Hermokalvot saa kyytiä (Tahdonvoimaa)

Ja siis tyyli ennen tarkoitusta, tarkoitus ennen asennetta, ja asenne ennen kaikkia. ;) Tai jotain...

Ei herkkäsilmäisille (Tahdonvoimaa)

Meidän ois niin pitänyt olla tuolla LIP. ;)

http://techandamusingstuff.com/dubai-celebrates-the-grand-opening-of-the-palm-jumeirah-island/

Autuaallinen vaakataso (Fedja)

Tilasin dna nettikaistan. Nyt olisi tiedonsiirtoa tarjolla pedistä World Wide Webiin. Yhdessä tunnissa ja 20 minuutissa olen ehtinyt käydä jopa yhdellä sivustolla, täällä taistelijat-blogissa. Pystyn tekstin lukemaan, mutta eipä sitten muuta. Yritin lähettää kommentin. Ei onnistunut. Pääsin klikkaan kommentti-kohtaa, mutta sen jälkeen ei näkynytkään muuta kuin blogin yläjuova. Välillä jumittaa selain, välillä tiedonsiirtoväylä. Sähköpostia en päässyt lukemaan ollenkaan, kun yhteydenmuodostus kestää niin kauan, että selain katkaisee yhteyden automaattisesti, kun yrittää loggautua.

Mahtavaa.

Miten sää TV lähetä kommentit puhelimesta tänne blogiin?

Lauantait on perseestä (Tahdonvoimaa)

Taas yksi tylsä päivä. Kattelen kattoo ja funtsin, että mitäs sitä tekis. Telkassa huutaa Star Warsin tunnari. Eipä ole tullut katsottua töllöökään pitkään aikaan. Kuunneltua jonkin verran.

Aamulla kun heräsin, koko kroppa oli aivan jumissa päästä varpaisiin. Kuin olisi hakattu. No, irrottelin siinä suun, tein lonkkien ja rintarangan kierrot ja hartiapumppaukset. Aamulääkkeet jätin pois, kun ne kuivattaa pirusti suuta.

Koska ei ole väliä, kuinka paha olo on, kun kuitenkin on paha olla, niin menin sitten aikani kuluksi pesemään astiat. Vielä puolet jäi tiskaamatta. Pieni huili, ja kohta jatkuu.

Samalla sai kyytiä roskat ja roskikset. Pistin pöntöt likoomaan vessaan, kun pohjalla oli kevyttä ruoka-ainekertymää. Seuraavaksi aattelin suunnata kauppaan hakemaan maitoa kahviin. Illalla sitten siivoan tän toisen huoneen. Siinä onkin mulle tekemistä!

Ja mikä parasta, niin huomenna ja maanantaina voin vaan sitten maata, koska en pysty nouseen sängystä. Mutta silläkään ei ole mitään väliä. Kun olo kerta on jotenkin huono koko ajan, niin eipä sillä ole väliä, millainen se huono olo on.

Ensi viikolla otan auton perseen alle ja lähden ostamaan trikoopaidan. Ei jaksa vaan olla, koska se(kään) ei ole toiminut. Nyt täytyy alkaa vaan 'elää' tätä uutta 'elämää' ja tehdä sen perusteella päätöksiä, onko tämä minkään arvoista. Kaikkihan sen vastauksen jo tietävät, mutta kitkutellaan nyt.

Vaan kun (Tahdonvoimaa)

Milläs nukut, kun puristaa niin saatanasti hampaisiin? No, kattelen, kun puhelimen akun punainen hälärivalo vilkkuu rytmisesti kuin lentokoneen siiven valot ja muistelen kaikkia niitä kertoja, kun olen palannut yöllä kotiin Finskillä ulkomailta. Aina yhtä hieno tunne, kun kone on laskukiidossa ja tiedät, että muutaman minuutin päästä kumi koskettaa maata ja samassa ootkin kävelemässä jo terminaalissa. Ihana päästä kotiin. Harmi, ettei hirveesti tule matkailtu tulevaisuudessa - ainakaan pitkiä pätkiä putkeen koneessa. Tai veneessä. Tai autossakaan.

Jes sir I can boogey (Tahdonvoimaa)

Miksiköhän keksin tommosen otsikon? ;) Outoo! Jaahas, nyt vois käydä nukkuun taas suht ihmisten aikaa. Antaa Abloyn poltella tehtaitaan joensuussa ja Obaman läksyttää teollisuusjohtoa Jenkeissä, mutta meikä painaa pään tyynyyn. Ihana miekkonen toi tullessaan ranet Tammelan torin grililtä ja taas on päivä eletty TOSI terveellisesti! Hahaa. ;) Jaahas, mitäköhän huomenna? Oiskohan terve vai sairas? Hmm. Toivotaan, että terve. Valitin muuten fyssarille tota, että on niin hanurista olla välillä terve ja välillä sairas. Se vaan totes, että oisit onnellinen, monet kokee ton 3 vuoden päästä hoitojen aloittamisesta. No, niin se täytyy sit olla. Nyt leikin onnellista siis. Hyvät yöt itse kullekin. Ja aina yhtä railakasta v-loppua Fedja ja LIP! ;)

Se on nopeeta (Tahdonvoimaa)

Ei ole paljon huomiseksi jäljellä. Mutta ainakin voi tehdä uuden. Jesh, pistää sydämeen, oonkohan kuolemassa? Ei, kyllä se on tuntohäiriö vaan - unfortunately.

Linkit (Tahdonvoimaa)

Kiitos, joku jaksoi tehdä sen, mitä itse en jaksanut, eli muutti linkit sinisiks.

En mä vielä luovuta, mutta en mä tämän kropan kanssa kyllä aio kovin pitkään elääkään. Katton kevääseen ja mietin sit uudelleen, että mitäs nyt. Mutta se on varma, että tämmöiseksi en jää. Se on joko melkein terve tai ruumis. Näin ei voi elää.

Hätätiedotetta Radiosta: Joensuussa myrkkykaasuja (Fedja)

Toivottavasti Joensuulaiset tuttavat ovat sisätiloissa, kun siellä palava tehdas tupruttaa myrkkykaasuja ilmaan. Radiosta tulee hätätiedotteita asiasta. En muista aikaisemmin, että moista olisi tapahtunut mun elinaikana. Siis sellainen vahinko, että ei voi hengittää ja radion/TV?:n kautta ihmiset pidetään ajan tasalla myrkkytiedosta.

Rottia yövieraina (Fedja)

Tahdonvoimaa vinkkejä: Menet viikonlopuksi peiton alle ja olet siellä päivätkin peitto silmillä. Käyt vaan syömässä ja vessassa välillä. Ja sun ei TV kannata vielä luovuttaa! Kolme vuotta sun on hyvä vähintään yrittää pinnistää ja kuntoutua. Olet vasta niin alussa ja olet jopa saanut hoitovastetta, jota mulla ei ole tapahtunut tuonne pään alueelle koskaan. Tai ehkä ennen toista kolaria jonkun verran, muttei sen jälkeen.

Hammaslääkärissä kannattaa pyytää jättämään tuoli niin pystyasentoon kuin mahdollista ja pään alle Tempur-tyyny tai vastaava (pikkuinen ja muotoutuva).

Täällä on karjuttu. Autto vähäksi aikaa. Ainakin sen aikaa, kun alkoi väsyttämään niin kauheasti sen jälkeen, ettei jaksanut mitään. On kovempaa kuin vesijumppa. Meni kyllä tosi tukkoon kalvot ja niitä on sitten yritetty löysäillä. Ei se ole kovin kevyttä tuo huutaminenkaan. Vähän pelottaa, että toivottavasti tuosta ei tule lisävahinkoa, kun kaarellehan siinä osittain niska menee, kun huutaa ja tulee rajuja kiristyksiä. Kokeilkaapa olla yhtä aikaa fleguja ja raivona. Onnistuuko? Pahentua saa, muttei tulla lisävahinkoa. Sitä en kestä. Naapurit tieten ajattelivat, että Fedja on alkanut diggaamaan Tarja Turusen kappaleiden rumpuosuuksia. Volume täysillä.

Edelleen kyllä kihisen. Jos en kuole retkuvamman hermostohäikkien aiheuttamaan sekundaariseen immunipuolustusjärjestelmän tilttiin, niin sitten tukehdun tähän raivoon. Toivotonta, miten tän saa tuolta sisältä pois. Tän kauhean pettymyksen ja raivon. Ei pysty huutamaankaan joka päivä, kun vie niin voimat. Ja kun pitäisi saada juosta täysiä ja huutaa ku hullu ja potkia joka paikka ja lyödä ja huutaa.

Periksi en tälle vankilalle kuitenkaan anna. En anna. En ikinä anna tän kidutuksen nujertaa mua. En ikinä.

Viime yönä meuhkasin unissani. Olin lapsuudenkodissa omassa huoneessa ja lattialla vilisi välistä rottia. Minä paukuttelin seiniä ja lattioita, että sain niitä siirtymään paikasta toiseen. Yrittivät mennä useampaan otteeseen vaatehuoneeseen. Silloin aina seinän ja lattian kolistelua. Ensin rottia oli yksi kipale. Tuore ja virkeä. Seuraavana esiintyi vanhempi ja hitaampi kaveri. Lopulta olin sekaisin, että oliko niitä yksi vai kaksi, mutta niitä olikin 2 sirkeää tapausta ja tämä yksi hidas eli 3 yhteensä. Yksi rotta katsoi mua aika suloisesti yhdessä välissä (ei muuten unessa ollut rotan näköinen, kun oli niin isot korvat). Halusin rotista eroon, kun niiden kuljeskelu minun huoneessa tuntui melko epämiellyttäviltä, mutta en pystynyt tappamaan niitä, kun en raaskinut. Jotenkin olivat hellyttäviä (rotat?), vaikka ällöttivätkin. Yritin miettiä pystynkö virittämään hiiren?loukkuja, että jäävät ansaan. Useampaan otteeseen piti ajatusta pyörittää päässä. En voinut tappaa niitä. Lopussa kuitenkin lattialla oli oikein kunnon mestauslava, 0.5m x 1m. Siinä oli sitten loukkuja ja osia kuolleistä hiiristä. Hyi yök. Unessa rotat jäivät eloon. En päässyt vielä tappamispuuhiin.

