Taas on valvottu yö käsillä... Jostain kumman syystä uni ei vaan tule silmään, joten katsoin Sinkkunaisten valinnat nauhalta ja hörpin samalla, no tietenkin kahvia.
Tämä päivä vai kenties pitäis sanoa jo eilinen, oli muutenkin täynnä kaikkea ajattelemisen aihetta antavaa. Ja sen takia varmaan tässä valvotaan ja odotellaan koska silmiä alkaa lupsottaa.
Olin tulossa siskolta ja poikkesin kauppaan ruokaostoksille ja juuri kun olin suunnistamassa kassalle puhelin pirahti soimaan.
Tunnistin oikein, nuorimman siskon nyyhkäisy muuttui kova ääniseksi itkuksi, jonka lomasta hän yritti kertoa syytä pahaan oloonsa. Reilu kuukausi sitten hänen miehensä oli jättänyt hänet toisen naisen vuoksi ja äskettäin hän oli kuullut miehensä äänen puhelimesta. Se aiheutti hänelle valtavan tunnekuohun. Huomenna pitäisi pystyä kirjoittamaan tärkeään paperiin molempien nimet ja hän epäili ettei kestäisi tuota tilannetta, koska pelkkä miehen äänen kuuleminen nostatti tunteet näin pintaan.
Kuuntelin ja kuuntelin ja puhuin ja lohdutin, valoin siskooni elämän uskoa... Itku oli hiljentynyt ja lopussa hän jo sanoi pystyvänsä kohtaamaan huomisen päivän kun sai nyt purettua surullista oloaan minulle. Pyyteli anteeksi kun oli joutunut ottamaan minuun niin usein yhteyttä. Sanoin hänelle että läheiset ovat juuri sitä varten, kun maailma tuntuu kaatuvan päälle, he ovat aina valmiita kuuntelemaan ja auttamaan.
Vaikka maidot kärryissäni olivat lämmenneet, ostamani kukkakimppu oli kuihtunut minulle tuli niin äärettömän hyvä mieli siitä, että hän soitti juuri minulle. Mitä ihmisen elämässä merkitsee yksi tunti, mihin minulla olisi niin kiire, ei mihinkään, silloin kun minua toinen todella tarvitsee.
torstai 20. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti