Hyvääkin

- Mahtavaa, että kroppa kestää automatkat, eli aivot pysyy perässä vauhdissakin. Ja jopa pystyy samaan aikaan näpyttään luuria... ;)
- Hartsu on parempi. Räjähti siitä, että koppasin eilen ilmasta kilon sokeripurkin, joka oli tippumassa uhkaavasti liesituulettimelta maahan.
- Pää ei ole jumissa, jippii! Tuskin kestää kauaa.
- Pontus tulee taas rapsutettavaks. Aina ja yhä uudestaan. Pää kainalossa se rötköttää tuntikausia tossa vieressä. Välillä käy ulkona ja syö ja sitten taas takas. Paimenkoira huolehtii laumasta. Mä oon helppo huolehdittava, koska olen aina täällä.
- Oli aivan helvetin hieno keli tänään. Jopa ni hieno, et meinasin teljetä itseni ulos ja jouduin juoksemaan, kyllä _juoksemaan_ ovelle. Eka kerta 1,5 vuoteen. Osasin just just. Enpäs myykään piikkareita.
- Olen löytänyt aivan loistavia blogeja. Niistä myöhemmin koostetta...
- Keitin makoisat vaniljakaffet, kuuntelen lätkää (minulle outoa) ja kohti tulee mummi kylään tuomaan ruokaa.
- Tänään saapui mun vaatetilaus #2. Sisältää mm. käytännöllisen sähkönsinisen minihameen. Kuin suunniteltu tähän keliin.
- Pystyn käveleen muillakin kengillä ku lenkkareilla (otin täältä lainakengät)
- Varavanhemmat on aivan kohta turvallisesti Atlantin toisella puolella.
- Kuulin hyviä uutisia työrintamalta.

Nättiä!

Herkät hermot

Herkät hermot ei siedä kylmää yhtään, joten varustus sen mukaan... Fyssarikin aina tarkastaa, ettei o aukkoja vaatetuksessa. Varaäiti... ;) Nyt öitä.

Doddii

Kehä sulkeutuu. Taas sattuu ni saatanasti C7:aan. Ja varmaan kohta auki jäänyt seiska nykäsee taas pään vinoon. Ihan vitun loputon suo. Aivan saatanan sama, mitä tekee, ei ne vaan vittu pysy niinku pitäis, ku hermotus on paskana. Sen pituinen se. Mut joo maataan taas kolme viikkoa, ni ehkä se siitä. Ehkä ei. Eihän tästä enää normaalia kalua tule millään, mut minkäs teet, ku ei eroonkaan vartalostaan pääse. Kattellaan. Voi luoja tätä turhautumisen määrää. Sitä ei voi sanoin kuvata. Olkaa onnellisia, ken olette terveitä ja pitäkää terveydestänne hyvää huolta. :)

Öitä! <3

Check!

PF:
Valot [check]
Kinkku roskiin [check]
Koneet pois [check]
Astiat [check]
Avaimet [check]
Hälyt [check]

Siirtyminen:
Roadplan: tasamaa [check]
Auto eteen [check]
Kantohommat [check]
Nopea liikkuminen [check]
Tila: [done]

PNF:
Jääkaappi [check]
Vaatteet [check]
Säärystimet [check]
Villasukat [check]
Lääkkeet [check]
Laturi [check]
Huulirasva [check]
Ihorasva [check]
Kaulatuki [check]
Kengät [check]
Itsensä [check]
Tila: [done], avattu maito jäi pöydälle

Erinomaista!

Erinomaista oli yökyöpelin vaniljakaffi. Kiitos Musti!

Huhheijaa ja öisiä outouksia

Kyllä tää tästä... Kiertää ni pirusti, mut antaa kiertää. Muuten alkais taas elämä voittaa, mut päälaella on kaksi kivikovaa pattia molemmin puolin, ne on koukistajien päät, jotka kramppaa lopulta, ku syvät lihakset ei enää jaksa hoitaa hommaansa. Eli rasitusta liikaa. Mut ei se mitään. Nyt seuraava kolmeviikkoinen on taas rauhallinen, vaikka aattelinkin huomenna vääntäytyä anoppilaan koiravahdiks. Saas nähdä, kuinka käy, pääsenkö lähteen vai en. Järkyvää ois tietty jättää lähtemättä, mutta suon nyt itselleni lähtemisen riemun edes kerran vuodessa. Loppuvuosi menee sit taas himassa kuitenkin...

