Cogito, ergo sum (Tahdonvoimaa)

Tänään on ollut hassu päivä. Periaatteessa ihan ok, mutta maan läpi humpsahtelu on aina merkki siitä, että C0 on lukkiutunut tai lukkiutuu oikealle, kun nivel joustaa. No, huomennahan sen sitten huomaa. Aamulla herätessä jos on rautakanki, niin lukkiutumisdiagnoosi on varma. Sitten vain maataan seuraavaan fyssariin, joka on 14.1.

Pää on ihan ok lukuun ottamatta lihasten tukkeutumista ja niskan rasituskestävyyttä, joka on luokkaa paska. Ei jaksa kantaa päätä ja kuten aikaisemmin kirjoittelinkin, voimat heikkenevät joka päivä, kun ei pysty treenaan. Tänään kokeilin ihan vähän tehdä kaulan syviä koukistajia. Not good idea. Samantien tuppas takaraivon hermot kipeytymään.

Kop, kop, muuten hermosto on pysynyt rauhallisena - edelleen! Jo kohta 2 kuukautta. Mitä nyt muutamana yönä oon herännyt hirveeseen paleluun. Mutta meillä kyllä oikeesti on ollut kylmä. Nyt on nupit kaakossa ja patteri huutais halleluujaa, jos osaisi puhua.

Hitto, kun nyt pääsis jotenkin tästä 'pääongelma' eroon. Mietin jo tänään vetäväni pari Sirdaludia, mutten uskaltanut, kun en tiedä yhteisvaikutuksista Klotriptylin kanssa. Punaiset kolmiot molemmissa, joten ei varmaan hyvä yhdistelmä. Toivottavasti saan lekurin taivuteltua täräyttään mulle yhteensopivat tajunnan ja tension räjäyttävät tabletit jo ensi viikolla!

Pitäis ehkä vaan kokeilla muutaman päivän totaalista lepoa, mutta kun siitä tulee niin huono omatunto. Näen silmissäni fysiatrini pirun sarvet päässä ja sen syyttävän sormen, joka osoittaa mua. Sitten kuuluu möreällä äänellä: Girl, remember! Rest makes rusty!

Niin, ja välillä tuntuu, että makaaminenkin rasittaa pään kannattajalihaksia ja kaulan lihaksia. Ei se voi olla totta... Eihän... Oiskohan tämä uusi tyyny sittenkin paska?

Kuntoutujan paras kaveri: internet (Tahdonvoimaa)

Tietoyhteiskunnasta tuli Suomen 1990-luvun yhteiskunnassa supertrendikäs termi. Sen spekuloitiin muuttavan kaiken kaupanteosta kulttuuriin ja ihmissuhteista perhedynamiikkaan. Maassamme laadittiin kymmeniä strategioita siitä, miten tietoyhteiskunnan ominaisuuksia, kuten verkostomaisuutta, dynaamisuutta ja käsitteellisyyttä, parhaiten hyödynnettäisiin.

Tietoyhteiskunta on monelle yhtä kuin internet

Tavallisen kansalaisen käsitys tietoyhteiskunnasta on suppeampi. Se on monelle yhtä kuin internet. Internet, etenkin nykyisessä sosiaalisessa roolissaan, mahdollistaa jopa koko elämän rakentamisen verkkoon. Netin kautta hoituvat työt ja harrastukset, ystävyyssuhteiden ylläpito, deittailu ja parisuhteen hoitaminen, ostaminen ja maksaminen sekä palveluiden käyttö.

Hyötyä, hupia ja riippuvuutta

Monet ovat tulleet riippuvaiseksi netistä ja sen sisällöstä. Sähköpostissa, blogeissa, keskusteluryhmissä ja Facebookissa käydään kymmeniä kertoja päivässä, ja oman houkutuksensa luovat erilaiset nettipelit sekä loputon viihdetarjonta. Laskujen maksaminen ja verkkoshoppailu eivät myöskään käy kukkaron päälle niin paljon, kuin samojen hommien hoitaminen livenä.

Vaikka internetia kovasti parjataan ja sitä tarjotaan selitykseksi muun muassa lasten- ja nuorten mielenterveysongelmiin, syrjäytymiseen, peliriippuvuuteen ja holtittomaan seksuaalikäyttäytymiseen, on siinä paljon hyvääkin. Verkon merkityksen ymmärtää, vasta kun sen varassa elää. Itselläni tämä tilanne tuli vastaan, kun niskan retkahdusvamma ja sitä seurannut tasapainon menettäminen, vangitsivat minut neljän seinän sisälle.

Virtuaalielämäni verkossa

Toisinaan en ole sulkenut tietokonetta kuukausiin. Tiedän, pitäisi. En vain jaksa joka päivä availla musiikkisoitinta, sähköpostia, blogia, Facebookia, vakiofoorumeita, verkkolehtiä ja Skypeä.

Koska joudun viettämään yli puolet valveilla olostani vaakatasossa, läppäristäni on tullut korvaaton. Ja kun en jaksa naputella konettani, teen hommia kännykälläni. Ilman nettiä olisin totaalisen tylsistynyt, elämästä eristynyt ja lopulta myös masentunut.

Netti mahdollistaa työnteon ja sosiaalisten suhteiden hoitamisen sekä maksu- yms. velvollisuuksien järjestelyt. Myös blogistani on tullut varsin luettu ja sen kirjoittelu on hyvää ajanvietettä. Koska en pysty juuri kotoani poistumaan, netti on hengityskone, joka ylläpitää elämääni.

Viva la internet!

Kelan joululahjat (Tahdonvoimaa)

Jos tervehdyn, lupaan henkilökohtaisesti hakea Osmonpuistosta koiranpaskaa, purkittaa sen punaisiin mukeihin ja taata Tampereen Kelalle ensi jouluna yhtä miellyttävän joulun kuin mitä he tarjosivat minulle 2008.

Ja vaikka tiedän, ettei moinen toiminta ole yksittäisen portinvartijan vika, sillä orjat noudattaa uskollisesti vain isännän käskyjä raipan pelossa, mutta eiköhän sanoma 'valu' ;) sieltä rivivirkailijalta eteenpäin. Ja kuinka odotankaan sitä hetkeä, kun yritykseni siirtää kaikki vakuutukset pois eräästä nimeltä mainitsemattomasta vakuutusyhtiöstä.

Tiedättekö mitä? Nämä Lady in Pinkin kertomat esimerkit, Fedjan ja muiden kokemukset ajavat minua kehittämään itseäni kirjoittajana ja yhteiskuntatieteilijänä. Saatan myös harkita politiikkaan mukaan lähtemistä, sillä sitä kautta saisi äänensä kuuluviin.

Mutta ensin pitäisi saada terveys takaisin. Ja siitä kun ei ole takeita, ei kannata suunnitella liiemmin mitään. Toisaalta, jossen tervehdy, kirjoitan hyvin suoran medialausunnon tilanteestani ja teen niin näyttävän marttyyri-itsemurhan, että ehkä se liikuttaa edes yhtä kansanedustajaa tai kunnanvaltuutettua. ;) Valtio vaan tuppaa olemaan sellainen hienoksi säädetty monimutkainen systeemi, että täällä yksittäisen ihmisen kohtalo ei juuri ketään liikuta. Jos en tervehdy, niin sinänsä parempi vaihtoehto on nyhtää kaikki rahat pois ensin Kelasta, sitten siirtyä työvoimatoimiston asiakkaaksi ja lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle! Ja mikä parasta valtion takaamaa opintolainaakin on. ;)

Totuus (Tahdonvoimaa)

Suomi ei ole ollut enää pitkään aikaan oikea hyvinvointivaltio. Se haluaa sitä olla, muttei kykene täyttämään edes minimikriteerejä.

Työttömyys ja eriarvoisuus kasvavat, luokkaerot suurenevat, mm. suurperheet, yksinhuoltajat ja sairaat elävät taloudellisessa ahdingossa, monet ovat kahden työn loukussa, julkisella puolella perusterveydenhuolto toimii nipin napin, mutta sitäkin on karsittu.

Psykkiseen työhön ja kuntoutukseen ei ole varoja, koulutuksen taso on laskenut kuin lehmänhäntä, uhkaavaan työvoimapulaan ei edes haluta löytää lääkettä, rasismi (niin rotu-, sukupuoli-, ikä ja ammatti yms.) rehottaa, tasa-arvo ei toteutu ruohonjuuritasolla, valtion ja kuntien laitoksissa istuu epäpätevät ihmiset hommissa, liki 3000 ihmistä elää vailla vakituista asuntoa jne. Tuollaiset 'Mikon' tapaukset ovat Suomessa arkea ja valitettavasti täysin hyväksyttäviä.

Tuossa oli vain muutama esimerkki siitä, miksi itse muutan mahdollisimman pian täältä pois ja haluan maksaa verorahani johonkin, mistä niille saa katetta.

