Tiedän tiedän, minun pitäisi olla kiltisti sängyn pohjalla ja silti istun tässä koneella pahentaen niskan jumitusta. Tullessani Tampereelta alkoi tuntumaan kipua, ensin hartioissa ja sitten niskan puolella.
En kovin kauaa aikaa keikukkaan tässä, vähemmän kuin Tahdonvoimaa joka on tehnyt taas tekemättömätkin työt. Mutta kyllä oli hyvännäköistä pannaria, kyllä vähän harmittaa kun olen tehnyt vaikka kuinka monta kertaa pannaria ja aina sama tulos. Lätistynyt, sisältä raaka ja päältä palanut. Kuinkahan monella ohjeella olen koittanut ja aina tuo sama tulos, en voi ymmärtää missä teen virheen. Koitan lähi aikoina Tahdonvoiman ohjeella, kiitos siitä, ja kerron julkisesti tällä palstalla kuinka Mustin kävi.
On se aika rankkaa hävitä nuoremmalleen, mutta jos niin tapahtuu olen valmis ottamaan vastaan tappion karvaan kalkin. Kun katselin Tahdonvoiman pannaria, en voinut muuta kuin tilata pizzaa, jotta jotain hyvää olis ollu täälläkin päin suomea. Nyt vatsa on kuin kumipallo, suolet huutavat kilpaa ja luulenpa että joudun ottamaan vanhaa kunnon Samarin jauhetta ja tietenkin Probioottia perään.
On se kummaa, vaikka on täysinäinen olo silti tekis mieli syödä jotain, suklaata, keksiä, karkkia, ylipäänsä jotain äkkimakeaa. Yritän taistella kaikin voimin halujani vastaan, mutta voipa olla että ennenkuin saan tämän edes valmiiksi, kipaisen kaapilla. Tätä se yksinäisyys teettää, ylensyömistä... Mies lähti reilu tunti sitten tienaamaan yö työllä elantoa, jotta Musti voisi nauttia herkkuja mielin määrin.
Päätän jälleen kerran aloittaa laihiksen, mutta tiedän sen varmasti epäonnistuvan, koska jouluhan on pian käsillä. Jos kaikki muut mässäävät laatikoilla, kinkulla, tortuilla, suklaalla, kakuilla, en todellakaan voi vaan katsella sivusta nakertaen kovaa näkkileipää.
Joten laihis saa jäädä uuden vuoden lupaukseksi ja lupauksilla on taipumus olla toteutumatta minun kohdallani.
Ihmeesti ei väsytäkkään vaikka valvottiin Tahdonvoiman kanssa aamu neljään asti. Kello soitti armotta kahdeksalta kotimatkalle ja nyt näyttää siltä että pahin väsymys vaihe on ohi ja jaksaa kukkua hyvinkin sinne aamun pikku tunneille.
Tuliskohan telkasta jotain hyvää ohjelmaa, taidan mennä tsekkaamaan tilanteen. Kahvitkin maistuis välissä ja kaapista löytyy varmaan muutama pala suklaata.
Radiosta kuuluu hyvää musaa, täällä sisällä on lämmintä ja kodikasta kynttilöiden luodessa tunnelmallista valoaan.
lauantai 22. marraskuuta 2008
Sosiologiaa (Tahdonvoimaa)
Koska aion keväällä vaihtaa pääaineeksi yhteiskuntatieteellisessä sosiologian, alkoi tänään pääsykokeisiin lukeminen. Piti mennä jo nyt kesäkuusa pääsykokeisiin mutta tietyistä syistä se jäi. ;) Nyt on ainakin aikaa lukea.
Hermosto alkaa olla siinä vaiheessa, että parempi ottaa huominen levon kannalta. Oon 'hyppinyt' pannukakulle ja kahvinkeittoon nyt 5 kertaa, entrannut etutukkaa kahdesti, treenannut kolmesti ja muutenkin istunut aika paljon. Kun on vaihteeksi taas ollut erinomainen olo. Tämä olla hanurista. Mutta siitä tietää, että levon paikka, kun jalkapohjat on tullut kipeiksi. Nyt siis magoilemaan. Mies tuli seuraksi kotiin Hesasta ja nyt tässä möllitään. Jeah, sain hianon LÖYSÄN vaaleanpunaisen pipon tuliaisena. Siinä lukee Wildthing.
Ahkera mutta tylsistynyt tyttö (Tahdonvoimaa)
Olinkin eilen ahkera tyttö. Kun kaikki aina valittaa, ettei mulla ole Facebookissa yhtään kuvaa, niin päivitin sinne sit niitä kerralla 40. Nyt on joka lähtöön: työjuttuja, ystäviä, harrasteita, läheisiä, tapahtumia yms.
Vitutus on tietenkin ihan hirveä, kun joutui käymään läpi kaikki elämänsä hienoimmat hetket ja toteamaan, että bookkiin tuskin enää päivittyy uutta, hauskaa materiaalia. Elämä ennen niskavammaa näytti olleen aika kivaa, suorastaan kadehdittavaa... Niin - verrattuna kuolleena elämiseen mikä tahansa on kivaa.
Ottaa kyllä niin pannuun, jos paraneminen jää kiinni toisesta puolesta. Oikea C2 ja C6 kiertää vaan samaa kehää. Eilisen hedarin jälkeen tänään onkin taas tutusti oikea korva lukossa, rintaranka kipeä ja käsi puutuu. Niin, ja tippuu maasta läpi nätisti kävellessä ja seisoessa. Ja takaraivokin räjähtää. Taitaa yläniska olla pettänyt taas, niinkuin epäilin aiemminkin. Ei muuta kuin makuulle ja teippiä kehiin huomenna. Maanantaina täytynee yrittää allasta paremmalla menestyksellä kuin perjantaina.
Saatana, että nämä lauantait on pahoja, kun muistaa, mitä yleensä on tehnyt lauantaisin. Elänyt... Kyllä voi nuori ihminen olla katkera ja tylsistynyt. No, 1.12. juhlin kaatumisen 8-kuukautispäivää. Siinä mulle tekemistä.
1-vuotispäivänä vois järkkää kavereille kemut, joihin ei luonnollisesti itse ilmesty.
Pannukakkua vääntämässä + pannukakkuohje (Tahdonvoimaa)
Keep it simple:
- 6 dl maitoa
- 2 kananmunaa (vapaan kanan!)
- 4 dl vehnäjauhoa
- 1/2 tl suolaa
- 2 rkl sokeria
Vatkataan kulhoon tossa järjestyksessä. Taikina on jees, kun se on paksumpaa kuin lettu- mutta ohuempaa kuin kakkutaikina.
Voitele peltiä korkeampi vuoka (esim. lasagne), niin tulee ihanan paksu pannari. Heitä jäkikseen 'kuohkeutumaan' 20 minuutiksi ennen paistoa.
Paista uunissa n. 30min keskitasolla. Jos teet ohuella pellillä, tulee tietty nopeammin.
Taidanpas käydä kurkkaamassa omaani nyt. :) Siellä se pöhisee.
Korkkarit ja iltapuku (Musti)
Mykistyin ihan kun näin Tahdonvoiman julkaiseman kuvan, puku oli niin upean sexikäs että vanhankin henkeä salpasi.
Kyllä sinulle Tahdonvoima tulee vielä monta tilaisuutta, jonne voit pukeutua upeisiin iltapukuihin, olen siitä sata varma. Kenkä kauppaan sen sijaan joudut/pääset lähtemään, sillä luulen että sinulla ei taida olla yksiäkään matala kantaisia juhla kenkiä. Piikkarit joutaa naulaan, mutta mitäpä niillä tekisitkään, koska matala korkoiset kengät ovat paljon mukavammat jalalle, niissä jalka lepää ja voit nauttia ystäviesi seurasta ilman irvistystä.
Mieleeni muistuu eräs juhlapäivä, jota varten olin ostanut kauniin jakkupuvun ja siihen väriltään sopivat upean näköiset korkkarit. Muutaman minuutin niitä pidettyäni, tunsin kantapäässäni jotain kosteaa ja inhottava kipu pakotti minut sivumpaan. Korkkari pois ja kuten olin arvannutkin, kenkä oli hiertänyt kauhean rakon kantäpäähän, joka tihkutti punaisena uhkuvaa verta. Eikä minulla tietenkään ollut laastaria mukana. Kärsimykset eivät loppuneet siihen, jonkun ajan kuluttua varpaani olivat kuin hakatut. Tiesin sanomattakin, olin tehnyt naisten yleisimmän virheen, ahtanut jalkani numeroa liian pieniin korkkareihin. Koko juhla alusta loppuun oli yhtä kidutusta ja vain sen takia että minulla oli kauniin näköiset korkkarit, jotka eivät sopineet yhtään jalkaani.
Joten ole onnellinen Tahdonvoimaa, kun voit tulevaisuudessa juhliisi pukea yllesi kauniin puvun ja laittaa jalkaasi mukavan näköiset ja tuntuiset matalat juhlakengät. Sinulla kun on pituuttakin reippaaasti, ei tarvi koroilla enää korottaa, toista se on Mustilla kun kasvusuunta on iästä johtuen alaspäin.
Kyllä sinulle Tahdonvoima tulee vielä monta tilaisuutta, jonne voit pukeutua upeisiin iltapukuihin, olen siitä sata varma. Kenkä kauppaan sen sijaan joudut/pääset lähtemään, sillä luulen että sinulla ei taida olla yksiäkään matala kantaisia juhla kenkiä. Piikkarit joutaa naulaan, mutta mitäpä niillä tekisitkään, koska matala korkoiset kengät ovat paljon mukavammat jalalle, niissä jalka lepää ja voit nauttia ystäviesi seurasta ilman irvistystä.
Mieleeni muistuu eräs juhlapäivä, jota varten olin ostanut kauniin jakkupuvun ja siihen väriltään sopivat upean näköiset korkkarit. Muutaman minuutin niitä pidettyäni, tunsin kantapäässäni jotain kosteaa ja inhottava kipu pakotti minut sivumpaan. Korkkari pois ja kuten olin arvannutkin, kenkä oli hiertänyt kauhean rakon kantäpäähän, joka tihkutti punaisena uhkuvaa verta. Eikä minulla tietenkään ollut laastaria mukana. Kärsimykset eivät loppuneet siihen, jonkun ajan kuluttua varpaani olivat kuin hakatut. Tiesin sanomattakin, olin tehnyt naisten yleisimmän virheen, ahtanut jalkani numeroa liian pieniin korkkareihin. Koko juhla alusta loppuun oli yhtä kidutusta ja vain sen takia että minulla oli kauniin näköiset korkkarit, jotka eivät sopineet yhtään jalkaani.
Joten ole onnellinen Tahdonvoimaa, kun voit tulevaisuudessa juhliisi pukea yllesi kauniin puvun ja laittaa jalkaasi mukavan näköiset ja tuntuiset matalat juhlakengät. Sinulla kun on pituuttakin reippaaasti, ei tarvi koroilla enää korottaa, toista se on Mustilla kun kasvusuunta on iästä johtuen alaspäin.
Iltapuku a la Tahdonvoimaa (Tahdonvoimaa)
Vähän avoin kaula-aukko muttei ollut aikaa fiksaa. Juhlat alkoi tunnin päästä siitä, kun puku oli valmis. ;)Voi kunpa voisin vielä tossa puvussa juhlia joskus. Siis terveenä. Voihan ton pukea vaikka samantien päälle himassa. Eikun... ei voikaan, kun ei siinä ole vetoketjua, kun se on joustokangasta.
Lääkärissä a la Fedja (Fedja)
Maalaus vuodelta 2005. Hydrofobian tilalla pitäisi lukea Hypokondria, mutta menivät termit sekaisin. Sattuuhan sitä.
Nuppi parempana (Tahdonvoimaa)
Huh, alkaa helpottaa nuppijumitus ja niskan lihaskipu. En oikein keksi muuta syytä tohon, kun sen pikkukolauksen toisen auton puskuriin. Ainoa positiivinen asia tässä on, että kipeäksi tuli lihakset. Se kertoo siitä, että ne on olemassa ja että ne ehti suojata niskaa. Mutta kyllä oli taas niin typerä teko meikäläiseltä, ettei hyvä tosi. Mut minkäs teet, kun luminen kenkä lipsahti kytkimeltä ja WBB hyppäs taaksepäin, kun oli pakki päällä. No, toivotaan, että olo menee ohi, eikä käy niin, että hiljalleen oireet alkaa nyt pahenemaan... Se ois ihan karmeeta. En edes halua kuvitella.
No, onneksi toi kolaus ei täyttänyt retkahdusvamman tunnusmerkkejä: kova voima, sivallus, venytys jne. Pää oli kiinni penkissä ja autolla vauhtia ehkä 1 km/tunnissa. ;) Mutta sekin voi olla liikaa...
Fedja: Taistelu whiplashien puolesta (Tahdonvoimaa)
Pakko vielä kommentoida yötä vasten. Sitten kun me ollaan kunnossa, niin alkaa sellainen show retkahdusvammapotilaitten puolesta Suomessa, ettei aikaisemmin ole moista nähty missään.
Meillä on kaikki valttikortit: omat kokemukset, hirveä vitutus paskaa systeemia kohtaan (joka btw sallii kärsimisen, kidutuksen ja ei-ihmisarvoisen elämän) sekä PR- ja markkinointitaidot.
Kun on terveyttä, niin meitä ei pidättele mikään ton asian suhteen. Mä en halua yhdenkään sängystä pudonneen tai kiekossa taklatun pikkupojan tai hevosen selästä tippuneen murrosikäisen joutuvan kärsimään niinkuin me.
Toivotaan siis, että saadaan terveys takaisin ja voidaan alkaa todelliseen taistoon tämän asian suhteen! Tämä on sellainen sarvikuonojen maa, että oikein hävettää asua täällä.
perjantai 21. marraskuuta 2008
Musti kävi kylässä (Tahdonvoimaa)
Jaahas, tämä päivä menikin suht reippaasti, kun Musti ja co. olivat kylässä. Taas on jauhelihakeittoa kaappi täysi. Ja kaikkea muutakin hyvää... Taidankin mennä vetään iltapalaksi rahkan banaanilla.
Nuppikin on parempi 3 Panadolilla ja Klotriptylillä sekä levolla. Taitaa olla tuo yläniska pettänyt, kun heitti kuupan noin jumiin. Otetaan v-loppu levon kannalta maanantaina täytyy sit soittaa fyssarille maanantaina, josko elvytettäis yläniskaa, jossei se itsestään elvy.
On kyllä omituinen olo. Aamulla putki oli täysin tukossa, altaalla olosta ei tullut mitään. 15 min ja alkoi sattui päähän mutta hartiat aukesi. Nyt putki on taas normaali, lukuunottamatta yläniskaa. Eli kuuppa jumittaa ja painaa sata kiloa. Eli yläniska on saanut vuorostaan separit. Korvat on ihan hiljaa onneksi! Vittu, mitä nuorallataiteilua saatana.
Herkkistä on joo (Tahdonvoimaa)
Voi morjens, että onkin paska rasituskestävyys. Eilisen hiustenleikkuun jäljiltä ei ole paljon tarttenut nousta sängystä. Kallonpohja niin helvetin kipeä. Samanlainen jumitus iski kuin viimeksi hartioihin. Nyt täytyy vaan malttaa olla ja möllöttää ja yrittää taas alkuviikosta ylös. Taitaa myös yläniska olla sen verran painunut, että rasitus tulee ylhäältä sekä alhaalta hartioista. Ärsyttävää. No, katos mikä täs on makaillessa, kun oon jo niin tottunut siihen...
CST ja CSO (Fedja)
On olemassa kahta saman tyyppistä terapiaa, nimittäin
Kraniosakraalista osteopatiaa
ja
Kraniosakraalista terapiaa
Tällä hetkellä itsellä vähän epäselvää mikä on hoitojen ero. Upledgerin sivuilla oli, että CSO ei Upledgerin mielestä ollut riittävän lainen ja oliko se nyt liian kova hoitomuoto ja kehitti CST:n. Samoja hoitoliikkeitä niissä ainakin on. Pitää selvittää, joskus. Eiköhän tuota ole 3kk päästä viisaampi tässä asiassa.
Fyssarin kanssa ensi viikolla testataan kraniosakraalista käsittelyä kallon luihin. Jos ei hoito auta, hän tietää Oulussa itseään paremman hoitajan, joka on opiskellut asiassa pitemmälle
, jonkinmoinen kuuntelutekniikka. Ei aktivoiva. Mitä olen CST hoidoissa ollut, osa edistää kraniosakraalista rytmiä viemällä liikkeen hiukan pitemmälle, kuin mitä kroppa sen itse tekee. CSO hoidossa olen käynyt aikaisemmin kerran sellaisella, joka lähinnä "kuuntelee". Antaa aktivoivan kosketuksen, mutta ei ilmeisesti venytä äärirajojen yli. Lähinnä pitää käsiä paikallaan. Nyt oli siis vähän aktiivisempi käsittelijä.
Kraniosakraalista osteopatiaa
ja
Kraniosakraalista terapiaa
Tällä hetkellä itsellä vähän epäselvää mikä on hoitojen ero. Upledgerin sivuilla oli, että CSO ei Upledgerin mielestä ollut riittävän lainen ja oliko se nyt liian kova hoitomuoto ja kehitti CST:n. Samoja hoitoliikkeitä niissä ainakin on. Pitää selvittää, joskus. Eiköhän tuota ole 3kk päästä viisaampi tässä asiassa.
Fyssarin kanssa ensi viikolla testataan kraniosakraalista käsittelyä kallon luihin. Jos ei hoito auta, hän tietää Oulussa itseään paremman hoitajan, joka on opiskellut asiassa pitemmälle
, jonkinmoinen kuuntelutekniikka. Ei aktivoiva. Mitä olen CST hoidoissa ollut, osa edistää kraniosakraalista rytmiä viemällä liikkeen hiukan pitemmälle, kuin mitä kroppa sen itse tekee. CSO hoidossa olen käynyt aikaisemmin kerran sellaisella, joka lähinnä "kuuntelee". Antaa aktivoivan kosketuksen, mutta ei ilmeisesti venytä äärirajojen yli. Lähinnä pitää käsiä paikallaan. Nyt oli siis vähän aktiivisempi käsittelijä.
Uusi fyssari testattu (Fedja)
Uusi fyssari testattu. Ei paha. Tajusi ongelman, yhdistelmän retkahdusvamma + aivovamma.
Matka aamulla: ensin 200m bussipysäkille, sitten 300m kauppaan, josta 200m fyssarille. Kun pääsin hoitokeskukseen, olin ihan kuollut ja täysin jumissa. Aivan kuin olisin tehnyt hirveän urotyön.
Fyssari tajusi melko pian, että ongelma on lähes täysin neuraalikudosongelma. Lihakset ei mulla tullu kanittavan missään. Jalka menee sujuvasti pakaraan. Hartiat hänen mukaansa loistavassa kunnossa. On jo paljon, että fyssari tajuaa sen, etten pysty hirveän voimakkaan neuraalikudoskireyden takia istumaan, enkä seisomaan. Rangasta hän ei löytänyt juuri mitään ongelmaa. Lantiota ei erikseen tutkinut. Rintarangan rotaatiota ja niskan liikkeitä ei tutkinut, vaikka olin aikonut pyytää tekemään kokonaiskartoituksen. Unohtui.
Miten voi olla, että lihakset eivät ole jumissa ja neuraalikudos sen sijaan aivan jakissa. Minusta tuo on käsittämätöntä. Hermot ja lihakset kun minun mielestä pelaavat yhteen. Lopuksi kraniosakraalitekniikalla aukaisi kallonpohjaan ja tunsi piukat kalvot ja vedot + sanoi, että melko elämä siellä niskassa alkoi. Tuo on jo paljon hoitajalta. Se on hieno tunne, kun siinä hoitopöydällä kallonpohjan löystyessä alkaa rintaranka ja lantio löystyä.
Mulla tuo jakittaminen on niin herkkää, että kun siinä fysioterapeutin kanssa juttelen, niin alkaa kroppaan tulla lihaskouristuksia, pieniä. Hoidon jälkeen olin ihan tirrissä, siis väsynyt. En meinannu jaksaa nousta ollenkaan. Viime yönä tuli taas 4h ja kun nyt kallonpohjan käsittely laski viritystasoa, niin meinas katketa. Hoidon jälkeen tuli myös kouristelu, eli tuli lievä kouristuksen omainen jännitys joka paikkaan. Hoidon jälkeen menin aulaan istumaan ja rauhoittelemaan tilannetta. Annoin siinä itselleni silmät kiinni vähän rahoittavaa kallokosketusta 15-20 min ja tilanne alkoi rauhoittumaan, niin että saatoin lähtä takaisin.
Olo oli hoidon jälkeen kyllä huomattavasti helpompi kuin ennen sinne menoa. Mutta sitten. Olin aikonut mennä konsultaatiokerran jälkeen täyttämään Elokuun pesuainepullot Juuttiputiikkiin. Aikoin ostaa kuljetuskärryt, että saan ne roudattua kotia. Laukkutaloon siis ja 40 e kärryistä, jotka osoittautuivat täysin paskaksi. Suorastaan imivät maahan kiinni. Palasin pesuaineitten täytön jälkeen Laukkutaloon ja sanoin, että nää kärryt on täysin paskat. Voiko näihin vaihtaa renkaat tai voinko vaihtaa tuohon ruokaostoskärrytyyppiseen. Ei onnistunut.
Nyt olisi sitten myytävänä yhdet paskat kärryt.
Siihen tärinään ja kärryjen kiskomiseen meni suurin osa hoidon vaikutuksesta. Jumissa etenkin pää, tosi jumissa. Nyt alan lepäämään, josko silti jotain olisi pelastettavissa.
Taas muuten yksi juttu fyssarilla Whiplasheistä. murrosikäinen oli pudonnut hevosen selästä. Tullut transversum + alarialigamanetti repeämiä. Kuulemma pidetään OYS:ssa oireistoa murrosiän ja ties minkä syynä. Aivan sairasta. Aivan sairasta.
Minusta tämä Whiplash:ien kohtelu on niin sairasta, että vaikka paranisin, niin tunnen silti, että minun on tehtävä asian eteen jotain.
Matka aamulla: ensin 200m bussipysäkille, sitten 300m kauppaan, josta 200m fyssarille. Kun pääsin hoitokeskukseen, olin ihan kuollut ja täysin jumissa. Aivan kuin olisin tehnyt hirveän urotyön.
Fyssari tajusi melko pian, että ongelma on lähes täysin neuraalikudosongelma. Lihakset ei mulla tullu kanittavan missään. Jalka menee sujuvasti pakaraan. Hartiat hänen mukaansa loistavassa kunnossa. On jo paljon, että fyssari tajuaa sen, etten pysty hirveän voimakkaan neuraalikudoskireyden takia istumaan, enkä seisomaan. Rangasta hän ei löytänyt juuri mitään ongelmaa. Lantiota ei erikseen tutkinut. Rintarangan rotaatiota ja niskan liikkeitä ei tutkinut, vaikka olin aikonut pyytää tekemään kokonaiskartoituksen. Unohtui.
Miten voi olla, että lihakset eivät ole jumissa ja neuraalikudos sen sijaan aivan jakissa. Minusta tuo on käsittämätöntä. Hermot ja lihakset kun minun mielestä pelaavat yhteen. Lopuksi kraniosakraalitekniikalla aukaisi kallonpohjaan ja tunsi piukat kalvot ja vedot + sanoi, että melko elämä siellä niskassa alkoi. Tuo on jo paljon hoitajalta. Se on hieno tunne, kun siinä hoitopöydällä kallonpohjan löystyessä alkaa rintaranka ja lantio löystyä.
Mulla tuo jakittaminen on niin herkkää, että kun siinä fysioterapeutin kanssa juttelen, niin alkaa kroppaan tulla lihaskouristuksia, pieniä. Hoidon jälkeen olin ihan tirrissä, siis väsynyt. En meinannu jaksaa nousta ollenkaan. Viime yönä tuli taas 4h ja kun nyt kallonpohjan käsittely laski viritystasoa, niin meinas katketa. Hoidon jälkeen tuli myös kouristelu, eli tuli lievä kouristuksen omainen jännitys joka paikkaan. Hoidon jälkeen menin aulaan istumaan ja rauhoittelemaan tilannetta. Annoin siinä itselleni silmät kiinni vähän rahoittavaa kallokosketusta 15-20 min ja tilanne alkoi rauhoittumaan, niin että saatoin lähtä takaisin.
Olo oli hoidon jälkeen kyllä huomattavasti helpompi kuin ennen sinne menoa. Mutta sitten. Olin aikonut mennä konsultaatiokerran jälkeen täyttämään Elokuun pesuainepullot Juuttiputiikkiin. Aikoin ostaa kuljetuskärryt, että saan ne roudattua kotia. Laukkutaloon siis ja 40 e kärryistä, jotka osoittautuivat täysin paskaksi. Suorastaan imivät maahan kiinni. Palasin pesuaineitten täytön jälkeen Laukkutaloon ja sanoin, että nää kärryt on täysin paskat. Voiko näihin vaihtaa renkaat tai voinko vaihtaa tuohon ruokaostoskärrytyyppiseen. Ei onnistunut.
Nyt olisi sitten myytävänä yhdet paskat kärryt.
Siihen tärinään ja kärryjen kiskomiseen meni suurin osa hoidon vaikutuksesta. Jumissa etenkin pää, tosi jumissa. Nyt alan lepäämään, josko silti jotain olisi pelastettavissa.
Taas muuten yksi juttu fyssarilla Whiplasheistä. murrosikäinen oli pudonnut hevosen selästä. Tullut transversum + alarialigamanetti repeämiä. Kuulemma pidetään OYS:ssa oireistoa murrosiän ja ties minkä syynä. Aivan sairasta. Aivan sairasta.
Minusta tämä Whiplash:ien kohtelu on niin sairasta, että vaikka paranisin, niin tunnen silti, että minun on tehtävä asian eteen jotain.
Kuka hakkas hartiat halolla (Tahdonvoimaa)
Sinä, joka hakkasit yöllä mun hartiat näin jumiin halolla, otatko yhteyttä, niin hakkaan sun hartiat samaan kuosiin. Ehkä se Jonna Tervomaa? ;) Hah, paska vitsi... Näitä en olekaan vielä hirveesti viljellyt - tässä blogissa.
Superyllättävää: Musti on nyt 1,5 h myöhässä sovitusta ajasta. Ei sillä, että ois väliä. Muistan vaan aina ylästeaikoinankin, kun oli kaupungin musiikkiluokilla keskustassa, enkä lähikoulussa, niin äitee tuli aina välillä mua hakemaan sit koulusta. Se oli ihan kiva ylläri mutta ottiko pikkusen kuuppaan kököttää n. 30-60min venaamassa sitä, kun bussilla oisin ollut kotona jo kahdella vuorolla. ;) No, ei tarttenut raahustaa sit pyskältä repun kanssa sitä 300metriä, kun eli Mustin aikataulujen mukaan ja nöyrästi nieli ketutuksen, kun nyt sai ees kyydin. ;)
Kyllästyin itseeni (Tahdonvoimaa)
Ei, tämä ei ole itsemurhaviesti. Paitsi hiuksille. Leikkasin nimittäin just etutukan. Siistii. Onneksi oli hyvät kangassakset, ihan uudet. Vähänkö meni hartiat jumiin, kun saksin niitä jonkun 15 min. Huomisesta tulee lepopäivä. ;) Mutta helvetti, että onkin hyvännäköinen kuontalo.
torstai 20. marraskuuta 2008
Pipotonta epätoivoa (Tahdonvoimaa)
Niskavammasen yritys nukkua pipo päässä:
- Sauma painaa niskaa. Käänsin sen eteen. No, nyt se painaa otsaa.
- Korvat peittyy, soiminen kuuluu enemmän. Nosta pipoa. Ei auta, reuna painaa sitten just kipeää kohtaa. Eikä kuule musaa.
- Hiukset jää myttyyn pipon sisään ja painaa päälakea/takaraivoa. Osta isompi pipo. Ei voi, kun sit se sauma pyörii ainakin yöllä.
- Pipo lisää kitkaa, ei hyvä niskalle.
Ratkaisu ja tarinan opetus:
Tilkitse ikkunat ja nuku ilman pipoa. Niin nukunkin. Niin, ja sido vaikka liukas huivi tyynyliinan ympärille. Tai se ihana silkkiyöpaidan ja minihameen kombinaatio, hepene, minkä miehes ehkä haluis nähdä sun päällä mieluummin. ;) Ei pysty, kun sit jäätyy koko muu kroppa.
Hyvät yöt.
Ekologinen jalkajälkeni on Juha Miedon monon luokkaa (Tahdonvoimaa)
Koska:
- vedin kaikki patterit piirua vaille täpölle
- tyhjäkäytin autoa tänään 5 minuuttia, ettei huomisesta allasreissusti tulisi hyinen katastrofi
- nukun valot päällä, koska maapallovalaisimesta paloi lamppu (4 kk:tta sitten, ja toisaalta, siitä puuttuu myös muutokset mm. ex-Jugoslavian alueella, että ihan sama)
- soitan musaa läppäriltä läpi yön, kun olen yksin ja on tylsää
- jätin vessaan valot, ettei tartte törmäillä yöllä seiniin
Ps. Häpeän itseäni moisten aktiviteettien takia mutten väliä oikeasti. Mun hermosto kannattaa salassa ilmastonmuutosta ja lämpimämpiä kelejä... Tuli mieleeni, että kyl se mun kaveri, 'Floora', oli kanssa aika nainen, kun talvella polki (mua huonommassa kunnossa huomattavasti) altaalle pyörällä joka päivä, kun ei jaksanut/pystynyt rappaan tuulilasia ja istuun hyisessä autossa. Jumalauta, mitä ihmiset joutuu kestään niskan kanssa...
Oho nyt meni yläkanttiin (Musti)
Olen syvästi pettynyt Tahdonvoiman arviointi kykyyn koskien Mustin painoa. Tuo 75 kg on ehkä oikeampi paino joulun jälkeen, jos silloinkaan...
Olipa liposaa (Musti)
Olipa hyvä kun Tahdonvoimaa saa kaaransa alle talvirenkaat, kävin just kaupungilla ja kyllä lensi Fiestankin perä ilman revittelyä.
Huomenna lähetään aamusta ajelemaan kohti Mänttää, jossa asioidaan parissa virastossa ja sieltä matkamme jatkuu kohti Tamperetta ja Tahdonvoimaa. Iso kattila keittoa takaa sen että saamme kaikki huomenna mahat täyteen ja jälkiruuaks tietenkin KAHVIA!
Puheesta ei lähimpään kolmeen tuntiin tule loppua kun Musti ja Tahdonvoimaa kertovat kuulumisia ja mutta annetaan me puheenvuoro miespuolisellekin (ainakin 5 min.)
Aion ahtaa itseni allas reissulle mukaan, mutta ei pelkoa että itse altaaseen menen. Jos Musti sinne menis tulis siivoojille kurja urakka mopata hotellin tilat vesi tulvasta. Joten tyydyn vain katselemaan kun Tahdonvoimaa ojentelee altaassa itseään ja hyräilen musiikin tahdissa melodiaa.
Oikein sydämessä lämpimästi ailahtaa kun tiedän huomenna näkeväni Tahdonvoiman.
Huomenna lähetään aamusta ajelemaan kohti Mänttää, jossa asioidaan parissa virastossa ja sieltä matkamme jatkuu kohti Tamperetta ja Tahdonvoimaa. Iso kattila keittoa takaa sen että saamme kaikki huomenna mahat täyteen ja jälkiruuaks tietenkin KAHVIA!
Puheesta ei lähimpään kolmeen tuntiin tule loppua kun Musti ja Tahdonvoimaa kertovat kuulumisia ja mutta annetaan me puheenvuoro miespuolisellekin (ainakin 5 min.)
Aion ahtaa itseni allas reissulle mukaan, mutta ei pelkoa että itse altaaseen menen. Jos Musti sinne menis tulis siivoojille kurja urakka mopata hotellin tilat vesi tulvasta. Joten tyydyn vain katselemaan kun Tahdonvoimaa ojentelee altaassa itseään ja hyräilen musiikin tahdissa melodiaa.
Oikein sydämessä lämpimästi ailahtaa kun tiedän huomenna näkeväni Tahdonvoiman.
Tänään ei kuuppa jumissa (Tahdonvoimaa)
Ja ettei unohdu, niin kerrottakoon, että tänään ei ole ollut pää jumissa. Ihmeellistä. Oikea puoli jumittaa normaalisti eli on jotenkin 'höntti' mutta muuten ihan ok.
Täytyy vaan ottaa pirun rauhallisesti, niin homma pysyy kurissa. Kai se kone käynnistyy vähän hitaasti, kun on ollut 8 kk:tta tyhjäkäynnillä tarkoituksellisesti. Aina pitäisi muistaa, että eihän sitä ole oltu jaloillaan vasta kuin vajaa 4 kuukautta. Sitä ennen pääasiassa makasin, kun niin käskettiin.
Yhteneväiset Th-Rtg kuvat (Fedja)
Huvikseen taas leikin radiologia ja vertasin th-Rtg kuvia vuodelta -98 ja 2001 laittamalla kuvat päällekkäin. Alaosan (lantionikamat 2kpl ja th-11 ja th-12) sain päällekkäin, mutta th-10 kohdalla alkoi poikkeamaan. Rintarangan yläosassa heitto oli jo yli 1cm. Kumpikahan on muuttunut, minun ranka vai Rtg-kuvat. Mielenkiintoista olisi tietää voiko tuollainen muutos tulla siitä minkälaiseen asentoon menee kuvattaessa. Mistäkähän kohti se rintaranka nyt liikkuukaan?
Eilen onnistui kuntoilu. Kävin uimahallissakin. Ja huippu juttu, kun monitoimialtaan vesi tuntui lämpimältä, kun se viime kerralla oli kylmää jo alussa. Tänään en ole vielä aloittanutkaan, kun on taas kiinnostanut muut asiat. Ei jaksa joka päivä, kun saa samat rutiinit tehdä päivästä toiseen ja aamulla olet taas samassa paketissa. Ei ihan kumminkaan niin pahassa paketissa ole kuntoilupäivän jälkeen aamulla, kun jos on syönyt tietokonemyrkkyä.
Eilen onnistui kuntoilu. Kävin uimahallissakin. Ja huippu juttu, kun monitoimialtaan vesi tuntui lämpimältä, kun se viime kerralla oli kylmää jo alussa. Tänään en ole vielä aloittanutkaan, kun on taas kiinnostanut muut asiat. Ei jaksa joka päivä, kun saa samat rutiinit tehdä päivästä toiseen ja aamulla olet taas samassa paketissa. Ei ihan kumminkaan niin pahassa paketissa ole kuntoilupäivän jälkeen aamulla, kun jos on syönyt tietokonemyrkkyä.
Uusi vaihe? (Tahdonvoimaa)
Onkohan muuten tämäkin joku uusi vaihe, kun ei ole enää kokoaikaisjumitusta juurikaan mutta pienikin askartelu/rasitus saa kehon hepaamaan ihan täysin? Menee paikat jumiin, ei samalla tavalla kuin ennen eli niin, että kalvot kiristää, vaan että ne tuntuu sellaisilta haperoilta. Vähän sellainen tunne, mitä vois ajatella, että kuminauha on palauduttuaan liian kovasta venytyksestä. Eli tiettyyn pisteeseen asti se elastaani kestää venytystä ja palautuukin ihan normaaliksi mutta ylivenyessään ei enää palaudu ihan täysin normaaliksi. Lisäksi autonominen hermosto vetää tosi helposti separit pienestäkin rasituksesta. Eikä muuten ole hikoilua tai kylmää kokovartalolla, vaan paikallisesti rikkoutuneilla alueilla.
