V*ittuileva whiplash, osa 2

"Nolla vinossa. Vituttaako?".
No ei ees ketuta, koska lihakset alkaa jo hieman tukea...

Juhlatunnelmissa

Näin meillä! :) Omena-kaurapaistosta ja iltapukuja... Iltapuvun tarina on aika erikoinen. Olin menossa huhtikuussa 2008 kaularangan magneettikuvaan, kun huomasin ton ihanuuden eräässä juhlavaateliikkeessä. En pysynyt pystyssä, mutta sovittamaan oli pakko mennä. Mutsi kiskoi pukua ylle ja myyjä sulki rensseleitä. Meikä piteli kaksin käsin seinästä, että pysyi tolpillaan. Ja näin kävi, että ostin puvun siltä istumalta ja vieläpä aivan naurettavalla hinnalla.

Tosta lähtien oon vaan odottanut, että pääsisin pitään joskus pukua - vaikka sit himassa ja lenkkarien kanssa. Asu oli ensin porukoilla ja sit siskolla, tähän päivään asti. No nyt oli pakko tyypata. Kaula-aukko korjattiin aikoinaan, mutta sivuilla on vielä muutama sentti löysää. No, ihan vielä ei ole ompelukunnossa mut ehkä ens jouluna. <3

Turvallinen kynttilänjalka

Huh, huh. Siivottiin sit tänään, ku sisko ja miehensä tulee tänne. Ei kyllä yhtään mun juttu. Vaikka ainoastaan järjestin hyllyt, niin silti jo pistelee käsiä. Se on toi yläniska ny armottomana. Ei kestä mitään, ennen ku se saadaan auki. Huomenna on sit peruslauantai: me siskokset makoillaan ja miehet saunoo. Käy se niinkin.

Eiks ole turvallinen kynttiläalusta? Peltiset maksalaatikko- ja tunapurkki. Pestyjä! ;) Viimeks kynttilä lähti valuttamaan steariinia hyllyn alla olevan digiboksin sisään, ni tuli hiukka hoppu pelastamaan tilanne... Ehdin koppaa steariinit lennosta handyille ennen ku meni boksista sisään. Taas opittiin jotain... ;)

Öitä!

Kommunikaatio(väline)helvetti

Ihan oikeesti mä en ala enää mitään. Tää on niin ehtaa paskaa leikkiä näiden elektronisten vimpainten kanssa. Aloitin päivittämään puhelinta, josko saisin siinä nettiselaimen toimiin. Mikki ei taida korjaantua samalla tekniikalla. ;)

Alkoi lupaavasti, koneen käynnistyksessä meni 7 minuuttia ja 14 sekuntia. Jep, kellotin! No, kone aukes ja sit vaan nettitikkua sisään. "USB-laitetta ei löydy". Normi. Pari kertaa sit uudelleenkäynnistystä ja tikun kytkentää inside outside about 5 kertaa. Homma toimii, ku venäläisen junan vessa. Aktivoidaas sit tikku, se pitäis onnistua nappia painamalla! Ei tänään. "Mobiililaajakaista ei käytössä". What? About viissataakuustoistajapuolikasta yritystä, ja sit alkoi netti ruksuttaa parin megan yhteydellä. Loistavaa. Eiköhän tää tästä. :)

Eikun nettiin etsiin uusimpia päivityksiä. Jostain syystää enssijainen päivitysohjelma (PC Suite) ei auennut, koska... "Ohjelma on vanhentunut". Perus. Haetaan sit Noksun sivuilta päivitykset. Kappas, tietokone kaatuu joka kerta kun yritän avata selaimen, diagnoosi mitätön: "ohjelma ei vastaa". Perus. Tein kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin checkit, mut paskanmarjat. Ollaan sit pimennossa. Tällä on selkeesti joku tarkoitus.

Tiedättekö, mikä on ensimmäinen hankinta, jahka pääsen joskus takas duuniin? Puhelin ja aivan ihka oma henkilökohtainen läppäri, joihin hommaan täyden asennus/huolto/päivitys/paniikkipaketin. Vanhat kamat lahjoitan Kalkun kalastajille. Voivat pistää verkonpainoksi. Tai ihan sama, voi niillä vesilintujakin heitellä.

Muinoin nauroin, kun Diilissä FC Sovelton tj kertoi ihmisten tuhlaavan keskimäärin 3 tuntia työpäivästään tietoteknisten ongelmien ja epäkohtien kanssa painiskeluun. En naura enää. Toi kolme tuntia ei edes riitä... Ettei mee ruikutukseksi, niin laitetaas tommoinen iloinen kuva mukaan. Ja sit, päivän kohokohta (paitsi, että aurinko paistaa just nyt!!!:) mä vedän tutulääkettä ja alan uudestaan nukkuun. On sellainen tunne, että jos jatkan elektroniikkahelvetissä, niin joudun soittamaan Pikonlinnan pojat pian paikalle. Onneks eivät tule kaukaa, vaan tossa naapurissa ovat.

Öitä. Taas. Kun herään, alan vääntää omena-kaurapaistosta, vaiks se hiukka hankalaa onkin tässä kuosissa. Mut jotain on tehtävä, ettei mee fiaskoksi... <3

Psykedelian maihinnousu

Rakkaat ihmiset,
Kärä människorna!

