Modernia naapuriapua

Sattuipa tänään hauska juttu. Pistin hetki sitten kahvit tulille, lähdin viemään roskia ja ruokkimaan kettuja ja liito-oravia, niinkuin kutsun rasvakikkareiden nakkaamista tuohon omalle pihapläntilleni ulko-oven eteen. ;) Kesken ruokintaoperaation tunsin silmät selässä ja kappas, joku miekkonen harmaassa tuulipuvussaan tuijottaa intensiivisesti kulman takaa. Sen verran raksutti, että potkin nopeesti suojalumet kikkareiden päälle ja riensin esittelemään itseni naapurille, joka paljastui taloyhtiön puheenjohtaja herra V:ksi. Erittäin lupsakka vajaa kuuskybänen varastotyöläinen, joka harrastaa kaupparatsun hommia, eli trokaa kamaa Suomeen ruotsalaisista huutokaupoista ja myy niitä eteenpäin toiminimellä.

Juteltiin pihassa tovi, kun seinänaapuri tuli omalle partsilleen mukaan keskusteluun. Taas käteltiin. Oikein mukava raksamies ja autonkorjaaja, joka lupas fiksaa Mitsun putken fiksulla hinnalla. Harmittavaa, että kaveri oli juuri myynyt ison kaksion tosta mun naapurista ja etsinyt ostajaa 5 kuukautta. Ei hitto! Jospa olisin tiennyt.

Meni taas tovi, niin seuraamme liittyi villakoira Simon ulkoiluttaja herra X. Ei pysty muistamaan nimeä. Oikein mukava miekkonen hänkin. Tässä vaiheessa vedin sairaskortin esille ja ilmoitin, etten jaksa seisoa enää kovin kauaa. Nojailin jo lumikolaan kaksin käsin... Meni 25 minuuttia ja olin kertonut elämäntarinani ja saanut kaksi kolmesta kuulijasta liikkumaan kyyneliin, mikä tosin ei ollut tarkoitus. Yhdessä tuumin miehet päätti antaa naapuriapunsa toipilaalle ja hoitelivat lumet pois mun pikkukatolta, veivät roskat mun oven eestä, putsasivat auton lumesta siinä samalla, kolasivat ton mun ovelle johtavan pikkutien ja sokerina pohjalla, siivosivat parvekkeen.

Jaa, miten ne mun partsille päätyivät? Niinpä... Ystävällisyyteen vastaan aina ystävällisyydellä ja totesin olevani sen verran hyvässä kunnossa, että kutsuin kollit kahville. Kauhea sekasotkuhan täällä taas oli, mutta ei siinä mitään. Suoraan sanoen sillä ei ole paskankaan väliä, vaikka tavarat on hujan hajan, kunhan ei kasva sammalta pinnoilla eikä nurkissa ole hometta. Epäjärjestys on eri asia kuin sellainen ällöttävä paskaisuus.

Tällä kertaa lattialla pönötti sievässä kasassa keskellä olkkaria mm. kaljatölkkejä, Olavi Moilasen kirjoja, pillerirasioita, mieheni kalsarit, lime kuminaru. sukkia, mainoksia, vöitä, puhtaita vaatteita, muutamia muovimukeja, haarukoita sekä lahjaksi saamani raskaustesti. Ei jumalauta sentään! Potkin ne nopeesti sängyn alle piiloon. Perussettiä. Luonnollisesti en ollut varautunut vieraiden ihmisten kohtaamiseen, vaan toppatakin alla oli läpinäkyvä valkoinen toppi väärinpäin (ei rintsikoita tietenkään;), hiukset pipon alla (onneksi pestyinä)! tuhannen solmussa ja jalassa mukavat mutt niin rumat Eastonin kollarit ja ah niin tutuksi tulleet lenkkarit... Ja koska pää on mitä on, kahvipannussakin odotti litra keitettyä vettä. Mitkä porot? Miehet parkkeeras onneksi töllön ääreen ja meikä häippäs ihmistäytymään vessaan. Oli siinä ukkojen ilmeessä pidättelemistä, kun tulin meikit naamassa, hiukset kammattuina ja farkut jalassa takaisi n. ;)

Onneksi olin fiksu ja sanoin pojille kutsun yhteydessä, että se on tehokas 15 minuuttia kahvittelua ja sit on sovittu puhelinpalaveri. Lauantaina klo 19. No joo... Mut oli aivan oikeasti! Tunteroinen me sitten lopulta rupateltiin ja saldo oli seuraava: kaupparatsu osti mun pränikät psykan kirjat, joissa oli niin pieni kirjasin, etten ole jaksanut avatakaan niitä, +20 prossaa alkuperäisen hinnalla. Lisäksi hän haki mulle himastaan (mun yläpuolella, vieressä) vaihdossa muutaman alan opuksen lainaks. Opiskellut psykologiaa harrastuksena koko elämänsä. Mitsu menee korjaukseen ensi viikolla kaverihintaan. Tämän kolmannen miehen vaimo taas paljastui kotipalveluyrittäjäksi, joka tarvitsisi konsultaatiota ja markkinointisuunnittelua firmansa kasvattamiseen. Vaihdoin konsultoinnin kotipalveluun ja ens viikolla rouva tulee siivoamaan kämpän, ja mä vastavuoroisesti jelppaan häntä firman kanssa. :D

Ainoa huono puoli tässä on se, että herrat alkoi leipoa musta taloyhtiön uutta puheenjohtajaa ja etsivät hirveellä innolla asuntoa, jonka voisin ostaa. Ei jestas sentään. Lisäksi heistä tuli niin hyviä tuttuja, että sain kahvikutsut vastavierailulle ens viikolle. Harvinaisen avointa. Ihanaa! Nyt palautellaan yllättävästä aktiviteetista ja odotellaan porukoita kisakatsomaan. Meikä ei pysty mitään kisoja katsomaan, kun tuli seisottua ja istuttua niin kauan. Semmoinen päivä sit tänään! ;)

FYI

Rakas kiekkokansa,

Nyt on pakko myöntää nöyränä, ettei kiekkokultaa tule. Tuleeko pronssiakaan, en olisi varma viimeisen 20 minuutin perusteella. Voi herran jestas sentään. Kerrassaan surkeeta katsottavaa. Ei sillä, että olisin itse pystynyt naisleijonien riveissä yhtään parempiin suorituksiin, mutta saahan sitä silti ihmetellä.

Mutta ei syytä huoleen! Asioissa on aina valoisat puolensa. Mehän voidaan aina muistella vuotta 1995. Onko totta, että siitä on viisitoista vuotta, kun viimeksi saatiin MM-kultaa? Tai ylipäänsä mitään kultaa. Kai se niin sitten on. Hyvät sille.

Ja sitten lisää positiivisia puolia. Naiset, tämä on teille. Katsokaapa miehiänne juuri tällä hetkellä. Vieläkö voitte pokkanaamalla väittää, että suomalainen mies on tunteeton kivimies? Tuskin. Veikkaan että yhdessä jos toisessakin porstuassa Penat ja Repat sadattelee naama kiukusta punaisena juurikin tällä sekunnilla.

