lauantai 25. heinäkuuta 2009

Hahaa.

Teippasin rankani jesarilla. Samalla teippasin mun hyllykköön kiinni hyllyt. Eihä tuo jeesusteippi nyt mukavalt tunnu, muttei oo vaihtoehtookaan. Puuvillateippi ja urheiluteippi on kadonnut ja askarteluteipillä ei pysynyt. Vedin sit jesaria. Siihen loppui rangan kääntyminen. Saas nähdä, mitä iho tykkää. Aukeeko silmät aamulla vai oonko kuollut liimamyrkytykseen.

Perskeles, ranka on heikko mut hermosto voi suht hyvin. Niska ei oikein tainnu digata tost ikkuna auki nukkumisesta. Ny on vähän parempi. Mut kyl se oikee puoli vinossa edelleen on mut siinähä on, ei sille nyt voi tehdäkään mitään paitsi lepuutella ja pitää "teippii". Tuki puuttuu, siks tehdään koukistajii edelleen ajatuksen voimalla. Palan tunne on taas kurkussa, tulee sieltä C2-tasolta ja hartsuista. Mut takaraivo ei oo ni paha eikä nenäpaine. Tyyntä myrskyn edellä -ilmiö. ;)

Pakko uskoo, et parempi vaan tehdä kirjoitushommat nykyään istualtaan jumppapallolla ku roiskii menneen vaakatasosta kommarilla. Hyvä, hyvä! Jos ft näkis mun jumppapallo, Ergorest-käsituki ja pöytä -viritelmän, se varmaan heittäis mut vesilinnuille. Ei oo nääs selkänojaa. ;) Nooh, opetellaan tasapainoo... Siitä ku kiikkaa, ni, the show must go on... Mut fysiatrin sanoin: "Haasta itsesi".

Ps. Lois Lone: Syndet 27.7. Ei juhlita mut saa tulla käymää jos tahtoo. Luvassa (taas kerran) vahvaa kahvia ja kerran pakastettua kääretorttua. Ja Neurobion Fortea (löysin sängyn alta) ja Jogea. Jaa miks olin sängyn alla? Niinpä. Siinähän mietitte.

Öitä!

Kiitos kummeille!

Synttärilahjasta! :) Ensimmäiset mun toivetta noudattaneet. Eli ruokkivat Nordeaa, eivätkä ostaneet mitään turhaa. Iso käsi ja kiitos!

Kolme pahaa sutta

Näin taas aika jäätäviä painajaisia. Ja muistan kaikki. Ensimmäisen aikana mut onneks herätettiin, koska olin tärissyt ja hikoillut. Siistii muistaa unia! Muistan kaikki. Hyvät ja huonot. Ja sit nää enneunet on asia erikseen. Ärsyttävää olla koko ajan huolissaan ihmisistä, koska enneunet on pitänyt paikkansa lähes 100-%. Todella rasittavaa.

Eka painajainen oli kauhea. Mun kilipäisen exän exä vainos mua. Kaikki alko siitä, että olin nukkumassa ja mun viereen tuli koira. Tää on tämmönen Uinu, uinu lemmikkini- tyyppinen... Tais olla bokseri. Tosi kiltti, tiikerijuovainen. Mun mies oli just hetkee aiemmin lähteny duuniin ja olin siis yksin. Niinku yleensäkin. No, yhtäkkii se hullu muija ilmesty siihen oven suuhun ja käski sen koiran hyökätä. Jotenki pääsin karkuun, mut se muija konkreettisesti vainos mua, niinku elokuvissa. Kun lähdin autolla duuniin, se istui siellä takapenkillä sellaisena "haamuna" niinku leffoissa. Ja kun yritin pyytää apua tietyömiehiltä, se tappoi nekin. Tommosta se koko uni. Ei ny pysty kirjoittaan enempää. Loppuhuipennuksena heräsin siihen, et oli viskannut mua puukolla päähän. Yllättäen oikeelle takaraivoon, joka oli helvetin kipee kun heräsin. C0 on siis vinossa ollu jo jonkinaikaa.