Totuus on, että se osa väestöstä, jolla menee hyvin, pärjää erinomaisesti mutta ne joilla menee huonommin, tulevat ajautumaan yhä syvemmälle kuiluun tulevaisuudessa. Ja meidän maamme sallii tämän. Kun oma perse ei ole tulessa, kaikki on hyvin.

Sairaat väliinputoajat hyvinvointivaltiossa... (Lady in Pink)

Tahdonvoimaan viime tekstiin liittyen, ei voi muuta sanoa kuin voihan vitun perse tota kelan touhua... toi on aivan käsittämätöntä. Tuntuu niin väärältä, että ihmiset jotka ovat muutenkin aivan jaksamisensa äärirajoilla SAIRAUTENSA kanssa niin joutuvat vielä lisäksi taistelemaan siitä, että millä sitä eläisi ja kustantaisi kaikki lääkäri-, lääke ym. kulut normaalikulujen lisäksi. Toi on jotain niin uskomatonta...

Samaiseen aiheeseen liittyen satuin tossa lukemaan kirjan Hyvinvointivaltion lupaukset ja kohtuuttomat tapaukset. Oli muuten aika älytöntä luettavaa. Täynnä tapauksia siitä miten sairaat ihmiset joutuvat taistelemaan usein kuukausia ja jopa vuosia jonkun tuen puolesta ja loppujen lopuksi kirjan tapauksista 89% sai hylkäävän päätöksen. Näitä päätöksiä oltiin sitten Kelassa perusteltu mm. yhteiskunnan määrärahojen pienuudella ja sillä, ettei sairaus täyttänyt tiettyjä kriteerejä, jotta tuki voitaisi myöntää. Mukana oli myös paljon ammattilaisten harjoittamaa itsesensuuria ja portinvartiointia sekä täysin lainvastaisia päätöksiä. Jo se, että sairauden johdosta ihminen joutuu väliinputoaja-asemaan, ei pitäisi olla perustuslain mukaan mahdollista.. mutta kappas, käytännössä se onnistuu. Kirjasta löytyi useita tapauksia, jossa potilaalle ei oltu myönnetty mitää tukia, koska hän ei yksinkertaisesti kuulunut minkään tuen piiriin. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, mutta näköjään se on. Millä tällaiseen tilanteeseen joutunut ihminen elää? Vain läheistensä avustuksella...

Mielenkiintoista on myös se, että edelleen Kelassa vallitsee näkemys, jonka mukaan vammat, jotka eivät näy ulospäin eivät ole työkyvyttömyyttä aiheuttavia ongelmia. Tähänhän kategoriaan kuuluvat juuri myös sellaiset hermostosairaudet, jotka eivät kuvissa näy, whiplash, fibromyalgia, selkäkivut yms. sairaudet mukaan lukien psyykkiset sairaudet. Mielenkiintoista on, että jos tukea hakeva oli itse raahautunut Kelaan selvittämään asiaa niin päätös oli 90%:n varmuudella kieltävä, koska "henkilöhän on terve kun hän kykeni tännekin tulemaan". Eli ei auta asioida paikan päällä esim. tällaisessa Tahdonvoimaakin tilanteessa. Jos ei ole ulospäin näkyvää vikaa, ei tukea useinkaan saa. Aivan järkyttävää.

Paljon tarvittaisiinkin tieteenalat ylittävää asiantuntijuutta ja kokonaisuuksiin katsomista. Usein toistuvat ja tutut tapaukset Kela pystyy hoitamaan mekaanisesti ihan ok, mutta jos vastaan tulee vieras ongelma, josta ei juuri tiedetä, heitetään hanskat tiskiin. Järkyttävää, mutta kirjan tapauksista ennen "vain" fyysisesti sairaat ihmiset sairastuivat pahoin myös henkisesti kun jäivät ilman tukea ja näin ollen joutuivat joka päivä taistelemaan sen kanssa miten elävät. Tähänkö ollaan siis tultu, että fyysisesti sairaista ihmisistä tulee masentuneita, ahdistuneita ja itsetuhoisia sen takia, että Kela evää heiltä mahdollisuuden elämiseen?

Laitan tähän yhden esimerkkitapauksen, joka ylitti täysin ymmärrykseni. Tämä on tosiaan vain yksi monista kirjan esimerkeistä...

32-vuotias Mikko on saanut tapaturmaisesti aivovaurion vajaa vuosi sitten, hän on sairaalahoidossa ja tarvitsee apua kaikissa toiminnoissaan. Syömistä on valvottava, ja Mikkoa on myös syötettävä, sillä hän saa vain muutaman lusikallisen ruokaa itse suuhunsa. Mikko tarvitsee nostamisapua, jalat eivät kanna. Vaipat ovat käytössä. Mikko jaksaa istua pyörätuolissa kolme-neljä tuntia kerrallaan. Muutaman sanan Mikko kykenee myös puhumaan, hän tunnistaa omaiset ja läheiset, jotka käyvät päivittäin sairaalassa. Mikko on käynyt myös yhden tai kahden vuorokauden kotilomilla lähinnä ädin avustamana. Omaisten tavoitteena on vuorohoito sairaalan kanssa. Näitä mahdollisuuksia selvitetään.

Koska Mikolla oli sairauslomia jo ennen tapaturmaa, hänen sairauspäivärahaoikeutensa päättyi puolen vuoden kuluttua tapaturmasta. Tilanteeseen liittyy moninaisia huolia. Lääkärinlausunto toistaiseksi jatkuvasta työkyvyttömyydestä kirjoitettiin juuri ennen sairauspäivärahakauden päättymistä ja eläkepäätöstä ei vielä kuukaudessa ole tullut. Viranomaisena Kela on kehottanut Mikon omaisia ilmoittamaan Mikon työvoimatoimistoon työnhakijaksi. (Metteri 2004.)

Että näin. Onko meidän ihanainen hyvinvointivaltio oikeastaan enää hyvinvointivaltio?
Samaa pohdittiin myös kirjassa. Voidaanko Suomea enää pitää hyvinvointivaltiona, kun meillä leipäjonojen ja marginaalisen toimeentulotuen rooli on korostunut, terveydenhuollon rahoitus on minimitasoa, sairasvakuutus on heikko ja kun kansaneläkettä ja sairasvakuutuksen päivärahaa ei enää makseta edes kaikille? Tässäpä mielenkiintoinen asia pohdittavaksi.

Ja taas sataa paskaa (Tahdonvoimaa)

Kelasta tuli kirje. Iso. Eli huono merkki. Aikovat hylätä osasairapäivärahani, koska lääkäri kirjoitti B-lausunnon ja suosituksen sairaspäiväraha-asiaa varten vasta lokakuussa, kun jouduin perumaan syyskuun aikani, koska olin tuolloin kipeä.

Tuli vaan lappu, että anna lisäselvitys, joka voi vaikuttaa asiaan. Mitäköhän tähän sitten selvittäisi, kun ne tietää jo kaikki. Se olisikin hienoa, että hylkäisivät sitten ajalta 1.8 - 30.11 kaikki korvaukset. En ymmärrä tota Kelan touhua. Täytyy soittaa Kelaan ja kysyä, että mistä on kyse. Ja sitten tutulle, joka on ollut siellä töissä, että mitä tohon raapustaa.

Mutta kyllä koetellaan. Tuntuu että mun paraneminen on vaan tehty mahdottomaksi byrokratiankin tasolta.

Eipä ole mitään sanottavaa (Tahdonvoimaa)

Nyt alkaa loppua sanottavat, joten kirjoitellaan diipadaapaa. Tampereella on tullut koko päivän vettä. Ja koko yön satoi kanssa. Valvoin ainakin seiskaan. Juuri kun oli nukahtamassa, Lady in Pink alkoi koodailla. Hän oli herännyt. Vaihdettiin siinä pari sanaa paskasta elämästämme ja sit kävin nukkuun.

Nukuin johonkin 15 asti ja työstin eilen aloittamani artikkelin loppuun. Sitten kiltisti hinkkasin liikkeet kolmesti päivässä, vaikka se tuntuu turhalta. Vaikka eilen tuli istuttua/seisottua jonkin verran, niin pää ei sipannut. Sen huomaa kyllä, että niskasta on viimeinenkin voima kadonnut maatessa. Oikein tuli lihakset kipeeksi, kun joutuivat kannettelemaan nuppia. No, ihan hyvä. Ainakin saivat treeniä.

Tänäänkin jatkoin samaa linjaa ja istuskelin niin kauan, kun hyvässä asennossa jaksaa olla. Totesin, että läppärin käyttö vaakatasossa pitää lopettaa. Se provosoi niskaa pahemmaksi. Niin, sekin... Ei pää vieläkään normaali ole, vaan hermot on ärtyneet ja tuntuu edelleen painavalta. Puristus ja kiristys on mennyt pois. Lähinnä ohimot ja takaraivo on painavat. Oikea pahempi. Samoin alaselkä on ihan tikissä. Koko systeemi siis painunut kasaan. Ei jaksa kantaa päätä ja kroppaansa.