Jumala (siis jonkunlainen jossain muttei välttämättä kristinuskon...) on olemassa (Tahdonvoimaa)
Ihanainen exäni toi talvirenkaat. Sillä aikaa, kun hän ronskeilla käsillään niitä vieritteli WBB:lle, minä olin reipas tyttö ja puistelin auton lumesta, raaputtelin lasit huomista allaskeikkaa varten sekä tyhjensin takakontin roinasta, jotta ne renkaat mahtui sinne. Kaikki tämä kuin huomaamatta, vahingossa. Kai sitä on sit vähän tervehtynyt. Tosin kun pääsin kotiin, niin käsiä ja selkää pisteni niin pirusti. Että aika huono on rasituskestävyys... Apulaiselleni vein parkkipaikalle palkaksi kupin kahvia ja keksin. Ja tietenkin hän sai nauttia erinomaisesta seurastani 10 minuuttia, mitä juttelimme. ;) Mm. aiheesta: mies, hanki talvikengät, joissa on kunnon pohja. Huom! Juttelimme = Minä ulko-oveen nojaten, kun ei niska kanna muuten, ja hän ihmeissään ripustautumistani katsellen. Kiitos vielä asianomaiselle! Luet kuitenkin tätä blogia.
Ja sitten siihen Jumalaan. ;)
LOMMO OLI OIENNUT!!!
Jee, olen 150e vähemmän köyhä. Lisäksi muistin, että frendi on mulle auki 400e. Saan ne huomenna. Siinä on melkein fyssarilaskun rahat.
Ps. Totesin, että tuommoinen nuoskalumi on maan mainio niskalle, kunhan alla ei ole jäätä. Se pitää ja se ei ole niin kova pinta kuin asfaltti. Oli ihana kävellä uskona, kun ei joka askel sattunut päähän...
Fedja: Diagnooseista (Tahdonvoimaa)
Niin tuttua Fedja, niin tuttua! Riippuu lekurin erikoisalasta ja ihmiskuvasta, mikä on diagnoosi.
Minulla:
- neurologi: tension neck, koska ei muutakaan todeta, ei aivovammaa, ei spinaalishokkia (lähete yleislekurilta!)
- fyasiatri: retkahdusvamma ja ylikuormitusongelma
- psykologi: alakuloisuus, jonka pitkittyneet fyysiset oireet aiheuttaneet
- yleislääkäri: aivokontuusion jälkitila -epäily tai spinaalishokki tai ei mitään (riippui lekurista!;)
Että sillä viisii! Itse pitäisi aina tietää, jos/kun on retkahdusvamma ja mitkä sen oireet ovat, koska useimmat lekurithan on sitä mieltä, että psyykkiset tai psykosomaattiset oireet eivät sovi kerta kaikkiaan niskavamman laatuun, vaan kertovat, että kuupassa on jotain vikaa.
Niinpä...
Nyt se tapahtui (Musti)
En ollut uskoa silmiäni kun aukaisin sivut!!!
Lady in Pink on tullut kuvioihin mukaan, TERETULEMAST oikein paljon. Ja niinkuin jo lupailitkin saamme varmaan jatkossa nauttia vähän pidempiä kirjallisia tuotoksia, koska sattuneesta syystä tiedän että Lady in Pinkillä on loistavat kirjoittajan lahjat (kuten äidillään) Taas oma kehu haisee, hyh hyh...
Joka tapauksessa on mukava lukea erilaisia kirjoituksia, koska jokaisella on asioista oma näkemyksensä. Me kaikki olemme eri-ikäisiä ja elämämme ei ole mennyt aina samalla muotilla.
Vaikkakin teitä kolmea yhdistää tuo kurja niskavamma, mutta minullakin on herkkä hermosto ja poden noita samoja oireita, mutta lievemmässä muodossa.
Tahdonvoimalle tiedoksi: Liedellä odottaa iso kattilallinen jauhelihakeittoa, joka matkaa Manseen huomenna kun Musti ja Mustin mies saapuvat luoksesi.
Lady in Pink on tullut kuvioihin mukaan, TERETULEMAST oikein paljon. Ja niinkuin jo lupailitkin saamme varmaan jatkossa nauttia vähän pidempiä kirjallisia tuotoksia, koska sattuneesta syystä tiedän että Lady in Pinkillä on loistavat kirjoittajan lahjat (kuten äidillään) Taas oma kehu haisee, hyh hyh...
Joka tapauksessa on mukava lukea erilaisia kirjoituksia, koska jokaisella on asioista oma näkemyksensä. Me kaikki olemme eri-ikäisiä ja elämämme ei ole mennyt aina samalla muotilla.
Vaikkakin teitä kolmea yhdistää tuo kurja niskavamma, mutta minullakin on herkkä hermosto ja poden noita samoja oireita, mutta lievemmässä muodossa.
Tahdonvoimalle tiedoksi: Liedellä odottaa iso kattilallinen jauhelihakeittoa, joka matkaa Manseen huomenna kun Musti ja Mustin mies saapuvat luoksesi.
Kehäpäätelmiä I (Fedja)
Nyt kun vihdoin ja viimein olen tajunnut kuinka pahasti tuo yläniska-pääosasto mättää ( ja sitä myötä koko kroppa), ja että hirveä jatkuva kiristys/puristus/paine kallon sisällä ei ole normaalia, niin ajattelin tsekata vanhoista sairaskertomuksista, että onko minulla minkälaisia tuloksia niskan manuaalisesta tutkimuksista. Ensin kuitenkin eksyin psykiatrien lausuntoihin.
Ensinhän menin keväällä -97 yliopiston neuvontapsykologille, koska en tajunnut muuta kuin, että olo on hirveä, kauhea paine päässä ja itkeskelin jatkuvasti. 20krt siellä ja sitten psykiatrille. Näistä lausunnoista löytyykin sitten jättekivaa.
04/1998: "toimintakyvyttömyyttä/keskittymiskyvyttömyyttä", "selvästi itkuinen ja mieliala matalalla", "Ei ole kyennyt opiskelemaan syksystä lähtien. " (en kyllä kyennyt keväästä lähtien) , " jos tentit menevät läpi, saa niistä ykkösen tai vastaavan", "itsetunto matalalla" (tämä havainto oli kyllä ihan oikea)
dg keskivaikea masennus
02/2001: "Tutkittava kuvaa haittaavimpina niskan, kasvojen vasemman puolen ja leuan kipuja sekä korvien soimista. Ahdistuksen kokee lievittyneen ja toimintakyvyn psyykkisessä mielessä parantuneen. Kuitenkin toistuvasti kipujen vuoksi ajautuu masentuneeseen tunnelmaan, menettää ennen kaikkea vapaa-aikanaan toimintakykyään (Höh? Tietenkin, jos kaikki voimansa laittaa siihen, että jaksaa olla töissä) ja olo pahimmillaan lähes sietämätöntä.
Pyykkinen status: "muistilappu mukana ja kertaa sairaushistoriaa ja vaivoja yksityiskohtaisen tarkasti...Toistelee tällöin tiiviisti fyysisiä oireita, kuvaa myös jaksamattomuutta, ahidstuneistuutta...".(Kai tajusin paremmin jollakin tasolla, että jotakin muutakin on pielessä kuin psyyke tai psyyke sen jonkun seurausta, joten yritin voimakkaasti tuoda esille fyysistä oireistoa, jotta hän lääkärinä voisi hoksata mistä voi johtuaa. Ja ilmeisesti tässä vaiheessa olen jo ollut sen verran tolpillaan, että olen tajunnut kuvata oireistoa. Paineen sanoin jo ekalla kerralla, mutta ei näytä olevan kirjattu)
"Toiseen haastatteluun selvästi iloisempana. Esittää kritiikkiä esittämieni näkökantoja kohtaan...sivutessamme lyhyesti ihmisen vaikeutta sietää epävarmuutta, tutkittava käy hetkeksi ilmeeltään alakuloiseksi, mutta reipastuu jälleen"
dg Ahdistus- ja masennustila
02/2002: "ahdistus- ja jännitysoireensa ovat selvästi, mutta nyt hän oireilee LÄHINNÄ RUUMIIN KAUTTA eli hänellä on erilaisia lihastuntemuksia lihasten kireyden muodossa yms.", "opiskelukyky selvästi parantunut", "kokee ruumiillisen oireilunsa erittäin rasittavana", "Hän ei kykene mm. harrastamaan sulkapalloa tai muuta vastaavaa, koska lihasoireet estävät. Hän saa myös voimakkaita pahoinvointikohtauksia harjoitusten jälkeen."
"Hänellä on selvästi ruumiin tasolla olevia oireita mm. tuntemuksia kaulan lihasten kireydessä. Omat jalkansa kokee lievästi puutuneiksi polveen saakka yms. Lisäksi hänellä on päänsärkyä ja valonarkuutta silmissä. Katsoisin oireet lähinnä dissosiatiivisiksi tällä hetkellä."
(Hohhotihoijakkaa!)
dg keskivaikea masennus
----------------------------------------------------
Eli asiat voi kääntää ihan miksi ne haluaa. Kun katsantokanta ja näkemys on tietynlainen, melkein kaikki asiat ovat todisteita oman näkemyksen puolesta, jos ei löydy itsekriittisyyttä == KEHÄPÄÄTELMÄ.
En väitä, että mitään psyykkistä rakenneheikkoutta ei olisi ollut, mutta että vääntää rajujen fyysisten oireitten olemassaolo pelkäksi dissosiaatioksi #### Ei ummara
Hyvät retkut. Pyytäkää itsellenne kaikki epikriisit lääkäreillä käynneistänne ja fysioterapiapalautteet. Lukekaa ajatuksen kanssa tekstit läpi ja korjatkaa mikäli siellä on epäjohdonmukaisuuksia. Ja älkää suostuko moiseen, mitä esim. minusta on yllä kirjoitettu. Jos ette saa korjausta epikriisiin, pyytäkää saada kirjatuksi oma mielipiteenne sellaisena kuin haluatte. Ja pyytäkää fysioterapialähetejaksoista lausunto.
Seuraavaksi tilaan paperit perusterveydenhuollosta ja fysioterapeuttien lausunnot -98 - 00.
Kehäpäätelmiä - seuraavassa jaksossa fysioterapialausuntojen, yliopistosairaalan fysiatrien ja yksityisen fysiatrin lausuntojen vertailua niskan liikkuvuustutkimuksien osalta.
Ensinhän menin keväällä -97 yliopiston neuvontapsykologille, koska en tajunnut muuta kuin, että olo on hirveä, kauhea paine päässä ja itkeskelin jatkuvasti. 20krt siellä ja sitten psykiatrille. Näistä lausunnoista löytyykin sitten jättekivaa.
04/1998: "toimintakyvyttömyyttä/keskittymiskyvyttömyyttä", "selvästi itkuinen ja mieliala matalalla", "Ei ole kyennyt opiskelemaan syksystä lähtien. " (en kyllä kyennyt keväästä lähtien) , " jos tentit menevät läpi, saa niistä ykkösen tai vastaavan", "itsetunto matalalla" (tämä havainto oli kyllä ihan oikea)
dg keskivaikea masennus
02/2001: "Tutkittava kuvaa haittaavimpina niskan, kasvojen vasemman puolen ja leuan kipuja sekä korvien soimista. Ahdistuksen kokee lievittyneen ja toimintakyvyn psyykkisessä mielessä parantuneen. Kuitenkin toistuvasti kipujen vuoksi ajautuu masentuneeseen tunnelmaan, menettää ennen kaikkea vapaa-aikanaan toimintakykyään (Höh? Tietenkin, jos kaikki voimansa laittaa siihen, että jaksaa olla töissä) ja olo pahimmillaan lähes sietämätöntä.
Pyykkinen status: "muistilappu mukana ja kertaa sairaushistoriaa ja vaivoja yksityiskohtaisen tarkasti...Toistelee tällöin tiiviisti fyysisiä oireita, kuvaa myös jaksamattomuutta, ahidstuneistuutta...".(Kai tajusin paremmin jollakin tasolla, että jotakin muutakin on pielessä kuin psyyke tai psyyke sen jonkun seurausta, joten yritin voimakkaasti tuoda esille fyysistä oireistoa, jotta hän lääkärinä voisi hoksata mistä voi johtuaa. Ja ilmeisesti tässä vaiheessa olen jo ollut sen verran tolpillaan, että olen tajunnut kuvata oireistoa. Paineen sanoin jo ekalla kerralla, mutta ei näytä olevan kirjattu)
"Toiseen haastatteluun selvästi iloisempana. Esittää kritiikkiä esittämieni näkökantoja kohtaan...sivutessamme lyhyesti ihmisen vaikeutta sietää epävarmuutta, tutkittava käy hetkeksi ilmeeltään alakuloiseksi, mutta reipastuu jälleen"
dg Ahdistus- ja masennustila
02/2002: "ahdistus- ja jännitysoireensa ovat selvästi, mutta nyt hän oireilee LÄHINNÄ RUUMIIN KAUTTA eli hänellä on erilaisia lihastuntemuksia lihasten kireyden muodossa yms.", "opiskelukyky selvästi parantunut", "kokee ruumiillisen oireilunsa erittäin rasittavana", "Hän ei kykene mm. harrastamaan sulkapalloa tai muuta vastaavaa, koska lihasoireet estävät. Hän saa myös voimakkaita pahoinvointikohtauksia harjoitusten jälkeen."
"Hänellä on selvästi ruumiin tasolla olevia oireita mm. tuntemuksia kaulan lihasten kireydessä. Omat jalkansa kokee lievästi puutuneiksi polveen saakka yms. Lisäksi hänellä on päänsärkyä ja valonarkuutta silmissä. Katsoisin oireet lähinnä dissosiatiivisiksi tällä hetkellä."
(Hohhotihoijakkaa!)
dg keskivaikea masennus
----------------------------------------------------
Eli asiat voi kääntää ihan miksi ne haluaa. Kun katsantokanta ja näkemys on tietynlainen, melkein kaikki asiat ovat todisteita oman näkemyksen puolesta, jos ei löydy itsekriittisyyttä == KEHÄPÄÄTELMÄ.
En väitä, että mitään psyykkistä rakenneheikkoutta ei olisi ollut, mutta että vääntää rajujen fyysisten oireitten olemassaolo pelkäksi dissosiaatioksi #### Ei ummara
Hyvät retkut. Pyytäkää itsellenne kaikki epikriisit lääkäreillä käynneistänne ja fysioterapiapalautteet. Lukekaa ajatuksen kanssa tekstit läpi ja korjatkaa mikäli siellä on epäjohdonmukaisuuksia. Ja älkää suostuko moiseen, mitä esim. minusta on yllä kirjoitettu. Jos ette saa korjausta epikriisiin, pyytäkää saada kirjatuksi oma mielipiteenne sellaisena kuin haluatte. Ja pyytäkää fysioterapialähetejaksoista lausunto.
Seuraavaksi tilaan paperit perusterveydenhuollosta ja fysioterapeuttien lausunnot -98 - 00.
Kehäpäätelmiä - seuraavassa jaksossa fysioterapialausuntojen, yliopistosairaalan fysiatrien ja yksityisen fysiatrin lausuntojen vertailua niskan liikkuvuustutkimuksien osalta.
Tennareilla toimistoon? Ei talvella (Tahdonvoimaa)
Perustin tämän blogin yhdestä syystä: tennarit! Koska laitoin kesätennarit toimistolle talvella, ylläpidän tätä saittia. Melkoinen sattuma. Onkohan noi lukenut mun kirjoituksia, jossa toistuu sana tennarit ja pistänyt mainoksensa tonne sillä perusteella? ;) No, ei kai kukaan haluaisin yhdistää tennareita noin negatiiviseen asiaan kuin liukkaus ja kaatuminen?
Mietin kovasti, lähtiskö altaalle mutten taida viitsiä urheilla kesärenkaille. Onneksi exä tuo kohta talvirenkaat. Ne on aina säilytyksessä sen mummolassa, kun oon nuorekkaan (ja mua parempikuntoisen) mummon kanssa edelleen ihan bestis. ;) Pääsen vaihtaan talvikumit alle ensi viikolla!
Löysin Pirkkalasta (ylläri) puolet halvemman peltikorjaamon kuin Tampereelta. Se mun 'oman' autopajan ukko osas suositella! Posiitivista (niitä harvoja asioista mun elämässä), lommo ei ole syvä ja se on puskurissa. Sen saa lämmitettyä puhaltimella ja pullautettua takas. Sit vähän pakkelia ja pikkusen maalia. Avot. 150e tuli takkiin tostakin törttöilystä. Ennätyskallis fyssari 196 e + 2 e parkkimaksut. Viimeksi tuli sakot eli 46 e + 40 e... Mitähän seuraavaksi?
Ehkä joskus joku pudottaa 7 oikein -lottokupongin mun auton konepellille ja saan noi kaikki kulut takas??! ;)
Voi paska, sataa lunta (Tahdonvoimaa, LIP)
Terveisiä inva-sisterseiltä Tampereelta. Täälläkin on tullut lunta - voi paska. LIP 'kipitti' yliopistolta 1 km:n matkan luokseni tunnissa, koska oli vähän liukasta. Ja silti meinas kaatua. Isompi ei uskalla poistuakaan asunnosta... Tosin huomenna pitäisi altaalla päästä. Onneksi saan maanantaina WBB:n alle talvirenkaat. On se niin ihanaa, että saadaan 'nauttia' näistä vuodenajoista. ;)
Just eilen sain fyssarilta saarnan, kun oli liian lyhyt paita pakkasella... Voi kumpa olisi pian kesä. Tosin mitäs sitte, jos ei kuitenkaan tehdä mitään kivaa. Eli, nautitaan ja kärsitään talvesta yhdessä.
Sataa valkoista lunta! (Musti)
Siristelin valvotun yön jälkeen silmiäni, huoneessa oli ihmeen valoisaa vaikka valot eivät ole päällä. Mitä ihmettä, yön aikana oli satanut ihanasti lunta, puiden oksat kurkottelivat kohti taivasta kuin kiittääkseen saamastaan valkoisesta huntupeitteestä.
Tämän tästä katseeni etsiytyy ulos ikkunasta ihaillen maisemaa. Ajattelen kuinka onnekkaita olemme, kun asumme maassa jossa voimme nähdä eri vuodenaikojen vaihtelut.
Valoisaa päivää kaikille!
Tämän tästä katseeni etsiytyy ulos ikkunasta ihaillen maisemaa. Ajattelen kuinka onnekkaita olemme, kun asumme maassa jossa voimme nähdä eri vuodenaikojen vaihtelut.
Valoisaa päivää kaikille!
