Tämä päivä meni töissä. Harvinaista herkkua! :D Huominenki menee, mutta sit taas lepoa. Nyt jo silmät huutaa halleluujaa, kun hukkasin arskalasit. No, löysinkin ne jo. Ajattelin että rekrytointi olisi mulle simppeliä ja tuttua puuhaa, mutta ei se ollutkaan niin simppeliä, kun läppäri ei suostunut yhteistyöhön. Ensin kävin hakemukset läpi puhelimesta web-meilillä, koska olen tyhmistynyt enkä saanut asennettua boksia. Sit tyypittelin hakijat tiettyihin luomiimme kategorioihin. Seuraavaksi totesin, että about 80 prossaa oli jättänyt sekä otsikon paikkakuntatägin että puhelinnumeronsa pois. Vaikka weblomakehaussa tiedot on pakko täyttää, avoimelle hakemukselle ei voi asettaa samoja vaatimuksia. Sekin pitäisi koodaa web-lomakkeeksi, mutta ei ole vielä ehtinyt miettiä sisältöä. Jatkossa. Nyt pitää priorisoida.
Ainahan voi toimia niin,ettei käsittele puutteellisia hakemuksia. Minusta se on lähinnä kohtuutonta ja lyhytnäköistä. Kuinka paljon hyviä macthejä menee ohi, jos jättää hakemuksen avaamatta siksi, ettei otsikkotägissä ollut paikkakuntaa. Sama homma puhelinnumeron kanssa. Kyllä mä soitan kaikkien asiallisten hakijoiden numerot tiedustelusta tai pyytelen meilillä tietoja, mikäli ei ole tulipalokiire. Tänään oli kiire, joten sinne jäi boksiin odottamaan montakin hyvää hakemusta vain koska en saanut heitä kiinni. Tsorge tyypit. Parhaimmillaan olisin tehnyt valinnat jopa huomenna ja työtä olisi ollut runsaasti. Nyt haastattelin vain sopivat yhteystietonsa muistaneet.
Huomenna jatkuu rumba. Meillä isoja myynninedistämiskamppiksia menossa ympäri valtakuntaa, ja mä revin harmaita hiuksia, kun en pysty tekeen rekryä niin paljon kuin haluisin. Eli kahden tai kolmen ihmisen työt. Niinhän muutkin tekee. ;) Kiitos vaan ihanaiset! Täytyy vielä todeta, että ette arvaa kuinka helpottunut olen, että te ymmärrätte tän mun perseestä olevan sairas-terve-sairas -päivänkakkaraelämän! Monet eivät nimittäin uskalla edes kysyä multa, voinko tehdä jotain ja mä taas en viitsi tyrkyttää itseäni aivan kaikkeen, enkä etenkään tiukkadediksisiin juttuihin. Tämän kuitenkin tiesin pystyväni tekeen, vaikkakin yllätys tuli läppärin kanssa tällä kertaa.
On tää kyllä hassua, että olo saattaa yhtäkkiä muuttua ja taas joutuu tuottamaan pettymyksen. Ehdottomasti vaikeinta aikaa koko sairaudessa, kun ei ole täysin kunnossa muttei enää puolikuollutkaan. Todella todella hankalaa kenenkään ymmärtää, ja itsehän sen stressin sitten kantaa, vaikkei pitäisi.Mut sit aina ajattelee, että mieluummin voi autaa edes vähän kuin että olisi aivan turhan panttina. Nyt puhelin pois. Hyvää yötä!
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
4 kommenttia:
Aion poimia käyttööni ton sairas-terve-sairas-päivänkakkaraelämä termin. :D
Noista hakemuksista sen verran, että olisi se sitten kuinka lyhytnäköistä hyvänsä, niin mä ohittaisin ainakin ne hakijat, jotka ei ole muistaneet edes yhteystietojaan antaa. Mutta toisaalta aika hienoa, että viitsit nähdä vaivaa. En usko, että monikaan rekrytoija viitsii tehdä samaa kuin sinä teet. Hienoa.
Ihanan innostunutta tekstiä! :) ja hienoa, että voit jo tehdä töitä sen mukaan mikä on olo. Ehkä sitä pettymystä omaan oloon pehmentää lepopäivät, mitkä osaa määrittää jo valmiiks. Jossain vaiheessa niitä ei tarvikkaan niin montaa, vaikka välillä tuliskin takapakkia.
Muakin mietityttää, että miten jaksan töissä huhtikuussa. Tietokoneen ääressä tehtävä työ ehkä onnistuu hyvinkin, mutta palaverit, asiakastapaamiset, kiire ja häly varmaan uuvuttavat eniten. Jos näyttää siltä, että meno hyytyy alkuunsa, niin pitää järjestää asia niin, että teen ainakin osan hommista kotona. Ja valmistaudun siihen, että ekan kuukauden käytän kaiken vapaa-aikani lepäämiseen ja ulkoiluun :) Ei mitään säännöllisiä harrastuksia siis, eikä mitään muitakaan omia vaatimuksia.
Hei, sitten kun työt ja olotila sallii, niin ajele kaffeelle tännepäin! ;)
Hello SKM ja tervetuloa mestoille!
