lauantai 18. lokakuuta 2008

Tukee, tukee, tukee

Fyssari hokee aina tota tukee, tukee ja tukee ja sen merkitystä ja sitä, kuinka vedessä on ulkopuolinen tuki, niin se sopii hyvin treeniympäristöksi mulle. Voisko seuraava teoria olla oikea?

Jossei ole nivelsiteitä, jänteitä tai muitakaan kunnon pehmytkudososia, kun ne repee ja paukkuu kaatuessa, niin ydin joutuu suoraan painealtistukseen? Sen takia vakavan retkahdusvamman jälkeen istuminen ja seisominen on kerrassaan mahdotonta, koska tuntuu siltä, ettei jaksa kannatella itseään.

Itselläni oli ainakin alussa koko ajan se tunne, että perse vapisee, kun istuu ja samalla koko putki alkoi vapista, kun yritti istua. Siksi hotkin ruuat ja en hirveesti viettänyt aikaa jalkeilla.

Ja voisko tämä katastrofikaksiviikkoinen (Ehdotan liputuspäiväksi btw 17.10;) nyt johtua siitä, että istuin, istuin ja istuin vaan koneella, vaikkei tukea ollutkaan, eli siedätin itseäni siis liikaa? Ydin sai liikaa painealtistusta, haki tukee sieltä, missä sitä oli (veti jumiin leuat ja pään), ja tiksas?

Sen takia sinne niskaan ja hartioihinkin kai tehdään heti syviä lihaksia ja aletaan hakea lihaskoordinaatiota mobilisoimalla ja samalla pumpataan hermokudosta auki. Mutta jos aloittaa harjoittelun liian aikaisin, niin säikähtäneet hermot jumittuu vaan enemmän.

Niinhän se on jännitysniskassa tai muissa kaularangan säteilykipuoireissa. Hermot puristuksissa/pinteessä huonon lihastasapainon/paskan ryhdin takia - seurauksena kipu, paine, poltto ja viilto! Tässä tapauksessa vaan, kun ei ole sitä fyllinkiä missään, kun ei ole toimivaa pehmytkudosta ja hermokudoskin on vetäytynyt kippuralle, niin painealtistus kohdistuu koko putkeen. Sen takia just kovalla alustalla istuminen tai istuminen ilman selkänojaa on aluksi yhtä helvettiä?

Ainakin itse huomaan, että kun riittävän kauan oon istunut/seisonut, alkaa kaikki paikat (etenkin alaselkä) jumittaa. Oikein tulee jalkapohjatkin kipeeksi ja ei pysty ottaan askeltakaan. Senköhän takia ne mun jalkapohjatkin on tikkuillut viisi vuotta, että olen käynyt tätä läpi ekasta retkahduksesta asti?

Ja siksiköhän toi C6 on kaikista tuntohäiriöisin kohta, koska siihen on muodostunut vuosien saatossa oikein sellainen kuhmura (kyfoosi?), kun oon vetänyt vikat 5 vuotta helvetin huonossa asennossa tietokoneellakin? Voi, kun ois tiennyt...

Tuntuupa karmeelta aatella, missä kunnossa sitä on elänyt vikat vuodet tajuamatta sitä itse.

Päivä kerrallaan

Hupsista keikkaa! Niin män taas lauantai. Kauhukseni totesin, että 7 kk on kohta puolessa välissä ja tilanne on laskusuuntainen. Sen 3 viikon työssäolojakson jälkeen yläniska veti separit ja en oikein tiedä, mitä sille pitäis tehdä. Hermosto sinänsä on paljon parempi levättyäni 3 päivää ja muutenkin.

C0 on vituillaan taas, koska se puuduttaa päälaen, ohimon ja takaraivon oikeesta puolelta. Pää kyllä taipuu hienosti sivuttain ja eteenpäinkin mutta jotain tossa ihan ylhäällä rysähti. Täytyy taas vetää ens viikkoa petissä ja altaalla ja katsoa sitten uudelleen, kun fyssari tulee töihin. Koukistajia pystyy nyt jo tekeen, kun paineet päässä läks meneen tehostetulla Panadol- ja Klotriphyl -kuurilla.

Tosin edelleen joku yläniskassa oikeella niksahtaa, kun tekee koukistajia tai kääntää päätä. Outoa. Samoin hampaat tulee kipeeksi, eli kyllä siellä vaan jotain on ketuillaan.

Ihmettelenpä vaan, miten se nivel yhtäkkiä ois lyöstynyt tai ligamentti räsähtänyt, kun ei niiden nyt pitäis rasituksesta hajota. Päin vastoin, vahvistua vaan!

Tai sit tää on taas näitä sarjassamme outoja juttuja: ehkäpä rikkinäisten C2:n ja C3:n tai C6:n tuntemus välittyy ytimessä ylöspäin ja todellisuudessa aistimus tuleekin ihan jostain muualta, kuin yläniskalta.

Aivan vitun sama, kun elämä on helvettiä joka tapauksessa, oli syy mikä vaan nikama. Vuoden-kaksi katson tätä showta ja jossen silloin ole terve, niin sitten alan vakavasti miettiä, onko mitään järkeä elää kärsien päivästä toiseen. Tiedän itsekin jo vastauksen tohon. Ei tietenkään ole.

Pipo päässä unille

Puhuttuani puhelimessa tänään yhteensä 6 tuntia, vedin pipon korviin ja aloin nukkua. Ukkeli retostelee vielä tupareissa. Sanoinkin, ettei ole asiaa viereen, jos sieltä on odotettavissa kotiin hirveä kännikala. ;) Ps. Täällä kivitalossa on syksyllä niin kova veto, että hedarit voi tulla siitäkin. Pipo paras siis. Gute Nacht!

Fysioterapiapalaute -03

Jos ilmenee moisia oireita, hankkikaa retkahdusvamman päälle tajuava fyssari ja kertokaa lekurille, että retkahdusvamma voi tulla myös kaatumisesta, potkusta päähän tai niskaan jne.

Haloo, eikö sillä munkaan ekalla fysiatrilla, jolla kävin maaliskuussa, yhtään leikannut, kun katsoi näitä edellisiä oireita ja vertasi uusiin?

No, se onkin kuulemma työhönsä kyllästynyt juoppo nykyään lekurikaverit kertoi. ;)

Käyntijakso 29.9 - 4.12.03
Lähete:
Usein toistuva repivä päänsärky ja viiltävät kivut kaikkialla vartalossa (kasvot, pää, kädet, jalat). P-särky tuikkii etenkin ohimolle/takaraivolle. Lisäksi oikean korvan punoitus, puutuminen ja lukkoilu sekä 'kitinä'. Silmä+otsa puutuu toisinaan oik. Oikean alaraajan puutuminen/hönttiys, osasyynä epäilee moottoripyörällä ajamista ja siinä tullutta jännitystä. Oikea pahempi.

MRI:ssä todettu vain vähäisiä päätelevypainaumia alarintarangassa ja lievää alarintarangan discusprotruusiota. Oireet pahimmat iltaisin, silloin myös sisäistä tärinää ympäri kehoa. Kaikki paikat 'jumissa'. Oireet alkoivat elo-syyskuussa -03 päänsäryllä. Tutkittu paljon mm. Tays (neurol.).

Käynyt 3 kertaa X.X:llä trigg.inj. auttanut kipuun, vähentää korvien soimista. X.X:llä asentohoidossa osteop. suos. Ei vaikutusta.

Status 29.9.03
- hoikka ja hyväryhtinen
- C2 vas. hypo
- costa 1 oikea erittäin jäykkä
- C-th-hypo ylimeno oik.
- m.sternoc. erittäin jäykät, tärinä välittömästi ylhäällä pidettäessä
- scal. eritt. kireät
- m.pectoralis minor kiristää
- lig. nuchae kiristää takaraivon alueella
- n.radialis oik. yläraajassa antaa voimakkaan vasteen jo 20 ast. loitonnuksesta vartalosta
- th-kierrot ja eteentaivutus todella jäykät

(Toim. Huom! VARSINKIN TÄSTÄ PITÄIS TAJUTA!!)

Tehdään asiakkaan kanssa neuraalikudosliu'utuksia ylä- ja alaraajoihin, rintarangan slumppeja neuraalikudosta liu'uttaen duran alueelta, niska-hartiaseudun mob.+rentoutus + vahvistusharjoitus sternoille. Ryhtiojantaa + niskan asentoharj. stabilisaattorilla.

