Kalvokeskustelua jatkaen

Mun lekuri ja fyssari uskovat kalvoihin - vain ja ainoastaan. Ja jos nyt lukee biologian oppikirjoja, niin kyllähän hermosto on elimistön perusjärjestelmä, joka säätää sitten niveliä, lihaksia, immuunipuolustusjärjestelmää yms.

Kalvoteorioiden mukaan keskushermosto päälaelta lantioon on sitä samaa putkea ja jatkuu vielä ääreishermojen muodossa kaikkialle. Toisin sanoen kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siihen se CST:kin perustuukin, että koitetaan aivo-selkäydinnestekiertoa tarkkailemalla/käsin tunnustella, tietää missä kohdassa mättää ja sitten kalvojen luisia kiinnityspisteitä mobilisoimalla koitetaan tasapainottaa kropan toimintaa.

Ja mä itse uskon kalvoteoriaan täysin! Enhän tosin muita teorioita tunnekaan... ;) Miksi muuten silmien kääntäminen tuntuisi persreäissä, jollei koko rööri olisi samaa putkea ja kalvoa? Tai millä perusteella tiedän lantion jumituksesta, että C-nolla oikealta on pettänyt? Paitsi tietenkin myös siitä, että silmä, korva ja otsa puutuu, kun niiden hermotus tulee siitä takaraivoluun ja ensimmäisen nikaman välistä ja kun se nivel painuu pois paikoiltaan, niin pää pääsee tippumaan kaularankaan, kun ei ole voimaa sitä kannatella ja venähtänyt nivelsidekin on vasta uusiutumassa.

Joo, takaisin kalvoihin...

Kuulemma missä tahansa hermojen nopeassa venytyksessä käy sama ilmiö, kuin niskan retkahtaessa tapahtuu koko selkäytimelle. Hermosolut "pelästyy", menee suppuu, säikähtää (miten sitä haluaa sitten kutsua) ja tästä seuraa ns. Central Nervous System Error.

Pikkuhiljaa hermosolut sitten lähtee "avautumaan" ja toki aktiivinen mobilisointi heti alusta alkaen on tehokkainta avautumista auttavaa jumppaa. Alkuvaiheen venyttäminen, mitä taas ns. lihaksia tuijottavat fyssarit neuvovat on taas pahinta... Ja kyllähän tämän hetkisen tutkimuksen valossa on todettu, että ääreishermoston solut voivat regeneroitua... Tai esim. viereinen hermosolu saattaa ottaa vaurioituneen solun tehtävät hoidettavakseen. Okei, okei... Kovaa juttua kauppatieteilijältä mutta osaan käyttää Googlea ja lukea solubiologiaa. ;)

Sitä se munkin fyssari sanoi, että siinä vaiheessa, kun hermot eivät ole enää niin jumissa ja C6 todennäköisesti jää löysäksi, alkaa vittumaisin vaihe eli tuntohermosolujen tottuminen uuteen olotilaan. Tuntohäiriöiden oppimisessa voi mennä vuosiakin mutta fyssari oli sitä mieltä, että ajatuksen voimalla ne pystyy pitään kurissa ja joku päivä et enää huomaa, että sulla on "outo olo", koska oudosta olosta on tullut se ns. "jokapäiväinen olo".

Tää vaihe, jolloin elät siinä kahdessa olossa (normi, terve, normi vuorotellen) on kaikista eniten perseestä. Mitä pienempi se ero on normaalin ja terveen välillä, sitä herkemmin sen huomaa. Aluksi kun oli ihan paskana, niin ei ollut mitään käsitystäkään siitä, mikä oli se "normaali olo". Mitä lähemmäs normaalia mennään, sitä perseempi fiilis mulla on. Vaikka tiedän, että voin paljon paremmin kuin 7 kuukautta sitten, niin silti on koko ajan sellainen olo, ettei aina tiedä, onko sitä ees olemassa vai ei.

Mutta kysytään sitten sitä mielen lujuutta sanoa itselleen, että "olen tässä penkissä nyt ja istun tässä" tai "selkäni ei tipu matkalle, vaikka aivoni niin sanovatkin". Tai "seison nyt omilla jaloillani, vaikka aivot väittävät, että tipun maan läpi". Se on kun tuo pää ja kroppa ei toimi yhteen, kun niskan asento ja raajojen asentotunto on muuttunut, niin aika hanurista. Onneksi ei sentään tullut vielä sokeus ja sisäkorvavamma ja pikkuaivovaurio. Tosin mistäs sitä tietää. Kyllähän tossa kaikki aivohermot venyy aikalailla, etenkin just autokolarissa, missä se penkin päännoja yleensä on liian matalalla ja niska pääsee kippaamaan ihan sieltä ylhäältä.

Mutta ylipäänsä retkahdusvammassa on kyseessä hermokudoksen mobilisoinnin lisäksi tietenkin hermosolujen uudelleen opettaminen siihen, mitä niiden pitää tehdä. Mitä enemmän treenaa, sitä parempia tuloksia tulee. Tämän takia varmaaan retkahdusvammapotilaita kehotetaan nopeasti normaaliin elämään. Toki sen sitten voi estää juuri se, että kiristää tai sattuu niin perkeleesti. Itselläni alkoi se vaihe viime viikolla ja en tiedä oikein, miten ihmeessä siitä pääsee eroon. ;)

Ps. Mulla on niin superherkkä hermosto, että siksi kuulemma tunnen kaikki jutut "pirun tarkasti". Äitillä ja siskolla on sama - geeneissä. Mutta miksi? Siihen en osaa sanoa mitään...