Nyt on pakko ettii jostain Imperiumin vastaiskuja, josko ne auttais tähän kokovartalosuojakramppiin. Triptylit on siinä yhtä tyljän kanssa, mut auttaa taas toisentyyppiseen ongelmaa: eli hermoston kilahtamiseen.

Jee, viel on nolla paikoillaan, tai siis menossa sinne päin. Mut enpäs ookaan mitään edes tehnyt. Todennäköisesti huomisen siirtymisen jälkeen se on taas vituillaan. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä ajatus matkailusta harrastuksena ei houkuttele. Hyi saatana, ku pitäis vaan istua kulkuneuvoissa pitkään paikallaan, ravata vieraissa paikoissa kattelemassa ja kuvaamassa juttua tai kantaa matkatavaroita mukanaan. Yökyökyök, tuli melkein paha olo pelkästä ajatuksestakin. Mikään kohde maailmassa ei sais mua lähtemään nyt matkalle tässä kunnossa. Hiipuisin varmaan jo Tampereen rautatieasemalle, jos pääsisin ees sinnekään. ;) Mutta ah, kun kotona onkin hyvä olla. Sitä ei voi kukaan sellainen ihminen käsittää, jonka ei ole ollut pakko, siis oikeesti PAKKO, olla himassa 1,5 vuotta. Kotona on aina paras vointi, tutut paikat, turvallinen ja rauhallinen olo. Miksipä täältä pois lähtiskään, paitsi tietty töihin ja harrastuksiin, mutta antaa niitten nyt odottaa.

Eilen näin sellaista unta, että tänne tuli rosvo, joka uhkasi tappaa mut, jossen pomppis 100 hyppyä tasajalkaa, polvet rintaan. Aloin oikeasti miettiä, että kumpikohan ois pahempi juttu, tehdä noi 100 hyppyä vai ottaa kuula kalloon? Niskavammaiset sen tietenkään, miten päässä tärähtää jo askeleet ilman kunnon kenkiä, saatika sit nuo hypyt. Mä epäilen, että keho ratkaisis tilanteen niin, että sydän pettäis tai sit lihakset halvaantuis viimeistään 10 hypyn kohdalla. Enpä tiedä, skenaarioita otetaan vastaan kanssaeläjiltä, siis niiltä, jotka tietää, miltä tuntuu kun kestovoimataso on about 40%:aa normaalista ja räjähtävää voimaa ei ole ollenkaan. ;)

Öitä! <3

Kiertää, kiertää

Kiertää edelleen niin saatanan ärsyttävästi oikealle. Enpä tiedä, mikä on mennyt vituiksi, että tähän tilanteeseen ollaan tultu. No, ehkä se tästä vielä joskus, vaikkakin oon lähes varma, että arpi on arpea ja se ei muuksi muutu. Kiristää ja on kiinni jossain, piste. Niin ärsyttävän vähän, mutta silti niin saatanan häiritsevästi. Ehkä tää tästä taas.

Ei uutta

Ei uutta auringon alla. Pää on jumissa ja pysyy, koska kakkosen hermottamat lihakset ei vain tue rankaa niinkuin pitäisi. Samassa suhteessa laskee jälleen toivo, mutta eipä se mitään. Ainakin olen kaikkeni yrittänyt. Huomenna otan paperit esille ja alan miettiä plan B:tä, ei tässä muu auta. Ei tosin ole olemassa plan B:tä, muttei passaa tehdä siitä ongelmaa. Perjantaina lähden koiravartioon olkoon seuraukset mitkä vaan. Mieluummin kuolen sit onnellisena kipuihin kun nuupahdan tänne neljän seinän sisälle kotonaan. Ja sama rasitushan se on, stepata 10 minuuttia tai istua autossa 10 minuuttia.