(Toim. Huom.! Hoito sentään on ollut oikeeseen kudokseen kohdistunutta!)

Käynyt 15 kertaa hoidossa. Oireet poistuneet paitsi oikean korvan oireet ja 'kitinä'. Niskan käsittely, josta costa 1 mob. poistaa välillä oireen hoidon aikana. Jatkaa omatoimista venyttelyä ja vahvistusta. Jatkaa lauluharrastuksen vuoksi kerran kk voice massagessa.

(Toim. Huom! Eihän ne oireet sitten poistunut, mutten vaan tajunnut sitä!)

Varoitus

Älä annostele maksalaatikkoa kahvinkeittimen avoimen vesiluukun luona lautaselle. Harvinaistahan tämä on, mutta se voi todella tipahtaa vesisäiliöön. ;)

Nim. Ei mulla ainakaan käynyt niin.

Kun puhelin kasvoi korvaan

Olipa kerran tyttö, jolla kasvoi korvassa SonyEricsson. Sillä se puhui 4 h yli puhepakettinsa ajan per päivä ja ilostutti työnantajaansa kivalla laskulla. ;)

Lopulta SE palkka tytön kampanjansa keulakuvaksi. Mikäli olisi parempi mainos, kun nainen, jolla on kännykkä korvalla, meni se mehin tahansa! Interaktiivista suosittelijamarkkinointia.

Ps. Seurauksena puhumisesta tytön oikeaan korvaan menevä hermo tiksas. Puhuessaan oikea korva alkoi piipittää leukanivelen liikkeiden tahtiin samassa synkassa. Hassu tunne! Samoin oikea korva vuotaa outoa töhnää... Tuttuja oireita nämäkin edelliseltä kerralta, unfortunately. Mutta ainakin kipu ja jumitus hävisi, kun fyssari mobilisoi korvaa/leukaniveltä.

perjantai 17. lokakuuta 2008

Uusi päivä

Taas on uusi päivä. Päätin, että lepään koko päivän. Niinpä heräsinkin klo 15. Muut siellä toimistolla pitää tupareita ja puheenvuorojaan markkinoinnista ja kuudelta illalla alkaa sitten bileet. Luonnollisesti minä makaan kotona, eikä tietoa, pääsenkö enää ikinä töihin. Yritys tossa välissä oli hyvä ainakin, vaikka se johtikin tällaiseen katastrofiin. No, noudatin lekurin neuvoa siedättämisestä ja aktiivisuudesta. Ei pitäis kuin kuunnella itseään.

Olo aamulla oli suht ok. Oikea puoli vaan ei toimi. C0 on edelleen vituillaan, samoin C2-3 ja sitä myötä myös C6. Oon tullut siihen tulokseen, että jos kosketus ytimeen jostain tulee, niin se tulee todennäköisesti just C6:sta ja tosi rasittuneena myös C0:sta. Tiedä sitten, tuleeko sitä kosketusta, vai onko ne vaan sen verran väljiä, että tuntuu siltä, kun ne pääsee liikkumaan. Ihan sama. Vittumainen se tunne kuitenkin on, kun heiluttaa käsiä tai koittaa kantaa jotain pientä, niin huimaa siitä kohdalta. Pään liikkeet ei onneksi enää huimaa niinkuin aluksi. Vähän toki mutta on siellä nyt jo jonkin verran tukea. Ü

Paineista

Täähän on ihan kuin autokorjaamolla. Paineet sitä, tätä ja tuota... ;)

Olikohan se niin, mitä fyssari selitti, että paine (sekä poltot, viillot jne) on hermosärkyä/ärsytystä ja siinä vaiheessa, kun paine katoaa ja alkaapi kiristää, niin hermokudos on arpeutumassa.

Paine saattaa just lisääntyä hoidossa ja sitä pitäs hoitaa ihan aluksi vain lääkkeillä ja levolla (tosi varovasti mobilisoiden). Ja arpeutunutta hermokudosta on todella hankala mutta mahdollinen elvyttää. Muistaakseni näin se tais olla!

Voi veljet, kuinka monta kertaa mutkin on turhaan punkteerattu viiden vuoden aikana, kun valittelin aina sitä, että korvat on lukossa ja nupissa vähän painetta! Niinpä niin... Ainakin 6 kertaa. Ja ikinä ei tullut mitään.

Vikan kerran kun punkteerattiin, olin just kaatunut ekan kerran. En siis tiennyt retkahduksesta/tajunnut sitä, vaan aattelin taas poskiontelon tulehdusta! Meinasin pyörtyä sinne korvalekurin penkkiin ja jouduin lähteen suoraan ensiapuun, kun tuli niin huono olo! Siellä valitin huimausta, nielemisongelmaa ja hönöoloa ja sieltähän pisti mut sitten neurolle.

Silloin vielä istuin 4 h Taysin ensiavussa ja venasin neuroa. Kaikkia arvot erinomaiset - tietty. Kotiin vaan! Sitten matkustin porukoiden kyydissä Lahteen ja makasinkin seuraavat 3 vkoa patjalla, kun oli niin hönö olo! Ai kaamea. Ei passaa muistella, kun huono olo tulee oikein.

Positiivista

Jos jotain positiivista pitää hakea, niin ainakin tasapaino paranee joka päivä. Ei se nyt kunnossa ole mutta mycket bättre. Ja vaikka nuppia kiristääkin, niin silti välillä on sellaisiakin hetkiä, että on ihan kunnossa. Niitä ei ole ollut 7 kuukauteen.

Samoin englannin kieli paranee, kun tulee koodattua sängyn pohjalta säännöllisesti Tyler-kaverille Texasiin. Siihen ne positiiviset asiat sitten jääkin! ;) Kun mä yökyöpelinä koodaan, niin kaveri siellä jo heräilee.

torstai 16. lokakuuta 2008

Eikä tässä muuten mitään...

Mutta kun on niin HELVETIN TYLSÄÄ VAAN MAATA.

Huomenna on vielä meidän uuden toimiston tuparitkin, enkä pääse niistäkään nauttimaan. Toisaalta, enhän ole pystynyt työskentelemään siellä yhtään päivääkään. Että sinänsä ihan oikeessa suhteessa asiat menee! ;)

Kyllä tää tästä taas nousuun kääntyy. Nyt täytyy vaan koittaa saada hermot rauhoittumaan ja lähteä sitten ihan uudelta pohjalta. Samahan se oli silloin viimeksikin... Vähänkin kun rasitti, niin keho heitti hirveet separit. Sitten menikin maatessa sängyn pohjalla päiväkausia. Onneksi oireisto on sillä tavalla tuttu, etten ylläty mistään. Toki jaksan ihmetellä ihmiskehon monimuotoisuutta! Toki sitä miettii myös, että selviääköhän sitä enää toisesta samanlaisesta tällistä normaalielämään?

Toisaalta, onhan tämä mahdollisuus saada kuntoon paikkoja, jotka on ollut vituillaan 5 vuotta. ;) Siksi toi oikea puoli reagoikin niin voimakkaasti nyt kaikkeen. Ei ollut fyssari väärässä, kun se sanoi silloin ekalla käyntikerralla, että sun kanssa ei sitten passaa pitää kiirettä kuntoutuksessa, ettei keho separoi.

Terkkui, terkkui

Taas meni yksi päivä. Aina välillä mietin, että olenkohan enää ollenkaan elossa. Tuntuu, että elämä pyörii täällä neljän seinän sisällä ja yksin kun oot päivät pitkät, niin hulluksi meinaa tulla. Mutta kun ei pysty lähtemäänkään hirveästi mihinkään. Viimeisen kuukauden aikana se aktivoitumisen vaikutus nähtiin: kuolema meinas tulla tällä viikolla.

Fyssarin käsittely on tänään onneksi aukaissut paikkoja ja painekin on vähentynyt.

En keksi muuta syytä tälle flopille, kun liiallisen istumarasituksen yhdistettynä ylimenneeseen siedätykseen. Fyssari oli samaa mieltä: yläniska hakee tuen sieltä, mistä sen saa, tällä kertaa leuasta ja pään lihaksista.

