Nitäs sitä pienistä hermovammoista. Hyvin vetää tämäkin plikka, vaikka kasvoista ja lauluelimistä toimii vain toinen puoli normaalisti. Ihailen suuresti näitä ihmisiä, jotka eivät anna fyysisten vammojensa rajoittaa unelmiensa toteuttamista.
lauantai 13. maaliskuuta 2010
perjantai 12. maaliskuuta 2010
Mikä boogie?
Aattelin kokeilla uutta strategiaa näiden silmien kanssa: Mustikkaglögi (vol. 15) ja tupla-annos Triptyleitä. Ei auttanut. Voi voi. ;) Glögistä tuli hyvä boogie... Valitkaa tekin tästä omanne...
Mielikuvitus vastaan tahdonvoimaa
Olet tutustumassa kerrostalon rakennustyömaahan. Maassa on rautapalkki, jota käytetään talon kantavissa rakenteissa. Palkki on 20 metriä pitkä, 20 senttiä korkea ja 15 senttiä leveä. Päätät palauttaa lapsuuden ratakiskoilla kävelyt mieleesi ja taiteilet horjahtamatta palkin päästä päähän. Palkin päällä kävelemisessä käytät tahdonvoimaa.
Yksi rakennusmiehistä näkee mitä olet tekemässä ja sanoo: "Jos kävelet saman palkin päästä päähän vielä kerran, saat 10.000 euroa". Oho! Otat haasteen tietenkin heti vastaan. Olethan juuri kävellyt palkin päällä ja tiedät että se onnistuu. Rakennusmies antaa merkin nosturin ohjaimissa olevalle kaverilleen ja palkki nousee äkkiä ylös 40 metrin korkeuteen. "No niin, siirrytäänhän työmaan hissillä korkeuksiin", sanoo rakennusmies.
Mitä nyt teet?
Tiedät, että pystyt kävelemään palkin päällä, olethan juuri sen todistanut. Mutta jos et ole tottunut korkeisiin paikkoihin, niin väitän että kieltäydyt edes yrittämästä. Maan pinnalla se kyllä onnistuu, mutta noin korkealla et ole sitä vielä koskaan kokeillut. Katsot alaspäin ja mielikuvituksesi kertoo mitä voi tapahtua jos putoat. Kieltäydyt tehtävästä hyvästä palkkiosta huolimatta.
Mielikuvitus siis voittaa tahdonvoiman!
--
Niin, näinkin voi käydä. Onko mielikuvitus rikkaus vai rajoite? ;)
Yksi rakennusmiehistä näkee mitä olet tekemässä ja sanoo: "Jos kävelet saman palkin päästä päähän vielä kerran, saat 10.000 euroa". Oho! Otat haasteen tietenkin heti vastaan. Olethan juuri kävellyt palkin päällä ja tiedät että se onnistuu. Rakennusmies antaa merkin nosturin ohjaimissa olevalle kaverilleen ja palkki nousee äkkiä ylös 40 metrin korkeuteen. "No niin, siirrytäänhän työmaan hissillä korkeuksiin", sanoo rakennusmies.
Mitä nyt teet?
Tiedät, että pystyt kävelemään palkin päällä, olethan juuri sen todistanut. Mutta jos et ole tottunut korkeisiin paikkoihin, niin väitän että kieltäydyt edes yrittämästä. Maan pinnalla se kyllä onnistuu, mutta noin korkealla et ole sitä vielä koskaan kokeillut. Katsot alaspäin ja mielikuvituksesi kertoo mitä voi tapahtua jos putoat. Kieltäydyt tehtävästä hyvästä palkkiosta huolimatta.
Mielikuvitus siis voittaa tahdonvoiman!
--
Niin, näinkin voi käydä. Onko mielikuvitus rikkaus vai rajoite? ;)
torstai 11. maaliskuuta 2010
Kaaosta vai kiirettä?
Taas kerran muistan, miksi olin sairaslomalla niin pitkään. Työn luonteen vuoksi. Välillä tiistai ja keskiviikko kävin läpi about 20 työhakemusta, haastattelin hakijoista puolet ja organisoin tiimin työvalmiiksi. Käytännössä siis roikuin puhelimessa 8 tuntia, koneella ainakin 5 ja lisää on tuloillaan. En valita, koska minähän rakastan työtäni. :) Välillä vaan tulee mieleen, että jos tästä ei meinaa terketään selvitä, niin millä sitä sitten itse pystyy luovimaan asiat? Kai se on tuo jäätävän pitkä kokemus.