Kai tuossa unessa olennaisinta oli, että sain meuhkata ja kolistella. Onneksi on nuo unet, jossa karjun täyttä päätä lääkäreille tai välillä joillekin muille ihmisille, eikä tuu jälkiseuraamuksia.

Pahaa unta (Tahdonvoimaa)

Ei voi olla mahdollista. Ongelmat vaan lisääntyy. Huomasin juuri, että mulla on yhdessä hampaassa aika pahanoloinen ientulehdus. Hammaslekurille en pystyisi kyllä meneen, mutta tulehduksesta pitäisi päästä eroon. Se laskee yleiskuntoa pirusti, niinkuin kaikki tulehdukset. Taas uusi pulma. Ei kai auta, kun soittaa maanantaina hamppilekurille aika ja mennä vaan väkisin. Ei auta mikään.

Yksityiselle on pakko suunnata, koska YTHS:lle ei saa autoa parkkiin, eikä siellä ole hissiä ja hamppiterveydenhuolto on ylimmässä kerroksessa. Sinne kun pääsen, pyörryn lekurin penkkiin. Voi vittu, että piti tämäkin vitsaus tulla. Kohta mä en oikeesti enää tiedä, miten jaksan kantaa kaiken paskan, mitä vaan kaatuu joka puolelta lisää päälle. Vinkkejä?

Terveisiä delfinaariosta (Tahdonvoimaa)

Täällä tuli taas käytyä. Tokko siitä hyötyä on, mut käydään, kun on käsketty. Taitaa olla mulla niin herkkä toi hermosto vaan, ettei se sopeudu millään tohon uuteen asentoon. Ihan toivotonta seisoa tai kävellä, kun kroppa heijaa koko ajan ylös alas. Hulluks tulee, kun ei vaan saa maata jalkojen alle. Ei vaan totu, niin ei totu.

Maanantaina 2.2 Oulun kirjastossa (Fedja)

Kansanlääkintäseuran järjestämä seminaari 2.2. Oulun kirjaston Pakkala-salissa.

Mukana:
- fysiatri Sinikka Levoska Oulusta
* Muuten toinen kahdesta fysiatrista Oulussa, jotka tajuavat jotain retkahdusvammasta
- Fysiologi, proffessori, O.Hänninen

Paska polvi (Tahdonvoimaa)

Vittu, kun särkee polvea. Pamautti hirveen patin sisäsyrjään. Fyssari sanois: 'Se vaan hakee paikkaansa'6. No vittu, siinähän hakee, kunhan ei hae 80-vuotiaaksi. Haloo, kävelin 200 metriä...

Nyt se alkaa - alaraajojen uuteen asentoon totuttelu. Fyssari kyllä varoitti, että kun uusi asento, eli se normaali, on saavutettu yläkropassa, alkavat muut lihakset ja nivelet hakea uutta paikkaa vuorotellen, ylhäältä alaspäin. Sit aletaan treenata niitä alueita. Mutta milläs treenaat, kun pää lakoo.
Grande katastrofo.

Kaikki lihakset todellakin on vuorotellen kipeenä, koska lihastasapaino on samalla tavalla päin persettä kuin maailmantalous. Ei auta vittu, kun kärsiä ja kattoa, mihin menee olo ajan kanssa. Jotenkin tuntuu paremmalta mutta toi kuuppajumitus vesittää sen.

Ensin tiksas leukanivel. No, nyt se on normaali. Jotain hyvää. Sitten pamahti jumppeliin hartia/solisluukuoppa. Sekin on ok nyt. Sit alkoi särkeä rintarankaa, alaselkää ja lonkkaa. Rintaranka ja alaselkä on nyt ihan jees. Lonkka toisinaan kiukkuilee. No, nyt tuli sit nämä polvi- ja nilkkaongelmat. Niin, ja yläniska- ja korvaongelma takas, siitä autotörttöilystä.

Fileeraan itteni elävältä, (niinkuin yksi mun mielenterveysongelmainen oppilas sairaalakoulussa, kun keksi olevansa mandariini ja alkoi kuoria käsiään saksilla) ,jos pilasin ton yläniskan ja pään paranemisen huonolla taskuperuutuksella. Pitäisiköhän soittaa Lahden seudun autokouluun ja reklamoida, kun eivät opettaneet taskuperuutusta peileistä. Eikö tullut mielee, että mulla ois whiplash joskus? Ei tajuu.

No, tänään olin tarkempi. Pieni reikä kun oli, auto jäi keskelle tietä. Ei viittinyt riskeerata. Tulkoon sakot. Ei tunnu missään, kun rahaa on kuin roskaa! Jos ois kaduilla joulupadat, pistäisin niihin satasia saman tien. Tai sit ryöstäisin ne.

Vitun jäsennys (TV)

Sorry, blogi ei tajua suoraan wordistä kopattua tekstiä... No, saa siitä selvän.

Esilukijaksi (Tahdonvoimaa)

Infoboksi:

Niskan retkahdusvamma on kiistelty oirekokonaisuus

Niskan retkahdusvamma voi syntyä viattomaltakin näyttäneen tapaturman seurauksena kaatuessa, pudotessa tai törmätessä. Vammoja syntyy niskan ja kaulan pehmytkudoksiin pään tehdessä piiskaniskumaisen liikkeen nopeasti eteen ja taakse. Tyypillisin tilanne, jossa niska retkahtaa, on liikenneonnettomuus, usein nokka- tai peräänajokolari. Mikä tahansa kovaenerginen voima tai isku niskaan tai päähän voi aiheuttaa retkahdusvamman, oli kyse sitten jääkiekkopelissä saadusta taklauksesta, hevosen selästä putoamisesta, katutappelussa tulleesta osumasta tai sukelluksesta liian matalaan veteen.

Noin 90 prosenttia vammoista on lieviä

Suomessa syntyvien retkahdusvammojen, sekä niiden yhteydessä saatujen aivovammojen, määrää on vaikea arvioida. Osa vammoista jää diagnosoimatta ja hoitamatta terveydenhuoltohenkilökunnan puutteellisen tietämyksen tai skeptisen asennoitumisen vuoksi. Potilaiden kertomiin moninaisiin oirekuvauksiin ei uskota, ja useat saavatkin diagnoosiksi nettisairauden tai ”pöpipään”. Koska hermoston mikrovauriot eivät näy röntgen- eivätkä edes MRI-kuvissa, vamman olemassaolo on helppo kieltää ”tieteellisen näytön puuttuessa”.

Niska on herkkä alue. Yhteydet pään ja selkäytimen välillä kulkevat sitä kautta. Tämän takia niskan retkahdus voi aiheuttaa paitsi kovaa kipua myös neurologia ja neuropsykologisia oireita. Suurin osa potilaista paranee kuitenkin nopeasti ja täydellisesti. Noin 10 prosenttia whiplash-potilaista kärsii vaikeista fyysistä, psyykkistä ja sosiaalisista toimintakykyä alentavista oireista vuosienkin ajan. Unettomuus, tarkkaavaisuushäiriöt, vireystilaongelmat, huimaus ja hermosäryt vaivaavat potilaita jatkuvasti, mutta riittävät harvoin perusteeksi työkyvyttömyydelle. Sitä mitä ei kuvissa näy, ei voi olla olemassa, on liian monien terveydenhuollon ammattilaisten kanta asiaan.

Haasteet diagnosoinnissa, kuntoutuksessa ja korvattavuuksissa

”Kummalliset” oireet laitetaan usein psyyken piikkiin kliinisen näytön puuttuessa. On olemassa myös esimerkkejä, kuinka Kelan ja vakuutusyhtiöiden paperilääkärit ovat mitätöineet muiden alan asiantuntijoiden antamat selkeät whiplash-diagnoosit, ja evänneet niin sairauspäiväraha- kuin vakuutuskorvaukset työ- ja toimintakykynsä menettäneiltä potilailta. Paljon julkisuudessa puidun kiekkomaalivahti Markus Helasen tapauksessa kävi näin. Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksen neurologin diagnoosi täydestä työkyvyttömyydestä joutui romukoppaan, kun hädin tuskin ilman luistimia pystyssä pysynyt mies oli vakuutusyhtiön mielestä valmis kiekkokaukaloon. Asiasta käydään edelleen oikeustaistelua.

Nykyisin vallitseva käytäntö, jossa korvauspäätös perustuu hoitavan lääkärin lausuntoa sen suuremmin kunnioittamatta tai asianomaista kuulematta papereihin, on potilasta nöyryyttävä. Kliinisen todistusaineiston puuttuminen on toki pulmallinen tilanne molemmille osapuolille, mutta vammautumisen todelliset seuraukset, toimintakykyä ja elämänlaatua heikentävä oireisto sekä taloudellinen ahdinko, ovat vain potilaan ongelmia. Psyyke on kovilla miettiessä, millä maksaa hoidot ja kuntoutus, kun rahaa ei tule mistään ja työkykyä ei ole. Entä mistä ammentaa voimaa vakuutusyhtiön, Kelan ja oikeuslaitosten kanssa kiistelyyn? Uusimpien tutkimusten mukaan whiplash-kuntoutujan positiivinen asenne ja usko omaan paranemiseen nopeuttavat retkahdusvammasta tervehtymistä. Positiivisuuden ylläpitäminen on kuitenkin vaikeaa, koska suurin osa lääkäreistä ei myönnä tai tunnista invalidisoivia oireita, vakuutusyhtiöt ja Kela mitätöivät vamman olemassaolon, kuntoutuksesta saa taistella ja korvaus- ja tukipäätöksetkin tunnutaan heittävän nopalla.