Nyt sitten Burana-kuuria kehiin tohon yläniskan juimimiseen, ihan kevyttä vesiliikuntaa ja lepoa. Muuten kroppa on hyvässä kuosissa. Kierrot menee nätisti, putki venyy ja alaselkä ja jalatkaan ei jumita. Nyt se on vaan tuo yläpää. Huomenna meen altaalle kokeilemaan rennosti, mitä se tekee yläniskalle.

Fyssari illalla vielä soitteli ja ohjeisti (kun on viikon poissa työmatkalla), että nyt vaan otetaan rauhassa, ei rasiteta yläniskaa (kauluri kaulaan, ei liikaa tietokonehommia) ja katsellaan tilannetta.

Todennäköisesti se on C0, joka on taas pompsahtanut pois paikoiltaan ja jumittaa päälaen, C2-3 jumittaa kaulan ja korvat ja ne rasittaa taas C6:sta ja siihen vielä koko kropan liiallinen rasitus, niin olotila on tämmönen toki houkuttava.

Eli lepoa, lepoa ja lepoa ja lääkkeitä, lääkkeitä ja lääkkeitä. Kivaa on elämä, PERKELE.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Paineista

Täytyy kysyä vielä Fedja sulta 'ammattilaisena' (tiedän, valitettavaa) että oliko sulla jossain vaiheessa alussa sellaista, että kun seisoit niin päähän tuli ihan hulluna painetta? Pääelle ja takaraivoon? Ei sen kummemmin särje mutta painetta vaan. Ja sama paine tuntui ihan jaloissa asti, kun seisoit? Ikään jaloissa kihisisi joku? Jalat täriseekin sillain hassusti sisäisesti?

Musta nimittäin tuntuu siltä, että tänpäiväinen fyssari vaan lisäsi paineen tuntua ja menin vain enemmän lukkoon... Tuli sellain ihan höntti olo koko kehoon. Vähän niinkuin joutuis kysyyn itseltä, että onkos tää ees mun keho... Ihan sellainen hönö tunne, että jaahas, nyt mä halvaannun/lamaannun tähän paikkaan.

Käsittämätöntä

On tämä kyllä niin outoa. Yhtäkkiä olo on ihan kuin syyskuussa, vaikka olin jo niin hyvässä paranemisdraivissa lokakuun alun. Sitten lokakuun 10. pvä alkoi hirveä alamäki.

Nuppi meni ihan jumiin, hermosto sekos täysin ja muutenkin olotila tuntuu vaan menevän huonommaksi. Autonominen hermosto on alkanut tikkuilla uudestaan jne. Kohta olen varmaan taas samassa tilassa kuin, kuin mistä lähdinkin.

No, täytyy kattella, mihin suuntaan tää tästä menee. Fyssari kyllä varotteli, että jossain vaiheessa se vaihe tulee, jolloin olet vuorotellen terve ja kipeä. Mulla sitä nyt ollut kyllä koko lokakuu. Koskaan ei tiedä, millainen olo on, kun herää ja vaikka teen samoja juttuja päivästä toiseen - todella rutiininomaisesti - niin sillä ei ole mitään vaikutusta siihen, miten hermosto käyttäytyy. Se vetää ihan omaa showtaan ilman, että mä mitenkään pystyn siihen vaikuttaan. Olo/mieli sinänsä 'tuntuu' paremmalta/terveemmältä, mutta tuntemukset kehossa on ihan mitä sattuu.

Jotenkin tuntuis, että kaulan lihakset on ihan tulehtunut. Ehkä oon tehnyt liikaa treeniä ja rasittanut niitä liikaa altaassa. Taidanpa kokeilla Panadol Extend 550 mg:a.

Eikös tulehtunut lihas ole juuri sellainen kuuma jumittava köntti? Munhan se pitäis ex-kilpaurheilijana tietää... Mutta kun en luota enää omiin tuntemuksiini missään mielessä. ;)

Nyt on kriisiaika käytetty

Tulipa käytyä fyssarilla. Kovasti se ihmetteli, mitä mulle oli tapahtunut mutta yhdessä todettiin, että lisääntynyt rasitus! Kroppa ei kestä. Niska oli painunut ihan lysyyn. Fyssari just sanoi, että vuosi on sellainen aika, minkä jälkeen vasta alkaa näkemään selkeää edistystä. Nivelsiteet ja jänteet uusiutuu vielä hitaammin kuin lihakset ja meitsillä ainakin repes ne kaikki oikealta puolelta. Samoin hermokudos on venynyt oikein kunnolla.

Mutta fyssari kannusti vaan jatkamaan samaan malliin ja lisäten rasitusta omaa kehoa kuunnellen. Ja pisti mun kävelylenkit toistaiseksi pannaan. Oli sitä mieltä, että turha rasittaa niskaa, kun ei vielä kestä ja riittävä rasitus tulee jo töissä olemisesta. Eikun altaalle siis, missä tuki tulee veden paineesta.

Toivottavasti tuo käsittely nyt auttoi. Huomenna sen näkee sit! Ainakin korva on ihan lukossa edelleen, samoin leuka, vaikka kuin koitettiin mobilisoida niitä. Mahdollisesti joudutaan ottaan vielä toinenkin kriisiaika.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Uusi retku

Tuttava ajoi hirvikolarin. Hirvi on meinannut tullut osittain lasista sisään ja ilmeisesti osunut kuskia päähän. Nyt kuulemma kovat kivut päästä jalkoihin. Käskin tarkistaa, että ovat kirjanneet kaikki oireet ylös ja myös miten kolari on tapahtunut. Ja magneettikuvat kannattaa vaatia.

Suosittelin Ortonin fysiatrille hakeutumista 1-2 vk sisällä tapaturmasta, kun en täältä päin tiedä ketään Orton-luokan osaajia.

Vitutuslaite

Joka kerta kun meen altaalle, tulee mieleen, miten reilu 6 kk:tta sitten nostelin tollakin jotain 30 kg:a helposti. Se pistää kyllä vituttamaan oikein kunnolla. Nyt kun nostat jugurttipurkit (2 dl:n)käsiin, niin tuntuu nekin jo painavilta... ;)

Ennätys

Ollaan muuten lähellä blogin kuukausikirjoitusennätystä, joka on syyskuulta hurjat 66 kirjoitusta. Menee lokakuussa rikki 100-nolla. Hyvä!

Helvetillinen hermosysteemi

Miksi meidät on suunniteltu tällain, että kaikista tärkeimmät hermot tulevat ulos tuolta niskanikamien välistä?

Eikö ne vois tulla kaikki jostain alempaa, vähemmän herkästä paikasta. Vaikka perseestä... ;) Ihan sama.

Täytyy alkaa pelata Sporea ja kehittää joku oman evoluution aikaansaannos, jolla on ihan erilainen hermotus... ;) Kunhan pohdin tässä samassa, kun teen töitä...

Back in business

Selvisin... =) Tekipä hyvää.

Nyt mä lähden vesikäveleen

Haluan testata, mitä tapahtuu, kun on ihan jumissa ja silti lähtee... Kivaa... Katsotaan, pääsenkö pois. Jossei ole tullut tekstiä 4 päivään, niin soittakaa ambulanssi Kauppi Hotellin altaalle. ;)

Oirekuva - koko kirjoineen!

Joo, en maksa mitään OMT:lle, eikä se kyllä kehtaa lähettää laskuakaan.

Mä kaaduin ekan kerran helmikuun 1. päivä ja maaliskuun alussa toisen kerran. Mutta vamma tuli kyllä siitä helmikuisesta kaatumisesta, se on selvä. Maaliskuun kaatumisessa murtui vain käsi ja varmasti repesi juuri muotoutumassa olevat kudokset uudelleen...

Oireet pamahti päälle vasta maaliskuun lopussa. Olin puhumassa yhdessä opiskelijatapahtumassa ja ihmettelin, kun meinasni pyörtyä sinne lamppujen loisteeseen. Sitten seuraavana päivänä en saanutkaan enää päätäni käännettyä. Silloin menin heti fysiatrille, koska alkoi myös tulla yläniskaperäistä huimausta. Sellaista keinuttavaa,jota on ollut jännitysniska yhteydessä ja joka tuntuu, kun kävelee.