Jos teillä on sattumoisin herkät silmät, älkää helvetissä katsoko Voicelta Don Johnsson ('s?) Big Bandia tai Kent-tuotantoo. Noi vilkkuvalot (die Blinklichte) on pahemmat, ku Rosellan kansidiscossa kultaisella 70-luvulla, jolloin discohärpäkkeitä ei osattu synkronisoida musiikin rytmiin. Miten noi bändit onki onnistunut latomaan tommoisen annoksen psykedeelistä heiluntaa ja vilkuttelua uusimmille videoilleen? Taito sekin. Täytynee lyödä teksti-tv päälle, ni ei vilku enää.

Öitä. Viime "yö" meni aivan harakoille pään takia. Nykäs sit nollan niin lyttyyn, ettei ookaan vissiin viime kesän jälkeen ollut. No, kestihän se jo hyvin, vaan ei niinkuin pitäisi. Ehkä joskus. 3.12. odotellen.

Onko kellään kokemuksia Nokian N900:sta, joka tulee markkinoille vkolla 50? Saatan päätyä siihen, ni sit on taskussa varsinainen multimedia/internet/viihdekeskus!

Rispektii ja aamuyön ajatuksenvirtaa

Pahoittelen jo heti alkuun, että tämä on postaus, jonka voi ymmärtää täysin väärin, jossei satu olemaan viestintäihminen, ja etenkin sisällöntuottaja ja tekstintekijä. Kirjoitan tämän silti mutta en halua sen tarkemmin avata, mistä tässä tarkalleen on kyse, niin teksti saattaa jäädä aukeamatta niille ihmisille, jotka ei tunne tekstintuottajan/stilisoijan arkea, roolitusta, prosesseja ja työnjakoa. Kirjoitan tämän tekstin vaan ja ainoastaan siksi, etten huomenna vitutuksen puuskassani ota meiliä (ainoota toimivaa kommunikointikanavaa;) kauniiseen händyyni ja lähetä minulle tärkeille ihmisille liian tulikivenkatkuista feedbäkkiä. Jos nyt joku asianomainen sattuu tämän täältä lukemaan, hän taatusti tietää, mistä on kyse. Ja muiden ei tarvitsekaan. Pääasia, että saan tämän sydämeltäni, enkä tee kiivastuksissani mitään, mitä katuisin myöhemmin. Aamen. Asiaan...

Minulta pyydettiin apua erääseen kirjoitushommaan. Päätin tottakai auttaa, koska minulta varta varten mielipidettäni ja osaamistani pyydettiin ja koska asia oli minullekin _erittäin_ tärkeä. Oikeasti en olisi voinut uhrata koneella niin kauaa, mutta ajattelin, että tämä on vähintä, miten voin jeesiä apua pyytävää tärkeää ihmistä. Tekstihomma oli tehty jo ennen minua johonkin kuosiin, muttei mielestäni riittävän hyvin asian tärkeyteen suhteutettuna. Niinpä halusin vilpittömästi jeesiä tekstin kanssa. Tiesin, että tämä jos joku, pitäisi olla täydellisesti hoidossa. Ajattelen useimmista asioista niin, että ne pitää olla "perfecto", mutta tämä nyt sattui olemaan vieläkin tärkeämpää kuin vain perfect.

Ennen kuin aloitin tehtävän, kysyin tullaanko työtäni arvostamaan. Eli jos katsoisin tässä paskassa kunnossa kirjoitukset läpi ja korjaisinne, kuten parhaaksi näen, niin tultaisiinko tekemäni työ hyväksymään sellaisenaan. Vai huomaisinko myöhemmin, että tekemäni muutokset on "uudelleenkorjattu" ja tietenkin siihen alkuperäiseen asuunsa, joka ei todellakaan miellyttänyt minua. Eikä kai alkuperäisten tekstien kirjoittajaakaan, koska minun apuani hän kaipasi.

Vannnotin tehtävän briiffannutta, että kertoo minulle ajoissa, mikäli aikoo paskoa tekemäni työn päälle, ja kenties kustakin vielä päälle. Asetin siis vastakkain oman terveyteni ja tämän pienen tekstintekovelvoitteeni. Mutta _vain siinä tapauksessa_, että terveyteni heikkeneminen ylirasituksen takia olisi varmasti hoidetun velvoitteen arvoista. Kyllä olisi, vakuuteltiin. Ei sitten muuta kuin hommiin, jos kerta tällä kertaa tekstejäni oikeasti arvostettaisiin niin paljon, että se myös päätyisi lopullisena versiona sinne, mihin kuuluikin.

