Rispektii ja aamuyön ajatuksenvirtaa

Pahoittelen jo heti alkuun, että tämä on postaus, jonka voi ymmärtää täysin väärin, jossei satu olemaan viestintäihminen, ja etenkin sisällöntuottaja ja tekstintekijä. Kirjoitan tämän silti mutta en halua sen tarkemmin avata, mistä tässä tarkalleen on kyse, niin teksti saattaa jäädä aukeamatta niille ihmisille, jotka ei tunne tekstintuottajan/stilisoijan arkea, roolitusta, prosesseja ja työnjakoa. Kirjoitan tämän tekstin vaan ja ainoastaan siksi, etten huomenna vitutuksen puuskassani ota meiliä (ainoota toimivaa kommunikointikanavaa;) kauniiseen händyyni ja lähetä minulle tärkeille ihmisille liian tulikivenkatkuista feedbäkkiä. Jos nyt joku asianomainen sattuu tämän täältä lukemaan, hän taatusti tietää, mistä on kyse. Ja muiden ei tarvitsekaan. Pääasia, että saan tämän sydämeltäni, enkä tee kiivastuksissani mitään, mitä katuisin myöhemmin. Aamen. Asiaan...

Minulta pyydettiin apua erääseen kirjoitushommaan. Päätin tottakai auttaa, koska minulta varta varten mielipidettäni ja osaamistani pyydettiin ja koska asia oli minullekin _erittäin_ tärkeä. Oikeasti en olisi voinut uhrata koneella niin kauaa, mutta ajattelin, että tämä on vähintä, miten voin jeesiä apua pyytävää tärkeää ihmistä. Tekstihomma oli tehty jo ennen minua johonkin kuosiin, muttei mielestäni riittävän hyvin asian tärkeyteen suhteutettuna. Niinpä halusin vilpittömästi jeesiä tekstin kanssa. Tiesin, että tämä jos joku, pitäisi olla täydellisesti hoidossa. Ajattelen useimmista asioista niin, että ne pitää olla "perfecto", mutta tämä nyt sattui olemaan vieläkin tärkeämpää kuin vain perfect.

Ennen kuin aloitin tehtävän, kysyin tullaanko työtäni arvostamaan. Eli jos katsoisin tässä paskassa kunnossa kirjoitukset läpi ja korjaisinne, kuten parhaaksi näen, niin tultaisiinko tekemäni työ hyväksymään sellaisenaan. Vai huomaisinko myöhemmin, että tekemäni muutokset on "uudelleenkorjattu" ja tietenkin siihen alkuperäiseen asuunsa, joka ei todellakaan miellyttänyt minua. Eikä kai alkuperäisten tekstien kirjoittajaakaan, koska minun apuani hän kaipasi.

Vannnotin tehtävän briiffannutta, että kertoo minulle ajoissa, mikäli aikoo paskoa tekemäni työn päälle, ja kenties kustakin vielä päälle. Asetin siis vastakkain oman terveyteni ja tämän pienen tekstintekovelvoitteeni. Mutta _vain siinä tapauksessa_, että terveyteni heikkeneminen ylirasituksen takia olisi varmasti hoidetun velvoitteen arvoista. Kyllä olisi, vakuuteltiin. Ei sitten muuta kuin hommiin, jos kerta tällä kertaa tekstejäni oikeasti arvostettaisiin niin paljon, että se myös päätyisi lopullisena versiona sinne, mihin kuuluikin.