No, sit uusi yritys nukkua n. Klo 04. Se oli samanlainen uni, painajainen mut eri mielessä. Mut oli buukattu kuvauksiin ja mallitoimisto oli unohtanut kertoa niskasta. Lyhyestä virhe kaunis, mun suosikkimeikkaaja ei suostunut meikkaan mua, vaan ne lähetti mut takas himaan. Samoin se asiakkaan edustaja (tais olla Anna tai Me Naiset, joita oon tehnytkin) totes, et mikäs malli sä oot, kun et voi korkkareilla kädellä. Pointtina oli kuvata jotain helvetin kesähepeneitä niin, että mä kävelin piikeillä junanraiteen palkin päällä ja arska paistoi siellä taustalla jne. No joo, mä lähdin himaan ja kaveri, terve, buukattiin tilalle. Toi ei ollut ees itseasiassa painajainen, vaan vois tapahtua ihan oikeesti: et joku unohtais kertoo niistä korkkareista... Tai etten voi hyppii. Tai no, en mä voi tehdä enää kuvauksia ollenkaan. Ajatuskin, että vaikka kääntäisin päätä ja kattoisin kirkkaaseen valoon ja samalla pomppisen SATTUU. Big no no.

Kolmas uni oli hyvä, mutta symbolisoi sekin sitä, kuinka yks ihmiselämä on tullut tiensä päähän. Oltiin Pirkkalassa tekee mettätöitä. Tai siis kaikki muut oli paitsi mä. Ihmiset yritti keksiä mulle kaikkea hommaa. Vaari sanoi, että nostele sä noita taimia, niin hän istuttaa, tai toisinpäin. Anoppi sanoi, etten mä voi nostella, että pura niitä laatikoista. No, appiukko tuli suoralle tyylilleen ominaisesti vuorostaan toteen, ettei se mitään voi tehdä. Joku ehdotti, että laittakaa se tekeen reikäkoneella reikiä maahan. No, en voinut, ku se tärisi. Lopulta mummi lähetti mut sisälle keittään lihasoppaa. Siitäkään ei tullut mitään, kun en vaan saanut lihaa leikattua, ja niinpä mulla oli sit kuistin ruokapöydässä iso liuta helvetin vihaisia ja nälkäisiä työläisiä. Sanomattakin on selvää, että kertoo aika hyvin siitä, kuinka ihmisestä ei vaan ole mihinkään ja se voitais vaan viedä vajan taa ja pistää luoti päähän. Että näin! Saas nähdä, mikä kohtalo noista koettua. Puukko takaraivoo lienee paras. Noi muut on koettua, siis kuinka ei voi tehdä mitään ja on kaikille, etenkin itselleen, pelkkä kiusankappale. No, mä luotan siihen evoluutioon. ;)

Sanomattakin on aika selkeetä, että vituttaa hiukka, ku jengi lähti Poriin keikalle pitää hauskaa ja minäpä jatkan samaa rataa yksin himassa selälläni ja mietin, mistähän se nyt tilttas. Aamulla kun heräsin, oli hirvee paine päässä, nenässä ja hartioissa. Että silleen. Koittakaa tässä nyt sit nauttia elämän pienistä iloista. Kuten siitä, että jäi henkiin ja kituu koko elämänsä. Mut ei mitään, mä lohduttaudun sillä, että pääseehän täältä pois, kun raajat kuitenkin toimii.

Erittäin railakasta kesäpäivää terveille! Muistakaahan taas, ettette pidä sitä itsestäänselvyytenä, että voitte tehdä mitä huvittaa. Koskaan ku ei tiedä, milloin se mahdollisuus viedään. Paitsi ne, jotka näkee enneunia. Ne tietää ja se on hanurista.

Hyyty

Toivon todella, et oon kuitenki tulos kipeeks. Ei jaksa ees naputella puhelinta. Oikees silmäs taas utua, eli kalvo kiertää. Samoin korva jumittaa, eli tuttu juttu. Poikittaiskalvo kiristää päästä ja hartsusta.Väsyttää ni paljon, ettei jaksa vessaan mennä. Ei vaan jaksa. No sainpaha Panchost burgerin. Pienet ilot. Öitä!