Kuuntelen sydämellä (Musti)
Taas on valvottu yö käsillä... Jostain kumman syystä uni ei vaan tule silmään, joten katsoin Sinkkunaisten valinnat nauhalta ja hörpin samalla, no tietenkin kahvia.
Tämä päivä vai kenties pitäis sanoa jo eilinen, oli muutenkin täynnä kaikkea ajattelemisen aihetta antavaa. Ja sen takia varmaan tässä valvotaan ja odotellaan koska silmiä alkaa lupsottaa.
Olin tulossa siskolta ja poikkesin kauppaan ruokaostoksille ja juuri kun olin suunnistamassa kassalle puhelin pirahti soimaan.
Tunnistin oikein, nuorimman siskon nyyhkäisy muuttui kova ääniseksi itkuksi, jonka lomasta hän yritti kertoa syytä pahaan oloonsa. Reilu kuukausi sitten hänen miehensä oli jättänyt hänet toisen naisen vuoksi ja äskettäin hän oli kuullut miehensä äänen puhelimesta. Se aiheutti hänelle valtavan tunnekuohun. Huomenna pitäisi pystyä kirjoittamaan tärkeään paperiin molempien nimet ja hän epäili ettei kestäisi tuota tilannetta, koska pelkkä miehen äänen kuuleminen nostatti tunteet näin pintaan.
Kuuntelin ja kuuntelin ja puhuin ja lohdutin, valoin siskooni elämän uskoa... Itku oli hiljentynyt ja lopussa hän jo sanoi pystyvänsä kohtaamaan huomisen päivän kun sai nyt purettua surullista oloaan minulle. Pyyteli anteeksi kun oli joutunut ottamaan minuun niin usein yhteyttä. Sanoin hänelle että läheiset ovat juuri sitä varten, kun maailma tuntuu kaatuvan päälle, he ovat aina valmiita kuuntelemaan ja auttamaan.
Vaikka maidot kärryissäni olivat lämmenneet, ostamani kukkakimppu oli kuihtunut minulle tuli niin äärettömän hyvä mieli siitä, että hän soitti juuri minulle. Mitä ihmisen elämässä merkitsee yksi tunti, mihin minulla olisi niin kiire, ei mihinkään, silloin kun minua toinen todella tarvitsee.
Tämä päivä vai kenties pitäis sanoa jo eilinen, oli muutenkin täynnä kaikkea ajattelemisen aihetta antavaa. Ja sen takia varmaan tässä valvotaan ja odotellaan koska silmiä alkaa lupsottaa.
Olin tulossa siskolta ja poikkesin kauppaan ruokaostoksille ja juuri kun olin suunnistamassa kassalle puhelin pirahti soimaan.
Tunnistin oikein, nuorimman siskon nyyhkäisy muuttui kova ääniseksi itkuksi, jonka lomasta hän yritti kertoa syytä pahaan oloonsa. Reilu kuukausi sitten hänen miehensä oli jättänyt hänet toisen naisen vuoksi ja äskettäin hän oli kuullut miehensä äänen puhelimesta. Se aiheutti hänelle valtavan tunnekuohun. Huomenna pitäisi pystyä kirjoittamaan tärkeään paperiin molempien nimet ja hän epäili ettei kestäisi tuota tilannetta, koska pelkkä miehen äänen kuuleminen nostatti tunteet näin pintaan.
Kuuntelin ja kuuntelin ja puhuin ja lohdutin, valoin siskooni elämän uskoa... Itku oli hiljentynyt ja lopussa hän jo sanoi pystyvänsä kohtaamaan huomisen päivän kun sai nyt purettua surullista oloaan minulle. Pyyteli anteeksi kun oli joutunut ottamaan minuun niin usein yhteyttä. Sanoin hänelle että läheiset ovat juuri sitä varten, kun maailma tuntuu kaatuvan päälle, he ovat aina valmiita kuuntelemaan ja auttamaan.
Vaikka maidot kärryissäni olivat lämmenneet, ostamani kukkakimppu oli kuihtunut minulle tuli niin äärettömän hyvä mieli siitä, että hän soitti juuri minulle. Mitä ihmisen elämässä merkitsee yksi tunti, mihin minulla olisi niin kiire, ei mihinkään, silloin kun minua toinen todella tarvitsee.
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
CST:stä (Tahdonvoimaa)
Kuulin tänään mielenkiintoista. Jenkeissä CST-menetelmän käyttö haluttiin sallia aluksi vaan lekureille, koska se on 'voimakas ase' anatomiaa tuntemattomien käsissä. Tuo on kyllä totta. Suomessa sen sijaan menetelmää opetetaan jopa toimittajille tai opettajille. ;) Apua! Kuka tahansa ihmisen hermostoa ja biologiaa tuntematon voi periaatteessa alkaa CST-terapeutiksi. Just... Pelottavaa. Kuulemma todelliset asiantuntijat Suomessa ovatkin ns. Pinnan alla, eivätkä hirveästi markkinoi osaamista. CST on vain yksi hoito yhdistettynä muihin menetelmiin ja näin varsin tehokas. Mutta entäs ne toimittajat, jotka osaa vaan CST:tä ja kirjoittaa? ;) Miten niiden retkupotilaat paranee?
Jumittu kuuppa (Tahdonvoimaa)
Näin se menee. Kun toinen paikka aukeaa, toinen jumittuu. Se tästä tilanteesta tekeekin niin lohduttoman. Aina kun luulet pääseväsi vähän parempaan kuntoon, tiput taas kuiluun. Kuilu on vaan vähän erilainen kuin aikaisemmin mutta syvä reikä se on kuitenkin. Ja mitä korkeammalta sinne mätkähdät, sitä enemmän sattuu!i ja mitä pidempään pystyit taiteilemaan siinä reunalla, sitä vittumaisempaa on huomata, että jaahas, taas lipsahti.
Nyt kun saatiin korvat ja hartiat auki, se iski siis jumituksen takaraivoon ja päälaelle. Kyllähän siitä oireita oli jo toissapäivänä mutta nyt se sit alkoi kunnolla. Tänä aamuna kun heräsin, mietinkin kyllä hetken, että olisiko pitänyt perua/siirtää fyssari ja jäädä kotiin lepuuttaan mutta lähdin sitten kuitenkin.
Nähtävästi tuo pieni matka ja rasitus oli sitten viimeinen niitti. Ja ehkä se pikkuruinen kolaus provosoi yläniskan taas vituilleen. Nyt sitten kärsitään se 3 viikkoa. Täytyy pari päivää vaan makoilla, jos se auttais.
Tänään lähti Kelaan osasairaspäivärahahakemus syys-marraskuulta. Olen siis nytkin duunissa 20h/vko, vaikken käytännössä pysty hommia tekeen sekuntiakaan tämän päivän jälkeen. ;) Siinä vaiheessa, kun kuula jumittuu, on turha yrittää muuta kun selvitä hengissä. Kyllä sitä kieltämättä välillä edelleenkin miettii, kun tosta keittiön veitsisetin ohi kävelee vessaan, että milloinkohan sitä vaan hetken mielijohteesta ottaa fileerausveitsin käteen ja alkaa leikkiä perattavaa kalaa? Mutta vielä ainakin on riittänyt positiivista ajattelumallia. Mutta kyllä nekin voimavarat hupenee päivä toisensa jälkeen, kun homma vaan jatkuu ja jatkuu.
Alkuaikoina piilotinkin veitset pöydältä mutta nyt ajattelin jo päässeeni sinuiksi niiden kanssa. Ei auta kun työntää ne takas piiloon, ettei tule lisää itsetuhoisia ajatuksia. ;) Pienet asiat ne vaikuttaa mieleen.
Kyllä sitä ihmisen pinnaa mitataan. Nyt mä tiedän, miltä tuntuu, kun konkreettisesti KAIKKI kaatuu päälle ja ihmiseltä viedään KAIKKI, mille se eli.
Ei terveyttä, ei työtä, ei rahaa maksaa laskuja (ja kohta kuntoutustakaan), eikä elämää ylipäänsä. Ei tekemistä, ei virikkeitä, ei kykyä/halua innostua mistään, ei intoa edes yrittää olla positiivinen enää. Ei yhtään normaalia päivää 8 kuukauteen, ei uskoa siihen, että semmoisia tulee, ei merkittävää panostusta edes yrittää elää 'normaalisti' tai hoitaa arkiaskareita, koska se johtaa vaan katastrofiin kuitenkin. Näitä voi luetella kymmeniä. Mutta antaa olla. Eiköhän kaikki tiedä, millainen pattitilanne tämä on.
Kesä, mun viimeinen dedis, lähestyy... Uhkaavaa, että eka dedis oli syyskuu, toinen joulukuu ja kohta lähtee kolmas käyntiin... Hissun, kissun, vaapula, vissun - arvuutellaan, tuleeko Tahdonvoimasta yhteiskunnan hylkiö, syrjäytynyt ja lopulta multaa. Vai: pareneekohan se, niinkuin on luvattu, joskus vuoden päästä. Aika perseestä on noi vaihtoehdot, kun oottaa ja kattoa pitää joka tapauksessa... Millä pinnan sais riittämään?
Näin se elämä voi mennä pilalle hetkessä. Ei ne turhaan varoittellut liukkaista teistä ja parkkipaikoitsta! Ja liukkaammaksi tulee joka päivä.
Toimii (Tahdonvoimaa)
Huomenta! ;) Meikäläinenkin veti pikkulepoilut tähän väliin hoidon jälkeen. En tiedä, uskaltaisko vielä nousta. CST toimiessaan menee juuri Fedjan kuvaamalla tavalla: aluksi ihan sama, mulla jopa kankeus lisääntyy, ja sit joidenkin tuntien jälkeen alkaa auttaa. Ja yleensä vasta seuraavan 2-3 pvän jälkeen huomaa todelliseneron siihen edelliseen vaiheeseen, missä kroppa oli. Mulla tavallaan CST törkkää paranemista sen verran eteenpäin, että pääsen turvin aina eteenpäin. Sit kunto alkaa hiljalleen rasituksen ja ajan myötä taas hiipua edelliseen vaiheeseen mutta sit onkin jo uusi hoito.
Toivottavasti tämä kierre nyt joskus vaan loppuis. Mutta ihan hyvää tulosta on kuulemma saatu aikaan 15 kerralla! Tänään oli VASTA 15. kerta. Ei uskois, kun tuntuu, että on juossut tuolla ikuisuuden...
Fyssari taas muistutti, että paraneminen nopeutuu loppua kohti. Saas nyt nähdä, kun musta tää junnaa vaan paikoillaan. Mutta ehkä se on omaa kuvitelmaa. Niin, ja kannusti vaikka pikkujouluihin piipahtaan, että piristyy. Totesin, ettei kiinnosta paskan vertaa.
Mitäs sitä nähdä väkisin ketään, kun ei huvita. Jos sais siitä jotain iloa, niin miksei mutta kun on ihan sama. Fiksuna tyttönä täräytin tietty suoraan, etten aio nähdä ketään tai tehdä mitään tai poistua himasta, jollei ole pakko, ennen kuin olen terve. Se keskustelu loppui siihen. ;)
Aamua (Fedja)
Sotilaslentokoneet taas surrasivat tässä aamulla. Ovat varmasti nyt siellä Treella.
4-aikaan tabua, kun ei uni tullut. Sitten 10:ltä soi puhelin: fysioterapia perjantain. Yksi todella pehmeää manuaalitekniikkaa taitava fyssari ottaa minut konsultaatioon. Kattotaas nyt, onko mutu vienyt oikeanlaisen fyssarin tykö. Tämä fyssari kummiski niin kiireinen, ettei sille saa tiheämpiä käyntejä. Ja voihan olla, ettei hänen hoitotapansa passaisikaan minulla.
Soiton jälkeen en saanut unta, mutta en kyllä jaksanut nousta ennen kuin nyt.
Eilen menin nukkumaan kiristyksineen päivineen. Ajattelin, että ihme jos tämmöisessä kunnossa nukahtaa. Annoin CST:tä itselleni. Se onnistuu, kun kyljellään laittaa kouran päänsä päälle ja kevyesti koskettaa kalloa. Toisaalta, kun mulla on tuo kiristys, tiedän mihin kohtaan painaa, että kallon kosketus aiheuttaa lievän paineen kiristyskohtaan. En tiedä johtuiko CST:stä vai jostakin muusta, että kroppa n. 1h makuulla olon jälkeen alkoi itsekseen löysätä. Se on hieno tunne, kun vatsa menee rennoksi, selkä menee rennoksi, sillai laakeina alueina. Pääkin helpotti aika lailla, vaikka pahin kyllä jäi valvottamaan. Tämä helpotus tapahtui n. 2-3h aikana, joten hättäinen ei passa olla. CST onnistuessan toimii juuri tällai. Ensin hoito. Sitten jonkun ajan päästä kroppa alkaa relata, alkaa unettaa ja tuntuu, ettei jaksa mitään. Silloin pitäisi painua pehkuihin joksikin aikaa.
4-aikaan tabua, kun ei uni tullut. Sitten 10:ltä soi puhelin: fysioterapia perjantain. Yksi todella pehmeää manuaalitekniikkaa taitava fyssari ottaa minut konsultaatioon. Kattotaas nyt, onko mutu vienyt oikeanlaisen fyssarin tykö. Tämä fyssari kummiski niin kiireinen, ettei sille saa tiheämpiä käyntejä. Ja voihan olla, ettei hänen hoitotapansa passaisikaan minulla.
Soiton jälkeen en saanut unta, mutta en kyllä jaksanut nousta ennen kuin nyt.
Eilen menin nukkumaan kiristyksineen päivineen. Ajattelin, että ihme jos tämmöisessä kunnossa nukahtaa. Annoin CST:tä itselleni. Se onnistuu, kun kyljellään laittaa kouran päänsä päälle ja kevyesti koskettaa kalloa. Toisaalta, kun mulla on tuo kiristys, tiedän mihin kohtaan painaa, että kallon kosketus aiheuttaa lievän paineen kiristyskohtaan. En tiedä johtuiko CST:stä vai jostakin muusta, että kroppa n. 1h makuulla olon jälkeen alkoi itsekseen löysätä. Se on hieno tunne, kun vatsa menee rennoksi, selkä menee rennoksi, sillai laakeina alueina. Pääkin helpotti aika lailla, vaikka pahin kyllä jäi valvottamaan. Tämä helpotus tapahtui n. 2-3h aikana, joten hättäinen ei passa olla. CST onnistuessan toimii juuri tällai. Ensin hoito. Sitten jonkun ajan päästä kroppa alkaa relata, alkaa unettaa ja tuntuu, ettei jaksa mitään. Silloin pitäisi painua pehkuihin joksikin aikaa.
Kävin fyssarilla (Tahdonvoimaa)
Taas on kovasti vakuuteltu, että kyllä, kyllä se C6 alkaa kestää ja se kyllä paranee. Ootellaan taas. Mutta höh, en saanutkaan liikkeitä, vaan saan ne vasta 8.12., kun meen seuraavan kerran...
Sen sijaan sain auton perseeseen kivan lommon, kun torveloin parkkipaikalla. Yritin peruuttaa liian pieneen taskuun. Sain sen siihen mutta perseen kulma vähän otti kiinni takana olleen pakettiauton puskuriin. Ihme, että oli pää kiinni penkissä, niin ei sentään retkahtanut niska.
Niin, ja sainhan mä myös fysioterapialaskun. Nyt tiedän hinnat: 1x40e (ennen kuin nousi hinnat siis) ja 14x46 e, josta on jo pois omavastuu. Mitä siitä nyt tulee.
Ei viitsi edes laskea.
tiistai 18. marraskuuta 2008
Solttupojalle niskasuoja (Tahdonvoimaa)
Nyt, hyvät yöt.
Kirjoitetaan kirjoittamisen ilosta (Tahdonvoimaa)
Mistäs kirjoittaisin? Hmm. Vaikka siitä, että enää 9 tuntia aikaa fyssariin. Jeah, ootan kuin kuuta nousevaa. En tosin tiedä nouseeko se. Hirvee myrsky ainakin on. Toivottavasti ei ole kaatunut puita auton pielle. Ja toivottavasti WBB starttaa huomenna, kun lähden aamusta fyssarille. Aika on klo 9. Kivaa, kun on kesärenkaat, ei passaa tusauttaa kenenkään perään! ;) Vittu, mikä kohtalon oikku sekin ois!
Yläniskan ligamenttivauriot (Fedja)
Tahdonvoimaa. Onko sinulla tietoa, että ovatko saaneet Whiplasheja kuntouttavat kuntoutettua myös sellaisia henkilöitä, joilla on Transversum-, Alaria- ja apics ligamenttien vaurioita. Noiden merkitys pään liikuttelussa on huomattavasti tärkeämpi kuin alempana kaularangassa. Tranversum menee densin edestä ja kiinnittyy C1:seen. Alariat menee densin ylänokan yli ja kiinnittyvät C0:aan. Apics on densin vastakkaisella puolella ja muistaakseni kiinnittyy C0:aan.
Korjasin vähän tekstiä. Eli kiinnostaisi yleisesti kuulla semmoisista henkilöistä, jotka pärjäilevät yläniskan ligamenttivaurioiden tai poikkimenojen kanssa jotenkuten tai ok.
On tutuissa vain sellaisia, että ed. mainitut vauriot melkoisesti hidastaa toiminta- ja työkykyä.
Korjasin vähän tekstiä. Eli kiinnostaisi yleisesti kuulla semmoisista henkilöistä, jotka pärjäilevät yläniskan ligamenttivaurioiden tai poikkimenojen kanssa jotenkuten tai ok.
On tutuissa vain sellaisia, että ed. mainitut vauriot melkoisesti hidastaa toiminta- ja työkykyä.
11-vuotta kauhua (Fedja)
Tahdonvoimaa: ELÄ LUE TÄTÄ ILLALLA. Ja tietenkin luet, nyt kun kirjoitin tuon.
Jotenkin tuntuu, että on tämä 11-vuotinen tuomio ollut ihan järkyttävää. Ihan kauheata suorastaan.