Toukokuussa
Toukokuussa aloitettiin hoito ja silloin alkoi sitten kaikki "oikeat" oireet. Ei ensin tuli tämä epävarmuus (liikkuminen kuin hidastetussa filmissä, tippui wc-pöntöstä läpi, ei pystynyt tekemään mitään). Päänsärky, näkö- ja kuuloherkkyys, syömättömyys, jatkua vessassa raavaaminen jne. Mutta ne meni ohi toukokuussa, kun CST aloitettiin. Samoin aloitin välittömästi vesikävelyn 10 min/pvä.

Kesäkuu
Kesäkuussa epävarmuus muuttui niin, että alkoi vain upottaa. Aina kun kävelin, tipuin maan läpi. Sisukkaasti jatkoin sitä. Samoin kaadutti taaksepäin, mikä kuulemma johtuu siitä C6:n muuttuneesta asennosta. Sitä en edelleenkin mutta nyt se kestää vähäsen. Nämä kaksi kuukautta makasin pääasiassa porukoitten lattialla, kun fyssari oli niin ohjeistanut. "Anna hermojen levätä".

Heinä
Heinäkuussa pääsin sitten jaloilleni ja olo oli enemmän ja vähämmän outo. Oli juuri tuota upotusta, jalkojen lähtemistä alta, tuntui, että selkä tippuu matkalle, oikea ja vasen puoli ei toiminut yhteen, kroppa ei vaan toiminut yks yhteen pään kanssa jne. Kutsuin sitä Bambi-vaiheeksi. Yhtä holtiton olo...

Elo
Elokuussa pääsin ekan kerran ulos himasta. Lähdin vaan väkisin käveleen, mikä helpotti kummasti. Ensin 10 metriä, siitä sitten pidentäen 500 metriin ja kilometriin. Outo olo oli koko ajan mutta menin vaan, kun oli käsketty. Elokuussa, kun aloin istua koneella, totesin, että mulla ei ole rankaa pitämään itseäi istuallaan. Huojuin ja heiluin ja vapisin koko putken mitalta. Istuin siis 5 minuuttia koneella, söin mahd. pian jne.

Syyskuu
Syyskuussa alkoi sitten vihdoin olla niitä ns. normaalihetkiäkin ja pystyin jo istumaan n. 5 tuntia päiväss ja kävelemään kilsan rauhallisia lenkkejä. Sitten aloitin työt 1-2 tuntia päivässä ja siinä meni paikat täysin jumiin. Aina joku osa on jumissa tälläkin hetkellä. Kävelyongelma alkoi uudelleen: Lähinnä ongelmana oli just se, että jalat menee maasta läpi, kun kävelee ja kun teki hommia koneella, oli ihan jumissa.

Lokakuu
Nyt syys-lokakuussa suunta on ollut selkeästi ylöspäin. Joustaminen tuntuu tuossa c6:ssa ja samoin C0-C3 on totaalisen jumissa. Mulla kun se jumitus tulee tuolta takaa, mistä menee hermot korviin/takaraivoon (scalenukset/sternot jne.) sekä solisluiden kohdalta. Kaikki paikat jumitus on käynyt läpi ja tulee käymään. Niin oli viimeksikin! Mutta sitkeästi olen vaan jatkanut mobilisointia ja liikuntaa ja todennut, että vittu, on sen joskus annettava periksi. Päänsäryt tuli takas, kun olen istunut koneella ja ollut aktiivinen ja kävelyt olen vaihtanut takaisin vesiliikuntaan. Ei kestä astua kovalla maalla, kun pää räjähtää. Ihan sama, mitkä kengät on. Kyllä se siitä taas helpottuukin, kun käy fyssarilla ja tulee sitä tukea lihasten muodossa. Mutta toistaiseksi teen tosiaan 4 tuntia hommia max milloin kaulurin milloin rintarankateipin kanssa ja siinä välissä käyn altaalla ja liikun aina puoli tuntia.

Kalvostoshokki suojamekanismina

Kuinkahan retkuvammaiset jaksavat lukea, kun tätä tekstiä nyt tulee ja tietokoneen ruudun katseleminen on vammautuneelle yksi pahimmista asioista :=>? Hommatkaa puhesyntetisaattori! Minulla on jo. Tosin luetan sillä pitempiä tekstejä. Sanoin tarvitseni sellaisen, koska en pysty pitkiä juttuja lukemaan. Pääsin kommunikaatiokeskukseen YO sairaalassa ja sen kautta sain puhesyntikan. Eli hyvääkin olen saanut YO sairaalasta.

Tarkennan vielä omalta osaltani käsitystä omasta vammasta. Ajattelen, että minulla on tavallaan jatkuva kalvoshokki päällä ja niskassa on jokin asia joka ylläpitää kalvon shokkitilaa. Tähän asti on tuntunut, että siellä on jotakin vähän pois paikoiltaan tai jotain ja kalvokiristys on äärimmäinen suoja, ettei niska pääsee liikkumaan ja hermoja ärsyttämään. Kun löysään raksuttelulla kalvoja, lopulta tilanne on se, että C2/C3 tasolta löytyy äärimmäinen "liimakangas" ja suoja. Siinä vaiheessa kun liikuttaa päätää, hermot jää tuolla kohdalla molemmin puolin väliin. Kun löysytän kalvoja, olen yö/kaupunkireissu/kyläily/ruoanlaiton jälkeen kohta taas alkupisteessä, niin että kiristys on äärimmillään. Ja vaikka löysyttäisin kalvoa ja olen käynyt CST hoidossa, niin helpotusta tulee 30%. Vaikutus kestää 1-3pv tai seuraavana aamuna ollaan taas paketissa turvallisesti koko kroppa. Toisaalta CST ei juurikaan auta siihen mahdottomaan kiristykseen. Siihen olen löytänyt erikoisen venytystavan, jonka kuvaan joskus myöhemmin. CST auttaa vasta siinä vaiheessa, kun raksutteluvenytystä on tehnyt 2-3 h.

Kalvot on jänniä

On se kyllä kumma, miten vähän Suomessa tunnetaan/halutaan tuntea tätä kalvoasiaa. Ja ylipäänsä kuinka harva lekuri tunnistaa whiplash-oireiston. Soitin piruuttain parille kamulle, jotka on lekuja ja kysyin, mitä heille ekana tulee mieleen päänsärkyä valittavista potilaista, joilla on niska kipeä esim. Taekwondo-harkoissa päähän saadun potkun jäljiltä ja 'epävarma olo'.

Toinen vastasi aivotärähdys ja toinen niskalihasten venähdys ja aivotärähdys. Niinpä! Kun kysyin, että millä perusteella he sulkivat pois niskan retkahdusvamman, he olivat sitä mieltä, ettei se tule noin 'lievästä' iskusta.

Jos 10 km/h autolla seinään tai toisen perään aiheuttaa 11 G:n kulmakiihtyvyyden nuppiin, ja jalan potkuvauhti on huomattavasti suurempi, niin logiikka 'lievästä' ei pidä kyllä paikkaansa. Tosin mulla oli lyhyt matikka, kirjoitin C:n. ;) Mutta logiikka ja suhteellisuudentaju toimii. Vamma ehkä 'vaikuttaa' lievältä, vaikkei sitä ole oikeasti. Sehän se ongelma onkin: 'Pikkujuttuja' -asenne. Ei tommonen voi aiheuttaa noin kohtuuttomia seurauksia... Ei tajuta sitä tilanteen yllättävyyttä, jolloin lihaksetkaan ei ehdi lyödä suojaa päälle.

Ja sitten kalvoihin! Kun tiedustelin, ovatko he kuulleet elimistön pienimmästä yksiköstä hermosolusta ja sen merkityksestä koko kehon toiminnalle, pääsi ensin nauru: tottakai olemme! Kun sitten aloin kertoa kalvonäkemystä ja siihen perustuen craniosacraaliterapiasta hoitomuotona, pääsi pojilta pitkä huokaisu.

'Vaihtoehtoista!', 'Missä vaiheessa susta on tullut fyysikko, biologi ja fysiatrian erikoislekuri?'. Niinpä niin.

Totesin, että suomalainen lääketiede/terveydenhuollon ammattilaiset eivät edes halua ajatella muuten kuin lihastasolla/niveltasolla asioita. Väistämättä tulee mieleen, miksi ihmeessä koulutetaan perinteisiä fysioterapeuttaja ja OMT-ihmisiä, kun ei ne kuitenkaan osaa tehdä hermoperäiselle vialle mitään ja keskittyvät ihan vääriin juttuihin - ainakin retkujen kanssa.