Niskan retkahdusvammasta voi kuntoutua

Niskan retkahdusvamma voi aiheuttaa hurjia hermo-oireita, joista paraneminen vie vuosia. Kuntoutusennuste on kuitenkin hyvä, mutta matka kohti terveyttä pitkä ja kivinen.

Jos elämä olisi mennyt suunnitelmieni mukaan, olisin matkustanut huhtikuussa 2008 Aasian lämpöön lomailemaan pitkän työrupeaman päätteeksi. Kohtalo päätti kuitenkin tarjoilla hieman erilaista viihdettä. Viattomalta näyttänyt liukastuminen palaverin päätteeksi vangitsi 27-vuotiaan markkinointialan yrittäjän ja freelancer -kirjoittajan neljän seinän sisälle lähes vuodeksi. Taistelu kuntoutumisen kanssa on edelleen kesken, mutta tunnelin päässä näkyy valoa.

Kaatumisestani on nyt vuosi, ja pystyn tekemään tauotetusti pari tuntia päivässä kirjoitushommia sekä ajamaan altaalle harjoittelemaan. Muiden silmissä toipumista on tapahtunut paljon, vaikkei itsestään siltä tunnu kummallisten oireiden seuratessa toisiaan. Järkyttävistä lähtökohdista on pärskitty pintaa kohti aimo matka. Kun olen itkenyt lohduttomasti päiväkausia peläten, etten koskaan parane, surffaan lopulta blogiini. Siellä voin tarkastella kirjoittamiani tekstejä ja todeta, että edistymistä on tapahtunut. Toki ruutuvihko ajaisi saman asian, mutta haluan levittää tietoa tästä mystisenä pidetystä piiskaniskuvammasta. Siihen blogi on oiva väline.

Vinkki 1:

Mikäli taistelet pitkäaikaisen kuntoutusprosessin kanssa, tee tervehtymispäiväkirja. Meille pitkäaikaissairaille käy helposti niin, että sitä muistaa vain huonot hetket ja oireiden pahenemiskaudet, mutta unohtaa paremmat päivät ja jo kadonneet oireet.

Täydellinen elämäni

Vaikka olen kokenut elämässäni paljon negatiivista, kuten ystävien itsemurhia, pettämistä, läheisten sairastumisia, selkään puukotuksia ja epäonnistumisia pääsykokeissa sekä työssä, ovat viimeiset kuukaudet jättäneet lähtemättömät sirut sieluuni. Klisee ”ilman terveyttä ei ole mitään”, muuttui hetkessä todeksi. Koomista sinänsä, hehkutin äidilleni viikkoa ennen kaatumista, miten kaikki asiat elämässäni olivat vihdoin loksahtaneet kohdilleen. Oli ihana mies, häät ja kesäloma tulossa, takana menestyksekäs vuosi firman puikoissa, yliopistosta kandipaperit kourassa ja gradu aluillaan. Elämällä on kuitenkin tapana tempaista matto jalkojen alta silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa.

Siitäkin huolimatta, että viimeinen vuosi on ollut yhtä helvettiä, hämmästyn sitä toiveikkuutta, minkä onnistun kivuista, huimauksesta, tylsyydestä ja rahattomuudesta huolimatta luomaan. Ja vaikka itsesäälin vallassa olen miettinyt monesti, ”miksen voinut kaatua niin, että olisin kuollut” tai ”miksei muhun tullut joku modernin lääketieteen tuntema järkevä sairaus, johon tietäisi kuolevansa, eikä jäisi kitumaan”, niin rakastan elämää liian paljon luovuttaakseni.

Vinkki 2:

Älä pidä terveyttä itsestäänselvyytenä, äläkä suunnittele elämääsi liian tarkasti liian pitkälle. Kun kriisi yllättää, tuntuu pettymys tuhat kertaa pahemmalta, koska sinulla on suhteessa enemmän menetettävää.

Aikaa ajatella

Päästyäni eliittilukioon, sekä myöhemmin yliopistoon lukemaan yhteiskunta- ja kauppatieteitä, saatuani ensimmäisen oikean työpaikan vain 15-vuotiaana, tehtyäni ammattimallin hommia vuosikaudet ja perustettuani menestyvän markkinointitoimiston 23-vuotiaana saatoin sairastuttuani pysähtyä miettimään elämääni ensimmäistä kertaa. Siihen asti olen paahtanut menemään pohtimatta sen suuremmin mitään. Aluksi en nähnyt tilanteessani mitään positiivista. Nyt olen varma, että kasvan tämän kuntoutumisprosessin myötä todella vahvaksi. Lisäksi olen löytänyt itsestäni aivan uusia puolia.

Etenkin avun pyytäminen on ollut minulle aina hankalaa, koska olen ollut tee-se-itse-jos-osaat- ja josset-osaa-niin-opettele -tyyppi. Sitkeänä sisupussina olen hoitanut kaiken valaisimien asennuksista tietokoneen päivityksiin ja auton renkaiden vaihtamiseen. Nyt asiat ovat toisin. Autossa on miehen laittamat talvikumit, ja hän hoitaa myös kauppareissut. Minulla ole voimaa kantaa edes maitopurkkia. Huonoimpina päivinä ruoka on ilmestynyt lautasella sänkyyn, ja lasissakin on ollut pilli valmiina, etten joutuisi päätäni kohottamaan pahimpien hermosärkyjen aikaan. Toisinaan äitini Lahdesta kävi tekemässä ruuat viikoksi ja siivosi kotimme. Aiemmin olisin ollut moisesta vaivautunut, nyt ainoastaan helpottunut.

Itsenäisyys vietiin

Sairauden alkuvaiheessa en uskonut olevani niin avuton, mitä todellisuudessa olin. Eihän kukaan halua myöntää, että itsenäisyys ja omatoimisuus ovat riistetty. Kerrankin koettelin voimiani lähtemällä ostoksille alakerran Siwaan, mutta mieheni haki minut sieltä takaisin autolla, kun jalat eivät kantaneet kotiin. Vuoden sairastettuani suostun hyväksymään, että omatoimisuuteni, itsenäisyyteni ja aktiivisuuteni on viety toistaiseksi. Onneksi olen löytänyt menetettyjen harrastusteni, kuten golfin, yleisurheilun ja Body Pumpin, tilalle uutta ajanvietettä. Luen, bloggailen, teen luovaa ideointia ja allasjumppaan, vaikka olen aina inhonnut vettä.

Toukokuusta asti ainoa liikuntamuotoni onkin ollut vesikävely, jota sain harrastaa aluksi 5 ja nyttemmin 45 minuuttia päivittäin. Vedestä tuli minulle niin tärkeä kuntoutuskeino, että poljin sitä vielä elokuussa kaatosateessa Näsijärven kylmenevässä aallokossa. Syksyn saapuessa oli siirryttävä sisälle, koska herkistynyt hermostoni ei kestänyt kylmää. Niinpä tein erikoissopimuksen takapihan hotellin uima-altaalle, ja kuntoutus jatkuu inhimillisissä oloissa.

Syytän edelleen liukastumisesta omaa huolimattomuuttani. Mitäs lähdin talvella ulos kesätennareissa, puhuin puhelimessa kävellessäni ja kannoin raskasta reppua heikoilla hartioilla ja vielä varoitin muita kaatumasta juuri ennen kuin itse liukastuin. Niin, ja miksen mennyt heti lääkärille, joka olisi osannut diagnosoida vammani oikein? Ruotimista voisi jatkaa loputtomasti, mutta menneisyyttä ei voi muuttaa ja tulevaisuuskin on tuntematon. Vain tämä hetki merkitsee.

Vinkki 3:

On asioita, joille et mahda mitään ja niiden suremiseen ei kannata suunnata energiaa. Muistuta koko ajan itseäsi, että olet menettänyt elämäsi toistaiseksi. Keskity tulevaisuuteen.

Toivo syntyy pienistä asioista

Ensimmäiseen kahteen kuukauteen en pystynyt katsomaan tv:tä, kuuntelemaan radiota, liikkumaan metriäkään tai keskittymään mihinkään. Elin toisella planeetalla seurani fyysiset kivut ja henkinen tuska. Näin 12 kuukauden sairastelun jälkeen pystyn tuijottamaan kyljelläni tv:tä, enkä pelästy enää kovia ääniä. Jatkuva hikoilu ja palelu, vessassa ravaaminen ja sydämen tykytys, eli niin kutsutut autonomisen hermoston oireet, ovat helpottaneet. Alussa kun en tajunnut, kuka tai missä olen ja mitä tein, muidenkaan ihmisten seura ei kiinnostanut. Suljin läheiset ja heidän avunantonsa pois. En halunnut nähdä miestäni, ystäviäni, perhettäni tai työtovereitani, koska he edustivat minulle kaikkea sitä, minkä olin menettänyt - elämääni.

Jossain vaiheessa huomasin, etten ”pudonnut” enää wc- pöntöstä läpi, pystyin lukemaan ilman rivit pomppivat silmissä sekä piipahtamaan ulos minuuteiksi. Keinuttava huimaus loppui ja muuttui tasapaino-ongelmiksi ja epävarmuuden tunteeksi. Muuten oloni oli parempi. Aloin kaivata ihmiskontakteja ja juttuseuraa. Pystyinhän pitkästä aikaa keskittymään muiden sanomisiin ja tuottamaan järkeviä lauseita ”mä haluan kuolla” ja ”mun elämällä ei ole merkitystä” rinnalle. Lähipiirini on ollut korvaamaton tuki kuntoutukseni ajan. Ilman miestäni, perhettäni ja Samanthaa, Mirandaa ja Carrietä sekä blogituttujani olisin ajanut autoni kallioon monesti. Sen verran hirveitä oireita aivohermojen ja selkäydinhermojen äkillinen venytys voi aiheuttaa.

