Toive

Oikeastaan tässä vaiheessa sitä alkaa jo toivoa nuhaa, tai jopa sikistä, joka selittäis tän karsean olon. Tai siis nuhahan varmasti onkin, kerta pärskityttää ja sattuu kurkkuun. Hermosto veti aivan järkyt kilarit jostain yläniskasta. Sen jälkeen, ku kakkonen aukes, se löi jumin ylemmäs. Päässä on melooni. Siis joku iso, painava sinne kuulumaton esine, joka puristaa kaikkialta päätä. Muuraa ohimot, takaraivon, päälaen ja naaman kivikovaksi ja kumiseksi. Laittaa korvat huutamaan, silmät sumeiksi, nenään paineen ja hirveet kivut päähän. Mutta tää on tätä normaalia eloa ja oloa, joskin edellisistä separeista on piirua vaille 4 kuukautta.

Ei auta ku taas ulkoistaa noi oireet ja yrittää nukkua mahdollisimman pitkään, ettei joutu kärsimään valveilla. Kunhan nyt ensin sais unen päästä kiinni. Täytynee triplata Triptylit taas sinne, missä ne olikin. Ei tästä muuten tuu loppua ollenkaan. Uus yritys, öitä! Vastahan kello on 5.16... ;)