Siinä ne valoisat puolet sitten olikin. Päätän lähetyksen tältä illalta täältä Länsi-Tampereelta Ylen toimitilojen välittömästä läheisyydestä todeten, että loput kaksi erää pelataan kuulemma kunniasta, ei voitosta. Mutta sellaista meitsi ei jaksa katsoa. Onneksi tulee hyvä leffa, jonka pariin siirryn sujuvasti. Jossei diggaa leffasta, ainahan voi huvittaa itseään Tubessa. Poimin teille randomilla valmiin viihdepätkän. Peli muuten päättyy 8-3.

Lääketieteestä ja täydentävistä hoidoista

Nimimerkki M.K. kysyi mielipidettäni vaihtoehtohoidoista. Ennen kuin kirjoitan mitään, selvennän hieman näkemystäni. Minun mielestäni termi vaihtoehtohoito on useimmissa tapauksissa harhaanjohtava, koska se sisältää oletuksen siitä, että tuo kyseinen hoitomuodo olisi vaihtoehto jollekin toiselle hoitomuodolle. Puhun nykyään mielummin täydentävistä hoidoista, holistisemmista hoidoista tai hoidoista, jotka eivät tyypillisesti kuulu länsimaisen koululääketieteen perusmenetelmiin. Toki tietyissä tapauksissa on kyse puhtaasti vaihtoehdosta koululääketieteen menetelmälle, mutta ainakin minun lähipiirissäni osataan hyödyntää molempia osa-alueita miksattuna. Sellaisistakin surullisista tapauksista tosin olen kuullut, joissa ihminen on siirtynyt pelkästään täydentäviin hoitoihin esimerkiksi lääkehoidon sivuvaikutusten pelossa, ja myöhemmin menehtynyt, vaikka lääkehoidon vuoksi hänellä oli ollut suuri todennäköisyys tervehtyä tai ainakaan elää pidempään ja ihmisarvoisesti. Oma suhtautumiseni kiteytyy viiteen teesiin: kohtuus kaikessa, asiaa tilanne/vaivakohtaisesti arvioiden, kriittisyys huomioiden mutta avoimin mielin ja asiantuntijoiden avulla.

LÄHENTYMINEN

Viime vuosina on saanut huomata, että lääkärikunta (etenkin Keski-Euroopassa ja tuolla rapakon takana) on alkanut kiinnostua ja kokeilla yhä useammin näitä perinteistä lääketiedettä täydentäviä ratkaisuita. Miksi näin on, siihen en osaa vastata, mutta voin esittää pari arvausta. Todennäköisesti vapautunut arvo- ja asennemaailma sallii yhä laaja-alaisemman perspektiivin ja kannustaa kokeilemaan rajat ylittäviä toimintatapoja. Toiseksi, asiakkaiden positiiviset kokemukset ja sitä kautta syntyvä paine täydentävien hoitojen kokeiluun ruokkivat koululääketieteen ammattilaisia laajentamaan osaamistaan. Monet ovat ymmärtäneet, että itseään voi kehittää tutustumalla kaukaisessa menneisyydessä hyviksi havaittuihin hoitotapoihin, eikä olekaan pakko turvautua uusimpiin tieteellisiin löydöksiin.

Kokonaisvaltaisilla hoidoillahan on huomattavasti pidempi historia kuin modernilla lääketieteellä. Esimerkkinä mainittakoon kaksi nykyään hyvinkin yleistä holistisempaa hoitoa: Akupunktiokäytäntöjä on dokumentoitu n. 6000 vuoden takaa, ja hypnoosia on käytetty shamanistisissa kulttuurissa jopa 10 000 - 40 000 vuotta sitten. Ja nämä käytännöt todella toiminevat, koska ei niihin muuten uhrattaisi aikaa eikä rahaa. Eräs täydentäviä hoitoja ruokkiva tekijä lienee, että niitä on alettu myös tutkia (tieteellisesti) yhä enemmän, kun on yleisesti hyväksytty, että ihminen on kokonaisuus, jossa mieli, keho ja sosiaalisen ympäristö ovat sidoksissa toisiinsa. Lisääntynyt tutkiminen on varmasti omalta osaltaan vähentänyt koululääketieteen edustajien pelkoa leimautumisesta tähän "mystiseen", "epätieteelliseen" tai "huuhaa"-porukkaan. Näinhän monia holistisia hoitajia edelleen kutsutaan arkisessa kielenkäytössä. Toisaalta, omakohtaisesti olen huomannut, että kehitys kulkee myös toiseen suuntaan. Monet täydentäviä hoitoja antavat ovat kiinnostuneita perinteisestä lääketieteestä hakien siitä lisäuskottavuutta ja vahvaa teoriaosaamista. Varsinainen suvaitsevaisuusliike siis menossa!

Mielestäni tämä erilaisten näkökulmien lähentyminen on hienoa asia ja ensisijainen hyötyjä on asiakas. Kun käytössä on puolet enemmän erilaisia hoitomuotoja, voidaan olettaa että ratkaisu löytyy suuremmalla todennäköisyydellä. Kunhan näille täydentäville hoidoille luodaan ja vakiinnutetaan johdonmukaiset hoito- ja puhekäytännöt sekä samanaikaisesti yhtenäistetään hoitajien osaamisvaatimuksia, täydentävää näkökulmaa pitkään varjostanut mystiikan ja epämääräisyyden leima hälventyy. Tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvä kehityssuunta, ja vaatii varmasti paljon markkinointi- ja mediaponnisteluita, jotta suuren yleisön mielipiteisiin ja uskomuksiin voidaan vaikuttaa. Vielä 2000-luvun alussa vaikutti siltä, että silloin kun täydentävät hoidot saivat mediatilaa, kyseessä on ongelmatilanne tai katastrofi. Nyt uutisointi ja tiedottaminen on onneksi muuttunut positiivisempaan suuntaan!

--

Eikös ollut poliittinen vastaus? Mutta tämän tarkemmin en osaa oikein kuvailla suhtautumistani, koska en halua asettua mustavalkoisesti millekään näkökannalle vaan pidän mieleni avoimena ja jatkaa uteliaana kuntoutumistani hyödyntäen sekä perinteistä lääketiedettä että holistisia hoitoja, joiksi Craniosacraaliterapia Suomessa lasketaan. :D

Törkee nälkä ja törkeetä juttuu muutenkin (ei ehkä kannata lukea ollenkaan)

Tulipa tässä sit nälkä ja oli pakko herätä. Dr Ötker (vaimikäsenyoli) uuniin ja eikun safkaamaan. Voice tai TV Viisi huutaa taustalla ja jostain syystä eräästä Cheakin biisistä tuli mieleen menneisyys, ja menneisyydestä eräs omituinen ihmissuhde ja siitä erityisesti aika suhteen jälkeen. Tämä liittyy sellaiseen ihmiseen, jonka kanssa olin yrittänyt korjata välejäni tuolloin jo pidemmän aikaa, mutta emme onnistuneet siinä, mikä oli monen tekijän summa, eikä siitä sen enempää vielä.