Vinkki 4:

Vakavasti sairas ei ole ihanteellisin puoliso, työkaveri tai ystävä sillä hetkellä, kun hätä on suurin, eivätkä muut sitä sinulta odotakaan. Lähipiirin lisäksi kannattaa etsiä samassa tilanteessa olevia tai samasta vammasta parantuneita tukijoukkoja.

Nuo kummalliset oireet

Kuten lukuisilla muillakin niskan retkahdusvamman saaneilla, myös minulla alkoi hervoton lääkäri- ja tutkimusrumba maaliskuussa 2008. Muistan istuneeni tuntikausia ruuhkaisessa ensiavussa ja silloinkin tunsin putoavana penkin läpi. Silmissä vilisi salamat, korvat huusivat kuin tuomiokirkon kellot ja enkä pystynyt nielemään. Lopulta pyörryin penkille ja pääsin jonon ohi lääkärille vain kuullakseni, että olen luulosairas tai burn-outissa.

Vain 10 prosenttia retkahdusvamman saaneista kärsii pitkittyneistä, työkykyä ja elämänlaatua heikentävistä hermoperäisistä oireista, joten minunkaan tuntemuksiani ei osattu diagnosoida. Ja koska oireet ilmestyivät vasta viikkojen kuluttua kaatumisesta, eivät lääkärit enkä minä itsekään osannut yhdistää niitä kaatumiseen. Selitykseksi oudolle ololleni tarjottiin jännitysniskoja, hyvänlaatuista asentohuimausta, paniikkihäiriötä ja burn-outia. Totesipa yksi neurologi suoraan päin naamaa: ”Hullu sinä olet”. En ollut. Koska röntgen- ja magneettitutkimukset, verikokeet ja muut testit osoittivat terveen merkkejä, olin vain mysteeri hirveine oireineni. Yrittäjä ja opiskelija kun olin, niin oireet ne oli helppo laittaa psyyken piikkiin.

Vinkki 5:

Jos lääkärisi sanoo sinulle, että kuvittelet oireesi, vaihda lääkäriä. Älä tyydy arvailuun, vaan vaadi diagnoosi ja kuntoutussuunnitelma.

Apua saa, jos sitä osaa etsiä

Modernille koululääketieteelle ominaisesti terveydenhuoltoalan ammattilaiset keskittyivät murtuneen kyynärpääni tutkimiseen. Se oli helposti diagnosoitu ja hoidettu, toisin kuin oudot neurologiset oireet sekavuudesta huimaukseen, kokovartalokipuihin ja autonomisen hermoston sekoiluihin. Käsi parani parissa viikossa, mutta venähtänyt hermokudos palautuu 1-2 vuodessa jättäen joitain oireita rikkoutuneen sielun seuraksi. Koska moderni koululääketiede ei osannut minua auttaa, aloin ottaa itse asioista selvää. Tutustuin satoihin ulkomaisiin hermo-oireita käsitteleviin tutkimuksiin ja löysin nopeasti netin keskustelupalstoilta kohtalotovereita. Pian tiesin itse, mikä minua vaivaa, mutta haasteeksi muodostui vammaan uskovan ja asiansa osaavan lääkärin löytäminen. Omien ja kohtalotovereideni kokemusten perusteella Suomessa on vain muutamia fysiatreja ja neurologeja, jotka

uskovat vamman olemassaoloon ja osaavat ohjata potilaat oikeisiin hoitoihin.

Kerran kännykällä netissä surffaillessani kohtalo heitti tielleni Craniosacraaliterapiaa (CST) antavan fysioterapeutin yrityksen nettisivut. Samassa paikassa toimi myös fysiatri, joka oli erikoistunut niska- ja selkävammoihin. Lukuisten sattumien summana sain peruutusajan fysiatrille, ja hän vahvisti epäilyni hermokudosretkahdusvammasta. CST-terapia, jonka vaikutus perustuu aivo-selkäydinnestejärjestelmän kevyeen manipulointiin, aloitettiin pari kuukautta kaatumisen jälkeen. Sen ansiosta tasapainoni on parantunut huomattavasti ja herkistyneet aistini ovat palautumassa normaaleiksi. Siedän paremmin liikkuvaa kuvaa ja kovia ääniä, ja niskakin liikkuu sivuttain. Jokapäiväiset kivut ovat vähentyneet, ja olen saanut vähän energiaa ja elämäniloa takaisin. Jaksan kävellä joitain satoja metrejä ja pystyn istumaan puolisen tuntia ilman, että hermostoni saa sätkyn. Kunto kohenee etanan vauhtia.

Ilman yhteiskunnan tukea

Joudun maksamaan omasta pussista kaikki fysioterapiat, koska vakuutusyhtiön ja Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan mukaan laivaseminaarissa koulutusaikana sattunut onnettomuus ei ollutkaan työtapaturma ”yleisiin elämänkokemussääntöihin” nojaten. Mitä se sitten tarkoittaakaan? Myös Kela lopetti ansioon sidotun päivärahan maksamisen kolmen kuukauden jälkeen, koska heidän paperilääkäreidensä mielestä olin täysin työkykyinen jo elokuussa. Pystyin elo-marraskuussa ist­umaan koneella 5 minuuttia kerrallaan ja työpaikalleni en edes päässyt huimauksen ja särkyjen takia. Nuo korvauksista päättäneet ”asiantuntijalääkärit” Kelassa eivät ole minua nähneet, ja hoitavan lääkärin lausunnoilla työkyvyttömyydestäni ei ollut mitään arvoa. Onneksi on auttavaiset vanhemmat ja mies, ja tämänkin artikkelin kirjoitin sujuvasti makuulla puhelimen Office-ohjelmalla. Myös osa jutun kuvista on otteita puhelimeen tallettamastani sairaspäiväkirjasta.

Vinkki 6:

Suurin osa kohtalotovereistani ei ole saanut oikeaa diagnoosia tai asianmukaista hoitoa, vaan luonto on hoitanut monissa tapauksissa tehtävänsä ja se on hidasta. Ole siis aktiivinen ja ota selvää sairaudestasi, jotta saat oikeaa kuntoutusta.

Kuntoutuksen kanssa ei juosta

Whiplash-potilaan ennuste on yleisesti hyvä. Kun kyse on hermovammasta, paraneminen voi kuitenkin kestää vuosia. Itse odotin kolme kuukautta yhden yön ihmettä ja petyin. Whiplashin kuntoutus on sitkeyttä ja kärsivällisyyttä vaativaa puurtamista. Mutta parasta on, että tästä voi kuntoutua, jos vain löytää osaavan lääkärin ja hyvän fysioterapeutin. Muistan ikuisesti fysioterapeuttini lohduttavat sanat tavatessani hänet ensimmäisen kerran: ”Tulet elämään rankan vaiheen. Luota paranemiseen jokainen päivä. Outo olo kuvaa tätä sairautta täydellisesti. Sinun ei tarvitse pelätä. Meillä on pitkä tie edessä, mutta saamme sinut kuntoon”. Näitä lauseita olen toistellut itselleni joka päivä.

Etanan elämää

Neljä ensimmäistä kuukautta elin fysioterapeuttini ohjeesta ”etanan elämää”, jotta hermostoni rauhoittuisi. Makasin siis selälläni ja tuhlasin aikaa olemalla. Pystyasennossa minua huimasi jatkuvasti, joten kodista ei tarvinnut poistua. Pian seinät alkoivat kaatua päälle, koska olinhan ennen onnettomuutta ollut superaktiivinen ja meneväinen nuori nainen. Kun vihdoin sain fysioterapeutilta ”luvan” elää, se olikin pelottavaa. Huimaus invalidisoi ihmisen täysin. Tajusin, etten pääse siitä eroon, jollen vain ala siedättää sitä.

Heinäkuussa vedin ensimmäistä kertaa lenkkarit jalkaan ja lähdin kymmenen metrin kävelylle vanhempien takapihalle. Samalla opettelin käyttämään kroppaani uudelleen pienten kotihommien merkeissä. Hiljalleen määrää lisäten olen opettanut vartaloni istumaan, seisomaan ja kävelemään uudelleen. Marras-joulukuussa, 8 kuukautta onnettomuuden jälkeen, tein jo muutaman tunnin päivässä töitä kotona. Toimistolle en uskaltanut lähteä, koska siellä ei ollut omaa sänkyä, johon voisin kömpiä huimauksen yllättäessä. Marraskuuhun asti paranemiseni olikin nopeaa, kunnes kerran fysioterapiasta tullessani peruutin naapurin autoon. Sen seurauksena hermostoni säikähti uudelleen, kivut tulivat takaisin, makasin sängyn pohjalla 8 viikkoa ja kuntoutukseen tuli pari kuukautta takapakkia. Kyllä tässä hyviä hermoja vaaditaan.

Pienet ilot

Tätä kirjoittaessani on helmikuu 2009, ja oloni on jälleen kohenemassa. Eihän alemmaskaan voi vajota! Craniosacraaliterapia jatkuu kerran kuussa, ja olen saanut lisää voima- ja koordinaatioharjoitteita, jotka teen kolmesti päivässä. Odotan innolla kevättä ja Näsijärven aaltoja kuumina kesäpäivinä. Kotona höpsöttelen mieheni kanssa, vaikka toisinaan se tarkoittaakin kaksin katon tuijottamista. Kokopäivätöistä murehdin vasta, kun kuntoni sallii. Opintojen päättäminen, mökkeily, harrastaminen ja hauskanpito ovat suuria unelmia, jotka toivottavasti täyttyvät joskus. Jos unohtaa sen, että koko elämäni, talouteni, ystävyyssuhteeni, työmahdollisuuteni ja välillä parisuhteenikin ovat olleet kaaoksessa kohta vuoden, voin hyvin. Kuntoudun hiljalleen, osaan nauttia elämän pienistä iloista ja enkä enää koskaan pidä terveyttä itsestään selvyytenä.