Ulkomaalainen

Onkohan tämä vielä hoidon jälkimaininkeja vaiko alkava rankaisu rappusten ravaamisesta? On nimittäin aivan saatanallinen hedari keskellä päätä takaraivolla. Toivotaan, että hoidon jälkimaininkeja.

Ai niin, pakko kertoa viime kertaisesta hoidoreissusta muutama nyanssi. Olin tosiaan lähdössä fyssarille ja pihassa noin 10 metrin päässä ulko-ovesta oli tulossa talon huonokuntoisin mummeli sisään päin. Ensinnäkin taksikuski tietenkin luuli, että mummeli menee taksiin ja lähti kiiruhtimaan tätä rouvaa ja hänen laukkuaan kohti. Minä puolestaan jäin odottamaan rouvaa ovelle ja huikkasin taksikuskille, että kanna sää vaan ne rouvan kassit, koska minä en voi. Kuski naurahti ja totteli! ;) No, minä pitelin ovia ja odottelin kaksikkoa.

Mutta kas, rouva oli aavistuksen hitaampi mitä luulin. Alkoi puuskuttaa. No siinä sitten vakuuttavasti näytin kaulatukeani ja pahoittelin tosiaan mummelille, etten voinut itse kantaa kasseja ja kiittelin kuskia, että hän hoiti jobin puolivahingossa. Autoin kuitenkin rouvalta liukuesteet pois ja saattelin hänet kuskin kanssa hissiin asti. Ja tiedättekös, mitä rouva sanoi kiitellessään minulle? "Sinä taidat olla ulkomaalainen, kun olet niin kovin kohtelias". Sitten seurasi hetken hiljaisuus: "Ja niin kovin tumma. Ja puhut tuolla tavalla murtaen". Minä mumisin jotain, että olen Lahdesta, en sen kauempaa. No sitten rouva heitti vielä loppuun erinomaisen kevennyksen: "Ihanaa nähdä noin energisia ja elinvoimaisia nuoria, kiitos teille. Tyttö, sinä taidat olla tulevan kevään ylioppilaita, eikö? No, kiitos vielä tuhannesti ja onnea ylioppilaskirjoituksiin".

Jep, jep. Mitä tästä voidaa päätellä? Mummeli oli vissiin puolisokea tai sitten minä todella vain osaan feikata olevani elämäni kunnossa, nuori ja terve ja täynnä energiää. Tai siis, nuori ja täynnä energiaa kyllä olen, mutta terveyden puute näkyy kasvoilta ja silmistä, jossei aivan sokea ole. Ja tuo puhuminen... Murretta?! Tarkistinkin taksikuskilta, puhunko hänen mielestään murretta, ja ei hän ollut ollenkaan samaa mieltä. Eli ehkä mummelilla oli myös valikoiva kuulo. Tai sitten minä todellakin ollut liian kauan vailla kunnollisia ihmiskontakteja ja en osaa enää puhuakaan. Tosin juurihan mä puhuin putkeen 1,5 viikkoa kaikesta jenkkien finanssipolitiikasta mäkihyppyyn ja koirien kasvatukseen. Nyt on taas sosiaalisuusannosta seuraaviksi kahdeksi kuukaudeksi.

Miehelleni totesinkin, ku käytiin Pirkkalan ABC:llä tankkaamassa matkalla anoppilasta kotiin, että johan oli mielenkiintoinen uusi paikka. Näin ainakin 50 ihmistä kerralla, palauttelin mieleeni, miten autoa tankataan ja jopa tervehdin paria tuttua tyyppiä vaistomaisesti. Ajattelin jo unohtaani kaikki sosiaaliset taidot ja että mitäs se sellainen elämä onkaan, mutta eiköhän tuo reissu rankaise sen verran, että pysyn visusti erakkona seuraavat viikot. Kattellaan. ;)