Jollain toisella toimialalla tällainen rekrytointiprosessi kestäisi helposti parikin viikkoa. Meidän toimialalla ei ole mahdollisuutta edetä niin hitaalla syklillä. Toisinaan mietin, että tätä rekrypuolta voisi viedä vieläkin enemmän ennakoinnin suuntaan, mutta sekin onnistuu vain tiettyyn pisteeseen. Vaikka kuinka kehittäisi asiakasohjausta esim. tilaus-toimitusaikojen suhteen, niin siltikään "olisi pitänyt alkaa eilen"-projekteja ei voi kokonaan poistaa.Vaikka kuinka haluaisi muuttaa joitain asioita, se ei onnistu hetkessä eikä yksin. Isot pyörät pyörii paitsi hitaasti myös usein vain monen pyörittäjän voimin. Sama taitaa päteä niin kuntoutumisessa kuin työelämässäkin. Onneksi molemmilla osa-alueilla on loistava porukka, jossa kaikki vääntää kampea samaan suuntaan, joka on vielä se hyväksi havaittu suunta.
Ps. Pasila, teidän kanssa on todella miellyttävä väännellä. Jatketaan. :D
Jollain toisella toimialalla tällainen rekrytointiprosessi kestäisi helposti parikin viikkoa. Meidän toimialalla ei ole mahdollisuutta edetä niin hitaalla syklillä. Toisinaan mietin, että tätä rekrypuolta voisi viedä vieläkin enemmän ennakoinnin suuntaan, mutta sekin onnistuu vain tiettyyn pisteeseen. Vaikka kuinka kehittäisi asiakasohjausta esim. tilaus-toimitusaikojen suhteen, niin siltikään "olisi pitänyt alkaa eilen"-projekteja ei voi kokonaan poistaa.Vaikka kuinka haluaisi muuttaa joitain asioita, se ei onnistu hetkessä eikä yksin. Isot pyörät pyörii paitsi hitaasti myös usein vain monen pyörittäjän voimin. Sama taitaa päteä niin kuntoutumisessa kuin työelämässäkin. Onneksi molemmilla osa-alueilla on loistava porukka, jossa kaikki vääntää kampea samaan suuntaan, joka on vielä se hyväksi havaittu suunta.
Ps. Pasila, teidän kanssa on todella miellyttävä väännellä. Jatketaan. :D
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Recruit
Tämä päivä meni töissä. Harvinaista herkkua! :D Huominenki menee, mutta sit taas lepoa. Nyt jo silmät huutaa halleluujaa, kun hukkasin arskalasit. No, löysinkin ne jo. Ajattelin että rekrytointi olisi mulle simppeliä ja tuttua puuhaa, mutta ei se ollutkaan niin simppeliä, kun läppäri ei suostunut yhteistyöhön. Ensin kävin hakemukset läpi puhelimesta web-meilillä, koska olen tyhmistynyt enkä saanut asennettua boksia. Sit tyypittelin hakijat tiettyihin luomiimme kategorioihin. Seuraavaksi totesin, että about 80 prossaa oli jättänyt sekä otsikon paikkakuntatägin että puhelinnumeronsa pois. Vaikka weblomakehaussa tiedot on pakko täyttää, avoimelle hakemukselle ei voi asettaa samoja vaatimuksia. Sekin pitäisi koodaa web-lomakkeeksi, mutta ei ole vielä ehtinyt miettiä sisältöä. Jatkossa. Nyt pitää priorisoida.
Ainahan voi toimia niin,ettei käsittele puutteellisia hakemuksia. Minusta se on lähinnä kohtuutonta ja lyhytnäköistä. Kuinka paljon hyviä macthejä menee ohi, jos jättää hakemuksen avaamatta siksi, ettei otsikkotägissä ollut paikkakuntaa. Sama homma puhelinnumeron kanssa. Kyllä mä soitan kaikkien asiallisten hakijoiden numerot tiedustelusta tai pyytelen meilillä tietoja, mikäli ei ole tulipalokiire. Tänään oli kiire, joten sinne jäi boksiin odottamaan montakin hyvää hakemusta vain koska en saanut heitä kiinni. Tsorge tyypit. Parhaimmillaan olisin tehnyt valinnat jopa huomenna ja työtä olisi ollut runsaasti. Nyt haastattelin vain sopivat yhteystietonsa muistaneet.
Huomenna jatkuu rumba. Meillä isoja myynninedistämiskamppiksia menossa ympäri valtakuntaa, ja mä revin harmaita hiuksia, kun en pysty tekeen rekryä niin paljon kuin haluisin. Eli kahden tai kolmen ihmisen työt. Niinhän muutkin tekee. ;) Kiitos vaan ihanaiset! Täytyy vielä todeta, että ette arvaa kuinka helpottunut olen, että te ymmärrätte tän mun perseestä olevan sairas-terve-sairas -päivänkakkaraelämän! Monet eivät nimittäin uskalla edes kysyä multa, voinko tehdä jotain ja mä taas en viitsi tyrkyttää itseäni aivan kaikkeen, enkä etenkään tiukkadediksisiin juttuihin. Tämän kuitenkin tiesin pystyväni tekeen, vaikkakin yllätys tuli läppärin kanssa tällä kertaa.