Sanomattakin on selvää, että koukistajia ei pysty tekemään. Huomenna, jos pää on hyvä, menen altaalle, vaikka kärsisin siitä seuraavat 3 viikkoa. Sillä saa tukea niskaan ja aineenvaihduntaa alueelle, kun koukistajia ei voi tehdä.

Kai se täytyis velloa pari päivää vaan sängyn pohjalla ja kattoa auttaako, kun niska sais levätä täysin. Se vois viedä loputkin oireilut pois. Tai sitten ei. No, lääke auttaa pahimpaan kivistykseen. Pärjään, vaikkei pää normaali olekaan. Katotaan sit joulun jälkeen lekurin kanssa sitä hevoskuuria.

Kynttilä muistuttaa joulusta hyllyn päällä. Muuten ei joulufiilistä tähän taloon tule. Onneksi on niin kurja talvi, niin ei edes ole sellainen White Christmas -meininki muutenkaan. Miettikää kohta on mennyt 8 kuukautta kaatumisesta. Kyllä voi pienestä tipahtaa taivaasta helvettiin. En voi olla miettimättä, millaistakohan elämäni olisi, jos en olisi kaatunut? Olisikohan burn-outissa vai puksuttaisin tasaisen varmasti duunissa ja koulussa eteenpäin? Vai alkanut hetken mielijohteesta äidiksi? Se hyvä puoli tässä 'laman' aikaan sairastamisessa on, että kuvausrintamalla on ollut tosi hiljaista. Ei harmita niin paljon! Ja mikäs täs on maatessa ja musaa kuunnellessa, jos ei vaan sattuis aina johonkin. Laskin just mielessäni, että jos tästä päivästä eteenpäin en saisi rahaa mistään, niin pärjäisin maaliskuu-huhtikuuhun vallan mainiosti, kun en maksa vuokraa. Eli siihen asti voin sairastaa ja sitten on oltava terve. Se ois sitten tasan vuosi.

Yötöiksi (Tahdonvoimaa)

Innostuin kirjoittelemaan artikkelin mielenkiintoisesta nousevasta bändistä ja yötöìksi meni. Nyt sain readyksi. Se niin hidasta ensin kännyllä vetää vedos, sitten tehdä koneella kyljellään eka kunnon versio ja viimeistely kotikoneella. Jatkuvaa dokumentin pyöritystä ja siirtoa jne.

Kännykällä kun ei näe teksti-, eikä merkkimääriä ja ruutu on niin erilainen, niin myöskään näköarvioon ei voi luottaa. Myöskään officestä tuttuja pikanäppäinkomentoja ei ole.

Kyllähän tällä tekstiä tuottaa mutta ei se hirveen nopeeta ja miellyttävää ole. Jos olisi 'sellainen tavallinen kirjoittaja', eikä niinkuin meitsi supersormi, niin teksti ei valmistuis ikinä. Kyllä varmaan aika säälittävä tapaus olen kännyköineni ja vaakatasoläppäreineni.

Ei sitä edes itse tajua, kuinka dorkalta tämmöinen tasapainovamma saa ennen niin fiksunoloisen ihmisen näyttämään. ;) Oikein säälittää kattella omia ystäviä, miestä ja perhettä. kun niistä näkee, kuinka ne kärsii, kun näkevät mut tässä tilassa ja kukaan ei voi tehdä mitään. Tulee sellainen tunne, että sen lisäksi, että pitää huolen itsestään, täytyy alkaa tsemppaamaan muita. Kaikki sanoo mulle koko ajan, eikö toi ikinä lopu? Kauan toi voi kestää jne. Ja mä hoen vastauksena aina samaa: en tiedä, eikä voi olla edes varma, paraneeko ikinä. Ja sitten ne ihmiset vasta epätoivoiselta näyttää. Monet kieltäytyy kokonaan kuuntelemasta faktoja ja eihän se nyt itteskään hirveen hilpeä ajatus ole, kun tietää, mihin se johtaa. Mutta itse kun rämpii paskassa koko ajan, niin on sinut sen kanssa, ettei elämässä ole laatua, eikä edes odota muuta kuin että selviää päivän kerrallaan. Muille tämä vamma konkretisoituu vaan silloin, kuin he tapaavat mut ja se on varmaan tosi karmeeta...

Mutta kyllä hymyilytti, kun naapurin mies kävi tossa 1-vuotiaan kanssa pyörähtämäs tuomassa autotallin avaimet ja siinä turistiin sitten 20 minuuttia niitä näitä. Varmaan neljä kertaa meinasin vaistomaisesti kaapata pikkuisen syliin, kun olen tottunut noita mukuloita käsitteleen. Sitten viime hetkellä muistin, että niin joo, eipä nostellakaan... Tuli vähän sellainen lisävitutuksen maku, kun tajus, ettei ehkä koskaan pysty hankkimaan ja hoitamaan omaa lasta. No, sillehän ei sit voi mitään, turha surra. Yhtä hyvinhän sitä voi olla hedelmätön paska, joka ei ees sais lasta. Oon kyllä monesti miettinyt, kuinka hirveetä, jos tässä olisi vielä pikkuinen hoidettavana. En pärjäisi mitenkään.

No, ainakin alakerran pojat on nyt onnellisia, kun ne sai pannaria! Ystävän kanssa syötiinkin sitten se toinen. Minä 90 prosenttia ja hän 10. ;) Tekijän etuoikeus...

Nyt, hyvät yöt. Toimittaja lopettaa työt.

Turinaa tukirangasta (Tahdonvoimaa)

Ihmisen selkä on nerokkaasti suunniteltu kokonaisuus

Ihmisen selän rakenneratkaisu, joka mahdollistaa pystykävelyn, on nerokkaampi kuin pinnallisesti silmäilemällä voisi aavistaa.
Selän materiaali, luu, on elävää, kasvavaa ja itsensä korjaavaa kudosta. Mikä muu materiaali voisi ohjelmoidusti kasvaa säädettyyn pituuteen ja aina olla optimaalisen lujaa ja samalla mahdollisimman kevyttä?

Luu kestää vuosikymmeniä jatkuvaa stressiä ja vääntöä, joka itse asiassa vain lujittaa sitä. Luun rakenne elää ja muovautuu joka hetki ja sopeutuu täsmällisesti siihen kohdistuvaan rasitukseen.
Jos luu murtuu, korjaus tapahtuu automaattisesti ja murtumakohta on entistäkin lujempi. Luun sisällä toimii sen suojaa edellyttävä tuotantolaitos, joka valmistaa miljoonia verisoluja joka sekunti. Luu toimii myös joka hetki tärkeänä linkkinä elimistön kalsium- ja fosfaattitasapainon säätelyssä, mikä muun muassa mahdollistaa sydämen lyömisen.

Pystykävely on kokonaisuus, joka edellyttää erikoisrakenteisen jalkaterän, nilkan, polven, lonkan, selkärangan, sen liittymisen kalloon, suorat kasvot ja tasapainoelimet. Kyseessä on palautumattoman monimutkainen kokonaisuus. Kaikki osat tarvitaan suunniteltuun toimintaan. Jos ensimmäisenä muutoksena vaikkapa mutaation ja valinnan tuloksena nelijalkaisen esi-isän selkärangan kiinnitys siirtyisi niskasta kallonpohjaan, eläin ei näkisi eteensä.

Jalkaterä rakentuu kolmen tukipisteen varaan, mikä on optimaalinen ratkaisu pystyssä pysymistä ajatellen. Eteneminen tapahtuu jalkaterässä kahden kolmion periaatteella. Nilkassa on päällekkäisillä nivelillä ratkaistu liikkuminen epätasaisessa maastossa niveliä optimaalisesti kuormittaen.

Nivelten ja luiden lukumäärä on optimoitu vähentämään murtumien syntymisen todennäköisyyttä. Nivelissä olevat rustot ja niiden automaattinen painevoitelujärjestelmä estävät luiden kulumisen. Vahvat ja oikein sijoitetut nivelsiteet varmistavat rakenteiden vakauden.

Polvi koostuu kuudesta palautumattoman monimutkaisesta rakenteesta, jotka mahdollistavat muun muassa seisomisen pitkiäkin aikoja. Polven sisällä on ristisiteet vakauden säilyttämiseksi. Nivelkierukat toimivat iskunvaimentimina säästäen rustoja.
Lonkat ja lantio on suunniteltu seisomista, kävelyä, juoksua ja vakaata tasapainoa ajatellen.