Toivonpa vaan, ettei se OMT, jolla kävi kolme kertaa ennen nykyistä fyssaria
a) muista laittaa laskua
b) tuhonnut mun kaularankaa lopullisesti
c) Joutuu itse peräänajokolariin, josta saa vaikean retkahdusvamman, jos pilas mun niskan.

Nyt mä lähden kuselle ja kahville ja odotan keskiviikkoa, kuin kuuta nousevaa. Fyssarin oikea kriisiaika on silloin. Saapi tehdä tolle oikealle puolelle ja pian jotain, tai räjähtää pää. Ei muuta kun Triphyliä nassuun siks aikaa.

Ps. Ei ois pitänyt urheilla koneella istumisen kanssa liikoja. Kun ei se kestä, niin se ei kestä - vielä.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Kalvoteoriasta vielä

Olisikin noin yksinkertaista. Kaikesta päätellen sinulla Tahdonvoimaa tuo shokkitila taitaa olla päätekijä, koska saat CST hoidosta noin hyvän avun.

Osalla varmaan oireisto johtuu hermoston shokkitilasta, mutta uskon, että osalla taas voi olla rajusta venytyksestä tulleita repeämiä ja verenpurkaumia ihan pitkälle aivoihin --> diffuusi aksonivaurio tai otsalohkovaurio, kun harmaavalkoinen massa osuu kallon pinnalla oleviin rosoihin (esim. haju-, makuaistipuutokset). Osalla näiden yhdistelmä shokki+vaurio.

Useat Whiplash-oireiset reagoivat CST:hen tosi rajusti: (usean) päivän kestävä pahoinvointi, oksentelu, voimakas huimaus ja monesta Whiplash:ilta se on kiellettyjen hoitojen listassa. En tiedä onko kyseessä liian raju hoito (koska hoitoa pitäisi antaa todella hellävaraisesti ja tämä on harvinaista) vai se, että kalvokiristys suojaa isompaa vahinkoa, jolloin kalvon löysyttäminen provosoi varsinaisen oirekuvan.

Jos minulla vamma olisi pelkkä shokki, uskon, että olisin saanut CST:stä aikanaan huomattavan paljon enemmän apua, kuin mitä sain ja olisin huomattavasti paremmassa kunnossa nyt ja saisin itseni parempaan kuntoon itsehoidolla, enkä joka yön jälkeen olisi aina lähtöpisteessä 0. Minä annan itselleni CST:tä lähes päivittäin. Opettelin sen apinoimalla fyssaria, joka antoi hoitoa. Ja tarviihan siihen oman kehon tuntemusta ja kykyä aistia kehoaan. Itsehoidolla vaikutus ei ole niin voimakas kuin toisen antama, mutta parempi kuin toisen huono CST hoito.

Anteeksi, tuli pitkä juttu edellinen

Sorry, sorry...

Kalvokeskustelua jatkaen

Mun lekuri ja fyssari uskovat kalvoihin - vain ja ainoastaan. Ja jos nyt lukee biologian oppikirjoja, niin kyllähän hermosto on elimistön perusjärjestelmä, joka säätää sitten niveliä, lihaksia, immuunipuolustusjärjestelmää yms.

Kalvoteorioiden mukaan keskushermosto päälaelta lantioon on sitä samaa putkea ja jatkuu vielä ääreishermojen muodossa kaikkialle. Toisin sanoen kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siihen se CST:kin perustuukin, että koitetaan aivo-selkäydinnestekiertoa tarkkailemalla/käsin tunnustella, tietää missä kohdassa mättää ja sitten kalvojen luisia kiinnityspisteitä mobilisoimalla koitetaan tasapainottaa kropan toimintaa.

Ja mä itse uskon kalvoteoriaan täysin! Enhän tosin muita teorioita tunnekaan... ;) Miksi muuten silmien kääntäminen tuntuisi persreäissä, jollei koko rööri olisi samaa putkea ja kalvoa? Tai millä perusteella tiedän lantion jumituksesta, että C-nolla oikealta on pettänyt? Paitsi tietenkin myös siitä, että silmä, korva ja otsa puutuu, kun niiden hermotus tulee siitä takaraivoluun ja ensimmäisen nikaman välistä ja kun se nivel painuu pois paikoiltaan, niin pää pääsee tippumaan kaularankaan, kun ei ole voimaa sitä kannatella ja venähtänyt nivelsidekin on vasta uusiutumassa.

Joo, takaisin kalvoihin...

Kuulemma missä tahansa hermojen nopeassa venytyksessä käy sama ilmiö, kuin niskan retkahtaessa tapahtuu koko selkäytimelle. Hermosolut "pelästyy", menee suppuu, säikähtää (miten sitä haluaa sitten kutsua) ja tästä seuraa ns. Central Nervous System Error.

Pikkuhiljaa hermosolut sitten lähtee "avautumaan" ja toki aktiivinen mobilisointi heti alusta alkaen on tehokkainta avautumista auttavaa jumppaa. Alkuvaiheen venyttäminen, mitä taas ns. lihaksia tuijottavat fyssarit neuvovat on taas pahinta... Ja kyllähän tämän hetkisen tutkimuksen valossa on todettu, että ääreishermoston solut voivat regeneroitua... Tai esim. viereinen hermosolu saattaa ottaa vaurioituneen solun tehtävät hoidettavakseen. Okei, okei... Kovaa juttua kauppatieteilijältä mutta osaan käyttää Googlea ja lukea solubiologiaa. ;)

Sitä se munkin fyssari sanoi, että siinä vaiheessa, kun hermot eivät ole enää niin jumissa ja C6 todennäköisesti jää löysäksi, alkaa vittumaisin vaihe eli tuntohermosolujen tottuminen uuteen olotilaan. Tuntohäiriöiden oppimisessa voi mennä vuosiakin mutta fyssari oli sitä mieltä, että ajatuksen voimalla ne pystyy pitään kurissa ja joku päivä et enää huomaa, että sulla on "outo olo", koska oudosta olosta on tullut se ns. "jokapäiväinen olo".

Tää vaihe, jolloin elät siinä kahdessa olossa (normi, terve, normi vuorotellen) on kaikista eniten perseestä. Mitä pienempi se ero on normaalin ja terveen välillä, sitä herkemmin sen huomaa. Aluksi kun oli ihan paskana, niin ei ollut mitään käsitystäkään siitä, mikä oli se "normaali olo". Mitä lähemmäs normaalia mennään, sitä perseempi fiilis mulla on. Vaikka tiedän, että voin paljon paremmin kuin 7 kuukautta sitten, niin silti on koko ajan sellainen olo, ettei aina tiedä, onko sitä ees olemassa vai ei.

Mutta kysytään sitten sitä mielen lujuutta sanoa itselleen, että "olen tässä penkissä nyt ja istun tässä" tai "selkäni ei tipu matkalle, vaikka aivoni niin sanovatkin". Tai "seison nyt omilla jaloillani, vaikka aivot väittävät, että tipun maan läpi". Se on kun tuo pää ja kroppa ei toimi yhteen, kun niskan asento ja raajojen asentotunto on muuttunut, niin aika hanurista. Onneksi ei sentään tullut vielä sokeus ja sisäkorvavamma ja pikkuaivovaurio. Tosin mistäs sitä tietää. Kyllähän tossa kaikki aivohermot venyy aikalailla, etenkin just autokolarissa, missä se penkin päännoja yleensä on liian matalalla ja niska pääsee kippaamaan ihan sieltä ylhäältä.

Mutta ylipäänsä retkahdusvammassa on kyseessä hermokudoksen mobilisoinnin lisäksi tietenkin hermosolujen uudelleen opettaminen siihen, mitä niiden pitää tehdä. Mitä enemmän treenaa, sitä parempia tuloksia tulee. Tämän takia varmaaan retkahdusvammapotilaita kehotetaan nopeasti normaaliin elämään. Toki sen sitten voi estää juuri se, että kiristää tai sattuu niin perkeleesti. Itselläni alkoi se vaihe viime viikolla ja en tiedä oikein, miten ihmeessä siitä pääsee eroon. ;)

Ps. Mulla on niin superherkkä hermosto, että siksi kuulemma tunnen kaikki jutut "pirun tarkasti". Äitillä ja siskolla on sama - geeneissä. Mutta miksi? Siihen en osaa sanoa mitään...

Neurokirurgi, Saksa

Saksassa on yksi neurokirurgi Montazem , joka sai kovin mainostettua oman niskan jäykistysmenetelmän hyvyyttä Whiplash:in hoidossa. Siellä on käynyt ainakin 1 suomalainen ja useampia ruotsalaisia Whiplash-potilaita leikkauksessa. Jotakin hänen menetelmässään on ollut pielessä, kun niskan jäykistysleikkauksessa käyneillä alkoivat ruuvit katketa ja sen myötä koko jäykistysmekaniikka. Yhden tapauksen tunnen Suomessa ja hän on ollut hätää kärsimässä asian takia, kun kaula alkoi vääntyä kieroon ruuvien katkettua.

Kuulemma ei saa enää leikata Saksassa, kun on töppäillyt niin pahasti. Eikä Suomesta ja Ruotsista hänelle enää lähetetä potilaita. En tiedä onko sama heppu kuin mistä Tahdonvoimaa puhui aiemmin, mutta tiedoksi.

Kalvoteoria

Aika mielenkiintoista. Olen vuosikausia ollut sitä mieltä, että minua invalidisoi pahiten voimakas kalvokiristys ja se johtuu selkäytimen kalvopinnalla olevasta ärsytyspesäkkeestä, joka on seurausta vammutumisesta. Kraniosakraalihoitajat ovat yleensä sama mieltä. Olen useammalle lekurille esittänyt, että minulla kiristävät kalvot päässä ja ympäri kroppaa, mutta ovat olleet lähinnä ihmeissään. Lekureilla tätä kalvotasoa ei tunnu olevan olemassakaan. Heille on olemassa lihakset, jotka ovat aktiivinen elementti, mutta kalvojen toimintaa ei tunneta, vaikka sekin järjestelmä on dynaaminen ja aktiivinen. Kalvojärjestelmä on yhtenäinen päästä kantapäähän ja ainakin Helsinkiläisen kraniosakraalisen osteopaatin mukaan herkimmin stressiin yms. reagoiva kudos ihmisessä. Täytyy sanoa, että tiedollinen taso asiasta on minulla vielä heikko, mutta tunne sitäkin voimakkaampi.

Nyt sitten 10 vuoden päästä Tahdonvoimaa pitää blogia ja kirjoittaa "kalvoteoriasta". Aika hienoa. Joskus voisi olla mukava tavata "kalvofyssari".

Tahdonvoimaa: Miten sulla satiin selville, että C0 alueella nivel pettää? Näkyikö kuvissa vai onko fyssarisi sen verran taitava, että pystyy tutkimaan käsin? Sinä tunnut tosi hyvin olevan perillä mistä kohti rankaa mitkäkin oireet tulevat. Silloin on jotenkin helpompi kohdistaa hoito oikeaan paikkaan. Minulla tuntuu kaikki olevan yhtä mössöä kaulasta lantioon ja koko ranka toimii ihan päin seiniä. Joskus olisi löytää osaaja, joka käsin tutkimalla löytää sen mikä mulla oikeasti on vinossa tuolla niskassa/rintarangassa.

Tahdonvoimaa: En ole tehnyt kaulan stabiloivia. 2004 tein niitä pitemmän aikaa, muttei mitään hyötyä. Silloin kun tuolla niskassa on hirvittävä kireys, stabiloivat vain pahentavat. On sellainen olo, että pitäisi ensin saada löysytettyä tuota kovaa kiristystä, joka vetää niskan ihan väärään asentoon ja sitten alkaa tekemään stabiloivia varovaisesti. Jos teen niitä nyt, stabiloin niskaa ihan väärään asentoon.

Ohhohhoijaa.... :=>

Ruokavalio pitäisi olla gluteeniton, maidoton ja sokeriton + vähähiilihydraattinen, että suolisto toimisi ja nyt humpsahti kokonainen Salmiakki-maitosuklaalevy ja kahvila Nisperossa oli unelmatorttua, jonka sorruin ostamaan. Hupskeikkaa. No, vastapainoksi hörpin nyt kamomillateetä.

Kävin Kinesiologisessa hoidossa. Menin hoidattamaan tätä kiristystä, mutta lihastestauksella tulikin kaikkea muuta hoidettavaa. Kiristykset ovat kovat ja kävely tuskaa, kun lonkka ei oikein kestä astumista, mutta kokonaisolotila parani. Olen joskus ennenkin huomannut hoidon jälkeen, että henkinen olotila on todella hyvä, vaikka lähes kaikki oireet ovat vielä jäljellä. Tänään tehtiin niskalihasten tasapainotusta ja aivojen uudelleen ohjelmointia. Elämä on yksinkertaista. Lapsi imee itseensä ympäristöstä kaiken kuin sieni. Luo itselleen ajatusmallit alle 5 v. Sitten tulet aikuiseksi, etkä tajua, että toistat lapsena luomiasi ajatusmalleja vuodesta toiseen. Ja sitten vielä kaiken lisäksi saa sitä kohtelua ympäristöstä mitä odottaa tai pelkää saavansa. Ensin sitä tulee tietoiseksi ajatusmalleista ja seuraavaksi haluaa yrittää muuttaa reagointitapaansa ja omaksumiaan ajattelumallejaan. Tuo viimeinen asia tuntuu olevan hitainta: Esim. Uskoa olevansa kaikin tavoin ihan hyvä tyyppi, jos on enimmäkseen saanut lapsena kaltoin kohtelua ja tulkinnut sen itsestään johtuvaksi. Minulla tämä vammautuminen on johtanut siihen, että lopulta lähin selvittämään tuota psyykkistä pöytää, kun mistään ei tuntunut oikein löytyvän apua oireisiin ja eläminen fyysisten oireiden kanssa oli sietämätöntä. Ajattelin, että jos minun psyyke tai traumat pitää kehoa sellaisessa tilassa, ettei se lähde paranemaan. No, en tiedä miten asia on edelleenkään, mutta jotenkin selkeämmin erottaa nyt fyysiset oireet ja mihin niissä tarvitsen apua ja sen mitkä johtuu psyykestä. Niin ja sitten tässä vammassahan ne kaikki menevät iloisesti sekaisin, että yrittää siinä selvittää mikä johtuu mistäkin :>...

Ihana fyssari

Menin tänään käymään lekurilla ja hän oli myöhässä 15 min. Onneksi! ;)

Sillä aikaa fyssari sitten pisti CO:n paikoilleen. Sehän se oli. On se kyllä pirun herkkä nivel, ei voi muuta sanoa. Veti koko pään, niskan, leuan jumiin. No, mobilisoitiin se paikoilleen 10 minuutissa ja jossei auta, niin keskiviikkona uudelleen.

Lääkärin kanssa puhuttiin 20 min. whiplash-asioista. Kun se pääsee vauhtiin, ei siitä meinaa tulla loppua. Se vaan jatkuu, jatkuu ja jatkuu...

Mielenkiintoisia juttuja. Kysyin hänen mielipidettään yhdestä oppikirjasta, missä väitettiin, että whiplashin tunnistaa verikokeesta. Piti ihan soopana.

Samoin tarkasteltiin yhden saksalaisen neurokirurgin sivustoa, jossa hän tuki kaularankapotilaiden koko ylärangan metallilla ja 85 prosenttia sai hänen mukaansa tästä avun. Hm. Mutta huom! Vain hänen suorittamillaan leikkauksilla. ;)

Lopputulos: Siinä vaiheessa, kun jollain tutkimuksella pystytään luotettavasti osoittamaan whiplash-vammamekanismin aiheuttamat mikrovauriot hermostossa, on muuten vakuutusyhtiöt kusessa. Nuorien ihmisten koko elämän mittaista hoitoa ja kuntoutusta kun ei kukaan haluaisi maksaa. ;)

Traagista!

Yökyöpelilläkin raksuttaa

Nythän mä tajusin! Siksi pysyin nämä vuodet niin hyvässä kunnossa, kun kävin lauluharrastukseni takia voice massage -hierojalla kerran kuussa! Se aukas lihaksia, muttei tietenkään hermoja ja päivitteli aina, miten mä voin joka kerta olla niin jumissa. Niinpä niin!