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Just

Just ku pääsin hehkuttamasta siskolle ja foorumilla, et niska on ollut parempana, niin niks naks ja näin siinä sit taas kävi. Liian kauan puhelin kädessä ja heti tinttas tonne korvien kohdalle jumituksen ja oikee puoli alkaa kääntää itteensä entistä hanakammin. Voi saatana. Se oliki jo niin kiva tunne, kun sai viikon nauttia siitä, ettei koko koko ajan ahdistanu, nyt sit ahdistaa senkin eestä. Ja taas alkoi countdown. Jokainen hetki ylhäällä vie oloa pahempaan. Se ei vaan jaksa, niin se ei jaksa. Oikea puoli kaularankaa siis. Rikki, poikki, pinossa. Sen siitä saa, kun kaatui pää oikealle kenossa. Paskana on pehmytkudos, vaikkei mitään magneetissa näy. Mut niinhä se on, et suurin osa vammoista ei näykään koskaan missään. Paitsi siinä, ettei voi tehdä mitään.

Tänään vedän surun kunniaks Pancho Villan juustoburgerin. Eipä täs ihan liikaa oo tullu herkuteltua. Muksaa viikonloppua!

Morgen

Tuossa yksi päivä mietin ystävääni, joka ei koskaan kuuntele, mitä hänelle puhuu ja kyselee itse samat asiat moneen kertaan. Keksin syy-yhteyden: uusi työ. Sen jälkeen, kun hän aloitti uudessa pestissä, hän on ollut niin kiireinen, ettei yksinkertaisesti pysty enää keskittymään siihen, mitä puhutaan, kenelle ja milloin.

Aloin miettiä ilmiötä laajemmin ja totesin olleeni aivan samanlainen kiireisimpinä hetkinäni. Mieleen nousee flashbäkki ajoilta, joilloin olin vielä opiskelija mutta samalla kasvatin jo PK-yritystämme suht nopeaan tahtiin. Muistan erään illan, jolloin silloinen avopuolisoni oli tehnyt ihanan illallisen meille. Koska en malttanut nousta koneelta olohuoneesta syömään keittiöön, ruoka tuotiin koneen viereen olkkariin. Seuraava mielikuva samaisesti annoksesta onkin kello 03 maissa, kun kiroan sen kylmyyttä ja tungen lautasta mikroon. Niinpä niin.

Ihan sama, mitä avopuolisoni tuolloin puhui minulle, niin kaikki meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Enkä kyllä varmaan muista itsekään, mitä minä hänelle höpöttelin. Sen (valitettavasti;)muistan, että siihen aikaan meillä oli aina KIIRE - ja rahapula! Opiskelijavuosissa on paljon hyvää mutta myös huonoa. No, enää en "unohda" hoitaa parisuhdetta ainakaan kiireen vuoksi. Jotain on opittu.

Kiire ja stressi selittää monta asiaa. Täytyykin kuulostella ystävääni ens kerralla kun juttelemme ja kysellä, onkohan hän itse huomannut, kuinka lujaa viipottaa. Tai onhan siitä aiheesta juteltu. Kyllä hän tietää, muttei ole vielä keksinyt keinoa hidastaa. No, mulla on pari ajatusta. Täytyy jakaa ne, josko ne auttais oikeaan suuntaan. Moikat! Mä taidan tehdä toisen pikapuuron.

Ps. Ei tullu flunssa, ku otin ft:n ohjeiden mukaan Paracetamol C:n. Vai mikä se ny oli... Sen sijaan hartsuparka on ihan väsynyt, samoin C2. Niillä on suora kytkös toisiinsa lihasten ja kalvojen kautta. Ja kun toinen tilttaa, toinenkin pää tilttaa. Sit vaan lepoa. :)

Roinehen armaiset pärskeet ja remppaavat naapurit

Eiku se oliki armaiset aallot, jotka hyväili "Kangasalan rantoa". No mulla on pärskeet. Ikkuna auki nukkumisest tuli flunssa. Mut se selittää tätä huonontunutta oloa! Hyvä niin. Tätä mun niskan oikuttelua voi verrata huonosti toimivaan vatsaan: Niin kauan, ku erikoiselle paskalle on joku syy, esim. rasiallinen luumuja aamupalaks tai pullo vodkaa iltajanoon, niin kaikki on hyvin. Muillahan flunssat menee suoraan hermotasolle. Herkkis!

Sitten olennaisempaan aiheeseen! Mua vainoaa hullut naapurit. Tos yläkerran ukko alkoi just tehdä remppaa (00.03) ja aina välillä ku vasara ei laula, soi kitara. Siis what the fuck? Kyl mä ymmärrän, et sitä remppaa tehdään tehokkaasti pois alta vaan, mutta että tähän aikaan kerrostalossa? Yövuorossa vissiin.

