Ei vitsi, olen puuhastellut useamman kuukauden niin mielettömän verkkoproggiksen kanssa, että tekisi mieli huutaa asia ääneen koko maailmalle, mutta en voi. Joka aamu kun herään, iloitsen ensimmäisenä siitä, että meitin pikkuinen proggis voi hyvin, kasvaa ja räjähtää kohta käsiin. Siitäkin huolimatta, että oon täällä neljän seinän virtuaalitoimistossani kännykän varassa, olen onnistunut luomaan jotain sellaista, josta kenties joskus voin tienata elantoni! Siistii. :) :) :)
Monesti olen miettinyt, että kuinka helppo onkaan tehdä kaikki duunit täältä, nähdä ystäviä kotonaan ja muutenkin palloilla tätä 35 neliön väliä. Ei ois uskonut, että meikä sopeutuu ikinä tähän millään tasolla. Oikeestaan se, etten päässy himasta pois, oli aluksi paljon suurempi murhe kuin varsinainen niskavamma. Sit ku kipuhelvetti alkoi, kotona olosta tuli suht pieni murhe. Nyt taas kroppa ois muuten kunnossa, mutta niska ei kestä kävelyä. Ehkä joku päivä se vielä kestää, toivotaan parasta, koska ei muutakaan ole tehtävissä!
Kun välillä sadattelen, etten pysty käymään kaupungilla, rilluttelemassa tai matkustaa pitkiä matkoja, niin palautan tilanteen lopulta yhteen lauseeseen, jota kuulutin about 3 vuotta sitten: "Miksi mulla ei ole koskaan aikaa ja omaa rauhaa? Mä haluun sapatille tästä oravanpyörästä". No nyt on! Vaikka hinta tuntuu kohtuuttoman korkealta, niin ei se mitään. Itsepähän toivoin moista. Toki pysäytys olisi voinut tulla kevyemmälläkin otteella, mut käy se näinkin. Täytyy ens kerralla vähän miettiä, mitä toiveita suustaan päästää. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti