Fysiatri (fedja)

Tässä nyt raporttia fysiatrin luona käynnistä.

Ilmoitin melkein alkutöikseni, että Käpylän neurologi meinaa, että mää olen pysyvästi työkyvytön, mutta minä en vielä sitä usko. Lekuri siihen, että kannattaa sitä hiukan realisti olla, kun sulla on näin kauan ollut tämä vaiva ja tilanne aika huono. Ja että hänen mielestään kannattaa keskittyä oireiston lievittämiseen. Oikeassahan hän on tuossa loppulauseessa.

Lekuri kysy, että mitä liikkeitä olen tehnyt. Kerroin. Sitten lekuri kysyi, että tiedätkö mitä varten teet niitä ja niitä liikkeitä, siis esim. Ortonilla opetettuja. En muistanut. Sitten vielä näytin omia liikkeitä. Ne olivat lekurin mielestä vääriä eli sen sijaan, että saisin niistä tukea, ne lisäävät liikkuvuutta.

Sitten muita kommentteja. Yläraajojen dynamiikka vahvasti häiriintynyt. Lekuri arveli, että ligamentti-kalvotasolla arpeutunut repeämä, joka voi olla pitkälläkin matkalla.

Testauksissa tukilihaksisto kropassa olematon ja kaularangan liike oli 20 astetta molempiin suuntiin. Mää en tajua, kun se välillä pyörii tuon 45-60 astetta. Tosin nyt oli tosi suuri junamatkarasitus alla.

Ja kommentti, joka syöksi minut lopullisesti suohon. "Sinulla on harvinaisen vaikea vamma."

Lausuntoon sitten, että olen kiistattomasti työkyvytön ainakin vuoden.

Olin kyllä aika hukassa käynnin jälkeen. Kaikki se mitä olin tehnyt ja itse jokseenkin hyväksi todennut, oli lääkärin mielestä vääriä liikkeitä. Ja hui: että tää ei koskaan parane. Kamala ajatus. Ja kun omassa päässä on aina kuitenkin ollut toive ja vahva tunne, että joskus tää helpottaa. Menetin tuon oman toiveen lähes täysin. Olin myös ihan hukassa, että mitä teen jumppauksen suhteen, kun ilman jumppausta en voi elää ja liikkeet ovatkin vääriä. Epätoivo tuli myös siitä, että täällä ei ole yhtään hyvää CST hoitajaa.

Lekurin mukaan kipu-/ja autonominen hermosto pitäisi saada ensin rauhoittumaan ja sitten stabiloivien liikkeiden ja lihasten etsiminen vähitellen aloittaen makuuasennossa. Pystyasennossa sen verran kun jaksaa hyvässä asennossa olla. Hyviä ohjeita ja tämä on nyt suunta. Ajattelen kuitenkin, että jumppaan edelleen omia jumppiani niin kauan kuin löytyy parempia. Mun on pakko.

Eli siis syöksyin epätoivoon käynnin jälkeen, mutta alan nousta sieltä vähitellen. Ja luotan myös omaan tuntemukseen siitä mitä minun kannattaa tehdä. Sen menetin tuossa välissä. Liekö sairastuin tuosta epätoivosta, kun kroppa on niin tiukilla muutenkin.

Että ole Tahdonvoimaa vain tyytyväinen kannustaviin kommenteihin.