On tää kyllä hassua, että olo saattaa yhtäkkiä muuttua ja taas joutuu tuottamaan pettymyksen. Ehdottomasti vaikeinta aikaa koko sairaudessa, kun ei ole täysin kunnossa muttei enää puolikuollutkaan. Todella todella hankalaa kenenkään ymmärtää, ja itsehän sen stressin sitten kantaa, vaikkei pitäisi.Mut sit aina ajattelee, että mieluummin voi autaa edes vähän kuin että olisi aivan turhan panttina. Nyt puhelin pois. Hyvää yötä!
Ainahan voi toimia niin,ettei käsittele puutteellisia hakemuksia. Minusta se on lähinnä kohtuutonta ja lyhytnäköistä. Kuinka paljon hyviä macthejä menee ohi, jos jättää hakemuksen avaamatta siksi, ettei otsikkotägissä ollut paikkakuntaa. Sama homma puhelinnumeron kanssa. Kyllä mä soitan kaikkien asiallisten hakijoiden numerot tiedustelusta tai pyytelen meilillä tietoja, mikäli ei ole tulipalokiire. Tänään oli kiire, joten sinne jäi boksiin odottamaan montakin hyvää hakemusta vain koska en saanut heitä kiinni. Tsorge tyypit. Parhaimmillaan olisin tehnyt valinnat jopa huomenna ja työtä olisi ollut runsaasti. Nyt haastattelin vain sopivat yhteystietonsa muistaneet.
Huomenna jatkuu rumba. Meillä isoja myynninedistämiskamppiksia menossa ympäri valtakuntaa, ja mä revin harmaita hiuksia, kun en pysty tekeen rekryä niin paljon kuin haluisin. Eli kahden tai kolmen ihmisen työt. Niinhän muutkin tekee. ;) Kiitos vaan ihanaiset! Täytyy vielä todeta, että ette arvaa kuinka helpottunut olen, että te ymmärrätte tän mun perseestä olevan sairas-terve-sairas -päivänkakkaraelämän! Monet eivät nimittäin uskalla edes kysyä multa, voinko tehdä jotain ja mä taas en viitsi tyrkyttää itseäni aivan kaikkeen, enkä etenkään tiukkadediksisiin juttuihin. Tämän kuitenkin tiesin pystyväni tekeen, vaikkakin yllätys tuli läppärin kanssa tällä kertaa.
On tää kyllä hassua, että olo saattaa yhtäkkiä muuttua ja taas joutuu tuottamaan pettymyksen. Ehdottomasti vaikeinta aikaa koko sairaudessa, kun ei ole täysin kunnossa muttei enää puolikuollutkaan. Todella todella hankalaa kenenkään ymmärtää, ja itsehän sen stressin sitten kantaa, vaikkei pitäisi.Mut sit aina ajattelee, että mieluummin voi autaa edes vähän kuin että olisi aivan turhan panttina. Nyt puhelin pois. Hyvää yötä!
maanantai 8. maaliskuuta 2010
Taasko se joulu on?
Erilainen korvasärky
Voi voi. Se siitä korvasta. Hajos niin sanotusti tuhansiksi p:n päreiksi, ettei saa liimallakaan kiinni. Lempimuki oli, onneksi itse kuppiosa jäi ehjäks. Ja saahan noita uusia, se on lohdullista näiden rikkinäisten tavaroiden kanssa. Eikä mee kahta vuotta edes. :D
Sympatia vs. vittuilu?
En ole koskaan pitänyt Maria Veitolan ilmaisutyylistä nimikkoshowssaan. Mielestäni on hän mukahauska, tilannetajuton ja tökerö. Hänen läppänsä uppoaa pääasiassa häneen itseensä sekä niihin, jotka nauttivat siitä, että kanssaihmisiä nolataan tai että heidän kustannuksellaan pidetään hauskaa. Toki löytyy niitäkin katsojia, joiden ilo syntyy siitä, että he nauravat Marian tökeryydelle, eikä journalistiselle ammattitaidolle sinänsä.
Voin kuvitella, mitä Maria ajaa takaa ilmaisutyylillään, mutta hän ei mielestä onnistu siinä alkuunkaan niin hienosti kuin olisi mahdollista. Yritys leikkiä prinsessa Krisse Salmista kaatuu heikkoon esiintymistaitoon ja lavaepävarmuuteen. Sarkasmiksi tarkoitetuista sutjautuksista tulee puolihuolimattomasti argumentoituna pilkkaa, ja minä en ainakaan jaksa kuunnella tökeryyttä kaudesta toiseen. En todellakaan ihmettele, että Lauri Tähkä on kieltäytynyt tulemasta ohjelmaan Marian jatkuvasta julkisesta painostuksesta huolimatta. Veitolan tuntien nainen varmaan ivailisi Tähkän toispuoleisista kasvoista tai jotain muuta yhtä typerää.
Marian tilannetajuttomuus puolestaan näkyy puheenvuorojen ottamisessa ja antamisessa. Lähes poikkeuksetta emäntä joutuu joko keskeyttämään vieraansa tai keksimään hätävarafyllinkiä yllättävän hiljaisuuden ajaksi. Hän ei siis osaa ennakoida omien replojensa vaikutusta haastateltaviin juuri siinä tilanteessa, missä talkshowssa ollaan. Havaitsin saman myös näissä Oscar-valvojaisissa, joita Maria veti yhdessä Valteen ja Armanin poikain kanssa Nelosella. Huomasitteko kuinka monesti Valtee-parka joutui argumentoimaan Marian ajattelemattomia yleistyksiä ja asiattomia kärjistyksiä vastaan?