Tässä kelasin päässäni kellä kaikilla jäsenkorjaajilla, kiropraktikoilla, osteopaateilla yms. olen käynyt. Niitä on varmaan 50-100. Epätoivoissaan sitä on hakenut apua sieltä sun täältä. Kun joku on sanonut, että se ja se on tosi hyvä, niin olen uskonut. On sitten tullut käytyä jäsenkorjaajilla yms. Outokumpua ja Seinäjokea myöten Vimpeliä vai Vetelikö se nyt oli unohtamatta. Vierailulla Hesassa eläkkeellä olevalla leukakirurgilla, joka oli yhden naisen saanut pelastettua mitä ihmeellisimmiltä oireilta. Häneltä tuli kirje jälkeenpäin: "Viittaan mielenkiintoiseen keskusteluun leukanivel....Sinun oireesi voivat hyvinkin johtua siitä, että...". Ehdotti, että voisin saada helpotusta käyttämällä menetelmää, jossa leukaluu ohuimmasta kohdasta katkaistiin ja sen annettiin itsestään hakeutua oikeaan paikkaansa. Raju toimenpide, jolla oli kannattajakuntansa. Onneksi en hakeutunut kyseiseen operaatioon. Oli ihan sivistynyt herra, mutta kaikkeen sitä on lähtenytkin.
Olen mennyt Lahdessa purentaa hoitavalla fysioterapeutille, joka käytti CST:tä, kun joku sattui kehumaan sitä todella hyväksi. Paikan päällä hoitaja sitten surkutteli, kun sinulla on nuo kalvot niin kireällä tuolla päässä. Vähänniinkuin, ei mitään tehtävissä.
Yksi Whiplash oli löytänyt avun Seinäjoen selkäkeskuksesta (muistaakseni täältä). Varoitti, että hoitaja on graavi käytökseltään, mutta taitava. Sinnekin siis, menoksi, vaikka pelotti. Tämä herra tai rujo tutki ensin ja sitten piti pitkän puheen, kuinka joku 40-vuotias nainen oli maannut splintillä ja ei ollut pystynyt kävelemään. Ja kun hän oli sanonut naiselle, että pystyt kävelemään, ala nousta. Nainen oli noussut ja kävellyt. Hohoijaa. Liekö Jeesus itse. Ja kun sitä ei silloin vielä tajunnut minkälaisia hirmuja täällä maan päällä on. Epämiellyttävä olo hoitajasta, muttei tajunnut juosta saman tien ulos vastaanotolta. Tässä en viitsi edes sanoa mitä muuta teki, mutta varoitan naiset, että älkää menkö. Lopulta sitten Seinäjoen rujo totesi, että joo, voihan siitä niskavammasta jäädä kaikenlaisia oireita. Siihen asti oli ilmeisesti pitänyt oireitten keksijänä.
Ihan sairasta. Minulla on kyllä joku järki ja havainnointikyky puuttunut melkein täysin. Tai sitten epätoivo on vain ollut niin mieletön. Järkyttävää. Hätä on kyllä ollut tosi suuri. Ihan hirveä. Oireet ovat olleet ihan kammottavat. Jos on vaikea kuvitella, niin kuvitelkaa itsenne huutamassa selkäpiitä karmivaa kauhunhuutoa. Ja sitten aina se toivo helpotuksesta: Nyt pääsen näistä. Kun joku toinenkin on saanut apua. Ja on mennyt, ja on yrittänyt. Saada apua, helpotusta. Ja taas mennyt ja yrittänyt. Ja kolhiintunut. Ja kolhiintunut.
Ja kun keltään ei saa apua, lievitystä vain. Lievää lievitystä. Huhhuh. Ja kun kukaan ei oikein tunnu tietävän, että mistä kiikastaa (Ihmekös tuo, nyt sen tajuaa). Ja itsellä epätoivo, että mikä voi olla, kun kukaan ei edes tiedä ja mikään ei auta. Useimmiten mun kohdalla ilmiömäisetkin jäsenkorjaajat ovat menneet mettään. Mikä siinäkin oikein on? Miksi muut ovat saanet avun mitä eriskummallisimpiin vaivoihin, vaikka jäsenkorjaajilta ja itse on jäänyt paitsi helpotuksesta.
Kaikista fysioterapeuteista onneksi on hyvät muistot. Eivät ole osanneet auttaa, mutta ovat tajunneet rajansa ja sanoneet, että pitää mennä selvittämään mistä nuo oireet johtuvat, kun ei sitä itse tajunnut. Olinhan käynyt jo lääkärillä usempaan kertaan. Sielläkin välillä tarjottiin syyksi parisuhteen puutetta (kun ei sillä hetkellä sattunut olemaan), vakaumusta ja ties mitä ja psykiatrin nimi oireitten hoitoon. Vitsit, että olen suostunut tuohon kaikkeen. Olisin sillenkin neurokirurgillekin sanonut, että painu perseesees, olet ammattitaidoton. Yksi fysioBotnian fysiatri potki tosissaan eteenpäin ja Ortonille. Siitä olen tosi onnellinen. Se jaksoi tsempata, vaikka olin ihan nollissa, enkä tajunnut enää mitä tehdä. Siellä aloin 7 vuotta vammasta päästä vähän jyvälle mikä minulla on. En varmasti olisi olemassa ilman fysioterapeutteja. Eläköön fysioterapeutit!
On sitä kyllä kolhiintunut. Hirveä menneisyys takana. Oireitten alusta saakka. Vieläköhän tässä kasaan päästään ihan henkisestikin. Fyysisestikin olisi tosi kiva. Toivottavasti. Ja tarviiko tässä kasassa ollakaan. Jos vaikka sallisi olevansa repaleinen ja vähitellen hoitaa itsensä. On sitten niin rikki kuin on eikä esitä mitään enempää. On pieni, surullinen ja haavoittunut. Ei yritäkään olla vahva. Ihan heikko, saa olla.
Jotenkin tuntuu, että on tämä 11-vuotinen tuomio ollut ihan järkyttävää. Ihan kauheata suorastaan.
Tässä kelasin päässäni kellä kaikilla jäsenkorjaajilla, kiropraktikoilla, osteopaateilla yms. olen käynyt. Niitä on varmaan 50-100. Epätoivoissaan sitä on hakenut apua sieltä sun täältä. Kun joku on sanonut, että se ja se on tosi hyvä, niin olen uskonut. On sitten tullut käytyä jäsenkorjaajilla yms. Outokumpua ja Seinäjokea myöten Vimpeliä vai Vetelikö se nyt oli unohtamatta. Vierailulla Hesassa eläkkeellä olevalla leukakirurgilla, joka oli yhden naisen saanut pelastettua mitä ihmeellisimmiltä oireilta. Häneltä tuli kirje jälkeenpäin: "Viittaan mielenkiintoiseen keskusteluun leukanivel....Sinun oireesi voivat hyvinkin johtua siitä, että...". Ehdotti, että voisin saada helpotusta käyttämällä menetelmää, jossa leukaluu ohuimmasta kohdasta katkaistiin ja sen annettiin itsestään hakeutua oikeaan paikkaansa. Raju toimenpide, jolla oli kannattajakuntansa. Onneksi en hakeutunut kyseiseen operaatioon. Oli ihan sivistynyt herra, mutta kaikkeen sitä on lähtenytkin.
Olen mennyt Lahdessa purentaa hoitavalla fysioterapeutille, joka käytti CST:tä, kun joku sattui kehumaan sitä todella hyväksi. Paikan päällä hoitaja sitten surkutteli, kun sinulla on nuo kalvot niin kireällä tuolla päässä. Vähänniinkuin, ei mitään tehtävissä.
Yksi Whiplash oli löytänyt avun Seinäjoen selkäkeskuksesta (muistaakseni täältä). Varoitti, että hoitaja on graavi käytökseltään, mutta taitava. Sinnekin siis, menoksi, vaikka pelotti. Tämä herra tai rujo tutki ensin ja sitten piti pitkän puheen, kuinka joku 40-vuotias nainen oli maannut splintillä ja ei ollut pystynyt kävelemään. Ja kun hän oli sanonut naiselle, että pystyt kävelemään, ala nousta. Nainen oli noussut ja kävellyt. Hohoijaa. Liekö Jeesus itse. Ja kun sitä ei silloin vielä tajunnut minkälaisia hirmuja täällä maan päällä on. Epämiellyttävä olo hoitajasta, muttei tajunnut juosta saman tien ulos vastaanotolta. Tässä en viitsi edes sanoa mitä muuta teki, mutta varoitan naiset, että älkää menkö. Lopulta sitten Seinäjoen rujo totesi, että joo, voihan siitä niskavammasta jäädä kaikenlaisia oireita. Siihen asti oli ilmeisesti pitänyt oireitten keksijänä.
Ihan sairasta. Minulla on kyllä joku järki ja havainnointikyky puuttunut melkein täysin. Tai sitten epätoivo on vain ollut niin mieletön. Järkyttävää. Hätä on kyllä ollut tosi suuri. Ihan hirveä. Oireet ovat olleet ihan kammottavat. Jos on vaikea kuvitella, niin kuvitelkaa itsenne huutamassa selkäpiitä karmivaa kauhunhuutoa. Ja sitten aina se toivo helpotuksesta: Nyt pääsen näistä. Kun joku toinenkin on saanut apua. Ja on mennyt, ja on yrittänyt. Saada apua, helpotusta. Ja taas mennyt ja yrittänyt. Ja kolhiintunut. Ja kolhiintunut.
Ja kun keltään ei saa apua, lievitystä vain. Lievää lievitystä. Huhhuh. Ja kun kukaan ei oikein tunnu tietävän, että mistä kiikastaa (Ihmekös tuo, nyt sen tajuaa). Ja itsellä epätoivo, että mikä voi olla, kun kukaan ei edes tiedä ja mikään ei auta. Useimmiten mun kohdalla ilmiömäisetkin jäsenkorjaajat ovat menneet mettään. Mikä siinäkin oikein on? Miksi muut ovat saanet avun mitä eriskummallisimpiin vaivoihin, vaikka jäsenkorjaajilta ja itse on jäänyt paitsi helpotuksesta.
Kaikista fysioterapeuteista onneksi on hyvät muistot. Eivät ole osanneet auttaa, mutta ovat tajunneet rajansa ja sanoneet, että pitää mennä selvittämään mistä nuo oireet johtuvat, kun ei sitä itse tajunnut. Olinhan käynyt jo lääkärillä usempaan kertaan. Sielläkin välillä tarjottiin syyksi parisuhteen puutetta (kun ei sillä hetkellä sattunut olemaan), vakaumusta ja ties mitä ja psykiatrin nimi oireitten hoitoon. Vitsit, että olen suostunut tuohon kaikkeen. Olisin sillenkin neurokirurgillekin sanonut, että painu perseesees, olet ammattitaidoton. Yksi fysioBotnian fysiatri potki tosissaan eteenpäin ja Ortonille. Siitä olen tosi onnellinen. Se jaksoi tsempata, vaikka olin ihan nollissa, enkä tajunnut enää mitä tehdä. Siellä aloin 7 vuotta vammasta päästä vähän jyvälle mikä minulla on. En varmasti olisi olemassa ilman fysioterapeutteja. Eläköön fysioterapeutit!
On sitä kyllä kolhiintunut. Hirveä menneisyys takana. Oireitten alusta saakka. Vieläköhän tässä kasaan päästään ihan henkisestikin. Fyysisestikin olisi tosi kiva. Toivottavasti. Ja tarviiko tässä kasassa ollakaan. Jos vaikka sallisi olevansa repaleinen ja vähitellen hoitaa itsensä. On sitten niin rikki kuin on eikä esitä mitään enempää. On pieni, surullinen ja haavoittunut. Ei yritäkään olla vahva. Ihan heikko, saa olla.
Joutsenen untuvatyyny hyvä (Tahdonvoimaa)
Sanottakoon vielä, että ainakin ekan yön perusteella tyyny oli erinomainen! :) Onhan se pirun matala, mutta enpä minäkään kovin iso tyttö ole.
Jauhelihapastaa (Tahdonvoimaa)
Tänään askartelin jauhelihapastaa. Ei muuta kuin fusillit ja kastikkeet pataan ja ripaus ruokakermaa, että sai vähän makua. Jauhelihan paistossa alkoi käsi heti väsyä ja tyttö tippua maan läpi, kun alaranka antaa periksi kumarassa asennossa. On kyllä niin PERSEESTÄ. Perskuta, kun löi korvatkin lukkoon ja puudutti naaman, on taas tullut huhkittua. No, makoillaan pois. Huomenna sitten fyssarille! Jesh!!!
Onkohan Treella jotkut lentoharjoitukset menossa, kun Hornettia nousee tosta vierestä koko ajan? Aamulla luulin, että sota oli syttynyt, sen verran kova mekkala niistä kuuluu. Hetken jo ajattelin, että löytyykö todella murhe, joka jättäisi oman terveyteni kakkoseksi? Ei onneksi.
Sainpas hoidettua tosta yhden työjutunkin. Uuden asiakkaan lämmittelyä. Kivaa!
maanantai 17. marraskuuta 2008
Joutsenen untuvatyyny hankittu (Tahdonvoimaa)
Ostin (eli mieheni toi) mulle Joutsenin untuvatyynyn. Napakka, matala, 79 e Stockmannilta. Tämä on erittäin hyvä. Siinä ja siinä, onko jopa liian matala mutta se on voi, voi, kun vaihtaakaan ei voi. ;) Kattellaan nyt yksi yö, mitkä on fiilarit. Saahan näitä lisää. Rahaa on kuin roskaa! ;)
Ja yllärinä sain kaksi ihanaa sydäntyynyliinaa -liukaskankaista...
Ja yllärinä sain kaksi ihanaa sydäntyynyliinaa -liukaskankaista...
Nyt meen nukkuun. Alkaa eilisen valvominen painaa pielle. Onneksi... Jospa nyt sais nukuttua!?
Olipas outo päivä (Tahdonvoimaa)
Olipas erikoista taas! 'Aamulla' aivan jumissa, illalla kuin löllöä savea. Näin se menee aina. Lähdin reippaasti altaalle heräämisen jälkeen ja kylläpä se tekikin hyvää! Iltaa kohti olo vaan parantunut.
Kun tulin kotiin paikat alkoi taas aukeilla oikein kunnolla. Pää kääntyy kun pöllöllä, kädet ja jalat on lämpimät, suorastaan kuumat, niska ei tunnu tukkoiselta, kierrot menee nätisti molempiin suuntiin. Lonkat taipuu hienosti.
Mutta silti en vaan ole kunnossa. Joku tässä hommassa klikkaa ja se joku on mun mielestä toi keskikaularanka. Jossei se jumita, niin sitten se heiluu/huojuu. Olen edelleen ihan varma, että se nivelside on irti, mutta fyssari tyrmäs sen ajatukset (taas;) viime kerralla: 'Se on kuule niin vahvasti siellä kiinni, ettei mikään'.
Kyllähän hän ehdotti, että voisin katsoa lekurin kanssa ensi kerralla yhdessä uudestaan MRI-kuvaa, että saan mielenrauhan, mutta enpä mä talliainen lähde epäilemään asiantuntijoiden osaamista. Pakko vaan uskoa, että se on vittumainen tuntohäiriö. Ja toisaalta, kyllähän se aina pahenee silloin, kun niska ja hartiat rasittuu.
Alkaa kyllä tuntua päivät niin pitkiltä tän sairastamisen kanssa. Kun ois muuten jo niin terve, mutta yksi osa kropasta ei toimi. Ja se on eniten perseestä, kun se liippaa niin läheltä, että on terve muttei kuitenkaan ole. Jos mun pitää kestää tätä saatanallista sahausta joku 4 kuukautta, niin tuun ihan hulluksi...
Tattaripirtelö (Fedja)
Pirteän tattaripirtelön ohje (saattaa onnistua kaurallakin)
1dl tattarihiutaleita
2.5dl nestettä (vesi, maito, soijamaito, kauramaito, riisimaito)
- liota n.1-2h
lisää marjoja 1-2dl
puolikas sopivan kypsä avokado
maa-artisokkajauhetta 1tl
nokkoshilettä 1-2tl
(sokeria)
- muusaa sauvasekoittimella pirtelöksi
Tuossa yläpuolella ohjeessa on saatu upotettua terveellisiä juttuja makuun, niin ettei sitä huomaa, nimittäin
Avokado: Yllättävästi parantaa pirtelön makua, vaikka pelkiltään ei maistu kovin hyviltä. Passaa myös tosi hyvin tuoreitten vihannesraasteitten kanssa. Hyviä, hyviä rasvahappoja!
Maa-artisokkajauhe: Maa-artisokkajauheen sisältämät frukto-oligosakkaridit aktivoivat hyvien suolistobakteerien kasvua, lukee purkissa. Tällä voi makeuttaa juomaa, jos ei halua sokeria käyttää.
Nokkoshilekään ei maistu kummemmin.
Puolukkaa uppoaa helposti muiden marjojen sekaan.
Eli siittä vaan suomalaisia jääräpäitä huijaamaan.
1dl tattarihiutaleita
2.5dl nestettä (vesi, maito, soijamaito, kauramaito, riisimaito)
- liota n.1-2h
lisää marjoja 1-2dl
puolikas sopivan kypsä avokado
maa-artisokkajauhetta 1tl
nokkoshilettä 1-2tl
(sokeria)
- muusaa sauvasekoittimella pirtelöksi
Tuossa yläpuolella ohjeessa on saatu upotettua terveellisiä juttuja makuun, niin ettei sitä huomaa, nimittäin
Avokado: Yllättävästi parantaa pirtelön makua, vaikka pelkiltään ei maistu kovin hyviltä. Passaa myös tosi hyvin tuoreitten vihannesraasteitten kanssa. Hyviä, hyviä rasvahappoja!
Maa-artisokkajauhe: Maa-artisokkajauheen sisältämät frukto-oligosakkaridit aktivoivat hyvien suolistobakteerien kasvua, lukee purkissa. Tällä voi makeuttaa juomaa, jos ei halua sokeria käyttää.
Nokkoshilekään ei maistu kummemmin.
Puolukkaa uppoaa helposti muiden marjojen sekaan.
Eli siittä vaan suomalaisia jääräpäitä huijaamaan.