Yhteydenpitomme siis hiipui sairastuttuani kokonaan ja vain toisinaan sain hajanaisia kiukkumeilejä tai "yhteiskunnallista avautumista", kuten hän minun elämäntapaani ja maailmakuvaani vastaan hyökänneet postinsa otsikoi. Muuten emme olleetkaan yhteydessä. Miksi leikkiä parasta ystävää, jossei kerta ole sitä aidosti? Tämä on tuttu ilmiö monelta elämän osa-alueelta. Kärjistetysti, saman vuorokauden aikana ollaan ylimpiä ystäviä ja kunhan toinen kääntää selkänsä, laitetaan mora heilumaan.

Todella monen kuukauden jälkeen soitin tälle tyypille, koska meillä on/oli eräs yhteinen projekti, minkä vuoksi meidän oli jollain tasolla kommunikoitava. Hankkeen toteutumista vaikeutti todella paljon, että tämä ihminen vastasi tyypillisesti yhteydenottopyyntöihini yhden kerran sadasta. Aivan sama, mistä asiasta oli kyse, mutta parhaimmillaan keskusteluissamme oli yli puolen vuoden taukoja. Meidän onneksi (mutta heidän harmiksi;) projektissa oli mukana muitakin ihmisiä, joiden kautta ja avulla saimme sitten asiat hoidettua joten kuten. Säälittävää, myönnetään.

Surkeaa vaivata muita asioilla, jotka eivät heille kuuluneet, mutta eihän ketää voi pakottaa veitsi kurkulla puhumaan asioista, ja positiivinen lähestyminen ei tuottanut mitään tulosta. Mitä olisi pitänyt tehdä? Mennä oven taakse huutelemaan tai palkata sanansaattaja? Aivan käsittämätön tilanne. Ensimmäinen laatuaan elämässäni, kun joku vetää noin ison palkokasvin perseeseen, ettei suostu mihinkään kontaktiin. Ystäväni ja kollegani väittivät häiriintyneeksi käytökseksi, ja kieltämättä olin itsekin samaa mieltä jossain vaiheessa. Nyt ymmärrän edes hitusen paremmin, mistä tuo kaikki johtui ja kuinka kaukaiset asiat taustalla vaikutti. Mutta siltikään en hyväksy yhteistyö- ja yksityiselämän sotkemista, vaan kompromissi on löydettävä, jotta että yhteiset projektit saadaan päätökseen. Sen jälkeen voi vaikka räjäyttää itsensä tomuna ilmaan, mutta siihen asti on mentävä yhteisten velvoitteiden ehdoilla. Piste.

Tällaisissa asioissa olen todella ehdoton. Nyt taas kaiken maailman anonyymiavautujat ryntää tänne mesoamaan, kuinka pidän itseäni muita parempana, mutta sillä ei ole paskankaan väliä. Minähän olen joissain asioissa parempi kuin monet muut. Mutta kappas, kun ne monet muut ovat sitten minua parempia joissain toisissa asioissa. Miksi pitää vääntää tällaisesta itsestäänselvyydestä? Tai vastaavasti, miksi tuota faktaa pitäisi peitellä? Kaikki järkiolennot sen tietää, että me ihmiset olemma erilaisia mutta kaikki samanarvoisia (vai menikö se slogan noin). Ihmisiä tässä vaan ollaan kaikkine vikoineen, maallisine murheineen ja inhimillisine erheineen. Anteeksi, jos tämä tuli yllätyksenä jollekin. ;)

Silläkin uhalla, että ärsytän jotain nettimaailman tuhansista nimettömistä anonyymeista, kirjoitan tekstin loppuun. Pitsakaan ei ole vielä syötävää, joten tässä on hyvin aikaa. Niin, aiheeseen.... Tällaisissa asioissa, joissa pelissä on ensisijaisesti muiden maine sekä toisaalta myös yhteinen etu, olen erittäin ehdoton, perustellusti. Mielestäni työelämässä ei saa aiheuttaa koskaan kohtuutonta mielipahaa sivullisille, jos se vain jollain tavoilla olisi estettävissä. Ja tässä tapauksessa se oli. Mikäli olisimme voineet keskustella asioista tämän tyypin kanssa, edes vähäsanaisesti ja vaikka kuinka surkeassa ilmapiirissä, mutta sopia silti muutama nyanssi. Niin, erään kerran tämä ihminen vastasi sitten puheluuni. Juttelimme kevyesti niitä näitä ja saimme projektiasiaa eteenpäin.

Yllättäen puhe jälleen kerran kääntyi epäkohtiin, joiden takia olimme aikoinamme etääntyneet. Minä en antanut periksi näkemyksestä, jonka mukaan meidän ei kannata pitää läheisempää yhteyttä, kuin mitä nuo yhteiset siteet vaati, ja hän puolusti näkökantaansa, joka oli "hieman" erilainen. Aikamme siinä asiasta väännettyämme hän kyllästyi ehdottomuuteni ja totesi suurin piirtein näin (jos luet tätä, niin korjaa, mikäli olen väärässä, mitä rohkenen epäillä):

"Sinä teet tässä asiassa suuren virheen. Minä näen meillä yhteisen tulevaisuuden (Toim. huom. yksityiselämässä), miten sinä voit olla noin ehdoton ja tehdä pelkkiä vääriä valintoja, joita joudut taatusti katumaan. Minä toivon sulle pelkkää epäonnea. Toivottavasti sulle tulee ero, ja se sun nykyinen tai tulevakaan mies sinua edes oikeasti rakasta. Luuletko todella, että kukaan haluaa tuhlata elämäänsä tuollaisen sairaan ja vammaisen kanssa? Tulet pettymään. Toivon ettet ikinä parane. Ihan oikeasti haluan todella sulle pahaa. Olet maanpetturi, rintamakarkuri. Sellaista nykyajan pullamössökansaa niinkuin suurin osa kaikista nuorista ihmisistä nykyään on. Ei asioita ratkaista pakenemalla, niinkuin sinä teet".

WTF? Ensimmäinen mietteeni, jota en sanonut ääneen, oli: Ai minä, joka yritin ratkaista asioita about vuoden pakenen? No tilitys jatkui:

"Sulla on päässä vikaa. Sä olet päästäsi sairas. Olisi pitänyt uskoa, kun ihmiset varoitti, että näin tulee käymään kun päästää ihmisiä lähelleen. Sinä et ymmärrä, että meillä on vielä yhteinen tulevaisuus, jos vain sallit sen. Minä olen nyt vasta ehtinyt ajatella asioita ja huomannut omat virheeni. Olen uusi ihminen, kun olen vihdoin ehtinyt miettiä asioita. Anna edes yksi mahdollisuus näyttää, että kaikki on muuttunut. Et voi olla noin ehdoton".

WTF? Seuraava mietteeni oli, että ymmärtääkö ihminen itse, kuinka ristiriitaisia juttuja hän juuri kertoi samaan hengenvetoon. Ja taas sateli lisää kakkaa, aivan tyynyn rauhallisella äänensävyllä, aivan kuin olisi jostain säästä puhuttu. Erikoista. Olisi nyt edes raivonnut kunnolla, kun kerta harmitti.

"Sinä olet pilannut elämäni. Kumpa ei olisi ikinä tutustuttu. Kadun näitä vuosia enemmän kuin mitään elämässäni. Sinä olet NIIN turha. Toivon sulle todella pelkkää paskaa".

Klik. Luuri kiinni. WTF?

Sen jälkeen en kuullutkaan hänestä puoleen vuoteen. Nyt alkaisi olla yhteydenoton aika liittyen tuohon projektiin. Saas nähdä, mitä tällä kertaa on luvassa. Se on varma, että jos yhtä kaunista kieltä tulee, sanon että pidä tunkkis ja hoida hommat yksin loppuun. Järkyttävää paskaa, ei minunkaan kärsivällisyys kaikkeen riitä, vaikka pitkä pinna onkin ja toisinaan voi puhtaalla omalla tunnolla puolustaa itseään hanakasti, vaikkei henkilökohtaisuuksiin menekään. Mutta kaikkea ei tarvitse sietää, ja siedättäminen loppuu yleensä siihen, kun saa kakaistua suustansa nuo taikasanat: EI tai/ja LOPETA, ET SAA PUHUA MINULLE NOIN tai TUO LOUKKAA.

Kaikista surullisinta tässä on, että jos pystyisimme jotenkin kommunikoimaan, olisimme helvetin tehokas kaksikko, kuten aiemmin. Mutta elämää voi kelata taaksepäin, mikä on oikeastaan vaan hieno juttu, ja jää ajan näytettäväksi, tuleeko yhteistyöstämme koskaan mitään. Toivottavasti, koska tuota ihmistä pätevämpää tyyppiä omalla osaamisalueellaan saa todella kaivaa sieltä kuuluisalta kiven navalta. Ehkä aika kultaa muistot ja parantaa pahimmatkin aortanrepeämät. Tai jotain...

Nyt syömään tuo pirun plätty... Tästä piti tulla muutaman kappaleen juttu, mutta yllättäen teksti venähti kuin Halosen naama tänään olympiakatsomossa, kun hänet herätettiin "mietteistään" naarasleijonien viimeisen maalin synnyttyä. Näittekö sattumalta? Minä pidän Halosesta, vaikken kaikkia poliittisia katsontakantoja allekirjoitakaan. Vaikuttaa sydämelliseltä ja rehdiltä.

Öitz....

Ajatuksia asiakaspalvelusta

Yleinen käsitys tuntuu olevan, että lähes kuka tahansa voi tehdä asiakaspalvelutyötä. Ajatellaan että jos osaa hymyillä, puhua ja seisoa, on hyvä asiakaspalvelija. Vähän samanlainen kompleksi liittyy myös toimistotyöntekijöihin: jos osaa avata tietokoneen, käyttää wordiä ja exceliä, maksaa laskuja ja käsitellä paperia, on erinomainen työntekijä. Onkohan se ihan noin?

Ihmisen ammattitaito on niin paljon muutakin kuin pelkkä työn suorittaminen ja siihen tarvittavat minimitaidot. Itse asiassa työn sisällön oppii helpommin, kuin työhön ja työympäristöön soveltuvan asennemaailman, arvot, tunnetaidot, kyvyn käsitellä muutoksia tai esimerkiksi kehityshakuisen ja intohimoisen suhtautumisen. Asiakastyön erityishaasteet ovat suhtautuminen ihmistyöhön sekä ihmisten mielenliikkeiden ymmärtäminen.

Ei voi olla pidetty lääkäri, nanny, matkustusvirkailija eikä bussikuski, jos maailmankuva on ihmisvastainen. Vaikka osaisi työnsä kuinka loistavasti, mutta inhoaa ihmistyötä, eli auttaa, ratkoa ongelmia, antaa sympatiaa, tuntea empatiaa, iloita toisen ilosta tai surra hänen huolistaan, ei ihmistyössä voi aidosti menestyä. Ihmiset aistivat niin kovin herkästi, miten asiakaspalvelijat suhtautuvat asxiakaspalvelutyöhön ja asiakkaisiin. On jopa hämmentävää, miten herkästi sensitiiviset asiakkaat todella tekee havaintoja ja muodostaa tulkintoja asiakaspalvelijoiden osaamisesta ja asenteesta.

Kampaaja, erityismyymälän myynti-ihminen tai fysioterapeutti ovat esimerkkejä ammateista, joissa ihmissuhdetaidot korostuvat ja joiden puute voi pilata koko asiakassuhteen muodostumisen ja syventymisen. Heikot ihmistaidot, etenkin puutteellinen kyky huomioida asiakas yksilönä, ymmärtää päätöksentekoon liittyviä psykologia vaikuttimia sekä joustamaton tai tyly puhetyyli ja kehonkieli, estävät tehokkaasti lisämyynnin sekä ruokkivat yleistä negatiivista mielikuvaa koko yrityksestä.

Miksi ihmeessä menisin sellaiselle kampaajalle, fyssarille tai myyjän palveltavaksi, josta minulla on jo entuudestaan epäilyttävä fiilis tai joka on kohdellut minua ihmisenä ala-arvoisesti, vaikkakin hän olisi työssään taitava? Ehkä voisin toisen mahdollisuuden antaa uteliaisuuttani tai siksi, että hinnat ovat edulliset, mutta kolmatta kertaa tuskin tulisi. Ja itse asiassa eihän tuollainen ihminen ole edes taitava, jossei hallitse yhtä työnsä tärkeimmistä osa-alueista, eli ihmisten ymmärrystä.

Aihe tuli mieleeni, kun meilailin erään online-vaatemyymälän asiakaspalvelijan kanssa. Maksoin aikoinan heidän laskunsa viikon myöhässä, koska lasku oli lähetetty tuntemattomasta syystä vanhaan osoitteeseen ja se kierteli maailmalla. Kahden KUUKAUDEN päästä laskun maksamisesta tuli muistutuslasku, alkuperäisellä summalla plus 5 euroa. Laitoin tiedustelen asiakaspalveluun:

--
Hei,

Maksoin laskun X 12.2.09 seuraavin tiedoin Y. Sain siitä kuitenkin muistutuksen viime viikolla. Missähän lienee vika, ettei suoritus ole löytänyt perille? Ohessa arkistointitunnus ja muut tiedot, mikäli ne auttaa asian selvittämisessä. :)

Terveisin,
Meitsi

--

Sain seuraavan vastauksen:

Hei, kiitos meilistäsi!

Koska maksu näkyy tiedoissamme vasta noin kolmen pankkipäivän kuluttua sen suorittamisesta, ei se ollut ehtinyt vielä mukaan, kun muistutus oli tulostettu.