Surullisin esimerkki oli tämä, kun Valtee sai yleisöltä tiedustelun kaikkien aikojen mageimmasta gaalapuvusta, eikä pystynyt/halunnut nimetä yhtä sellaista. Siihenkös Veitola (joka muuten itse kittasi skumppaa oikein sujuvasti) kuittasi, että "olet vaan ollut täällä aina niin kännissä, ettet muista". Hieno hetki suunnittelija Valteelle, kun juontajakollega syyttää suorassa lähetyksessä työpaikkajuopoksi. Huumoriksi se(kin) oli tarkoitettu, mutta kun ei osaa, niin ei vaan osaa. Seurasi ääliömäinen hiljaisuus, jonka Valtee lopulta katkaisi toteamalla, että "puhu sinä nainen vaan omista toimistas". Sit vähän väkinäistä naurua ja nopea aiheenvaihto. Ja tämä sama asetelma toistui useita kertoja sinä aikana, mitä jaksoin katsoa.
Mielestäni parhaimmat talkshow-juontajat kautta aikojen ovat olleet sydämellisiä, sympaattisia, aitoja, kannustavia ja vieraitaan sekä yleisöään innostavia. He osaavat olla humoristisia ja sutjakoita ilman että sortuvat ilkeäsävyiseen piikittelyyn tai vieraiden kustannuksella tapahtuvaan irvailuun. Heidän ei myöskään tarvitse kerätä itselleen tarpeetonta huomiota typeryyksillä.
Ystävällisyydellä, positiivisuudella ja aidon kiinnostuksen osoittamisella saa ainakin minun huomioni. Tämän vuoksi diggaan erityisen paljon Oprahista, Phillistä ja Ellenistä. Ei Conankaan huono ole. Eikä kyllä legendaarinen Napakymppi-Salmelainenkaan. Hänen piikittelynsä pianisti-Kaitsulle oli jotain aivan toista kuin tuo Veitolan itserakas ja ilkeämielinen ivailu. Vai mitäpä sanotte tästä?
Hyvää yötä!
Voin kuvitella, mitä Maria ajaa takaa ilmaisutyylillään, mutta hän ei mielestä onnistu siinä alkuunkaan niin hienosti kuin olisi mahdollista. Yritys leikkiä prinsessa Krisse Salmista kaatuu heikkoon esiintymistaitoon ja lavaepävarmuuteen. Sarkasmiksi tarkoitetuista sutjautuksista tulee puolihuolimattomasti argumentoituna pilkkaa, ja minä en ainakaan jaksa kuunnella tökeryyttä kaudesta toiseen. En todellakaan ihmettele, että Lauri Tähkä on kieltäytynyt tulemasta ohjelmaan Marian jatkuvasta julkisesta painostuksesta huolimatta. Veitolan tuntien nainen varmaan ivailisi Tähkän toispuoleisista kasvoista tai jotain muuta yhtä typerää.
Marian tilannetajuttomuus puolestaan näkyy puheenvuorojen ottamisessa ja antamisessa. Lähes poikkeuksetta emäntä joutuu joko keskeyttämään vieraansa tai keksimään hätävarafyllinkiä yllättävän hiljaisuuden ajaksi. Hän ei siis osaa ennakoida omien replojensa vaikutusta haastateltaviin juuri siinä tilanteessa, missä talkshowssa ollaan. Havaitsin saman myös näissä Oscar-valvojaisissa, joita Maria veti yhdessä Valteen ja Armanin poikain kanssa Nelosella. Huomasitteko kuinka monesti Valtee-parka joutui argumentoimaan Marian ajattelemattomia yleistyksiä ja asiattomia kärjistyksiä vastaan?
Surullisin esimerkki oli tämä, kun Valtee sai yleisöltä tiedustelun kaikkien aikojen mageimmasta gaalapuvusta, eikä pystynyt/halunnut nimetä yhtä sellaista. Siihenkös Veitola (joka muuten itse kittasi skumppaa oikein sujuvasti) kuittasi, että "olet vaan ollut täällä aina niin kännissä, ettet muista". Hieno hetki suunnittelija Valteelle, kun juontajakollega syyttää suorassa lähetyksessä työpaikkajuopoksi. Huumoriksi se(kin) oli tarkoitettu, mutta kun ei osaa, niin ei vaan osaa. Seurasi ääliömäinen hiljaisuus, jonka Valtee lopulta katkaisi toteamalla, että "puhu sinä nainen vaan omista toimistas". Sit vähän väkinäistä naurua ja nopea aiheenvaihto. Ja tämä sama asetelma toistui useita kertoja sinä aikana, mitä jaksoin katsoa.
