Törkee nälkä ja törkeetä juttuu muutenkin (ei ehkä kannata lukea ollenkaan)

Tulipa tässä sit nälkä ja oli pakko herätä. Dr Ötker (vaimikäsenyoli) uuniin ja eikun safkaamaan. Voice tai TV Viisi huutaa taustalla ja jostain syystä eräästä Cheakin biisistä tuli mieleen menneisyys, ja menneisyydestä eräs omituinen ihmissuhde ja siitä erityisesti aika suhteen jälkeen. Tämä liittyy sellaiseen ihmiseen, jonka kanssa olin yrittänyt korjata välejäni tuolloin jo pidemmän aikaa, mutta emme onnistuneet siinä, mikä oli monen tekijän summa, eikä siitä sen enempää vielä.

Yhteydenpitomme siis hiipui sairastuttuani kokonaan ja vain toisinaan sain hajanaisia kiukkumeilejä tai "yhteiskunnallista avautumista", kuten hän minun elämäntapaani ja maailmakuvaani vastaan hyökänneet postinsa otsikoi. Muuten emme olleetkaan yhteydessä. Miksi leikkiä parasta ystävää, jossei kerta ole sitä aidosti? Tämä on tuttu ilmiö monelta elämän osa-alueelta. Kärjistetysti, saman vuorokauden aikana ollaan ylimpiä ystäviä ja kunhan toinen kääntää selkänsä, laitetaan mora heilumaan.

Todella monen kuukauden jälkeen soitin tälle tyypille, koska meillä on/oli eräs yhteinen projekti, minkä vuoksi meidän oli jollain tasolla kommunikoitava. Hankkeen toteutumista vaikeutti todella paljon, että tämä ihminen vastasi tyypillisesti yhteydenottopyyntöihini yhden kerran sadasta. Aivan sama, mistä asiasta oli kyse, mutta parhaimmillaan keskusteluissamme oli yli puolen vuoden taukoja. Meidän onneksi (mutta heidän harmiksi;) projektissa oli mukana muitakin ihmisiä, joiden kautta ja avulla saimme sitten asiat hoidettua joten kuten. Säälittävää, myönnetään.

Surkeaa vaivata muita asioilla, jotka eivät heille kuuluneet, mutta eihän ketää voi pakottaa veitsi kurkulla puhumaan asioista, ja positiivinen lähestyminen ei tuottanut mitään tulosta. Mitä olisi pitänyt tehdä? Mennä oven taakse huutelemaan tai palkata sanansaattaja? Aivan käsittämätön tilanne. Ensimmäinen laatuaan elämässäni, kun joku vetää noin ison palkokasvin perseeseen, ettei suostu mihinkään kontaktiin. Ystäväni ja kollegani väittivät häiriintyneeksi käytökseksi, ja kieltämättä olin itsekin samaa mieltä jossain vaiheessa. Nyt ymmärrän edes hitusen paremmin, mistä tuo kaikki johtui ja kuinka kaukaiset asiat taustalla vaikutti. Mutta siltikään en hyväksy yhteistyö- ja yksityiselämän sotkemista, vaan kompromissi on löydettävä, jotta että yhteiset projektit saadaan päätökseen. Sen jälkeen voi vaikka räjäyttää itsensä tomuna ilmaan, mutta siihen asti on mentävä yhteisten velvoitteiden ehdoilla. Piste.

Tällaisissa asioissa olen todella ehdoton. Nyt taas kaiken maailman anonyymiavautujat ryntää tänne mesoamaan, kuinka pidän itseäni muita parempana, mutta sillä ei ole paskankaan väliä. Minähän olen joissain asioissa parempi kuin monet muut. Mutta kappas, kun ne monet muut ovat sitten minua parempia joissain toisissa asioissa. Miksi pitää vääntää tällaisesta itsestäänselvyydestä? Tai vastaavasti, miksi tuota faktaa pitäisi peitellä? Kaikki järkiolennot sen tietää, että me ihmiset olemma erilaisia mutta kaikki samanarvoisia (vai menikö se slogan noin). Ihmisiä tässä vaan ollaan kaikkine vikoineen, maallisine murheineen ja inhimillisine erheineen. Anteeksi, jos tämä tuli yllätyksenä jollekin. ;)

Silläkin uhalla, että ärsytän jotain nettimaailman tuhansista nimettömistä anonyymeista, kirjoitan tekstin loppuun. Pitsakaan ei ole vielä syötävää, joten tässä on hyvin aikaa. Niin, aiheeseen.... Tällaisissa asioissa, joissa pelissä on ensisijaisesti muiden maine sekä toisaalta myös yhteinen etu, olen erittäin ehdoton, perustellusti. Mielestäni työelämässä ei saa aiheuttaa koskaan kohtuutonta mielipahaa sivullisille, jos se vain jollain tavoilla olisi estettävissä. Ja tässä tapauksessa se oli. Mikäli olisimme voineet keskustella asioista tämän tyypin kanssa, edes vähäsanaisesti ja vaikka kuinka surkeassa ilmapiirissä, mutta sopia silti muutama nyanssi. Niin, erään kerran tämä ihminen vastasi sitten puheluuni. Juttelimme kevyesti niitä näitä ja saimme projektiasiaa eteenpäin.

Yllättäen puhe jälleen kerran kääntyi epäkohtiin, joiden takia olimme aikoinamme etääntyneet. Minä en antanut periksi näkemyksestä, jonka mukaan meidän ei kannata pitää läheisempää yhteyttä, kuin mitä nuo yhteiset siteet vaati, ja hän puolusti näkökantaansa, joka oli "hieman" erilainen. Aikamme siinä asiasta väännettyämme hän kyllästyi ehdottomuuteni ja totesi suurin piirtein näin (jos luet tätä, niin korjaa, mikäli olen väärässä, mitä rohkenen epäillä):

"Sinä teet tässä asiassa suuren virheen. Minä näen meillä yhteisen tulevaisuuden (Toim. huom. yksityiselämässä), miten sinä voit olla noin ehdoton ja tehdä pelkkiä vääriä valintoja, joita joudut taatusti katumaan. Minä toivon sulle pelkkää epäonnea. Toivottavasti sulle tulee ero, ja se sun nykyinen tai tulevakaan mies sinua edes oikeasti rakasta. Luuletko todella, että kukaan haluaa tuhlata elämäänsä tuollaisen sairaan ja vammaisen kanssa? Tulet pettymään. Toivon ettet ikinä parane. Ihan oikeasti haluan todella sulle pahaa. Olet maanpetturi, rintamakarkuri. Sellaista nykyajan pullamössökansaa niinkuin suurin osa kaikista nuorista ihmisistä nykyään on. Ei asioita ratkaista pakenemalla, niinkuin sinä teet".

WTF? Ensimmäinen mietteeni, jota en sanonut ääneen, oli: Ai minä, joka yritin ratkaista asioita about vuoden pakenen? No tilitys jatkui:

"Sulla on päässä vikaa. Sä olet päästäsi sairas. Olisi pitänyt uskoa, kun ihmiset varoitti, että näin tulee käymään kun päästää ihmisiä lähelleen. Sinä et ymmärrä, että meillä on vielä yhteinen tulevaisuus, jos vain sallit sen. Minä olen nyt vasta ehtinyt ajatella asioita ja huomannut omat virheeni. Olen uusi ihminen, kun olen vihdoin ehtinyt miettiä asioita. Anna edes yksi mahdollisuus näyttää, että kaikki on muuttunut. Et voi olla noin ehdoton".

WTF? Seuraava mietteeni oli, että ymmärtääkö ihminen itse, kuinka ristiriitaisia juttuja hän juuri kertoi samaan hengenvetoon. Ja taas sateli lisää kakkaa, aivan tyynyn rauhallisella äänensävyllä, aivan kuin olisi jostain säästä puhuttu. Erikoista. Olisi nyt edes raivonnut kunnolla, kun kerta harmitti.

"Sinä olet pilannut elämäni. Kumpa ei olisi ikinä tutustuttu. Kadun näitä vuosia enemmän kuin mitään elämässäni. Sinä olet NIIN turha. Toivon sulle todella pelkkää paskaa".

Klik. Luuri kiinni. WTF?

Sen jälkeen en kuullutkaan hänestä puoleen vuoteen. Nyt alkaisi olla yhteydenoton aika liittyen tuohon projektiin. Saas nähdä, mitä tällä kertaa on luvassa. Se on varma, että jos yhtä kaunista kieltä tulee, sanon että pidä tunkkis ja hoida hommat yksin loppuun. Järkyttävää paskaa, ei minunkaan kärsivällisyys kaikkeen riitä, vaikka pitkä pinna onkin ja toisinaan voi puhtaalla omalla tunnolla puolustaa itseään hanakasti, vaikkei henkilökohtaisuuksiin menekään. Mutta kaikkea ei tarvitse sietää, ja siedättäminen loppuu yleensä siihen, kun saa kakaistua suustansa nuo taikasanat: EI tai/ja LOPETA, ET SAA PUHUA MINULLE NOIN tai TUO LOUKKAA.

Kaikista surullisinta tässä on, että jos pystyisimme jotenkin kommunikoimaan, olisimme helvetin tehokas kaksikko, kuten aiemmin. Mutta elämää voi kelata taaksepäin, mikä on oikeastaan vaan hieno juttu, ja jää ajan näytettäväksi, tuleeko yhteistyöstämme koskaan mitään. Toivottavasti, koska tuota ihmistä pätevämpää tyyppiä omalla osaamisalueellaan saa todella kaivaa sieltä kuuluisalta kiven navalta. Ehkä aika kultaa muistot ja parantaa pahimmatkin aortanrepeämät. Tai jotain...

Nyt syömään tuo pirun plätty... Tästä piti tulla muutaman kappaleen juttu, mutta yllättäen teksti venähti kuin Halosen naama tänään olympiakatsomossa, kun hänet herätettiin "mietteistään" naarasleijonien viimeisen maalin synnyttyä. Näittekö sattumalta? Minä pidän Halosesta, vaikken kaikkia poliittisia katsontakantoja allekirjoitakaan. Vaikuttaa sydämelliseltä ja rehdiltä.

Öitz....