--

Meinasin lopettaa tän, että tämä on todennäköisesti viimeinen artikkelini, jollei pääkiristys helpota 12.2. Nyt tyydyin kirjoittamaan ton vielä toiveikkaasta näkökulmasta. Saa kommentoida, Ei ole oikoluettu vielä...

Lisätiedot ja lähteet:

Timo Miettinen, väitöskirja: Whiplash injuries in Finland. Incidence, prognosis and predictive factors for the long-term outcome. (Niskan retkahdusvammat Suomessa. Pitkäaikaiset oireet ja ennustavat tekijät), 2006.

Gunilla Bring: Whiplash-associated injuries and disorders, 2000

Web: gupea.ub.gu.se/dspace/bitstream/2077/4241/1/ah2000_13.pdf

Suomen Kivuntutkimusyhdistys ry:n 10-vuotisjuhlakokouksen esityksiä:
Karl-August Lindgren ja Timo Miettinen: Niskan retkahdus – Hetken riesa vai ikuinen kärsimys?

http://www.suomenkivuntutkimusyhdistys.fi/Julkiset_tiedostot/Kipuviesti/kipuv106_niskretkah.pdf

Likkenneturvan web-sivut

http://liikenneturva.magazine.fi/fi/turvalaitteet/paantuki/whiplash_niskavamma.php

Keskustelua ja vertaistukea:

http://taistelijat.blogspot.com

http://p3.foorumi.info/niskavamma/index.php?sid=2ed2f0cf80f3e44699334bdf023e48da

Kyllä pahentaa (Fedja)

Joo Tahdonvoimaa. Tiesin. Eli kummiski mahdollisimman kevyt tavara käteen ja vain pari viskausta, kun on pakko heittää. Kyllä se pahentaa. Karjuminen pahentaa vähiten, mutta sekin melko paljo. Mutta haitanneeko tuo, jos pahentaa. Mitä väliä paheneeko tämä, jos kerran ei paranekaan.

Pitää huomenna laittaa stereot huutamaan ja karjua sitten itte siinä samalla, ettei räjähdä totaalisesti. Pakko tuota raivoa on pihallekin saada. Saastuttaa yhtälailla tuolla sisäpuolella. Minusta tuo onkin se pöhkö juttu. Tällainen invalidisuusaste ja normaalielämästä syrjään pukkaaminen raivostuttaa ja sitten on niin huonossa kunnossa, ettei voi mennä jonnekin säkkiä hakkaamaan tai potkimaan tai kanssakulkijoita kadulle. Just tuo, että jatkuva huono olo. Jatkuva kiristys, puristus. Ja pahin tuolla päässä, ihan hirveä. Jatkuva. Ei armoa, ei, ei.

DD joo matkat itte pitää maksaa ja ruoat tuoda mukana: tuttipullo ja piltit. Täältä löytyy viikunoita, taateleita ja erilaisia puurohiutaleita. Mutta voittehan te pyytää matkoista paljousalennusta, jos sieltä enemmälti tulee. Mun olohuoneessa on 15neliötä. 15hkl vois tulla kurssille, jokaiselle neliömetri. Jos tulee enemmän, niin varaan taloyhtiön kerhohuoneen.

Kursilla ei sitten oikeastaan muuta kuin kerrotaan vuorotellen kuinka negatiivisesti asiat on kunkin kohdalla ja sitten murjotusta loppuaika. Välillä voidaan karjua yhteen ääneen tai erikseen, jos siltä tuntuu. Tai itkeä tai sitten olla total down tilassa. Ja kukaan ei pelasta ketään. Kaikki jätetään oman onnensa nojaan, tietenkin.

Ps. (Tahdonvoimaa)

Voin kertoa, että tavaroiden rieskominen ja itkeminen saavat niin pahan olon aikaan, ettei hyvä tosi. Varmaan tiesitkin sen jo.

Mä nakkelin elo-marraskuun joka päivä jotain, potkin ovia ja hakkasin seiniä todeten, että seuraavasta muksauksesta voin kävellä takapihan puistoon kaivaan hautapaikan. Niin paha olo tuli.

Eipä se nytkään ole helpottanut, vaan samalla tavalla kuuppa kiristää. Mulla on on vaan niin paljon lyhyempi pinna, kun sulla Fedja, että jaksan elää tämän kanssa maksimissaan puoli vuotta. Niin hirveetä tämä on.

24/7.

Ja et pääse karkuun, vaikka mitä teet. Tiedän niin ton tunteen, kun tekee vaikka mitä, ja sekään ei auta. Kun voisi vaan nukkua pahan olon pois, mutta ei. Aina ensimmäisenä aamulla silmät avatessa huomaa, että on paha olo. Sama juttu illalla, kun menee nukkuun: toivoo, että yhden kerran sais nukahtaa terveen fiiliksillä, mutta ei. Tai että voi vaikka lappaa 100 Tryptyliä vatsakalvot karrella päivittäin, ja se auttais. Mutta ei.

Pahempaa kidutuskeinoa saa hakea, kun se, että oma keho kiristää joka puolelta. Välillä mulla on niin paha olo, siis ei psyykkisesti, vaan ihan fyysisesti, kun puristaa aina johonkin tai sattuu, että meinaan oksentaa. Tämä on sellaista sanoinkuvaamatonta kidutusta, jota ei vaan kestä kauaa. Eikä onneksi kukaan pakotakaan kärsimään. Jos seuraavakaan fyssarikerta ei laukaise pääkiristystä, ajan suoraan siihen Ratinansuvantoon. Ei tämän kanssa kukaan voi elää. Onneksi sulla on adminit tähän blogiin, niin saatte mulle tehtyä muistokirjoituksen. En halua siihen muuta, kuin jotain:

Tahdonvoimaa ja taisteluntahtoa oli ja kaikkensa teki, mutta se ei riittänyt.

Niin joo, ja vois siinä olla jotain myös:

Kela, Pohjola ja Verotoimisto - Te teitte sen. Yksi valittaja vähemmän. Onneksi olkoon. Toivottavasti olette tyytyväisiä.

Nukkumatti tulee vierailulle (Musti)

Vaikka kuinka olen vanhaan tapaan yrittänyt valvoa aamun pikku tunneille, se ei vaan nykyisin onnistu. Jaa että miksi ei, joku teistä ajattelee, no nousen joka aamu ennen kuutta ja ennen kuin olen kotona, kello on puoli seitsemän illalla.
Työ uuvuttaa, en ole tottunut tekemään kymmenen tunnin työpäiviä, mutta nyt on pieni pakko painaa pitkää päivää, koska firma on alku metreillä ja jokaisen työntekijän on panostettava sen jatkuvuuden eteen.
Silmiä karvastelee, hämärtää, haukotukset seuraavat toisiaan, jäsenet ovat totaalisen jumissa. Annan nukkumatille pikkusormen, ja se vie koko käden...
Luovutan nyt suosiolla ja painan pään pehmeälle tyynylle ja toivon näkeväni ruusuisia unia.
Hyvät yöt! :)

Mää räjähdän kohta (Fedja)

Hyvin menee täälläkin TV, kuten tiedät.

Mää räjähdän kiukusta. Räjähdän, oikeasti. Hajoittaisin tän kämpän huonekalut, seinät ja verhot, jos olisi vähän enemmän kuntoa.

Meinasi lähteä lasit lentoon. Sirpaleitten korjaaminen ei kiehtonut, niin vaihdoin Tupperwaren muovitörppöön ja vesipulloon. 3dl törpöstä kyllä tuli aika hyvät äänet, varsinkin kun pomppi 1.5m korkealle seiniin, niin, etten kehdannut enää jatkaa, kun naapuriin kuuluu varsin hyvin äänet.

Vankila. Ahdistava vankila. Mää en parane. Tuo kalvorepeämä mikä lienenkin on niin hankala, ettei mulla ole mitään toivoa. Ei mitään. Mää kierrän samaa ympyrää oireiston kanssa. Jos tuolla ylhäällä pikkusenkin höllää kireys, niin kohta se on suojattu liikkumattomaksi jälleen. Ja jäljelle jäävä kireys ja paine hoidon jälkeenkin on päässä niin kova, ettei hyvä tosi. Hoidon vaste kokonaisuudessaan aivan olematon. Hoidosta tulee vaste, muttei pidemmäksi aikaa kuin tunniksi hoidon jälkeen. Ei mulla ole mitään konstia tuolle vammakohdalle tuolla yläniskassa.

Tällaista elämää. Ihan älytön. Täällä vankilassa. Ihan sama mitä teen, kun ei mikään auta. Ei mikään.

Nyt olen päättänyt, että mun ei enää tarvi olla positiivinen. 11 vuotta olin. Sitten on alkanut rakoilemaan, nyt oikein toden teolla. Nyt ei tarvi tehdä mitään terveytensä eteen, ei fyysisen eikä psyykkisen, jos ei huvita. Ei tarvi nousta sängystä ylös, jos ei huvita. (Vaikka tänään kyllä lopulta pakotin itteni lyhyelle kävelylle). Saa olla rauhassa niin pohjalla, kun huvittaa. Tuijotella kaivon pohjaa. Ja miettiä rauhassa, että huvittaako sieltä nousta vai jääkö sinne loppuelämäksi. Ajatukset saa olla niin mustia kuin ikinä. Ei tarvi jaksaa mitään, jos ei jaksa.

Järjestän Negatiivisen ajattelun -kurssin. Tervetuloa. Ei osallistumismaksua.

Silmukka kiristyy (Tahdonvoimaa)

Kela, Pohjola ja Verotoimisto selkeästi haluavat mut pois maan päältä. Kelasta ei ole kuulunut mitään, Pohjola lähetti hirveät ukaasit itse mulle vahingossa maksamansa 300 euron takaisinmaksuun liittyen ja Verotoimisto muisti mua ennakkoverolipuilla, joista ensimmäinen erä 300 euroa tulee maksaa helmikuussa. Samoin jälkivero 400 euroa erääntyy helmikuussa. Vittuunein mieli lätkäisin Pohjolalle 300 euroa, veroja voi onneksi vielä viivyttää. Kyllä nyt täytyy myöntää, että mut on henkisesti lyöty. Noilla kaikilla maksuilla olisi moneen kertaan ostanut Kissin arkun, joka olisi niin paljon helpompi ratkaisu, kun kitua sairaana, työkyvyttömänä ja rahattomana.