Selässä on kaaret sen vuoksi, että näin taataan sen lujuus. Kaarisilta on luja ratkaisu. Jos näin ei olisi, painonnostaja ei voisi tempaista 200 kiloa.
Selkänikamien koko pienenee kallonpohjaa lähestyttäessä, niiden koko on aina optimaalinen kannettavaan kuormaan nähden. Selkänikamien välillä on välilevyt liikkuvuuden mahdollistamiseksi ja iskunvaimentajina.

Nikamien takana on fasettinivelillä varustettu nikamakaari selkäydintä suojaamassa.
Välilevy on iskunvaimennin. Paras aine iskun vaimentamiseksi ja liikkuvuutta ajatellen on vesi, joka ei puristu kokoon. Jotta vesi pysyisi paikoillaan, se on geelitetty. Jotta geeli puolestaan ei pursuaisi ulos nikamien välistä, välit on tiivistetty maailman ensimmäisellä vyörengasrakenteella, joka kestää vääntöä joka suuntaan.

Ihmisen selkä kiinnittyy kallonpohjaan, ei niskaan, kuten simpanssilla. Tämä edellyttää, että ihmisellä on suorat kasvot, ei simpanssimaista hyppyrimäkeä, joka estäisi eteenpäin ja alas näkemisen.
Tasapainoelimen kaarikäytävät ovat ihmisellä pystykävelyyn suunnitellut ja erilaiset kuin simpansseilla.
Ihmisselkä on terveenä aivan ylivertainen rakenne.

Sillä voi harrastaa painonnostoa tai tehdä olympiatason voimisteluliikkeitä. Kaksijalkaisina voimme lisäksi vaikkapa tanssia jäällä tai pelata jalkapalloa. Tämäntapaisista suorituksista nelijalkaiset eivät voi edes haaveilla.

Jotta oletetulla evoluutiomekanismilla päästäisiin pystykävelyn palautumattoman monimutkaiseen kokonaisuuteen, tarvittaisiin miljoonia täsmämutaatioita. Evoluutioteoria olettaa, että ihmisellä ja simpanssilla on ollut yhteinen esi-isä 6 miljoonaa vuotta sitten. Ihmisen ja simpanssin DNA:n eroavaisuuden väitetään olevan 1 % luokkaa.

Tämä on DNA-koodin tasolla 30 miljoonan koodikirjaimen suuruinen ero. On helppo osoittaa, että 6 miljoonassa vuodessa voisi evoluutiomekanismilla kertyä korkeintaan 1 000 kappaletta tarvittavia täsmämutaatiota. Miljoonia kuitenkin tarvittaisiin pystykävelyn kokonaisuuteen.

Yhtä helppo on osoittaa, että kehittyvä prototyyppi ei pääsisi eroon samanaikaisesti sen perimään väistämättä kertyvistä miljoonista haitallisista mutaatioista, joita kaikkia valinta ei kykene poistamaan. Ne estäisivät sekä pystykävelyn kehittymisen että varmasti veisivät prototyypin sukupuuttoon geneettisestä virhekatastrofista johtuen.

Lienee ilmeistä, että älykäs suunnittelija on suunnitellut ihmisen selän, joka on osa pystykävelyn kokonaisuutta. Toki ihmisellä on selkävaivoja, mutta niitä on yhtälailla myös eläimillä. Me elämme rappeutuvassa maailmassa. Lääketieteessä tunnetaan jo yli 7 000 sattumanvaraisten mutaatioiden aiheuttamaa sairautta. Tämä kertoo kerran tapahtuneesta älykkäästä suunnittelusta ja vahvistaa sen jälkeen alkaneen DNA-koodin rappeutumisen tosiasian. Yhtä sattumanvaraista "hyödyllistä" mutaatiota kohden tulee miljoonia "neutraaleja" tai haitallisia, joista ei valinnan avulla päästä eroon.

Älykäs suunnittelija on suunnitellut täydellisen tuotteen, me voimme todeta vain, että tuote väistämättä rappeutuu ja sairaudet sukupuutto ovat kaikilla edessä tässä vihamielisen mutageenisessä ympäristössä, jossa nykyään elämme.

Pekka Reinikainen

Lääkäri

Sisähallipaikka (Tahdonvoimaa)

Harvinaista, meikäläiselle sattuu jotain hyvää! Naapurin mies perheineen lähtee joulun viettoon 2,5 viikoksi ja saadaan heidän parkkihallipaikkansa lainaksi! Jesh! Ens viikkoa altaalla lämpimällä autolla.

Harvinaista herkkua ja bensan säästöä. Mehän ollaan ikuisuus parkkihallijonossa. Sitten kun pyöritään kasikymppisinä haudassa, Toasilta tulee ilmoitus: olette saaneet autopaikan...

Ei muuta kuin uutta pannaria vääntämään kiitokseksi! Siellä perheessä pari alle 4-vuotiasta jässikkää, joten pannari otettaneen ilolla vastaan. Toivottavasti eivät ole lapset laktoosi-intolerantikkoja, kun on normaaliin maitoon tehty... Muuten naapuri mies kiittää. ;)

Näitä se niskavammainenkin osaa tehdä (Tahdonvoimaa)

Aina kohoaa kuin ammattileipurin tuotokset.

Ja vielä masentuneisuudesta (Tahdonvoimaa)

Ja masentunut ei myöskään:
- pysty asettamaan itselleen päämääriä, joihin tietoisesti pyrkii
- viitsi harjoitella koko ajan niinkuin neuvottu, vaikkei tulosta heti näkyisikään
- pysty suunnittelemaan omaa kuntoutustaan niin, että minimoi pahan olo ja maksimoi hyvän olon
- usko vielä tervehtyvänsä, vaikka se tuntuukin kaukaiselta
- näe ystäviään ja tee töitä
- koita keksiä jatkuvasti itselleen tekemistä, ettei pelkkä oleminen olisi mahdollista
- pysty 'huijaamaan' itseään oman edistymisen suhteen
- hanki parhaita asiantuntijoita avukseen parantamaan itseään
- ota selvää vamman viimeisimmistä tutkimus- ja hoitomenetelmistä, jotta voi kokeilla jotain muuta, jos tämä ei toimi

Masentunut lyö ns. hanskat tiskiin, lukkiutuu himaan, tuijottaa seinää, on täysin avuton ja toivoton, eikä edes tajua tätä. Niin, ja lopulta tappaa itsensä, koska tilanteelle ei voinut tehdä mitään.

Toivottavasti tätä masenteineisuuspaskaa ei tarvitse jauhaa enää tässä blogissa. Sanon aina kaikille: kerta et tiedä tästä vammasta, ole mieluummin hiljaa kuin että yrität arvailla. En minäkään ole terveydenhuollon ammattilainen ja sellaista leikki, vaikka paljon tästä vammasta tiedänkin. Jopa enemmän kuin monet oikeat ammattilaiset.

Masentuneisuuspaskaa (Tahdonvoimaa)

Me kaikki niskavammaiset kuulemme tuota koko ajan.
- Olet niin masentunut tuon sairautesi takia.
- Hanki apua, olet ahdistunut. - Olet varmaan tulossa hulluksi ja kuvittelet noi oireet. - Mene nyt nyt lääkäriin jne.
- Miten et pysty olemaan iloinen, muista että asiat voisi olla niin paljon huonomminkin.
- Et halua lähteä enää edes kavereiden kanssa istumaan iltaa. Olet masentunut.
- Miten et tee enää mitään hauskaa ja ota iloa irti pikkujutuista? Tuo on masennus.
- Miten on mahdollista, ettei sua kiinnosta vaihtaa tota vuosi sitten palanutta lamppua? Taidat olla masentunut.
- Miten et saa enää iloa samoista asioista kuin ennen? Olet varmasti masentunut!

Kysymys kuuluu:
Kuka ei olisi hieman masentunut tässä tilanteessa? Kyllähän sitä yritetään pitää kaikki mieli hilpeenä mutta on se aika helvetin vaikeeta välillä. Ja kuka sen kieltää, etteikö saisi olla välillä masentunut, kun olo on kaikista pahin? Tai luuleeko joku, ettei sitä muka itse tajua, kun elämä on täydessä kaaoksessa ja mikään ei ole enää itsesi käsissä/et pysty tekemään asialle mitään? Tai että ihan kuin masennus siitä häviäisi niin kauan, kun fyysiset oireet ei rauhoitu? Uskon että ketä tahansa hieman suruttaisi elää ilman tasapainoa ja kipujen kanssa

Mutta kaikille masennuspaskaa tyrkyttäville tiedoksi: niin kauan kun fyysinen kunto on tällainen, mielikään ei voi olla hirvittävän hilpeä. Eikös ole vähän pimeetä, että hyppis joka aamu riemusta, vaikka olo on kuin kuolleella?