Mielestäni parhaimmat talkshow-juontajat kautta aikojen ovat olleet sydämellisiä, sympaattisia, aitoja, kannustavia ja vieraitaan sekä yleisöään innostavia. He osaavat olla humoristisia ja sutjakoita ilman että sortuvat ilkeäsävyiseen piikittelyyn tai vieraiden kustannuksella tapahtuvaan irvailuun. Heidän ei myöskään tarvitse kerätä itselleen tarpeetonta huomiota typeryyksillä.
Ystävällisyydellä, positiivisuudella ja aidon kiinnostuksen osoittamisella saa ainakin minun huomioni. Tämän vuoksi diggaan erityisen paljon Oprahista, Phillistä ja Ellenistä. Ei Conankaan huono ole. Eikä kyllä legendaarinen Napakymppi-Salmelainenkaan. Hänen piikittelynsä pianisti-Kaitsulle oli jotain aivan toista kuin tuo Veitolan itserakas ja ilkeämielinen ivailu. Vai mitäpä sanotte tästä?
Hyvää yötä!
Oskari ja mä
Tiedoksi, minä pystyn katsomaan Oscarit ensimmäistä kertaa piiiitkästä aikaa. Kiitollisuuteni ja iloni määrää ei voi sanoin kuvailla. Samassa kuussa Matkaoppaat, Dr. Phil, koko LIVin tarjonta ja myös Oscarit. Minä, joka en ole katsonut töllöä kuin satunnaisesti sitten vuoden 2004, kun aloitin opiskelut. Ei siis ollut aikaa, koska asuin töissä ja jossen ollut töissä, pörräsin netissä opiskellen kaikkea muka tärkeää...
Seuraamalla aamusta istuun telkkaa, tässähän on kohta itseoppinut englanninkielen kääntäjä sekä etenkin hellapsykologian ammattilainen, mitä muuten inhoan toimintatapana yli kaiken. Saatatte tietää, mistä puhun. ;) Mutta onneksi on ihan oikeetakin opiskelutaustaa, ni ei tartte tyytyä kotipsykologisointiin. Nyt: Kahvia, jädee ja ne pirun OSCARIT!!!!!! Minä odotan teitä. Antaa tulla.
Jaa niin, pystyn muuten nykyään kumartamaan päätäni alaspäin. Erikoista. Mutta ei passaa innostua, koska ahneella on tunnetusti paskainen loppu. Fysiatrin sanat pyörii mielessä: "Mitä paremmin menee, sitä kohtuullisemmin pitää ottaa". Ja näinhän minä teen ja katson vain puolikkaat Oscarit.
Öitä! :D
sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
(Ex) Kipupotilaan ajatuksia kivusta, särystä, kolotuksesta ja kipuketutuksesta
Kun ihmistä sattuu, kipu on erittäin suurella todennäköisyydellä aitoa. Etenkin jos on loukannut niskansa tai päänsä, kudosvaurio ilmoittelee itsestään kivulla. Kipu on elimistön suojamekanismi, joka muistuttaa siitä, että kroppa ei ole kunnossa. Silti niin monet vähättelevät kipua. Sekä asianomaiset itse että terveydenhuoltohenkilökunta. Kipu onkin erittäin haasteellinen olotila, koska se on henkilökohtainen tunne, jota ei voi mitata samaan tapaan kuin luomen läpimittaa, palovamman pituutta tai sydämen rytmiä.
Kipua saattaa olla hankala kuvailla sanallisesti, ja vaikka kertoisi omasta mielestään kuinka selkeäsi, toinen ei välttämättä pysty ymmärtämään. Kivun tunteminen kun riippuu myös persoonallisista ominaisuuksista kuten tuntoherkkyydestä. Joku toinen kokee pienen kutinan äärimmäisen voimakkaana kipuaistimuksena, kun joku toinen voi kävellä huoletta lasinsirujen päällä. Lisäksi kivun aistimiseen vaikuttaa oma tulkinta kivun aiheuttajasta ja vaarallisuudesta. Tutkimuksissa onkin todettu monenlaisen säryn vähenevän, kun aiheuttaja on selvitetty ja todettu vaarattomaksi. Muun muassa näistä syistä kivun tunnistaminen ja hoitaminen on kovin haasteellista, mutta ei mahdotonta.
Paljon kipuilevien kanssa tekemisissä olleena olen huomannut muutaman erityisen uskomuksen kivun tuntemiseen liittyen Mitä mieltä olette näistä?
1. Se mitä ei voida kliinisesti todeta, sitä ei ole olemassa, eli kipu on kuviteltua.
2. Vaikka kipua olisikin, niin sen kanssa oppii elämään, siihen siis tottuu.
3. Kipu ei voi pilata kenenkään koko elämää.
4. Kipua ei voida hoitaa.
En tiedä, mihin yleistykset nojaavat, mutta omasta mielestäni yksikään ei pidä tuossa ehdottomuudessa paikkaansa. Ei tarvitse edes miettiä arkijärkeä syvällisemmin, kun ymmärtää, että nuo lauseet voi kyseenalaistaa. Jos joku yrittää vähetellä sinun kiputuntemuksiasi, tässä muutama ajatus, joka saattaa auttaa yhteisymmärryksen löytämisessä.
1. Se mitä ei voida kliinisesti todeta, sitä ei ole olemassa, eli kipu on kuviteltua
Merkittävä osa kivun syystä voi todellakin jäädä tunnistamatta mutta se ei tarkoita, etteikö kipua olisi. Eikö kivun mittariksi riitä, että johonkin osaan kehoa ei voi koskea tai sitä ei voida liikuttaakaan ilman, että ihminen huutaa tuskasta, itkee tai saa paniikkikohtauksen? Vaikkei testeissä näkyisiä löydöksiä, se ei tarkoita sitä, ettei niitä olisi. Tarkimmatkaan yleisessä käytössä olevat laitteet ja mittarit eivät pysty havaitsemaan yksittäisten solujen muutoksia. Esimerkiksi kaula(C-)rangan magneettiresonanssitutkimuksessa näkyy vain muutaman millin kokoiset hermojuuret muttei hermosolukimppuja eikä etenkään yksittäisiä hermoja.
2. Vaikka kipua olisikin, niin sen kanssa oppii elämään, siihen siis tottuu ja kannattaakin totutella
Kipu on elimistön varoitussignaali. Samanlainen keltainen varoitusvalo, joka pamahtaa voimalaitoksen käytönvalvojan silmille, kun laitoksessa on jotain pielessä. Jättääkö valvoja valon huomioimatta? Antaako hän varoituksen vilkkua taulullaan tuntikausia tietäen, että ongelma pahenee jatkuvasti? Epäilen. Sama pätee kipuvaroittimiin. Niihin ei tarvitse tottua. Kivun tehtävä on herättää huomaaman, että joku jossain päin kroppaa ei ole kunnossa, ja että nyt on syytä ryhtyä toimiin. Riippuen kivun syystä, toimia voivat olla joko lääke, kipsi, punktio, asennon vaihtaminen tai vaikkapa rentoutuminen. Seuraavan kerran, kun joku sanoo sinulle, että kivun kanssa täytyy oppia elämään, kysy häneltä, miksi. Miksi pitäisi, jos siitä voi päästä eroon. Ja tiedustele lisäksi, haluaisiko hän itse elää jatkuvan huonon olon kanssa.
3. Kipu ei voi pilata kenenkään koko elämää
Väärin. Väärin. Väärin. Kipu todellakin voi tuhota kaiken, sillä se saattaa aiheuttaa varsin kurjia juttuja. Kipupotilaan liikkuminen rajoittuu, eikä hän pääse välttämättä edes yksin vessaan, saatika ulos kodistaan tai sairaalahuoneesta. Kipu saattaa aiheuttaa myös sosiaalisesti ahdistavia tilanteita. Miltä tuntuisi, jos joutuisit pistämään pötköllesi lähimmälle puistonpenkille keskelle kaupunkia vain siksi, että pystyssä olo sattuu? Tai makaisit autosi takapenkillä kadunvarsiparkissa tuntikausia, koska et voi istua? Tai matkustaisit Eurooppaan maateen tyynyillä lentokoneen takaosassa lattialla vessan edessä, koska sait kipukohtauksen, joka esti muut asennot? Ihmiset joutuisiva hyppimään ylitsesi mennäkseen vessaan. Ei ehkä miellyttävin mahdollinen tilanne. Tai joutuisit soittamaan ambulanssin hakemaan sinut sairaalaan milloin lapsesi kevätjuhlista, sukuillalliselta, kesäloman vietosta tai työpaikan juhannusjuhlilta. Tai pyörtyisit kivusta metrossa tai ratikassa kusten ja paskoen housuusi tajunnan menetyksen takia. Vähäiseltä ei tunnu myöskään työpaikan, perheen, harrastusten tai elämänilon menettäminen kivun vuoksi. Ja kuinka montaa masentaa, ahdistaa tai pelottaa ne tappavat säryt? Ja kuinka moni heistä onkaan saanut hullun tai valittajan leiman otsaansa täysin turhaan? Kipu todellakin on ajanut ihmisiä jaksamisen äärirajoille ja onpa osan tempaissut rajan toiselle puolellekin.
4. Kipua ei voida hoitaa
Virhe. Kipua voidaan hoitaa, mikäli kivun uskotaan olevan todellista, eikä sitä laiteta mielikuvituksen piikkiin. Ja itseasiassa silloinkin, kun kipua pahentaa psyykkiset tekijät, apua löytyy. Muutama mainitakseni: Kognitiivinen käyttäytymisterapia, psykoterapia, hypnoosihoidot, itsesuggestio, ehdollistaminen, aistiterapia, biofeedback, energiahoidot, kaukoparannus jne. Ja tottakai kivunhoitoon löytyy erinäisiä lääkkeitä miedoista tulehduskipulääkkeistä erittäin vahvoihin keskushermostovaikutteisiin tabuihin. Eikä passaa unohtaa myöskään puudutteita, ultraa, valohoitoa, hermosalpauksia, kylmä/lämpöhoitoa jne.