Jos ollaan aivan tarkkoja, oikeastaan sinun kuuluisi maksaa myöhästymismaksu tästä. Sillä laskusi maksu oli melkein kaksi viikkoa myöhässä. Mutta olen tällä kertaa poistanut huomautusmaksun ja saldosi on nyt poikkeuksellisesti nollilla. Huolehdi jatkossa, että laskut menevät maksuun ajoissa, niin tällaisia ongelmia ei synny.

Mukavaa kevään odotusta!

Ystävällisin terveisin
- Teitsi

--

Siis aivan perusystävällinen meili, tavallaan. Mutta tuon asiakkaan syyllistämisen ja itsensä nostamisen suureksikin sankariksi tuon viiden euron maksumuistutuslaskun pois ottajana sai ensin hymyilemään ja sitten alkoi kuitenkin vituttaa. Jossei tuota "vitun idiootti, maksoit laskun myöhässä" ja "me opetamme sinut hoitamaan raha-asiani idiootti, koska et itse osaa" -mainintoja olisi ollut, asia olisi ollut sillä klaari. Nyt kuitenkin pieni piru sisälläni kirvoitti tekemään tiedustelun siitä, miksei osoitteeni ole päivittynyt, vaikka näin pitäisi automaattisesti tapahtua. Lisäksi kyselin, miksi maksuhuomautuksen tulostuksen ja lähettämisen välillä olisi lähes kolme kuukautta, kun tyypillisesti maksuhuomautukset tulee noin kahden viikon sisään siitä, kun laskua ei ole maksettu? Ja miksi maksukehoituksessa oli sekä alkuperäinen ostosumma plus se 5 euroa, kun siinä olisi pitänyt olla pelkkä 5 euroa, koska lasku on maksettu joulukuussa ja on aivan taatusti kirjautunut reskontraan kolmen kuukauden aikana.

No, kyllähän minä tiedän noihin vastaukset, koska olen ollut laskutusneuvonnassa nuoruusvuosina, mutta ajattelin piruuttani kysellä lisätietoa, etteivät ainakaan liian helpolla pääse ja saavat miettiä omien käytäntöjensä toimivuutta. Typerää, tiedetään, mutta minkäs ihminen itselleen voi. Tai siis voi, mutta valitsin silti pienen paneutumisen asiaan, josko ymmärtäisivät muiden kohdalla toimia toisin. Tosin tuo tuskin toteutuu, sillä monissa firmoissa merkittävä osa asiakaspalautteista ei ikinä päädy systemaattiseen tarkasteluun eikä taustatiedoksi asiakasprosessien kehittämistä ajatellen. Sääli, koska nimenomaan arkiset palautteet on niitä, joita tulkitsemalla voidaan ruohonjuuritason asiakaspalvelua, joka on monesti asiakastyytyväiseen vaikuttava tärkein yksittäinen tekijä, kehittää.

Oi kumpa tuo asiakaspalvelija olisi ymmärtänyt että tuhansia euroja vuosittain ko. putiikkiin syytäävälle maksajalle ei kannata alkaa vittuilla viidestä eurosta, eikä etenkään minä-muodossa, koska asiakas ymmärtää sen juuri niinkuin meikäläinen, turhana pokkurointina. Tuo viisi euroa on kärpäsen paska siihen verrattuna, että jos hermostun lopullisesti, enkä tilaa enää ikinä mitään. Monet saattavat nimittäin loukkaantua noinkin paljon ja katkaista asiakassuhteen todella pienen nyanssin takia. Tästä maailmasta kun ei vaihtoehtoja puutu, ainahan voi ostaa muualta.

Voi kumpa asiakasneuvoja olisi selvittänyt ensin asiaan vaikuttavat taustatekijät, niin tuskin olisi syntynyt negatiivista fiilistä. Jos hänellä ei olisi ollut mielessä oletus, että "tuo asiakas on väärässä, kenties reklamoi vaan reklamoimisin ilosta, ja minäpä vähän näpäytän häntä ja nostan itseni hänen yläpuolelle", niin tässä ei olisi ollut mitään outoa. Mutta minkäs teet, kun hän käsitteli tämän tapauksen yksittäisenä casinä. Toisaalta aivan ymmärrettävää, koska eihän tässä mistään maankaatoasiasta ollut kyse. Tai ehkäpä hän todella tutustui asiakashistoriaani ja päätti silti hieman näpäyttää. En tiedä. Motiivi voi olla yhtä hyvin tiedostamatonkin. Ei sitä voi tietää, vaikka tämä ihminen olisi löytänyt aamukaffista rotan tai että lapsi olisi juuri jäänyt auton alle, ja hänellä nyt vaan sattui olemaan paha hetki, joka väritti juuri tätä aamua negatiiviseen sävyyn. Ei voi tietää, mutta eihän sitä tietenkään pitäisi omia huoliaan työhön tuoda, eikä ainakaan asiakkaisiin purkaa.

Yhtä hyvin kyse voi olla myös siitä, että minä ymmärsin ystävälliseksi tarkoitetun meilin väärin. Ehkä tuossa talossa on aivan normaalia, että asiakaspalvelija opastaa asiakkaita maksamaan laskut ajoissa? Tosin jos asiakkaat kokee sen typeräksi, niin silloin hyvää tarkoittavasta eleestä tulee floppi. En tiedä. Vaihtoehtoja on niin paljon, että kirjoitan niitä vielä huomennakin. Todennäköisintä lienee, että kyse oli kahden yksilön välisestä kommunikaatiotapojen erosta, joka syntyy siitä, että tulkitsemme kumpikin maailmaamme eri lähtökohdista ja erilaisten kokemusten kautta, emmekä tässä tapauksessa ymmärtäneet toisiamme. Vaikea sanoa.

Miksi kirjoitin koko aiheesta?

Kokemus laadukkaasta asiakaspalvelusta syntyy todelle pienistä jopa mitättömiltä tuntuvista nyansseista. Neljä "väärään" sävyyn kirjoitettua sähköpostiriviä voivat saada aikaan suuriakin reaktioita. Lisäksi muistamme, että osaavien asiakaspalvelijoiden löytäminen, sitouttaminen ja kouluttaminen toimimaan erilaisten ostajien kanssa ja ymmärtämään heidän enemmän tai vähemmän erikoisia mielenliikkeitä, ei ole mikään helppo homma. Uskon että merkittävässä osassa asiakaspalveluyrityksiä ei ymmärretä tuota hillitöntä potentiaalia, mikä asiakaspalveluprosessien ja asiakaspalveluhenkilöstön kehittämisessä piilee.

Asiakaspalvelu kaikissa muodoissaan tuntuu jostain kumman syystä omaavan vähetellyn leiman ja sen tuottamaa arvoa liiketoiminnalle ei täysin ymmärretä. Vähättely näkyy myös asiakaspalvelijoiden palkkatasossa sekä työn arvostuksessa, mikä puolestaan välittyy asiakkaille käytännön palvelutyön kautta. Onneksi on olemassa myös sellaisia yrityksiä, joissa asiakasosaamiseen on todella panostettu. Sellaisissa firmoissa on sekä miellyttävä työskennellä että olla ostajan roolissa. :D

Viime vuonna tähän aikaan kirjoitettua.

