Lepuutin niskojani (Musti)

Viime viikon rankka kirjoitus sessio ja ne kaikki kehutut kakkujen leipomiset veivät niskan täälläkin sen verran heikkoon vireeseen, et piti pitää totaalisesti lepoa kaikesta ylimääräisestä rasituksesta.
Vieläkin niskoihin sattuu, mutta luulen et tänään sentään pääsen paremmin uneen kuin eilen. Mutta eipä minun pitäisi puhua omasta olostani ollenkaan, sillä Tahdonvoiman ja Fedjan kertomukset ovat kuin toisesta maailmasta, maailmasta, jota ei kukaan haluaisi omalle kohdalleen tulevan. Ja kumminkin heidän kirjoituksissaan on syvää pohdintaa, elämän realiteettia, kuin myös iloa pienistä asioista, joita ei terveenä noteeraakaan.
Kakusta vielä sen verran, et meinasi tulla paha moka Mustillekin kesken kakun teon.

Otin makoisat mansikat pakastimesta, sulatin ne ja olin juuri levittämässä ne kakun pohjan päälle, kun salamana muistin. Mieheni siskohan oli tosi allerginen mansikalle. Pelkkä mansikan haju huoneessa alkaa tukehduttaan häntä, saati kun hän olisi maistanut sitä. Tsekkasin koko jääkaapin läpi ja huonoa tuuria oli, sillä kaikissa hilloissa oli mansikkaa mukana. Eipä auttanut muu kuin lähteä kauppaan kesken kakun teon hakeen jotain muuta hilloa.

Tänään oli vähän erikoisempi päivä muutenkin, sillä kävin ravintolassa! Niin, en todellakaan käy edes yhtä kertaa vuodessa kyseisessä paikassa enkä olis varmaan tänäänkään muuten mennyt mutta tapasin vanhoja työkavereitani lähes kolmenkymmenen vuoden takaa Amarillossa. Oli todella mukava nähdä heitä pitkän eron jälkeen ja totesimme kaikki että olimme ihan yhtä nuoren näköisiä kuin silloin ennen. Naisenergia toimi, valtaisa puheensorina täytti salin, maukas ruoka täydensi päivän.

Taidan pistää pillit pussiin tältä illalta, koska tuntuu että tekstiä saa vääntää väen väkisin. Huomenna menen taas pelottavaan paikkaan hammaslääkäriin, joten katotaan onko minusta sen jälkeenkään kirjoittajaksi, sen näkee huomenna.