Jeah (Tahdonvoimaa)

Tulipa sitten käytyä taas altaalla. 15 minuuttia tehokkaasti kun käyttää siinä saa aikaan vaikka mitä. Sitten kaupan kautta kotiin. Kyllä - kaupan! Vein pullot, siis muoviset, ja tölkit ja ostin wc-paprua. Enempää ei viitsinyt kantaa. No, pääsinpä pulloistakin eroon. Ketuttanut niin paljon, kun ne on täyttänyt ton meidän keittiön yhden kaapin kokonaan.

Tuli kävellessä oikea polvi pirun kipeeksi. Sattuu aivan saatanasti astuakin sillä. Ilmeisesti polvenkin asento on muuttunut. Tai siis onkin.

Se on kyllä jännä, että olo on ihan samanlainen kuin syksyllä, kun aloitin altaalla. Samalla tavalla sitä vajoaa tosta C7:an kohdalta, kun aina aiemminkin. Ihan samalla lailla se vetää korvat lukkoon kun ennenkin. Eli nämä oireet ole muuttunut yhtään. Täytyy vaan alkaa totutteleen siihen, että noi viat siitä nyt sit jäi. Käveleen ei pysty juuri ollenkaan ja istuminenkin pienissä pätkissä. Todella harmillista. Ehkä vamma tuli sitten kuitenkin selkäydin/aivokalvojen tasolle. Tai sitten nuo C7 ja C2-3 -tason juuret vaurioituivat pahiten
Ei tolle oikein muutakaan selitystä ole, miksi samat tuntohäiriöt vaivaa edelleen.

No, vittuuks sitä miettimään. Ei se miettimällä parane. Mutta ei kyllä tartte tällä kropalla himasta poistua jatkossakaan, sen verran pahalta tuntui pelkkä kaupassa käyntikin. Taidanpa mennä keittämään kaffet ja kuumaan suihkuun palautumaan jäisestä altaasta. Ihanaa, naapuri alkoi soittaa sopivasti paskoja iskelmiä. ;)

Mustin maidot (Tahdonvoimaa)

Musti ilmeisesti haluaa mut taas makuukuntoon, kun se toi 4 purkkia maitoa käydessään. Nyt mä joudun tekeen pannarin joka päivä viikonloppuna, että saadaan ne meneen. ;) Huomenna siis ensin altaalle ja sitten pannari tekeen...

Musta tulis niin hyvä kotiäiti, kun oon treenannut tätä neljän seinän sisällä oloa ja pannareita/lettukestejä. Hitto, kun ois vaan lapsia ja pystyis huolehtimaan niistä, niin hilluisin kaikki päivät himassa elättäen itseni freelance-toimittajan hommilla ja malliduunilla... Enpä ois aatellut tämmöstä skenaariota viel vuosi sitten, mutta toi kuulostaa hyvältä. Tosin mun kalvot ei hirveesti diggaa lisävenymisestä, että täytyy kattella tota äitiyttä uudemman kerran sit maailmanlopun jälkeen. ;)

Voihan niitä lettukestejä muuallakin pitää. Ennen aina värkkäsin niitä toimistolla. ;) Jengi koolle, 3 litraa taikinaa, paistovuorot jokaiselle ja jädeä. Minä toimin kestien virallisena valvojana. Useimmiten kemut päättyi kyllä baariin. Joku sanois, että perinteistä markkinointialan elämää. No ei ees oo.

Muut juo sivistyneesti punkkuu ja puhuu viisaita brändin ydinarvoista, mut me keskityttiin letunheittokisoihin - eli kuka nakkas sen pisimmälle toimiston ikkunasta... Mun suoritusta tosin ei voitu mitata, kun ohi kulkenut koira söi sen plätyn jalkakäytävältä. Hyi meitä. Ei kerrota kellekään tommosista. ;)

Tillintallin (Tahdonvoimaa)

Olipas kummallinen päivä - eli normipäivä. ;)

Nukuin taas niska kenossa, koska aamulla oli pää kipeä ja oikea puoli kasvoja puutunut. Tai sitten se arpi vaan painaa. Muuten olo on ollut edelleen parempi kuin ennen fyssarin käsittelyä maanantaina. Resonaattoriputkella pulloon puhaltelu on vähän auttanut kallon hermokalvojen jumitukseen. Siitä syntyvä paine tärisyttää/rentouttaa niitä.

Ja miten se sittentehdään?

Simppeli versio:
Pistä puolen litran pulloon n. puolet vettä, ja puhaltelee sinne pillillä kuplia.

Pro-versio:
Hanki puheterapeutin avustuksella lasinen resonaattoriputki. Puheterapeutti määrittelee putken halkaisijan ja pituuden sekä veden syvyyden, missä putken toinen pää lilluu. Hän antaa myös käytettävät äänteet, joita veteen päästellään.

Putki hampaiden väliin (ei kannata rikki purra) ja huulet putken ympärille niin, ettei paine valskaa ulospäin. Syvähengitys sisään ja sitten tasainen, rauhallinen uu-äänne matalalta pulloon uloshengityksellä. Toistetaan 3 kertaa päivässä n. 5 pitkää puhallusta. Ei ole todellakaan noin helppoa miltä kuulostaa, ja tossakin on monta knoppia, mitkä pitää muistaa, että suoritus on kunnollinen. Sama pätee kaikkiin liikkeisiin, kaikkien pitäis harjoitella oikea suoritus fyssarin kanssa, koska väärällä tekniikalla saa vaan tuhoa aikaan.

Jeps, se siitä. Tällä kertaa silmät on muuten vuorostaan alkanut oikkuilla, kun korvat on ollut parempina ja hikka mennyt pois. Välillä näkö sumenee tai hämärtyy ja tuntuu, että silmälihakset kramppaa. Mutta se on kuulemma normaalia. Sitä kysyinkin fyssarilta viimeksi. ;)

Samoin lapojen ja selän pistely on tavallista. Yleensä puutunut/ pinteessä ollut hermo palautuu normaaliksi niin, että sitä pistelee. Hahaa, näinköhän ois, että 5 vee jännityksessä olleet hermot alkais palautua? Mutta kyllä pistely voi olla huonokin juttu, ihan vaan liikarasituksesta, kun hermojuuri joutuu pinteeseen... En mä osaa ihmetellä mitään oireita. Kaikki on 'normaalia', mitä olen fyssarilta tiedustellut. Kyrvähtänyt, mikä kyrvähtänyt joten hermostolta voi oottaa vaikka mitä.

Laitoin muuten tänään fyssarille e-kortin, missä oli pari luistelevaa siiliä ja kiitokset 'AIna yhtä erinomaisesta avusta ja asenteesta, nuppi on parempi'. Fyssari vastasi takaisin, että 'Sinähän sen teit, ja periksi ei anneta'. Saipahan taas vähän tsemppiä tuostakin lausahduksesta.

Huomenna suunnataan taas altaalle. Toivottavasti ei ole hirveen kylmä.

Lohtuni on... (Tahdonvoimaa)

Että fyssari taas muistutti, että yleensä

1-1,5 VUOTTA ON MINIMIAIKA,

jolloin jotain tulosta voi jo oottaakin. Siis hoidon alkamisesta. Eli vielä on 4 kk:tta armon aikaa, ennen kuin pitää huolestua. Ja sekin on kuulemma minimi... 2-3 vuotta voi olla lähempänä meikäläisen tapauksessa. Sit jossei ole terve, niin voi hautautua elävältä. Mutta mun onneksi monet on ennustanut, että maailmanloppu tulee 12.12.2012, niin se on siinä sit. ;) Kaikennäköistä hullun ja vähemmän hullun turinaa tohonkin aiheeseen liittyen on webissä. Lukekaa ja vaviskaa.

http://jaaari.no-ip.com/foorumi/viewtopic52365.html
http://paranormaaliblogi.wordpress.com/2007/09/17/maailmanloppu-mayjojen-mukaan/
http://www.ilmatar.net/~np/misc/maailmanloppu.html
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=94296&tstart=0
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=28551

Ps. Ja ottakaa pirusti velkaa, lähtekään nopeesti Bahamalle ja toivokaa, että se loppu sit kanssa tulee tai ketuttaa maksaa lainoja takas... ;)

Hyvät yöt!

Että on tylsää (Tahdonvoimaa)

Nyt alkaa olla oikeesti tylsää. Siis todella, todella, TODELLA. Henkiset energiavarannot on tullut takaisin, ja tekis mieli tehdä jotain hauskaa. Vaikka lähteä shoppaan tai ulos syömään. Mutta kun ei pysty, niin ei.

Pää on onneksi paljon parempi, kuin eilen. Ei jumita sillain samalla tavalla, vaikka oikea puoli onkin edelleen ihan kökön, arpisen ja löysän tuntuinen. Sitähän se onkin. Myös oikea puoli naamaa puutuu, kun niska vähänkin rasittuu.

Ei tajuu, miten niska on yhtäkkiä heikoksi käynyt/väsyy, vaikka on treenannut koukistajia yms. 9 kk:tta ja se kesti välillä istumista 3 tuntia. Ehkä siellä on hermot todella niin pinteessä, että puutuminen tuleekin siksi. Kunhan ei lihasvoima katoa. Se on vähän huono merkki aina. Hermon vaurioituminen menee juuri niin: ensin puutuu/tulee tunto-ongelmia, sitten lähtee voima ja vikaksi tulee lihashalvauksia. En kyllä millään haluais, että mun kasvot halvaantuu. Täytyy seurailla tilannetta. Hitto, kun en muistanut kysyä tota fyssarilta, kun kävin. Täytyy varmaan soittaa ja kysyä asiaa vielä.

