Kun pehmytkudokset venyy ja paukkuu pään retkahtaessa ja kudos pääsee myöhemmin arpeutumaan ja hermo kuormittumaan, niin ei ne hermot voi toimia optimaalisesti. Tosta kuvasta puuttuu kokonaan nikamat ja niiden kudokset, mutta selkäytimen sijainti (harmaa putkikökkö) antaa perspektiiviä.
Sieltähän ne eri hermot (aivo- ja selkäydin) sukeltavat ulos kallonpohjasta ja nikamaväleistä riippuen, mitä hermo on tietty kyseessä. Et jossei pää toimi, niin ei se mikään ihme ole, kun tietää, kuin pienestä hermon normaali toiminta on kiinni. Mistä tulikin mieleeni...
Jos nuorille opettais aivohermot ja selkäydinhermot ja niskaongelmien vaikutus hermojen toimintaan vaikka terkkatiedon tunnilla (ja sama lekureille koulussaan!!!), niin turhat lekurikäynnit ja hermosto/aivotutkimukset näkö-, kuulo-, huimaus-, kuristus-, tärinä-, puutumis yms. oireiden takia vähenis mielettömästi.
Nyt se menee niin, että kun joku em. oireista ilmenee, potilas ramppaa yleislekurille, joka on siellä pöydän takana ihan hoomoilasena. Tässä vaiheessa potilas on jo varma MS-taudista tai aivokasvaimesta ja esittää epäilynsä lekurille. Todellisuudessa harvoin nuoren ihmisen kohdalla on kyse kummastakaan em., mutta ihminen pelkää luonnollisesti pahinta, kun tietoa ja järkevää selitystä ei ole tarjolla.
No, sitten yleislekuri pistää tietty potilaan tutkimuksiin (sekä potilaan että oman mielenrauhansa takia): otetaan kaikki labrat, kuvataan ranka, sydänfilmit jne., JOS ollaan siis työterveys- tai yksityisellä puolella. Julkisella ei lisätutkimuksiin ole aihetta, vaikka pää räjähtäis ja siellä todella olisi jotain muuta kuin tension neck...
No sit alkaa potilaan pyöritysrumba erikoislekureilla: neurologi, KNK-erikoislekuri, silmälekuri, ortopedi, psykologi/psykiatri ja ehkä vikaksi joskus fysiatri, joka toteaa, että 'niskaperäistä on joo selkeästi'. Mutta tätäkään ei yleensä uskota, koska hermoperäiset oireet antavat potilaalle viitteen siitä, että vika täytyy olla päässä, siis aivoissa.
Ja taas tutkitaan lisää. Siinä vaiheessa, kun mitään oireita selittävää ei löydy, potilas vasta onkin epätoivoinen, eikä ainakaan usko oireistoa niskaperäiseksi. Tällöin ammattitaidoton ja niskatiedoton (mikä sana;)lekuri viimeistään ohjaa 'vainoharhaiset' psykologille tai psykiatrille ja tsadaa - ennen henkisesti terveestä potilaasti tuli hetkessä mielenterveyskuntoutuja. Ja oireet sen kun riivaa potilasta edelleen.
Jossan vaiheessa annetaan vähän perinteistä fysioterapiaa, ehkä OMT:tä jne., mutta kukaan ei osaa neuvoa niskapotilaalle omaa harjoitteluohjelmaa, jolla vahvistetaan syviä lihaksia. Useinhan annetaan punttijumppa käteen ja käsketään hinkata pinnallisia lihaksia.
Valitettavan usein pekkaperusfyssari myös ohjeistaa potilaan venyttelemään, joka on ärtyneille hermoille kuin bensaa liekkeihin. Lopputulos on kaikkien kannalta fiasko. Hermot ärtyy entisestään, pinnalliset lihakset (ehkä) vahvistuu mutta syvät ei, ja vaikutus saattaa vähän aikaa ollakin ihan ok.
Mutta pysyvää oireiden korjaantumista on turha odottaa, jossei hoitoihin osata ollenkaan yhdistää potilaan omaa, OIKEAA, harjoitteluohjelmaa. Eli oireet menee pois hetkeksi, ehkä,mutta kerran oireillut potilas päätyy lähes poikkeuksetta samaan rumbaan joskus myöhemmin uudestaan!
Ja kaikki tämmöinen olisi ehkäistävissä sillä, että asioista tiedotetaan, niin potilaita kuin lekureita. Niin, ja koulutetaan lekureita siihen, että joka alan spesialisti osaisi nähdä metsän puilta, eikä väkisin hakisi selityksiä oireille siltä omalta erikoisalaltaan. Ja että niskakivusta/oireista ja sen hoidosta tehtäisiin selkeät diagnosointi-, hoito- ja kuntoutusohjeet, joita sitten myös noudatettaisiin. Niin, ja jostain pitäis saada päteviä fyssareita, jotka tietää, että ongelmat voi johtua muustakin kuin jännittyneistä lihaksista. ;)
Aamen. Nyt ottaan paita pois koneesta.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti