Musta tulis niin hyvä kotiäiti, kun oon treenannut tätä neljän seinän sisällä oloa ja pannareita/lettukestejä. Hitto, kun ois vaan lapsia ja pystyis huolehtimaan niistä, niin hilluisin kaikki päivät himassa elättäen itseni freelance-toimittajan hommilla ja malliduunilla... Enpä ois aatellut tämmöstä skenaariota viel vuosi sitten, mutta toi kuulostaa hyvältä. Tosin mun kalvot ei hirveesti diggaa lisävenymisestä, että täytyy kattella tota äitiyttä uudemman kerran sit maailmanlopun jälkeen. ;)
Voihan niitä lettukestejä muuallakin pitää. Ennen aina värkkäsin niitä toimistolla. ;) Jengi koolle, 3 litraa taikinaa, paistovuorot jokaiselle ja jädeä. Minä toimin kestien virallisena valvojana. Useimmiten kemut päättyi kyllä baariin. Joku sanois, että perinteistä markkinointialan elämää. No ei ees oo.
Muut juo sivistyneesti punkkuu ja puhuu viisaita brändin ydinarvoista, mut me keskityttiin letunheittokisoihin - eli kuka nakkas sen pisimmälle toimiston ikkunasta... Mun suoritusta tosin ei voitu mitata, kun ohi kulkenut koira söi sen plätyn jalkakäytävältä. Hyi meitä. Ei kerrota kellekään tommosista. ;)
Tekstit
3 kommenttia:
Hyvä kun Mustin maidot tekee kauppansa ja onhan sun pannari niin saakutin hyvää nam.nam...:-))
Joo, on se. Ja erityisen tyytyväinen oli siihen kermalikööripannariin, vaikkei siitä kaunis tullutkaan... Ja alkoholikin haihtui uunissa mutta maku oli bueno. ;)
Parhaita muistoja yhteisiltä työajoiltamme on se kerta, kun toimiston lettukestien jälkeen supistiin pitkälle aamuyöhön ennenkuin nukahdettiin.. Those were the days, my friend, I thought they'd never end..
T. S62
Lähetä kommentti