noudatettaisiin. Niin, ja jostain pitäis saada päteviä fyssareita, jotka tietää, että ongelmat voi johtua muustakin kuin jännittyneistä lihaksista. ;)

Aamen. Nyt ottaan paita pois koneesta.

Pyhäpäivä (Tahdonvoimaa)

Kyllä pistää hymyilyttämään, kun sinkkukaverit voivottelee, kuin sunnuntaina ei ole tekemistä. 'Koko viikon pahin päivä', kuuluu yhden jos toisenkin suusta. Tekis aina mieli sanoa, että viimeiset 9 kuukautta on ollut mulle sunnuntai - ei tekemistä, tylsää, ajan tuhlausta ja olemista siis.

Sitten alan miettiä, että onkos se nyt ihan noinkaan? Siltä saattaa vaikuttaa mutta kun alan miettiä, mitä olen tehnyt noina 'tylsinä' sunnuntai-päivinä, niin tajuan, että olen saanut enemmän aikaan, kun viimeiseen 5 vuoteen. ;)

TEKEMISTÄ
Olen viettänyt lukuisia miellyttäviä hetkiä itseni ja mieheni kanssa, ajatellut ja filosofoinut, lukenut sosiologiaa ja psykologiaa enemmän kuin koskaan aiemmin, kirjoittanut monia biisejä ja runoja ja puolikkaan kirjan, tehnyt itselleni web-sivut, ajanut retkahdusvamma-asiaa eteenpäin, opetellut vaikka mitä uusia taitoja, kerännyt tukijoukkoa taakseni, kirjoittanut n. 600 blogitekstiä, pelastanut ainakin yhden kohtalotoverin itsemurhalta, liikkunut vähän mutta säännöllisemmin kuin koskaan teinivuosien jälkeen, keksinyt kymmeniä uusia bisnesideoita ja -konsepteja, tutustunut miellyttäviin uusiin ihmisiin jne.
Onhan tossa puuhaa!

ENTÄS TERVEENÄ?
Sitten alan miettiä, mitä olisin tehnyt sunnuntait, jos olisin ollut terve.
- Töitä, töitä, töitä, koulua, nähnyt kavereita, joita näen muutenkin, käynyt ulkona syömässä ja leffassa, nukkunut krapulaa pois sekä hengannut. Niin, ja valittanut, kuinka tylsiä sunnuntait on. ;)

Toisin sanoen se mitä olen tehnyt viimeiset 9 kk:tta on ollut paljon mielekkäämpää ja kehittävämpää, kuin elämäni sunnuntait ennen kaatumista.
Ainoa asia, joka varjostaa näitä sunnuntaipäiviä maaliskuun 08 jälkeen, on epätietoisuus siitä, paranenko tästä koskaan niin, että pääsen liikkumaan himasta ja toteuttamaan itseäni ja sotasuunnitelmiani myös kodin ja pihapiirin ulkopuolella.

KÄRSIVÄLLISYYS HAKUSESSA
Vaikka hoitava lekuri ja fyssari hokee koko ajan, että sä paranet tosta täysin, niin riittävän kauan, kun on ollut kipeä, merkit alkaa näyttää itselleen ihan muuta. Sit vaan täytyy pitää pää kovana ja päässä fyssarin lause, että 'näissä hommissa vuosi on lyhyt aika'. Ja vuosi hoitojen aloittamisesta on kulunut 17.4.09. Siihenhän on siis 4 kuukautta armonaikaa. Onneksi.

Aikamoinen kärsivällisyyden opetteluaikahan tämä on ollut. Ja sitähän mulla tunnetusti ei ole ollut. Kaikki-mulle-nyt-heti -ajattelu on toiminut tähän asti oikein hyvin, ja olenkin saanut ikäisekseni aikaan. Ei sitä ees tajua, ennen kuin alkaa oikein funtsimaan asiaa.