Kivun hoitoa hankaloittaa mielestäni eniten kivun epäselvä diagnoosi. Otetaan esimerkiksi epäselvä kipu kyynärpäässä ja vähän olassakin. Se voi ymmärtääkseni tulla säteilyoireena esimerkiksi ranteesta tai rintakehästä, eli hoitaminen on tuohon tietoon perustuen on hieman hankalaa. Mutta kun syy löydetään ja diagnosoidaan, hoitomuodotkin alkavat selviytyä. Kun olkapääkipu johtuu sydämestä, kohdistetaan hoito siihen. Mikäli aiheuttaja on ranne, kivunhoito keskitetään käteen. Olennaista kivun hoidossa on arkijärkeen perustuen kivun aiheuttajan tunnistaminen. Asiaa voi verrata isoon tikkuun sormen päässä. Silloin ei ikävää tunnetta poista silmätipat, mehevä jäätelöannos tai hyvään leffaan uppoutuminen. Tikku on ja pysyy aiheuttaen kipua, kunnes se saadaan pois.
Onko sinulla kokemuksia kivusta ja sen hoidosta? Jaa ihmeessä ajatuksesi, kikkasi ja auttajasi tiedot. Saatat pelastaa sillä jopa jonkun toisen elämän.
Kipua saattaa olla hankala kuvailla sanallisesti, ja vaikka kertoisi omasta mielestään kuinka selkeäsi, toinen ei välttämättä pysty ymmärtämään. Kivun tunteminen kun riippuu myös persoonallisista ominaisuuksista kuten tuntoherkkyydestä. Joku toinen kokee pienen kutinan äärimmäisen voimakkaana kipuaistimuksena, kun joku toinen voi kävellä huoletta lasinsirujen päällä. Lisäksi kivun aistimiseen vaikuttaa oma tulkinta kivun aiheuttajasta ja vaarallisuudesta. Tutkimuksissa onkin todettu monenlaisen säryn vähenevän, kun aiheuttaja on selvitetty ja todettu vaarattomaksi. Muun muassa näistä syistä kivun tunnistaminen ja hoitaminen on kovin haasteellista, mutta ei mahdotonta.
Paljon kipuilevien kanssa tekemisissä olleena olen huomannut muutaman erityisen uskomuksen kivun tuntemiseen liittyen Mitä mieltä olette näistä?
1. Se mitä ei voida kliinisesti todeta, sitä ei ole olemassa, eli kipu on kuviteltua.
2. Vaikka kipua olisikin, niin sen kanssa oppii elämään, siihen siis tottuu.
3. Kipu ei voi pilata kenenkään koko elämää.
4. Kipua ei voida hoitaa.
En tiedä, mihin yleistykset nojaavat, mutta omasta mielestäni yksikään ei pidä tuossa ehdottomuudessa paikkaansa. Ei tarvitse edes miettiä arkijärkeä syvällisemmin, kun ymmärtää, että nuo lauseet voi kyseenalaistaa. Jos joku yrittää vähetellä sinun kiputuntemuksiasi, tässä muutama ajatus, joka saattaa auttaa yhteisymmärryksen löytämisessä.
1. Se mitä ei voida kliinisesti todeta, sitä ei ole olemassa, eli kipu on kuviteltua
Merkittävä osa kivun syystä voi todellakin jäädä tunnistamatta mutta se ei tarkoita, etteikö kipua olisi. Eikö kivun mittariksi riitä, että johonkin osaan kehoa ei voi koskea tai sitä ei voida liikuttaakaan ilman, että ihminen huutaa tuskasta, itkee tai saa paniikkikohtauksen? Vaikkei testeissä näkyisiä löydöksiä, se ei tarkoita sitä, ettei niitä olisi. Tarkimmatkaan yleisessä käytössä olevat laitteet ja mittarit eivät pysty havaitsemaan yksittäisten solujen muutoksia. Esimerkiksi kaula(C-)rangan magneettiresonanssitutkimuksessa näkyy vain muutaman millin kokoiset hermojuuret muttei hermosolukimppuja eikä etenkään yksittäisiä hermoja.
2. Vaikka kipua olisikin, niin sen kanssa oppii elämään, siihen siis tottuu ja kannattaakin totutella
Kipu on elimistön varoitussignaali. Samanlainen keltainen varoitusvalo, joka pamahtaa voimalaitoksen käytönvalvojan silmille, kun laitoksessa on jotain pielessä. Jättääkö valvoja valon huomioimatta? Antaako hän varoituksen vilkkua taulullaan tuntikausia tietäen, että ongelma pahenee jatkuvasti? Epäilen. Sama pätee kipuvaroittimiin. Niihin ei tarvitse tottua. Kivun tehtävä on herättää huomaaman, että joku jossain päin kroppaa ei ole kunnossa, ja että nyt on syytä ryhtyä toimiin. Riippuen kivun syystä, toimia voivat olla joko lääke, kipsi, punktio, asennon vaihtaminen tai vaikkapa rentoutuminen. Seuraavan kerran, kun joku sanoo sinulle, että kivun kanssa täytyy oppia elämään, kysy häneltä, miksi. Miksi pitäisi, jos siitä voi päästä eroon. Ja tiedustele lisäksi, haluaisiko hän itse elää jatkuvan huonon olon kanssa.