Toki kun olo on parempi, fiiliskin on parempi. Normaaliin elämään kuuluu, että saa vituttaa ja rankasti, kun keho pettää ja olla paremmalla tuulella, kun on fyysisesti parempi olo. Masennus taas on ja pysyy, tapahtuipa fyysisessä olossa edistystä tai ei. Ja pikkuasioiden hoitamatta jättäminen ei ole kiinni siitä, etteikö niitä saisi tehtyä, vaan siitä, ettei huvita, koska tietää niiden seuraukset.

Ketä kiinnostaa hakea muste postista, jos vaihtoehtona on hakea se jäisellä autolla (jonka raappaaminen on täysi tuska tällä niskalla ja jossa istuminen pahentaa kaikki hermo-oireet) ja kävellä postissa niin, että pitelee seinistä kiinni, kun ei ole tasapainoa, vai se että päättää vaan olla tarvitsematta mustetta ja hoitaa asian muulla tavalla?

Tai jos hiusten kampaaminen aiheuttaa takaraivopäänsäryn viikoksi, niin tahtooko sitä tehdä 5 kertaa viikossa vai minimoida sen kahteen?

Selvennetään siis vielä:
Kyse on enemmänkin siitä, kuinka paljon haluaa aiheuttaa itselleen lisää pahaa oloa kuin siitä, ettei saa aikaiseksi.

Jos tervehdyn (Tahdonvoimaa)

... Niin aion piipahtaa Nuukissa.

Arvatkaas, missä se on?

Vihjeet: alueella ilmestyy kaksi lehteä ja oma on YLE. Lisäksi siellä on 500 kasvilajia ja 33 nisäkäslajia, joista 8 elää maalla. Jos alue sulaisi, siitä tulisi todennäköisesti saaristo. Asukkaita on himpun vajaa
60 000.

GKK eli Google Käyttö Kielletty. Vastaus paljastetaan, ehkä joskus.

Ja taas painaa (Tahdonvoimaa)

Eipäs sittenkään auttanut pysyvästi fyssari. Tänään päivällä vielä oli hyvä olo mutta iltaa kohti taas huononi. Koko polla on helvetin painava. Ei herranjestas. Jostain hermot on nyt todella suuttunut...

Huomisen katton vielä ja sitten soitan (huokaus, taas!) lekurille. Lupas mulle jonkun tajunnanräjäyttävän setin tohon Klotriptylin rinnalle, jos CST ei auta. Toivottavasti se vaivuttais koomaan vuodeks... Hyvät yöt. Yritän nukkua, jos se auttais.

Kaikki hoitamatta (Tahdonvoimaa)

Sairaana kaikki jää hoitamatta. Aluksi yritin vähän välittää mutta nyt on ihan sama. Ne on ihan pikkujuttuja, jotka pitäis duunaa kuntoon, mutta ei vaan kiinnosta. Välillä ei jaksa kammata tukkaa moneen päivään. Sen peseminenki on riittävä ponnistus. Ja kukas sitä ees kattelis, ku ei paljon tartte himasta poistua. Latvat on
niin ylipitkät/kuivat, kun ei ole päässyt kampaajalle 8 kuukauteen.

Mistä tämä tekemättömyysmietintöni alkoi? Siitä, että tänään piti täyttää opintotuki- ja lainahakemus mutta eipäs ollut mustetta tulostimessa. Muste odottaa postissa, muttei jaksanut hakea ja mies tuli niin myöhään illalla paltsusta, ettei ehtinyt. Ja huomenna hän lähtee laivalle (minun firmani)pikkujouluihin (joihin itse en pääse) ja tulee perjantaina, joten taas jää hakematta... ;)

Oma juttunsa on pankkiasiat. Oikein nauratti, kun ihmettelin, mihin tililtä oli hävinnyt 250 euroa 15.12. Maaliskuussa -08 pistin (optimistisena) rahastosäästöt seis marraskuuhun -08 asti, koska oletin, että tietty tienaan ihan normaalisti jo joulukuusta. No, ei ihan mennyt niin ja Nordea oli nappassut tililtä eurot rahastoihin. Ei nimittäin muistanut ilmoittaa marraskuussa, että täytyy jatkaa säästöpaussia...

Laskuja tulee lisää mutta rahaa ei ja vaikka oiskin, niin ne jää maksamatta, koska ei saa aikaiseksi avata kuoria. Tässä taloustilanteessa ei kannata ees myydä rahastoja, kun tulis takkiin niin pirusti.

Jos sairastelu jatkuu vielä kauan, niin kohta ollaan siinä tilanteessa, että velkoja alkaa kantaa tavaraa ulos kämpästä tai täytyy pistää auto myyntiin. ;) Enkä edes muista, milloin olen viimeksi maksanut vuokran miehelle... Mutta eipä hän sitä odotakkaan.

Näi sitä terveestä nuoresta sosiaalisesta ja vastuuntuntoisesta naisesta tulee välinpitämätön velkaantunut hylkiö, jonka elämällä ei ole mitään väliä itselleen. Kaikki muut kyllä välittää mutta kukaan ei pysty antamaan mulle elämää takaisin. Surullista!

Huhhuijaa (Tahdonvoimaa)

Ystävä kävi tossa piipahtamassa tuomassa kokeellista tyyliä edustavan runokirjan ja suklaata lahjaksi. Istuttiin 15 minuuttia pöydän ääressä turisemassa ja nuppi on kuin Haminan kaupunki. En edes muista, mistä puhuttiin. Kävellessä tippuu iloisesti maan läpi ja huimaa sillain tavallisesti. Korvat menee lukkoon, kun hetkenkin on pystyasennossa. Ei vaan jaksa kannatella niskaa, kun ei ole päässyt treenaamaan. Että semmoista.

Ainoa hyvä puoli on, etteipähän ole sitä hirveetä hermokipua takaraivossa tai otsalla. Vaikka tiedän, että takapakkia tulee rytinällä kuukausikaupalla, niin se nyt maattava vaan, kunnes polla on siinä kunnossa, että uskaltaa taas harjoitella.

Tule joulu kultainen. Just tossa miehen kanssa naurettiin, että vaikka jäätäis tänään bussin alle, niin vois paskempi joulufiilis enää olla. Saatana, jos tästä jää tämä helvetillinen huimaus ja epävarmuus, niin sitten voi alkaa jo kattella hautapaikkaa. Niinkuin oon aiemmin kirjoitellut, niin ilman tasapainoa en pysty elämää. Voisin vaikka toisesta kädestäkin luopua, jos pystyisin liikkumaan normaalisti. Mutta huimaus invalidisoi ihan täysin, kun ei pysty lähteen mihinkään eikä keskittymään, kun kaikki energia menee siihen, että pysyy pystyssä.

Kuulumisia (Tahdonvoimaa)

Nyt ei ainakaan purista päätä mutta ei kyllä käännykään ranka. Olo on samanlainen kuin lokakuussa. Ollaan siis aivan jumissa. Mä olin jo niin onnellinen, kun sain elää melkein pari kuukautta ilman sitä kokovartalojumitusta. Mutta nyt ollaan taas samalla lähtötasolla kuin lokakuussa.

Se pieni pään provosointi auton kanssa todella aiheutti sen, että tuli takapakkia 2 kuukautta. Ja jokaisen tuollaisen töyssyn jälkeen paraneminen on hitaampaa. Makaamiseksi menee siis joulu. Sillä se viimeksikin lähti. Ihan turha yrittää olla aktiivinen kun nuppi on sellaisessa kunnossa, ettei se kestä sitä. No, ei auta kun niellä kaikki paska ja viettää surullista surullisempi joulu.

Nyt täytyy keittää kahvit, kun eilen jäi juomatta. Seuraksi on rahkaa ja ikivanha kuiva pulla, kun ei ole muutakaan, ja mies on viel Hesassa ja ei jaksa lähteä itsekään kauppaan. Muttapa mitäpä sillä on väliä. Kun ihminen on tässä kunnossa, ei millään ole mitään väliä enää.

Ainakin nyt parempi (Tahdonvoimaa)

Ainakin nyt on parempi olo. Kuin hakattu. ;)

Mutta huomenna sen vasta huomaa. Käsiteltiin koko kroppa! Se oli koko putki totaalisen jumissa. En pystynyt käveleen, kun menin hoitoon, kun lonkatkin kinnasi. Fyssari kysyikin, että onko sulla rautakanki pyllyssä vai häh? ;) Oli. Sanoin nauttivani.

Vedän koko viikon sängyn pohjalla, niin ehkä hermosto rauhoittuu. Mutta olipas oikein kunnon jumin iskenyt. Tuntuu, että koko kroppa ois hakattu, vaikka fyssarin kosketusvoima on n. 5 grammaa.

Kun avattiin sitä C0:aa tuntui, että päässä ois ollut 20kg:n paino mutta todellisuudessa fyssari vaan piti toista sormea C1:sen kaarella ja toisella käänsi päätä vähän sivuun, niin se C0 aukaisi itse itsensä. Sitä on vaikea selittää, mutta se tunne on todella magea.
Ensin sattuu ja kiristää niin pirusti mutta sit kun se lukko aukeaa, niin ne loppuu kun seinään. Jestas, se on niin vapauttava tunne.

Se nivel siis tosiaan lukkiutuu jostain syystä mulla oikealle. Yleensä puuttuvan tuen takia. Mulla se on ollut 5 vuotta virheasennossa siis, koska ei se muuten noin hanakasti aina menis takas jumiin. Ja se vetää sit koko kropan siitä vinoon/lukkoon, koska hermosto on herkistynyt, eikä siedä virheasentoa -milliäkään.
Helvetti.

Ja siksi se kipristelee oikein tuplaten tohon yläniskaan, että kun siinä on lihasten kiinnityskohta, kalvon kiinnityskohta ja nivelkin vielä oikkuilee. Mutta kun hermoston rasitus vähenee, niin C0-jumi ei haittaa. Toki se ois hyvä saada suoraan mutta ei ole niin justiinsa, jos siellä on kuitenkin riittävästi tukea.

Juteltiin pitkään taas hoidon jälkeen. Fyssari oli sitä mieltä, että mun hermosto ei ole vielä ees herkkä. Yksi sen asiakas oli käynyt sillä kerran, minkä seurauksena sen näkö muuttui +2,25:stä - 2:teen. ;)

Mullakin on hajataitto hävinnyt kokonaan mutta viel ei kannata kuulemma ostaa uusia laseja, kun näkö tulee muuttumaan koko ajan... Sain vielä yhden uuden liikkeenkin, tai se on vanhojen yhdistelmä, joka vaikuttaa just silmähermon kautta C0:aan. Feldenkreiz-metodiin perustuva harjoite... Kyllä tuo nainen vaan yhdistelee loistavasti parhaiten sopivat puolet/harjoitteet kaikista metodeista... Nostan hattua!

Runon pienen kirjoitin... (Musti)

Toiveikkaana avasin blogin tään, hieraisin silmiä, oikeinko nään. Tahdonvoimaa apua oli saanut hyvin, iloisia oomme, kiitos ja kumarrus fyssarille syvin.
On mukavampi tästä elämää eteen päin jatkaa, oisko mahdollista tehdä parin tunnin joulumatkaa.
Silti aikaista on sanoa juuta tai jaata, kuka jatkuvan hyvän olon voisi taata. Mutta ajatusleikkiä leikkikäämme Tahdonvoiman jouluna luonamme näämme. Kinkku uunissa paistuu, se niin makoisalta aina maistuu. Laatikot monet pöytään kannan, kohta saa syödä kun luvan annan. Höyryävä riisipuuro ja luumusoppaa, tähänkö sitten vatsa stoppaa. No eihän nyt vielä lopettaa sovi, pysyy kiinni viel vessan ovi. Hyvä kahvin tuoksu huoneen täyttää, tortut ja pullat niin hyviltä näyttää. Otan vielä suklaata vähän, voi glökikin maistuis hetkeen tähän. Nyt alkaa tuntua siltä kyllä, että numeroa liian pieni puku on yllä. Aukaisen vetskarin ja vyön jos vielä himpun verran syön...
Eipä muuta tällä kertaa, joulu on juhlista suurin, vailla vertaa...

Runokuulumiset fyssarille (Tahdonvoimaa)

Hei!

Hirvee kokovartalojumitus lähti veks, kun fyssari siihenkin keinon keks. Takaraivokin parempi on, ei ollenkaan toivoton.

Oleen pystyyn myös ohimolla ilman, että räjähtää koko polla. Ei muuta kuin jouluruokia massuun ja iltaisin Klotriptyliä nassuun. Nyt täytyy iisisti ottaa, ettei iske päähän uutta pottaa.

Tulee parempi joulu mulla, maistuu kenties myös äitin joulupulla. Sydämellä joulusta nauttikaamme ja tammikuussa sitten tavatkaamme.

Jään odottamaan ilolla seuraavia päiviä, toivottavasti nekin voin elää ilman kivun häiviä.

Kiitos.

Pikadiagnoosilla taivaaseen (Tahdonvoimaa)

Lainaus Me Naiset -lehdestä, missä käsiteltiin Googlesta haetun terveystiedon oikeudenmukaisuutta. Ohessa oli mm. seuraava kysymys:

'Jalkojen nivelet naksuvat ja rutisevat. Onko se huono merkki?'

Yhtä yksioikoinen vastaus:
Nivelten naksuminen on hyvin tavallista. Naksuminen ei liity mihinkään nivelsairauteen, eikä siihen liity tavallista enempää nivelkipuja tai sairauksia. Anna nivelteli vain naksua.

Yleislääketieteen erikoislääkäri Ari Rosenwall, Mehiläinen

Oma kommentti:
Ensinnäkin aika kova fakta tietämättä, kuka potilas on. Mikä on hänen sairashistoriansa, ikänsä jne. Ja sitä paitsi, terve nivel, joka tukevat lihakset, nivelsiteet ja jänteet ja jonka hermotus toimii oikein, naksuu harvoin/satunnaisesti. Useimmiten naksumisen syy on yliliikkuvuus, nivelen kuluminen tai nivelpintojen muu epätasapaino. Syyt vaihtelevat.

Eli yhtä hyvin kuin Kuukelin kertomaan kannattaa suhtautua kritiikillä, ja ainakin miettiä, sopiiko lähtötilanne itseensä, kannattaa suhtautua myös lekurin palstoilla kysyttyihin kysymyksiin ja etenkin niiden vastauksiin.

Hyvät yöt! Meikä naksuu huomenna fyssarille. :)

Johan nyt on (Tahdonvoimaa)

Olen tässä suurimman osan päivästa lepuutellut huomista fyssaria ajatellen. Hän pystyy auttamaan paremmin, kun ei ole ihan tikissä sinne mennessä. Tai enhän mä sillain 'jumissa' ole ollut tosta koko putkesta enää vähään aikaan. Tosin olenhan mä aika rennosti ottanutkin. Se on ollut mukava huomata. Samoin autonominen hermosto on rauhoittumaan päin. Se harvoin kilahtelee enää, kun rauhassa ottaa. Kun nyt sais vielä pään pysymään kurissa, niin pääsis altaalle ja hinkkaan harjoituksia. Siinä ne positiiviset asiat sitten olikin.

Pää tuntuu edelleen sellaiselta haperolta ja kovalta koppuralta ja illalla alkoi yhtäkkiä huimata ja tuli ihan hönö olo. Ehkä sen aiheutti se ping, joka kuului nupista viime kerran hoidon jälkeen. Tai sit pää on vaan pudonnut rankaan, kun on nyt ollut enemmän pystyssä ja tehnyt kaikkea. Täytyykin muistaa mainita pingistä huomenna... ;)

Joulut taitaa mennä kuitenkin täällä Tampereella miehen kanssa kahdestaan. Tai ehkä sitä sit voisi mennä miehen porukoille Kangasalle, kun on paljon lyhyempi matka. Kotiin ois niin kiva mennä mutta ongelmana on matkustaminen. Vaikka kulkis matkan vaakatasossa, niin ei viittis ottaa sitä riskiä, että sitten on huono olo taas viikon. Ihmiset ei jotenkin tunnu ymmärtävän sitä, että tällaiselle tasapainovammaiselle ongelma on myös uudet paikat, tavaroiden paikat, käytännöt. Jos olo on muutenkin sellainen epävarma, niin inhottaa mennä vieraaseen paikkaan. Kun kaikki huomio menee siihen, että pysyy pystyssä sekä oman kehon hallintaan, ja käytännöt on tullut tutuiksi, niin tuntuu vaikealta yhtäkkiä olla toisessa paikassa.

Täytyy katsoa vielä lähempänä, mikä on vointi. Sen mukaanhan tässä täysin elellään. Mutta sen oon päättänyt, että tammikuusta alkaa taas duunit. Teen vähän kerrallaan ja aluksi himassa, kun nyt toi C6 kestää istumista, niin pystyy jo keskittymäänkin jotenkin. Tuo oli se kolmas positiivinen juttu.

Yli kaiken vaan pelkään, että tuolta yläniskasta on jotain rikki, koska en millään meinaa päästä noista tasapaino-ongelmista/epävarmuudesta eroon. Ja se on kaikista pahin vaiva, mitä voin tästä kuvitella jäävän. Se rajoittaakin koko mun liikkuvaisen elämän. Onneksi huimauksella on erinomainen taipumus korjaantua itsestään, siis sikäli, ettei se ole aivo/aivorunkoperäistä. Ja sitähän ei tiedä kukaan.