Koska olen päättänyt, etten kuse omille kintuilleni työvelvoitteiden kanssa, aloin pakertaa iloisin mielin tätä pikkuproggista, joka ei tosin ollutkaan niin pikkuinen. Kuten kirjoitustyötä tekevät tietävät, tekstin tuottaminen on pääosin ajattelua, ei todellakaan pelkkää näppäinten juoksuttamista. Pitää miettiä kohderyhmä, päättää viestinnän tyylistä, sisällöstä, näkökulmasta, tehokeinoista sekä yhteensopivuudesta mm. kuvituksen kanssa. Miettiä, sopiiko tyyli käyttötarkoitukseen (tässä tapauksessa nettiin) tai puhutteleeko sanoma muitakin kuin itseäni. Useinhan keskivertokirjoittaja tekee mielestään oikein hauskaa, eläväistä ja vaikuttavaa tekstiä, mutta kohderyhmä saattaa pitää tuotosta aivan paskana. Sama se on täällä blogissakin. Ihmiset todennäköisesti nauraa meitsille, että tuoko tyttö muka viestinnän ammattilainen, tällaisillä paskoilla teksteillä. Nyt puolustan itseäni sen verran, että täällä blogissa ei olla duunissa. Aika usein, nytkin, kirjoitan tajunnanvirtaa, enkä edes muuta tahdo tehdä. Tämän blogin tarkoitus ei ole tarjota äidinkielellisesti hiottuja puhuttelevia lastuja ulkopuolisille, vaan enemmänki kyse on päiväkirjamaisesta vuodatuksesta lähinnä itselleni. (Lukekaa tekstit "Mikä on blogi", niin kenties hiffaatte paremmin mitä tarkoitan). Niin asiaan ... Ei riitä, että hallitsee kymmensormijärjestelmän, vaan täytyy osata asettua vastaanottajan asemaan ja kyetä tarkastelemaan tekstiä tämän ulkopuolisena kokemus- ja ajatusmaailmasta. Varsinkin viimeinen on useimmille todella vaikeaa, jopa mahdotonta. Irrottautuminen omasta rutinoituneesta ajattelusta, asemasta, arvostuksista, elämäntyylistä ja ihmiskuvasta on helvetin vaikeeta. Erityisen hankalaa se on niille ihmisille, jotka paahtaa vain ja ainoastaan omassa oravanpyörässään 5 päivää viikossa kahdeksan tunnin ilman, että heillä on mitään velvoitetta olla tekemättä niin. Toista se on sairaalla. Tämä lienee se positiivisin ja merkittävin juttu, jonka olen saanut kokea sairastamisen myötä: erilaisten ihmisten erilaisten maailmoiden rikkaus! En ole saanut nähdä asiaa kovinkaan helpolla, vaan omista jakkiutuneista ajatus- ja toimintarutiineista irti pääseminen on vienyt todella kauan ja vaatinut melkoisesti energiaa, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Jeps, taas takaisin tähän velvoitteeseen...

Kirkkain silmin ja vilpittömin mielin vakuuteltiin, että työni on korvaamaton ja työnjälkeni se, mitä tullaan käyttämään. Niinpä siis päätin uhrata toistaiseksi viimeiset energiani proggikseen, ja olin aidosti todella iloinen, että pystyin edes vähän auttamaan minulle tärkeitä ihmisiä. Tiesin jo valmiiksi, että asiasta seuraa keskikokoinen niskakatastrofi, mutta ajattelin, että apuani todella arvostettaisiin (tällä kertaa) ja että katastrofi olisi tämän tehtävän suorittamisen arvoinen.

Joo, joo ja niin, niin. No, arvannette, kuinka siis kävi. Menin katsomaan tekemiäni tekstejä todellisessa yhteydessään, ja kappas ne oli "uudelleenkorjattu". Aivan, kuten olin osannut epäillä, ja toisin kuin minulle oli luvattu. Tällä kertaa tällä lupauksella oli erityisen iso hinta, sillä päätin todella ottaa takkiin kuntoutumisen kanssa muutaman viikon, jopa kuukauden. Kerroin asiasta minut briiffanneelle ihmiselle, mutta nähtävästi en riittävän hyvin. Tai ehkä vain puhumme niin eri käsitteillä, ja katsoimme sairauteni takia maailmaa niin eri tavalla, että syntyi väärinymmärrys. No, ei sillä enää ole väliä, mutta ehkäpä asiaan vaikutti se, että eri ihminen antoi tehtävän kuin kuka hyväksyjä oli. (Tulipa paska lause, mut tää teksti ny on muutenkin pelkkää hapokasta kusta, ettei hyvä tosi... Anteeks lukijat, muistakaa, että aina voitte stopata lukemisen NYT ja JUST)

Dodii, siinä vuodatukseni. Älkää hyvät ihmiset kommentoiko niin, että selviää, mihin tämä liittyi, koska en voi julkaista niitä kommia. Muuten saa kyllä kommentoida, jos siltä tuntuu. Musta tuntui siltä, että hetken aikaa tän shown jälkeen teki mieli ottaa ihmisiä tukasta kiinni ja nakella pitkin seiniä - kuvainnollisesti siis. Koska en ole väkivaltainen tyyppi, niin pysykööt mielikuvan tasolla. ;) ;) Mut se, mitä voisin kyllä tehdä, on antaa uudelleen "pienen" feedbackin tästä aiheesta asianomaisille. Kattoo ny.

Onneksi sain purettua suurimman ketutuksen nyt tähän tekstiin, niin palautteen sisältö tulee olemaan oikein rationaalinen ja emotionaalisesti suorastaan laimea, jopa vaisu. Itseni tuntien uskon, että toimin tällä kertaa järkevästi. Aina ei tarvitse räjäyttää koko kalliota tuhansiksi pillun päreiksi (kiitos Lavin, tämä on aina yhtä kaunis kielikuva;), että siitä pääsee jotenkin kaivautumaan läpi.