Sit toinen äänijuttu. Mä keksin miks tää asunto tuntuu kodilta. Naapurin kusella käynti tai verhojen sulkeminen kuuluu läpi kaikkialta! Tonttilassa lapsuudenkodissani oli sama juttu. Mut mä en valita. En valittanu silloinkaan. Oon tottunut elämän ääniin. Ja saapahan itteki elää kuin pellossa. Tsekkasin just, et mulla löytyy keittiön kaapista 6 kattilaa ja ajattelin alkaa verestämään vanhoja rumpubiittejä metallikauhojen avustuksella klo 03.12. Siihen asti huudatan Golden Girlsin tunnaria synan urku-soundilla. On muuten helvetillinen hammond!

Niska on ollut snadisti parempi. Ehkä siks, et lapoin tänään Triptyylii ku karkkia. Ja teen niin jatkossakin ilman huonoo omaatuntoo, jos se parantaa oloa. Nielemään ei kyllä pysty, mut se taitaa johtuu flunssasta. Tai sit C2:sta. Ei voi tietää, eikä tartte. Aha nyt naapuri veti verhot kii. Kohta se menee kuselle, pistää pesukoneen päälle ja alkaa ihan järetön nussiminen. Siis jos se vaimo on kotona. Ja jossei oo, sielt kuuluu sit vaan runkkauksen vieno suhina. Tai vieno on nyt vähän alakanttiin, koska se vastaa desibeleiltään semmosta Metallican keikkavolaa. Näihin kuviin, näihin (ei ni hehkeisiin) tunnelmiin päättyy lähetys Rauhaniemestä, joka ei todellakaan ole nimensä veroinen mesta. ;)

Hyvät yöt!

torstai 23. heinäkuuta 2009

Koskaan ei voi tietää

Koskaan ei voi tietää, millainen seuraava aamu on, mutta sen voi arvata aina, että hyvä se ei ole. Pitemmittä riimeittä arvannette, että taas ollaan rautakanki perseessä ja kävellä jaksaa sen kolme metriä. Yläniska. Mut ei se mitään, mä osasin onneksi odottaa tätä, koska toukokuusta asti on ollut sama juttu. Aina viikko, pari menee jees hoidon jlk ja sit rysähtää. Nyt meni viikko ja 1 päivä. Ja jäljellä ois sit viikko ja 5 päivää. C0 on kääntänyt kropan kieroon lonkkaan asti ja taas alkoi ajan tappaminen. Mitä enemmän ton kans on pystyssä, sitä vinompaa se menee ja lopulta koko kroppa on niin jumissa, ettei pysty ees vessaan meneen. Ja aivojen ei kannata antaa tottua taas siihen "uuteen" asentoon, kun hoidossa C0 kuitenkin käännetään taas niinku sen pitäis olla. Ja mitä kauemmin se vääräss asennossa, sitä hankalampi se on saada taas takas. Jaahas, ny puhelin pois, kun päässäkin on vaihteeks se hönö olo ja silmän ulkonurkassa varjo, jotka tulee yleensä, ku C0 on muutaman päivän ollut jumissa.

Piiri pieni pyörii. Mukavia lastenleikkejä jo marraskuusta 2008. Alkaa hiukka kyllästyttämään tämä samainen game viikosta toiseen. :(

Ja tässä ei auta yhtään toisten ihmisten myötätunto ja murheiden jako, kun minun pääni se on, jossa on koko ajan höntti olo ja minä se olen, jota sattuu. Tää on kyllä härski sairaus. Sen lisäksi, että tappaa mut hiljalleen se tappaa myös kaikki läheiset, jotka ni kovasti haluis auttaa, mutteivät voi tehdä mitään. Toki sekin auttaa jo paljon, että joku jeesii vaikka kodin kanssa, muttei sillä ole lopulta merkitystä siinä vaiheessa, kun arkku lasketaan hautaan. Ainoa, mikä voi auttaa, on se, että paranee ja sitä kukaan ei pysty mulle lupaamaan, joten sen perään ei kannata haikailla. Nyt vaan vedetään varatankilla ja kattotaan, kauan tätä tuulimyllyä vastaan jaksaa vääntää. Ei ikuisesti.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Naurattaa jo

Kyllä se kuulkaas niin vaan on, että herkkää hermostoa vastaan on turha taistella. Siitä hetkestä, kun huomasin, että nyt alkaa niska väsyä ja lähteä hakeen tuen kalvoista, meni totaalijumiin 2 päivää. Ja ihan sama mitä tekee, niin sitä hermoston ylireagointia ei pysty pysäyttään.