Tuntuisi kyllä oudolta, että olisin onnistunut rikkomaan aivorunkoni ilman yläniskan näkyvää traumaa, kun neuraalikudosvammakin diagnosoitiin alarankaan, mutta kukas noista osaa sanoa? Aivokalvojen venytys ja muut niskan pehmytkudosten vammat aiheuttaa samalla tavalla huimausta/dizzinesiä. Turha arvailla. Täytyy vaan elää ja kattoa. Ajan kanssahan se selviää. Ja mä aina muistan ne kaksi naista, joista toiselta, jolta murtui kuitenkin C1 (puristi ydintä sen verran, että oli halvausoireista) sekä sen toisen tutun, jolla murtui densin tappi ja oli venähtänyt tosi pahasti ligamentit. Molemmilla tasapaino on melko hyvin korjaantunut. :)

Nyt lähden lämmittään kuumaa glögiä itselleni.

Fysiatrista... (Lady in Pink)

Pohditte Fedja ja Tahdonvoimaa tuota meidän fysiatrin tapaa ilmaista itseään ja sitä mitä hän meistä (tai pitäisikö lääkärikielellä sanoa "tapauksista") ajattelee.. On ihan pakko heittää omiakin kommentteja kehiin kun itsekin olen hänellä muutamia kertoja käynyt...

Varsinkin se ensimmäinen käyntikerta jäi myös minun mieleeni. Ensivaikutelma oli, että fysiatri on yhtä tyly ja kapulakieltä sekä hyvin vääriä sanavalintoja käyttävä lääkäri kuin kaikki aikaisemmatkin. En oikein ymmärtänyt mitään mitä hän minulle sanoi ja täysin epätietoisuuteen jäi se mikä minua siis vaivaa. Lueskelin kotona potilaskertomusta ja suomensin sitä Tahdonvoimaa kanssa. Vähitellen rupesi aukeamaan mikä homman nimi on ja miksi minulle CST on oikea hoitomuoto. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vastaukset olisi pitänyt saada vastaanotolla eikä itse Googlettaen. Noh, se kuitenkin lohdutti, että kyseinen fysiatri on alansa huippu ja kenties Suomen parhain siinä mitä tekee. Joten uskoin siihen aika vahvasti, että diagnoosi olisi oikea (vaikka kaksi vuotta olinkin tottunut saamaan "varmoja" diagnooseja jotka kerta toisensa jälkeen osoittautuivat vääriksi). No, jostain syystä kuitenkin luotin tähän diagnoosiin. Se on vaan harmi, että lääkärin pätevyys ja toimiva potilastyö eivät juuri koskaa korreloi keskenään.. Eikä se ole ihmekään, lääkärit saa vain naurettavan vähän itse potilastyöhön liittyvää opetusta koulutuksessa. Näin ollen maamme on täynnä osaavia lääkäreitä, jotka eivät handlaa potilastyötä sitten mitenkään. Tämä on potilaiden kannalta todella ikävää...

Ymmärrän hyvin Fedja miten järkytyit fysiatrin kommenteista. Niin minäkin järkytyin kun ensimmäisen kerran siellä kävin. Ei taaskaan mitään vastauksia (ainakaan ääneen) ja kaikkien aikaisempien hoitomuotojen teilausta. Myös minulta kiellettiin liikkeet, joita olin aikaisemmin tehnyt koska ne olivat aivan vääriä. En ollut uskoa korviani, koska olin todella luullut liikkeitä, joita tein viimeiset puoli vuotta ennen tätä fysiatri-käyntiä, vihdoinkin niiksi oikeiksi liikkeiksi, koska olin saanut niistä apua. No, apua oli kuulemma tullut, mutta niillä ei olisi ikinä päässyt mihinkään pysyvään tervehtymiseen. Ne auttoivat aina vain hetkellisesti kurjaa oloa. Olotilaa ei ollut mahdollista korjata, ilman että aloitetaan sieltä missä ongelma on, eli hermostosta. Tähän mitkään aikaisemmat liikkeeni eivät olleet ikinä vaikuttaneet. Tämän kuulin CST-terapeutilta. Hän myös selvensi minulle juurta jaksaen mikä ongelmani on, mihin CST perustuu, miten aloitetaan ja miten jatketaan ja miten pääsen kuntoon. Kaikki ne vastaukset mitä hain fysiatrilta osasi antaa fysioterapeutti, joka onkin aivan ihana. Myös minulle olisi jäänyt pelkän fysiatri-käynnin jälkeen todella tyhjä ja epätoivoinen olo. Joten ymmärrän Fedja tuon tuntemuksen..

Mutta lohduttavaa on se, että se mitä fysiatri sinulle sanoi "sinulla on harvinaisen vaikea vamma" ei välttämättä tarkoita hänelle, että se on pysyvä ja sitä on mahdoton parantaa vaan se voi tarkoittaa, että vamma on kieltämättä vaikea, mutta parannettavissa... En tiedä, mutta itsenkin sain monta kertaa häneltä todella tylyjä kommentteja ja epäuskoa lisääviä lausahduksia. Se, ettei lauseet olleetkaan tarkoittaneet sitä mitä olin niitten kuvitellut, paljastuivat aina vasta fysiterapeutti-käynnillä, sillä hän selitti minulle mitä fysiatri oli tarkoittanut. Näinhän sen ei pitäisi mennä, mutta niin se on mennyt... Nyttemmin olen kyllä löytänyt fysiatrista aivan toisen puolen, joka on piilossa tuon kovan ammattikuoren alla... Kai se hyvä potilas-lääkärisuhde vaatii aina kunnon tutustumista muidenkin sosiaalisten suhteiden tavoin, ennen kuin ollaan samalla aallonpituudella…

Huomenna hakataan päätä seinään (Tahdonvoimaa)

Eli mennään peruutusajalla käsittelyyn... Lääkäri sanoi, ettei me mitään kortisonia suhun aleta tunkea vaan kokeillaan hoidolla... Saas nähdä nyt, mihin tämä tilanne vielä kehittyy.

Valvomista (Fedja)

Yritin ylivireysputkea katkaista eilen illalla doxal 10mg/2. Tila laski l. alkoi väsyttämään, joten plussaa. Otin vielä toisen puolikkaan varmistaakseni yöunet. Ja joopati joo. Tuntuu, etten ole nukkunut koko yönä. Tai käynyt syvässä unessa. Tuo lääke ei kyllä sovi mulle. Pahentaa kireyttä päässä, vaikka vireystilaa alentaakin. Ja jotenkin muuttaa tuon kosketuksen tuonne yläkertaan, niin etten saanut venyteltyä ja helpotettua kalvokireyttä illalla.

Sain kuin sainkin eilen illalla vielä suunniteltua kummilapsille lahjat ja pakattua, että saa viedä postiin tänään. Muut lahjonnat olen lopettanut jo aikoja sitten, mutta en osaa antaa periksi tässä asiassa: kummilapset haluan muistaa jouluna. Muulloin en sitten muistakaa heitä juurikaan, ainkaan lahjoilla. Mitä nyt soitellaan silloin tällöin. Jäi kyllä melkoisen viime tippaan muistaminen ja oli jo extremeä tälle kunnolle. Mutta minkäs noille tämän viikkoisille syöksyille pelkästään vällyjen alle voi.

Iltapalaksi muuten söin kalkkunaa, lanttu- ja porkkanalaatikkoa. Oli ihan jees. Ei maistunut ihan yhtä makoisalta kuin äidin tekemät. No mun laatikot ovat sugar, milk ja gluten free, niin ei kait se ihmekkään. Porkkanalaatikko täysjyväriisistä. Toisaalta jos olisi ollut rosollia ja sinappia, niin ai että njam. Jouluruoista mulla puuttuukin vain rosolli enää ja sen saa kaupasta.

Älä opeta isääsi... (Tahdonvoimaa)

Menee vanha sanonta ja saman voisi sanoa myös hieman varioituna Mustille, joka aina on kyseenalaistamassa meikäläisen kehontuntemuksen ja kuntoutusmenetelmät. Lopputeksti on sensuroitu herkkähermoisen Mustin pyynnöstä.

Ja taas ollaan kuilussa (Tahdonvoimaa)

Ei se auta, niin ei se auta. Siis piikki tai mikään. Heti, kun oon tänään ollut vähän enemmän pystyssä (siis puhutaan noin 1,5 tunnista), tehnyt treenejä ja yrittänyt noudattaa lekurin neuvoa, niin taas olla samassa tilanteessa. Oikea puoli on pettänyt, pää tippunut siis ja kasvot ja kaula puutuu. Kaipa tuolta yläniskasta on jotain pientä, mikä ei näy kuvissa, hajonnut.

Ei auta, kun huomenna soittaa vaan lekurille ja kysyä, että mitä ihmettä me nyt sitten tehdään. Ihan käsittämätöntä, että toi yläniska oli jo niin hyvänä pitkän aikaa ja nyt yhtäkkiä oireisto pamahti sinne. C6 tuntuu jo oikein varmalta, samoin autonominen hermosto on rauhoittumaan päin. Korvatkaan ei ole huutanut tänään. Mutta mikä ihme tota päätä nyt vaivaa? Voi että on kyllä kurjaa.