Koska olen päättänyt, etten kuse omille kintuilleni työvelvoitteiden kanssa, aloin pakertaa iloisin mielin tätä pikkuproggista, joka ei tosin ollutkaan niin pikkuinen. Kuten kirjoitustyötä tekevät tietävät, tekstin tuottaminen on pääosin ajattelua, ei todellakaan pelkkää näppäinten juoksuttamista. Pitää miettiä kohderyhmä, päättää viestinnän tyylistä, sisällöstä, näkökulmasta, tehokeinoista sekä yhteensopivuudesta mm. kuvituksen kanssa. Miettiä, sopiiko tyyli käyttötarkoitukseen (tässä tapauksessa nettiin) tai puhutteleeko sanoma muitakin kuin itseäni. Useinhan keskivertokirjoittaja tekee mielestään oikein hauskaa, eläväistä ja vaikuttavaa tekstiä, mutta kohderyhmä saattaa pitää tuotosta aivan paskana. Sama se on täällä blogissakin. Ihmiset todennäköisesti nauraa meitsille, että tuoko tyttö muka viestinnän ammattilainen, tällaisillä paskoilla teksteillä. Nyt puolustan itseäni sen verran, että täällä blogissa ei olla duunissa. Aika usein, nytkin, kirjoitan tajunnanvirtaa, enkä edes muuta tahdo tehdä. Tämän blogin tarkoitus ei ole tarjota äidinkielellisesti hiottuja puhuttelevia lastuja ulkopuolisille, vaan enemmänki kyse on päiväkirjamaisesta vuodatuksesta lähinnä itselleni. (Lukekaa tekstit "Mikä on blogi", niin kenties hiffaatte paremmin mitä tarkoitan). Niin asiaan ... Ei riitä, että hallitsee kymmensormijärjestelmän, vaan täytyy osata asettua vastaanottajan asemaan ja kyetä tarkastelemaan tekstiä tämän ulkopuolisena kokemus- ja ajatusmaailmasta. Varsinkin viimeinen on useimmille todella vaikeaa, jopa mahdotonta. Irrottautuminen omasta rutinoituneesta ajattelusta, asemasta, arvostuksista, elämäntyylistä ja ihmiskuvasta on helvetin vaikeeta. Erityisen hankalaa se on niille ihmisille, jotka paahtaa vain ja ainoastaan omassa oravanpyörässään 5 päivää viikossa kahdeksan tunnin ilman, että heillä on mitään velvoitetta olla tekemättä niin. Toista se on sairaalla. Tämä lienee se positiivisin ja merkittävin juttu, jonka olen saanut kokea sairastamisen myötä: erilaisten ihmisten erilaisten maailmoiden rikkaus! En ole saanut nähdä asiaa kovinkaan helpolla, vaan omista jakkiutuneista ajatus- ja toimintarutiineista irti pääseminen on vienyt todella kauan ja vaatinut melkoisesti energiaa, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Jeps, taas takaisin tähän velvoitteeseen...

Kirkkain silmin ja vilpittömin mielin vakuuteltiin, että työni on korvaamaton ja työnjälkeni se, mitä tullaan käyttämään. Niinpä siis päätin uhrata toistaiseksi viimeiset energiani proggikseen, ja olin aidosti todella iloinen, että pystyin edes vähän auttamaan minulle tärkeitä ihmisiä. Tiesin jo valmiiksi, että asiasta seuraa keskikokoinen niskakatastrofi, mutta ajattelin, että apuani todella arvostettaisiin (tällä kertaa) ja että katastrofi olisi tämän tehtävän suorittamisen arvoinen.

Joo, joo ja niin, niin. No, arvannette, kuinka siis kävi. Menin katsomaan tekemiäni tekstejä todellisessa yhteydessään, ja kappas ne oli "uudelleenkorjattu". Aivan, kuten olin osannut epäillä, ja toisin kuin minulle oli luvattu. Tällä kertaa tällä lupauksella oli erityisen iso hinta, sillä päätin todella ottaa takkiin kuntoutumisen kanssa muutaman viikon, jopa kuukauden. Kerroin asiasta minut briiffanneelle ihmiselle, mutta nähtävästi en riittävän hyvin. Tai ehkä vain puhumme niin eri käsitteillä, ja katsoimme sairauteni takia maailmaa niin eri tavalla, että syntyi väärinymmärrys. No, ei sillä enää ole väliä, mutta ehkäpä asiaan vaikutti se, että eri ihminen antoi tehtävän kuin kuka hyväksyjä oli. (Tulipa paska lause, mut tää teksti ny on muutenkin pelkkää hapokasta kusta, ettei hyvä tosi... Anteeks lukijat, muistakaa, että aina voitte stopata lukemisen NYT ja JUST)

Dodii, siinä vuodatukseni. Älkää hyvät ihmiset kommentoiko niin, että selviää, mihin tämä liittyi, koska en voi julkaista niitä kommia. Muuten saa kyllä kommentoida, jos siltä tuntuu. Musta tuntui siltä, että hetken aikaa tän shown jälkeen teki mieli ottaa ihmisiä tukasta kiinni ja nakella pitkin seiniä - kuvainnollisesti siis. Koska en ole väkivaltainen tyyppi, niin pysykööt mielikuvan tasolla. ;) ;) Mut se, mitä voisin kyllä tehdä, on antaa uudelleen "pienen" feedbackin tästä aiheesta asianomaisille. Kattoo ny.

Onneksi sain purettua suurimman ketutuksen nyt tähän tekstiin, niin palautteen sisältö tulee olemaan oikein rationaalinen ja emotionaalisesti suorastaan laimea, jopa vaisu. Itseni tuntien uskon, että toimin tällä kertaa järkevästi. Aina ei tarvitse räjäyttää koko kalliota tuhansiksi pillun päreiksi (kiitos Lavin, tämä on aina yhtä kaunis kielikuva;), että siitä pääsee jotenkin kaivautumaan läpi.

Öitä! <3