Poimi pois. Kukat on tarkoitettu poimittavaksi. :D Se kuvaa tätä elämää todella hyvin.
Mä olen aika armollinen noissa hakemuksissa. Suhteutan ne yleensä tilanteeseen ja taustatekijöihin hyvin tapauskohtaisesti, enkä tuomitse aivan suoralta kädeltä ketään. Enkä vielä parinkaan virheen perusteella.
Itseasiassa parhaista hakijoista huomaa, että perustiedot on saattanut jäädä pois siksi, että he ovat hakanneet hakemuksensa niin suurella innolla ja valtavassa flow-tilassa panostaen paljon hakemuksen kokonaisuuteen. Sit vaan yks juttu on jäänyt, kun intoa on ollut enemmän ku tarpeeks. Ja siinä valossa yhden tiedon puuttumisesta rankaisu niin ettei ees viitsi yhteystietoja ottaa, on kohtuutonta. Eri asia on sit nämä, joilla on vielä salainen numero. No can do.
Itsea asiassa jossain vaiheessa suurin osa hakijoista, jotka tietää sopivansa tehtävään kuin nenä päähän mutta unohti yhteystiedon, todennäköisesti soittaa kuitenkin meille päin, ja sitten on molemmin puolin hankala tilanne. Etenkin kun huomaa menettäneensä todellisen helmen vain omaa ehdottomuuttaan tai kiireellisen aikataulun vuoksi.
Aiheen vierestä mutta yleistmiseen liittyen. Kun olin eräässsä telefirmassa duunissa, meille opetettiin että pienet laskut maksamatta jättäneet ihmiset ovat yleensä välinpitämättömänpi kuin ne joilla lasku on suuri ja se on jäänyt maksamatta. Tämä perustui siihen, että jossei osaa huolehtia pikkuasioistakaan, niin miksi sitten isommista. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että pikkulaskujaan maksamattta jättäneiltä vaadittiin helpommin esim. vakuusmaksuja uuden liittymän avauksen yhteydessä tai heille oltiin tiukempia vaikka maksusuunnitelman ehtoja mietittäessä. En oikein suostnut nielemään totakaan niin vaan, koska mun mielestä asiat ei ole noin helposti yleistettävissä. Aina pitäis ottaa huomioon taustatekijät ja tilanne. Mutta se nyt vaan ei ole aina mahdollista. :(
Sellaiset hakemukset, joista paistaa suoranainen välinpitämättömyys ja jotka sopis paremmin toimittamaan vessapaperin virkaa, jää käsittelemättä. Hakemus kertoo paljon hakijasta, mutta silti suurin osa on aivan karmeeta luettavaa. Tässä me ainakin yritetään jelppaa ihmisiä opastamalla, millaisia hakemuksia juuri meille kannattaa tehdä. Sehän palvelee molempia. Työnhakeminen pitäis olla osa jotain kansalaistaidon tai opo-tuntien tarjontaa jo heti yläasteen alussa.
Itse olen sellainen perfektionisti, ettei varmaan kukaan. Saatoin hinkkaa lähipiirini hakemuksia tuntikausia, ja itseasiassa suurin osa lähipiiristäni lähettää ensin hakemuksen mulle ennen kuin se lähtee mihinkään. En mä niitä muiden puolesta suostu kirjoittamaan, koska käry käy muuten haastattelussa, mutta annan palautteen sisällöstä ja yritän jelppiä itsensä ilmaisussa. Just kuulin, että yks ystävä pääsi Ilmailuopistoon (ehkä 50 1000:sta valitaan ja paperivaiheessa karsitaan about 70 prossaa) ja mä olin niin tyytyväinen, että olin pystynyt jelppaan hakupaprujen kanssa ja homma rokkas! :D
Mut pitäis muistaa, ettei tartte olla perfektionisti ihan aina. Etenkin ku pääsee työkseen valitsemaan oikeantyyppisiä ihmisiä oikeisiin tehtäviin, täytyis osata laskeutua omalta vaatimustasoltaan, joka on ihan liian raaka, siihen keskiarvotasoon, jota suurin osa ihmisistä kuitenkin edustaa. Kärjistetysti, jos valkkaisin omaan hakemushinkutukseen suhteutettuna haastatteluun tulijat, mikään ei riittäis. Mutta eihän niin voi tehdä, onneks sen tietää. :)
Mari,
Kyllä olet oikeassa noiden epäilyjen kanssa. Ei mustakaan olisi vielä palavereihin, livehaastiksiin, arjen häsläykseen yms. Oman työn omilla aikatauluilla pystyn hoitamaan, mutta enempää ei hermosto kestä. Mutta olen tosi tyytyväinen jo tähänkin.
Ja joo, se aika mitä ei pyöritä kansantaloutta, menee lepoon. Turha edes ajatella rentoutuvansa jollain harrastuksilla tai ystäviä tapaamalla livenä. ;)
Ja kiitos, minäpä kurvaan sinne jahka pystyn. Ehkä kesällä sit...
Leppoisaa viikontaitetta!
Lähetä kommentti