Niskavammaisen varustus (Tahdonvoimaa)
Blogin tekstikoosta (Tahdonvoimaa)
Isonsin fonttia, kun oli tullut meilipalaute, että se on liian pieni. Mutta ilmeisesti kaikilla ei jäsenny se yhtään niin nätisti kuin meitsillä. Antakees kommenttia, olisiko Times parempi. Hetki, muutan ulkonäköä tilapäisesti... Palautetta?
Maanantaita (Tahdonvoimaa)
Jaahas, taas meni valvomiseksi. Aamu kuusi oli kello, kun nukahdin. Nukuin jo sujuvasti, kunnes heräsin rakkaan mieheni kuorsaukseen aamuyöstä. Ei auta... Vaikka sain sen vaikenemaan, olin jo pirteä kuin peipponen. Ja jumissa. Ja sitten ukkeli unohti vielä avaimet himaan ja soitti mut hereille ovikellolla klo 9, just kun olin nukahtanut. No, uutta yritystä, seuraavaksi heräsin klo 15 ja nappasin puolikkaan Klotriptylin aamulla, että sai paikkoja auki.
Siitä suunnistinkin altaalle, just tulin sieltä. Vaikka olen kuin jumissa, niin toi allas tekee hyvää. En vois kuvitellakaan, etten menisi sinne. Muuten olisin kuin sementtiä.
Siitä suunnistinkin altaalle, just tulin sieltä. Vaikka olen kuin jumissa, niin toi allas tekee hyvää. En vois kuvitellakaan, etten menisi sinne. Muuten olisin kuin sementtiä.
Hartiat antaa aina vähän periksi, vaikka ne silloin 3 viikkoa sitten jumiutuikin ekan kerran ja eivät ole sen jlk normaalit ollut. Onhan ne ollut parempina tossa matkan varrella muttei kunnossa. Aina enemmän ja vähemmän jumissa tosta C6:sen kohdalta. Ja siitä se hiipii muualle rankaan.
Eiliset lettujen tekemiset, tiskaus ja pudonneen hillon kyykkiminen lattialta eivät oikein ollut hyväksi mutta kun niitäkin pitää tehdä tai ei koskaan tule sitä kestävyyttä.
No, seuraus oli kuitenkin se, että pyörin sängyssä suorastaan tuskissani aamuun asti. Se jumitus, mikä tästä aiheutuu on jotain sellaista, mitä ei voi sanoin kuvata. Vain ne tietää, jotka sen kanssa elävät. Se on ihan erilaista kuin lihasjumitus, vaikka lihaksetkin toki kinnaavat samalla. Voin vain Fedja kuvitella, miltä tuo tuntuu, kun se on päässä/niskassa. Kun hartioissa/rintarangassakin on niin sietämätòn olo, että tekis mieli repiä ne irti. Venyttää putkea niin paljon, että se repeää.Mutta mitä enemmän venyttää, sitä jumimpaan se menee. Eli ei auta kuin levätä, ottaa nappii, oottaa ja alkaa hiljalleen tehdä taas pumppauksia. Ja odottaa keskiviikkoa.
Lämmönsäätelystä: sen olen kanssa huomannut, että kun itse oon pinkeimmilläni, niin mullakaan ei toimi toi patteri. No ei tietenkään, jos autonominen hermosto ei hoida tehtäviään ja verisuonten hermotuksessa on häiriöitä. Pahimpien jumien aikaan luulen jäätyväni pystyyn: Kädet ja jalat ihan valkoiset, eikä auta vaikka tekis mitä. Altaaltakin kun tuun, olen aina ihan jäässä. Autokaan ei ehdi siinä matkalla lämmitä, kun se on vaan 600m. Hitsi, ootan niin että sais tallipaikan muttei taideta saada pitkään aikaan. Aattelen jo kauhuissani talvea ja sitä ikkunoiden raappausta ja hyisiä matkoja autossa. Oon joskus miettinyt sitäkin, että oiskohan tälle hermostolle parempi lämmin ilmasto? Jos lähtis talveksi vaikka Kanarialle. :) Vai sekoaakohan se sitten kokonaan?
Kansanedustaja Afrikassa (Fedja)
Miten täällä on kirjasintyyli muuttunut. Sivu ei ole niin selkeän näköinen kuin ennen.
Vihdoinkin sain otettua yhteyttä kansanedustajaan, joka on luvannut alkaa tekemään ihan konkreettisesti työtä retkujen eteen. Puolitoista kuukautta kesti saada soitettua hänelle.
Soitin ja puhelin piippasi oudosti. En antanut kauaa soida, kun ajattelin, että taitaa olla edustaja ulkomailla. Ettei tule mitään suurempia laskuja. Viestiä laitoin ja Afrikassa hän sattuikin olemaan.
Sähköpostia laitoin ja materiaalia. Onkohan yksi e-mail lähetys myös tunti energialamppua päällä niin kuin googletus (Lähteenä ystävän referaatti HS:n verkkosivuilta löydetystä jutusta, joka viittaa New Your Times:n tekemään tutkimukseen)
Vihdoinkin sain otettua yhteyttä kansanedustajaan, joka on luvannut alkaa tekemään ihan konkreettisesti työtä retkujen eteen. Puolitoista kuukautta kesti saada soitettua hänelle.
Soitin ja puhelin piippasi oudosti. En antanut kauaa soida, kun ajattelin, että taitaa olla edustaja ulkomailla. Ettei tule mitään suurempia laskuja. Viestiä laitoin ja Afrikassa hän sattuikin olemaan.
Sähköpostia laitoin ja materiaalia. Onkohan yksi e-mail lähetys myös tunti energialamppua päällä niin kuin googletus (Lähteenä ystävän referaatti HS:n verkkosivuilta löydetystä jutusta, joka viittaa New Your Times:n tekemään tutkimukseen)
Kirjastokassi (Fedja)
Kirjastokassi tuli. Sain TM:n, MikroBitin ja McPc:n. Harvemmin tulee noita lehtiä luettua, joskus silloin tällöin. Joskus nuorena kyllä luin TM:ää, kun se tuli kotia. Pääsen nyt katsomaan digikameravertailuja. Jos pääsis joskus ostosvaiheeseenkin.
Lisäksi kassissa tuli musaa ja pari kirjaa. Kaivattua hyvää anatomian kirjaa ei tullut. Tulee seuraavassa annoksessa eli joulukuussa.
Sellainen ominaisuus tässä vammassa on, että joissakin asioissa kulkee kierroksia jäljessä. Kun normaalisti lehti luetaan kutakuinkin kerralla, niin minulla siihen menee 2vk - kuukausi, esim. Seura tai Tieteen Kuvalehti. Luen jutun kerrallaan. Yleensä luen vessassa, koska se on sopivan pituinen aika lukemiseen tälle niskalle. Lisää viihtyvyyttä vessailuun. Tosin viihtyyhän siellä muutenkin, kun siellä käyminen niin helpottaa oloa. Lapsenakin kyllä viihdyin. Jos oli kirja tai romsku, niin vessassa saattoi lukkojen takana vierähtää tuntikin.
Lisäksi kassissa tuli musaa ja pari kirjaa. Kaivattua hyvää anatomian kirjaa ei tullut. Tulee seuraavassa annoksessa eli joulukuussa.
Sellainen ominaisuus tässä vammassa on, että joissakin asioissa kulkee kierroksia jäljessä. Kun normaalisti lehti luetaan kutakuinkin kerralla, niin minulla siihen menee 2vk - kuukausi, esim. Seura tai Tieteen Kuvalehti. Luen jutun kerrallaan. Yleensä luen vessassa, koska se on sopivan pituinen aika lukemiseen tälle niskalle. Lisää viihtyvyyttä vessailuun. Tosin viihtyyhän siellä muutenkin, kun siellä käyminen niin helpottaa oloa. Lapsenakin kyllä viihdyin. Jos oli kirja tai romsku, niin vessassa saattoi lukkojen takana vierähtää tuntikin.
Mustin niskat ja nistin muskat (Tahdonvoimaa)
Muista Musti, että kun niskat on jumissa, lopeta ne pumppaavat liikkeet!
Menee vaan enemmän jumiin. Sit lepoa, kun oikein jakittaa. Ja kun on taas vähän enemmän auki, niin siiten painetaan eteenpäin kuin Räikkönen radalla.
Onnea huomiselle! Aattele vaan, ettei se o yhtään niin paha kuin, että sulla ois retkahdusvamma. ;) Etsin aina pahemman verrokin, niin jutut tuntuu easy-piisiltä. Niin mäkin teen. Mikään ei ole yhtä pahaa kun tämä.
Vaikka synnyttäisin 5-kiloisen lapsen, ei haittaa! ;) Muutaman kymmenen tikkii ja helvetillinen hetkellinen kipu sinne tänne ei ole mitään tän vamman rinnalla.
Ps. Toivon todella, ettet aloittanut kirjoittamista 22.40 ja vääntänyt tekstiä julkaisuun n. 00.20 asti! EI!!! Ei noin pitkiä sessioita. Musti, nyt mä räksytän sulle: Opettele kirjoittaan nopeammin tai kirjoita lyhyempiä juttuja. Äläkä viilaa virheitä - niitä jää aina.
Serious warning:
Muuten oot kohta yhtä jumissa kun tyttäresi. ;)
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Lepuutin niskojani (Musti)
Viime viikon rankka kirjoitus sessio ja ne kaikki kehutut kakkujen leipomiset veivät niskan täälläkin sen verran heikkoon vireeseen, et piti pitää totaalisesti lepoa kaikesta ylimääräisestä rasituksesta.
Vieläkin niskoihin sattuu, mutta luulen et tänään sentään pääsen paremmin uneen kuin eilen. Mutta eipä minun pitäisi puhua omasta olostani ollenkaan, sillä Tahdonvoiman ja Fedjan kertomukset ovat kuin toisesta maailmasta, maailmasta, jota ei kukaan haluaisi omalle kohdalleen tulevan. Ja kumminkin heidän kirjoituksissaan on syvää pohdintaa, elämän realiteettia, kuin myös iloa pienistä asioista, joita ei terveenä noteeraakaan.
Kakusta vielä sen verran, et meinasi tulla paha moka Mustillekin kesken kakun teon.
Otin makoisat mansikat pakastimesta, sulatin ne ja olin juuri levittämässä ne kakun pohjan päälle, kun salamana muistin. Mieheni siskohan oli tosi allerginen mansikalle. Pelkkä mansikan haju huoneessa alkaa tukehduttaan häntä, saati kun hän olisi maistanut sitä. Tsekkasin koko jääkaapin läpi ja huonoa tuuria oli, sillä kaikissa hilloissa oli mansikkaa mukana. Eipä auttanut muu kuin lähteä kauppaan kesken kakun teon hakeen jotain muuta hilloa.
Tänään oli vähän erikoisempi päivä muutenkin, sillä kävin ravintolassa! Niin, en todellakaan käy edes yhtä kertaa vuodessa kyseisessä paikassa enkä olis varmaan tänäänkään muuten mennyt mutta tapasin vanhoja työkavereitani lähes kolmenkymmenen vuoden takaa Amarillossa. Oli todella mukava nähdä heitä pitkän eron jälkeen ja totesimme kaikki että olimme ihan yhtä nuoren näköisiä kuin silloin ennen. Naisenergia toimi, valtaisa puheensorina täytti salin, maukas ruoka täydensi päivän.
Taidan pistää pillit pussiin tältä illalta, koska tuntuu että tekstiä saa vääntää väen väkisin. Huomenna menen taas pelottavaan paikkaan hammaslääkäriin, joten katotaan onko minusta sen jälkeenkään kirjoittajaksi, sen näkee huomenna.
Vieläkin niskoihin sattuu, mutta luulen et tänään sentään pääsen paremmin uneen kuin eilen. Mutta eipä minun pitäisi puhua omasta olostani ollenkaan, sillä Tahdonvoiman ja Fedjan kertomukset ovat kuin toisesta maailmasta, maailmasta, jota ei kukaan haluaisi omalle kohdalleen tulevan. Ja kumminkin heidän kirjoituksissaan on syvää pohdintaa, elämän realiteettia, kuin myös iloa pienistä asioista, joita ei terveenä noteeraakaan.
Kakusta vielä sen verran, et meinasi tulla paha moka Mustillekin kesken kakun teon.
Otin makoisat mansikat pakastimesta, sulatin ne ja olin juuri levittämässä ne kakun pohjan päälle, kun salamana muistin. Mieheni siskohan oli tosi allerginen mansikalle. Pelkkä mansikan haju huoneessa alkaa tukehduttaan häntä, saati kun hän olisi maistanut sitä. Tsekkasin koko jääkaapin läpi ja huonoa tuuria oli, sillä kaikissa hilloissa oli mansikkaa mukana. Eipä auttanut muu kuin lähteä kauppaan kesken kakun teon hakeen jotain muuta hilloa.
Tänään oli vähän erikoisempi päivä muutenkin, sillä kävin ravintolassa! Niin, en todellakaan käy edes yhtä kertaa vuodessa kyseisessä paikassa enkä olis varmaan tänäänkään muuten mennyt mutta tapasin vanhoja työkavereitani lähes kolmenkymmenen vuoden takaa Amarillossa. Oli todella mukava nähdä heitä pitkän eron jälkeen ja totesimme kaikki että olimme ihan yhtä nuoren näköisiä kuin silloin ennen. Naisenergia toimi, valtaisa puheensorina täytti salin, maukas ruoka täydensi päivän.
Taidan pistää pillit pussiin tältä illalta, koska tuntuu että tekstiä saa vääntää väen väkisin. Huomenna menen taas pelottavaan paikkaan hammaslääkäriin, joten katotaan onko minusta sen jälkeenkään kirjoittajaksi, sen näkee huomenna.
Motivointilista: kohta 16 (Tahdonvoimaa)
16. Kun oon terve, kaivan kaikki mageat iltapukuni, joita olen ommellut itselleni, esiin ja etsin juhlat, joihin niissä lähden keikaroimaan. En pikkujouluille ehdi mutta keväälläkin on pirskeitä. Kampaaja-meikkaaja -ystäväni saa panna (pohjanmaalainen sanonta meikkaamiselle) minut vimpan päälle nätiksi.
Gute nacht. Väsyttää taas pirusti... Ü
Pari kuvaa Tampereelta (Tahdonvoimaa)
Todistusaineistoa (Tahdonvoimaa)
Tässä on teille lopputulos. I did it. Kahdella pannulla - puolet nopeammin. Yritin kolmella mutta tuli turhan kiire. Ja aika paljon savua, kun se viimeisessä pannussa ollut paloi pohjaan, kun fordismi (liukahihnaperiaate) ei toiminutkaan yhdellä naisella.. ;) Jos mä perustan lettukahvilan kesäksi Tammelantorille, mistä oon haaveillut jo kauan, niin se nimeksi tulee Kuumat letut. Minkälaisia asiakkaita toi nimi tuo? ;) Siellä myytäisiin sekä suolaisilla että makeilla täytteillä olevia lettuja. Se, onko ne terveyslettuja, jää nähtäväksi.
Kuolatkaa kuvaa.
Ps. Neuraalikudoskin on ihan ok - taas vaihteeksi. Hämärää, hämärää... Kumpa sen keksis, mistä tämä pomppiminen nyt johtuu. Tiedän, tiedän: fyssari sanois: Ihan normaali vaihe taas!
Minä ja pakkopysähdys (Tahdonvoimaa)
Luin Fedjan tekstin pakkopysäytyksestä ja vielä oli tartuttava luuriin ja kirjoitettava yksi juttu.
Puhuttuani sen ystäväni kanssa, joka veti autolla 120km/h sinne siltarumpuun, olkoon vaikka jatkossa Floora, niin uskon vahvasti, että tuolloin hermotasolla tapahtuu jotain todella erikoista, outoa ja selittämätöntä vamman myötä. Tätä vahvistaa keskustelut fyssarini kanssa ja etenkin Fedjan kirjoittajat blogitekstit. Kuin olisin ne ajatukset itse kirjoittanut. Kaikesta em. paistaa sellainen syvällisyys, mitä ei ihan joka iikalta löydy.
En ole mikään lekuri enkä psykologi, enkä etenkään Jumala (enkä Kummeli-sketsin lentäjäkään;), joten en nyt ala selitteleen ihmisyyden perusrakenteita tässä. Mutta kunhan pohdin aikani kuluksi ja esitän oman tarinani.
Onko muutos fyysinen vai psyykkinen vai molempia? Vaikea sanoa! Ainakin psyykkinen. Tosin kai siellä fysiikassakin jotain merkittävää tapahtuu. No, todennäköisesti se liittyy ainakin siihen tilanteeseen, että on pakko olla yksin, omien ajatusten seurassa ja funtsia itsestäänselvyyksiä uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Samalla sitä oppii kyseenalaistamaan yleisesti vallitsevat arvot ja normit ja toteaa, että ympäröivä maailma menettää merkityksensä. Siis sillä tavalla, mitä se aiemmin edusti itselleen. Aiemmin lähipiiri, eli sosiaaliset viiteryhmät (läheiset/sukulaiset työelämän tutut, ystävät jne) ovat vaikuttaneet omiin tekemisiin hillittömästi. Vaikkei sitä myönnä, niin monet ajatukset, mielipiteet, arvostukset ja elämäntapa on opittu suoraan muilta. Näinhän se menee, toki!
Lapsena on oppinut tietyt tavat, näkemykset ja mallit vanhemmiltaan - luonnollisesti. Sitä muovautui juuri sellaiseksi, mitä ympäristö (perhe, lapsuudenkoti) mahdollisti. Itse olen tähän todella tyytyväinen, koska minulla on ihana, vahva ja mielestäni toimiva perheyhteisö - ollut aina ja on edelleen.
Kouluikäisenä sitten mukaan astui toverit, kaverit ja tutut esim. harrastuksista. Sitä huomasi tuolle iälle tyypillisesti, että 'pitää' kuulua johonkin ryhmään/porukkaan/tiimiin, niin on vahvoilla yhteiskunnassa. Vahvuus syntyi siitä, että oli osa ryhmähenkeä. Yksi anonyymi palanen isoa massaa. Massaa, jossa sai mennä muiden mukana, eikä joutunut miettimään omaa maailmankuvaansa sen tarkemmin, koska kaikki muutkin ajattelivat samoin.