Sama homma ton C7:sen kanssa. Sekin on ollut kauan parempi, mutta nyt taas käsien liikuttelu heiluttaa sitä. Tai se voi olla vaan tuntohäiriökin. Muuten jaksaa olla jo pidempään pystyssä ja hermostokin on parempi, mutta kun toi kasvojen toinen puoli puutuu ja silmä hämärtyy siinä samassa rasituksen myötä, niin ei viitti ärsyttää niitä tahallaan. Voi vittu, tosta yläniskasta tulee vielä iso ongelma.

Vuodenaika vaihtuu, paska jatkuu (Tahdonvoimaa)

Siinä se taas on. Talvi. Masentavaa. Tulin juuri altaalta ja totesin, että niin se on kohta vuosi mennyt ja tyttö samassa tilassa. Enää 2 kuukautta siihen, että kaatumisesta on 12 kk:tta. Edistystä ei ole tapahtunut enää syyskuun-lokakuun jälkeen. Nyt on turha enää toivoa paranemista.

Hermosto toimii suht jees, mutta tuntohäiriöt ja kipu/jumipaikat on ihan samanlaisia, kuin syyskuussa altaalle mennessä. Vajoaa, vajoaa, vajoaa. Korva huutaa, leuka on kipeä oikeelta. Samat kohdat, jotka loukkasin silloin 03. Ymmärrettäväähän se on, ettei hermo toivu toista kertaa samanlaisesta, tai oikeastaan pahemmasta, vammasta. Mä ylioptimistinen uskoin olevani tilastopoikkeama. Ja petyin taas. Niinkuin aikaisemminkin kirjoitin, niin toi ylioptiminen asenne on hyvä, jos sulla on vamma, mistä todella voi parantua.

Mitähän sitä sit tekis nk. elämällään? Enpä uskonut joutuvani tätä miettimään 27-vuotiaana, mutta nyt alkaa olla pakko myöntää faktat. Vaikka kuinka haluan uskoa jotain muuta, niin joka kerta kun tulen altaalta, olo on vaan samanlainen. Vetää kyllä aika surulliseksi ja tulee väistämättä mieleen, kannattaako sitä ees käydä läträämässä, kun ei se johda mihinkään. Kai se on hyvä pitää kuntoa yllä mutta ei se mua paranna. Päin vastoin, tulee vaan surullisemmaksi, kun huomaa, että harjoittelukin on turhaa. Mä vaan vajoan, vajoan ja vajoan, koska kalvot antaa väärää tietoa maan sijainnista ja kropasta suhteessa siihen. Ei ole auttanut siihen hoidot eikä treenit.

Tuliko tästäkin retkahdusvamma? (Tahdonvoimaa )

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1637662

Ja kuka sanoi, että aivo- ja retkahdusvamma voi tulla vaan kolarissa? Näitä varoittavia esimerkkejä alkaa olla paljon.

WOM:a ja ketjureaktioita (Tahdonvoimaa)

Nyt on käyty fyssarilla. Tai siis aamulla jo siellä piipahdin, mutta hoidosta hölmistyneenä nukuin tähän asti. Juuri kun pääsin sisään praktiikalle, pöllähtänyt Lady in Pink tuli ovesta vastaan ja minä painelin sisälle vaihdossa. Aulassa juttelin, kuten aina, yhden likan kanssa, joka oli myös ravannut kaikki lekurit läpi selkänsä takia saamatta syytä siihen, miksi oli täysin työkyvytön. Kehuin tietenkin klinikan fysiatria, joka on todella tarkka. Tyttö oli niin onnellinen, kun kerroin, että fysiatri on ihan huippu löytämään 'vikoja' muiden mielestä puhtaista MRI-kuvista. ;) Myöhemmin kuulin, että Lady in Pink oli jatkanut samaa rataa jutustelua plikan kanssa siinä aulassa pukiessaan/lähtiessään. Mä ehdotinkin fyssarille, että voidaanko alkaa kompensoida mun kuluja sillä, että teen word-of-mouth -markkinointia jatkuvasti. Lupasi harkita. ;)

Ketjureaktio oli tapahtunut niskassa, aivan kuten arvasin. C0 oli painunut oikeelle jumiin, vetänyt C1:sen ja 2:sen mukanaan, ja ne kaikki yhdessä taas heitti kalvojen kiinnityskohtan takaraivon luun päällä jumiin. Kaikki kalvothan kuulemma kiinnittyy tohon ligament nuchea -kohtaan takaraivon luun yläpuolelle. Lihas-, sidekudos- ja hermokalvot kiinnittyvät siihen ja se on just se kohta, joka venyy pään kipatessa taakse. Että ei ihme, kun on kuuppa jumissa.

Hoito auttoi pikkuisen, muttei merkittävästi. Niin on tukossa koko nuppi, ettei tommosella miniajalla (25min) mihinkään ihmeisiin päästy. Ehkä huomenna huomaa vaikutuksen paremmin. Ainakin nuppi on nyt suorassa, ja se on kiva fiilis. Hermot tosin edelleen kuormittuu oikeella puolella, että sinänsä bad, bad. Mut kyllä tälla 2,5 vko:a operoi, kunnes on hoitoaika 12.2. Huomenna siis altaalle melskaamaan. Täytyy käyttää rankaa mahd. paljon ja normaalisti, ettei tosiaan muodostuisi arpea.

Ps. Länsi-Suomen Kelan perintäyksikön Tiina Soiniselle Jyväskylässä iso kiitos opintotukiasiani hienosta hoidosta.

Paitsi, että olinkin maksanut tukia takaisin 2009 joulukuuhun (bra!), niin maksusuunnitelman uudistaminenkin olisi kuulemma onnistunut. Vähän eri mentaliteetti, kuin sairausvakuutuspuolella. ;)

Ihan hauska (Tahdonvoimaa)

Tosin onhan niitä poikkeuksiakin tästä kaavasta. :)

Kelan joustavuutta koetellaan (Tahdonvoimaa)

Mitä veikkaatte kuin käy? Taidankin tehdä äänestyksen tästä blogiin, kun tuun fyssarilta. ;)

--
Hei!

Maksoin maaliskuussa -08 teille vuoden etukäteen opintotuen (v.2005) takaisin perinnän erät, 2200 e. Muistaakseni helmikuusta 09 alkaisi rullaamaan uudelleen nämä maksut 50 e/kk * 2.

Olen kuitenkin ollut sairaslomalla 1.3.08 ja suoraan sanoen persaukinen. Pakko mainita, että Kelan mielestä olen täysin työkykyinen (vaikka pystyn istumaan koneella 10 minuuttia päivässä ja opinnot seisoo täysin) joten pyhällä hengellä on elelty elokuusta 2008.

Koska olin itsekin joustava ja makselin rahaa sisään etukäteen aikoinaan, niin voisitteko tekin joustaa, ja voisin pitäisin maksutauon palautuksista? Kun pääsen takaisin töihin jatkan kuukausittaisia maksuja, eli toivottavasti heinäkuussa 2009. Ovat nämä keskushermostovammat hieman hitaisia paranemaan.

Terveisin,
X

-
Omat veikkaukseni ovat:

- maksusuunnitelmaa ei voi muuttaa, sorry
- lähetä lekurintodistukset, niin ehkä onnistuu (nehän siis on jo Kelassa, mutta eihän siellä tieto talon sisällä siirry;)
- ei onnistu missään nimessä
- täytyy tarkastaa esimieheltä, tämä on poikkeuksellista kyllä

Huulipunaa ja ripsaria (Tahdonvoimaa)

Ja ettei nyt ihan mörkönä liikkuis, niin kontristina tuulipuvun housuille meikkasin. Meikkivoide, huulipunaa, ripsaria, rajaukset. Fyssari ei olekaan koskaan nähnyt mua näin nättinä. Varmaan kysyy, että missäs se Tahdonvoimaa on, kun sen piti tulla klo 10.15. ;) Mun mottoni on ollut alusti asti, jossei ole terve, pitää ainakin olla helvetin hyvän näköinen. Loka-marraskuussa en jaksanut noudattaa sitä, mutta nyt taas oon valveutunut. Hiljalleen sitä edistymistä tapahtuu - tässäkin asiassa. Aluksi ei kiinnostanut yhtään, miltä näytti, sitten kiinnosti mutten voinut tehdä asialle mitään ja nyt kiinnostaa ja jatkaa jo seisoakin sen verran, että voi meikata.

Ripsarin laittaminen oli jänskä kokemus. En yleensäkään käytä ripsaria, koska syntymälahjaksi olen saanut paksut ripset, mutta nyt oli jotenkin erityisen outoa nostaa pää ylöspäin ja katsoa silmillä samalla ylös, valoon ja peiliin. Sujuihan se, mutta hassulta tuntui, kun ei ole sitä 10 kuukauteen tehnyt. No, lekuri määräs käyttämään rankaa normaalisti, niin aloitetaan nyt sitten ripsarin laitosta. ;) Saas nähdä, pääsenkö vielä joskus kameroiden eteen tekeen kuvauksia. Jo ajatuskin siitä, että joku meikkaaja laittaa hiukset ja tukan on karsea, ja sitten vielä kaikki studiosalamat yms. vilkkumassa ympärillä. Tai tuulikoneet ja ulkokuvaukset. Tällä hetkellä pyörtyisin kuin russakka, jos pitäis tehdä yksikin kuva studiosalamalla. Ootan kauhulla sitä retku-lehtijuttuakin, kun siihen pitäis saada musta kuva! Ja kuva nyt sattumoisin pitäis tehdä sisällä ja kyllä aika jöötiä salamaa saa siinäkin käyttää. Kun mulla on näkynyt ennenkin 2 pvää salamat silmissä kuvausten jälkeen, niin saati sitten nyt! No, samoista duuneista kilpailevat frendit on vaan tyytyväisiä, kun saavat tehdä meitsinkin hommat. Mallibisneksessä on tällä hetkellä muutenkin hiljaista, että kun yksi vakkariammattilainen on poissa kuvioista, se tietää enemmän hommia muille. Elämä on.