Yökyöpelin vinkit yöjumittajille

Ihmiset saa yleensä niskat jumiin yöllä. Tässä muutama perus- ja ultimatum-neuvo, jotka olen itse saanut/hyväksi havainnut:

- Silkkityynyliina ja silkkihuivi päähän + silkkiset yövaatteet, niin on mahd. vähän kitkaa niskalle, kun pyörii unissaan
- Selällään nukkuminen, jos vain mahdollista.
- Ja kun on laittanut pään tyynyyn, nostaa vähän tyynyn kulmia, niin ei lurpsahda pää vinottain ni helposti
- Untuvatyyny, joka tulee koko kaularankaa: ei vain yläniskan alle tyynyä, vaan hilaa sen alemmas.
- Liian korkeista ergonomista tyynyistä haittaa (nim. itse nukuin itseni kyfootiksi eli kyyrykaularankaiseksi Fysiolinen liian korkealla tyynyllä, sorry Fysioline!)
- Rauhoittuminen/rentoutus ennen kuin nukahtaa
- Purentakiskot, jos on yöpurija
- Klothiphyl Mite tmv. unilääkkeeksi pieninä annoksina (Mieluummin syön pillereitä ja kuivun kokoon tai kuolen niihin kuin kärsin jumeista)
- jos korvat soi, älä nukahda hiljaisuudessa. Tulee stressi, kun ne soi hiljaisella 'suhteessa enemmän'. Laita esim. tikittävä kello, musaa hiljaisella tms. taustalle, niin johan helpottaa!
- Pitkähihainen paita, jopa pipo, jos kivitalo. Aina silkkihuivi kaulassa.
- Vieraillessa nuku sohvalla, ei lattian tasolla patjalla ikinä: ristiveto ja ulko-ovien alta tuleva viima on pahaksi
- Lämpimälläkin ikkunat kiinni: ei se lämpötila, vaan se veto. Ole mieluummin hiessä ei ei jumissa kuin jumissa ja suht sopivan lämpösenä.
- Varo telttailua ja laavuja ;)
- Sänky pois ikkunan vierestä
- Älä nukahta kullan kainaloon (Tiedän hirveetä!), mutta asento on paskin mahdollinen.
- Ei käsiä tyynyn alle! Tee vaikka yöpaitaan lenksut kylkiin, jotta händyt pysyy kiinni kyljissä.

Jos mieleen tulee lisää, laittakaa kommentteina! Ü

Niksuttelusta Liikenneturvan markkinointiin

Oonkin vähän ihmetellyt, miksi mulla kaikki jäsenet rutisee ja niksuu. Yleislekurit sanoi vaan, että se on tervettä rutinaa. Hyvä vaan, jos rutisee. Just!

Mutta fyssarin mukaan, jos nikama/nivelen hermotuksineen ei pelaa oikein, se niksuu. Nivel liikkuu yli tai ali liikelaajuuden, yleensä yli. Se on ollut hauska huomata, et ei muuten niksu yläniska enää. Enkä kyllä uskalla ikinä venyttää sitä, saati kokeilla, naksuuko.

Kysyin kerran fyssarilta, onko niksuttelu edes mahdollista, ja hän näytti omalla (kahdesta retkusta toipuneella niskalla), että on. Meinasin oksentaa fyssarin päälle!!! Siis ihan oikeesti. Niin pahaa teki se venytyksen näkeminenkin.

Mulla on yksi kaverikin, jonka kanssa en pysty enää näkee, jollei se pysty oleen niksuttamatta. Mun tekee niin pahaa, kun se on niin hasardi niskansa kanssa, eikä hoidata sitä. Kai sille täytyy sama käydä kun mulle, että jotain tapahtuu... Itse antais mitä vaan, että vois saada niskan kuntoon ja toiset ei välitä omastaan yhtään - pistää vituttaan niin paljon!

Mutta näin se on: vasta kun joku hajoaa, sen merkityksen ehjänä huomaa! Ihan sama, oliko sydän, vatsa, reisiluu, niska, silmä jne. Kuinka paljon halvempi oiskaan hoitaa terveyttä kuin sairautta!

Liikenneturva: tämä on haaste seuraavalle kampanjalle, teema tietty:

Varo vihaista retkua'. Tuotteistetaan whiplash (mullahan se proto jo on piirrettynä - löytyy blogista) ja sitten kampanjan hännäksi:
'Se voi yllättää missä vaan!'

Laitetaan se vaaniin kuvituksessa pyöräilijöitä, kiekkoilijoita, kontaktilajeja harrastavia jne. ;) Ja lekureille kampanja muunnettuna: 'Tunnistathan vihaisen retkun?'.

Ps. Ootkin Fedja varmaan tehnyt kaulan syviä koukistajia koko ton 10 vuotta, että saisit painoa pois yläniskasta?

Ekasta vammasta

Vastaan näin, kun puhelimesta voi naputella tekstejä muttei kommentoida, kun jostain syystä P1i ei muka ymmärrä blogin html:ää vaikka toisen saman Bloggerin alle luodun blogin tajuaa. ;)

Mulla ei varsinaisesti ollut 'ensimmäistä' vammaa mutta luulen, että se tuli siitä, kun kaaduin motskarilla paikoiltaan ajokoulussa - parikin kertaa. Oireet ainakin alkoi 2 kk:tta kaatumisesta. Tosin olin sitä ennenkin kaatunut noin 5 kertaa vaikka missä. Ja lisäksi hypännyt 10 vuotta korkeutta, jossa niskaa retkahtetaan jatkuvasti taaksepäin, puhutaan siis tuhansista toistoista vuodessa! Hmm... Tuota en aikaisemmin muistanutkaan.

Oireet kesti tasan 6 kk:tta - kipuja vain, muutaman päivän hönö/epätodellinen olo. Muistan elävästi, kun itkin sitä kuumassa suihkussa entisessä kämpässä ja exän mielestä 'pillitin pienestä'.

Kivut oli hermokipuja: Viiltely, pistely, poltto. Mikään osa ruumiista ei säästynyt kivuilta. Sitä ihmeteltiin kanssa kolmessa sairaalassa, 10 lekurin ja magneetin, neuron ja psykologian puolen voimin: diag. tension neck. ;) Sitten menin fyssarille ja kävin pari kuukautta ja johan alkoi kadota kivut. Hönöolo hävis, kun kävin Tapani Rahkolla Taysissa asentohoidossa kerran. Nytkin muuten hävis Epleyn manööverilla se ns. 'pumpulikävely' ja epätodellinen olo. Tietenkin suuntasin ekana toukokuussa, kun tajusin, että oireissa on jotain tosi tuttua monen vuoden takaa. En nyt just muista, missä kaarikäytävässä sakka silloin on, kun tulee pumpulikävelyä, mutta soitin toukokuussa Tapsalle taas, kun luulin, että auttais nytkin. Auttoi joo korvaperäiseen huimaukseen muttei tietenkään keskushermosto/niskaperäiseen.

Mutta jälkikäteen ajateltuna tajuan, että ei ne oireet hävinnytkään sitten oikeasti! Oli vaan niin kiire ja ne oli niin salakavalia, etten tajunnut niitä! Olin koko ajan ihan tukossa (lopetin Bodypumpinkin, kun en enää päässy kyykkyyn) ja oikeastaan nyt ekaa kertaa tiedän, miltä tuntuu, kun ei ole tukossa. Ja mitä enemmän treenasin, sitä enemmän menin lukkoon. Joskus sitä kyllä ihmettelin mutta enhän minä retkua silloin osannut aatella, kun luulin, että sen saa autokolarista, niinkuin kaverikin!

Oli niin kiire koulussa ja töissä, etten ees tajunnut olevani lukossa. Niinhän se menee...
Tämä kaatuminen pakotti hyvin pysähtyyn. Kun nyt vaan kone lähtis uudelleen käyntiin!

Fyssari kyllä varoitti, et nyt menee sitten tuplaten yhtä pitkään kuin ekalla kerralla ja seuraavaa kertaa EI saa tulla! On se optimisti, kun sanoo koko ajan, että kyllä sä paranet. Oot niin nuori vielä. On sitä muutkin ollut nuoria. ;) Kattellaan!

Kadonneen selän metsästys

Tulipa mieleen kadonneista jäsenistä, että mulla katoaa alakroppa. Oon kirjoittanut aiemminkin tästä. Kun C6 antaa periksi ja niin tuntuu, että alaosa tippuu pois. Sillä kaverilla, joka kans kävi saman shown läpi, hävis leuka.

Naurattaa, kun kerrankin mennessäni sinne kylään, sillä oli sukkahousut sidottu pään ympäri leuan alta, koska se oli ihan VARMA, että leuka jää muuten matkalle. Koomista! Ehkä mäkin pistän jonkun tukiteipin (tai ne sukkahousut)tohon kainaloiden alle? ;)

Kun valittelin fyssarille tätä kahden rangan syndroomaan (hienoja nimiä pitää keksiä aina) hän neuvoi, unohtamaan sen tunteen. 'Se on vain tuntemus ja sen poisoppiminen on todella hidasta mutta täysin mahdollista'. Just...

Ja ei kai se pelkkä tuntemuskaan ole, koska niinhän rangassa todella tapahtuu, kun se yksi nikamanivelside joustaa ja muuttaa samalla asentotuntemusta ja aivojen kokemusta siitä, missä asennossa on. Mutta jos se nyt asettuis ees johonkin, niin siihen voisi tottua mutta nyt kun asento muuttuu joka päivä ligamentin vahvistuessa, niin vaikea tottua mihinkään.

Jesh, huomenna lekurille! Pyydän sitä puuduttaan mun pään, että saa ton hedarin kuriin ja pääsee taas treenaan! Ei ole aikaa/halua nyt maata vaan.

Ps. Fedja, mäkin muutin sisämaahan Lahteen porukoille, kun oli synkimmät hetket. Monesti kyllä funtsin kanssa tota Tammerkoskea ja sen imutehoa.

En mä siitä nytkään hirveesti ohi halua kulkea. Onneksi ei tarvikaan, kun asun toisella puolella, Eastissä, ja kaikki, mitä tartten, on aika lähellä. Kauhistus, ja talvea ootankin vasta pelon sekaisin tuntein.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Aktiivisuuden loppu ja notkuvat polvet

Minun aktiivisuus taisi loppua heti alkuunsa, kun on ollut sen verran pahat kiristykset jälkiseuraamuksena viikolta. Mennyt palautuessa eilinen ja tämä päivä. Ei tuo niska kestä autolla ajoa, vaan kiristyy ihan yläniskasta, kun sivuille vilkuilee.

No, nyt olen sitten päättänyt että keskityn siihen, etten innostu liikaa, vaan osaan lopettaa ajoissa, ettei tilanne mene kaoottiseksi. Tänään olin pari tuntia kylässä. Siitä tuli niin kauheat kiristykset päähän, että ei voi muuta kuin ihmetellä. Eikä auttanut verryttelyt. Tuntui, että kiristykset ovat niin kovat, etten saa niitä edes pois. Lopulta lähdin pyöräilemään, kun sama kai tuo mitä tekee, kun olo on hirveä joka tapauksessa. Merenranta on tuossa kohtuu vieressä n. 1km päässä. Aaltojan nuuhkin ja keltaista kuuta katselin. Sitten takaisin. Meinasin taas innostua pitemmälle retkelle, mutta päätin, että nyt olen järkevä ja menen kotia, kun pyöräillessä jalat alkoivat vähän tuntua taas hyytelöltä. Tulin kotiin. Tuntui, että polvet eivät oikein pidä, vaan notkuvat. Joskus muulloinkin tuo sama ilmiö. Johtuu Käpylän neurologin mukaan yläniskassa sijaitsevasta raajojen asentoa säätelevästä tumakejärjestelmähäiriöstä. Samasta syystä kädet/jalat saattavat "hävitä" tai luulee niiden olevan eri asennossa kuin ne oikeasti ovat. Pikkuhiljaa alkoi verryttely taas auttaa ja lopulta pääsin yläniskaakin "raksuttelemaan". Ennen verryttelyä niskan kierto oikealle 0 astetta. Verryttelyn jälkeen alkoi jo liikkua enemmän n. 40 astetta. Vasemmalle aina paremmat kierrot.

Sitten sisko soitti ja oltiin puhelimessa puoli tuntia ja paikat alkoi mennä jumiin taas. Varsinkin kun oli keskustelu melko synkistä asioista. Nuori mies, siskon miehen veli, oli väsähtänyt elämään ja päättänyt päivänsä. Surullista, että on niin paha olo, että ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Oli minullakin kausi, että en uskaltanut täällä kulkea kosken vierustaa, kun pelkäsin, että jos omassa synkyydessäni vahingossa hyppään koskeen. Mutta onneksi siitä selvittiin.

Vanhalta fyssarilta tietoa

Mielenkiinnosta pyysin just meilillä vanhalta fyssarilta sairaskertomuksen. Hauska verrata sitä vanhaa tietoa nykyisiin oireisiin.

Oon nimittäin ihan varma, että koko show ois ollut vältettävissä, jos joku niistä seitsemästä lekurista ois osannut diagnosoida oikein ekalla kertaa.

Ainakin vältettävissä sillä tavalla, että olisin vähän osannut varoa sitä, mitä teen niskoillani. Onneksi kuitenkin jatkoin edellisen fyssarin antamia mobilisointi- ja yläniskatreenejä itsenäisesti, vaikka fyssari ei niitten tärkeyttä sen suuremmin korostanutkaan. Ehkä ne pienoiset lihakset, mitä siellä kuitenkin on, pelasti mun yläniskan ligamentit? Ei tiedä...

Mutta turha voivotella, kun kuset on jo housussa. Ü

Nyt se tehty

Nimittäin kriisiajan varaaminen fyssarille. Eihän sitä jaksa maata seuraavaan aikaan asti, kun on ollut niin hyvä nousujohde päällä. Mutta tästä tilasta ei itse pääse ylöspäin, vaikka tekis mitä. Just viimeksi ihmeteltiin/ihailtiin fyssarin kanssa, kuinka hienosti yläniska on kestänyt näin kauan...

Tää on kaikista kaameinta, kun jotkut oireet on ollut niin pitkään pois ja sit ne tulee takaisin. Sitä alkaa aatella, että ei kai vaan ne muutkin samat alkuvaiheen oireet tule takaisin ja sit ne varmasti jysähtää.

No, onneks on selkeät syy-seuraus -suhteet, niin tietää, mistä tämäkin johtuu: Yläniskalle paljon rasitusta, kun on seisonut/istunut ja ollut koneella, viime kerralla ei käsitelty sitä ollenkaan ja oon tehnyt sitä pään/silmien kääntöä ja nivel on pompannut taas pois paikaltaan.

Silti aina välillä mietin, että pitäisikö kuitenkin kuvauttaa pää magneetissa mutta enpä taida jaksaa ehdottaa. Kai se lekuri ehdottais, jos näkis tarpeelliseksi.

Turhaa se ois kuitenkin, ei siellä näy kuitenkaan mitään. Ja sehän kuvattiin just 5 vuotta sitten. Ja kivempi olla autuaan tietämätön, jos onkin saanut jonkin aivoruhjeen. Kun elää siinä tiedossa, että kaikki johtuu vaan kaularangasta, niin paraneminenkin on todennäköisempää. Sit jos joku diagnosoi vielä jotain muuta, niin sitten alkaa olla psyyke kovilla.

Ja oonhan mä yhdellä neurologilla jo käynytkin. Se oli se diagnoosi Taysissa: 'Koska muutakaan ei löydy, on kyseessä oletettavissa tension neck -oireisto'. ;) Se on helppo kattoa vaan papereista, että jaah, tämä tyttö on ollut samasta syystä täällä ennenkin, joten samaa diagnoosia vaan kehiin.

Taas yksi tälläinen päivä

Pelottavaa katsoa ikkunasta ulos, kun huomaat, että ilma on kuin aikaisemminkin keväällä, kun makasin tässä samassa asennossa. Silloin tosin huomattavasti huonommassa kunnossa.

Mutta aina yhtä veemäistä se on katsoa ulos tosta samasta aukosta ja todeta, että onpa ihana ilma ja samaan hengen vetoon myöntää, että enhän mä siitä ilmasta pysty kuitenkaan nauttimaan. Lehtien väri ja määrä vaan puissa muuttuu. Muuten tilanne on sama. Neljän seinän sisällä, hirvee vitutus siitä, ettei elämän pitänyt ihan näin mennä. Mutta silti toiveikkeena katse kohti tulevaisuutta!