Sitä ei joutunut asettumaan ryhmää vastaan omien mielipiteiden kanssa, kun meni muiden mukana.
Tai itselläni tilanne oli se, että loin itse sen tämän massan ja sen ajattelumallin. Olen tosin tajunnut sen vasta nyt, kun olen asiaa miettinyt jälkikäteen. Kai mä olen ollut aina niin vahva persoona, että monet tullut sitten perässä? Noh, oon tajunnut sen vasta myöhemmin.
Joskus yliopistoiässä alkoi vasta tajuta, että hei, ympäristö ja perimä eivät olekaan ainoat asiat, jotka vaikuttavat siihen, miten elää. Heräsi joku käsitys siitä, että perkele, mulla on oma tahto, halu ja käsittämätön voima tehdä juuri niitä asioita, joita itse halusin. Vasta silloin alkoi paljastua, että omalla suuntautuneisuudella esim. mielenkiinnon kohteilla, omalla ihmis- ja maailmankuvalla, aiemmalla historialla, tulevaisuuteen liittyvillä mielikuvilla/peloilla/mahdollisuuksilla jne. on ihan hillitön voima siinä, mitä tulen tekemään (ja ennen kaikkea miksi) elämässäni.
En koskaan saattanut tätä oman minän pohdiskelua loppuun asti, koska elämään astui tuolloin opiskelukiireet, työjutut, uudet suhteet yms. Se vähän jäi. Unohtui. Toisaalta, moni ei ole edes aloittanut tuota pohdiskelua minun ikäisenä. Monet eivät aloitakaan koskaan! Menevät vain sen perimän ja opittujen mallien ja vallitsevien normien/arvojen ohjaamana sinne, minne muutkin.
Itselleni tämä 'pikkukolari' on ollut erinomainen hetki jatkaa tuota pohdiskelua, joka jäi kesken silloin 2002. Olen entistä varmempi, että kun tästä nousen siivilleni, olen paitsi helvetin vahva, eheä ja ennen kaikkea tietoinen siitä, kuka minä olen ja miksi olen sellainen. Tulen tekemään merkittäviä elämäntyyliuudistuksia, joita osittain nyt olen jo toteuttanutkin, ja suhtautumaan moniin asioihin ihan uudesta näkökulmasta.
Se on varmasti pelottavaa läheisilleni. Huomaankin aina mieheni pohtivan (vaikkei se sitä sano ääneen), että kukahan tuo nainen on, joka tuolta sängystä kinkeää ylös? Muutos on huomattava. Itseni mielestä parempaan, muista en tiedä. Olen aina arvostanut syvällisyyttä, pohdiskelua ja kykyä kyseenalaistaa totutut/tutut asiat ja itsestäänselvyydet, ja olen varma, että tulevaisuudessa tämä puoli minussa tulee korostumaan. En ole ollut siinä aiemmin kovin hyvä johtuen juuri siitä oman ajan puutteesta.
Jos joku lukee Paulo Coelhon Portopellon noidan, niin hiffaa ehkä, mitä tarkoitan tällä henkisen kasvun prosessilla, mistä aina puhun. Ihminen on juuri niin vahva, päättäväinen, vaikutusvaltainen, älykäs, osaava, viisas, nöyrä yms. kuin mitä hän itse tajuaa. Aina sen tajuaminen ei ole helppoa, toisilla se on mahdotonta, joitain se ei edes kiinnosta ja osalla se vaatii pirusmoisia 'kolauksia', henkisiä ja/tai fyysisiä, jotta löytää sen oman juttunsa - minän.
Jaahas, tuli niin filosofista tekstiä, että lienee paras vaan kaivaa vanhat psykan kirjan esiin ja alkaa palauttaa mieleen malleja minuuden rakentumisesta. Sopii hetkeen.
Munan tuhlausta (Tahdonvoimaa)
Nyt saatana siedätetään, kun on käsketty. Koska pääsin aamulla suht nätisti ylös sängystä, niin ei muuta kuin hommiin. Kaapissa odottaa 6 eilen päiväyksensä ylittänyttä munaa. Hmm.
Mutta ensin pohdintaa... Mitä saatana siinä on, mikä ton hermokudoksen vetää jumiin? Fyssari hokee sitä, että kun siellä ei ole sitä pehmytkudosta, niin se hakee tuen sitten jänteistä ja kalvoista, mutta en mä oikein vielä ole käsittänyt tota kunnolla. Mitä siinä tapahtuu, kun neuraalikudos menee jumiin? Meneekö siis selkäytimen hermojuuret jotenkin tukkoon tai puristuu? Vai selkäytimessä olevat hermot? Vai jänteissä ja nivelsiteissä olevat hermot? No, ihan sama. Ei kai kukaan oikein tarkasti tiedä. :) Mutta niin se on, että tuki ainakin estää sen jumin, koska yläniska ei jakita, kun siellä on sitä paljon kehuttua lihasta apuna.
No niin, sitten takaisin munien kimppuun. Mitäs niistä tekis? Mokkapaloihin ei ollut kaikkia aineksia. Täytekakkua en osaa tehdä. Munakas? - Tylsä. Päätin laajentaa Taistelijat-ravintolan ruokalistaa.
Terveysintoilumus Munauskokkeliimus: Kalanmaksuöljyllä ja kinkku-juusto-pinaatti -täyteellä. Ei suolaa, mausteeksi Pancho Villan burgeriaterian mukana tullutta ranskiskastiketta!
Kyykkyletut a la Tahdonvoimaa:
Maitohappobakteerivalmisteella ja ripauksella sitruunaista kalanmaksaöljyä (hyi helvetti, ei sopinut ollenkaan, piti peittää maku sokerilla!;)valmistetut lätyt, jotka heitetään käännettäessä niskavammaiselle ominaisesti ilmaan ja otetaan takaisin pannulle toisin päin kyykkyasennossa. Osa jauhoista korvataan tietenkin - JOGELLA!
Ps. Täytyy olla ihan hys, hys näistä, koska ukkeli ei syö muuten, jos tietää, että laitan kaikkiin ruokiin terveysvalmisteita. Kjäh, kjäh, nauraisin partaani, jos sellainen ois. Onneksi ei. Tosin en ihmettele vaikka vahvaa risupartaa alkaisi kohta kasvaa, koska onhan musta tullut ihan äijä tän 8 kk:n aikana, mitä oon joutunut taistelemaan kaikkea paskaa vastaan.
Kulta onkin vähän ihmetellyt, kun sen vatsa on toiminut niin hyvin. Mä kattelen kattoon ja oon mukana ihmettelyssä... En ymmärrä, mikä noita äijiä vaivaa, kun asenne on aina: 'Minähän en mitään maitohappovalmisteita suatana käytä' tai 'Pää on irti, en ota lääkettä, enkä me lekuriin, perkele'. Siksi täytyy turvautua näihin 'jippoihin'. ;) Jeps, nyt kyykkimaan lettujen kanssa, kun on otettu taas lepiä tässä välissä! Siedäty neuraalikudos siedäty.
Hyvät sunnuntait itse kullekin. Olkaa kilttejä. Koskaan ei voi tietää, joko pukin pikkuapulaiset kurkkii ikkunoiden takaa ja muistiin merkitsee, onko joku kiltti vaiko tuhma ja lahjat ansaitsee... ;)
Pakkopysäytys ja pakkoaika (Fedja)
Se tässä pakkopysäytyksessä Tahdonvoimaa on hyvä puoli, että on ollut aikaa miettiä.
Ensin on pakotettu olemaan paikallaan ja yksin. Lopulta joutoaika minulla muuttui sellaiseksi, että siisti funtsia ja miettiä asioita. Vähitellen alkoi tajuamaan, kuka sitä on ja mistä sitä rakentuu. Siinä hommassa meni lopulta koko elämän perusta uusiksi, mutta siitä olen ainoastaan tyytyväinen.
Minulla tosin pakkopysäytys tuli vähän yli parikymppisenä. En ollut silloin edes ehtinyt lähteä alkukiitoon flegmaattinen kun olin. Sitten tuli tämä vamma. Ja kerralla tuntui irtoavan (näin jälkeenpäin ajateltuna) aivojen opetettu kontrollikerros limbisen järjestelmän ja mantelitumakkeen päältä. Ja se oli menoa se. Yrittää pystyä tunteidensa perässä, joiden olemassaolosta ennen pysäytystä ei ollut tietoakaan. Ja paljastui jokin uusi minä, jota ei tuntenut ollenkaan. Jossakin välissä alkoi funtsimaan, että kuka minä olin ennen ja olinko minä ennen sama kuin nyt, ja mikä on vamman tuoma "mauste". Lopulta alkoi tuntemaan nykyistä minää, mutta se ennen kolaria ollut minä on jäänyt vähän epäselväksi: kuka se oli.
Ennen pakkopysäytystä, mun elämä oli ajelehtimista. En ollut kummemmin tahtonut ja yrittänyt mitään. Koulu oli sujunut ilman kummempia ponnisteluja, joten sielläkään ei ollut tarvinnut yrittää. Siis nukkumista silmät auki, kunnes tuli se räjähdys ja limbinen järjestelmä otti vallan. Pysäytyksen jälkeen tuli kovat intohimot fykeen ja matskaan. Tajusi, ettei fysiikka ole mikään kouluaine, vaan tarjoaa loogista tietoa ympäröivistä ihan tavallisistakin ilmiöistä. Mulla on yksi neropattifyysikkokamu, jolle aina soittelin, kun aloin miettiä jotain arkipäiväistä ongelmaa ja fysiikan osuutta siitä tai jotain mittausmenetelmää, esim. Michelsonin interferometrin valonsäteen takaisinpaluu ensimmäisestä puoliheijastavasta pinnasta....Hiukan liian myöhään tuli tuo innostus, kun suurin osa fyken ja matskan opinnoista oli jo takana. Silloin aikaisemmin oli opiskellut, muttei tosissaan sisäistänyt.
Tuli oikeastaan mieletön kiinnostus melkein kaikkeen. Varsinkin yhteiskuntaan, historiaan, filosofiaan, psykologiaan....Samoin taide alkoi kiinnostaa, ja musiikki, joka tuntui suorittamiselta alkoi jäädä. Sainkin varsinkin 1. kolarivuonna melkoisia luovuuspuuskia. Tuli siis nuot intohimot, kun ei ollut enää kuntoa tehdä mitä halusi. Alussa tosin pystyin jonkin verran tekemään sitä mitä tahdoin, mutta myöhemmin piti sitten lopettaa kaikki kokeilemani jutut: valokuvien kehittäminen pimiössä, keramiikka yms. Se tässä harmittaa kovasti. Elämän voima alkoi hiipumaan, just kun alkoi tahtomaan.
Nyt odottelen, että josko joskus vielä pääsen tekemään tätä kaikkea. Siellähän ne kysymykset kaikki odottaa mielessä. Ja jos ei tuo kalvokiristys ikinä lähde pois, niin pitää löytää ilo tästä arjesta sitten.
Lisätietoa niskavamman yhteydessä syntyneestä aivovammasta niskavammafoorumilla.
Ensin on pakotettu olemaan paikallaan ja yksin. Lopulta joutoaika minulla muuttui sellaiseksi, että siisti funtsia ja miettiä asioita. Vähitellen alkoi tajuamaan, kuka sitä on ja mistä sitä rakentuu. Siinä hommassa meni lopulta koko elämän perusta uusiksi, mutta siitä olen ainoastaan tyytyväinen.
Minulla tosin pakkopysäytys tuli vähän yli parikymppisenä. En ollut silloin edes ehtinyt lähteä alkukiitoon flegmaattinen kun olin. Sitten tuli tämä vamma. Ja kerralla tuntui irtoavan (näin jälkeenpäin ajateltuna) aivojen opetettu kontrollikerros limbisen järjestelmän ja mantelitumakkeen päältä. Ja se oli menoa se. Yrittää pystyä tunteidensa perässä, joiden olemassaolosta ennen pysäytystä ei ollut tietoakaan. Ja paljastui jokin uusi minä, jota ei tuntenut ollenkaan. Jossakin välissä alkoi funtsimaan, että kuka minä olin ennen ja olinko minä ennen sama kuin nyt, ja mikä on vamman tuoma "mauste". Lopulta alkoi tuntemaan nykyistä minää, mutta se ennen kolaria ollut minä on jäänyt vähän epäselväksi: kuka se oli.
Ennen pakkopysäytystä, mun elämä oli ajelehtimista. En ollut kummemmin tahtonut ja yrittänyt mitään. Koulu oli sujunut ilman kummempia ponnisteluja, joten sielläkään ei ollut tarvinnut yrittää. Siis nukkumista silmät auki, kunnes tuli se räjähdys ja limbinen järjestelmä otti vallan. Pysäytyksen jälkeen tuli kovat intohimot fykeen ja matskaan. Tajusi, ettei fysiikka ole mikään kouluaine, vaan tarjoaa loogista tietoa ympäröivistä ihan tavallisistakin ilmiöistä. Mulla on yksi neropattifyysikkokamu, jolle aina soittelin, kun aloin miettiä jotain arkipäiväistä ongelmaa ja fysiikan osuutta siitä tai jotain mittausmenetelmää, esim. Michelsonin interferometrin valonsäteen takaisinpaluu ensimmäisestä puoliheijastavasta pinnasta....Hiukan liian myöhään tuli tuo innostus, kun suurin osa fyken ja matskan opinnoista oli jo takana. Silloin aikaisemmin oli opiskellut, muttei tosissaan sisäistänyt.
Tuli oikeastaan mieletön kiinnostus melkein kaikkeen. Varsinkin yhteiskuntaan, historiaan, filosofiaan, psykologiaan....Samoin taide alkoi kiinnostaa, ja musiikki, joka tuntui suorittamiselta alkoi jäädä. Sainkin varsinkin 1. kolarivuonna melkoisia luovuuspuuskia. Tuli siis nuot intohimot, kun ei ollut enää kuntoa tehdä mitä halusi. Alussa tosin pystyin jonkin verran tekemään sitä mitä tahdoin, mutta myöhemmin piti sitten lopettaa kaikki kokeilemani jutut: valokuvien kehittäminen pimiössä, keramiikka yms. Se tässä harmittaa kovasti. Elämän voima alkoi hiipumaan, just kun alkoi tahtomaan.
Nyt odottelen, että josko joskus vielä pääsen tekemään tätä kaikkea. Siellähän ne kysymykset kaikki odottaa mielessä. Ja jos ei tuo kalvokiristys ikinä lähde pois, niin pitää löytää ilo tästä arjesta sitten.
Lisätietoa niskavamman yhteydessä syntyneestä aivovammasta niskavammafoorumilla.
Kadonneiden muistojen metsästys (Tahdonvoimaa)
Kuulostaa ihanan talviselta siellä pohjosessa, Fedja! Täällä tulloo, ylläri, vettä. Mutta ihan hyvä niin. Ei tule vielä noita mainitsemiasi jäätymisiä.
Mäkin netistä just kattelin, jos investoisi tuollaiseen (ruotsalaisem?) whiplash-liiton kehittämään Back on Track -lämmityssuojaan, niskalle ja rintarangalle. Mutta enpä ole saanut viikkon vastausta suomalaiselta jälleenmyyjältä, joten antaa olla. Siinä meni kauppa. ;) Hinta oli 35e, tosin sivuilla ei lukenut, mitä kuluja se sisältää, että sinänsä heikko esitys siltä myyjältä.
Hassua huomata, kuinka ton CST:n myötä olen alkanut muistaa ihan mielettömän kauan sitten tapahtuneita asioista kristallinkirkkaasti!
Muistan mm. elävästi, kuinka potkin mökillä sellaista erivärisiä alueita sisältävää pehmeästä muovista tehtyä pallo sellaisissa valkoisissa puuvillaisissa pikkutytön alushousuissa ilman paitaa. Tai teinivuodet: yhtäkkiä kun funtsin niitä matikan tunteja, joista mainitsin viime tekstissä, näin koko luokan, sen oppilaat ja oppikirjatkin mielessäni. Muistan jopa sen sivun siitä kirjasta, missä ne yhtälöparit oli. Ja muutaman esimerkin, mihin niitä käytettiin.
Samoin palautui mieleeni kaikki laulakeikat ex-bändin kanssa, motskariretket Rajasalmen sillalla, hetket aamuyöllä Rosendahlin rannalla yms. seurustelusuhteisiin liittyvät asiat. Siis tosi hassua!
Kun nyt funtsii, niin musta tuntuu ihan siltä, että vikat 10 vuotta oon 'vaan' tehnyt asioita mutta jotenkin siitä tekemisestä on puuttunut ajatus ja joku syvempi 'tarkoitus'. Hirveen vaikea selittää... Siis sillä tavalla tehnyt, että on toiminut tietyllä tavalla, kun on pitänyt toimia niin. Ja sitten on tehnyt asioista ja ratkaisuja, joiden taustalla ei näin jälkikäteen pysty seisomaan muuten kuin rationaalisesta näkökulmasta.
Nyt sitten niihin asioihin alkaa hiljalleen kytkeytyä myös tunteita ja fiiliksiä, jotka silloin aikoinaan oli ihan hukassa. Se on tosi pelottavaa. Monet aikaisemmin tehdyt valinnat tulee nimittäin kyseenalaistettua, koska eihän näin jälkikäteen pysty kuitenkaan muistamaan sen hetkisiä faktoja ja valintaperusteita täydellisesti missään nimessä. Kun ihmiselle on suotu tuo unohtamisen kyky, joka joskus voi myös kääntyä itseään vastaan. Musta tuntuu nyt siltä... Eli periaatteessa ei olisi 'pitänyt' unohtaa tiettyjä asioita, koska johtaa usein huonompaan lopputulokseen kuin asioiden, myös ikävien/surullisten, pohdiskelu.
Ps. Niskavammafoorumilla kokemuksia Back on Trackistä tämän ketjun lopussa.
Peukalottomat hanskat (Fedja)
Kävelyltä tulin juuri. Ulkosalla on tosi kaunista. Pikku joulukuusia maa täynnä.
