Gyllä vain! Blogi todellakin on monelle nettipäiväkirja. Minulle ainakin. Vielä tarkemmin, se on nettisairaspäiväkirja. Tänne on helppo palata ja tarkastaa, että mikäs se kunto milloin olikin. Lisäksi täältä on helppo seurata keskimääräistä kehityskäyrää siinä vaiheessa, kun usko paranemiseen horjuu. Eli takapakkikausina, eli nyt. Tällaisten työkalujen avulla on kuitenkin suht simppelii pitää yleissuunta ylöspäin, eikä välittää niistä paskapiikeistä tai huippuhetkistä. Muuten elämä ois todellista vuoristorataa, jossa ei pysyis kyydissä edes kolmipistevöillä.
Nettipäiväkirjaan tulee kirjoiteltua kaikennäköisiä tuntoa ja tuntemusta. Enimmäkseen ehkä valitusta. Olen päättänyt, että puran pahan olon mieluummin omaan blogiini kuin ihmisiin. Näin muilla on mahdollisuus valita, jaksaako lukea tätä paskaa vaiko ei ja minulla taas oikeus kirjoittaa tänne niin paljon ruikutusta, kuin vain sielu sietää. Sitä lähipiiri sen sijaan ei voisi valita, että pitäisin kaikki mölyt ja ketutuksen mahassani, ja tuittuilisin sitten jatkuvasti läheisilleni, jotka eivät moista mielestäni ansaitse. Monet sanoo, että eikös juuri läheisimmille voi sitten vapaasti avautua ja kiukutella, mutta mä en tykkää toimia niin. Haluan säästää tukijoukkoni ja rakkaimpani siltä ruikutukselta ja kurjuudelta, jota halutessani osaisin erittäin tehokkaasti itsestäni ulostaa. Mutta en halua.
Jeespoks, kyllähän täältä paljon positiivistakin settiä löytyy. Oikeastaan ilot ja onnenaiheet on niin pieniä, ja terveen ihmisen silmissä jopa mitättömiä, ettei lukija välttämättä edes huomaa niitä. Mä ihan oikeasti iloitsen siitä, et hampparin välistä löytyi sydämenmallinen kaali tai että pääsin pihaani poimiin ruuskareita ennen ku tilhet tuli. Terveen ihmisen perspektiivi on varmasti hieman erilainen, ja tuollaiset meikäläiselle pienet ilon aiheet ei ehkä tunnu välttämättä miltään. Kannattaisi kyllä opetella nauttimaan pienistä iloista. Suosittelen!
Jatkuu joskus...
Tekstit
1 kommentti:
Ristinsä kullakin, en missään tapauksessa aliarvioi kärsimystäsi enkä varmaan sitä pysty ymmärtämään mutta tänään tuli mulle hyvin paha mieli kun muistin miten olen ja joudun yhtä taistelemaan todella inhottavia systeemejä vastaan,tuntuu usein mahdottomalta,ei fyysisesti ainakaan usein toivottavasti) mutta henkistä terroria ihan helvetisti, ei jaksa kertoa,ihmetyttää muutamien ihmisten sitkeys kun ne haluaa jollekkin pahaa.
Lähetä kommentti