Tänäänkin on ollut kummallinen päivä. Enimmäkseen ihan jees olo. Hermosto kesti läksiäislahjajärjestelyhässäkän ja lahjastakin tuli magea. Soitin tuttuun painooon pari tuntii ennen sulkemista ja sain vielä teetätettyy ison A2-kokoisen kuvakollaasin Jenkkeihin lähtijälle. Hartsa ansaitsee ylimääräiset pullat. Viimeksikin vein pojille herkut kiitoksena pikaduunista.
Sama juttu toisen painon kanssa, joka teki meitille mukin. Magea tuli siitäkin! Harmi, etten ite taaskaan pääse osallistumaan kekkereille, mutta siihenhän olen jo tottunut, että en voi ikinä tehdä mitään kivaa.
Niska on ollut outo. Periaatteessa kroppa on niin lähellä tervettä, että vituttaa entistä enemmän, ku tasapaino on niin snadisti päin vittuu, että olo on ihan hirvee. Välillä on ihan jees olo ja toisessa hetkessä C0 kenottaa sen verran, että maailma menee vinoon. Vittu sentään, jos tää tosiaan tähän jää, niin sit on helvetti irti. Niin lähellä, et ois terve, mut kuitenkin vähän hönö olo avaruudellisen hahmottamisen suhteen. Siis vaan oikeella puolella. Mut ku mä aistin sen 1/1000 millin vinouden, niin minkäs teet?
Positiivista on se, että lihastyö alkaa tuottaa tulosta. Yläniska elpyi eilisen totaalisella levolla ja on jaksanut kantaa pollan taas tänään. Eilen se oli ni väsynyt, et silmissä näkyi TSI:tä ja oli koko ajan vähän yrjöttävä olo. Se tarkoittaa YNV:tä eli yläniskaväsymystä. Ei sentään tuu enää autonomisen hermoston oireiluu eli hiksakohtauksia, sydäntykytyksii yms. Korvatkaan ei oo mennyt lukkoon eikä nassu puutunut, vaikka eilen tuikki vähän takaraivoo ylös ja ohimolle. Se on merkki et nollavälin kasvohermo on kuormittunut eli joko niska väsähtänyt tai nolla kiertynut. Eilen uhanneet pääkipu ja nenäpaine lähti veks, ku lepäsin ja lopetin turhat selällään kommunikaattorin naputtelut.
Tänään oli muutenkin tosi hauska päivä. Räkätettiin kämppiksen kanssa tätä meidän tragikoomista soluasumista. Kaks kaupan alan osaajaa, himpan vajaa kolmekymppistä muijaa, kumpikin kotona syystä tai toisesta. Ja molemmat pihistelee pennejä... Parasta täs kämppisasumisessa on ehdottomasti tää jatkuva sosiaalinen kontakti. Joutunut opetteleen uudestaan käyttään hermostoaan ja toisaalta hillitseen sitä, vaikka meillä nauru on täällä raikunut kaikki päivät. Koomista sinänsä, että ollaan molemmat kämppiksen kanssa joutilaita. Tai kämppis on ammattirurheilija ja minä ammattimurheilija, eli on meillä tekemistä. ;)
Oikein kauhulla ootan muuttoa yksin, kun taloon laskeutuu taas yksinäisyys ja hiljaisuus. Toisaalta ihan jees, mutta toisaalta hauskan tyypin kanssa asuminen on piristänyt kummasti elämää. Näin jälkikäteen voi todeta, että alkukeväällä toteuttamani ero oli fiksu teko, vaikka se toteutuikin pikavauhtia. Hetkeäkään en kadu, koska eron myötä paraneminen on lähtenyt käyntiin eri levelillä.
En aio syyttää itseäni vetkuttelusta ton asian suhteen, koska haluun kattoa kaikki asiat loppuun asti, enkä luovuttaa liian helpolla. Keväällä oli kuitenkin päästettävä irti ja tämä oli yksi elämäni oikeimpia ratkaisuita. Täysin itsekkäistä syistä ja oman terveyden eteen tehty päätös. Ainoa oikea vaihtoehto siinä tilanteessa ja samaa mieltä olen edelleen. Yleensä olen huono ajattelemaan itseäni, mutta keväällä onnistuin! Hyvä minä.
Jaahas, jos alkais nukkuun vaiks joskus ajoissa... Aamulla on varmaan suht höntti olo. Tuntuis nolla kenottavan sen verran tosiaan... Mut ehkä se saadaan keskiviikkona tönättyy paikoilleen. Tosin jos mul on näin jees olo, tai parempi, en ees mee hoitoon. Oireettoman yläniskan ronkkiminen on ampiaispesän sohimista kepillä. Kalvot voi kilahtaa vaa väärään suuntaan...
Öits.
Tekstit
