Pyhäpäivä (Tahdonvoimaa)

Kyllä pistää hymyilyttämään, kun sinkkukaverit voivottelee, kuin sunnuntaina ei ole tekemistä. 'Koko viikon pahin päivä', kuuluu yhden jos toisenkin suusta. Tekis aina mieli sanoa, että viimeiset 9 kuukautta on ollut mulle sunnuntai - ei tekemistä, tylsää, ajan tuhlausta ja olemista siis.

Sitten alan miettiä, että onkos se nyt ihan noinkaan? Siltä saattaa vaikuttaa mutta kun alan miettiä, mitä olen tehnyt noina 'tylsinä' sunnuntai-päivinä, niin tajuan, että olen saanut enemmän aikaan, kun viimeiseen 5 vuoteen. ;)

TEKEMISTÄ
Olen viettänyt lukuisia miellyttäviä hetkiä itseni ja mieheni kanssa, ajatellut ja filosofoinut, lukenut sosiologiaa ja psykologiaa enemmän kuin koskaan aiemmin, kirjoittanut monia biisejä ja runoja ja puolikkaan kirjan, tehnyt itselleni web-sivut, ajanut retkahdusvamma-asiaa eteenpäin, opetellut vaikka mitä uusia taitoja, kerännyt tukijoukkoa taakseni, kirjoittanut n. 600 blogitekstiä, pelastanut ainakin yhden kohtalotoverin itsemurhalta, liikkunut vähän mutta säännöllisemmin kuin koskaan teinivuosien jälkeen, keksinyt kymmeniä uusia bisnesideoita ja -konsepteja, tutustunut miellyttäviin uusiin ihmisiin jne.
Onhan tossa puuhaa!

ENTÄS TERVEENÄ?
Sitten alan miettiä, mitä olisin tehnyt sunnuntait, jos olisin ollut terve.
- Töitä, töitä, töitä, koulua, nähnyt kavereita, joita näen muutenkin, käynyt ulkona syömässä ja leffassa, nukkunut krapulaa pois sekä hengannut. Niin, ja valittanut, kuinka tylsiä sunnuntait on. ;)

Toisin sanoen se mitä olen tehnyt viimeiset 9 kk:tta on ollut paljon mielekkäämpää ja kehittävämpää, kuin elämäni sunnuntait ennen kaatumista.
Ainoa asia, joka varjostaa näitä sunnuntaipäiviä maaliskuun 08 jälkeen, on epätietoisuus siitä, paranenko tästä koskaan niin, että pääsen liikkumaan himasta ja toteuttamaan itseäni ja sotasuunnitelmiani myös kodin ja pihapiirin ulkopuolella.

KÄRSIVÄLLISYYS HAKUSESSA
Vaikka hoitava lekuri ja fyssari hokee koko ajan, että sä paranet tosta täysin, niin riittävän kauan, kun on ollut kipeä, merkit alkaa näyttää itselleen ihan muuta. Sit vaan täytyy pitää pää kovana ja päässä fyssarin lause, että 'näissä hommissa vuosi on lyhyt aika'. Ja vuosi hoitojen aloittamisesta on kulunut 17.4.09. Siihenhän on siis 4 kuukautta armonaikaa. Onneksi.

Aikamoinen kärsivällisyyden opetteluaikahan tämä on ollut. Ja sitähän mulla tunnetusti ei ole ollut. Kaikki-mulle-nyt-heti -ajattelu on toiminut tähän asti oikein hyvin, ja olenkin saanut ikäisekseni aikaan. Ei sitä ees tajua, ennen kuin alkaa oikein funtsimaan asiaa.

KATSAUS MENNEISYYTEEN
Seitsemän kirjoitettua ainetta yo-papereissa, 2 yo-tutkintoa ja opiskeluoikeus parissa avoimessa yliopistossa, työkokemusta vaikka muille jakaa, soitot ja keikkailut rokkibändin kanssa, opiskelijajärjestöaktiivivuodet, oon ollut mukana yhdessä jos toisessa musa- ja lauluproggiksessa, antanut ylen Eiffel-tornin juurella, bilettänyt Ateenan klubeilla auringonnousuun asti, asunut Hampurissa yms. kivaa.

Ehkä nyt on ihan hyvä vähän himmata, jotta jaksaa taas kolmekymppisenä paahtaa. ;) Ei vaan, kyl mun paahtamiset on paahdettu. Kyl sitä osaa ottaa vähän rennommin, kun on heikot jäät pään ja vartalon välissä... Fyssari tosin just viime kerralla sanoi, että älä nyt vielä myy niitä golfmailojas pois tai luovu siitä moottoripyörähaaveesta.

JA SAMA JATKUU?
Mailat jää mutta pyörän kyytiin en nouse. En itseni kyytiin, enkä etenkään muiden. Sen verran tullut tota henkilökohtaista riskien hallinnan taitoa, että osaa luopua siitä, mistä kaikki alkoikin. Mutta täytyy kyllä todeta, että hyvin kroppa kestää kaikkea. Kyllähän mä vedin prätkällä turvalleni silloin 03 ainakin 4-5 kertaa, kun opettelin hidasajoa.

Että ei ihme, jos vähän niska nyt pragailee! No, jospa sen nyt sais sit OIKEESTI kuntoon. Ja kieltämättä on kyllä ollut aika siistiä, kun 5 vuoden jälkeen korvat on välillä ollut soimatta jopa viikkoja ja ei ole koko ajan ollut hiirikäsi/rintarankakaan jumissa ja kipeä.

PALUU TODELLISUUTEEN
Jaahas, nyt sitten hinkkaamaan mustikkaa irti miehen paidasta. Mitäs jätti keittiön tuolille valkoisen kauluspaidan! Ei siinä ole vaatekaappi. Siis muiden kuin mun. ;)

No, mä söin tyytyväisenä riisipuuroa ja mustikkasoppaa mentaliteetillä 'joka toinen lusikka suuhun ja joka toinen johonkin muualle', ja paita sai oman osuutensa... Eihän se siitä mihinkään irtoa, mutta onpahan ainakin tekemistä näille pyhäpäiville, kun hinkkaan tahraa irti. ;)