KATSAUS MENNEISYYTEEN
Seitsemän kirjoitettua ainetta yo-papereissa, 2 yo-tutkintoa ja opiskeluoikeus parissa avoimessa yliopistossa, työkokemusta vaikka muille jakaa, soitot ja keikkailut rokkibändin kanssa, opiskelijajärjestöaktiivivuodet, oon ollut mukana yhdessä jos toisessa musa- ja lauluproggiksessa, antanut ylen Eiffel-tornin juurella, bilettänyt Ateenan klubeilla auringonnousuun asti, asunut Hampurissa yms. kivaa.

Ehkä nyt on ihan hyvä vähän himmata, jotta jaksaa taas kolmekymppisenä paahtaa. ;) Ei vaan, kyl mun paahtamiset on paahdettu. Kyl sitä osaa ottaa vähän rennommin, kun on heikot jäät pään ja vartalon välissä... Fyssari tosin just viime kerralla sanoi, että älä nyt vielä myy niitä golfmailojas pois tai luovu siitä moottoripyörähaaveesta.

JA SAMA JATKUU?
Mailat jää mutta pyörän kyytiin en nouse. En itseni kyytiin, enkä etenkään muiden. Sen verran tullut tota henkilökohtaista riskien hallinnan taitoa, että osaa luopua siitä, mistä kaikki alkoikin. Mutta täytyy kyllä todeta, että hyvin kroppa kestää kaikkea. Kyllähän mä vedin prätkällä turvalleni silloin 03 ainakin 4-5 kertaa, kun opettelin hidasajoa.

Että ei ihme, jos vähän niska nyt pragailee! No, jospa sen nyt sais sit OIKEESTI kuntoon. Ja kieltämättä on kyllä ollut aika siistiä, kun 5 vuoden jälkeen korvat on välillä ollut soimatta jopa viikkoja ja ei ole koko ajan ollut hiirikäsi/rintarankakaan jumissa ja kipeä.

PALUU TODELLISUUTEEN
Jaahas, nyt sitten hinkkaamaan mustikkaa irti miehen paidasta. Mitäs jätti keittiön tuolille valkoisen kauluspaidan! Ei siinä ole vaatekaappi. Siis muiden kuin mun. ;)

No, mä söin tyytyväisenä riisipuuroa ja mustikkasoppaa mentaliteetillä 'joka toinen lusikka suuhun ja joka toinen johonkin muualle', ja paita sai oman osuutensa... Eihän se siitä mihinkään irtoa, mutta onpahan ainakin tekemistä näille pyhäpäiville, kun hinkkaan tahraa irti. ;)

Huh, huh huhkittu on (Tahdonvoimaa)

Eiköhän nyt ole huhkittu ihan tarpeeksi. Koko päivän värkkäsin yhtä toista juttuani, jo ostettua, joka on dediksestä myöhässä ab. 2 kk:tta. No, kyllä päätoimittaja ymmärsi mutta itselleen se on aina tosi noloa. Kirjoitin sen edellisenkin osan ihan 'pössyssä' syyskuussa, kun oli PAKKO, mutta paljon se oli saanut silti kehua. ;)

Heitinpä sitten uuden jutun mukaan myös draftin whiplash-artikkelista. Katsotaan, kuin käy. Pitääkö juttua liian provosoivana vai sainkohan pt:n ylipuhuttua? ;) Yritin parhaani. Vetosin asian akuuttiuteen (IS 3.1.09) ja mielenkiintoisuuteen ja esitin, että kirjoittaisin rehellisesti omalla nimelläni ja kertoisin oman tarinani. Voi veljet.

Mietinpä vaan, että jos mulle ei olisi suotu tätä kirjallisen ilmaisun perustaitoa ja jollen ois tätä ammatiksenikin tehnyt, niin ois muuten ollut tylsät ja turhat 9 kuukautta. Nyt olen saanut aikaan vaikka mitä hyvää! Tuntuu muuten siltä ekaa kertaa, ettei yhteiskuntatieteellisen opinnot (eikä markkinointiosaaminen) olekaan valunut hukkaan, vaikka päivätyöstä saikulla ollaankin!

Nyt Klotriptylit nassuun ja nukkuun. Adjö.