Terpparallaa (Tahdonvoimaa)

Siitä mä tykkään lääkäreissä, että ne puhuu suoraan. Toki joillekin voisi vähän opettaa sellaista ns. Ihmistuntemusta, että miten kunkin tyyppiselle potilaalle kannattaa asiat esittää. ;)

Mutta ainakin tuo fysiatri, jolla sinäkin Fedja kävit, on rehellinen. Välillä liiankin. Mä en kattellut päivääkään tätä olotilaa, jollen olisi heti saanut suoraa lausuntoa/ennustetta tulevaisuudesta. Keltään muulta en sitä saanut, en tosin saanut diagnoosiakaan... Ja alusta asti penännyt joka kerta lekurilta kommentit siitä, missä kunnossa olen ja onko homma mennyt mihin suuntaan. Ja saanutkin ne.

Toki sitä varjostaa aina sanonta, 'nämä ovat niin yksilöllisiä' mutta kuitenkin.

Kuulostaa niin tutulta toi liikkeiden tyrmäys. Sama juttu mulla: Noi on sulle ihan liian rankkoja ja kaiken lisäksi mitä enemmän niitä teet, sitä huonompaan kuntoon meet. Eli määrä oli ihan liikaa. Seuraavaksi kysyi kanssa, että onko hajua, miksi teet noita. Eipä ollut. Eihän kukaan sitä ollut kertonut. Kunhan käskivät tehdä jotain. Niinpä niin. Ainakin tuli parempi mieli siitä, että joku todella tiesi vammasta jotain ja osasi myös kertoa, mitä sille pitäisi tehdä.

Mutta tiettyä hienotunteisuutta ja tsemppausta jäin itse kaipaamaan ensimmäisellä kerralla... Mutta ei kukaan ole mestari joka lajissa, vai miten se Eteran kampanja-slogan menikään...

Fysiatri (fedja)

Tässä nyt raporttia fysiatrin luona käynnistä.

Ilmoitin melkein alkutöikseni, että Käpylän neurologi meinaa, että mää olen pysyvästi työkyvytön, mutta minä en vielä sitä usko. Lekuri siihen, että kannattaa sitä hiukan realisti olla, kun sulla on näin kauan ollut tämä vaiva ja tilanne aika huono. Ja että hänen mielestään kannattaa keskittyä oireiston lievittämiseen. Oikeassahan hän on tuossa loppulauseessa.

Lekuri kysy, että mitä liikkeitä olen tehnyt. Kerroin. Sitten lekuri kysyi, että tiedätkö mitä varten teet niitä ja niitä liikkeitä, siis esim. Ortonilla opetettuja. En muistanut. Sitten vielä näytin omia liikkeitä. Ne olivat lekurin mielestä vääriä eli sen sijaan, että saisin niistä tukea, ne lisäävät liikkuvuutta.

Sitten muita kommentteja. Yläraajojen dynamiikka vahvasti häiriintynyt. Lekuri arveli, että ligamentti-kalvotasolla arpeutunut repeämä, joka voi olla pitkälläkin matkalla.

Testauksissa tukilihaksisto kropassa olematon ja kaularangan liike oli 20 astetta molempiin suuntiin. Mää en tajua, kun se välillä pyörii tuon 45-60 astetta. Tosin nyt oli tosi suuri junamatkarasitus alla.

Ja kommentti, joka syöksi minut lopullisesti suohon. "Sinulla on harvinaisen vaikea vamma."

Lausuntoon sitten, että olen kiistattomasti työkyvytön ainakin vuoden.

Olin kyllä aika hukassa käynnin jälkeen. Kaikki se mitä olin tehnyt ja itse jokseenkin hyväksi todennut, oli lääkärin mielestä vääriä liikkeitä. Ja hui: että tää ei koskaan parane. Kamala ajatus. Ja kun omassa päässä on aina kuitenkin ollut toive ja vahva tunne, että joskus tää helpottaa. Menetin tuon oman toiveen lähes täysin. Olin myös ihan hukassa, että mitä teen jumppauksen suhteen, kun ilman jumppausta en voi elää ja liikkeet ovatkin vääriä. Epätoivo tuli myös siitä, että täällä ei ole yhtään hyvää CST hoitajaa.

Lekurin mukaan kipu-/ja autonominen hermosto pitäisi saada ensin rauhoittumaan ja sitten stabiloivien liikkeiden ja lihasten etsiminen vähitellen aloittaen makuuasennossa. Pystyasennossa sen verran kun jaksaa hyvässä asennossa olla. Hyviä ohjeita ja tämä on nyt suunta. Ajattelen kuitenkin, että jumppaan edelleen omia jumppiani niin kauan kuin löytyy parempia. Mun on pakko.

Eli siis syöksyin epätoivoon käynnin jälkeen, mutta alan nousta sieltä vähitellen. Ja luotan myös omaan tuntemukseen siitä mitä minun kannattaa tehdä. Sen menetin tuossa välissä. Liekö sairastuin tuosta epätoivosta, kun kroppa on niin tiukilla muutenkin.

Että ole Tahdonvoimaa vain tyytyväinen kannustaviin kommenteihin.

Voimaa tulee (Fedja)

Täällä ollaan voimaantumassa ja tämänviikkoinen kummallisuus on takanapäin.

Tosi jumissa ollaan vieläkin, kun en ole venytellyt koko viikolla kunnolla. Ja eilen + tänään tuli riehuttua l. toimittua ja tehtyä vähän kotihommia enemmän kuin sallitun rajan.

Eilen pesin liinavaatteita taloyhtiön isolla koneella. Olivat odottaneet 4 vk. Sitten vielä mankeloin ne. Yhteensä toimitukseen meni 2h. Mankelointi on melkein vähempi rasitus kuin lakanoitten liitostelu. Ja ah minkä palkan siitä saa. Huippuylellistä, kun on sileät lakanat.

Illalla kaveri tuli vielä imuroimaan mun asunnon ja vähän kylään. Sitten vielä veli soitti seitsämän maissa, että lähdes nyt säestämään heitä, kun lähtevät laulamaan. Siinä vaiheessa tuli glups kurkkuun. Kunto huusi, että EI. Mutta, se oli ainoa tilaisuus ennen joulua ja houkutti niin kovasti, että päätin lähteä. Olin kyllä vähän pihalla siellä koko illan. Veljen kaveri tuli hakemaan. En olisi jaksanut puhua mitään. Onneksi alkuun sosialisoivat kaverini kanssa ja minä sain olla rauhassa. No, jossain välissä kuski halusi tietää mitä minä ja ystäväni touhutaan ja jouduin sitten minäkin vastausvuoroon. Siinä sitten pidin sitä normaalikeskustelua loppumatkan yllä, eikä kukaan huomannu varmasti, että se oli jokseenkin mekaanista puhumista. Perillä sitten helpoimmat säestykset annoin muille ja soitin itse muutaman vaikeimman, kun muut eivät niitä osanneet soittaa. Makoilin väliajat penkillä. Sain omat osuuteni soitettua, mutta yhteismusisointiin l. laulajan kuunteluun ei kyllä energiat piisannu ja ei oikein stemmojen tarkempaan tarkasteluun. Veljen kanssa pari laulua kyllä meni tosi nappiin. Säestys meni heti sekaisin, jos yritin ajatella nuotteja. Ajattelematta sormet toimivat jotenkuten. Olihan tuo ihan jees, mutta varmaan suuremmassa energiatilassa olisi varmaan saanut asiasta enemmn irti ja nauttinut. On vielä sellainen olo, että mitäkähän mää olen puhunut siellä, kun ei kertakaikkiaan jaksanut oikein ajatella ollenkaan mitä sanoo.

Tänään olen sitten vähän raivannu paikkoja ja oli pakko tehdä lanttu- ja porkkanasoseet, joiden päiväys oli menossa umpeen. Pyöräytin sitten joululaatikot. Eka kertaa elämässä! Saa nähdä miltä maistuu. Väliajat olen jumppaillut. Kohtsillään lähden pikku kävelylle ja sitten alan koisaamaan.

Kaiken kaikkiaan jumitusta lukuun ottamatta huomattavasti parempi olo. Ei ole sellainen olo, mikä tässä parin viikon ajan oli, että valuu kohti jotakin mustaa. Sain tuolta kinesiologisesta hoidosta potkua. Siellä testasimme lihastestauksella myös tarvitsenko vitamiinejä. En niiden testien perusteella tarvitse muuta kuin D-vitamiiniä aika isohkon määrän pari viikkoa. Parasta, että se kammotus, hirveä epätoivo, kääntyi taas lieväksi toivoksi.