Hanskoista. Miksi kukaan ei myy hanskoja ilman peukaloita. Retkulla kun lämpöpatteri ei oikein toimi, niin sormet ja varpaat jäätyvät jo sisällä. Varpaat ainakin välillä. No, ulkona joka tapauksessa jäätyvät molemmat. Varpaat minulla jäätyivät jo 0-asteen tienoilla muutama viikko sitten. Turposivat ja menivät punaisiksi kipeiksi mölliköiksi oikeasta jalasta. Ulkoillessa retkuvammaisena talvella harvoin tekee muuta kuin siirtyy eteenpäin, joten peukalo on turha. Mikäli kaikki sormet ja peukalo olisivat samassa kopissa, niin niiden synergialämpö olisi optimi. Jos kaikki sormet ja peukalo ovat hanskassa, jossa peukalo sojottaa tyhjilleen, kylmäenergiaa saapuu tyhjää peukaloa pitkin.
Tosin tänään ennen lenkkiä vein talipallon puuhun lähistölle, kun harakkaa kävi aamulla sitä jo parvekkeella muovien läpi nokkimassa.
-4 astetta lämmintä ja minulla jäätyy ulkona varpaat ja kädet. Talvivarustus on melkein maksimi. Villapaita, untuvatakki, villahousut, college-housut, lämpöhousut, lämpösukat, talvikengät, kauluri, Ear-bag korvanlämmittimet, hattu, villakaulahuivi. Kuis tässä loppu talvi pärjätään? Onneksi on vinkkelit l. huopatossut, jotka olen huomannut erittäin tarpeelliseksi varpaitten jäätymisen estämiseksi kovemmalla pakkasella >-5 astetta. Vinkkelit olivat arvokkaat, mutta ilman niitä, en talvea pääse läpi. Ilmastomuutos taitaa muuten tulla apuun tässä asiassa, mikäli on totta. Untuvatakki oli kanssa huiman kallis, 270e (ovh 400). Ostin sen silloin, kun oli vielä "tuloja". Enkä ole katunut päiväkään. Kevyt ja lämmin. Lämmin. Lämmin. Lämmin. Ja kevyt puolipitkäksi takiksi. Kun tuota niskaa ja rintarankaa ei saa painaa ja puristaa mikään.
Hanskoista. Miksi kukaan ei myy hanskoja ilman peukaloita. Retkulla kun lämpöpatteri ei oikein toimi, niin sormet ja varpaat jäätyvät jo sisällä. Varpaat ainakin välillä. No, ulkona joka tapauksessa jäätyvät molemmat. Varpaat minulla jäätyivät jo 0-asteen tienoilla muutama viikko sitten. Turposivat ja menivät punaisiksi kipeiksi mölliköiksi oikeasta jalasta. Ulkoillessa retkuvammaisena talvella harvoin tekee muuta kuin siirtyy eteenpäin, joten peukalo on turha. Mikäli kaikki sormet ja peukalo olisivat samassa kopissa, niin niiden synergialämpö olisi optimi. Jos kaikki sormet ja peukalo ovat hanskassa, jossa peukalo sojottaa tyhjilleen, kylmäenergiaa saapuu tyhjää peukaloa pitkin.
Tosin tänään ennen lenkkiä vein talipallon puuhun lähistölle, kun harakkaa kävi aamulla sitä jo parvekkeella muovien läpi nokkimassa.
-4 astetta lämmintä ja minulla jäätyy ulkona varpaat ja kädet. Talvivarustus on melkein maksimi. Villapaita, untuvatakki, villahousut, college-housut, lämpöhousut, lämpösukat, talvikengät, kauluri, Ear-bag korvanlämmittimet, hattu, villakaulahuivi. Kuis tässä loppu talvi pärjätään? Onneksi on vinkkelit l. huopatossut, jotka olen huomannut erittäin tarpeelliseksi varpaitten jäätymisen estämiseksi kovemmalla pakkasella >-5 astetta. Vinkkelit olivat arvokkaat, mutta ilman niitä, en talvea pääse läpi. Ilmastomuutos taitaa muuten tulla apuun tässä asiassa, mikäli on totta. Untuvatakki oli kanssa huiman kallis, 270e (ovh 400). Ostin sen silloin, kun oli vielä "tuloja". Enkä ole katunut päiväkään. Kevyt ja lämmin. Lämmin. Lämmin. Lämmin. Ja kevyt puolipitkäksi takiksi. Kun tuota niskaa ja rintarankaa ei saa painaa ja puristaa mikään.
Kaunis aamu (Fedja)
Täällä on hieno ilma. Taivaan ranta on vaalean keltainen. Hieman ruskeaa ja valkoista. Pakkasta -6.5. Ohut lumipeite.
Luopumisesta ja saamisesta.
2005 kunto ja kipu olivat sitä luokkaa, että sängyssä ei pystynyt kääntymään. Keittiöön ja vessaan kävely oli urotyö. Oli päällä vatsaongelmat (10kg laihtumista, kun ei pystynyt syömään) ja DBC (David Backely Clinic, ei vaiteskaa kun Document Based Care) harjoitusten tuomat järkyttävät kivut. Menin DBC klinikalle, kun veli oli kehunut sitä ja tajusin työpaikalla, että minun selkä ei kertakaikkiaan kestä istumista. Ajattelin sen johtuvan selkälihasten heikkoudesta.
Aloitettiin treenaus. Ilman painoja ja kohtuullisen pienillä määrillä toistoja. Klinikan ideahan perustuu siihen, että tehdään isoja määriä toistoja ja lisätään sopivasti kuormaa. Isoihin toistomääriin halutaan pian harjoitusten aletuttua ja kuormaakin halutaan lisätä piakkoin. Aluksi se tuntui menevän kohtuullisesti. Sitten kun lisättiin toistomäärää, kuormaa ja kypäräpääliike (vaikka vedin siltikin toistoja vähemmän kuin sanottiin), niin menin ihan tukkoon käyntikertojen jälkeen. Hirveä kiristys joka paikassa. 2-3 kerran jälkeen harjoitukset löi selkään kivuliaat lukot 5-6 kohtaan, hirveät jumit ja SI-nivel kivut. Lopulta oltiin siinä pisteessä, etten voinut enää mennä harjoituksiin, enkä pystynyt oikein kävelemään. Pelastava DBC:n osteopaatti pysäytti homman ja sanoi, että taitaa olla liian kova harjoitusmuoto sinulle vielä. Yritti aukoa lukkoja. Ei selkä ottanut tointuakseen ja siellä nuo ovat lukot vieläkin. Fyssarille sanoin, että keskeytän harjoittelun, koska pahentaa kuntoa. Hänen mielestään en voi reagoida kuten kroppani reagoi, vaan ongelmat johtuivat jostakin muusta. Lihasharjoittelusta ei voi tulla tuollaisia kipuja, vaan siitä tulee lihaskipuja, jotka menevät ohi. Niinpä, armas DBC klinikan fyssari :>.
Sitten kämpillä, neljän seinän sisällä. Ensimmäinen suuri asia oli, kun aukaisi ikkunan. Hoksasin, että vaikka olen täällä sängyn pohjalla, voin kunnella ja seurata lintujen elämää äänten perustella. Sitten tuli vaihe, että pakko päästä pois kaupungin metelistä jonnekin luontoon. Tutkin linja-autoreitit ja niiden varrella viheralueet. Bussipysäkille oli 150m. Siitä pääsin Hiukkavaaran kangasmetsikköön. Aluksi oli vaivalloista päästä pysäkille, mutta "pakko päästä pois kaupungin melusta" ajoi eteenpäin. Metsikköön päästyäni kävelin todellista mateluvauhtia, ihan etanaista. Huomasin, että pystyn kävelemään, kun kävelen hirvittävän hitaasti. Alku 400m reitistä oli "ei kiinnostavaa". Siten alkoi hiekkainen harju, jossa oli polkuja ja hiekkateitä jonkunverran. Kun pääsin alkureitin läpi, painostava olo hävisi. Liikuin hitaasti ja aloitin metsässä hitaat, hitaat venyttelyt. Ja yhtäkkiä, olinkin samaa kuin luonto ympärillä. Minun liikkuminen oli niin hidasta, että linnut eivät tajunneet pelätä ja metsä ikäänkuin heräsi ympärillä. Se olikin täynnä elämää, jota en ollut koskaan aikaisemmin huomannut, koska vauhti oli ollut normaali. Nautiskelin metsässä olosta. Aurinko taisi sinä kesänä paistaa useasti. Siellä venyttelin lämmössä. Olin metsässä 2-3 tuntia kerrallaan. Kävelyvauhti alussa oli n. 1km tunnissa.
Siitä alkoi minun lintuharrastus ja kiinnostus. En ollut aikaisemmin erottanut pikkulintuja toisistaan, enhän ollut edes nähnyt niitä, mutta nyt ne alkoivat olla yksilöitä.
Asunnon ikkunan takana oli pihlaja. Siihen tuli sitten tilhiparvia helisemään loka-marraskuussa. Lintukirja, lintu-cd, kiikari ja pihlaja ikkunan takan. Siitä minulle sitten riittikin iloa talveksi :=). Uusia lajeja oppi tunnistamaan ja vanhojen käyttäytymistä. Tilhi söi pihlajanmarjoja siististi ja esteettisesti. Taviokuurna popsi niin, että marjasosetta oli ympäri nokkaa. Kesällä 2006 sitten opettelin tunnistamaan useita lajeja äänen perusteella. Sitten mietin, että baby lintuja en ole koskaan nähnyt. Kesällä 2007 näin ja kuulin sitten useampia. Tikan poikanen rääkyi pesässään ruokaa niin kovaa, ettei voinut olla huomaamatta. Harakan poika piti kanssa kovaa meteliä. Tiaisten pikkusten ääntelyn ja lennähtelyn pusikossa oppi tunnistamaan.
Viime keväänä halusin nähdä kurkia. Oli "Pakko" löytää muuttolintuparvia. Lopulta Tyrnävältä löytyi pelto, jolla oli 700 kurkea. Siinä istuskelin ojan laidalla ja kuuntelin niitten jutustelua ja seurustelua. Mielenkiintoista yrittää miettiä mitä ne toisilleen sanovat. Lopulta koko seurue lähti lentoon, ja ai sitä äänten sekamelskaa.
Luopumisesta ja saamisesta.
2005 kunto ja kipu olivat sitä luokkaa, että sängyssä ei pystynyt kääntymään. Keittiöön ja vessaan kävely oli urotyö. Oli päällä vatsaongelmat (10kg laihtumista, kun ei pystynyt syömään) ja DBC (David Backely Clinic, ei vaiteskaa kun Document Based Care) harjoitusten tuomat järkyttävät kivut. Menin DBC klinikalle, kun veli oli kehunut sitä ja tajusin työpaikalla, että minun selkä ei kertakaikkiaan kestä istumista. Ajattelin sen johtuvan selkälihasten heikkoudesta.
Aloitettiin treenaus. Ilman painoja ja kohtuullisen pienillä määrillä toistoja. Klinikan ideahan perustuu siihen, että tehdään isoja määriä toistoja ja lisätään sopivasti kuormaa. Isoihin toistomääriin halutaan pian harjoitusten aletuttua ja kuormaakin halutaan lisätä piakkoin. Aluksi se tuntui menevän kohtuullisesti. Sitten kun lisättiin toistomäärää, kuormaa ja kypäräpääliike (vaikka vedin siltikin toistoja vähemmän kuin sanottiin), niin menin ihan tukkoon käyntikertojen jälkeen. Hirveä kiristys joka paikassa. 2-3 kerran jälkeen harjoitukset löi selkään kivuliaat lukot 5-6 kohtaan, hirveät jumit ja SI-nivel kivut. Lopulta oltiin siinä pisteessä, etten voinut enää mennä harjoituksiin, enkä pystynyt oikein kävelemään. Pelastava DBC:n osteopaatti pysäytti homman ja sanoi, että taitaa olla liian kova harjoitusmuoto sinulle vielä. Yritti aukoa lukkoja. Ei selkä ottanut tointuakseen ja siellä nuo ovat lukot vieläkin. Fyssarille sanoin, että keskeytän harjoittelun, koska pahentaa kuntoa. Hänen mielestään en voi reagoida kuten kroppani reagoi, vaan ongelmat johtuivat jostakin muusta. Lihasharjoittelusta ei voi tulla tuollaisia kipuja, vaan siitä tulee lihaskipuja, jotka menevät ohi. Niinpä, armas DBC klinikan fyssari :>.
Sitten kämpillä, neljän seinän sisällä. Ensimmäinen suuri asia oli, kun aukaisi ikkunan. Hoksasin, että vaikka olen täällä sängyn pohjalla, voin kunnella ja seurata lintujen elämää äänten perustella. Sitten tuli vaihe, että pakko päästä pois kaupungin metelistä jonnekin luontoon. Tutkin linja-autoreitit ja niiden varrella viheralueet. Bussipysäkille oli 150m. Siitä pääsin Hiukkavaaran kangasmetsikköön. Aluksi oli vaivalloista päästä pysäkille, mutta "pakko päästä pois kaupungin melusta" ajoi eteenpäin. Metsikköön päästyäni kävelin todellista mateluvauhtia, ihan etanaista. Huomasin, että pystyn kävelemään, kun kävelen hirvittävän hitaasti. Alku 400m reitistä oli "ei kiinnostavaa". Siten alkoi hiekkainen harju, jossa oli polkuja ja hiekkateitä jonkunverran. Kun pääsin alkureitin läpi, painostava olo hävisi. Liikuin hitaasti ja aloitin metsässä hitaat, hitaat venyttelyt. Ja yhtäkkiä, olinkin samaa kuin luonto ympärillä. Minun liikkuminen oli niin hidasta, että linnut eivät tajunneet pelätä ja metsä ikäänkuin heräsi ympärillä. Se olikin täynnä elämää, jota en ollut koskaan aikaisemmin huomannut, koska vauhti oli ollut normaali. Nautiskelin metsässä olosta. Aurinko taisi sinä kesänä paistaa useasti. Siellä venyttelin lämmössä. Olin metsässä 2-3 tuntia kerrallaan. Kävelyvauhti alussa oli n. 1km tunnissa.
Siitä alkoi minun lintuharrastus ja kiinnostus. En ollut aikaisemmin erottanut pikkulintuja toisistaan, enhän ollut edes nähnyt niitä, mutta nyt ne alkoivat olla yksilöitä.
Asunnon ikkunan takana oli pihlaja. Siihen tuli sitten tilhiparvia helisemään loka-marraskuussa. Lintukirja, lintu-cd, kiikari ja pihlaja ikkunan takan. Siitä minulle sitten riittikin iloa talveksi :=). Uusia lajeja oppi tunnistamaan ja vanhojen käyttäytymistä. Tilhi söi pihlajanmarjoja siististi ja esteettisesti. Taviokuurna popsi niin, että marjasosetta oli ympäri nokkaa. Kesällä 2006 sitten opettelin tunnistamaan useita lajeja äänen perusteella. Sitten mietin, että baby lintuja en ole koskaan nähnyt. Kesällä 2007 näin ja kuulin sitten useampia. Tikan poikanen rääkyi pesässään ruokaa niin kovaa, ettei voinut olla huomaamatta. Harakan poika piti kanssa kovaa meteliä. Tiaisten pikkusten ääntelyn ja lennähtelyn pusikossa oppi tunnistamaan.
Viime keväänä halusin nähdä kurkia. Oli "Pakko" löytää muuttolintuparvia. Lopulta Tyrnävältä löytyi pelto, jolla oli 700 kurkea. Siinä istuskelin ojan laidalla ja kuuntelin niitten jutustelua ja seurustelua. Mielenkiintoista yrittää miettiä mitä ne toisilleen sanovat. Lopulta koko seurue lähti lentoon, ja ai sitä äänten sekamelskaa.
Separit (Tahdonvoimaa)
Näin se menee laidasta toiseen. Kolme viikkoa erinomainen nousujohde, ja tänään illalla: totaalinen floppi. Olo on samanlainen kuin viimeksi lokakuun flobissa. Toivottavasti ei kestä nyt 3 viikkoa!
Sattuu joka paikkaan, ei pysty liikkuun, kun on kankea olo, tärisee vaan kaikki paikat ja ei voi edes kuvitella, että lähtis altaalle maanantaina. Kuselle meneminen on maksimi. Koko päivän makasin tänään ja eilen, eipä auttanut. Makaan vielä su, ma ti ja ehkä ke on sitten jo parempi olo, että sais ne uudet liikkeet.
Kaava on tuttu: C6 pettää, C2-jumittaa, selkä/jalkajumi, yläniskajumi ja lopulta autonomisen- ja kipuhermoston totaalinen sekoaminen. Tätä samaa ympärää on nyt pyöritty 3 kuukautta.
Ilmeisesti paranemisessa ollaan tultu johku pisteeseen, jonka yli ei vaan pääse. Eli miten vaan - reippaasti, rauhassa, normaalisti, säästellen - niin lopputulos on aina sama - enemmän tai vähemmän masentava. Täytyy tostakin kysyä fyssarilta, että meneekö tämä paraneminen ihan oikeesti näin, että se saatana sahaa ylös-alas voinnin kanssa vai tuleekohan musta sen ensimmäinen potilas, jota hän ei pystynyt auttamaan. Surullista.
Taistelija-tatuoinnin sijasta taidankin tatuoida isolla perseeseen:
Whiplash on hanurista.
www.retkahdusvamma.fi
Ja osoitan Sir Richard Bransoninkin toiseksi jättävät PR-kykyni ja poltan tseni näyttävästi ensi juhannuksena tossa naapurissa Tammelantorilla. ;)
Että mitäs tässä sen kummempia lätisemään. Yritänpä nyt nukahtaa - viinin ja tabujen voimalla. Ja turha mainita, että vitutusmittari on sratosfääriäkin (vai mikä se nyt oli?;) korkeammalla.
Taas kerran tulee mieleen, että jaahas, jaahas, pikkujouluaikaa, kaverit viihteellä, kaikilla hyvä mieli ja hauskaa, joulu tulossa, ihmiset innoissaan. Ja saatana - Tahdonvoimaa makaa paskana himassa ja sen mies on kattellut leffoja yksin kohta 4 kuukautta, koska se viettää sympatia-aikaa mun kanssa täällä, ettei nyt aina joudu yksin oleen! Ihanaa sinänsä. Itse oon päättänyt, etten enää katso leffoja ennen kuin tsekata ne istualteen sohvalla. Ootellaan...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