Onpas ihanaa, että voi todeta oikeasti voivansa paremmin, vaikka rasituskestävyyden kanssa onkin tekemistä.
http://taistelijat.blogspot.com/2009/02/sjogrenin-syndroomasta-muutama-sananen.html

http://taistelijat.blogspot.com/2009/02/uneen-aika-vaipuu-tahdonvoimaa.html

http://taistelijat.blogspot.com/2009/02/ei-se-ookkaan-ruusufinni-tahdonvoimaa.html

http://taistelijat.blogspot.com/2009/02/ratinansuvanto-tahdonvoimaa.html

http://taistelijat.blogspot.com/2009/02/kilahtaneet-hermot-tahdonvoimaa.html

http://taistelijat.blogspot.com/2009/02/im-still-standing-sitting-actually.html

Nyt lähtee

Tännehän voi mennä, kun aihekin on kohdillaan. ;)

----- Alkuperäinen viesti -----
Lähettäjä Facebook <notification+prr1hdz@facebookmail.com>
Lähetetty:  Ke 24 helmi 2010 20:35:41
Vast.ottaja
Aihe invited you to the event "Huolehdi aivoistasi, PMEn työhyvinvointi-ilta"...

X invited you to "Huolehdi aivoistasi, PMEn työhyvinvointi-ilta" on 17 March at 17:30.

Event: Huolehdi aivoistasi, PMEn työhyvinvointi-ilta
What: Workshop
Start Time: 17 March at 17:30
End Time: 17 March at 20:30
Where: Scandic Tampere City

To see more details and RSVP, follow the link below.
--

Ja nyt lätkää. :D

Hups

Nyt se olisi valmis. Essee nääs. Se vaan putkahti ulos päänsisäisestä yhteiskuntatieteellisestä tietovarannosta. Paha ja vaarallinen tila tuo flow! Olipas hauskaa kirjoittaa ja nauttia olutta tölkillinen tuon raskaan aivotyön lomassa. Harvinaista arkipäiväherkkua. Ja psykologian tohtori Kuittinen oli erittäin ymmärtäväinen, kun valotin hänelle hieman opiskeluni lähtökohtia. Parastahan tässä kaikessa on, että en ole edes nähnyt kahta lähdekirjaa neljästä, mutta koska olen opettanut niistä kauppiksessa, pystyn vetämään teemat päästäni. Huolestuttavaa oli, että pystyin tekemään myös osan lähdeviittauksista sivunumeroineen ulkomuistista. Jos herkistynyt hermosto tarjoaa tällaista opiskeluextraa, niin mä alan digata. Vielä lihasvoimaa niin voin kohta väitellä. ;)

Rankaisua odotellen...

Jumiutuminen ja esseetekniikka

Jäin jumiin tuohon esseeseen. Eihän tämä nyt olla niin, etten muka pysty kirjoittamaan yhtä esseetä hitto soikoon. Mähän pystyn kirjoittamaan tännekin vaikka mitä. Mutta kas, kun ei ole kyseessä ollenkaan samanlainen ajatustyö. Mä voin aina tuottaa jäsentymätöntä flow-tekstiä mutta kun tuo tieteellinen ajattelu ja sen erityismekanismit hiukkasen hakee. Periksi ei anneta. Ei, vaikka hermosto sai pikkukilarit. Kopkop, isoja ei ole hetkeen tullutkaan. Jäin siis taas kerran tuohon suorittamiseen ja omaan innokkuuteeni kiinni ja todistin itselleni, että sainhan minä sen esseeni kirjoitettua. Tein sen vain uudella tyylillä.

1. Päätä aiherunko ja sisältö
(Lepää)

2. Lue kirjat sen verran kun jaksat
(Lepää)

3. Valitse lähteeksi kelpaavat teemat, kuviot ja materia ja pidä ne päässä
(Lepää)

4. Kirjoita aivan saatanasti omaa tekstiä pysyen kuitenki aiherungossa ja lisää lähteet mielessäsi oikeisiin kohtiin
(Lepää)
A
5. Kirjoita teksti loppuun, viimeistele, jäsentele ja tunge lähteet messiin
(Lepää)

6. Tee lopullinen lähdeluettelo
(Lepää)

7. Lue teksti
(Lepää)

8. Kirjoita saate, jossa kerrot vaivastasi ja paskoista aivoistasi ilman että siitä tulee sosiaalipornoa
(Lepää)

9. Lue teksti taas läpi, korjaa kirjoitusvirheet
(Lepää)

10. Vain lepää

11. Luetuta teksti jollain terveellä ja tee korjaukset

12. Tee päätös, hyväksytkö puolipaskan (eli nelosen arvoisen) tekeleen vai lopetatko kenties kaiken opiskelun, koska mitäs hyötyä siitä on, josset voi olla duunissa ja soveltaa oppimaasi?

13. Pasko parit lautaset vitutukseen, nakkele kurkku pitkin seiniä, sotke lähdekirjallisuudet sivuja, tee rumia alleviivauksia tärisevin käsin, kirjoita pari valivali-tekstiä blogiin (ja niihin kirjoihin) ja lopulta kasaa itsesi ja totea, että olis se nyt paskempikin kohtalo ja essee olla.

14. Lepää

15. Pistä paska essee matkaan ja toivo, että päässä oleva yhteiskuntatieteellinen kirjasto on toiminut kuten pitää ja kaikki on suht kohdillaan.

16. Nukahda voittajafiiliksellä toistellen itselleni, että suurin osa ei kirjoittaisi näillä aivoilla ja aivohermoilla yhtään mitään.

Öitä. Rankaisua odotellen.

Kuin mä en keksinyt tätä lajia aiemmin?

Toihan on kuin mulle suunniteltu: liukasta, pelivarusteina kakskytkiloiset graniittikivet, pitämättömät kengänpohjat ja tuo harjaushomma. Ois tosi mieltä ylentävää olla curlingjoukkueessa ja huudella radanlaidalta farkut jalassa kuuma rommitota kädessä, että voisko joku kantaa noi mun kivet, tuoda mun kenkiin nastat sekä heittää ja harjata rataa meitsin puolesta. ;)

http://www.youtube.com/watch?v=JU_6M9mek74

Koita tässä nyt sit tehdä yhtään mitään saatana

Valivalivalivalivalivali ja vielä kerran vali!!!!!!!!! Sen kerran, kun mä haluisin kerrankin opiskella, ei vaan pysty. Ja viisi vuotta opiskelin täysin terveenä peruspaskalla motivaatiolla keskittyen enemmän työn tekoon. On tää niin epäoikeudenmukaista, ettei sanat riitä kuvailemaan vitutusta.