Asioita, joita ette ehkä tienneet niskavammaisen elämästä

1. C0-väli tarkoittaa ylimmän niskanikaman ja kallonpohjan välistä liitosta, eikä siellä oli varsinaista välilevyrakennetta ollenkaan. Itseasiassa koko yläniskassa ei ole samanlaisia tukirakenteita kuin alemana rangassa, vaan oma herkkä ja monimutkainen mekaniikkansa. Nollaväli on strateginen paikka, koska siinä välissä olevat ligamentit, lihakset, kalvot yms. tukikudos pitää pään kiinnikaularangassa ja näin ollen koko asennonhallinta on mahdollista, kun nollaväli toimii.

2. Niska on siis yksi ihmisen tärkeimmistä aistin/tasapaino"elimistä". Niskan kautta myös kulkee kaikki pään ja kropan väliset tärkeimmät hermoyhteydet, mm. selkäydin. Niskan lähellä on sellaisia elintärkeitä rakenteita kuin mm. ydinjatke ja aivosilta.

3. Niska on ihmisen anatomisesti heikoin yksittäinen rakenne ja sen pitää pääasiassa paikoillaan ligamentit (eli nivelsiteet) lihakset sekä muut tukikudokset. Ylimpien nivelten nivelkapselit ja nivelet ovat aivan onnettoman heikot ja vaurioituvat todella herkästi retkahdustyyppisissä onnettomuuksissa. Etenkin naisilla riskit ovat suuret, koska lihasvoima ovat heikot ja rankakanaali kapeahko.

4. Em. tietoihin nähden nähden on muuten erikoista, kuinka vähän niskan turvallisuuteen kiinnitetään huomiota esim. eri harrasteissa. Paras niskan suojahan on hyväkuntoiset lihakset, riskien minimointi ja erilaiset suojavarusteet erityyppisissä lajeissa.

5. Yläniskasta (C0-2) on suora anatominen yhteys kaikkialle päähän mm. aivo/selkäydinkalvojen kautta. Näin ollen häiriöt yläniskan toiminnassa vaikuttavat usein päähän ja etenkin aistitoimintoihin.

6. Kun niskansa kerran rikkoo, siitä ei ikinä tule normaalia, mutta sen kanssa ehkä pärjää arjessa, ehkä ei.

7. Niskapotilaan arki on pelkkää fiksusti elämistä, riskien välttelyä ja virheiden välttämistä, sillä yksin huolimaton toiminto voi johtaa katastrofiin. Niskapotilaan arki on ainaista huolta siitä, huononeeko kunto jostain syystä dramaattisesti vaiko vähemmän dramaattisesti.

8. Syiksi kelpaa mm. aivastelu, liian nopean pään liike johonkin suuntaan, yläniskan painaminen tyynyyn nukkuessa tai vaikkapa liian kovatempoinen vihtominen. Kaikki käy, kaikkea pitää varoa.

9. Niskan hallinnan harjoittelu tarkoittaa kaularangan opettamista toimimaan uudelleen onnettomuuden jälkeen. Niskanhallintaa voi harjoitella myös niskavaivojen ehkäisemiseksi. Samanaikaisesti harjoitellaan voimaa, koordinaatiota ja yleistä ergonomiaa mm. työssä ja kodin askareissa.

10. Vakavat niskavammat ovat perseestä ja voivat muuttaa (= pilata) koko elämän. Suosittelen lämpimästi huolehtimaan niskan turvallisuudesta kaikin mahdollisin ja mahdottominkin tavoin!

Öitä! <3

Elpymistä

Kirjoitin pitkän jutun ja sit puhelin sanoi, että kiitos EI. Lyhyestä jälleen virsi kaunis. Eilinen meni nukkuessa, koko päivä. Heräsin illalla taas klo 20 ja jatkoin unia 22. Tänään heräsin vissiin 13.00 pintaan. Jees, huomaa, ettei ihan vielä ole terässä, kun hoidot noin kauheasti väsyttää.

Kuula oli ihan päin helvettiä. Nollassa on edelleen se sama ongelma, ettei saada sitä sinne, mihin kuuluu ja se luiskahtaa aina pois. En tiedä, mikä sen estää, mut joku siellä on tiellä. Todennäköisesti jotain lihaksen/kalvojen arpikudosta. Ja kun nolla jää vinoon, sen kanssa kyllä elelee, mutta hiljalleen se alkaa rullaa kehoa lukkoon ja lopulta olo on karsea oikeelta yläniskasta: Koko pää korvan takaa, alta ja yltä on yhtä kovaa kasaa kökköä. Mut ei auta ku vähitellen sitä runksuttaa paikoilleen. Ei sitä voi pakottaakaan, kun se ei mene. Suojajännitys täytyy vähitellen purkaa ja sit ku jännitys antaa periksi, nolla luiskahtaa paikoilleen ja yleensä pysyykin. Tää kaikki kaaoshan siis alkoi siitä syyskuisesta kävelystä ja koneella olosta. Siihen asti nolla oli ollut oikein nätisti rivissä jo monta kuukautta, mut nyt taas tapellaan sen kanssa oikein olan takaa.

Fyssari on edelleen sitä mieltä, et kyllä se kuntoutuu, mut antaa nyt oottaa itseään. Mä en olis niinkään varma, koska tää ei ole vielä yhtään päivää ollut normaali. Siis nolla. No, kattellaan. Eipä tässä muutakaan voi tehdä, kun antaa ajan kulua ja pysytellä järjissään, vaikkei takeita kuntoon tulemisesta olekaan. Mutta sillehän ei sit voi mitään, jos on paska säkä ja sit vaan täytyy alkaa miettiä plan B:ta. Vois alkaa miettiä sitä tietty jo nyt, kun näin surkeelta aina vaan näyttää, mutten jaksa vielä vaivata itseäni lisähuolilla. Täytyy vaan toivoa kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että kroppa tosiaan toipuu melkein loppuun asti. Sillä nyt ei mitään väliä ole, vaikkei juosta ja hyppiä voi ikinä, mutta kävelemään ja istumaan pitäisi pystyä. Muuten ei tule mistään mitään.

Talvikenkäkuulutus ja -keräys

Täytynee järjestää itselleen talvikenkäkeräys. Vallan oisin halunnut lähteä tänään tyylikkäänä fyssarille (ihan suorissa housuissa) mutta eipä löytynyt yksiäkäkään turvallisia kenkiä, paitsi lenkkarit. Ei nyt ihan istunut sit housuihin. Kummallista. Täytynee siis tyytyä vaan vetään tuularit jalkaan ja nauttimaan sporttisesta lookista. Mut yritys hyvä. Jos joku keksii/tunnustaa piilottaneensa mun about 15 talvikengät (Musti?) saa paljastaa meilitse: tahdonvoimaa@gmail.com.

Yhdet tennarit tossa ois, mut enpäs taidakaan lähteä tennareilla talvella, ettei tartte aloittaa tätäkin blogia uudestaan alusta. <3

Meidän perheen kulkupelit. Näillä mennään. Ehkä.

Luggage

Kun ihminen on sairas, millään käytännön asioilla ei ole sen suurempaa väliä. Laskut on myöhässä, auto seisoi akutta pihassa pari kuukautta, vessassa ei ollut lamppua kahteen viikkoon, tukka oli pesemättä ja rötväilin samoissa housuissa himassani melkein puoli vuotta. Siis pesin niitä kyllä välillä. ;) Ja kuinka monta kertaa oonkaan lampsinut fyssarille kollareissa, lenkkareissa ja villasukissa, jotka tietty oli tyylikkäästi vedetty housunlahkeiden päälle about polveen asti. Tai kuinka monta kertaa vesikävelyn jälkeen kävelinkään porukoilla parkkikselta himaan pelkissä bikineissä ja pyyhkeessä välittämättä paskankaan vertaa, mitä naapurit ajatteli. Ja auta armias, ku meitä oli viel kaksi siskosta. Ei vais, ihan mukavaa silmänruokaahan me varmaan oltiin. Monesti lyötiinkin siskon kans vetoa, et kummalta se pyyhe tipahtaa keskelle tietä juuri sillä kerralla, kun päätti riisuu biksut automatkalla rannalta porukoille, että pääsis "kirmaamaan" ensimmäisenä suihkuun määränpäässä. Tosin mulla oli etuoikeus, kosk en pysynyt pystyssä vesikävelyn jälkeen yhtään enempää kuin sen 25 minuuttia. ;)