Aamuja (Tahdonvoimaa)

Oven kolaus kuului, kun Lady in Pink suunnisti CST-hoitoon. Kaksi onnetonta samalla päivällä, peräkkäin. Tätä ei vielä aiemmin tapahtunut. Meinataan mennä muutenkin sekaisin, niin nyt vasta fyssari pinteessä onkin. LIP:n ongelma on vasen ja mun oikea. Joka hoidon alussa fyssari aina varmistaa, niin joo 'sä olit LIP, eli vasen' ja 'Tahdonvoimaa, sulla oikea, selvä!'. :) Ollaan kuulemma hermostoltamme niin samanlaisia. Valitettavasti siis. Mutta mitäs sitä voi oottaa, jos geenit on mitä on. Onneksi Musti ei ole kaatunut. Sitten vasta fyssarilla olisikin tekemistä. Me nyt ollaan LIP:in kanssa nuoria ja siksi ns. easy-tapauksia, mutta Mustin vaivakertymä vuosiltaan on sellainen, ettei hyvä tosi. Tosin kerran, kun fyssari tapasi aulassa odottaneen Mustin, hän kysyi heti, että jaahas, oletko sinä käynytkin meidän fysiatrilla ja että vaikutat hirveän tutulta. Ehkä se paska hermosto sieltä paistoi vaan läpi.

Jasså, sitten vähän Actimelia nassuun, aamuiset neuraalikudostreenit ja vaatteita ettiin. Mitähän sit laittais päälle... Ehkäpä meen tällä kertaa tyylikkäästi tuulareissa, kun ei tartte mennä ihmisten ilmoille hoidon jlk. Joo, niin mä teen. ;)

Työntekoa, leipää, cocista, pernaa ja kiekkoa... [What the fuck??] (Lady in Pink)

Eipä ole pitkään aikaan päässyt kirjottelemaan tännekään kun on paikat olleet totaalisen jumissa töiden takia. Jep, töiden kyllä. Luitte oikein. Yritän parhaani mukaan hoitaa kahta kouluikäistä lasta iltapäivisin ja saada sillä tavalla rahaa, jolla puolestaan saisi maksettua fyssarimaksuja. Pari viikkoa on jo töitä takana. Eka viikko oli aivan hirvee... vaikka työnkuvani on ainoastaan hengata lasten kanssa 4h/pv 3kertaa viikossa ja laittaa myös astiat koneeseen sekä pyyhkiä pöydät niin johan se kroppa räjähti ekoista päivistä. Koko kroppa veti ihan tikkiin, lapaluualue tuli aivan saatanan kipeäksi ja alaselkä myös. Samat oireet siis kuin kesällä kun edellisen kerran yritin työntekoa. Aikaa tässä on siitä vierähtänyt jo 7 kk, mutta oireet ovat edelleen samat. Ja edistystäkö on tapahtunut??? Hmmmm.. No, nyt viime viikkona on jo mennyt hieman paremmin kun kiinnitin extrahuomiota työasentoihin ja istuskelin niin paljon kuin mahdollista.. Näin sitä huomaa että tämä työ on täysin maksimi mihin vielä kykenee.. kamalaa.

Tuli tässä mieleen yksi hauska juttu kun tuossa Tahdonvoimaan kanssa mietittiin meijän aikasempia sairauksia, että mitä kaikkia diagnooseja sitä matkan varrella onkaan saatu. Mullahan on koko ikäni ollu vatsaongelmia, milloin jatkuvaa pahaa oloa, milloin vatsakipua, milloin suolisto-ongelmia ja milloin refluksioireita. Edelleen siis. Välillä ovat poissa, ja välillä tulevat takasin. Kävin näistä oireista aikoinani lääkäreillä paljonkin ja sain mielenkiintoisia vastauksia. Viiden pisteen kysymys kuuluukin: mitä yhteistä on kiekonheitolla, cociksella, pernalla ja leivällä????

No, nehän ovat kaikki saamiani diagnooseja vatsaongelmiin(!) Yksi lääkäri vannoi pernan nimeen, ja luuli sen olevan suurentunut ilman mitään tutkimuksia.. mielenkiintoista. Toinen lääkäri oli aivan varma, että syy löytyy cociksesta, jota aika ajoin juon. Se aiheuttaa kuulemma juuri tällaisia ongelmia. Kolmas lääkäri piti silloista harrastustani, kiekonheittoa, syynä vatsaongelmiin. Vatsa kun joutuu siinä niin koville, niin oli minun kuulemma lopetettava urheilu välittömästi. Neljäs lääkäri sen sijaan sanoi, että se on ruis. ehdottomasti. Ja kaikki nämä diagnoosit tulivat tietenkin ilman tutkimuksia!!! Summa summarum: mitä minun olisi pitänyt tehdä taltuuttaakseni vatsaongelmat? No, näiden lääkäreiden mukaan tarkkailtava pernan kokoa (miten???), lopetettava kiekonheitto ja poistettava ruokavaliosta cocis ja ruis. No, näinhän teinkin, mutta kuinka ollakaan, ei tullut vaivaan helpotusta. Miksiköhän?? ;) Saas nähä mitä YTHS:n lääkäri ensi tiistaina ehdottaa vatsavaivojen syyksi.... Palataan siihen sitten myöhemmin...

Tupa täysi (Tahdonvoimaa)

Hyvin mahtuu 6 ihmistä pieneen kaksioon. Ei ongelmaa. Musti on linnoittautunut, entinen kotiäiti kun on, taas pyykkikoneen ja hellan väliin ja loppu perhe tuijottaa töllöä. Tulee joku taitoluistelun loppuhuipennus. Kuulemma suomalaiset nuoret oli pärjännyt eilen hienosti. Meikäläinen kun ei tommosta seuraa, niin ei mistään tiedäkään mitään.

Jassoo, taas on vedetty pannari napaa ja jatkaa tänkin illan. Ruokavalio menee joka kerta epäterveellisempään suuntaan, kun Musti ja co. tulee. Kaappiin ilmesty cocista, jädeä ja pullaa. Ei auta, kun käydä kimppuun. ;)

Missä sydän on? (Tahdonvoimaa)

Sydän sijaitsee pallean kraniaalipuolella, kilpirauhasesta kaudaalisuuntaan, oikean keuhkon mediaani- ja selkärangan ventraalipuolella.

Missä sydän siis on? Tulkitse vastaus täällä.

"Seleesikunta" saapuu... (Musti)

Tahdonvoimaa, täältä tulee taas Musti pesueineen sinua tervehtimään!
Käydään ensin Pirkkahallissa koska veteraani iskä käy työntämässä muutaman kuula kierroksen, voipa olla että ollaan luonasi joskus kolmen tietämissä.
Nyt pitäis lähteä unten maille, jotta jaksaa aamulla tarttua autonrattiin.
Siis, huomeniin ja hyvää yötä! :)

Vartalon hallinta/voimaa C5-6 (Tahdonvoimaa)

Jos niska kestää istumisen hyvässä asennossa, tässä tehokas liike ylävartalon hallintaan. Kun suoritat liikettä, ei ole suotavaa heilua ja huojua kuin Cessna turbulenssissä. Eli, pidä niskan ja hartioiden asento koko suorituksen ajan ja tee työ kädellä, ojentajalla. Älä käytä pyykkiäkoria istumiseen, tai voi tulla kallovamma, kun keikahdat sillä taaksepäin.

LIIKE:
1. Istu penkillä jalat 90 asteen koukussa, ei selkänojaa, mutta vaikka pyyhe persieen alla (hermokudokselle kivempi)
2. Kumppari käteen, toinen toiseen. Jos kumppari on uusi, se pitää "venyttää auki äärimittaansa" ennen käyttöä. Josset itse pysty, pyydä jotain toista tekemään se.
3. Toisella kädellä tehdään kyynärpää aavistuksen verran kulmassa tasainen RAUHALLINEN vienti taakse. Vie käsi siihen, mihin se menee. Jos kinnaa jostain, älä tee väkisin.
4. Palauta käsi taikaisin vastustuen kevyesti. Eli sekä taakse että eteen vienti samalla nopeudella.

MUISTA:
- Mitä kireemmällä pidät ei työskentelevän kummarin nauhaa, sitä enemmän saat siitä tukea. Eli vaikka liike tehdään ilman selkänojaa, niin saa kummarista tukea kuitenkin.
- Älä tee enempää kuin mitä huojumatta voit tehdä.

SUORITUS:
3 x pvä, 5-10 toistoa per käsi, voi lisätä muutaman kuukauden jälkeen tai oman tason mukaan
Tehdään puoli kerrallaan, EI vuorotellen

Redtyl - rentouttava lääke kalvoille

Nyt uusi huippulääke whiplash-vaivaan.
Rentouttaa kalvot välittömästi.

Varoitus:
Redtyl sisältää Triptylin seurana punaviiniä isossa lasissa.

Hyvät yöt! ;)

Ps. Poliisin huumausaineyksikkö sulkee kohta tän blogin... Ensin mä räjäyttelen teksteissäni Pohtolan parkkipaikkoja ja sit mainostan lääkkeitä ja viinaa. Kirjoitelkaa ja kommentoikaa vielä, kun ehditte!

Mutta hei: mä ainakin voin todistaa syyttömyyteni! Olen ollut himassa lähes 9 kk:tta, enkä pääse pois. En edes Pohtolaan asti! Saatika sinne toiseen paikkaan, missä neljäs kirjain vasemmalta on vaihdettu PohTola-sanasta.
Buah-hah-haa, huonoja vitsejä väsyneellä, mutta jostain se huumori on revittävä, kun itkeekään ei jaksa. ;)