Kuinka saatanan rajoittavaa onkaan tehdä esseetä pienissä pätkissä, vuorotellen koneella ja mobiilitietsikalla (=puhelin) ja vuorotellen kirjoja lukien ja välillä tekstiä tuottaen. Toisinaan niskan väsähtäessä sitä unohtaa jo aiheenkin ja huomaa kirjoittaneensa sivukaupalla aivan järkyttää paskaa. Ja vaikka päässä tuo kymmenen sivua on jossain määrin selkeästi jäsenneltynä, niin en mää jaksa istua koneella että saisin rykäistyä tekstin ulos. Ja kun kyse on tieteellisesti kirjoittamisesta, ei voi pelkästään kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa, vaan pitää jatkuvasti prosessoida tietoa, jäsennellä suuria kokonaisuuksia päässä, analysoida ja tulkita tekstiä, yhdistää siihen omia kokemuksia ja havaintoja sekä lisäksi vielä vuorotellen lukea kuutta eri kivaa, monistenippuja, hakata konetta. Tuo sivujen plärääminen ja sivunumeroiden ja tekijöiden nyhvääminen ei sovi terveniskaisellekaan saati sit tällaiselle invalle saatana. Ja koita tässä keskittyä sit johonkin, kun korvat soi ja silmiä särkee jo ennen kuin olet edes ehtinyt aloittaa opiskelun.

Ja mikäs tässä ois, jossei olisi kiire. Mutta kun kirjojen lainausaika on 14 vuorokautta, joka on aivan liian vähän tällaiselle etanatempolla tekijälle. Ainahan ne voi kopioida tai skannata, mut kuka helvetti haluaa tuhlata hyvän vointinsa siihen hommaan? Aina jää vaihtoehdoksi ottaa valokuvat kirjan sivuista/sivunumeroista, ja arpoa sit niiden pohjalta puuttuvat lähdeviittaukset, kuviot sun muut ylimääräinen kilke vähän sinne päin. Aivan vitun syvältä perseestä koko homma siis. En pysty ikinä tekemään gradua enkä muitakaan suurempia tutkimuksia, joten voin lopettaa opiskelun aivan suosiolla tähän just nyt. Miksihän ihmeessä mä opiskelen edes mitään, jossen hyödy siitä mitään? Mä osaan nämä asiat ja tuo kokonaismerkintä työ- ja organisaatiopsykologiasta olisi vain 300 euron arvoinen muodollisuus. Ehkä parempi vaan luovuttaa ja sanoa kiitos ja hei ja myydä opinto-oikeus eteenpäin. ;)

Missä se paljon luvattu työkykyni on? Ei ole näkynyt täällä suunnalla. Oisko se sit Helsingissä? Vai jäiköhän se jo ala-asteaikoina johonkin Joutjärvelle? Koita nyt sit tässä tehdä yhtään mitään järkevää. Tää on niin epäreilua. Ihmiset hakkaa päätään seinään gradujensa kanssa ja pitävät niitä kaiken pahan ruumiillistumana, ja mä antaisin mitä vaan, että voisin edes opiskella ja tehdä vaikka pari väikkäriä.

Korva perkele: Mistä tuki- ja liikuntaelinperäinen pääkipu syntyy, VOL III

Nukuin toissa yönä leukani ja korvani tuhannen kipeeksi. Oikealta puolelta korvan eestä, takaa ja sisältä särkee aivan vietävästi ja lihakset ovat totaalikrampissa. Pari päivää kylmää, lepoa ja Buranaa niin, ehkäpä alkaa vörkkiä. Kuvan kirkkaanpunaiset alueet on niin kipeitä, ettei voi edes hipaista. Kipu paikantuu myös kaulan alle kiinnittyviin sternocleidomastoid-lihaksiin mutta etenkin kuvan pterygoid-nimiseen pikkulihakseen.

Lihaksen tehtävä on avata suuta yhdessä purentalihasten (masseter) kanssa ja lisäksi se vastaa leuan eteenpäin työnnöstä eli protruusiosta, joka on yksi mun harjoitteistakin. Samaa kohtaa harjoittaa myös leuan avaus/sulkuliike sekä sivuttaissiirrot (linkki alhaalla). Nyt en tosin voi noita tehdä, koska leuka ei liiku. Ei pystyssä eikä vaakatasossa. Tästähän pitäisi osata iloita, sillä ongelma paikallistuu enää tähän yhteen C2-kohtaan. Itsepetoksen voima on uskomaton.

Tyypillisesti ton pikkulihaksen kipuilualueet ovat leukanivelen ympärillä ja poski/nenäontelon kohdalla. Myös korvan lukkoilu ja soiminen saattaa tulla tuosta pterygoid-lihaksesta, jonka nimeä suomeksi en muuten tiedä. Tietääkö joku muu? Fyssarin mukaan nivelessä ei ollut liikehäiriötä, eli kyse on ylirasituksesta lihas/kalvotasolla.

Tässä linkkejä aiempiin lihasesittelyihin/suomennoksiin:

http://taistelijat.blogspot.com/2010/02/mista-tuki-ja-liikuntaelinperainen.html

http://taistelijat.blogspot.com/2010/01/mista-tuki-ja-liikuntaelinperainen.html

Pahamaineinen leukaliike:

http://taistelijat.blogspot.com/2010/01/liike-2-leuan-avaaminen-ja-sulkeminen.html

Ski cross

Nyt muuten löytyi. Jumanskeka. Tämän alla kalpenevat niin thaiboxing kuin BASE. Tässähän nimittäin yhdistyy mun suosikit: sukset ja moottoripyörät! Mitäpä luulette, miksi olin ostamassa niitä suksia joulun aikaan? ;)

Miehekäs ääni

Ja ehkä yksi maailmakaikkeuden parhaista biiseistä Nickelbackiltä. Myös YLE-lätkän tunnuksena nyt. Aikamoista tarinaahan tuo kertoo ryyppäyksestä ja rellestyksestä, mutta vaikuttava on kuitenkin. :D

Nettimaailman kuumakallet, katkeroituneet ja kiusaajat

Olen pitänyt ja lukenut useampia blogeja erittäin aktiivisesti kuutisen vuotta. Jonkin verran on tullut harrasteltua foorumeita, mutta huomattavasti vähemmän kuin bloggaamista ja blogien lukemista. Kiinnostukseni syttyi aikoinaan erään yo:n tutkimusprojektin myötä ja on kasvanut samassa suhteessa mitä blogien määräkin.