Mutta totta tosiaan, kyse ei ole siitä, etteikö pystyis välittämään asiosta, vaan siitä, ettei todellakaan huvita. Vertauskuva selventäköön ajatusmaailmaani: tämä on vähän samaa settä, kun että pilotti alkaisi stressaa liian kylmästä kahvista, kun huomaa että toinen koneen moottori ei enää hyrrää. Tai autokuski joutuisi vesiliirtoon ja alkaisikin funtsia, miltä kanavalta tulisi parasta matkamusiikkia. Sairaana huomio kiinnittyy siis vain kaikkein olennaisimpiin ja tärkeimpiin asioihin, eli siihen, että selviää arjessa ja keskittyy paranemiseen. Niinpä tämänkin reissun matkatavarat tuli pakattua niihin nyssyköihin, mitä ekana käteen osui. Aika skitso sais olla, että tällaisen jälkeen jaksais välittää niin maallisista asioista kuin laukkujensa tuotemerkki, ulkonäkö tai toimivuus. :) En mä entisessäkään elämässäni ole kovin tarkka ollut, mut nykyään millään maallisella ei ole sitten niin mitään väliä. Haluisko joku ostaa Marimekon matkalaukun ja muut säilytyssarjat? Mä pärjään näillä pahvipusseilla ja IKEA-kasseilla. Ja kantajalla. Ehkä sitä vielä joskus tulee välitettyä hieman enemmän maallisistakin asioista. Ehkä ei.

Muuten... Kävin saunassa äskön ja taas pysyy tavarat käsissä, ku moottori lämpis. Mutta tein samalla hiukkasen shokeeraavan huomion. Jos löylyveteen hujauttaa vahingossa 200-kertaisen annoksen eukalyptys-löylytuoksua, herkkähermoisen naama saattaa syttyä tuleen. Enkä yhtään ihmettelis, vaikka päihtyisinkin tuoksusta... Aika stydii tavaraa, mut tehty mikä tehty. Tällä hetkellä 160 neliöö tuoksuu suht runsaalle eukalyktypselle, onneks ei ollut tervaa!

Mutta nyt, kippis ja kulaus. Lasissa odottaa kermalikööri jäillä ja sen kyytipojaksi tuoretta vanilja-hazzelpähkinäkaffeeta. Harvoin sitä voi luvallisesti juopotella arkisin ja sunnuntai-iltana, jollei ole sitten sairaslomalla. Jamas! Huomenna viel ku saapi nollan suoraan, niin kyl tää tästä. Kieltämättä onkin ollut suht ikävä tunne, joku jatkuvasti joku painaa aivoihin oikeella puolella. Ihme, ettei homma ole räjähtänyt jo käsiin. Mutta sitä odotellen. Huomenna sit fyssarille puolen päivän maissa!

<3

Lepotauko

Tiedättekö, mikä on paras merkki, että keho tarttee lepoa? Kun keittää ja ottaa kahvia ja maitoa, ei onnistu pitämään yhtäkään tarvittavista tavaroista handyissä. Pannu kolahtaa, porot menee hutiin, kahvikuppi tippuu, tölkki putoaa kädestä ja lusikkakin menee hutiin kupista. Se on aina varma merkki, että neuraalikudosvamma alarangassa muistuttaa olemassa olostaan. ;)