Öitä! <3

Stepperi

Siinä on mun stepperi. Ei paha. Lähes uus ja maksoin 10 e. ;)

Eristys laajenee. Niin mulla ku teineillä Lahdessa.

Eristys sen kun laajenee. Tänään lopetti toimintansa puhelimen webbi. Oiskohan nyt syytä ostaa uusi puhelin vai vieläkö kärvistelisin tekstareiden varassa. ;) ;) Jos tää ois tapahtunut työelämäaikaan, ei ois muuten kestänyt 5 minuuttiakaan ilman puhelinta. Nyt ei ole ni justiinsa.

Onneks sain kuitenki Zybattua numerot nettisoftaan talteen, ni ei käy perinteiset. Tuo on ihan hillittömän kätevä palvelu. Oon käyttänyt ZYBbii about 3 vuotta ja ei voi kuin kehua. Niin monesti on puhelin kaatunut/menny jumiin, että numeroita ja kalenterimerkintöjä on täytynyt hakea ZYBin syövereistä. Toimii, ja ei edes maksa mitään.

http://www.zyb.com

Asensin tänään hienon uuden teeman blogiin, kunnes... Tajusin, että teemanvaihto paskoo kaikki widgetit eli mm. vibat kommentit ja foorumisyötteet, ja en taatusti osais enää laittaa niitä takas. Se siitä. Ajoin hienon teeman pois ja totesin, että parempi olla ottamatta riskejä tän kanssa. Sentään tajusin varmuuskopioida blogin kokonaisuudessaan, ennen kuin aloin vaihdella teemoja! Hyvä minä.

Niskakin on ollut suht hyvä. Aika erikoista. Vaikka nolla on vinossa ku Pisan kalteva torni, niin lihakset vissiin tukee päätä sen verran, ettei ole ole ihan kamala. Erikoista. Paikoitellen on ollut jopa ihan normaali olo. Helvetin hämärää. Tästä ilostuneena ostin muuten kaverilta stepperin kympillä. ;)

Sitten vielä yksi nyanssi, josta on nyt pakko avautua. Lahden kauppakeskukseen on asennettu teinikarkoitin. Siis mikä? Jeesjees... Elikkäs kyseinen sireeni pitää ni kimeää ja korkeaa ääntä, että vain nuoret kuulee sen. Tarkoituksena on ajaa kauppiksen kulmilla hengaavat teinit helvettiin norkoilemasta. Ohhoh... Sanonko mitä mieltä oon tosta? En taida viitsiä rasittaa hartioitani avautumalla. No, yks sananene: ongelmansiirtoa. Jatkossa se nuoriso hengaa jonkun muun lämpimän tuulikaapin nurkilla. Laittaisin ko. uutisjuttuun linkin, mutta kappas, ku netti ei toimi, niin forget it! ;)

Aivot, osa 1

Psyykkisten toimintojen paikallistamisesta eri elimiin on kiistelty aina. Pitkä matka tultu siitä eteenpäin, ku sumerialaiset uskoivat noin 6000 vuotta sitten, että ihmisen mieli sijaitsee maksassa. Platon taas jakoi mielen kolmeen osaan: aistillisuuteen, rohkeuteen ja järkeen, joista viimeisimmän hän uskoi sijaitsevan aivoissa. Aristoteleksen mukaan mieli taas asui sydämessä ja aivojen tärkein tehtävä olisikin veren jäähdytys. Platon ja Arru vaikutti n. 300 eKr. Mutta sitten mielenkiintoisempaan asiaan...

Aristoteleen ja Platonin aikaan oli jo havaittu, että sydämen syke ja verenkierto vaihtelivat erilaisten tunnetilojen yhteydessä. Nämä havainnot ja luonnontieteilijöiden kiinnostus virtausoppeihin aiheuttivat sen, että psyykkiset toiminnot selitettiin johtuvaksi elimistön nestekierrosta. Syiksi esitettiin mm. verenkiertoa, lymfakiertoa ja aivo-selkäydinnestekiertoa. Viimeisimpäänhän pyritään vaikuttamaan myös craniosacraaliterapian keinoin. Tämän tyyppinen nestekiertoajattelu oli vallalla 1400-luvulle asti.

Kuulostaa ehkä hieman koomiselta, että tuolloin maksan uskottiin tuottavan "luonnollista nestettä", joka virtaisi sydämeen ja muodostaisi siellä "elämän nesteen" (spiritus vitae). Tämä taas virtaisi verisuonia pitkin aivoihin. Aivoissa sen uskottiin yhdistyvän hengitettyyn ilmaan, ja lopputuloksena olisi sielun neste (spiritus animae). Tällaisenä sielun nesteenä pidettiin sitten kaikkea aivo/selkäydinnestettä, johon ihmisen älylliset toiminnot sitten perustuivat.

Aikamoista teoriaa on siis ollut olemassa jo kauan, vaikkei nykytietämys aivoista sekä fyysisten ja psyykkisten toimintojen yhtenäisyydestä virtausajatteluun nojaakaan. Siitä joskus lisää, kun jaksan kirjoitella...

Nyt öitä. Omena-kaurapaistos loppui jo. ;)
<3

Erinomaisen makoisaa!

Ja vaikka toi näyttää silakalta, ei se sitä ole. Syytetään huonoa kameraa...

Tärisevin käsin omenoita lohkomassa :)

Ostettiin niin -pahoja omppuja, ettei niitä voinut syödä raakana. Uunin kautta suuhun siis... Alettiin tehdä omena-kaurapaistosta. Ei oikein pysyny kuorimaveitsi kädessä, mutta suurella keskittymisellä sain omenat kuorittua ja lohkottua. Ei ne kauniita ole, mutta ei tässä missään missikisoissa ollakaan. :)

Ohje:
http://www.hellapoliisi.fi/jalkiruoat/omena-kaurapaistos.php

Pää ylös, päällikkö on tulossa

Hehee, nostin kuitenkin pään ylös tyynystä. Oli pakko tehdä yks juttu koneella. Nyt oli ihan _oikea_ pakko. Ei sellainen asia, jonka olisi voinut vierittää muille tai jättää tekemättä. Tai mitäänhän ei ole pakko tehdä, paitsi kuolla, eikä sekään välttämättä tarkoita elämän lopullista päättymistä. Ainakaan meikäläiselle. Ehkä pitäiski sanoa, että päätin tehdä yhden jutun koneella silläkin uhalla, että pää räjähtää. Ei se räjähtänyt, mutta ei hyvältäkään tunnu. Joko ihmeellinen kinnaus ja jumitus tuolla nollavälissä on tälläkin hetkellä.

Tänään herättiinkin ajoissa, seiskalta. Oli vähän menoja perheessä. Pitkästä aikaa tuli kuunneltua aamutelkkaa. Olin onnessani kun luulin, et se rasittava kokkiohjelma on lopetettu, mutta paskan marjat. Ei mennyt hetkeekään, ku ylipirtee miekkonen pamahti ruutuun pataattikeittoineen. Silmiä kirveli, kun äijä paineli meneen juuresveitsellä porkkanat, palsternakat ja paatatit. Sit vähän tinjamia pannulle ja leipiä öljyyn.

En vaan voi käsittää, mikä ihme noissa kokkiohjelmissa viehättää ni paljon, et niitä jaksaa kattoa vuosikausia. Joo, alastoman Jamien ymmärrän, mutta sit nää muut sankarit (vaatteet päällä;) on jotain käsittämätöntä. Argh, Ratula! Se vasta on juoneton ja tylsä. Ylipäänsä tv-ohjelmat, joiden ainoa juju on julkkisvieraiden kanssa kokkailu, ei mahdu mun tajuntaan. Ja sama juttu sen ohjelman kanssa, missä oli niitä hulluja kokkeja. Ei riitä sanat kuvailemaan sitä vastenmielisyyden tunnetta, ku ihmiset leikkii ruualla.

Joku noissa keittiöohjelmissa nyppii, mut nyppikööt. Onneks kaikesta ei tartte pitää. Ehkä se on se, että suurin osa ohjelmista on ulkomaisia, eikä niissä kokatut mössöt istu välttämättä suomalaiseen ruokakulttuuriin. Tai sit kyse on siitä, etten jaksa välittää ruoka/juomapuolen asioista, vaan enemmänki syön siksi, että pitää syödä ja pysyn elossa. Tää tulee varmaan muuttumaan, jos joskus on oma perhe, jonka kanssa kokkailla ja safkata. Toistaiseksi joku muu saa olla safkaussuunnittelija, keittiömestari ja grilli-isäntä.

Ruuan valmistus ja kokkaushetket ei ole lapsuuden jälkeen iskeneet. Voikohan niistä saada yliannostuksen? Kotona tehtiin melkein joka päivä kaikkia ihania herkkuja äitin kanssa. Taidettiin tosin enemmän vaikeuttaa hommaa, ku auttaa, mut tärkeintä oli se leppoisa yhdessäolo ja porukassa puuhastelu. Äitin korvapuusteja ja sämpylöitä ei voita vieläkään mikään. En kyllä ittekään usko yliannostusteoriaan. Enemmänkin kyse on siitä, millainen merkitys ruuanlaitolla ja ateriointihetkillä on kussakin vaiheessa elämää. Eipä niistä tunista ja makarooneista mihinkään huumaaviin hedonistisiin nautintoihin asti ollut opiskeluvuosina. Tällä hetkellä ei taas nähdä vaivaa ruokailun eteen. Kunhan nyt syö niin, et elintoiminnot pysyy käynnissä.

Kuullaan!

Ei ny ihan nappiin mee

En käsitä, mikä tuolla päässä on ny jääny jumiin. Hermosto voi paremmin, mutta niska ei. Kalvot ei vaan mahdu liikkumaan nollavälissä oikeella puolella. Tai voihan sitä rasittaa, mut siitä tulee vaan huonompi olo. En keksi enää mitään keinoa, kuinka saada ne auki. Ei kai sit auta, ku kärvistellä 3.12. fyssariin. Mielessä on käynyt soittaa aikaisemmin aikaa, mut en mää jaksa. Sama se, mitä tekee, ni ei tuo oikea puoli toimi. Kai se vaan on niin löysä, et pääsee kiepsahtamaan vinoon. Ei voi tietää. Ja eihän sitä voi pakottaakaan toimimaan. Siitä ei suoraa mitään hyvää, jos yrittää väkisin tehdä. Kaulan koukistajia oon uskollisesti hinkannut, oli kunto mikä vaan siedettävän yläpuolella. Huomenna vois yrittää olla nostamatta päätä sängystä, josko totaalinen lepo auttais. Todella rasittavaa.