Opiskelin tuolloin vielä sosiaalitieteitä ja tutkimme eräässä harkkatyössä tietyn kategorian blogeissa syntyneitä virtuaaliyhteisöjä ja niihin muodostuneita rooleja ja valtasuhteita. Pääasiassa blogit olivat ystävällismielisiä, viihdyttäviä, mielenkiintoisia, koukuttavia ja opettavaisia paikkoja niin niiden pitäjille kuin lukijoille ja kommentoijillekin. Toisaalta niissä oli huomattavissa aivan samat negatiiviset ilmiöt kuin reaalimaailman yhteisöissäkin: vääristyneet tai korostuneet valtasuhteet, ristiriitaiset näkemykset johtajan (esim. blogin perustajan tai ydintiimin) tai muiden jäsenten vaikutusvallasta, auktoriteetista, oikeuksista ja vastuusta, erilaiset liittoumat,, perinteinen syntipukki-show, yleinen korostunut negatiivisuus tai hyökkäävyys tiettyä jäsentä/jäsenryhmää kohtaan, leimaaminen, me-te-vastakkainasettelu, korostunut kilpailuhenkisyys, haloefekti, peesaaminen, vapaamatkustajailmiö jne.

NETTIKIUSAAJAT

Se, mikä pisti kaikissa blogeissa silmään, oli tämä ns. nettikiusaajien ilmentymä. Lähes poikkeuksetta jokaisessa blogissa, joka herätti ajatuksia ja synnytti keskustelua, mielipiteitä tai näkemyksiä, oli myös näitä anonyymeja kommentoijia, joiden ainoa tarkoitus (blogin muiden jäsenten mielestä) oli aiheuttaa pahaa mieltä, yleistä sekasortoa sekä ruokkia negatiivisuutta. Blogin pitäjät ja yhteisön jäsenet kuvailivat heitä näin: "Ihmisiä, jotka käyvät tarkoituksenmukaisesti nimettöminä purkamassa omaa pahaa mieltään, ahdistustaan, katkeruuttaan, kateuttaa, suruaan hyvin ilkeään, loukaavaan, alistavaan, provosoivaan tai muuten vaan negatiiviseen sävyyn".

Etenkin niissä blogeissa, joissa kommentointia ei ollut valvottu, saattoi olla moniakin anonyymejä ilkeilijöitä. Tyypillistä oli, että kun kommenttien valvonta otettiin käyttöön, blogin pitäjä huomasi ilkeiden kommenttien vähentyvän ja lopulta katoavan. Oletimme, että he siirtyivät uusien helpommin kiusattavien kimppuun, mutta toisaalta, kun kommenttien valvonta lopetettiin, anonyymit ilmestyivät hyvin pian takaisin. Ja tyylistä (sekä IP-osoitteista) saattoi päätellä, että kyseessä oli usein sama henkilö kuin aiemminkin. Kiusaajat siis jatkoivat blogin lukemista siitäkin huolimatta, että heidän kommenttinsa keskittyivät nimenomaan blogin tai bloggarin haukkumiseen.

MITÄ NETTIKIUSAAMINEN OLI KÄYTÄNNÖSSÄ?

Perinteisimmät kommentit olivat niitä, joissa blogia tai blogin pitäjää kuvailtiin kovasanaisesti ja tylyyn sävyyn esimerkiksi huonoksi ihmiseksi, tylsäksi, idiootiksi, katkeraksi tai surkeaksi kirjoittajaksi. Ja milloin blogi oli liian surullinen, milloin ylioptimistinen, hitaasti päivittyvä, ahdistava, kuivakka ja mitä milloinkin. Näillä anonyymeilla ei pääsääntöisesti ollut siis blogista tai sen kirjoittajasta mitään positiivista sanottavaa. Mutta halu herättää negatiivisuutta ko. yhteisössä kiinnosti niin paljon, että kiusaajat pysyttelivät yhteisössä ja jatkoivat uskollisesti oman surullisen missionsa toteuttamista - blogin pitäjän sallimissa rajoissa.

MITEN BLOGGARIT SUHTAUTUIVAT KIUSAAJIIN?

Kun haastattelimme bloggareita, selvisi että he suhtautuivat virtuaalisen maailman kiusaamisilmiöön suhteellisen kypsästi ja maltillisesti, mutteivät hyväksyneet sitä. He ymmärsivät, että omalla toiminnalla kuten kommenttien esivalvonnalla ja suhtautumisellaan anonyymien kommentteihin saattoi vaikuttaa oman blogin miellyttävyyteen merkittävästi. Suurin osa bloggareista ymmärsi, että julkisen blogin pitäjä tekee aina valinnan siitä, kuinka paljon ja missä muodossa hän on valmis hyväksymään ulkopuolisten kommentteja ja näin ollen myös näiden negatiivisia kommentteja heittelevien toimintaa omassa blogissaan. Bloggarit peilasivat tätä sekä omaan että muiden blogiyhteisössä olevien sietokykyyn, ja vertailivat myös näitä kahta toisiinsa. Kumpi on tärkeämpää, se että bloggaaja itse on tyytyväinen linjaansa vai se, että blogiyhteisö on? Tämän ymmärrettiin huomattiin riippuvan mm. siitä, mikä on oman blogikirjoittelun motiivi: kirjoittaako huvin vuoksi vain itselleen, puhtaasti muille vaiko jotain siltä väliltä.

SUHTAUTUMISENSA VOI VALITA

Toisaalta kyse oli myös siitä, millaisen suhtautumistavan ilkeilijöihin valitsi: näkeekö anonyymit kiusaajat säälittävinä omaa pahaa oloaan purkavina tyyppeinä, joiden mielipiteille ei kannata lotkauttaa korvaansa, yrittääkö oppia heidän kommenteistaan jotain vai päättääkö kenties provosoida kiusaajia tarkoituksella vieläkin kiivaamman keskustelun synnyttämiseksi. Sitä bloggaajat kuitenkin painottivat, että näitä nettikiusaajia on aina ja siihen on parempi tottua julkisen blogin pitäjänä. He tiesivät, että itsenäisenä bloggarina päätös oman blogin linjasta on täysin omissa käsissä ja että he itse saattoivat valita sen, miten tällaisia kommentteja julkaistaisiin ja miten niihin reagoitaisiin. Suurin osa bloggareista tuntui hyväksyvän ajatuksen, jonka mukaan blogiyhteisö on kuin mikä tahansa reaalimaailman yhteisö ja että siellä oleviin ilmiöihin kannattaa suhtautua samalla tavalla kuin todellisessa elämässä.

KASVOTTOMUUDESTA

Merkittävän eron synnyttää tietenkin se, että netissä kiusaaminen tapahtuu kasvottomana eikä siitä näin ollen joudu vastuuseen. Tai näin ainakin moni nettikiusaaja varmasti kuvittelee. Todellisuudessa useilla bloggareilla on käytössään seurantaohjelmat, joilla välinpitämättömät tai internet-maailman henkilösuojasta tietämättömät anonyymitkin voi jäljittää IP-osoitteen perusteella.

LOPUKSI

Mutta mitä sitten, vaikka saisikin tietää tämän tuntemattoman häirikön nimen? Kuinkahan montaa todella kiinnostaa niin paljon, että lähtisi kostamaan näille kiusaajilleen jotenkin? Tai kehittelisi heille jonkun vastaiskun, vaikkapa nolauksen jollain toisella elämän osa-alueella? Minua ei ainakaan.

Mitä mieltä muut olette tästä aiheesta?