Ei mun suunnitelmani mennä täältä suoraan hoitoon huomenna toiminutkaan. Ei sattunut tuleen mukaan kunnollisia ulkohousuja eikä lompakko. Ja kaiken lisäksi mietin jo huomista kauhuskenaariota, kuinka en saakaan oven viikon lumituiskun ja pakkasen jäljiltä auki ja jään joko ulos seisoskelemaan, kiipeen reippaana tyttönä partsin kautta tai pahimmassa tapauksessa joudun repiin ja rempoon oven auki tällä rikkinäisellä hartiallani. Eli mars, kotiin tänään! ;)

Helvetillistä henkilöstöpolitiikkaa, osa II

4. BESSERWISSER-PSYKOANALYYTIKKO-JOHTAJA

Työskentelin yliopistoaikoinani pienemmässä palvelualan yrityksessä, jota johti lupsakka keski-ikäinen jokapaikanhöylä. Kaveri oli pärjännyt ihan ok omalla toimialallaan ja minut palkattiin tuohon muutaman hengen firmaan kehittämään asiakassuhteita, tekemään uusasiakasmyyntiä ja markkinointia suunnittelemaan. Työ on mukavaa, vaativaa ja kehittävää, mutta työnantajassani minua häiritsi yksi asia ylitse muiden. Tällä ihmisellä oli pakonomainen tarve tietää kaikesta kaikki. Hän osasi tulkita niin suomalaista, puolalaista kuin venälaistäkin kirjallisuutta, analysoida näyttelijöitä, laulajia ja suurmiehiä. Hän tunsi lakikirjat, lääkärikirjat ja taloustieteen perusteokset unohtamatta tanssitietoutta, ajoneuvo-osaamista, rakennusalaa ja psykologiaa.

Etenkin psykologiassa tyyppi oli todella kunnostautunut. Hän analysoi jokaisen tapaamansa uuden ihmisen vahvalla nollakoulutuksellaan, ja Freudin ja kumppaneiden psykoanalyyttisiä käsitteitä tökerösti lainailleen. Kun tähän kaikkitietäväisyyteen ja psykoanalyyttiseen näkemykseen yhdisti erittäin alkeellisen sosiaalisen ilmaisun taidot, lähes poikkeuksetta seurauksena oli väärinymmärrys, riita, loukkaus tai täydellinen katastrofi.

Kun jäimme hänen kanssaan kahden, alkoi tämä tohtorimainen kysely ja sen jälkeen johtopäätösten esittely. Siis hän todella rakasti analysoida minua minulle, joka oli mielestäni hieman kummallista. Vaikka sanoin tuosta asiasta suhteellisen monta kertaa, kuulin jokaisella työmatkalla saman virren: millainen persoona minä olen, mihin suuntaan minun pitäisi kulkea ja mitä polkuja pitkin. Niin rasittavaa kuukausia jatkuessaan. Ja voitte vain kuvitella, millaiseksi analyysi muuttui, kun tämä ihminen sai hieman viinaa koneeseensa.

Vaikka olimme paljon tekemisissä työpäivän aikana, tuo ihminen ei kuulunut elämääni vapaalla kuin aivan satunnaisesti. Emme myöskään olleet ystäviä entuudestaan, joten rehellisesti sanottuna emme oikein edes tunteneet toisiamme. Olimme puhtaasti työkavereita. Kuinka monta kerta kihisinkään kiukusta, kuinka törkeää kaupallisen alan ammattitutkintoon perustuen on arvostella muita ihmisiä Freudilta ja muutamilta muilta psykoanalyytikoilta lainatuilla termeillä ja teorioilla. Ja ne hetket, kun hän ei analysoinut minua itselleni, hän analysoi lähipiiriäni ja muita yhteisiä tuttujamme.

Jossain vaiheessa ymmärsin, että tuon ihmisen sosiaaliset taidot olivat muutenkin suhteellisen vaatimattomat esimerkiksi moniin häneen kollegoihinsa verrattuna ja huomasin, että tämä taipumus analysoida muita oli tapa pitää edes jonkinlaista vuorovaikutusta ja keskustelua yllä. Mutta siinä vaiheessa, kun hän alkoi tehdä tiukkoja johtopäätöksiä jopa puolisostani, muutamista erittäin läheisistä ystävistäni ja lapsuuden perheestäni, ymmärsin etten ikinä saa muutettua tätä ärsyttävää tapaa ja antaa ihmisen pitää hupinta. Minä en kuitenkaan aikonut yrityksessä mitään uraa luoda muutenkaan.