Öitä! <3

Mikä on blogi 2

4. Blogi on alunperin lyhennelmä sanasta weblog. Muita samaa tarkoittavia käsitteitä on mm. loki, nettipäiväkirja, päiväkirja. Kaksi viimeisintä nimeä sopii erityisesti sellaisille blogeille, joissa kirjoittaja kirjoittaa päivittäin/säännöllisesti elämästään.

Gyllä vain! Blogi todellakin on monelle nettipäiväkirja. Minulle ainakin. Vielä tarkemmin, se on nettisairaspäiväkirja. Tänne on helppo palata ja tarkastaa, että mikäs se kunto milloin olikin. Lisäksi täältä on helppo seurata keskimääräistä kehityskäyrää siinä vaiheessa, kun usko paranemiseen horjuu. Eli takapakkikausina, eli nyt. Tällaisten työkalujen avulla on kuitenkin suht simppelii pitää yleissuunta ylöspäin, eikä välittää niistä paskapiikeistä tai huippuhetkistä. Muuten elämä ois todellista vuoristorataa, jossa ei pysyis kyydissä edes kolmipistevöillä.

Nettipäiväkirjaan tulee kirjoiteltua kaikennäköisiä tuntoa ja tuntemusta. Enimmäkseen ehkä valitusta. Olen päättänyt, että puran pahan olon mieluummin omaan blogiini kuin ihmisiin. Näin muilla on mahdollisuus valita, jaksaako lukea tätä paskaa vaiko ei ja minulla taas oikeus kirjoittaa tänne niin paljon ruikutusta, kuin vain sielu sietää. Sitä lähipiiri sen sijaan ei voisi valita, että pitäisin kaikki mölyt ja ketutuksen mahassani, ja tuittuilisin sitten jatkuvasti läheisilleni, jotka eivät moista mielestäni ansaitse. Monet sanoo, että eikös juuri läheisimmille voi sitten vapaasti avautua ja kiukutella, mutta mä en tykkää toimia niin. Haluan säästää tukijoukkoni ja rakkaimpani siltä ruikutukselta ja kurjuudelta, jota halutessani osaisin erittäin tehokkaasti itsestäni ulostaa. Mutta en halua.

Jeespoks, kyllähän täältä paljon positiivistakin settiä löytyy. Oikeastaan ilot ja onnenaiheet on niin pieniä, ja terveen ihmisen silmissä jopa mitättömiä, ettei lukija välttämättä edes huomaa niitä. Mä ihan oikeasti iloitsen siitä, et hampparin välistä löytyi sydämenmallinen kaali tai että pääsin pihaani poimiin ruuskareita ennen ku tilhet tuli. Terveen ihmisen perspektiivi on varmasti hieman erilainen, ja tuollaiset meikäläiselle pienet ilon aiheet ei ehkä tunnu välttämättä miltään. Kannattaisi kyllä opetella nauttimaan pienistä iloista. Suosittelen!

Jatkuu joskus...

Mikä on blogi?!

Täällä on mietitty useammin kuin kerran, mikä on blogi ja mitä blogiin on suotavaa kirjoittaa. Blogi on vaikea määritellä täsmällisesti ja määritelmiä on yhtä monta kuin määrittelijöitäkin. Yhden mielestä blogi on kirja. Toisen mielestä se on tiedotuskanava. Kolmas pitää blogia manifestimestana. Neljäs ei edes tiedä mikä blogi voisi olla. Meikäläistä ei niinkään termit kiinnosta, vaan se, mitä blogi merkitsee itselleen, eli miksi bloggaan ja mistä kaikesta sitä tuleekaan blogattua tänne taistelijoihin. Kuitenkin blogin määritelmä antaa hyvän kehyksen tutkiskella ko. asiaa.

1. Virallisen määritelmän mukaan blogi on verkkosaitti, johon yksi tai useampi kirjoittaa säännöllisesti, niin että uudet tekstit ovat helposti löydettävissä ja niin, että vanhat tekstit säilyvät muuttumattomina.

Kyllä!

Meikäläinen on alunperin Taistelijat-blogin perustanut. Aluksi tällä ei ollut sen suuremmin mitään missiota, kunhan aattelin tuhlata aikaani verkossa ja eksyin Bloggeriin. Muutamassa kuukaudessa huomasin, että blogiani lukee useampi sata ihmistä säännöllisesti. Siinä vaiheessa aloin miettiä, että mikähän ihme tänkin blogin motiivi oikein on ja mitä asioita voin tänne kirjoitella, ilman että joudun tuomioistuimeen tai herjausyytteeseen. No, olen pitäytynyt asialinjalla ja kirjoittanut pääasiassa omasta elämästäni niskavamman ja siitä kuntoutumisen teemoissa. Muutenkin olen vältellyt ääripääbloggaamista eli turhaa henkilökohtaista arvostelua tai dissausta, poliittisia tai uskonnollisia kannanottoja tai muutakaan liian "vakavaa". Elämäni on jo riittävän vakavaa ilman, että ruodin täällä opposiotiopolitiikan erityispiireitä tai hindulaisuuden ja buddhalaisuuden eroja. Vaikka kriittisesti useista asioista ja ilmiöistä kirjoittelenkin, ei se ole tämän blogin itsetarkoitus ollut koskaan.