3. Kipu ei voi pilata kenenkään koko elämää
Väärin. Väärin. Väärin. Kipu todellakin voi tuhota kaiken, sillä se saattaa aiheuttaa varsin kurjia juttuja. Kipupotilaan liikkuminen rajoittuu, eikä hän pääse välttämättä edes yksin vessaan, saatika ulos kodistaan tai sairaalahuoneesta. Kipu saattaa aiheuttaa myös sosiaalisesti ahdistavia tilanteita. Miltä tuntuisi, jos joutuisit pistämään pötköllesi lähimmälle puistonpenkille keskelle kaupunkia vain siksi, että pystyssä olo sattuu? Tai makaisit autosi takapenkillä kadunvarsiparkissa tuntikausia, koska et voi istua? Tai matkustaisit Eurooppaan maateen tyynyillä lentokoneen takaosassa lattialla vessan edessä, koska sait kipukohtauksen, joka esti muut asennot? Ihmiset joutuisiva hyppimään ylitsesi mennäkseen vessaan. Ei ehkä miellyttävin mahdollinen tilanne. Tai joutuisit soittamaan ambulanssin hakemaan sinut sairaalaan milloin lapsesi kevätjuhlista, sukuillalliselta, kesäloman vietosta tai työpaikan juhannusjuhlilta. Tai pyörtyisit kivusta metrossa tai ratikassa kusten ja paskoen housuusi tajunnan menetyksen takia. Vähäiseltä ei tunnu myöskään työpaikan, perheen, harrastusten tai elämänilon menettäminen kivun vuoksi. Ja kuinka montaa masentaa, ahdistaa tai pelottaa ne tappavat säryt? Ja kuinka moni heistä onkaan saanut hullun tai valittajan leiman otsaansa täysin turhaan? Kipu todellakin on ajanut ihmisiä jaksamisen äärirajoille ja onpa osan tempaissut rajan toiselle puolellekin.
4. Kipua ei voida hoitaa
Virhe. Kipua voidaan hoitaa, mikäli kivun uskotaan olevan todellista, eikä sitä laiteta mielikuvituksen piikkiin. Ja itseasiassa silloinkin, kun kipua pahentaa psyykkiset tekijät, apua löytyy. Muutama mainitakseni: Kognitiivinen käyttäytymisterapia, psykoterapia, hypnoosihoidot, itsesuggestio, ehdollistaminen, aistiterapia, biofeedback, energiahoidot, kaukoparannus jne. Ja tottakai kivunhoitoon löytyy erinäisiä lääkkeitä miedoista tulehduskipulääkkeistä erittäin vahvoihin keskushermostovaikutteisiin tabuihin. Eikä passaa unohtaa myöskään puudutteita, ultraa, valohoitoa, hermosalpauksia, kylmä/lämpöhoitoa jne.
Kivun hoitoa hankaloittaa mielestäni eniten kivun epäselvä diagnoosi. Otetaan esimerkiksi epäselvä kipu kyynärpäässä ja vähän olassakin. Se voi ymmärtääkseni tulla säteilyoireena esimerkiksi ranteesta tai rintakehästä, eli hoitaminen on tuohon tietoon perustuen on hieman hankalaa. Mutta kun syy löydetään ja diagnosoidaan, hoitomuodotkin alkavat selviytyä. Kun olkapääkipu johtuu sydämestä, kohdistetaan hoito siihen. Mikäli aiheuttaja on ranne, kivunhoito keskitetään käteen. Olennaista kivun hoidossa on arkijärkeen perustuen kivun aiheuttajan tunnistaminen. Asiaa voi verrata isoon tikkuun sormen päässä. Silloin ei ikävää tunnetta poista silmätipat, mehevä jäätelöannos tai hyvään leffaan uppoutuminen. Tikku on ja pysyy aiheuttaen kipua, kunnes se saadaan pois.
Kuka tunnustaa?
Kuka tunnustaa laittaneensa nallet harrastamaan haureuksia minun kotonani? Sekä käyttämään lääkkeitä väärin. Ai jai jai... ;) No, tulipahan päivän hymyt.
Hyvää yötä. En tosin ole pystynyt nukkumaan, koska mua vainoaa yks hassu juttu. Joka yö, kun joko katson yhtäkkiä valveilla ollessani kelloa tai kun herään unestani ja katson rautaa, se on 1.23 tai 3.45. Tämä on jatkunut nyt 4 kuukautta. Tulkintoja?
Jos nyt nukahdan, herään kuitenkin 3.45, joten valvon vielä hetken kuunnellen Voicea ja nauttien tuosta ihanasta valopallosta...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