Minusta oli niin surullista, että analyysit ja johtopäätökset noudattivat aina samaa kaavaa. Yleensä tulkinta persoonan syvimmistä rakenteista perustui nimittäin analysoitavan ulkonäköön tai siihen, miten tämä analyysin kohde sattui suhtautumaan tähän kyseiseen hellapsykologiin. En voi vieläkään olla hymyilemättä mm. näille tulkinnoille:

"Sussa asuu selkeästi sisällä villi bisnestiikeri, joka vaan odottaa sitä hetkeä, että joku avaa häkin oven ja päästää sut runtelemaan ja raatelemaan asiakkaat".

"Teidän parissuhteessa miehesi on se rauhallinen Järki&Aivot ja sinä se Kauneus&Impulsiivisuus, mutta kombinaatio varmasti toimii, koska olette tavallaan balanssissa, mutta tavallaan ette".

"Osittain palkkasin sinua sen vuoksi, että teet varmasti enemmän, mitä käsketään, etkä sano koskaan ei. Tiedätkö, kuinka helppo tuollaisesta tyypistä on saada kiksit? Oot niin viehättävä nuori nainen ja upea persoona kaikessa intohimossasi ja nuoruuden hulluudessasi".

Siis, mitähän helvettiä? Voinette arvata, että minä en ollut lopulta hirveän viehättävä persoona, sillä oioin erittäin suorasukaisesti ja sanojani kummemmin miettimättä itse oppineen Freudin tulkinnat. Onneksi hellapsykologiset analysoinnit loppui samalla kuin määräaikainen työsuhteeni, kun päätin perustaa oman yrityksen. Nyanssina kerrottakoon, että odottelen muuten edelleen loppupalkkaani samaisesta firmasta. ;)

Sukset

Dodii, anoppilan autotallista löytyi mun sukset. Oon ostanut noi kasiluokalla ja kai niitä nyt edelleen voi käyttää, kun mitat on pysynyt samana. Niillä on hiihdetty vissiin 10 kertaa, että melki uudet. ;) Nyt vielä tarttis jostain monot ja avot. Kun pakkaset hellittää, lähden kokeileen hiihtämistä tohon viereiselle jäälle, kerta fyssari sitä aina suosittelee.

Kattoin muuten aivan loistavan leffan tänään. The Terminal, jossa pääosaa veti symppis Tom Hanks. Uskomatonta, mutta tarina kuulemma perustuu osittain tosiasioihin, eli joku iranilainen mies todella oli asustellut Pariisissa eräällä lentokentällä muinoin kuukausia. Niin, miksei? Ihminenhän siis pystyy ihan mihin vaan haluaa. Kenties jopa elvyttämään hiihtotaitonsa 12 vuoden paussin jälkeen?

Nyt öitä, et jaksaa taas huomenna möllii ton karvaisen sankarin kanssa. Kun talonväki lähtee matkoille, arvatkaas ketkä hoitaa poikaa 1,5 viikkoa? Niinpä niin. Ja yhtään lenkkiä ei tuona aikana tipu ainakaan meikäläiseltä. Se ois nimittäin samantien henki pois,jos toi 50 kiloo nykäisee johonkin suuntaan innostuessaan. Paitsi... Osaiskohan tuo remupelle vetää pulkkaa? Ei taida kyllä kummankaan motivaatio riittää sen homman opetteluun tällä hetkellä. Tuolla karvaisella on muutenki ihan liikaa energiaa ja mulla taas liian vähän. Ja muutenkin täytyypi ottaa taas iisisti, ettei tuu vuosikymmenen järkyttävin takapakki. Mutta siihenki on varauduttu.

Öitä! <3