Tuntuu siltä, että kroppa reagoi entistä herkemmin kaikkeen. Tai sit se johtuu siitä, että oon ollut enemmän jalkeilla ja puuhastellut normaalia aiemmin. Kummallinen juttu. Niskasta puuttuu niin paljon tavaraa, että ton pään stabiloiminen on ihan mahdotonta. Kun yrittää treenata, se jumittaa pintalihakset tai hermosto hepaa. Kun ei tee mitään, viimenenki tuki lähtee ja sitten ne pintalihakset vasta kramppaaki. Sen oikein huomas eilen, kuinka koukistajat sanoi STOP ja se iski kaikki lihakset jumiin. Alkoi oikeen särkee lihaksia, mikä on tietty sen merkki, et on ne ainakin töitä tehny. Mut ei ihminen voi toimia normaalisti, kun siltä puuttuu kaularangasta puolet nivelsiteistä ja syvät tukilihakset. Miksei ne uusiudu mulla? Kai ne revähti sit niin monta kertaa, että ranka vaan jäi löysäks. Arpi repes aina arven vierestä ja arpi vastaa voimakkuudeltaan n. 70-80 %:a alkuperäisestä kudoksesta. Ei se ranka voikaan toimia, kun alkaa faktoja miettiin.

Ongelma on nyt selkeesti vakiintunut tonne C2-tasolle, mikä on sit yhteydessä C7-hartsuun. Kumpi on kana ja kumpi muna, en tiiä. Ei tiedä kukaan. Toki oman haasteensa tuo löysä C0, joka tykkää kääntyä oikeelle ja alkaa vetää silmään ja hiljalleen päätä jumiin. Ihanaa olla täysin rikki monesta kohtaa! Hyvä minä. Kuinka onnistuinkin tekemään tämän kaiken ja vain alle 28-vuotiaana! Ei paha. Tää on tämmönen hidas ja tuskallinen henkinen ja sosiaalinen itsemurha enemmänkin kuin fyysinen vamma. Kipujen kanssa voisin elääkin, mutta en sen kanssa, etten loppuelämäni aikana pääse enää duuniin, ulos himasta, ulkomaille tai tekeen mitään kivaa.

Kivaksi ei lasketa sitä, että pääsee itte kuselle ja takas tai että frendit käy täällä lätisemässä tai että kaikki raajat liikkuu, muttei niillä voi tehdä mitään, kun ihminen ei vaan jaksa olla pystyasennossa. Wou.
Aikamoinen kohtalo. Harva terve tietää, kuinka vittumaista on olla pystyynkuollut. Jos saisin valita, oisin mieluummin iskenyt itteni siihen vieressä maanneeseen kiveen ja kuollut ihan oikeasti. Tai sit loukannut itseni TOSI pahasti, koska sitä varten mulla on elvytyskieltoasiakirjat tehtynä. Vaan kun ei.

Joku halusi, että kärsin hirveimmän mahdollisen kohtalon, mitä nuori, aktiivinen ihminen voi joutua kokemaan: fyysisesti täysin terve, sosiaalisessa eristyksessä live-maailmasta ja psyykkisesti vittuillaan päin naamaa. Ja kaiken lisäks on niin huonos kunnossa, ettei voki purkaa vitutustaan edes hakkaamalla nyrkkeilysäkkiä tai potkimalla kiviä. Tämmönen helvetti lyödään päälle ja sit viedsään kaikki keinot pitää pää kasassa. Varmaan huomenna halvaantuu kädet, etten voi ees kirjoittaa enää tota vitun Vuodatuskirjaa. On tää hienoo. No mulla on vielä 8 tehokasta kuukautta juosta tätä oravanpyörää, missä jokainen askelma on vuorattu pienillä terävillä nauloilla. Nautitaan ny sit, koska buddhalaisten mukaan koko elämä on kärsimystä.

Ei auta itkee menneisyyttä vaan keskittyy miettimään, mitähän vittuu sitä sit keksii, jossei parane. Aikamoinen shokkihan siitä tulee, kun tajuaa, että on taistellut kaikki nää päivät turhaan. Täytyis alkaa val,istautuu, mutten ole viel uskaltanut. Ja vielä ei ees vituta satasella, kun on kuitenkin jotain toivoa mutta kattellaan sit ens keväällä. Tässä naista mitataan. Katotaan, kauan se kestää sekoamatta! Katotaan kauan se kestää ilman, että pääsee kampaajalle, shoppaileen tai kaffilaan frendien kanssa. Katotaan kauan se sietää sitä, että päässä kiristää. Viedään välillä kuulo, näkö ja muutkin aistit. Pistetään lasinsiruja kuvainnollisesti perseeseen tai pilluun. Annetaan polttaa kurkkunsa kuumalla kahvilla, jotta herkkii hermoja sais särkee sekin 5 päivää. Pistellään sitä neuloilla koko kropasta. Annetaan vähän näköhäiriöitä ja tinnitustä ja ennen kaikkea kipuja. Viedään siltä työpaikka, hiillostetaan se ulos omistamistaan firmoista, pakotetaan myymään omaisuutensa, ottamaan vitunmoiset lainat jne. Ja sit katotaan, kuinka monta kertaa se vitun idiootti on valmis rämpiin sieltä samasta kuilusta pois, vaan todetakseen, että aina se ote lipeää ennen pintaa. Kauan se nöyryyttää itteään joutumalla kannattamaan muilla kauppakassit, hoidattamaan parempikuntoisilla muutot, siivoukset jne. Ja ennen kaikkea kuinka kauan selviää tästä kaikesta ilman tuloja tai yhteiskunnan tukea käytännön asioissa, koska se on terve, eikä ansaitse saada penniäkään Kelasta, eikä apua mihinkään kotihommiin.

Jollain on todella hauskaa mun kustannuksella. Välillä tekis todella mieli vaan lyödä itseltään kirveellä tää paska ranka katki ja laittaa sairaat palaset johonkin parantavaan laatikkoon odottamaan parempaa huomista. Ja sit ku nyt ois parantunut, kasata niistä ittelleen uus terve ranka. Vaan ku ei mee ihan niin. Ehkä ihan hiukkasen vituttaa, ku oon maannut päivän selälläni ja kuunnellut Golden Girlsin toisen tuotantokauden ja yrittänyt sanoo kropalle, ettei sekoais. Toinen vaihtoehto ois ollut olla duunissa, näkee frendejä, käydä vaiks ostaa vaatteita ekaa kertaa vuoteen, syödä Stockmannin eessä pultsaripenkeillä kanasalaatit, jatkaa siitä terassille ja lopulta vaiks Lahteen porukoille junalle tai Hesaan kuvauksia tekeen. Mutta turha tuommoisia on ees haaveilla, kun kroppa ei tottele. No can do. Se on se 10 %:a, joka selkeesti ny vainoaa mua päivä päivältä enemmän.

Ja please, no comments tähän tekstiin. Ei jaksa yhtään mitään lätisemistä, kuinka aurinko paistaa risukasaan. Faktahan on se, että kaikkiin kasoihin ei koskaan voi paistaa. Pitäköön tunkkinsa kaikki vittu.

Päivän erikoisuudet

Tossa foorumilla Pandora heitti mietittävää. Mistä tulee sanonnat "ottaa itteään niskasta kiinni" ja "kantaa murheet hartioillaan". Muista en tiedä, mut mä tarjosin tämmöisiä selityksiä:

teoria tolle ottaa itseään niskasta kiinni:
Siis tilanne on selkeästi seuraava. Potilaita on ollut halovestijonossa 100 ja halovest-liivejä vaan 99. Jonon vikalle on sit sanottu tylysti, että "ota ittees niskasta kiinni, se ajaa saman ajan". ;)

Kantaa murheet harteillaan tulee selkeästi siitä, että että on harrastanut varmat päivät -menetelmään luottaen seksiä ilman ehkäisyä ja odottaa yhtäkkiä nelosia. Siinä sit rinnat tietty alkaa roikkua monilitraisen maitolastin takia ja ne valtavat hinkit painaa samalla hartioita kasaan. Siinä sit hyvä ystävä on lohduttanut, että "sinä se kannat kaikki murheet nyt sitten hartioillas". jep!
jos jollain on parempia selityksiä, antaa tulla vaan1 ;)

Ihana aamu

Tämä päivä alkoikin kivasti, klo 5 ylös, kun vaihteeksi ytimen alaosa kramppas. Hirveet kivut alavatsaan, äässiin ja kirvelee iha ku ois virtsis. Vaan kun ei. Sama juttu ku ennenkin Burana 800 mg ja kaks Triptyliä. Kolme tuntia kärvistelin ja alkoi auttaa.

Olin yöllä nukkunut C0:n pois paikoiltaan, siitä oireet. No, kylhän se on antanut väsymysoiretta jo maanantaista asti. Mutta ylhäältä se oli rullannut oikean puolen alas asti jumiin. Taas vetää C0:sta silmään (oikeeseen vaan!) ja C1-2:n on lähtenyt kääntyyn, kun ne yrittää korjaa yläniskan asentoa, OIKEELLA. Liian fiksua kroppa. No, kattellaan mihin tää tästä menee.

Todennäköisesti viimeistään huomenna ahdistaa jo niin helvetisti, kun niska on väsähtänyt ja kallonpohja on taas "kiinni". Nyt jos tän päivän konkreettisesti tuijottaa kattoa, voi viel säästyä. Sen oon huomannut, et jos täs vaiheessa pitää esim. käsiä ylhäällä ja kirjoittelee puhelimella, se lyö heti C6-7:n jumiin. No, harjoitteet tehdään kuitenkin ja sit takas petiin. Kyllähän mä viikon lisäsinkin rasitusta oikein urakalla, ei vissiin ois pitänyt taas unohtaa vammaisidentiteettiäni.

Täs ei ny paljon kirjoja lueskella tai jalkahoidoista haaveilla. Ja vaikka ois kuntoakin, niin enpäs uhraisi sitä "rillutteluihin", vaan istuisin koneella ja yrittäisin edistää paria aivan jäätävää bisnesideaa, jotka on päässä valmiina mut pitää saada viel dokumentoitua, et vois hakea rahoitusta. Hommaa ois vaikka muille jakaa ja niinhän mä oon joutunut tekeenkin: delegoimaan kaiken! ;)

Moikat kaikille! Parempaa päivää itse kullekin!

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Hajamielinen maisteri

Otin tänään pillerin. Vai otinko? No ei oo liuskassa. Eikä oo lattialla. Kai mä sit sen otin. Miten mä en muista. Hmm. Yleensä toi nieleminen on semmonen operaatio, et se kyl jää mieleen. Suussa maistuu oudolta. Perkele. Pilleri. Mä unohdin nieleasta se! Sinne se oli sulanut suuhun. Ei saatana, et ihminen voi olla hajamielinen. Aloin tehdä yht toista juttuu ja innostuin siit niin, et UNOHDIN nielasta pillerin. Just!

Kyllä mää oon fiksu tyttö! ;) Hyvä, hyvä. Tämän loppuviikon keskityn vaan kehuun itteeni, ku oon nyt 14 kk:tta soimannut... Morot! Ja ny ku mul on suht hyvä olo, otan entistä rauhallisemmin! Wou!!! Harjoitus tekee mestarin. Mähän hei osaan säännöstellä jaksamistani niin, et pystyn treenaan, enkä ajaa itteeni iha piippuun, vaiks mieli tekis. Siksipä sanon nyt moikat täältäkin pleissistä!

Ps. Magnumit loppuu huomenna. ;)

Äärilaidalle (TV)

Ei se nyt vieläkään suora ole, mutta on se nyt suorempi kuin aiemmin. PIkkusen lähtee tilttaan rintarankaa vielä eteen, mikä kertoo siis siitä alarangan heikkoudesta.

Noin, nyt on sit välillä kehuttu itteään, eikä aina vaan valiteta, miten kaikki on niin huonosti. Oonhan mä sentään ruskea, jossei muuta... ;) Juu, juu, ei siitä iloa ole mutta kuitenkin...

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Niin monella

Niin monella on asiat vielä huonommin, kun mulla, niin yritän pitää pientä taukoa tästä ainaisesta valituksesta ja keskittyy kärsiin ihan keskenäni. Niskan kanssa pärjäilen, joskin se väsähti totaalisesti, mut kattellaan, jos sen sais elvytettyä viel, kun ottaa iisisti.

