Mä nakkelin elo-marraskuun joka päivä jotain, potkin ovia ja hakkasin seiniä todeten, että seuraavasta muksauksesta voin kävellä takapihan puistoon kaivaan hautapaikan. Niin paha olo tuli.
Eipä se nytkään ole helpottanut, vaan samalla tavalla kuuppa kiristää. Mulla on on vaan niin paljon lyhyempi pinna, kun sulla Fedja, että jaksan elää tämän kanssa maksimissaan puoli vuotta. Niin hirveetä tämä on.
24/7.
Ja et pääse karkuun, vaikka mitä teet. Tiedän niin ton tunteen, kun tekee vaikka mitä, ja sekään ei auta. Kun voisi vaan nukkua pahan olon pois, mutta ei. Aina ensimmäisenä aamulla silmät avatessa huomaa, että on paha olo. Sama juttu illalla, kun menee nukkuun: toivoo, että yhden kerran sais nukahtaa terveen fiiliksillä, mutta ei. Tai että voi vaikka lappaa 100 Tryptyliä vatsakalvot karrella päivittäin, ja se auttais. Mutta ei.
Pahempaa kidutuskeinoa saa hakea, kun se, että oma keho kiristää joka puolelta. Välillä mulla on niin paha olo, siis ei psyykkisesti, vaan ihan fyysisesti, kun puristaa aina johonkin tai sattuu, että meinaan oksentaa. Tämä on sellaista sanoinkuvaamatonta kidutusta, jota ei vaan kestä kauaa. Eikä onneksi kukaan pakotakaan kärsimään. Jos seuraavakaan fyssarikerta ei laukaise pääkiristystä, ajan suoraan siihen Ratinansuvantoon. Ei tämän kanssa kukaan voi elää. Onneksi sulla on adminit tähän blogiin, niin saatte mulle tehtyä muistokirjoituksen. En halua siihen muuta, kuin jotain:
Tahdonvoimaa ja taisteluntahtoa oli ja kaikkensa teki, mutta se ei riittänyt.
Niin joo, ja vois siinä olla jotain myös:
Kela, Pohjola ja Verotoimisto - Te teitte sen. Yksi valittaja vähemmän. Onneksi olkoon. Toivottavasti olette tyytyväisiä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti