Olin yöllä nukkunut C0:n pois paikoiltaan, siitä oireet. No, kylhän se on antanut väsymysoiretta jo maanantaista asti. Mutta ylhäältä se oli rullannut oikean puolen alas asti jumiin. Taas vetää C0:sta silmään (oikeeseen vaan!) ja C1-2:n on lähtenyt kääntyyn, kun ne yrittää korjaa yläniskan asentoa, OIKEELLA. Liian fiksua kroppa. No, kattellaan mihin tää tästä menee.
Todennäköisesti viimeistään huomenna ahdistaa jo niin helvetisti, kun niska on väsähtänyt ja kallonpohja on taas "kiinni". Nyt jos tän päivän konkreettisesti tuijottaa kattoa, voi viel säästyä. Sen oon huomannut, et jos täs vaiheessa pitää esim. käsiä ylhäällä ja kirjoittelee puhelimella, se lyö heti C6-7:n jumiin. No, harjoitteet tehdään kuitenkin ja sit takas petiin. Kyllähän mä viikon lisäsinkin rasitusta oikein urakalla, ei vissiin ois pitänyt taas unohtaa vammaisidentiteettiäni.
Täs ei ny paljon kirjoja lueskella tai jalkahoidoista haaveilla. Ja vaikka ois kuntoakin, niin enpäs uhraisi sitä "rillutteluihin", vaan istuisin koneella ja yrittäisin edistää paria aivan jäätävää bisnesideaa, jotka on päässä valmiina mut pitää saada viel dokumentoitua, et vois hakea rahoitusta. Hommaa ois vaikka muille jakaa ja niinhän mä oon joutunut tekeenkin: delegoimaan kaiken! ;)
Moikat kaikille! Parempaa päivää itse kullekin!
Tekstit
4 kommenttia:
Olipa ikävä kuulla olostasi, sitä taitaa olla nyt liikkeellä. Mutta onneksi tämä on niin mystistä, että huomenna voi olla tosi hyvä päivä,
sitä odotellessa...
Joo, siis järkeehän tässä ei enää ole. ;) Se onkin karmeinta, että joka toinen pvä on vähän ku kuosis ja joka toinen ei. Ei oikein uskalla enää iloita mistään, muttei vaipuu epätoivoonkaan. Jotenki niin koomista vaan, kun ei voi tehdä mitään, jotta olo vakiintuisi. Tuntuu, että kroppa elelee iha omaa elämäänsä. Aika karseeta! No, mä luotan siihe, et joku pvä se loksahtaa kohdilleen, niinku sil yhdel frendilläkin. Sahas sen 6 kk:tta terveen ja sairaan välil ja sit hää vaan yks aamu heräs, eiklä ole whiplashiä enää näkyny tai kuulunut. Totta puhuakseni, mä en usko ihmeparantumiseen, omalla kohdallani, vaan raakaan työhön ja hyviin hermoihin, ettei nuppi kilahda, vaikka kroppa vetelee ihan omiaan. ;) Ja sir jossei parane, niin täytyy miettii kuviot uusiksi.
P,
No, ainaki viime hoidon jlk oli sellainen "normaali" olo (kai, mikä se on ees?) tai sanotaan, että kivempi olla, kun ikinä omassa kehossa sen 2003 prätkäkaatumisen jlk. Ehkä tässä saa ny varata suosiolla vaan vuosia paranemiseen, kun ongelmatkin on alkanut virallisesti 2003... Oishan epäjohdonmukaista, et tervehtyis vuodessa, jos oireita on ollut ja tila pahentunut vikat 6 vuotta. Tuo viimeisin kaatuminen oli vaan vika niitti kehon sietokyvylle. Näin mää oon järkeillyt!
Mutta vitsi, et oon onnellinen puolestas, ettei siellä magneetissa näkynyt mitään isoja repeämiä. :) Ne on nääs aikas veemäisiä. Ei sillä, etteikö nää hermo-oireetkin ois mut kuiteskin...
Sitä väkisinkin oppii elämään tämän olotilan kanssa hetki kerrallaan, lompakolle ja hermoille tämä käy. Itse en ainakaan jaksa ajatella tai innostua työnteosta, kun päätä särkee, silmiin koskee ja on jatkuvasti raskas ja väsynyt olo.
Kai tässä vaiheessa parantuminen on se tärkein työ. Loppu viimein varmasti sen eteen täytyy tehdä ja paljon raakaa työtä, kun vain tietäisi mitä ja miten.
Mutta kyllä niitä ihmeitäkin voi tapahtua. Mielenkiintoisen tarinan kuulin eräästä osteopaatista, joka on kuulemma erittäin taitava. Hän käyttää mielikuvaharjoitteita potilaillaan ja on todennut niiden vaikuttavan parantumiseen paljon tehokkaammin, kuin pelkät fyysiset harjoitukset. Ehkä NLP tai vastaava voisi olla ihan paikoillaan itselläkin.
Et arvaakaan kuinka huojentunut minä olen kuvauksen tuloksesta, tosin minulla olikin sellainen olo, että ei siellä mitään löydy. Mutta se, mikä tuolla niskoissa on niin se tosiaan olisi kiva tietää. Onneksi aika kuluu. Minusta tämä odottamisen aika on kaikkein kamalin.
Lähetä kommentti