Luin tänään niskavammafoorumilta eräästä naisesta, joka joutui väärien hoitojen seurauksena pyörätuoliin ja totesin, että mä sentään pystyn ottaan askelia ihan itte, että parempi ny olla valittamatta vaan. Ei ollut kovinkaan hyvä kiitos vuosien väärästä kuntoutuksesta menettää jaloista kokonaan toimintakyky, saada tulehdus lantioon ja kärsiä lantion ja ristiluun yhteenkasvamisen aiheuttamista hirveistä säryistä ja muista oireista. Löytyypi Leikkaus pelottaa -nimisestä ketjusta nvf:lla lisää kertomuksia. No, tuohon verrattuna C0:n vinous ja ahistava olo on aika pientä. Kaikilla on omat murheensa ja ne on just ittelleen niitä pahimpia!

Öitä. Kiitos Musti ja Lavin kaikesta! Kiva, kun piipahdit Charlotta. Samanthalle kiitos laturiasiasta. Optimukselle muuten vaan moi! ;)

Kohellus

Heti aamusta asti alkoi kohellus kahvinkeittimen kanssa. Hitto soikoon. On se vaarallinen vehje. ;)

Niska on jotenki outona. Oisko mää pääsemässä kuilusta pois? Kyl se edelleen valskaa ku Miedon monot Kirvesniemellä mut jotenki parempi olo. Ei oo sitä jatkuvaa ahdistusta. Mutta väsynyt se on. Tyyntä myrskyn eessä. Huomenna ollaan pohjalla. Mitäs sitä turhia toiveita elätteleen siis.

Tuttu on kesäduunissa ambulanssissa/paloautossa. Päivän hyvä työ ehty, kun ohjeistin hänetkin niska-albumien ja blogin pariin. Tosin näis ny on niin pirusti asiaa, et täytyis tehdä tohon reunapalkkiin pieni tietoisku tästä retkahdusvammasta. Mut ku oon perfektionisti, se pitäis olla sit visualisoitu ja kaikkea hienoa... Eli, taitaa taas jäädä. ;)

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Snadisti parempi elämänlaatu

Magnum White

Mandariinista appelsiiniin

Olen ajatellut tehdä tästä blogista naiselle sopivan munanjatkeen, mikä siis lienee mahdoton yhtälö, ja siirrän nää löpinäni jatkossa Wordpressiin Bloggerista. Löysin netistä ohjeet, kuinka B pyöräytetään kolmella stepillä WP:iin, mutta ei se ny ihan ni helppoo ollut. ;) Koodarifrendi sit lopulta duunas asian kuntoon ja siellä lepää vanhat tekstit osoitteessa taistelijat.wordpress.com. Jatkossa taistelu siirtyy siis uuteen osoitteeseen, enkä päivitä tätä enää.

Katotaan ny, milloin saan hommat konvertoituu lopullisesti sinne. Ystävän kone, iha HC-varusteltu, raksutteli niitä sinne about 12 tuntia. Nyt on naisbloggaajan henkinen mulkero huomattavasti isompi, sillä onhan toi Blogger iha pikkupoikien lelu verrattuna Wordpressiin. WP:ssä on niin paljon paremmat toiminnallisuudet. En ny jaksa luetella, mitä kaikkee, mut tsiigatkaa itte...

Jaahas, nyt alkoi niskan lepuutus. Se menikin tosiaan hartsusta eilen tilttiin, mut on ollut snadisti parempi tänään. Mut on se karmee tunne, kun ranka on niin heikko, ettei vaan jaksa seisoo. Viimeks lekurilta tenttasin, että voiko olla niin, ettei se C6-7-tason yliliikkuvuus parane, mut lekuri oli vaan totes, asialliseen tyyliinsä,: "Kyl se paranee, ei oo vaihtoehtoa". Niin kai sit.

Kiitos Musti, kun pidät huolen, että mun hankitut lisäkilot pysyy. Löysin tänään kaapista kääretortun! Mä, joka en ikinä syö tommosii, huitasin huiviin puolet. Ja kämppis toi Magnum Whiteä ja suklaakekseiki löysin, niin pidin sit terveyspäivän. ;) Namii!

Nou powerii

Jos joku ny yrittää soitella, niin se on turhaa. Laturi hajos ja puhelin ei toimi. Meilillä tavoittaa, jos tarttee. Lämpimäkseen lätisijät pysyy nyt ainakin loitolla. ;)