Myöhemmin blogista on tullut minun kuntoutuspäiväkirja ja paskasaavi. Koska en jaksa koko ajan olla kyrpä otsassa arjessani, kaadan vitutuksen pääasiassa tänne verkkoon. Ne, jotka ei jaksa avautumista lukea, kykenevät pysymään poissa. Välillä hymyilyttää, kun kommentoijat kirjoittaa, että tekstini ovat ikäviä tai negatiivisia ja että enkö voisi kirjoitella jotain kivempaa. Vastaus on edelleen: EN. Kirjoitan juuri, miltä kulloinkin tuntuu ja viimeinen puoltoista vuotta on enemmän ja vähemmän ketuttanut.

Kakka valukoon tänne viemäriin, ni ei sitten tarvitse sitä muussa arjessa ja livesuhteissa surkutella. Ja sitä paitsi, mielestäni on vaan hienoa, että on tällainen avautumis/valittamismahdollisuus kuin blogi? Kyllä jokainen blogi sitten kohderyhmänsä löytää. Ne häipyy, jotka ei pidä tyylistä. Ne pysyy, jotka kokevat saavansakin täältä jotain. Mutta minä en mieti jokaisen tekstin julkaisun yhteydessä, miten lukijat mahdollisesti tekstini käsittää ja ymmärtää. Mieli on vapaa ja jokainen tehkööt omat tulkintansa.

2. Tiedon esityksessä verrattuna esim. websivuihin blogissa on tyypillistä ajan, linkityksen ja henkilökohtaisuuden painottaminen.

Kyllä!

Etenkin henkilökohtaisuuden. Tässä blogissa kuvataan minun elämääni. Minun taisteluani. Minun kuiluani ja kiipeämisprosessiani sieltä pois. Koska en kuitenkaan elä missään hiton tyhjiössä (onneksi!) tänne tulee kirjoitettua myös muusta maailmasta. Siksi kirjoittelen myös ihmisistä, ajankohtaisista teemoista, ilmiöistä, joskus työelämästäni, harrastuksistani jne., mutta nämä asiat ovat osa minun elämääni ja osa tätä koko sairastelu/kuntoutumisaisaa, eikä niitä voi veitsellä pois leikata. Kommentit siitä, etten voisi kirjoittaa menneistä parisuhteistani, työstäni tai ystävistäni, ovat erikoisia jo blogimääritelmän valossa. Uskon, että näitä kommentteja ei edes tulisi, jos kirjoittaisin em. ilmiöistä aina positiiviseen sävyyn. Vaan kun ei! Henkilökohtaisen blogista tekee juuri se, että uskallan kirjoittaa niistäkin asioista, jotka saattavat satuttaa lukijoita.

Otan siinä tietoisen riskin, vaikkei muiden loukkaaminen ikinä ole ollut itsetarkoitus Taistelijoissa. Mutta ei henkilökohtaisen verkkopäiväkirjan pitämisessä, joka on nimenomaan elämäni paskasaavi ja ketutuksenpurkukanava, voi pitäytyä ainoastaan kivoissa, ihanissa, miellyttävissä ja hienoissa sisällöissä. Valehtelisin, jos kirjoittaisin tänne vaikkapa entisen mieheni loistavasta suhtautumisesta sairauteeni. Valehtelisin, jos väittäisin ystävyyssuhteiden säilyneen samanlaisina kuin aiemmin. Valehtelisin, jos väittäisin, etten ikinä ole ollut vihainen, katkera ja vittuuntunut elämän epäoikeudenmukaisuudesta. Mutta ei minun tarvitse valehdella vain miellyttääkseni lukijoita, etenkin niitä tuttuja.

3. Muita blogille tyypillisiä piirteitä on kommentointimahdollisuus.

Jep, jep. Näin on! Jatkossa kaikki kommentit hyväksyy nihkeä sensuuri eli meikäläinen. ;) Pääasiassahan kommentit ovat asiallisia, mutta aina mahtuu mukaan törkyä ja turhuuksia. Osa kommenteista on tuntunut mielestäni jopa loukkaavilta, kuten kyselyt siitä, että "miksi en vain lähde maratonille ja lopeta valittamista" tai "sinä olet niin huono ja surkea ihminen, kun kirjoitat tällaisia negatiivia juttuja" tai "sinä olet katkera ja täynnä vihaa". Was? Viimeisessä oli kyse huonolla hetkellä tulleesta kommentista ja väärinkäsityksestä ja tavasta toimia, mutta se puitiin ja selvitettiin. :) Minä kun en mene muiden blogiin kertomaan ihmisille "totuuksia" asioista, joista en tiedä riittävästi, niin en halua sitä tapahtuvan myöskään omassa blogissani. Olen tästä asiasta erityisen tarkka, ja älähdän siitä hyvin helposti, mutta no worry.

Tottakai julkisen blogin pitäjänä täytyy pystyä ottamaan vastaan myös arvostelua ja kritiikkiä sekä ymmärtää, että minut saatetaan ymmärtää väärin, mutten voi antaa sen aiheuttaa loputtomasti mielipahaa tai vievän liikaa energiaani. Siksi kommenttienvalvonta, etten joudu ihan fyysisisistä syistä roikkumaan netissä enää tuntikausia vastaillen kommiin. Anteeksi. Mitäpä ei terveyden eteen tekisi.

Jatkuu joskus ... Öitä! <3

Ei tullu nuhaa

Ei tullut nuhaa. Tais vaan olla viileä täällä asunnossa. Vedin yöllä miekkosen villapaidan päälle, pistin paksumman huivin kaulaan ja linnottauduin peiton alle, ni eipä ollut kurkkukaan ni kipeä. Mutta pää on, ja yllättäen pukkas villa-allergia kaulaan. Oon tullut kaikelle yliherkäks: laastarin liima, villa, voimakkaat hajusteet, kylmyys/kuumuus, korut kaulalla/korvissa, kauluspaidat. Luetteloa vois jatkaa loputtomiin. Katsotaan nyt, mihin niskaolo menee tänään ja huomenna. Jossei mene mihinkään, sit täytyy miettiä uudelleenpiikitystä puudute-kortisonilla. Hyalganit saa toistaiseksi jäädä, koska niistä ei saa tässä kunnossa merkittävää hyötyä.

Ei vitsi, olen puuhastellut useamman kuukauden niin mielettömän verkkoproggiksen kanssa, että tekisi mieli huutaa asia ääneen koko maailmalle, mutta en voi. Joka aamu kun herään, iloitsen ensimmäisenä siitä, että meitin pikkuinen proggis voi hyvin, kasvaa ja räjähtää kohta käsiin. Siitäkin huolimatta, että oon täällä neljän seinän virtuaalitoimistossani kännykän varassa, olen onnistunut luomaan jotain sellaista, josta kenties joskus voin tienata elantoni! Siistii. :) :) :)

Monesti olen miettinyt, että kuinka helppo onkaan tehdä kaikki duunit täältä, nähdä ystäviä kotonaan ja muutenkin palloilla tätä 35 neliön väliä. Ei ois uskonut, että meikä sopeutuu ikinä tähän millään tasolla. Oikeestaan se, etten päässy himasta pois, oli aluksi paljon suurempi murhe kuin varsinainen niskavamma. Sit ku kipuhelvetti alkoi, kotona olosta tuli suht pieni murhe. Nyt taas kroppa ois muuten kunnossa, mutta niska ei kestä kävelyä. Ehkä joku päivä se vielä kestää, toivotaan parasta, koska ei muutakaan ole tehtävissä!

Kun välillä sadattelen, etten pysty käymään kaupungilla, rilluttelemassa tai matkustaa pitkiä matkoja, niin palautan tilanteen lopulta yhteen lauseeseen, jota kuulutin about 3 vuotta sitten: "Miksi mulla ei ole koskaan aikaa ja omaa rauhaa? Mä haluun sapatille tästä oravanpyörästä". No nyt on! Vaikka hinta tuntuu kohtuuttoman korkealta, niin ei se mitään. Itsepähän toivoin moista. Toki pysäytys olisi voinut tulla kevyemmälläkin otteella, mut käy se näinkin. Täytyy ens kerralla vähän miettiä, mitä toiveita suustaan päästää. ;)

Toive

Oikeastaan tässä vaiheessa sitä alkaa jo toivoa nuhaa, tai jopa sikistä, joka selittäis tän karsean olon. Tai siis nuhahan varmasti onkin, kerta pärskityttää ja sattuu kurkkuun. Hermosto veti aivan järkyt kilarit jostain yläniskasta. Sen jälkeen, ku kakkonen aukes, se löi jumin ylemmäs. Päässä on melooni. Siis joku iso, painava sinne kuulumaton esine, joka puristaa kaikkialta päätä. Muuraa ohimot, takaraivon, päälaen ja naaman kivikovaksi ja kumiseksi. Laittaa korvat huutamaan, silmät sumeiksi, nenään paineen ja hirveet kivut päähän. Mutta tää on tätä normaalia eloa ja oloa, joskin edellisistä separeista on piirua vaille 4 kuukautta.

Ei auta ku taas ulkoistaa noi oireet ja yrittää nukkua mahdollisimman pitkään, ettei joutu kärsimään valveilla. Kunhan nyt ensin sais unen päästä kiinni. Täytynee triplata Triptylit taas sinne, missä ne olikin. Ei tästä muuten tuu loppua ollenkaan. Uus yritys, öitä! Vastahan kello on 5.16... ;)

Köh köh

Saas nähdä, iskeekö vaiko eikö. Kolme päivää on ollut kurkku kipeä ja välillä pärskinytkin. Ei kuitenkaan ole kuumetta, eikä muitakaan oireita. Voi johtua nollan asennostakin. Toivotaan. Mieluummin niskaperäinen kuin influenssaperäinen oirekuva. Ensimmäinen on jo tuttua ja turvallista, eikä siihen kuole. Toisesta ei voi tietää, ennen kuin sen käy läpi. Ja vaikkei henki lähtis, niin hakkaava yskä ja puristus rintaan tässä kunnossa ei taatusti tunnu kivalta.

Jaahas, jos yrittäis nyt nukkua sit, ku eilen/tänään meni aamukuuteen, ennen ku sai unen päästä kiinni. Öitä! <3