Putki oli herätessä ihan kasassa. Kalvot ritisee ja ratisee, kun suutansa aukoilee. Korvista sen huomaa parhaiten, kun tärykalvot pitää semmosta elämää, ettei hyvä tosi. Samoin leuat on ihan liisteriä.
No, ei muuta kun ylös, ulos ja aamupalalle. Ensimmäinen askel sängystä lattialle meinas tappaa. Kuka helvetti on kaivanut kuopan tohon sängyn viereen? Hetken siinä keräilin ja mietin, etten vaan ollut astunut alakertaan jalallani. En. Tuntohäiriö se vaan oli.
Sanoin taas kerran aivoille, että ei hätää, maa löytyy kyllä pienen tunnustelun jälkeen ja niin se aina löytyykin. Enemmän tai vähemmän varmasti, mutta löytyy kyllä. Tossu toisen eteen vaan ja kohti kyökkiä.
Jaahas, kävely on taas muuttunut. Ihan outo fiilis! Vaihteeksi jotain uutta ja jännää. Tosi jännää - perseestähän tämä on, mutta pakko aatella tämä jännityksen kannalta, tai muuten tulee ihan hulluksi.
Tällä kertaa tuntohäiriöt oli keskiselässä, ei ristiselässä eikä niskassa, kuten yleensä. Tuntui ihan siltä, että keskiselkä karkaa alta, kun kävelee. No, parempi, että oireisto muuttuu, sanoo fyssari aina.
Aamupalaksi äiteen mustikkakeittoa, kaffee ja lasagne tai eikun takaisin petiin nopeasti. Tämä päivä oli sarjassamme niitä, jolloin ei olisi edes kannattanut nousta vuoteesta. Mutta virhe on jo tehty.
Onneksi fyssari peruuntui, koska en olisi edes päässyt sinne tässä kunnossa, kun vessassa käynti ja aamupalakin meinas viedä sekä tajun että järjen. Kyllä tämä on hieno elämys, ei voi muuta sanoa. Vähän kuin ois samanalkaisesti sellaisessa lasten pomppulinnassa, suossa ja vieterikengät jalassa.
Mutta kyllä se viel joku päivä loksahtaa kohdilleen, kun keho on käynyt kaikki muut vaiheet läpi. Mutta koitappas täs kunnossa keskittyä töihin tai vaikka kaffitteleen ystävien kanssa. Aika haastavaa on. Mut ei auta valittaa, koska tilanteelle ei voi mitään. Paitsi tietty vetää ranteet auki, mutta siihen mä aatellut lähteä. Kerta 9 kuukautta on kärsitty ja tilanne kuitenkin muuttuu koko ajan, niin kyl mä sen 1-2 vuotta katon ihan piruuttani, mihin suuntaan homma menee. Ihan vaikka sen takia, että voin sit vaatia fyssarin pään vadille, jos en paranekaan. ;)
Tekstit
3 kommenttia:
Just tommosta se on. Aamulla leukoja ei meinaa saada irti toisistaan. Paine leukanivelissä. Koko naama kireällä. Korvat soi, soi, soi. Ja huutaa.
Mulla tää leukajuttu on ihan uus... Paikka vaan vaihtuu, oireet säilyy. Mutta niin se kuulemma menee. kuulemma 2-3 -sektorille (niska-aukon sisäpuolelle) kiinnittyy selkäydinkalvot ja just noi kiinnityskohdat kuulemma ottaa damagea enitehan venyessään... Juuh... Loogista... Ja samoin kuulemma 6-7 tason vammat kans ärsyttää tota 2-3 sektoria... Niin, ja heikko yläniska kanssa. Helvetin hienoo...
Kyllä mä tänään taas kysyin, että onko tähän loppua ikinä luvassa vai meneekö se niin, että koko elämän on oireita mutta paikka vaihtuu... Mutta on kyllä niin hanurista.
Tulee mieleen silkkikankaan asettelu erään iltapuvun leikkuuta varten. Kun nyhtäsit yhdestä kulmasta, toinen rypistyi. Ja sit suoristit sen, niin kolmas meni kurttuun. Sitä se sit oli 20 minuuttia. Ja lopulta oli ihan mahdoton tehtävä saada ne fucking hulpioreunat koldilleen ja menin ostamaan helpomman kankaan siihen pukuun... ;)
Lähetä kommentti